1000 resultados para käyttö
Resumo:
This study deals with language change and variation in the correspondence of the eighteenth-century Bluestocking circle, a social network which provided learned men and women with an informal environment for the pursuit of scholarly entertainment. Elizabeth Montagu (1718 1800), a notable social hostess and a Shakespearean scholar, was one of their key figures. The study presents the reconstruction of Elizabeth Montagu s social networks from her youth to her later years with a special focus on the Bluestocking circle, and linguistic research on private correspondence between Montagu and her Bluestocking friends and family members between the years 1738 1778. The epistolary language use is investigated using the methods and frameworks of corpus linguistics, historical sociolinguistics, and social network analysis. The approach is diachronic and concerns real-time language change. The research is based on a selection of manuscript letters which I have edited and compiled into an electronic corpus (Bluestocking Corpus). I have also devised a network strength scale in order to quantify the strength of network ties and to compare the results of the linguistic research with the network analysis. The studies range from the reconstruction and analysis of Elizabeth Montagu s most prominent social networks to the analysis of changing morphosyntactic features and spelling variation in Montagu s and her network members correspondence. The linguistic studies look at the use of the progressive construction, preposition stranding and pied piping, and spelling variation in terms of preterite and past participle endings in the regular paradigm (-ed, - d, -d, - t, -t) and full / contracted spellings of auxiliary verbs. The results are analysed in terms of social network membership, sociolinguistic variables of the correspondents, and, when relevant, aspects of eighteenth-century linguistic prescriptivism. The studies showed a slight diachronic increase in the use of the progressive, a significant decrease of the stigmatised preposition stranding and increase of pied piping, and relatively informal but socially controlled epistolary spelling. Certain significant changes in Elizabeth Montagu s language use over the years could be attributed to her increasingly prominent social standing and the changes in her social networks, and the strength of ties correlated strongly with the use of the progressive in the Bluestocking Corpus. Gender, social rank, and register in terms of kinship/friendship had a significant influence in language use, and an effect of prescriptivism could also be detected. Elizabeth Montagu s network ties resulted in language variation in terms of network membership, her own position in a given network, and the social factors that controlled eighteenth-century interaction. When all the network ties are strong, linguistic variation seems to be essentially linked to the social variables of the informants.
Resumo:
This study examines the position and meaning of Classical mythological plots, themes and characters in the oeuvre of the Russian Modernist poet Marina Tsvetaeva (1892-1941). The material consists of lyric poems from the collection Posle Rossii (1928) and two longer lyrical tragedies, Ariadna (1924) and Fedra (1927). These works are examined in the context of Russian Modernism and Tsvetaeva s own poetic development, also taking into account the author s biography, namely, her correspondence with Boris Pasternak. Tsvetaeva s appropriations of the myths enter into a dialogue with the Classical tradition and with the earlier Russian and Western literary manifestations of the source material. Her Classical texts are inextricably linked with her own authorial myth, they are used to project both her ideas about poetry as well as the authored self of her poems. An important context for Tsvetaeva s application of the Classical myths is the concept of the Platonic ladder of Eros. This plot evokes the process of transcendence of the mortal subject into the immaterial realm and is applied by the author as an extended metaphor of the poet s birth. Emphasizing the dialectical movement between the earthly and the divine, Tsvetaeva s Classical personae foreground various positions of the individual between these two realms. By means of kaleidoscopic reformulations of similar metaphors and concepts, Tsvetaeva s mythological poems illustrate the poet s position between the material and the immaterial and the various consequences of this dichotomy on the creative mission. At the heart of Tsvetaeva s appropriation of the Sibyl, Phaedra, Eurydice and Ariadne is the tension between the body and disembodiment. The two lyrical tragedies develop the dichotomous worldview further, nevertheless emphasizing the dual perspective of the divine and the earthly realms: immaterial existence is often evaluated from a material perspective and vice versa. The Platonic subtext is central for Ariadna, focussing on Theseus development from an earthly hero to a spiritual one. Fedra concentrates on Phaedra s divinely induced physical passion, which is nevertheless evoked in a creative light.
Resumo:
This doctoral thesis focuses on the translation of Finnish prose literature into English in the United Kingdom between 1945 and 2003. The subject is approached using translation archaeology, interviews, archival material, detailed text analysis and reception material. The main theoretical framework is Descriptive Translation Studies, and certain sociological theories (Bourdieu s field theory, actor-network theory) are also used. After charting the published translations, two periods of time are selected for closer analysis: an earlier period from 1955 to 1959, involving eight translations, and a later one from 1990 to 2003, with a total of six translations. While these translation numbers may appear low, they are actually rather high in proportion to the total number of 28 one-author literary prose translations published in the UK over the approximately 60 years being studied. The two periods of time, the 1950s and 1990s, are compared in terms of the sociological context of translation activity, the reception of translations and their textual features. The comparisons show that the main changes in translation practice between these two periods are increased completeness (translations in the 1950s group often being shortened by hundreds of pages) and lesser use of indirect translation via an intermediary language (about half of the 1950s translations having been translated via Swedish). Otherwise, translation practices have not changed much: except for large omissions, which are far more frequent in the 1950s, variation within each group is larger than between groups. As to the sociological context, the main changes are an increase in long-term institution-level contacts and an increase in the promotion of foreign translation rights by Finnish publishing houses. This is in contrast to the 1950s when translation rights were mainly sold through personal contacts by individual authors and translators. The reception of translations is difficult to study because of scarce material. However, the 1950s translations were aggressively marketed and therefore obtained far more reviews and reprints than the 1990s translations. Several of the 1950s books, mostly historical novels by Mika Waltari, were mainstream bestsellers at the time, while current translations are frequently made for niche markets. The thesis introduces ample new material on the translation of Finnish prose literature into English in the UK. The results are also relevant to translation from a minority literature into a majority one. As to translation theory, they lead us to question the social nature of translation norms and the assumption of a static target culture. The translations analysed here are located in a very fragmented interculture and gain a stronger position in the Finnish culture than in the British one.
Resumo:
Literary tale of A.M. Remizov (1900’s – 1920’s) The thesis is devoted to a detailed historical-literary description of a tale as a genre tradition in the creative work of Alexei Mikhailovich Remizov (1877-1957), one of the major Russian prose writers of the 20’s century. This very approach allows to specify the place and functional meaning of this genre in literary practice of the writer and to appeal to one of the key problems of the 20-21 century literature history – a specific of modernistic literature composition principle and a role of montage techniques in its formation. Remizov was working on tales during his whole life, though the most productive years of folklore studies fell to 1900’s – 1910’s. During this period he intensively studied folklore materials, narrated several hundreds of folk tales and in 1900’s – 1920’s published eight tale collections which played a significant role in the formation of stylistic and compositional principles of his prose of the 1910’s – 1920’s, especially montage techniques, which in its turn influenced the development of the narrative forms in the Russian post-revolutionary literature. At the same time a tale has specified not only poetics but also problematics of Remizov’s creative work, as when choosing folklore sources the writer always alluded to modern themes and relevant intellectual trends. The current research work, based on various archive materials and a wide spectrum of modern historical-literary data, complies four chapters with a consistent description of creation history, publication and critics’ reviews of Remizov’s tale collections and single tales contributing to his creative evolution characteristic. Furthermore, the work refers to composition and subject of the particular collections. On the whole it enables to follow up genre dynamics. The first chapter of the work is devoted to Posolon’ (Sunwise), the earliest tale collection of Remizov. The main feature of the collection is that its composition is oriented on the agrarian calendar and the subject – on the system of mythological views reflected in the Russian folklore. This very collection to a large extent corresponds to the writer’s views on the myth represented in Pis’mo v redaktsiyu (Letter to the Editor). The history of this manifesto appearing is analyzed in the second chapter. The incident which caused its forthcoming contributed to ‘legitimization’ of Remizov’s narrations as a relevant genre of modern literature and to upgrading the writer in professional hierarchy. The third chapter analyzes Remizov’s collections of 1900’s – early 1920’s, a result of Remizov’s scrupulous work with a specific tale material. He is acting here as a tale repertory researcher and in some cases as a collector as well. The means of such collections’ topical organization is not the myth but the hero of the tale. According to this principle single pieces are grouped into cycles, which then form complicated montage constructs. Texts themselves can be viewed as a sort of hyper-quotations, as they in fact entirely coincide with their original sources. Besides, collections usually have their own ideal patterns. In the fourth chapter a connection of Remizov’s creative work with folk fun culture and a tradition of the folklore noel story is being demonstrated on Zavetnyie skazy (Secret Tales) material. A consistent collections’ history creation analysis convinces us that the tale was a sort of laboratory in which main writer’s prose methods were being worked out.
Resumo:
My dissertation is a corpus-based study of non-finite constructions in Old English (OE). It revisits the question of Latin influence on the OE syntax, offering a new evaluation of syntactic interference between Latin and OE, and, more generally, of the contact situation in the OE period, drawing on methods used in studying grammaticalization and language contact. I address three non-finite constructions: absolute participial construction, accusative-and-infinitive construction, and nominative-and-infinitive construction, exemplified respectively in present-day English as - She looked like a pixie sometimes, her eyes darting here and there, forever watchful (BNC CCM 98); - My first acquaintance with her was when I heard her sing (BNC CFY 2215); - Charles the Bald was said to resemble his grandfather physically (BNC HPT 175). This study compares data from translated texts against the background of original OE writings, establishing dependencies and differences between the two. Although the contrastive analysis of source and target texts is one of the major methods employed in the study, translation and translation strategies as such are only my secondary foci. The emphasis is rather on what source/target comparison can tell us about the OE non-finite syntax and the typological differences between Latin and OE in this domain, and on whether contact-induced change can originate in translation. In terms of theoretical framework, I have adopted functional-typological approach, which rests on the principles of iconicity and event integration, and to the best of my knowledge, has not been applied systematically to OE non-finite constructions. Therefore one more aim of the dissertation is to test this framework and to see how OE fits into the cross-linguistic picture of non-finites. My research corpus consists of two samples: 1) written OE closely dependent on the Latin originals, based on editions of two gloss texts, five translations, and Latin originals of these texts, representing four text types: hymns, religious regulations, homily/life narrative, and biblical narrative (180,622 words); and 2) written OE as far independent from Latin as possible, based on a selection from the York-Toronto-Helsinki Parsed Corpus of Old English Prose (YCOE) and representing five text types: laws, charters, correspondence, chronicle narrative, and homily/life narrative (274,757 words).
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan jalkapallokieltä erikoiskielenä tyylintutkimuksen näkökulmasta. Tutkimusaineistoksi on valittu kuusi noin 2000 sanan pituista otosta erilaisista jalkapalloa käsittelevistä teksteistä, joista kolme on kirjoitettu suomeksi ja kolme englanniksi. Työssä pyritään selvittämään, mitä eroa yleiskieltä lähestyvillä ja erikoiskieliksi katsottavilla jalkapalloteksteillä on ja kuinka jalkapallokieli erikoiskielenä vertautuu muihin erikoiskieliin. Tutkimukseen sisältyy lisäksi tutkittuja tekstejä koskeva kyselyosio. Lopuksi pohditaan sitä, mitä merkitystä saadulla tiedolla on kääntämiselle. Käytetty tutkimustapa on luonteeltaan melko kvantitatiivinen, ja se pohjautuu pitkälti käsityksiin hyvästä luettavuudesta. Ensin teksteistä lasketaan keskimääräinen lausepituus, eri sanaluokkien frekvenssejä sekä aktiivi- ja passiivimuodossa olevien verbien suhde. Tämän jälkeen pohditaan, mitä merkitystä tuloksilla voisi olla tekstien tyylille ja luettavuudelle. Tekstit annetaan vielä luettaviksi koehenkilöille, jotka vastaavat tekstit luettuaan tyyliä ja luettavuutta koskevaan kyselyyn. Lopulta kyselyn tuloksia verrataan tyylianalyysin avulla saatuihin tuloksiin. Analysoiduista teksteistä saadut tulokset eivät vastaa aiemmin erikoiskielistä saatuja tuloksia, eikä jalkapallon erikoiskielestä synny kiistatonta kokonaiskuvaa. Substantiivien määrä etenkin suomenkielisissä jalkapalloteksteissä on niin suuri, että se vaikuttaa tekstien luettavuuteen ja tyyliin. Teksteissä käytetyt virkkeet eivät toisaalta ole kovin pitkiä tai monimutkaisia, mikä yhdistää jalkapallokieltä ja muissa urheilulajeissa käytettyä kieltä. Englanninkielisissä teksteissä käytetään enemmän adjektiiveja ja anaforista viittausta kuin suomenkielisissä, mikä on huomionarvoista käännöksissä, koska suomalaisilla kirjoittajilla vaikuttaisi analysoitujen tekstien perusteella todellakin olevan taipumusta substantiivien liialliseen käyttöön. Kyselystä saadut tulokset eivät vastaa frekvenssianalyyseistä saatuja tuloksia, ja kysely paljastaa myös sen, ettei lukunopeus ole aina luotettava luettavuuden mittari. Jos aihetta tutkittaisiin lisää, olisi tutkimusaineiston syytä olla laajempi, jotta saataisiin kouriintuntuvampia tuloksia. Mikäli tutkitaan myös tekstien luettavuutta, on syytä ottaa huomioon, ettei lukunopeuden mittaaminen ole välttämättä luotettava menetelmä luettavuuden toteamiseksi. Avainsanat Nyckelord Keywords Tyyli, luettavuus, rekisteri, tekstilaji, erikoiskielet, tyylintutkimus Säilytyspaikka Förvaringställe Where deposited Käännöstieteen laitoksen kirjasto
Resumo:
Title of the Master's thesis: Análisis de la preposición hacia y establecimiento de sus equivalentes en finés (trans. Analysis of the Spanish preposition hacia and the finding of its equivalents in Finnish) Abstracts: The aim of this Master thesis is to provide a detailed analysis of the Spanish preposition hacia from a cognitive perspective and to establish its equivalents in Finnish language. In this sense, my purpose is to demonstrate the suitability of both cognitive perspectives and Contrastive Linguistics for semantic analysis. This thesis is divided into five chapters. The first chapter includes a presentation and a critical review of the monolingual lexical processing and semantic analysis of the Spanish preposition hacia in major reference works. Through this chapter it is possible to see both the inadequacies and omissions that are present in all the given definitions. In this sense, this chapter shows that these problems are not but the upper stage of an ontological (and therefore methodological) problem in the treatment of prepositions. The second chapter covers the presentation of the methodological and theoretical perspective adopted for this thesis for the monolingual analysis and definition of the Spanish preposition hacia, following mainly the guidelines established by G. Lakoff (1987) and R. Langacker (2008) in his Cognitive grammar. Taken together, and within the same paradigm, recent analytical and methodological contributions are discussed critically for the treatment of polysemy in language (cf. Tyler ja Evans 2003). In the third chapter, and in accordance with the requirements regarding the use of empirical data from corpora, is my aim to set out a monolingual original analysis of the Spanish preposition hacia in observance of the principles and the methodology spelled out in the second chapter. The main objective of this chapter is to build a full fledged semantic representation of the polysemy of this preposition in order to understand and articulate its meanings with Finnish language (and other possible languages). The fourth chapter, in accordance with the results of chapter 3, examines and describes and establishes the corresponding equivalents in Finnish for this preposition. The results obtained in this chapter are also contrasted with the current bilingual lexicographical definitions found in the most important dictionaries and grammars. Finally, in the fifth chapter of this thesis, the results of this work are discussed critically. In this way, some observations are given regarding both the ontological and theoretical assumptions as well regarding the methodological perspective adopted. I also present some notes for the construction of a general methodology for the semantic analysis of Spanish prepositions to be carried out in further investigations. El objetivo de este trabajo, que caracterizamos como una tarea de carácter comparativo-analítico, es brindar un análisis detallado de la preposición castellana hacia desde una perspectiva cognitiva en tanto y a través del establecimiento de sus equivalentes en finés. Se procura, de esta forma, demostrar la adecuación de una perspectiva cognitiva tanto para el examen como para el establecimiento y articulación de la serie de equivalentes que una partícula, en nuestro caso una preposición, encuentra en otra lengua. De esta forma, y frente a definiciones canónicas que advierten sobre la imposibilidad de una caracterización acabada del conjunto de usos de una preposición, se observa como posible, a través de la aplicación de una metodología teórica-analítica adecuada, la construcción de una definición viable tanto en un nivel jerárquico como descriptivo. La presente tesis se encuentra dividida en cinco capítulos. El primer capítulo comprende una exposición y revisión critica del tratamiento monolingüe lexicográfico y analítico que la preposición hacia ha recibido en las principales obras de referencia, donde se observa que las inadecuaciones y omisiones presentes en la totalidad de las definiciones analizadas representan tan sólo el estadio superior de una problemática de carácter ontológico y, por tanto, metodológico, en el tratamiento de las preposiciones. El capítulo segundo comprende la presentación de la perspectiva teórica metodológica adoptada en esta tesis para el análisis y definición monolingüe de la preposición hacia, teniendo por líneas directrices las propuestas realizadas por G. Lakoff , así como a los fundamentos establecidos por R. Langacker en su propuesta cognitiva para una nueva gramática. En forma conjunta y complementaria, y dentro del mismo paradigma, empleamos, discutimos críticamente y desarrollamos diferentes aportes analítico-metodológicos para el tratamiento de la polisemia en unidades lingüísticas locativas. En el capítulo tercero, y en acuerdo con las exigencias respecto a la utilización de datos empíricos obtenidos a partir de corpus textuales, se expone un análisis original monolingüe de la preposición hacia en observancia de los principios y la metodología explicitada en el capítulo segundo, teniendo por principal objetivo la construcción de una representación semántica de la polisemia de la preposición que comprenda y articule los sentidos prototípicos para ésta especificados. El capítulo cuarto, y en acuerdo con los resultados de nuestro análisis monolingual de la preposición, se examinan, describen y establecen los equivalentes correspondientes en finés para hacia; asimismo, se contrastan en este capítulo los resultados obtenidos con las definiciones lexicográficas bilingües vigentes. Se recogen en el último y quinto capítulo de esta tesis algunas observaciones tanto respecto a los postulados ontológicos y teórico-metodológicos de la perspectiva adoptada, así como algunas notas para la construcción de una metodología general para el análisis semántico preposicional.
Resumo:
Tutkielmani käsittelee kaunokirjallisuuden suomentamisessa ilmeneviä sanastollisia käännösongelmia. Lähestymistapa on empiirinen. Tarkoitukseni on havainnoida ja pohtia, millaisia vaikeuksia kaunokirjallisuuden kääntäjä tapaa matkallaan kohti sujuvaa kerrontaa, sekä kuvailla ongelmien ratkaisuprosesseja. Tutkimusmateriaalina sovellan Dar ja Doncovan romaanin Prognoz gadostej na zavtra (2002) neljää ensimmäistä lukua ja niistä valmistamaani suomennosta Huomenna luvassa ikävyyksiä. Käsittelen teoksen suomentamista keskittyen sanaston, idiomaattisten ilmausten ja sanaleikkien aiheuttamiin käännösongelmiin. Menetelmänä on esitellä käännösprosessissa ilmenneitä ongelmakohtia sekä niihin kehiteltyjä ratkaisuja. Teoreettinen viitekehys, johon käännösratkaisuni perustuvat, koostuu pääasiassa Reissin ja Vermeerin skoposteoriasta sekä Nordin siihen tekemistä lisäyksistä. Käännösstrategian valinnassa olen käyttänyt apuvälineenä myös kirjallisuudentutkimuksen odotushorisontti-käsitettä. Työn aikana havaitsin, että kääntäjän työssään kohtaamat ongelmat ovat erittäin vaihtelevia ja niihin kehitettävät ratkaisut vaativat taitoa ja monipuolisuutta. Hyvin pohdittu ja huolellisesti valmisteltu käännösstrategia auttaa kääntäjää ratkaisujen teossa. Kulttuurisidonnaiset käännösongelmat vaativat kääntäjältä laajaa tietopohjaa lähtökulttuurista sekä hyviä tiedonhakutaitoja, ratkaisujen on oltava luovia ja kekseliäitä, sillä valmiita ratkaisuja ei ole olemassa. Ratkaisujen kehittelyssä on otettava huomioon, että ilmaus on adekvaattinen lause- ja virkeyhteyden lisäksi myös koko tekstin rakenteessa. Doncovan tuotanto oli kiinnostava tutkimuskohde kirjojen elävän kielenkäytön ja arjen kuvauksen takia. Jatkossa tutkimusta voisi keskittää tarkemmin johonkin tässä työssä tutkituista aloista tai tutkia esimerkiksi puhekielen konventioeroja. Doncovan tuotanto voisi tarjota kiinnostavaa tutkimusmateriaalia myös muiden alojen, esimerkiksi yhteiskuntatieteen, tutkijoille.
Resumo:
Tutkielman aiheena on ekfrasis Gabriele D'Annunzion romaanissa Il Piacere (1889). Lähtökohtana on selvittää, millaisissa muodoissa ekfrasis esiintyy romaanissa sekä miten ekfrasis vaikuttaa teoksen tulkintatradition esille tuomaan tematiikkaan. Pyrkimyksenä on myös selkeyttää ekfrasiksen käsitettä, jonka ongelmana ovat sanaan eri aikakausina liitetyt eri merkitykset. Tärkeimpiä lähdeteoksia ovat James A.W. Heffernanin Museum of Words (1993) ja W.J.T. Mitchellin Picture Theory (1994), Marinella Cantelmon Il Piacere dei leggitori: D'Annunzio e la comunicazione letteraria (1996) sekä John Hollanderin artikkeli "The Poetics of Ekphrasis" (1988). Tutkielman avainkäsitteenä on Heffernanin määritelmä, jonka mukaan ekfrasis on sanallinen esitys kuvallisesta esityksestä. Määritelmää sovellettaessa on otettu huomioon representaatiokäsityksen avautuminen, jolloin vastaanottaja, ympäristö etc. ovat osa esitystä. Korpuksen muodostavat tapahtumaympäristöä, taideteoksia, esineistöä ja henkilöhahmoja kuvaavat ekfrastiset katkelmat. Luokittelussa toimivat alakäsitteinä Valerie Robillardin kuvaileva, attributiivinen ja assosiatiivinen ekfrasis sekä Tamar Yacobin ekfrastinen vertaus. Analyysi osoittaa, että kuvaileva ekfrasis on yleisin, mutta vain kuvitteellisten teosten yhteydessä. Katkelmissa on näkyvissä ekfrasikselle luonteenomainen kerronnallinen impulssi. Ekfrasis osallistuu tunnetun ja uuden elementin vuoropuheluun ankkuroimalla kuvitteelliset taideteokset lukijalle tuttuun ympäristöön, jolloin myös uusi tulee toden kaltaiseksi. Attributiivinen ekfrasis takaa välittömän tunnistettavuuden. Henkilöhahmot, erityisesti keskeiset naishahmot, on määritelty ekfrastisten vertausten kautta. Ekfrasis ilmentää osaltaan naishahmojen vaihdettavuuden tematiikkaa. Kyseessä on myös toiseuden haltuunotto. Kuvallisen viittaussuhteen ansiosta ekfrasis toimii tehokeinona. Tekstuaalisena strategiana ekfrasis luo siteitä tapahtumien välille ja rytmittää teoksen vaiheita. Ekfrastiset katkelmat tarjoavat myös väylän vaihtoehtoiselle tulkinnalle haastamalla tekstin totuuskäsityksen. Kuvallinen ja sanallinen esitys tuovat tekstiin omat merkityksensä, jolloin merkityskenttä laajenee. Il Piacere on intertekstuaalinen kollaasi, jossa kokonaiskuva muodostuu eri elementtien vuorovaikutuksesta. D'Annunzion mielestä kauneus on taiteen ensisijainen tarkoitus, ja ekfrasis retorisena keinona on osa pyrkimystä tavoittaa täydellinen muoto.
Resumo:
Prepositioner är välkända för sin polysemi eller betydelsemångfald, och utgångspunkten för den här uppsatsen har varit ett intresse av att undersöka om det är möjligt att för en av de mest mångtydiga spanska prepositionerna, DE, finna en sammanhängande semantisk struktur, eller om det är nödvändigt att se de olika betydelserna som inbördes orelaterade. För att utreda den här frågan och ge den ett diakroniskt perspektiv undersöker jag i den här uppsatsen användningen av den spanska prepositionen DE i två romaner ur den spanska litteraturhistorien, Libro del caballero Zifar och El ingenioso hidalgo don Quijote de la Mancha, del I. Uppsatsen består av tre delar. I kapitel två ger jag en teoretisk översikt över spanskans prepositionssystem och prepositionerna beskrivs både ur syntaktisk och semantisk synvinkel. Dessutom presenteras den kognitiva grammatiken och dess synsätt på prepositioner. Huvuddelen av arbetet koncentrerar sig på att presentera prepositionen DE på två sätt och enligt två skilda metoder. I kapitel tre presenteras de olika kontextuella användningarna av DE enligt den traditionella, historisk-komparativa metoden. Med utgångspunkt i dessa kontextuella användningar ställer jag i kapitel fyra med stöd av den kognitiva grammatikens begreppssystem upp en semantisk nätverksmodell av de olika betydelser som jag fastställt för DE i den funktionella analysen. För den semantiska beskrivningen har jag använt mig av den kognitiva grammatiken, eftersom denna grammatikuppfattning i motsats till den traditionella grammatiken ser polysemin som regel och utgångspunkt i den semantiska strukturen. Analysdelen av uppsatsen inleds med den funktionella presentationen av användningarna av DE av två grundläggande skäl: För det första anser jag det ändamålsenligt att för den semantiska beskrivningen ha en solid bas av exempel där användningen av DE analyserats med hänsyn till kontexten. Kapitel tre är därför indelat i fyra huvuddelar, enligt vilken ordklass DEs huvudord tillhör, t.ex.: substantiv, adjektiv, verb. I exemplen i den fjärde gruppen fungerar prepositionsfrasen som inleds av DE som en mer fristående bestämning på frasnivå, där huvudordets ordklasstillhörighet inte är av avgörande betydelse. För det andra utgår jag från att en viss utveckling av DE har skett under de 300 år som tidsmässigt skiljer de båda romanerna åt, både vad gäller dess användning och dess semantik. För att komma underfund med och beskriva utsträckningen hos denna utveckling är det nödvändigt att den komparativa delen presenteras innan den semantiska beskrivningen kan inledas. Resultaten av den komparativa analysen är att ett antal smärre skillnader i användningen förekommer, men detta till trots har ingen betydande semantisk utveckling kunnat iakttas. Detta innebär att den semantiska beskrivningen av DE kan göras utifrån ett relativt enhetligt material. Jag har följaktligen också kunnat ställa upp en enhetlig semantisk nätverksmodell av tolv olika, relaterade betydelser hos DE. Utgående från mitt material är det sålunda möjligt att se DEs polysemi som ett sammanhängande nätverk, trots att vissa av betydelserna kan verka sinsemellan motstridiga och att 300 år skiljer åt de två böckerna. Nyckelord: prepositioner, DE: semantik och användning, polysemi, kognitiv grammatik, diakroni