Hyviä kysymyksiä hyvän työnteon tavoitteluun

Kirjallisuusarvostelu

Maanpuolustuskorkeakoulun sotilashenkilöstön fyysisen kunnon ja sairauspoissaolojen väliset yhteydet

Sairauspoissaoloista aiheutuu työnantajille isot kustannukset. Puolustusvoimien vuoden 2013 henkilöstötilinpäätöksen mukaan sairauspoissaoloista aiheutui kustannuksia yli 34 miljoonaa euroa ja vuonna 2014 kustannuksia aiheutui yli 38 miljoonaa euroa. Fyysisellä kunnolla ja liikunta-aktiivisuudella on todettu olevan yhteys työkykyyn ja sairauspoissaolojen määrään. Fyysisesti hyvässä kunnossa oleva työntekijä sairastaa vähemmän ja työn tuloksellisuus on tutkitusti parempi. Sairauspoissaolojen vähenemisen myötä syntyy säästöjä, tuloksellisuus kasvaa ja työn laatu nousee. Sotilaiden fyysinen toimintakyky arvioidaan vuosittain suoritetuilla fyysisen kunnon testeillä. Sotilashenkilöstön fyysisestä kunnosta ja sairauspoissaoloista kerättäviä tietoja voidaan hyödyntää tutkittaessa keinoja, joilla sairauspoissaoloja voidaan vähentää ja hallita entistä paremmin. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia Maanpuolustuskorkeakoulun sotilashenkilöstön fyysisen kunnon, painoindeksin ja sairauspoissaolojen välisiä yhteyksiä, sairauspoissaolojen syitä ja kuinka paljon kustannuksia sairauspoissaoloista aiheutui vuonna 2013. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS ohjelmalla. Analysoitava aineisto oli koottu Maanpuolustuskorkeakoulun vuoden 2013 henkilöhallintajärjestelmään tallennetuista fyysisen kunnon testien tuloksista ja sairauspoissaoloista. Koehenkilöiden määrä oli 135 sotilasta. Sairauspoissaoloja esiintyi 52 sotilaalla (38,5 %) yhteensä 292 päivää. Sairauspoissaoloja kertyi koko Maanpuolustuskorkeakoulun henkilöstöllä yhteensä 2395 päivää. Kestävyysindeksin ja sairauspoissaolopäivien määrän välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä yhteys (β -0,130, p<0,05) Myös painon ja sairauspoissaolopäivien määrän välinen yhteys oli tilastollisesti merkitsevä (β -0,015, p<0,05). Näiden lisäksi lihaskuntoindeksin ja sairauspoissaolojen välillä havaittiin positiivi-nen ja tilastollisesti merkitsevä yhteys (β 0,408, p<0,001). Johtopäätöksenä voidaan todeta, että Maanpuolustuskorkeakoulun sotilashenkilöstön sairauspoissaolot ovat maltilliset verrattuna muun henkilöstön sairauspoissaoloihin. Niillä henkilöillä, joiden kestävyyskuntoindeksi oli parempi, oli vähemmän sairauspoissaolopäiviä. Henkilöillä, joiden lihaskuntoindeksi oli parempi, oli enemmän sairauspoissaolopäiviä. Absoluuttisen lihaskunnon yhteys sairauspoissaolopäiviin oli kuitenkin heikko. Sairauspoissaolojen vähentämiseksi tulisi edelleen tiivistää työnantajan, työterveydenhuollon ja liikunta-alan välistä yhteistyötä. Toimenpiteet sairauspoissaolojen vähentämiseksi tulisi kohdentaa erityisesti siviilihenkilökuntaan. Mahdollisten kunto-ohjelmien tulisi keskittyä kestävyyskunnon kehittämiseen ja painon hallintaan. Sairauspoissaolojen seurantaa tulisi kehittää. Parempi sairauspoissaolojen syiden seuranta antaisi kattavamman tilannekuvan henkilöstön työkykyyn vaikuttavista tekijöistä ja mahdollistaisi ennaltaehkäisevien toimenpiteiden tarkemman kohdentamisen.

Military Crosstraining - harjoittelun vaikutus varusmiesten fyysisen suorituskyvyn kehittymiseen

Puolustusvoimien fyysisen koulutuksen tavoitteena on tuottaa toimintakykyisiä sotilaita kriisi- ja sodanajan joukkoihin. Liikuntakoulutuksella tuetaan varusmiesten fyysistä koulutusta, ja yhtenä tavoitteena on aktivoida liikunnalliseen elämäntapaan myös reservissä. Varusmiesten lähtökunto palvelukseen astuttaessa on ollut laskusuhdanteessa jo useamman vuosikymmenen ajan, joten sen valossa uusien harjoittelumuotojen ja lajien tutkiminen on ajankohtaista. Tutkimustyön aiheena olevan Military Crosstraining -harjoittelun voidaan sanoa olevan CrossFitin® sotilassovellus, joka urheilu- ja harjoittelumuotona kehittää mahdollisimman monipuolisesti harjoittelijan suorituskykyä eli kestävyyttä ja lihaskuntoa. Tutkimustyön tarkoituksena oli selvittää, millaisia vaikutuksia toiminnallisella ja korkea intensiteettisellä Military Crosstraining -tyyppisellä fyysisellä harjoittelulla (MCH) on varusmiesten fyysisen suorituskyvyn kehittymiseen voimassa olevien normien mukaiseen koulu-tukseen (NH) verrattuna. Työssä vertailtiin kahden samankaltaisen, mutta eri tyyppistä lihaskunto- ja kestävyysharjoittelua tehneen varusmiesjoukon fyysisen suorituskyvyn kehittymistä kuuden kuukauden varusmiespalveluksen aikana. Koehenkilöt olivat jääkäri- ja panssarintorjuntaohjusjoukkueissa palvelleita miehistöön kuuluvia varusmiehiä (n=110, ikä 20,1 ± 0,4, paino 79,3 ± 12,3 kg, pituus 1,81 ± 0,06 m, BMI 24,3 ± 3,3). Kvantitatiivinen tutkimus perustui normin mukaisten varusmiesten kuntotestien sekä kehonkoostumuksen tulo- ja lähtötestien tuloksiin. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS 22 ohjelmalla. Muuttujien välisiä yhteyksiä selvitettiin Pearsonin sekä Spearmanin korrelaa-tiokertoimilla. Ryhmien keskiarvojen välisiä eroja sekä muuttujien muutoksia selvitettiin kaksisuuntaisella T-testillä sekä mediaanitestillä. Lähtötilanteessa ryhmät olivat fyysiseltä kunnoltaan käytännössä samantasoisia. Tutkimuk-sessa ei havaittu merkitseviä eroja (p<0.05) ryhmien välillä kuntotestien lopputuloksissa eikä kestävyys- ja lihaskunnon kehityksessä, vaikkakin kehitys molemmilla oli huomattavaa (p<0.001). Suurimmat erot havaittiin kehon painoissa ja BMI:ssa ja niiden muutoksissa (p<0.001). MCH:n kehonpainossa ja BMI:ssa ei tapahtunut juuri muutoksia. Kehonpainojen erotus kasvoi oli 6,5 %:sta 9,4 %:iin (p>0.001), NH:n painon ollessa pienempi. BMI:n erot kasvoivat vastaavasti 5,2 %:sta 8,4 %:iin (p<0.001). Johtopäätöksenä todettakoon, että mahdollisesti Military Crostraining -tyyppinen harjoittelu lisää lihasmassaa normaalia liikuntakoulutusta enemmän aerobisen kunnon siitä kuitenkaan kärsimättä. Tällä olisi positiivisia vaikutuksia moniin sotilaan kenttätehtäviin, kuten haavoittuneen evakuointiin, taakaan tai kuorman kantoon sekä raskaiden tavaroiden nostamiseen.

Arktiksen armoilla - William Barentsin retkikunnan talvehtiminen Novaja Zemljalla 1596-1597 Gerrit De Veerin matkakertomuksen mukaan

Tutkielma keskittyy hollantilaisen Gerrit De Veerin matkakertomuksen antamaan kuvaan William Barentsin retkikunnan talvehtimisesta Novaja Zemljalla 1596-1597. Samalla tutkitaan, mihin miehistön selviytyminen matkakertomuksen mukaan perustui. Aikakauden merenkulkuun, muihin arktisiin matkakuvauksiin sekä hollantilaiseen yhteiskuntaan perehtyminen nostavat kuvauksen painotuksia helpommin havaittaviksi ja ymmärrettäviksi. Muissa tutkimuksissa on arktisten matkakirjojen todettu sisältäneen juonellista kaavamaisuutta ja esimerkiksi päähenkilöiden kärsimyksen korostamista. Vaikka De Veerkin asettuu tähän jatkumoon, voi häntä pitää melko maltillisena kertojana. Hollantilaisretkikunnan talvehtimispaikalla tehtyjen arkeologisten tutkimusten myötä, on esitettyjen asiatietojen todettu pitävän hyvin paikkaansa. Tämä tutkielma yhdistää perinteisemmän tapahtumakeskeisen tutkimustradition sellaiseen tutkimukseen, joka tunnistaa matkakirjat selkeämmin omaksi kirjallisuuden alalajiksi. Systemaattisemman lähestymistavan myötä vallalla olleeseen kuvaan selviytymisen avaintekijöistä saadaan uusia näkökulmia. Näitä lähestytään kolmen aihekokonaisuuden kautta. Nämä ovat fyysinen ympäristö, suojautumiskeinot sekä psyykkiset olosuhdetekijät. Arktisessa talvehtimiskuvauksessa on selvää, että olosuhteet korostuvat. Jatkuva kylmyys olikin Barentsin retkikunnan selviytymisen merkittävin uhka. Päiväkausiakin kestäneiden sankkojen lumipyryjen aiheuttamat mottitilanteet, kotiinpaluun estävät jääolot ja lukuisat jääkarhut vain korostivat olojen musertavuutta. Ottaen huomioon olosuhteiden ankaruuden, antoi De Veer kuitenkin tieteellisesti katsoen luotettavan kuvan arktisesta ympäristöstä. Ahdingosta huolimatta Barentsin retkikunnalla oli saadun kuvan mukaan verrattain hyvät selviytymisedellytykset. Varustelun voi katsoa olleen jopa niin hyvän, että etukäteistä varautumista koko talvehtimiseen olisi syytä tutkia jatkossa lisää Enemmän kuin fyysistä puutetta, De Veer painottaa talvehtimisen asettamaa psyykkistä haastetta. Tämä jättää tilaa kalvinistisuuteen nojanneen miehistön oman vahvuuden, kohtaloon tyytymisen, kurinalaisuuden ja yhteishengen esiin nostamiselle. Tutkielma toteaakin, että Gerrit De Veerin matkakertomuksesta saatavan kuvan mukaan William Barentsin retkikunnan selviytymisen avaintekijät olivat hyvä varustelu ja hollantilainen arvopohja. Euroopan kauppamahdiksi nousevassa ja Espanjan ikeestä vapautuvassa maassa suvaitsevaisuutta korostaneet kalvinistisuus ja hollantilaisuus sulautuivat sellaiseksi uskon ja järjen liitoksi, joka edesauttoi selviytymistä. Lopulta hyvä varustelukin oli luonteenomainen osa merenkulkukulttuuria juuri 1590-luvun Hollannissa. Matkakertomukset peilaavatkin monin tavoin oman aikansa yhteiskuntia.

Parodontaalisesti vaurioituneen purennan proteettinen kuntouttaminen - Potilastapaus

Parodontiitti on kansanterveydellinen ongelma, jossa tulehdus vahingoittaa hampaiden parodontaalisia kiinnitysmekanismeja ja voi johtaa hampaiden menetykseen. Mikäli purenta on hampaiden puuttumisen takia vajaa ja esteettisesti riittämätön, sitä on syytä kuntouttaa proteettisesti. Proteettinen purennan kuntouttaminen on haasteellista koska yleistynyt parodontiitti usein heikentää osan tai kaikkien hampaiden kiinnitysmekanismeja tai tuhoaa niitä. Kuntoutusmuoto voi olla kiinteä silta rakenne, irrotettava osaproteesi, impiantti tai implanttikantoinen rakenne ja peittoproteesi. Tässä työssä haasteellisuutta käsitellään kirjallisuuskatsauksen ja potilastapauksen pohjalta. Kirjallisuuskatsauksen aineistoon on käytetty merkityksellisiä artikkeleita ja ainealueen yleisesti hyväksyttyä kirjallisuutta. Työn potilastapauksella on yleistynyt keskivaikea parodontiitti. Sairastettu parodontiitti ja lukuisat periapikaaliset tulehdusprosessit ovat aiheuttaneet ylä leuan taka-alueille laajoja hammaspuutoksia. Kirjallisuuskatsauksen johtopäätökset ovat että kiinteä siltarakenne on ensisijaisesti suositeltavaa koska purennan kuormitus jakaantuu optimaalisesti, liikkuvat hampaat on kiskotettuna, plakkiakkumulaatio on vähäinen ja potilaalla on helppo tottua rakenteeseen. Myös muut kuntoutusmuodot ovat hyödyllisiä jos on oikeat indikaatiot. Potilaan purennan kuntoutuksen vaihtoehdot oli kiinteä siltarakenne, implanttikantoinen silta rakenne ja irroitettava osaproteesi. Potilaan taloudellisen tilanteen ja yläleuan molempien takahampaistoalueiden kuntoutustarpeen vuoksi purennan kuntoutus toteutettiin osaproteesilla. Ensisuunnitelma oli konservatiivisella preproteettisella hoidolla valmistaa yksipuolinen vapaapäätteinen proteesi ja välttää kaksi puolista vapaapäätteistä ratkaisua. Lopulta potilaan purennan rehabilitaatioon valmistettiin kaksipuoleinen vapaapäätteinen rankaosaproteesi, joka on potilaalle pitkäaikainen ja stabiili ratkaisu.

Erityisen tuen oppijan asema ja paikka yläkoulussa – oma vai määrätty?

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää yläkoulun erityisen tuen oppijoiden käsityksiä positiostaan yläkoulukulttuurissa ja mahdollisista toiseuden kokemuksistaan. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat ne erityisen tuen oppijat, jotka opiskelivat 21 – 50 % yleisopetuksen ryhmissä. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kahden Eteläsuomalaisen kunnan 13 erityisen tuen oppijaa keväällä 2015. Oppijat opiskelivat vuosiluokilla 7 – 9 ja osallistuivat yleisopetuksen ryhmiin 8 – 14 tuntia viikossa. Metodologisesti tutkimus sijoittui laadullinen tutkimuksen kentälle ja toteutettiin fenomenografisen tutkimusotteen ja analyysin keinoin. Fenomenografian keinoin tutkittiin erityisen tuen oppijoiden käsityksiä positiostaan ja toiseudestaan. Käsityksistä muodostettiin ensimmäisen ja toisen asteen kuvauskategoriat Uljensin tapaa mukaillen. Keskeiset tutkimustulokset osoittivat, että yläkoululaisen erityisen tuen oppijan positio oli ”määrätty”. ”Määrääjinä” olivat muodollinen koulu ja fyysinen koulu sääntöineen ja hiljaisine tietoineen. Epämuodollinen koulu joko vakautti tai ”määräsi” heikentämällä erityisen tuen oppijan positiota. Toiseus lisääntyi erotekona epämuodollisen koulun dialogeissa, mutta erityisen tuen oppijan myönteiset subjektiiviset kokemukset vähensivät erotekoa. Tulosten perusteella peruskoulussa näyttää olevan kaksi kivijalkaa; toinen yleisopetukselle, toinen erityisopetukselle. Kaikille yhteistä peruskoulua ei voida rakentaa kahdelle aatteel-liselle kivijalalle. Kivijalkojen yhdistämiseksi esimerkiksi terminologiaa pitää uudistaa. Termit erityisopetus ja yleisopetus sekä erityinen ja tavallinen ovat muodollisen koulun dikotomisia valtasanoja, joita käyttämällä oppijat kategorioidaan. Epämuodollisessa kou-lussa valta oli ”kuplivaa”. Asemat ja paikat saavutettiin, mutta myös menetettiin. Erityisen tuen oppijat, jotka osallistuivat yleisopetuksen ryhmiin, kokivat itsensä normaaleiksi. Normaalius osoittautui koulutusidentiteetiksi, erääksi vallanmuodoksi. Valta on se todel-linen elementti, joka ohjaa kouluinstituution toimintaa ja säätelee sen suhteita.

Päivähoidon kasvatushenkilöstön kokema työväkivalta

Tutkielmassani kuvaan päivähoidon kasvatushenkilöstön kokemaa työväkivaltaa, joka käsittää niin fyysisen kuin henkisen väkivallan. Tarkastelen tutkielmassani työväkivallan aiheuttajia lapsen, lapsen perheenjäsenen tai sukulaisen, työkaverin, esimiehen, työpaikan ulkoisen henkilön ja organisaation näkökulmista. Lisäksi keskeisiä tutkimuskohteita ovat työväkivallan ilmenemismuodot ja yleisyys, henkilöstön suhtautuminen työväkivaltaan ja siihen liittyvien riskien ennaltaehkäisyyn sekä työpaikkojen turvallisuutta työväkivallan hallinnan näkökulmista. Tutkielman tarkoituksena on kiinnittää huomiota työväkivallan ilmentymiseen päivähoidossa. Tästä tutkimusasetelmasta päivähoitoa on tutkittu Suomessa varsin vähän, koulumaailman saadessa suuremman huomion. Tutkielma oli otantatutkimus ja aineisto keräsin kyselylomakkein Lahden eteläisen alueen päiväkodeista. Tutkielmaa varten hain asiaan kuuluvan luvan. Aineistoanalyysin toteutin tilastotieteellisin menetelmin, käyttäen tilastollisen aineiston analyysiohjelmaa IBM SPSS statistics 21:tä. Tutkielman tulokset osoittivat työväkivallan olevan suhteellisen yleinen ilmiö päivähoidossa. Fyysisen väkivallan aiheuttaja oli pääsääntöisesti lapsi ja henkisen väkivallan työkaveri. Henkilöstö koki olonsa turvalliseksi työpaikallaan, ja työväkivalta (fyysinen) kokettiin osittain jopa kuuluvan osaksi työtä. Henkilöstö suhtautui työväkivaltaan vakavuudella, ja koki työväkivallan hallintaan liittyvien keskeisten teemojen kehittämisen tärkeäksi. Tärkeimpiä kehittämisosa-alueita työväkivallan näkökulmasta olivat henkilöstön näkemyksien mukaan; työhön liittyvät resursoinnit, työväkivaltaan liittyvät käytännöt; perehdytys ja jälkikäsittely ja vuorovaikutukselliset kehittämisosa-alueet; avoimuus, yhteisten sääntöjen luominen ja tiedonkulku.

Turvakävely turvallisuuskasvatuksen menetelmänä

Tutkielman tavoitteena oli selvittää, minkälainen on tarkoituksenmukainen turvakävely pedagogisessa kontekstissa. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla turvakävelyn kehittämisprosessia tulkittiin oppimisympäristön turvallisuuskulttuurin ulottuvuuksien (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja pedagoginen) näkökulmista. Tutkielman teon ensivaiheessa kehitettiin pedagoginen turvakävelykäytäntö käsityön aineenopettajan koulutukseen, sillä turvakävelykäytäntöä ei ollut ennen tutkielmaa olemassa. Turvakävely toteutettiin neljällä opiskelijaryhmällä ja käsityökasvatuksen aineryhmällä. Käsityökasvatuksen aineryhmään kuului käsityön aineenopettajaopiskelijoiden ainejärjestön edustajia ja Rauman yksikön henkilökunnan jäseniä. Tutkimusaineisto (N=30) kerättiin opiskelijaryhmille toteutetuista turvakävelyistä kyselylomakkeella. Tutkielma toteutettiin design-tutkimuksena (engl. design-based research), jonka menetelmällistä kokonaisuutta täydennettin hermeneuttisen kehän avulla. Tutkielman menetelmällistä kokonaisuutta voidaan kuvailla hermeneuttiseksi design-tutkimukseksi. Tutkielman kyselylomakkeen avoimet vastaukset analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Suljetut väittämät on analysoitu osallistujien vastausten prosenttiosuuksien mukaan. Tutkijat toimivat pidettyjen turvakävelyjen ohjaajina ja keräsivät havainnointimateriaalia tulosten analyysin tueksi. Tutkimustulosten pohjalta tutkijat määrittelivät pedagogisessa kontekstissa toteutettavan turvakävelyn olevan oppimisympäristön turvallisuuskulttuuria kehittävä ja toiminnallinen turvallisuuskasvatuksen menetelmä. Tarkoituksenmukaisen turvakävelyn ensisijainen tarkoitus on tutustuttaa osallistujat oppimisympäristöön ja sen turvallisuuskulttuuriin. Turvakävely antaa osallistujille valmiuksia vaara- ja hätätilanteissa toimimiseen ja avun hälyttämiseen. Turvakävely toimii lähtökohtana turvallisen työskentelyn takaamiseksi. Turvakävelyn ohjaaja ja osallistujat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään huomioiden erilaisia turvallisuuteen liittyviä asioita. Turvakävelyn avulla kehitetään oppimisympäristön turvallisuuskulttuuria, havainnoidaan epäkohtia ja raportoidaan niistä eteenpäin

Vesien tila hyväksi yhdessä : Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosiksi 2016-2021

Tähän vesienhoitosuunnitelmaan vuosiksi 2016–2021 on koottu tiedot vesien tilasta sekä tarvittavista toimenpiteistä vesien tilan parantamiseksi ja ylläpitämiseksi Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueella. Vesienhoitoalueen jokien yhteen lasketusta pituudesta noin 60 % on erinomaisessa tai hyvässä, 40 % tyydyttävässä tai välttävässä ja 1 % huonossa ekologisessa tilassa. Järvipinta-alasta noin 90 % on erinomaisessa tai hyvässä, 10 % tyydyttävässä tai välttävässä ja alle prosentti huonossa ekologisessa tilassa. Rannikkovesien pinta-alasta lähes kaksi kolmannesta on hyvässä ja loput tyydyttävässä ekologisessa tilassa. Pintavesien ekologista tilaa heikentää hajakuormitus, joka on valtaosin peräisin maa- ja metsätaloudesta sekä haja-asutuksesta, mutta jossain määrin myös pistekuormituslähteistä. Muita paineita ovat hydrologiset ja morfologiset muutokset, happamoittavien aineiden sekä haitallisten ja vaarallisten aineiden kuormitus, vähemmässä määrin vedenotto sekä vieraslajit. Hyvässä kemiallisessa tilassa on yli puolet vesienhoitoalueen yhteenlasketusta jokipituudesta, kaksi kolmannesta järvipinta-alasta sekä kaikki rannikkovedet. Hyvän kemiallisen tilan saavuttamisen esteenä on pääosin elohopea, joka on laajalti peräisin ilman kautta tulevasta laskeumasta. Kaikkien pohjavesimuodostumien määrällinen tila on hyvä ja yhden kemiallinen tila huono. Rehevyyteen liittyviä parantamistarpeita on koko vesienhoitoalueella painottuen kuitenkin sen eteläisiin ja läntisiin osiin. Vesienhoitosuunnitelmassa esitettävillä toimenpiteillä vähennetään rehevöitymisen lisäksi vesiympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden esiintymistä, happamuuskuormitusta sekä vesistöjen rakenteessa ja hydrologiassa tapahtuneiden muutosten vaikutuksia. Tarkemmat, vesistökohtaiset tiedot toimenpiteistä ja niiden kohdentumisesta löytyvät vesienhoitoalueen toimenpideohjelmasta. Esitettyjen toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat noin 185 miljoonaa euroa. Tästä 133 miljoonaa euroa on muun lainsäädännön perusteella toteutettavien ja 52 miljoonaa euroa vesienhoidon täydentävien toimenpiteiden osuus. Arviolta 27 järveä (48 km2), 38 jokea (873 km) ja kaksi rannikkovesimuodostumaa (2 km2) ei tule toimenpiteistä huolimatta saavuttamaan hyvää ekologista tilaa vielä vuonna 2021. Myös vesienhoitoalueen ainoan huonossa kemiallisessa tilassa olevan pohjavesialueen hyvän kemiallisen tilan saavuttaminen tuolloin on epävarmaa. Vesien tila on kuitenkin laajalti kohentumassa vesienhoitotoimenpiteiden toteutuksen myötä.

Pulpetteja, köllötystuoleja eikä liikaa huvijuttuja. Oppilaiden näkemyksiä luokkahuoneen fyysisestä oppimisympäristöstä

Tutkielmassa tarkastellaan oppilaiden näkemyksiä oppimisen kannalta hyvästä fyysisestä oppimisympäristöstä. Tarkoituksena on kuvailla, millainen on oppilaiden näkemys oppimisen kannalta hyvästä luokkahuoneesta. Lisäksi näitä oppilaiden oppimisympäristökäsityksiä vertaillaan oppimisympäristöjen kehittämiseen liittyvien aiempien tutkimusten löydöksiin. Tapaustutkimuksen aineisto hankittiin pienen keskisuomalaisen koulun yhdistetyltä neljänneltä ja viidenneltä luokalta toukokuussa 2015. Tutkimukseen osallistui 15 oppilasta, joista 11 oli tyttöjä ja neljä poikia. Tutkimuksen aineisto koostui oppilaiden ryhmissä rakentamista neljästä luokkahuoneen pienoismallista. Lisäksi tutkimuksessa kerättiin kattava sekundääriaineisto, joka muodostui oppilaiden kanssa tehdystä ajatuskartasta, luokkahuonemallien suunnitelmapiirroksista, tutkimustilanteen havaintoaineistosta, videomateriaalista sekä oppilaiden kanssa käydyistä keskusteluista. Aineisto analysoitiin soveltavasti erilaisia visuaalisia tutkimusmenetelmiä yhdistellen. Oppilaiden rakentamat luokkahuonemallit edustavat melko perinteistä luokkahuonetta. Opettajajohtoisten yksilöpulpetteja sisältävien ratkaisujen lisäksi kahdesta luokkahuonemallista oli löydettävissä myös pari- ja ryhmätyöskentelyä tukevia työpisteitä sekä rentoja oleskeluryhmiä. Luokkahuonemallit ovat melko värikkäitä ja tilavia. Ne ovat myös vahvasti kiinni käytännön kouluarjessa vesipisteineen ja säilytysratkaisuineen. Luokkahuonemallien analyysin perusteella oppilaiden oppimisympäristökäsitykset ovat jossain passiivisen ja staattisen, perinteisen luokkatilan sekä dynaamisemman ja monimuotoisempiin työskentelytapoihin kannustavan oppimisympäristön välimaastossa. Tämä tutkielma varmentaa aiempien tutkimusten tuloksia siitä, että fyysinen oppimisympäristö on oppilaille hyvin tärkeä. Ympäristöpsykologian teorian sekä oppimisympäristöjen kehittämisen ja koulusuunnittelun tutkimusten kontekstissa tutkielmassa otetaan kantaa myös käyttäjälähtöisen koulusuunnittelun tärkeyteen.

Käsityön aineenopettajan turvallisuusasenne ja sen välittyminen oppimisympäristössä

Tämän pro gradu –tutkielman aiheena ovat käsityön aineenopettajien asenteet työturvallisuutta koskien. Tutkimuksessa pyritään kuvailemaan näitä asenteita ja pohtimaan niiden välittymistä käsityön oppimisympäristön työturvallisuuskulttuuriin. Tutkimuksen teoriaosa pohjautuu käsityökasvatuksen, kasvatustieteen ja kasvatuspsykologian tutkimustietoon ja kirjallisuuteen. Tutkimuksen painopiste on työturvallisuudessa ja sen vuoksi olemme pyrkineet hakemaan tutkimustietoa juuri työturvallisuuteen liittyen. Osa siitä on myös säädöksiä ja lainsäädäntöä. Tutkimus on lähtökohdiltaan laadullinen, kuvaileva tutkimus. Tutkimusaineiston hankinta on toteutettu puolistrukturoidun haastattelun avulla. Haastatteluihin osallistui 10 käsityön aineenopettajaa. Aineiston yhteenveto on esitetty tutkimustuloksissa. Aineistoa on tarkasteltu teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tuloksista selviää, millaisia asenteita haastatelluilla käsityön aineenopettajilla on työturvallisuutta ja sen osa-alueita kohtaan. Asenteen laatua kuvaamme ja arvioimme asenteen kolmikomponenttimallin ja turvallisuuskulttuurin neljän ulottuvuuden, fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, sekä pedagoginen, avulla. Asenteesta on pyritty erottamaan, onko se positiivinen vai negatiivinen Koska tutkimus on kuvaileva, sen pohjalta ei pyritty yksiselitteisiin, laajasti yleistettäviin, johtopäätöksiin. Tutkimuksesta selviää, mitä työturvallisuuden osa-alueita opettajat painottivat työturvallisuuskasvatuksessa ja mitkä jäivät vähemmälle huomiolle. Tutkimustuloksissa pohdimme myös opettajien työturvallisuusasenteiden vaikutusta turvallisuuskulttuurin rakentumiseen. Päädyimme siihen, että pääsääntöisesti opettajien asenne työturvallisuutta kohtaan on positiivinen, mutta siitä löytyi myös puutteita.

Voimaharjoittelun ohjelmointi- sovellutukset sotilaalle

Voimaharjoittelun tavoitteena on kehittää lihaksiston ja sen tukiosien eli sidekudosten, jänteiden ja luuston voimaa. Yleisimpiä voimaharjoittelun muotoja on harjoittelu levytankopainoilla, käsipainoilla ja erilaisilla tarkoituksenmukaisilla laitteilla. Erilaiset hyppyharjoitteet sekä omalla kehon painolla suoritetut harjoitteet ovat myös tärkeä osa kokonaisuutta. Oikein valittu voimaharjoittelun volyymi, intensiteetti, progressiivisuus ja säännöllisyys luovat parhaan pohjan, jolla tapahtuu kehitystä. Voima kehittyy kahdella tavalla sekä hermostol-lisesti että hypertrofisesti ja voimaharjoittelun menetelmän valinnalla harjoitusadaptaatio kohdistetaan joko hermoston tai lihasmassan kasvun suuntaan. Voima jaetaan kolmeen eri lajiin, joita ovat nopeus-, maksimi- ja kestovoima. Kukin näistä kolmesta jaetaan vielä kahteen pienempään osa-alueeseen ja on tärkeää ymmärtää näiden kaikkien erot, jotta harjoittelu on mahdollisimman tehokasta. Toimintakyky tarkoittaa yksilön kykyä ja valmiutta selviytyä tehtävistä missä olosuhteissa tahansa ja fyysinen toimintakyky on kyky tehdä kuntoa ja taitoa vaativaa lihastyötä. Voiman osalta taistelijan lihaskunnon on oltava sellainen, että hän kykenee säilyttämään toimintakykynsä 25kg:n, jopa 55-60kg:n painoisen lisäkuorman kanssa. Voimaharjoitteluohjelman suunnittelussa tärkein asia on luoda henkilölle tarpeita vastaava voimaharjoitteluohjelma ja tässä on otettava lukuisia osa-alueita huomioon. Sotilaalle tehtävässä voimaharjoitteluohjelmassa on omat haasteensa, vaihtuvuudelle ja muutoksille on oltava mahdollisuus. Huomioon on otettava myös raskas palvelus sekä aerobinen harjoittelu. Nousujohteisella ja säännönmukaisella voimaharjoittelulla varmistetaan ettei mahdollisia ylirasitustiloja tai vammoja pääse syntymään. Sotilaille tärkeää ja ominaista olisi vapailla painoilla harjoitteleminen sekä keskivartalon lihaksista huolehtiminen.

Organizational creativity – Hegemonic and alternative discourses

SUMMARY Organizational creativity – hegemonic and alternative discourses Over the course of recent developments in the societal and business environment, the concept of creativity has been brought into new arenas. The rise of ‘creative industries’ and the idea of creativity as a form of capital have attracted the interests of business and management professionals – as well as academics. As the notion of creativity has been adopted in the organization studies literature, the concept of organizational creativity has been introduced to refer to creativity that takes place in an organizational context. This doctoral thesis focuses on organizational creativity, and its purpose is to explore and problematize the hegemonic organizational creativity discourse and to provide alternative viewpoints for theorizing about creativity in organizations. Taking a discourse theory approach, this thesis, first, provides an outline of the currently predominant, i.e. hegemonic, discourse on organizational creativity, which is explored regarding themes, perspectives, methods and paradigms. Second, this thesis consists of five studies that act as illustrations of certain alternative viewpoints. Through these exemplary studies, this thesis sheds light on the limitations and taken-for-granted aspects of the hegemonic discourse and discusses what these alternative viewpoints could offer for the understanding of and theorizing for organizational creativity. This study leans on an assumption that the development of organizational creativity knowledge and the related discourse is not inevitable or progressive but rather contingent. The organizational creativity discourse has developed in a certain direction, meaning that some themes, perspectives, and methods, as well as assumptions, values, and objectives, have gained a hegemonic position over others, and are therefore often taken for granted and considered valid and relevant. The hegemonization of certain aspects, however, contributes to the marginalization of others. The thesis concludes that the hegemonic discourse on organizational creativity is based on an extensive coverage of certain themes and perspectives, such as those focusing on individual cognitive processes, motivation, or organizational climate and their relation to creativity, to name a few. The limited focus on some themes and the confinement to certain prevalent perspectives, however, results in the marginalization of other themes and perspectives. The negative, often unintended, consequences, implications, and side effects of creativity, the factors that might hinder or prevent creativity, and a deeper inquiry into the ontology and epistemology of creativity have attracted relatively marginal interest. The material embeddedness of organizational creativity, in other words, the physical organizational environment as well as the human body and its non-cognitive resources, has largely been overlooked in the hegemonic discourse, although thereare studies in this area that give reason to believe that they might prove relevant for the understanding of creativity. The hegemonic discourse is based on an individual-centered understanding of creativity which overattributes creativity to an individual and his/her cognitive capabilities, while simultaneously neglecting how, for instance, the physical environment, artifacts, social dynamics and interactions condition organizational creativity. Due to historical reasons, quantitative as well as qualitative yet functionally- oriented studies have predominated the organizational creativity discourse, although studies falling into the interpretationist paradigm have gradually become more popular. The two radical paradigms, as well as methodological and analytical approaches typical of radical research, can be considered to hold a marginal position in the field of organizational creativity. The hegemonic organizational creativity discourse has provided extensive findings related to many aspects of organizational creativity, although the con- ceptualizations and understandings of organizational creativity in the hegemonic discourse are also in many respects limited and one-sided. The hegemonic discourse is based on an assumption that creativity is desirable, good, necessary, or even obligatory, and should be encouraged and nourished. The conceptualiza- tions of creativity favor the kind of creativity which is useful, valuable and can be harnessed for productivity. The current conceptualization is limited to the type of creativity that is acceptable and fits the managerial ideology, and washes out any risky, seemingly useless, or negative aspects of creativity. It also limits the possible meanings and representations that ‘creativity’ has in the respective discourse, excluding many meanings of creativity encountered in other discourses. The excessive focus on creativity that is good, positive, productive and fits the managerial agenda while ignoring other forms and aspects of creativity, however, contributes to the dilution of the notion. Practices aimed at encouraging the kind of creativity may actually entail a risk of fostering moderate alterations rather than more radical novelty, as well as management and organizational practices which limit creative endeavors, rather than increase their likelihood. The thesis concludes that although not often given the space and attention they deserve, there are alternative conceptualizations and understandings of organizational creativity which embrace a broader notion of creativity. The inability to accommodate the ‘other’ understandings and viewpoints within the organizational creativity discourse runs a risk of misrepresenting the complex and many-sided phenomenon of creativity in organizational context. Keywords: Organizational creativity, creativity, organization studies, discourse theory, hegemony

Vesien tila hyväksi yhdessä : Kaakkois-Suomen vesienhoidon toimenpideohjelma Vuoksen ja Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueille vuosiksi 2016-2021

Vesienhoidon EU:n laajuisena tavoitteena on kaikkien pintavesien hyvän ekologisen tilan saavuttaminen. Myös pohjavesien hyvä kemiallinen ja määrällinen tila tulee turvata eikä pinta- ja pohjavesien laatu saa nykyisestään heiketä. Vesienhoito on osa koko Euroopan laajuista, vesipolitiikan puitedirektiiviin pohjautuvaa työtä. Kaakkois-Suomen pinta- ja pohjavesien tavoitteiden täyttämiseksi on laadittu Kaakkois-Suomen vesienhoidon toimenpideohjelma Vuoksen ja Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueille vuosille 2016–2021. Toimenpideohjelma sisältää tietoa alueen tärkeimmistä pinta- ja pohjavesien kuormittajista, pintavesien ekologisesta ja kemiallisesta tilasta sekä pohjavesien määrällisestä ja laadullisesta tilasta. Siinä esitetään myös tärkeimmät toimenpiteet, joiden avulla vesistöjen ja pohjavesien hyvä tila pyritään saavuttamaan vuoteen 2021 mennessä. Vesien tilaa heikentävät tekijät vaihtelevat hyvin paljon eri vesistöissä eikä yhtä kaikille vesistöille sopivaa ratkaisua ole olemassa. Vaikka maatalous on useimmilla Vuoksen ja Kymijoen-Suomenlahden vesienhoitoalueiden vesistöillä merkittävin kuormitta-ja, vesien tilan parantamiseksi on tehtävä kohdennettuja toimenpiteitä myös mm. metsäteollisuuden, yhdyskuntajätevesien, haja-asutuksen, turvetuotannon ja metsätalouden kuormituksen sekä vesistörakentamisen aiheuttamien vaikutusten vähentämiseksi. Keinot valitaan tapauskohtaisesti ja muutamilla vesistöillä tilan parantaminen vaatii myös kunnostustoimenpiteitä. Vesistöjen hyvä ekologinen tila pyritään saavuttamaan vuoteen 2021 mennessä. Kuormituksen vähentämisen ja kunnostustoimenpiteiden vaikutukset kuitenkin näkyvät vesistöissä viiveellä, joten joillakin vesistöillä tavoiteaikataulua on pidennetty vuoteen 2027. Haasteena tavoitteiden saavuttamiselle on myös ilmaston lämpenemisen myötä pidentynyt sulan maan aika ja huuhtoumien kasvu. Toimenpideohjelmat tarkistetaan kuuden vuoden välein, jolloin arvioidaan uudestaan vesien tila ja toimet niiden kuntoon saattamiseksi.