985 resultados para United Spanish War Veterans. Dept. of Wisconsin
Resumo:
Includes reports of the Adult Authority; Board of Trustees of the Institution for Women; State Board of Prison Directors; State Prison, San Quentin; State Prison, Folsom; Institution for Men, Chino and Institution for Women, Tehachapi.
Resumo:
Mode of access: Internet.
Resumo:
Air transportation of Australian casualties in World War II was initially carried out in air ambulances with an accompanying male medical orderly. By late 1943 with the war effort concentrated in the Pacific, Allied military authorities realised that air transport was needed to move the increasing numbers of casualties over longer distances. The Royal Australian Air Force (RAAF) became responsible for air evacuation of Australian casualties and established a formal medical air evacuation system with trained flight teams early in 1944. Specialised Medical Air Evacuation Transport Units (MAETUs) were established whose sole responsibility was undertaking air evacuations of Australian casualties from the forward operational areas back to definitive medical care. Flight teams consisting of a RAAF nursing sister (registered nurse) and a medical orderly carried out the escort duties. These personnel had been specially trained in Australia for their role. Post-WWII, the RAAF Nursing Service was demobilised with a limited number of nurses being retained for the Interim Air Force. Subsequently, those nurses were offered commissions in the Permanent Air Force. Some of the nurses who remained were air evacuation trained and carried out air evacuations both in Australia and as part of the British Commonwealth Occupation Force in Japan. With the outbreak of the Korean War in June 1950, Australia became responsible for the air evacuation of British Commonwealth casualties from Korea to Japan. With a re-organisation of the Australian forces as part of the British Commonwealth forces, RAAF nurses were posted to undertake air evacuation from Korea and back to Australia from Iwakuni, Japan. By 1952, a specialised casualty staging section was established in Seoul and staffed by RAAF nurses from Iwakuni on a rotation basis. The development of the Australian air evacuation system and the role of the flight nurses are not well documented for the period 1943-1953. The aims of this research are three fold and include documenting the origins and development of the air evacuation system from 1943-1953; analysing and documenting the RAAF nurse’s role and exploring whether any influences or lessons remain valid today. A traditional historical methodology of narrative and then analysis was used to inform the flight nurse’s role within the totality of the social system. Evidence was based on primary data sources mainly held in Defence files, the Australian War Memorial or the National Archives of Australia. Interviews with 12 ex-RAAF nurses from both WWII and the Korean War were conducted to provide information where there were gaps in the primary data and to enable exploration of the flight nurses’ role and their contributions in war of the air evacuation of casualties. Finally, this thesis highlights two lessons that remain valid today. The first is that interoperability of air evacuation systems with other nations is a force multiplier when resources are scarce or limited. Second, the pre-flight assessment of patients was essential and ensured that there were no deaths in-flight.
Resumo:
In 2015 the UN Secretary-General established an External Independent Review to review how the United Nations has responded to allegations of child sexual exploitation and child sexual abuse, and to make recommendations concerning how the United Nations should respond to allegations in the future. This submission to the Review Panel draws on literature regarding children's rights, the nature of child sexual abuse, international instruments and policy, the nature of institutional child sexual abuse, and the CAR case itself. It makes recommendations for reform of UN protocols and procedures to better prevent child sexual abuse, and to improve responses to future occurrences.
Resumo:
Dr. Nathan Wolf's medals: (bottom left) silver Wound Badge; Iron Cross 2nd Class; Iron Cross 1st Class; Zaehringer Loewe (Baden); (on right) Medal of the Turkish Crescent
Resumo:
Digital Image
Resumo:
Dr. Nathan Wolf's medals: (bottom left) silver Wound Badge; Iron Cross 2nd Class; Iron Cross 1st Class; Zaehringer Loewe (Baden); (on right) Medal of the Turkish Crescent
Resumo:
Tässä tutkielmassa tarkastellaan Bolivialaisten naisvankien (alkuperäisväestön) ja globaalin huumesodan ("War on Drugs") välistä yhteyttä. Keskustelu sijoitetaan laajemmin kokan viljelyn politiikkaan ja alkuperäisväestön kulttuuriin. Kokaa viljeleviä köyhiä maalaisia, joista huomattava osa on naisia, on vangittu Boliviassa kiihtyvää tahtia viime vuosikymmeninä. Moni naisista on kokan tuotannossa ja kaupassa mukana, sillä se on monesti ainoa keino taloudelliseen selviämiseen. Yleisesti ottaen naisvangit ja naisrikolliset ovat marginaalinen ilmiö. Kansainvälisesti tarkasteltuna naisvankien suhteellinen osuus koko vankilaväestöstä on noin 5,2 % (keskiarvo). Boliviassa osuus on vaihdellut 6,1 %:n ja 17,1 %:n välillä vuosina 2000-2008. Naisvankien määrä yleisesti ottaen on ollut rajussa kasvussa, suurin syy naisten vangitsemiseen on huumausaineisiin liittyvät rikokset. Näyttää myös siltä että vähemmistöt ja etnisen taustan omaavat henkilöt ovat yliedustettuina vankilaväestössä. Bolivia seuraa tätä kansainvälistä trendiä. Tämä tutkielma on rajattu kysymyksiin Bolivian intiaaniperäisten naisten osuudesta maan huumerikollisuudessa, sekä heidän suhteellisen korkeaa vangitsemisastetta selittäviin yhteiskunnallisiin tekijöihin. Kysymykset sukupuolesta, etnisyydestä ja kokan viljelyn politiikasta ovat keskiössä. Yleisiä kriminologisia teorioita peilataan kriittisesti suhteessa aineistoon ja Bolivian kontekstiin. Huumesodan ja Bolivian ankaran huumelainsäädännön seurauksista keskustellaan kriittisesti, sekä pohditaan köyhän alkuperäisväestön massavangitsemisen tarpeellisuutta. Tutkimuskysymykseni ovat: mitkä tekijät selittävät kohtuullisen korkean intiaaniperäisten naisvankien määrän Boliviassa, ja mikä on heidän asemansa globaalissa huumesodassa? Tutkielmassa on analysoitu kvantitatiivista ja kvalitatiivista aineistoa. Päälähteenä on ollut Bolivian tilastokeskuksen tuottamat rikostilastot. Tutkielman tärkeimpänä löydöksenä voidaan pitää havaintoa, että vastoin tiettyjä olettamuksia, intiaaniperäiset naiset ovat hyvinkin aktiivisia perinteisesti miehisiksi käsitetyillä aloilla kuten rikollisuudessa ja politiikassa. Tutkielmassa osoitetaan myös, että pidätysten määrät ovat moninkertaistuneet muutamassa vuosikymmenessä. Koska kokan viljelyssä on kyse pääasiallisesti taloudellisesta toimeentulosta, tämä tutkielma kysyy, onko hengissä pysyminen rikos?