”Uusi aika vaatii uusia tehtäviä” Eduskuntauudistus ja naisen paikat Koti ja Yhteiskunta, Naisten Ääni, Palvelijatarlehti ja Työläisnainen -julkaisuissa 1906-1907

Tutkielmani käsittelee Koti ja Yhteiskunnan, Naisten äänen, Palvelijatarlehden ja Työläisnaisen vuosina 1906-1907 välittämää kuvaa naissukupuolen velvollisuuksista ja oikeuksista tilanteessa, jossa naiset olivat saamassa täydet poliittiset oikeudet. Tutkimukseni kohteena on vallinnut sukupuolijärjestelmä sekä naisten väliset aatteelliset erot. Lähestymistapani on sukupuolihistoriallinen. Työssäni hyödynnän Yvonne Hirdmanin teoriaa sukupuolijärjestelmästä. Koti ja Yhteiskunta sekä Naisten ääni määrittelivät naisen ihanteeksi kristillisen, siveellisyyttä korostavan kasvattajan. Palvelijatarlehdessä ja Työläisnaisessa naisen tuli sitä vastoin irtautua kristinuskon kahleista ja käydä luokkasotaan miehen rinnalla. Naisten poliittisen toiminnan jaoin kolmeen kategoriaan. Tärkeimpänä tavoitteena oli saattaa loppuun nais- ja raittiusliikkeiden aloittama työ. Tämä tapahtui viemällä eteenpäin ajatusta kieltolaista sekä vapauttamalla nainen miehen edusmiehisyydestä eli holhouksenalaisuudesta. Toisena tavoitteena oli siveettömyyden kitkeminen yhteiskunnasta ja sukupuolimoraalin kohottaminen. Kolmantena naiset pyrkivät parantamaan naisten työnteon edellytyksiä. Tavoitteen naisilla olivat samat, mutta perustelut ja keinot erilaisia. Näkyvin julkaisuissa esiintynyt ja eri naisryhmiä erottava tekijä oli suhde uskontoon. Koti ja yhteiskunnassa ja Naisten äänessä naiset perustelivat oikeuttaan käyttää valtaa naisen korkeammalla siveellisellä moraalilla ja naisen luontaisilla, sukupuolesta johtuvilla äidillisillä ominaisuuksilla. Naisten tärkeimpiin tavoitteisiin lukeutui pyrkimys saattaa koko kansa, miehet mukaan lukien, absoluuttisen, korkeamman sukupuolimoraalin piiriin. Palvelijatarlehdessä ja Työläisnaisessa taas katsottiin, että kristilliset käsitykset olivat syy yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon kapitalismin ohella ja uusi aika vaati uusia tehtäviä, jotka olivat sosiaalista laatua. Vaikka Koti ja Yhteiskunta ja Naisten ääni vaativat parannuksia naisten asemaan, antoivat ne myös suostumuksensa eriarvoistavalle sukupuolijärjestykselle, perustelemalla vaateitaan feminiinisillä ominaisuuksilla ja määrittelemällä naisen paikkoja sukupuolen pohjalta. Työläisnaisten lehdet vaativat kirkollisten avioliittojen tilalle siviiliavioliittoja sekä aineellista apua aviottomille äideille. Vaatimukset olisivat toteutuessaan muuttaneet sukupuolijärjestelmää. Naisten näkemyserot johtivat konfliktiin, jossa vastakkain olivat säätyläisnaisten edustama kristillis-porvarillinen ja työläisnaisten edustama materialistinen maailmankatsomus.

Miksi 7.- luokkalaiset valitsevat teknisen työn valinnaisaineekseen?

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi 7.- luokkalaiset valitsevat teknisen työn valinnaisaineekseen. Teoreettinen viitekehyksemme perustuu Kasurisen (1999) väitöskirjaan. Väitöskirjan tutkimustuloksista Kasurinen muodosti mallin, jonka mukaan persoona toimijana, aika ja konteksti, harrastukset ja motivaatiotekijät vaikuttavat nuoren tulevaisuuden orientaatioihin. Muodostimme näiden muuttujien pohjalta oman viitekehyksemme. Tutkimuksella pyrimme kuvaamaan, millä muuttujilla on yhteyttä 7.-luokkalaisen teknisen työn valinnaisainevalintaan. Tuomme esiin näkökulmia valintaan yhteydessä olevista muuttujista ja selvitämme eri muuttujien yhteyttä teknisen työn valintaan. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisin menetelmin Survey-tyyppisenä ja Likert-asteikollisella kyselylomakkeella, jossa oli neliportaisia vastausvaihtoehtoja. Muodostimme kerätystä aineistosta kolmiportaisia summamuuttujia, joita analysoimme epäparametrisilla tilastomenetelmillä. Tutkimusjoukko muodostui Turun ja Rauman Normaalikoulujen 7.luokkalaisista oppilaista. Vastauksia tutkimukseemme saimme yhteensä 66 ja vastanneista poikia oli 53 ja tyttöjä 13. Tutkimustuloksemme osoittavat että neljä eniten teknisen työn valinnaisaineen valintaan yhteydessä olevaa muuttujaa ovat oppilaan sisäinen motivaatio, kokemukset, harrastukset ja käsityötila. Tuloksista on mielenkiintoista huomata, että oppilaat eivät koe vanhempien ja sukupuolen olevan yhteydessä valintaan. Tuloksista on myös havaittavissa, että tytöt valitsevat poikia vähemmän teknisen työn. Tulokset antavat tietoa siitä, mitkä muuttujat ovat yhteydessä siihen, että tekninen työ valitaan valinnaisaineeksi. Jatkotutkimuksen osalta olisi mielenkiintoista syventyä aiheeseen kvalitatiivisten menetelmien muodossa. Myös laajemman otannan kvantitatiivinen tutkimus toisi lisää perspektiiviä aiheen tutkimiseen.

Kieli keskellä kitaa. Seksuaalisuuden kognitiiviset käsitemetaforat 1800-luvun kansanrunoudessa.

Tämä pro gradu tutkielma käsittelee seksuaalisen kansarunouden kognitiivisia käsitemetaforia. Tutkielmassa selvitetään, millaiset käsitejärjestelmät motivoivat 1800-luvun kansanrunouden seksuaaliaiheista ilmaisua. Tämän lisäksi suomenkielisestä aineistosta paljastuneita käsitejärjestelmiä verrataan muiden kielten ilmaisuista konstruoituihin käsitejärjestelmiin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, voidaanko seksuaaliaiheisia kielenilmaisuja tutkimalla saada tietoa kansanomaista seksuaalisuutta koskevaa ajattelua jäsentävistä käsitejärjestelmistä. Tutkielman aineisto on kerätty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston Lönnrotiana 1–30 -kokoelmasta, joka koostuu Elias Lönnrotin muistiinpanemasta ja toimittamasta kansanrunoudesta. Aineiston laajuus on noin kuusituhatta säettä seksuaaliaiheista kansanrunoutta. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii kognitiivisen kielitieteen käsitemetaforateoria. Tutkielmassa tehtävä käsitemetafora-analyysi pohjaa tulkintansa aineiston ilmaisuista tehtävään sanastolliseen analyysiin. Työssä tehtävän analyysin ohella tulosten tulkinnassa hyödynnetään käsitemetaforaan ja sanastontutkimukseen keskittyviä tutkimuksia, joiden tarkoitus on havainnollistaa kielenulkoisten ilmiöiden kuten sukupuolen ja seksuaalisuuden suhdetta kieleen. Lisäksi työssä kiinnitetään huomiota tutkimusaineiston ilmaisujen allitteraatioon. Tutkielman keskeisin tutkimustulos on havainto siitä, että tutkimusaineiston seksuaali-ilmauksia motivoi tietty joukko käsitemetaforia, joiden perusteella on produktiivista muodostaa uusia seksuaaliaiheisia ilmaisuja myös nykysuomessa. Toisaalta ilmaisujen muotoon vaikuttaa tutkimusaineiston luonteenomainen taipumus allitteraatioon, mutta näyttää siltä, että äänteellisyyden tasolla toimivaa allitteraatiota enemmän ilmausten sisältöjä ohjailevat kognitiiviset käsitemetaforat. Monet analyysin tuloksena paljastuneista käsitemetaforista motivoivat myös muiden kielten ilmaisuja. Seksuaali-ilmausten sisältöön vaikuttaa toisin sanoen jokin kielestä riippumaton ilmiö, jonka tässä työssä tulkitaan olevan kognitiivinen käsitemetafora. Tämän tutkielman tuloksia voidaan käyttää lähtökohtana kielen ja seksuaalisuuden suhdetta tarkastelevalle jatkotutkimukselle.

Sosioemotionaalisten vaikeuksien yhteys leikkikäyttäytymiseen.

Tässä tutkimuksessa selvitetään, ovatko 18 ja 36 kuukauden ikäisenä arvioidut sosioemotionaalisen kehityksen vaikeudet yhteydessä vuorovaikutukselliseen, häiritsevään tai vetäytyvään leikkikäyttäytymiseen neljävuotiaana. Tutkimus on osa Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimusta (ks. Lagström 2013), jossa on mukana noin 1820 lasta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin kuuluvista kunnista. Tutkimuksessa käytetyt mittarit ovat BITSEA (the Brief Infant-Toddler Social and Emotional Assesment) ja PIPPS (the Penn Interactive Peer Play Scale). Standardoitu BITSEA on tarkoitettu 12 kuukauden iästä 35 kuukauden 30 päivän ikäisten lasten sosioemotionaalisen kompetenssin, viiveen tai vaikeuksien sekä käyttäytymisongelmien selvittämiseen. PIPPSin avulla puolestaan arvioidaan lapsen sosiaalista kompetenssia leikin aikana. Kummankin mittarin muuttujista muodostettiin summamuuttujat, joiden välisiä yhteyksiä tutkittiin riippumattomien otosten t-testin ja khin neliötestin avulla. Tutkimustulosten mukaan tilastollisesti merkitsevä yhteys on näkyvissä sosioemotionaalisten vaikeuksien ja häiritsevän leikkikäyttäytymisen sekä vetäytyvän leikkikäyttäytymisen välillä. Tämän tutkimuksen mukaan tilastollisesti merkitsevää yhteyttä sosioemotionaalisten vaikeuksien ja vuorovaikutuksellisen leikin välillä ei ole 18 kuukauden ikäisillä, vaikka tämä yhteys on näkyvissä 36 kuukauden ikäisillä lapsilla. Mikäli lapsen sosioemotionaalinen kehitys on arvioitu iänmukaiseksi 18 kuukauden iässä, se näyttää olevan iänmukainen myös 36 kuukauden iässä. Sukupuolen yhteys leikkikäyttäytymiseen näkyy siten, että tyttöjen leikki on tilastollisesti merkitsevästi enemmän vuorovaikutuksellista kuin poikien, kun taas poikien leikkikäyttäytyminen on enemmän häiritsevää kuin tyttöjen. Aiemmissa tutkimuksissa (Pihlaja 2003, Laine & Neitola 2005) on tullut esiin, että sosioemotionaalisen kehityksen vaikeudet hankaloittavat lapsen vertaissuhteiden luomista, ryhmään tai leikkiin liittymistä. Vaikeudet ilmenevät sekä sisäisinä että ulkoisina aiheuttaen myös torjuntaa. Sosiaalisen kompetenssin kehityksessä tärkeä rooli onkin kaverisuhteilla ja leikillä, jota tulisi käyttää positiivisen vuorovaikutuksen

LAPSI NIMELTÄ TUISKU. Molemmille sukupuolille annetut ensimmäiset etunimet

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan molemmille sukupuolille annettuja ensimmäisiä etunimiä. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka paljon Suomessa on molemmille sukupuolille annettuja nimiä ja kuinka moni näistä esiintyy ensimmäisenä etunimenä. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, minkälaisia kummallekin sukupuolelle annetut nimet ovat äänne- ja tavurakenteeltaan sekä semantiikaltaan. Lisäksi selvitetään, onko Suomessa sukupuolineutraaleiksi hahmottuvia nimiä ja minkälaisia ne ovat. Aineisto on kerätty Väestörekisterikeskuksen ylläpitämän väestötietojärjestelmän suomalaisten nimiaineistosta syyskuussa 2015, ja se koostuu niistä ensimmäisistä etunimistä, joita esiintyy vähintään kymmenen kertaa kummallakin sukupuolella. Aineistoon kuuluu yhteensä 101 etunimeä. Aineistoa analysoidaan sekä kvantitatiivisin että kvalitatiivisin menetelmin, ja näkökulma on pääosin synkroninen. Nimiä luokitellaan sekä rakenteen että semantiikan perusteella ja nimet jaotellaan sen mukaan, minkälaisia merkityksiä niistä hahmottuu kielenpuhujille. Semanttisesti läpinäkyviä nimiä ryhmitellään erilaisiin merkityskenttiin. Semanttisesti läpinäkymättömiä nimiä tarkastellaan niiden alkuperän ja yleistymisen ajankohdan mukaan. Kummallekin sukupuolelle annettujen etunimien äänne- ja tavurakennetta tutkitaan erikseen nimipäiväkalentereihin kuuluvista ja kuulumattomista nimistä sekä koko aineistosta. Molemmille sukupuolille likimain yhtä usein annetut etunimet ovat tyypillisesti lyhyempiä ja sisältävät useammin vieraslähtöisiä grafeemeja kuin aineiston nimet keskimäärin. Lähes yksinomaan toiselle sukupuolelle annetut nimet taas muistuttavat äänne- ja tavurakenteeltaan naisten ja miesten kalenterinimiä, joista on tehty aiempaa tutkimusta. Kummallekin sukupuolelle annetut ensimmäiset etunimet ovat tyypillisesti semanttisesti läpinäkymättömiä, vaikka semanttisesti läpinäkyviä nimiä on aineistossa suhteellisen paljon. Eri aikoina eri merkityskenttiin kuuluvien nimien suosio on vaihdellut. 1900-luvun alkupuolella suosituimpia olivat lapselle toivottuihin ominaisuuksiin viittaavat nimet kuten Kaino ja Vieno; nykyään suosiotaan ovat kasvattaneet luontoon viittaavat nimet kuten Tuisku. Nimipäiväkalenteriin kuuluvat nimet ovat muuta aineistoa yleisemmässä käytössä ja todennäköisemmin lähes yksinomaan toisen sukupuolen käytössä. Aineiston analyysi osoittaa myös nimien vakiintuneen jommankumman sukupuolen käyttöön sitä todennäköisemmin, mitä vanhempia nämä nimet ovat. Nimet eivät kuitenkaan välttämättä vakiinnu ainoastaan toisen sukupuolen käyttöön, jos nimen muoto ja semantiikka, muoto ja konventio tai semantiikka ja konventio ovat keskenään ristiriidassa.

Nuorten siirtymät työmarkkinoille Suomessa. Työmarkkinauratyypit ja niihin vaikuttavat sosioekonomiset ja alueelliset tekijät Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineiston valossa.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten työmarkkinasiirtymiä. Siirtymiä kuvataan tyypittelemällä nuorten toimintaa työmarkkinoilla. Tyypitellyssä verrataan töissä tai opiskelemassa olevia nuoria työttömänä tai työmarkkinoiden ulkopuolella oleviin nuoriin. Toimintaa työmarkkinoilla seurataan kolmessa ajankohdassa (2008, 2010 ja 2012), nuorten ollessa 21—25 -vuotiaita. Tyypittelyn pohjalta nuorille luodaan työmarkkinauratyyppejä, jotka kuvaavat erilaisia työmarkkinasiirtymiä. Kiinnostuksen kohteena on etenkin se, ovatko nuoret kiinni työmarkkinasiirtymiä tukevissa ja myöhempää työelämään kiinnittymistä edistävissä toiminnoissa vai eivät. Tutkielma linkittyy keskusteluun nuorten syrjäytymisestä, jota lähestytään usein juuri nuorten koulutus- ja työmarkkinatilanteiden kautta. Työmarkkinauria selittäviä tekijöitä tarkastellaan nuoren sukupuolen, koulutuksen, vanhempien koulutuksen, vanhempien saaman toimeentulotuen ja asuinpaikan mukaan. Asuinpaikan vaikutusta tarkastellaan lapsuudessa ja nuoressa aikuisuudessa. Tutkielma on otteeltaan kvantitatiivinen. Aineistona käytetään THL:n ylläpitämää Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoa, jossa on seurattu samoja nuoria sikiöajalta nykypäivään eri viranomaisrekistereiden kautta. Tutkielma pohjautuu kokonaisaineistoon (N=57 641). Menetelminä käytetään ristiintaulukointia ja multinomiaalista logistista regressiota. Tulosten perusteella työmarkkinasiirtymät näyttäytyivät sujuvina suurimmalle osalle nuorista. Tutkielmassa 81,5 prosenttia nuorista sijoittui työmarkkinauratyypeille, joille oli leimallista työssäkäynti tai opiskelu kaikkina tutkimusvuosina. Tutkielmassa erotettiin myös joukko nuoria, joille työmarkkinasiirtymät koostuivat pääosin työttömyydestä tai työmarkkinoiden ulkopuolella olemisesta. Näitä nuoria oli 6,1 prosenttia kohortista. Koulutusaste vaikutti työmarkkinasiirtymiin selvästi eniten ja vaikeuksia työmarkkinasiirtymissä kohtasivat eniten nuoret, jotka olivat perusasteen tutkinnon varassa vielä 21-vuotiaana. Vanhemman matala koulutus ja vanhemman saama toimeentulotuki olivat myös yhteydessä työmarkkinasiirtymiin liittyviin katkoksiin. Asuinpaikka vaikutti uratyypeille sijoittumiseen siten, että kaupunkimaisilla alueilla asuvat nuoret olivat todennäköisemmin koko ajan opiskelemassa tai töissä kuin muilla alueilla asuvat nuoret. Asuinpaikka lapsuudessa ei vaikuttanut työmarkkinasiirtymiin. Tulosten perusteella nuorten työmarkkinasiirtymiä tukevat järjestelmät näyttäytyvät Suomessa pääosin toimivina, mutta niitä tulisi kehittää nuorten erilaiset tilanteet ja tuen tarve huomioiden.

Tosikommunismi ja kaaderien muistot Nestori ja Elli Parkkarin sotien jälkeisissä omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa

Tutkielmassani tarkastelen SKP:n kaaderien Nestori ja Elli Parkkarin toisen maailmansodan jälkeen kirjoittamia omaelämäkertoja ja analysoin sitä, miten he omaelämäkerroissaan välittävät kommunistiyhteisön muistia. Tutkimuksessani etsin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mitä muistoja Parkkarien omaelämäkerrat säilyttävät ja välittävät? Miksi Parkkarit kirjoittivat omaelämäkertoja toisen maailmansodan jälkeen ja mikä oli niiden merkitys kommunistiyhteisölle? Tutkielman alkuperäislähteinä käytän Parkkarien omaelämäkertoja, heidän vuonna 1947 kirjoittamia lyhyitä pienoiselämäkertoja sekä Kansan Arkiston Parkkareita koskevaa arkisto-aineistoa. Lähteiden analysoinnissa sovellan Jan Assmannin kulttuurisen muistin teoriaa, jota hän esittelee kirjassaan Cultural Memory and Early Civilization: Writing, Remembrance, and Political Imagination (2011). Assmann luo kulttuurisen muistin teoriansa ranskalaisen sosiologin Maurice Halbwachsin kollektiivisen muistin teorian pohjalta, jossa korostetaan muistin sosiaalista luonnetta. Assmann jatkaa Halbwachsin kollektiivisen muistin teoriaa jakamalla kollektiivisen muistamisen kolmeen muotoon: kommunikatiivisen ja kulttuurisen muistin käsitteisiin, joiden välissä on biografisen muistamisen muoto. Näiden käsitteiden avulla Assmann osoittaa, kuinka kollektiivista muistia rakennetaan yhteisöissä. Analysoin aluksi Parkkarien puolueelle vuonna 1947 kirjoittamia pienoiselämäkertoja ja käyn läpi sitä, millä tavalla ne olivat tärkeitä sekä Parkkareille itselleen että puolueelle. Tämän jälkeen siirryn Parkkarien omaelämäkertoihin. Tarkastelen omaelämäkertoja erittelemällä kolme eri teemaa, jotka ovat kommunistien maanalainen puoluetyö, ruumiilliset kokemukset vankilassa ja keskitysleirillä sekä opiskelu ja aate. Viimeisessä luvussa käsittelen Parkkarien asemaa puolueessa toisen maailmansodan jälkeen. Samalla pohdin uskollisuuden merkitystä, sukupuolen roolia ja pohdin vallan ja pienois- sekä omaelämäkertojen suhdetta. Assmannin teoriaa soveltaen luen Parkkarien omaelämäkerrat osaksi kommunikatiivista muistia, eli osana kommunistiyhteisön suullista ja elämäkerrallista muistamista. Näiden omaelämäkertojen avulla kommunistiyhteisö pyrki siirtymään sodan jälkeen kommunikatiivisesta muistamisesta institutionaaliseen kulttuuriseen muistamiseen. Parkkarit toimivat siten SKP:n kollektiivisen muistin välittäjinä ja Parkkarien omaelämäkerrat olivat näin osa kommunistiyhteisön historiankirjoitusta. Omaelämäkerroissa kuvataan sitä, miten esimerkillinen tosikommunisti toimii. Samalla niissä puetaan sanoiksi kommunistista aatetta.

Suusyöpäpotilaiden puheterapeuttisen kuntoutuksen toteutuminen

Suu- ja nielusyöpä hoitoineen aiheuttavat useimmille potilaille puheen tai nielemisen ongelmia. Syöpäpotilaiden puhetta ja nielemistä kuntouttaa puheterapeutti, mutta kuntoutukselle ei ole kansallisia käytänteitä. Tutkielman tavoitteena oli kartoittaa Turun yliopistollisen keskussairaalan Korva- ja suutautien osaston suu- ja nielusyöpäpotilaiden puheterapeuttista kuntoutusta. Tarkasteluun valittiin kansainvälisen tautiluokituksen syöpädiagnoosin C01–C06 tai C09–C14 saaneet, vuosina 2009–2014 osastolta kotiutetut potilaat. Tutkielmaa varten haettiin tutkimuslupa (nro T239/2014), joka mahdollisti potilaiden sukupuolen, iän, diagnoosipäivän, diagnoosin, hoidon tavoitteen, hoitotavan ja -ajan, syövän levinneisyyden, puheterapeuttiseen kuntoutukseen ohjautumisen syiden sekä kuntoutuksen tavoitteiden määrittämisen potilastietorekisteristä. Tietojen perustella verrattiin kuntoutusta saaneiden potilaiden ryhmää kuntoutusta ilman jääneisiin potilaisiin taustamuuttujien sekä syöpää määrittävien tunnuslukujen perusteella. Potilaista (N=374) sai puheterapeuttista kuntoutusta 30 %, joista oli naisia enemmän (54 %) kuin puheterapiaan ohjautumattomissa (37 %, p=0.002). Kuntoutusta saaneella ryhmällä oli enemmän kieli-, ien-, sekä suupohjan syöpää, mutta vähemmän kielen tyven sekä nielurisojen syöpää kuin ohjautumattomissa (p=0.001). Kuntoutetuissa oli enemmän edenneen syövän sairastavia (p=0.023), potilaita, joilla oli trakeostomia (p<0.001) sekä leikkaus- (p<0.001) ja yhdistelmähoitoa saaneita potilaita (p=0.002), mutta vähemmän definitiivistä sädehoitoa saaneita (p<0.001). Toisaalta ryhmät eivät eronneet iän (p=0.597) tai syövän paikallisen levinneisyyden (p=0.724) suhteen. Toisessa vaiheessa selvitettiin kuntoutukseen ohjautuneiden osalta puheterapian määrä, ajoitus suhteessa lääketieteellisiin hoitoihin, kuntoutukseen ohjautumisen syyt sekä kuntoutuksen tavoitteet. Kuntoutukseen ohjautuneet 113 potilasta kävivät 488 kertaa kuntoutuksessa, terapiakertoja oli potilasta kohti 1–16. Ennen leikkausta tapasi puheterapeutin vain 12 % potilaista, ennen definitiivistä sädehoitoa kaksi potilasta. Pääsääntöisesti kuntoutus toteutui hoitojen jälkeen. Yleisin puheterapiaan ohjautumissyy oli nielemistoimintojen arviointi tai kuntoutus (49 %) ja kuntoutuksen tavoitteissa nielemisen (35 %) sekä oraalimotoriikan kuntoutus (26 %). Turun yliopistollisessa keskussairaalan Korva- ja suutautien osastolla puheterapia ajoittuu hoitojen jälkeen, terapiaan ohjautuu naisia, sekä paikallista syöpää sairastavia leikkauspotilaita. Kuntoutetuista yli puolet tapasi terapeutin vähintään kolme kertaa, kuntoutustavoitteista yleisin oli nielemistoimintojen kuntoutus, mutta sisällöstä saatiin potilastietorekisterin perusteella rajoitetusti tietoa. Tulosten perusteella sädehoitoa saaneiden (mies)potilaiden kuntoutusta sekä ennen hoitoja toteutettavaa puheterapeuttista arviointia tulisi kehittää.

Miten välituntiliikunnasta coolimpaa? Yläkouluikäisten syitä välituntiliikkumiseen ja -liikkumattomuuteen

Suomalaisista lapsista ja nuorista vain pieni vähemmistö liikkuu tällä hetkellä fyysisen aktiivisuuden suositusten mukaisesti. Välituntiliikunnalla olisi tutkimustulosten mukaan mahdollista edistää fyysistä kokonaisaktiivisuutta, ja samalla parantaa oppilaiden vireystilaa sekä luokkahuonekäyttäytymistä. Tällä hetkellä kuitenkin ainoastaan 15 prosenttia yläkoululaisista liikkuu edes kevyesti välitunneilla. Sipilän hallitusohjelman tavoitteena on, että jokaisen koulupäivän aikana oppilaille kertyisi tunti liikunta. Tavoitteen saavuttamiseksi on olennaista, että myös välitunnit olisivat fyysisesti aktiivisempia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millaiset asiat edistävät ja haittaavat yläkouluikäisten liikkumista välitunneilla. Lisäksi selvitettiin, millaisia ehdotuksia oppilaat itse esittävät välituntiliikunnan lisäämiseksi. Tutkimusjoukko (N = 353) koostui kahden eri yläkoulun oppilaiden vastauksista. Vastauksia analysoitiin sekä laadullisilla että määrällisillä menetelmillä. Tuloksia vertailtiin välituntiaktiivisuuden, koulun, sukupuolen ja vapaa-ajan liikuntaharrastuksen mukaan. Tutkimustulosten mukaan vahvimmin välituntiliikuntaa edistivät omat liikuntataidot ja -harrastus. Tärkeäksi välituntiliikunnan kannalta koettiin myös sosiaalinen tuki, hyvä sää ja erityisesti hauskanpito. Vahvimmin liikunta haittasi huono sää, habitus, hikoilu ja ulkonäköpaineet. Oppilaat toivoivat välituntiaktiivisuuden lisäämiseksi kouluihin enemmän liikuntavälineitä ja laajempaa välituntialuetta. Kouluihin toivottiin myös myönteisempää välituntiliikuntakulttuuria, jossa liikkumista välitunneilla ei pidettäisi outona tai nolona. Tämän tutkimuksen pohjalta voidaan esittää mahdollisen välituntiliikunnan olevan tällä hetkellä varsin lajipainoitteista. Liikuntaan osallistutaan vain, jos omaa hyvät liikuntataidot ja liikunnallisen varustuksen. Välituntilaktiivisuuden lisäämiseksi voisi olla perusteltua jättää lajit kokonaan pois välitunneilta, jotta useampi oppilas rohkenisi lähteä mukaan välituntiliikuntaan. Tällöin liikkuminen ei olisi välttämättä myöskään niin totista, vaan oppilaiden toivomat hauskanpito ja kavereiden kanssa tekeminen olisivat olennaisinta.

Tosikommunismi ja kaaderien muistot Nestori ja Elli Parkkarin sotien jälkeisissä omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa

Tutkielmassani tarkastelen SKP:n kaaderien Nestori ja Elli Parkkarin toisen maailmansodan jälkeen kirjoittamia omaelämäkertoja ja analysoin sitä, miten he omaelämäkerroissaan välittävät kommunistiyhteisön muistia. Tutkimuksessani etsin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mitä muistoja Parkkarien omaelämäkerrat säilyttävät ja välittävät? Miksi Parkkarit kirjoittivat omaelämäkertoja toisen maailmansodan jälkeen ja mikä oli niiden merkitys kommunistiyhteisölle? Tutkielman alkuperäislähteinä käytän Parkkarien omaelämäkertoja, heidän vuonna 1947 kirjoittamia lyhyitä pienoiselämäkertoja sekä Kansan Arkiston Parkkareita koskevaa arkisto-aineistoa. Lähteiden analysoinnissa sovellan Jan Assmannin kulttuurisen muistin teoriaa, jota hän esittelee kirjassaan Cultural Memory and Early Civilization: Writing, Remembrance, and Political Imagination (2011). Assmann luo kulttuurisen muistin teoriansa ranskalaisen sosiologin Maurice Halbwachsin kollektiivisen muistin teorian pohjalta, jossa korostetaan muistin sosiaalista luonnetta. Assmann jatkaa Halbwachsin kollektiivisen muistin teoriaa jakamalla kollektiivisen muistamisen kolmeen muotoon: kommunikatiivisen ja kulttuurisen muistin käsitteisiin, joiden välissä on biografisen muistamisen muoto. Näiden käsitteiden avulla Assmann osoittaa, kuinka kollektiivista muistia rakennetaan yhteisöissä. Analysoin aluksi Parkkarien puolueelle vuonna 1947 kirjoittamia pienoiselämäkertoja ja käyn läpi sitä, millä tavalla ne olivat tärkeitä sekä Parkkareille itselleen että puolueelle. Tämän jälkeen siirryn Parkkarien omaelämäkertoihin. Tarkastelen omaelämäkertoja erittelemällä kolme eri teemaa, jotka ovat kommunistien maanalainen puoluetyö, ruumiilliset kokemukset vankilassa ja keskitysleirillä sekä opiskelu ja aate. Viimeisessä luvussa käsittelen Parkkarien asemaa puolueessa toisen maailmansodan jälkeen. Samalla pohdin uskollisuuden merkitystä, sukupuolen roolia ja pohdin vallan ja pienois- sekä omaelämäkertojen suhdetta. Assmannin teoriaa soveltaen luen Parkkarien omaelämäkerrat osaksi kommunikatiivista muistia, eli osana kommunistiyhteisön suullista ja elämäkerrallista muistamista. Näiden omaelämäkertojen avulla kommunistiyhteisö pyrki siirtymään sodan jälkeen kommunikatiivisesta muistamisesta institutionaaliseen kulttuuriseen muistamiseen. Parkkarit toimivat siten SKP:n kollektiivisen muistin välittäjinä ja Parkkarien omaelämäkerrat olivat näin osa kommunistiyhteisön historiankirjoitusta. Omaelämäkerroissa kuvataan sitä, miten esimerkillinen tosikommunisti toimii. Samalla niissä puetaan sanoiksi kommunistista aatetta.

Koko kansan meijeri – Liedon Vilkkimäen meijerin elinkaari ja paikallisyhteisön kokemukset

Tutkimuksessa tarkastellaan lietolaisen Vilkkimäen meijerin elinkaarta ja paikallisen yhteisön suhdetta tutkimuskohteeseen. Meijerirakennus on valmistunut Hakulan kylään vuonna 1928. Rakennushankkeen takana oli Liedon osuusmeijeri -osuuskunta, joka ehti harjoittaa meijeritoimintaa vain kolmisen vuotta ennen ajautumistaan konkurssiin. Tämän jälkeen pankin muodostama Liedon meijeriosakeyhtiö vuokrasi tilat Valiolle, joka alkoi valmistaa Vilkkimäessä juustoa. Tutkimuksen piiriin kuuluu myös vuonna 1933 valmistunut Valion rakennuttama sikala. Meijeritoiminta päättyi lopullisesti vuonna 1939 talvisodan alkaessa jolloin puolestaan Liedon suojeluskunta teki vuokrasopimuksen Liedon meijeriosakeyhtiön kanssa. Rakennusta käytettiin viime sotien ajan suojeluskunnan varuste- ja ammusvarastona. Sotien jälkeen rakennusta on käytetty moneen eri tarkoitukseen. Vilkkimäessä on muun muassa valmistettu vihannessäilykkeitä ja harjoitettu linjaliikennettä. 1970-luvun alussa kiinteistön osti diplomi-insinööri, joka käytti tiloja erilaisten tuoteideoiden kehittelyyn. Rakennus oli hänen omistuksessaan vuoteen 2009 saakka. Tämän jälkeen kunnostuksen tarpeessa oleva rakennus siirtyi uusille omistajille, jotka aloittivat mittavan kunnostushankkeen. Rakennukseen on valmistunut hankkeen aikana liiketiloja ja vuokra-asuntoja. Rakennuksen ympärille muodostui 1920-1930-luvuilla oma pienyhteisö meijerin työntekijöistä ja paikallisista asukkaista, ja monelle paikalliselle Vilkkimäki oli merkityksellinen kohtaamispaikka. Yhteisöllisyyden kokemusta lisäsivät juhlasalissa pidetyt tilaisuudet, erityisesti iltamat. Sotien ajaksi rakennus tyhjeni asukkaista. Asunnot otettiin uudelleen käyttöön 1940-luvun loppupuolella ja rakennuksessa asuttiin 1970-luvun alkuun saakka. Rakennuksen tyhjentyessä asukkaista paikallisten siteet Vilkkimäkeen hiipuivat. Tutkimukseni merkittävin aineistokokonaisuus koostuu muistitiedosta eli itse tekemistäni haastatteluista. Aineistoon kuuluu myös lukuisia valokuvia. Lisäksi olen käyttänyt Kansallisarkistosta ja Valion arkistosta keräämääni aineistoa, kirjallisuutta sekä lehtiartikkeleitä. Aineiston avulla olen kartoittanut rakennuksen elinkaaren vaiheita ja hahmottanut millaisia merkityksiä rakennuksella on ollut paikalliselle yhteisölle. Haastatteluaineistosta olen nostanut esiin kolme eri teemaa; yhteisöllisyyden, työnteon ja sukupuolen merkityksen.