836 resultados para Lehmijoki-Gardner, Maiju
Resumo:
Varsinais-Suomen ELY-keskus on tehnyt selvityksen Lounais-Suomen viemäröintialueiden laajentamisesta. Samalla priorisoitiin tärkeimmät toteutuskohteet. Työssä päivitettiin vanha, vuonna 2006 tehty, Varsinais-Suomen ja Satakunnan potentiaaliset viemäröintialueet selvitys. Työssä tarkasteltiin nykyisten vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden ja muiden rakennettujen viemäriverkostojen ulkopuolisia alueita, joille viemäriverkko olisi mahdollista ulottaa. Tiettyjen kriteerien ja laskentaperusteiden perusteella on arvioitu, millä alueilla viemäröinti olisi kiinteistökohtaisiin järjestelmiin verrattuna kannattava vaihtoehto. Priorisoinnin avulla on saatu tärkeimmät viemäröintialueet nostettua kiireellisimmin toteutettaviksi. Päivitetty selvitys toimii kunnille, maakuntien liitoille, vesihuoltolaitoksille ja Varsinais-Suomen ELY-keskukselle työkaluna mm. vesihuollon kehittämisessä, kaavoituksessa ja avustusten kohdentamisessa. Kyläyhteisöille ja haja-asutusalueiden asukkaille selvitys tarjoaa tietoa viemäröinnin kustannuksista ja eri jätevesien käsittelyvaihtoehdoista. Selvitys ei ole toteutussitoumus eikä siinä oteta kantaa siihen, mikä taho viemäröinnin toteuttaa.
Resumo:
Ooppera, yhteensä kuusi esitystä
Resumo:
Yritysten yhteiskuntavastuuta on talouskriisin ja useiden viime vuosien yritysmaailman väärinkäytösten ja skandaalien jälkeen käsitelty runsaasti niin yhteiskunnallisessa keskustelussa, mediassa, politiikassa kuin akateemisessa keskustelussa. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaista kuvaa Kauppalehden vuosien 2010–2012 artikkelin diskurssit luovat yritysten yhteiskuntavastuusta. Aineistona tutkimuksessa olivat yhteiskuntavastuuta käsittelevät kirjoitukset, joita lähestyttiin diskurssianalyysiä hyödyntämällä. Diskurssianalyysi on tekstitutkimus, jonka avulla voidaan tutkia kielen rakentamaan sosiaalista todellisuutta sekä sitä, miten kielen avulla voi edistää tiettyjä ideologioita tai tiettyjen ryhmien etuja. Aineistosta muodostettiin kolme päädiskurssia. Mahdollisuuksien diskurssi toi esiin yhteiskuntavastuun strategisena keinona yrityksille lisätä niiden omaa kilpailuetua. Välttämättömyyden diskurssi käsitteli yhteiskuntavastuuta sidosryhmien asettamana velvoitteena yrityksille, jolloin vastuullisuuden katsottiin olevan välttämätöntä institutionaalisten paineiden johdosta. Yhteiskuntavastuun etiikan diskurssi loi yhteiskuntavastuusta kuvaa eettisesti oikeana toimintana riippumatta mahdollisista hyödyistä, haitoista tai paineista. Näiden kolme päädiskurssin lisäksi aineistosta nousi esiin kolme heikompaa diskurssia, jotka olivat yritysten toteuttaman yhteiskuntavastuun kritiikin diskurssi, yhteiskuntavastuun vaikeuden diskurssi sekä yhteiskuntavastuun ilmiön kritiikin diskurssi. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös aineiston toimijoita eli ryhmiä, jotka tuottivat aineiston diskurssit. Aineiston suurimmaksi toimijaksi Kauppalehden ja sen toimittajien lisäksi nousivat yritysjohtajat. Paljon esillä olivat myös yhteiskuntavastuun asiantuntijat ja näistä erityisesti konsultit. Vähemmälle huomiolle jäivät tutkijat ja tieteenedustajat. Poliitikot ja muut yhteiskunnalliset vaikuttajat esiintyivät aineistossa useasti joko yritysjohtajien asemassa valtioyhtiötä käsittelevissä tapauksissa tai virka-asemassaan. Kansalaisjärjestöjen tai kuluttajien kansalaisten kannanottoja aineistossa ei ollut lainkaan. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta yhteiskuntavastuun uutisoinnin kasvaneen vuosien 2010–2012 aikana. Vastuullisuutta käsiteltiin positiivisesta näkökulmasta nostaen esille yritysten siitä saamat hyödyt. Vähäisemmälle huomiolle jäi kritiikki yrityssektoria kohden vastuullisuusasioissa. Yhteiskuntavastuu toisaalta nähtiin muiden sidosryhmien asettamana velvoitteena ja täten yrityssektorin toimintaa jarruttavana ilmiönä. Vastuullisuutta puhtaasti eettisenä toimintana nousi aineistosta esille vahvemmin vasta vuonna 2012, jolloin tyytymättömyyttä yrityssektorin menettelytapoihin alettiin tuoda esiin5. Vastuullisuusuutisointi oli kaiken kaikkiaan hyvin lukijakunnan huomioivaa sekä yritysten näkökulmasta toteutettua.
Resumo:
Soitinnus: lauluääni (mezzosopraano), orkesteri.
Resumo:
Ravinteiden käytön yleissuunnitelma Saaristomeren valuma-alueelle – hanke sai rahoituksensa Ympäristöministeriön Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskevasta ohjelmasta. Hanke on toteutettu yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, MTK-Varsinais-Suomen, Biovakka Suomi Oy:n, Turun seudun puhdistamo Oy:n ja ympäristöministeriön kanssa. Suunnittelutyön on toteuttanut Sweco Ympäristö Oy ja Turun ammattikorkeakoulu. Hankkeen tarkoituksena oli laatia kattava katsaus Saaristomeren valuma-alueella muodostuvista kierrätykseen kelpaavista orgaanisista ravinnejakeista ja niiden mahdollisesta käyttötarkoituksesta siten, että Varsinais-Suomesta voitaisiin saada ravinteiden suhteen omavarainen alue. Tarkastelun alla ovat olleet eläinten lanta, jätevedenpuhdistuslaitosten lietteet, maatalouden sivuvirrat, teollisuuden orgaaniset jätteet, ruovikoiden niittojätteet ja hoitokalastetut kalat. Hankkeessa on laadittu kolme osaraporttia ja osaraporteista on laadittu tämä julkaisu, joka toimii samalla hankkeen loppuraporttina. Ensimmäisessä osaraportissa laadittiin orgaanisten ravinteiden muodostumisen sekä ravinteiden tarpeen ja levitysmahdollisuuksien perusteella ravinnekartat, joista selviävät ravinteiden yli- ja alijäämäalueet. Näiden perusteella määriteltiin yleiset toimenpide-ehdotukset ravinteiden kierrätyksen edistämiseksi. Alueille laadittiin lisäksi tarkemmat kierrätyksen toteuttamissuunnitelmat sekä yhdelle osa-alueelle yksityiskohtaisempi sijainninohjauspilotti. Ravinteiden käytön yleissuunnitelma soveltuu aluesuunnittelun ja kaavoituksen tukemiseen, elinkeinojen sijainninohjaukseen ja alueellisen maatalouspolitiikan kehittämiseen.
Resumo:
O presente trabalho apresenta um tratamento taxonômico para as 14 espécies de Lellingeria (L. apiculata (Kunze ex Klotzsch) A.R. Sm. & R.C. Moran, L. brasiliensis (Rosenst.) Labiak, L. brevistipes (Mett. ex Kuhn) A.R. Sm. & R.C. Moran, L. depressa (C. Chr.) A.R. Sm. & R.C. Moran, L. hirsuta A.R. Sm. & R.C. Moran, L. itatimensis (C. Chr.) A.R. Sm. & R.C. Moran, L. limula (Christ) A.R. Sm. & R.C. Moran, L. myosuroides (Sw.) A.R. Sm. & R.C. Moran, L. organensis (Gardner) A.R. Sm. & R.C. Moran, L. pumila Labiak, L. schenckii (Hieron.) A.R. Sm. & R.C. Moran, L. suspensa (L.) A.R. Sm. & R.C. Moran, L. tamandarei (Rosenst.) A.R. Sm. & R.C. Moran e L. wittigiana (Fée) A.R. Sm. & R.C. Moran) que ocorrem no Brasil. São apresentados uma análise crítica sobre cada espécie e seus sinônimos, considerações acerca da classificação, morfologia e distribuição geográfica das espécies, bem como chave para identificação, comentários sobre as espécies mais semelhantes e ilustrações.