Sovinto riita-asioiden ratkaisukeinona. Sovinnon edellytysten mallintamisesta taloustieteen

Tässä tutkielmassa tarkastellaan dispositiivisen riita-asian ratkaisua Suomen oikeusjärjestelmässä taloustieteen menetelmiä hyödyntämällä. Tutkielman tarkoituksena on yhtäältä selvittää, miksi osa tapauksista etenee käräjäoikeuden pääkäsittelyyn, ja toisaalta havainnollistaa sovintoneuvottelun kulkua ja tulosta. Tärkeimpinä lähteinä ovat olleet S. Shavellin Economic analysis of litigation and the legal process (2003) sekä R. D. Cooterin ja D. L. Rubinfeldin Economic analysis of legal disputes and their resolution (1989). Lisäksi useita peliteoreettisia tutkimuksia on käytetty esikuvana mallien muodostamisessa ja analysoinnissa. Oikeustaloustieteellinen tutkimus perustuu oletukseen, että sovinto on aina tuomiota tehokkaampi ratkaisukeino. Sovinto on kuitenkin mahdollinen vain, jos kantajan odotettu voitto oikeudenkäynnistä on enintään yhtä suuri kuin vastaajan odotettu tappio. Tutkielmassa osoitetaan, että käytännössä sovinnon esteenä on vähintään toisen osapuolen relatiivinen optimismi oikeudenkäynnin lopputuloksesta. Siten sovittelijan tehtävä on poistaa erot asianosaisten informaatiossa, eikä muunsisältöisen sovinnon edistäminen ole oikeustaloustieteen näkökulmasta tehokasta. Oikeuteen voidaan kuitenkin aina edetä positiivisella todennäköisyydellä, jos epäsymmetristä informaatiota ei voida uskottavasti jakaa tai ainakin toisella asianosaisista on kannuste käyttäytyä strategisesti neuvottelussa. Peliteorian avulla on analysoitu sekä neuvotteludynamiikkaa että informaation yksi- ja kaksipuolisen epäsymmetrian vaikutusta neuvotteluongelman tasapainoon. Tuloksena voidaan esittää seuraavat neljä havaintoa: Kun neuvottelun enimmäiskesto tiedetään, sovinnon syntymisen todennäköisyys on suurempi neuvotteluprosessin alkaessa ja päättyessä kuin sen keskivaiheilla. Heikommin informoidun kantajan neuvotteluvoima perustuu oikeudenkäyntiuhkauksen uskottavuuteen, joten hänen on rajoitettava mahdollisuuttaan omaksua epäedullista tietoa kanteen kannattavuudesta. Paremmin informoidulla vastaajalla on kannuste strategiseen käyttäytymiseen, jos sovintotarjous voi paljastaa hänen yksityisen informaationsa. Kun kummallakin osapuolella on yksityistä tietoa, sovintoehdotuksen tekijän on signaloitava tyyppinsä vastapuolelle, ja roolien satunnainen määräytyminen saattaa aiheuttaa yhteiskunnallista tehottomuutta liiallisten oikeudenkäyntien vuoksi.

Mir iskusstva 1-2 (1899)

Venäjällä syntyi 1800-luvun lopulla taiteilijaryhmiä, joista ehkä tunnetuin on Mir iskusstva eli Taiteen maailma. Ryhmä järjesti omia näyttelyitä, koska sen nuoret jäsenet olivat vielä sen verran tuntemattomia, että heitä ei kelpuutettu isoihin näyttelyihin. Vuosisadan taitteessa erilaisille ryhmille oli luonnollista julkaista omaa lehteä. Mir iskusstva –ryhmän keulahahmoihin kuulunut A. Benua kirjoitti: 'kirjoitan, siis olen'. Ryhmän idea oli 'taide ei ole ylellisyyttä, se on kansan aikaansaannosta ja sille luotua'. Päätoimittaja Sergej Djagilevin ajatuksena oli tehdä venäläistä maalaustaidetta tunnetuksi Pariisissa. Ryhmällä olikin suuri välittävä merkitys: se vei tietoa venäläisestä taiteesta Eurooppaan ja toi eurooppalaisen taiteen osaksi venäläistä taide-elämää. Myös suomalaisen taiteen kannalta tällä ryhmällä oli merkitystä. Heidän lehdessään esiteltiin Suomen taiteen suuret nimet: Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt, Pekka Halonen, Väinö Blomstedt, Eero Järnefelt, Magnus Enckell, Ville Wallgren. Vuonna 1898 Djagilev esitteli laajasti suomalaista taidetta perustamansa lehden ensimmäisessä numerossa. Nuoret pietarilaistaiteilijat olivat ihastuksissaan erityisesti Gallen-Kallelan edustamasta romantiikasta. Suomen taide ja arkkitehtuuri olivat myöhemminkin hyvin esillä lehdessä. Vuonna 1904, joka oli lehden viimeinen ilmestymisvuosi, esiteltiin suomalaisten taiteilijoiden vuoden 1903 näyttelyä.

Mir iskusstva 3-4 (1899)

Venäjällä syntyi 1800-luvun lopulla taiteilijaryhmiä, joista ehkä tunnetuin on Mir iskusstva eli Taiteen maailma. Ryhmä järjesti omia näyttelyitä, koska sen nuoret jäsenet olivat vielä sen verran tuntemattomia, että heitä ei kelpuutettu isoihin näyttelyihin. Vuosisadan taitteessa erilaisille ryhmille oli luonnollista julkaista omaa lehteä. Mir iskusstva –ryhmän keulahahmoihin kuulunut A. Benua kirjoitti: 'kirjoitan, siis olen'. Ryhmän idea oli 'taide ei ole ylellisyyttä, se on kansan aikaansaannosta ja sille luotua'. Päätoimittaja Sergej Djagilevin ajatuksena oli tehdä venäläistä maalaustaidetta tunnetuksi Pariisissa. Ryhmällä olikin suuri välittävä merkitys: se vei tietoa venäläisestä taiteesta Eurooppaan ja toi eurooppalaisen taiteen osaksi venäläistä taide-elämää. Myös suomalaisen taiteen kannalta tällä ryhmällä oli merkitystä. Heidän lehdessään esiteltiin Suomen taiteen suuret nimet: Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt, Pekka Halonen, Väinö Blomstedt, Eero Järnefelt, Magnus Enckell, Ville Wallgren. Vuonna 1898 Djagilev esitteli laajasti suomalaista taidetta perustamansa lehden ensimmäisessä numerossa. Nuoret pietarilaistaiteilijat olivat ihastuksissaan erityisesti Gallen-Kallelan edustamasta romantiikasta. Suomen taide ja arkkitehtuuri olivat myöhemminkin hyvin esillä lehdessä. Vuonna 1904, joka oli lehden viimeinen ilmestymisvuosi, esiteltiin suomalaisten taiteilijoiden vuoden 1903 näyttelyä.

Mir iskusstva 5 (1899)

Venäjällä syntyi 1800-luvun lopulla taiteilijaryhmiä, joista ehkä tunnetuin on Mir iskusstva eli Taiteen maailma. Ryhmä järjesti omia näyttelyitä, koska sen nuoret jäsenet olivat vielä sen verran tuntemattomia, että heitä ei kelpuutettu isoihin näyttelyihin. Vuosisadan taitteessa erilaisille ryhmille oli luonnollista julkaista omaa lehteä. Mir iskusstva –ryhmän keulahahmoihin kuulunut A. Benua kirjoitti: 'kirjoitan, siis olen'. Ryhmän idea oli 'taide ei ole ylellisyyttä, se on kansan aikaansaannosta ja sille luotua'. Päätoimittaja Sergej Djagilevin ajatuksena oli tehdä venäläistä maalaustaidetta tunnetuksi Pariisissa. Ryhmällä olikin suuri välittävä merkitys: se vei tietoa venäläisestä taiteesta Eurooppaan ja toi eurooppalaisen taiteen osaksi venäläistä taide-elämää. Myös suomalaisen taiteen kannalta tällä ryhmällä oli merkitystä. Heidän lehdessään esiteltiin Suomen taiteen suuret nimet: Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt, Pekka Halonen, Väinö Blomstedt, Eero Järnefelt, Magnus Enckell, Ville Wallgren. Vuonna 1898 Djagilev esitteli laajasti suomalaista taidetta perustamansa lehden ensimmäisessä numerossa. Nuoret pietarilaistaiteilijat olivat ihastuksissaan erityisesti Gallen-Kallelan edustamasta romantiikasta. Suomen taide ja arkkitehtuuri olivat myöhemminkin hyvin esillä lehdessä. Vuonna 1904, joka oli lehden viimeinen ilmestymisvuosi, esiteltiin suomalaisten taiteilijoiden vuoden 1903 näyttelyä.

Maj Lind 1968 : Finaali [Penttinen]

Digitoitu 8. 8. 2008.

Maj Lind 1968 : 2. erä [Penttinen]

Digitoitu 17. 7. 2008.

[Maj Lind 1966] : [Penttinen]

Digitoitu 9. 6. 2008.

Maj Lind 1968 : 1. erä [Soisaari, Löfman, Penttinen]

Digitoitu 17. 7. 2008.