De novo combination therapy adefovir plus lamivudine as a treatment for women of child-bearing age with HBeAg-positive chronic hepatitis B before pregnancy

Substantial progress has been achieved in antiviral therapy for chronic hepatitis B; however, options for women of child-bearing age with HBeAg-positive chronic hepatitis B remain a challenge. In this study, we sought to determine whether de novo combination therapy of Adefovir plus Lamivudine was a super treatment for women of child-bearing age with HBeAg-positive chronic hepatitis B prior to conception. A total of 122 women patients of child-bearing age with HBeAg-positive chronic hepatitis B were randomly assigned to receive (i) 10 mg Adefovir plus 100 mg Lamivudine (64 patients) or (ii) 10 mg Adefovir monotherapy (58 patients), administrated orally once daily for 96 weeks. The therapeutic efficacy within each group was compared at weeks 48 and 96. The results showed that de novo combination therapy of Adefovir plus Lamivudine significantly reduced HBV-DNA detectability, and enhanced ALT normalization and HBeAg seroconversion in women of child-bearing age with HBeAg-positive chronic hepatitis B. No virological breakthrough and genotypic resistance were observed in the combination therapy group. Additionally, the combination therapy with Adefovir plus Lamivudine was well tolerated. This study suggests that de novo combination therapy of Adefovir plus Lamivudine offers a therapeutic advantage for women of child-bearing age with HBeAg-positive chronic hepatitis B when taken before conception.

Predominant association of HLA-B*2704 with ankylosing spondylitis in Chinese Han patients

The HLA-B27 subtypes have a varied racial and ethnic prevalence throughout the world. However, the association of B27-subtypes with ankylosing spondylitis (AS) in the mainland China is unknown. To determine the association of B27-subtypes with AS in the Mainland Chinese Han population, a total of unrelated 153 patients with AS were enrolled in a large case-control association study, and 1545 unrelated, healthy, ethnically matched blood donors were included as controls. The genotyping of B27 and its subtypes was performed using the polymerase chain reaction with sequence specific primers (PCR-SSP). A total of 130 (84.97%) AS patients and 61 (3.95%) healthy controls were B27 positive. Three B27-subtypes, B*2704, B*2705 and B*2710, were further identified, of which both B*2704 and B*2705 were strongly AS associated. B*2710 was only detected in one AS patient and two other healthy controls. Considering only B27-positive cases and controls, a statistically different frequency of B27-subtypes was observed, with an over-representation of B*2704 (P = 0.018). B*2704 was clearly more strongly associated than B*2705 with AS [odds ratio (OR) = 2.4, P = 0.011]. Furthermore, a combined analysis including three previous studies of B27-subtype distributions in Chinese AS cases confirmed the stronger association of B*2704 with AS than B*2705 (OR = 2.5, P = 0.00094).

Localization of type 1 diabetes susceptibility to the MHC class I genes HLA-B and HLA-A

The major histocompatibility complex (MHC) on chromosome 6 is associated with susceptibility to more common diseases than any other region of the human genome, including almost all disorders classified as autoimmune. In type 1 diabetes the major genetic susceptibility determinants have been mapped to the MHC class II genes HLA-DQB1 and HLA-DRB1 (refs 1–3), but these genes cannot completely explain the association between type 1 diabetes and the MHC region4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11. Owing to the region's extreme gene density, the multiplicity of disease-associated alleles, strong associations between alleles, limited genotyping capability, and inadequate statistical approaches and sample sizes, which, and how many, loci within the MHC determine susceptibility remains unclear. Here, in several large type 1 diabetes data sets, we analyse a combined total of 1,729 polymorphisms, and apply statistical methods—recursive partitioning and regression...

The ascidian natural product eusynstyelamide B is a novel topoisomerase II poison that induces DNA damage and growth arrest in prostate and breast cancer cells

As part of an anti-cancer natural product drug discovery program, we recently identified eusynstyelamide B (EB), which displayed cytotoxicity against MDA-MB-231 breast cancer cells (IC50 = 5 μM) and induced apoptosis. Here, we investigated the mechanism of action of EB in cancer cell lines of the prostate (LNCaP) and breast (MDA-MB-231). EB inhibited cell growth (IC50 = 5 μM) and induced a G2 cell cycle arrest, as shown by a significant increase in the G2/M cell population in the absence of elevated levels of the mitotic marker phospho-histone H3. In contrast to MDA-MB-231 cells, EB did not induce cell death in LNCaP cells when treated for up to 10 days. Transcript profiling and Ingenuity Pathway Analysis suggested that EB activated DNA damage pathways in LNCaP cells. Consistent with this, CHK2 phosphorylation was increased, p21CIP1/WAF1 was up-regulated and CDC2 expression strongly reduced by EB. Importantly, EB caused DNA double-strand breaks, yet did not directly interact with DNA. Analysis of topoisomerase II-mediated decatenation discovered that EB is a novel topoisomerase II poison.

Spatial B-jump at sudden channel enlargements with abrupt drop

An analytical and experimental study of the hydraulic jump in stilling basins with abrupt drop and sudden enlargement, called the spatial B-jump here, is carried out for finding the sequent depth ratio and resulting energy dissipation. The spatial B-jump studied has its toe downstream of the expansion section, and the stream lines at the toe are characterized by downward curvature. An expression is obtained for the sequent depth ratio based on the momentum equation with suitable assumptions for the extra pressure force term because of the abrupt drop in the bed and sudden enlargement in the basin width. Predictions compare favorably with experiments. It is shown that the spatial B-jump needs less tailwater depth, thereby enhancing the stability of the jump when compared either with spatial jump, which forms in sudden expanding channels, or with B-jump, which forms in a channel with an abrupt drop in bed. It is also shown that there is a significant increase in relative energy loss for the spatial B-jump compared to either the spatial jump or B-jump alone.

B- and T-cell epitopes of tropomyosin, the major shrimp allergen

Seafood allergy is often encountered on ingestion of crustaceans such as shrimp, lobster, crab, and crayfish (1). On eating cooked shrimp, sensitive individuals experience a wide spectrum of reactions ranging from abdominal discomfort to anaphylaxis. The presence of cross-reacting heat-stable allergens in crustacean food was first recognized by Hoffman et al. (2) and Lehrer et al. (3). Subsequently, the major allergen was isolated and characterized from the shrimp species Paneaus indicus (Pen i 1) (4) and I? aztecm (Pen a 1) (5). Pen i 1 (originally designated Sa-TI) and Pen a 1, with mol. mass of 34 and 36 kDa, respectively, contain 301 and 312 amino-acid residues with a predominance of gluta- mate/glutamine and asparatate/asparagine.

Effect of microstructure on the mechanical behavior of b-modified ti-6al-4v alloys

Small additions of B to Titanium alloys refine the as-cast microstructure significantly and hence improve their mechanical performance. In this work, tensile, fracture and fatigue properties of the as-cast and HIPed Ti-6Al-4V alloy with hypoeutectic wt.% of B additions have been examined, with particular emphasis on identifying the microstructural length scale that controls the mechanical properties of these alloys.

Polymorphism in B-DNA - X-ray-Diffraction Studies on Li-DNA Fibers

From X-ray diffraction studies it is generally believed that B-DNA has the structural parameters n = 10 and h = 3.4 Å. However, for the first time we report that polymorphism in the B-form can be observed in DNA fibres. This was achieved by the precise control of salt and humidity in fibres and by the application of the precession method of X-ray diffraction to DNA fibres. The significant result obtained is that n = 10 is not observed for crystalline fibre patterns. In fact, n = 10 and h = 3.4 Å are not found to occur simultaneously. Instead, a range of values, n = 9.6–10.0 and h = 3.35 Å–3.41 Å is observed.

L-Arginyl-L-Glutamic Acid Dihydrate, C11h21n5o5.2h2o

M r = 339.35, monoclinic, P2 t, a = 11.028 (2), b=9.583 (2), c= 16.010 (2) A, fl= 96.57 (1) °, U= 1680.85 A 3, Z = 4, D m = 1.37, D x= 1.34 Mg m -3, Cu Ka, 2 = 1.54184 A, p = 0.85 mm -1, F(000)=728, T=300K, R=0.085 for 2845 diffractometer- measured reflections IF o > 3cr(Fo)]. The two molecules in the asymmetric unit have similar conformations except for a static disorder at the C ~ and C ~ positions in one of the glutamic-acid side chains. An interesting feature of the crystal structure is a pair of hydrogen bonds between the guanidinium and ycarboxylate groups of neighbouring molecules. This is the first such specific interaction observed between side chains of arginine and glutamic acid.

Critical Cation Balance In B-]Z Transition - Role Of Li+

The sodium salt of poly(dG-dC) is known to exhibit a B + Z transition in the presence of various cations and 60% alcohol. We here show that the lithium salt of poly(dG-dC) does not undergo B 4 Z transition in the presence of 60% alcohol since Li’ with its large hydration shell cannot stabilize the Z-form. On the other hand, high concentrations of Mg2* or micromolar concentrations of the cobalt hexamine complex which are known to stabilize the Z-form can compete with Li+ for charge neutraIization and hence bring about a B--t Z transition in the same polymer. From the model building studies the mode of action of the cobalt-hexamine complex in stabilizing the Z-form is postulated.

Fibre diffraction of lithium DNA shows structural variability and deviation from a regular helical structure for the B-form

Recently, reports have appeared which show structural variations in B-DNA and indicate deviations from a uniform helical structure. We report for the first time that these indications are also present in the B-form fibre diffraction patterns for the lithium salt of natural DNA. We have used an improved method of controlling the salt concentration in the fibres. Our results are based on the appearance and disappearance of meridional reflections on different layer lines depending upon the salt.

Das Übersetzen von Texten der Musikgattung Lied : am Beispiel von zehn Liedern aus dem Zyklus Winterreise von Franz Schubert und deren Übersetzungen

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on edistää ja kehittää saksalaisen liedmusiikin suomennosten tutkimusta. Tutkimusaineistona on käytetty kymmentä laulua Franz Schubertin säveltämästä laulusarjasta Winterreise (1827), joka pohjautuu Wilhelm Müllerin runoihin, ja Kyllikki Solanterän suomennoksia (1960) kyseisistä lauluista. Lähtökohtana oli lähtökielinen teksti, johon suomennosta verrattiin. Hypoteesina oli, että tavulukujen merkitys liedmusiikin kääntämisessä on suurempi kuin muiden lingvististen tai semanttisten ominaisuuksien, koska musiikki ja nuotit asettavat tiukat rajat käännökselle, eikä kääntäjä voi muuttaa kappaleen musiikillista rakennetta. Sanatarkan käännöksen sijaan kääntäjän tulee pyrkiä säilyttämään kappaleen semanttinen sisältö ja tunnelma riimejä unohtamatta. Aluksi kerrotaan taustatietoja säveltäjästä, sanoittajasta, teoksesta, liedmusiikista ja kääntäjästä. Teoriaosiossa kartoitetaan, mihin kategorioihin liedtekstien kääntäminen voidaan luokitella kuuluvaksi. Analyysi pohjautuu Wittbrodtin luokitteluun (1995). Teoriaosiossa käsitellään myös ekvivalenssia, adekvaattisuutta, näennäiskäännöksiä, tyyliä, uskollisuutta alkuperäisteokselle, vapaan kääntämisen rajoja ja käännösvirheitä tutkittavasta materiaalista valikoitujen esimerkkien pohjalta. Esimerkkejä edeltää aina teoriaosuus. Varsinainen vertailuosio, jossa vertaillaan lähtö- ja kohdetekstejä, on jaettu kuuteen osioon: säe- ja säkeistöluvut, sanaluvut, tavuluvut, kirjaimien poisjättö, suorat ja epäsuorat kysymykset sekä kappaleiden nimet. Sana- ja tavulukujen eroavaisuuksista esitetään myös taulukot. Sana- ja tavulukujen kohdalla pohditaan, mistä erot johtuvat. Kaiken kaikkiaan pohditaan myös, ovatko käännösratkaisut onnistuneita, ja miten kääntäjä on niihin päätynyt. Laulettavuutta käsittelevässä osiossa esitetään ensin aikaisempia pohdintoja ja tutkimustuloksia kyseisestä aiheesta. Lopuksi teen Mannilan Blueprint-metodin (2005) mukaiset testit. Metriikkatestin teen esimerkinomaisesti yhdelle säkeistölle ja musikaalisen testin teen kaikille kymmenelle laululle. Musikaalisessa testissä analysoidaan tarkemmin lähtökielisiä säkeitä ja niiden suomenkielisiä vastineita, joiden tavuluvut eroavat toisistaan. Loppupäätelmiä edeltävässä luvussa esitetään vielä suomalaisen lauluntekijän ajatuksia sanoittamisesta. Hypoteesi tavuluvuista osoittautui oikeaksi. 146 säkeestä vain viidessä eivät lähtö- ja kohdetekstin tavuluvut olleet identtiset, mikä todistaa sen, että kääntäjä pyrkii säilyttämään kappaleen rytmin. Kääntäjä on myös säilyttänyt kappaleiden riimit, mikä vaikuttaa osaltaan rytmin säilymiseen. Sanalukujen kohdalla taas vain 16 säkeellä oli identtiset sanaluvut, mikä kertoo siitä, että niitä tärkeämpää on säilyttää kappaleen semanttinen sisältö ja tunnelma. Käännösten voidaan katsoa kuuluvan useaan kategoriaan. Kappaleiden käännökset ovat suurimmalta osin ekvivalentteja, mutta osittain ne voidaan luokitella näennäiskäännöksiksi. Tyyli ei ole säilynyt virheettömänä aivan jokaisessa käännöksessä, mutta yhtään kääntäjän puutteellisesta kieli- tai kääntämistaidosta johtuvaa käännösvirhettä kappaleissa ei ole. Suomentaja ei ole tuottanut yhtään täydellisen sanatarkkaa käännöstä, vaikka leksikaalinen ero on osittain vain hiuksenhieno. Tämä osoittaa sen, että vapaan kääntämisen aste on liedmusiikin suomennoksissa suhteellisen korkea. Kaiken kaikkiaan Solanterän käännöksiä voi pitää suhteellisen onnistuneina.

Competing A-site and B-site driven ferroelectric instabilities in the (1-x)PbTiO3-(x)BiAlO3 system

The system (1-x)PbTiO3-(x)BiAlO3 has been investigated with regard to its solid solubility, crystal structure, microstructure, and ferroelectric transition. The unit cell volume and the tetragonality exhibit anomalous behavior near x=0.10. The Curie point (T-C) of PbTiO3 was however found to be nearly unchanged. The study seems to suggest that the decrease in the stability of the ferroelectric state due to dilution of the Ti-sublattice by smaller sized Al+3 ions is compensated by the increase in the ferroelectric stability by the Bi+3 ions.

Rajamerkkien vartijat : Maariidat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 1630 - 1669

Tutkielman aiheena ovat säätyläisten ja talonpoikien maariidat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 1600-luvun puolessa välissä. Historiallisen kriminologian tutkijat ovat pitäneet kiinteään maaomaisuuteen liittyneitä maariitoja keskeisenä syynä 1500-luvun korkeaan väkivallan tasoon. 1600-luvulla väkivalta kutistui pieneksi rikosryhmäksi alioikeuksien alkaessa toimia. Enää talonpoikien ei tarvinnut turvautua väkivaltaan omaisuutta puolustaessaan, vaan riidat saatiin päätökseen käräjillä. Tässä työssä selvitän Helsingin ja Sipoon tuomiokirjojen avulla, mitä tapahtui maariidoille 1600-luvulla, sillä itse maariidat ovat jääneet väkivaltatutkimuksen varjoon historiallisessa kriminologiassa. Arvioin maariitoja kvantitatiivisesti ja kvalitatiivisesti syventyen erityisesti niiden yleisyyteen, osapuoliin, maariitojen rooliin talonpoikien ja säätyläisten elämässä sekä maariitojen 1600-luvulle tyypillisiin piirteisiin. Lahjoitusmaat lisääntyivät etenkin 1630- ja 1640-luvuilla voimakkaasti Suomessa. Myös pienaatelin asuttamissa Sipoon ja Helsingin pitäjissä aateliset laajensivat maaomistuksiaan talonpoikaismaan kustannuksella. Baltiasta ja Keski-Euroopasta Suomeen saapuneet feodaaliset omistuskäsitykset asettivat aateliset ja talonpojat törmäyskurssille. Maariitojen käsittely oikeudessa oli siviiliprosessi, jossa periaatteessa tasa-arvoiset osapuolet ottivat yhteen riita-asiassa. Omaisuusriitojen käsittelyssä säilyi huomattavan pitkään perinteisiä, paikallisia, tapaoikeuden piirteitä, joita kruunu oli pyrkinyt karsimaan pois muista rikosasioiden käsittelyistä. Perinteiset oikeustavat eivät kuuluneet modernisoituvan ja keskittyvän valtion oikeusjärjestelmään. Ne säilyivät kuitenkin omaisuusoikeuteen liittyvissä maariidoissa huomattavan pitkään, koska riidanratkaisun auktoriteetti oli laajalla alalla käräjäyhteisössä. Maariidat olivat Helsingin ja Sipoon pitäjissä 4. suurin rikosryhmä 1600-luvun puolessa välissä. Niitä voidaankin pitää agraarisen yhteiskunnan tyyppirikoksena. Säätyläisten suuri määrä osapuolten joukossa oli 1600-luvun maariidoille tyypillinen piirre. Oikeus oli tasapuolinen säätyjä kohtaan arvioidessaan tapausten syyllisyyskysymystä, mutta asettui selvästi säätyläisten puolelle jaellessaan rangaistuksia. Säätyläisiä rangaistiin maariidoissa lievällä vahingonkorvauksella ja talonpoikia yleensä ankarammalla sakolla. Väkivallalla oli maariidoissa keskeinen rooli myös 1600-luvulla. Etenkin 1630-luvulla väkivaltaa esiintyi lähes kaikissa maariidoissa. 1640-luvulla oikeus vakiinnutti asemansa maariitojen ratkaisuareenana väkivallan sijaan ja riidat ratkaistiin käräjätuvassa. Silti väkivallan rooli maariitojen taustalla säilyi. Joka viidennen maariidan taustalla oli väkivaltaa. Tyypillisintä se oli talonpoikien välisissä maariidoissa. Väkivalta sai hyvin raakojakin piirteitä maariitojen yhteydessä. Lievästä väkivallasta oli kyse vain harvoin. Vuosikausia kestäneet maariitojen kierteet saivat päätöksensä 1600-luvun puolessa välissä oikeuden saavuttaessa riittävästi valtaa pitääkseen annetut tuomiot voimassa myös maariidoissa. Suurimmassa osassa Helsingin ja Sipoon pitäjien maariidoista saatiin päätös ensimmäisellä käräjäkerralla tai alle vuoden kuluessa riidan puhkeamisesta. Kuitenkin 17 prosenttia riidoista oli pitkään jatkuneita riitoja, joista oli riidelty yli vuosi. Oikeuteen luotettiin enemmän ja se pystyi pitämään tuomiot voimassa toisin kuin vielä 1500-luvulla. Talonpojat yhdistivät usein voimansa aatelisia vastaan käydyissä maariidoissa. Heidän keskuuteensa vaikutti syntyneen moraalinen yhteisö aatelin talonpoikaiselle maanomistukselle muodostamaa uhkaa vastaan. Toisiaan vastaan riidellessä solidaarisuus oli tiessään. Tasavahvojen osapuolten oli tultava toimeen omillaan. Säätyläiset turvautuivat maariitoihin lähinnä taloudellisten syiden vuoksi. Kun kartano ei kannattanut, alustalaisten tai rajapiiritilojen maita saattoi yrittää saada haltuunsa viemällä riita käräjille jopa tekaistun syyn varjolla. Kyseenalaistamalla vanhat rajat heillä oli tarkoitus saada omiin maihin lisää alaa ja siten saada uutta maata rälssiksi. Etenkin oman rälssimaan rajojen sisäpuolella aatelisilla oli vahva usko oikeudestaan toimia tahtonsa mukaan omistuksillaan huolimatta siitä, oliko kyseessä perintötila vai lampuodin tila.

Floating row covers and pyriproxyfen help control silverleaf whitefly Bemisia tabaci (Gennadius) Biotype B (Homoptera: Aleyrodidae) in zucchini

In zucchini, the use of row covers until flowering and the insect growth regulator (IGR) pyriproxyfen are effective methods of reducing the number of insects, especially silverleaf whitefly (Bemisia tabaci (Gennadius) Biotype B), on plants. We compared floating row covers (FRCs) up until flowering with silverleaf whitefly (SLW) introduced (FRC + SLW), or not introduced (FRC-only), or with introduction of SLW in open plots (SLW-only), or with introduction of SLW in open plots with IGR (SLW + IGR). FRC increased temperature and humidity compared with the uncovered treatments. Average fruit weight was less (P < 0.01) for the FRC + SLW treatment compared with the other treatments and the percentage of marketable fruit was less for the FRC + SLW than for the other three treatments. This result indicates that the use of either row covers or IGR controls whiteflies, reduces fruit damage and increases the size, weight, and quality of fruit, and may also control other sap-sucking insects. However, if SLW are already present on plants, the use of FRC may reduce predation and favour build up of SLW. Thus, FRC and IGR, if used judiciously, may provide an effective alternative to broad-spectrum pesticides in small-scale cucurbit production.