Seletividade de agrotóxicos utilizados em pomares de pêssego a adultos do predador Chrysoperla externa (Hagen, 1861) (Neuroptera: Chrysopidae)

A seletividade de dezesseis agrotóxicos utilizados na produção integrada e convencional de pêssego foi avaliada sobre a fase adulta de Chrysoperla externa através de bioensaios de exposição residual conduzidos em laboratório (temperatura de 25±1ºC, umidade relativa 70±10% e fotofase 14 horas), utilizando-se de metodologia prescrita pela "International Organization for Biological Control" (IOBC). Os agrotóxicos (% de ingrediente ativo na calda) azoxystrobina (0,016), captana (0,192), dodina (0,126), folpete (0,200), mancozebe (0,256), mancozebe + oxicloreto de cobre (0,140 + 0,096), tebuconazole (0,320), abamectina (0,002), óleo mineral 1 (2,420), óleo mineral 2 (1,920), dicloreto de paraquate (0,300) e glifosato (1,440) foram inócuos; deltametrina (0,002) foi levemente nocivo e dimetoato (0,160), fosmete (0,160) e malationa (0,240) foram nocivos a adultos de C. externa.

L'École laïque (Paris. 1941)

Variante(s) de titre : L'École laïque : organe du Front national de l'enseignement primaire

N.J.K. [Nyländska jaktklubben] 1861 - 1911 : Middag å Societetshuset den 14 juli 1911.

Ruokalista. Musiikkiohjelma.

A doutrina dos elementos entre a poética e a epistemologia de Gaston Bachelard

O artigo propõe estudar o papel que a doutrina dos elementos ou princípios materiais fundamentais da natureza, presente na filosofia pré-socrática, desempenha na estética de Gaston Bachelard; ao mesmo tempo, o texto busca assinalar de que maneira essa referência - que, na Antiguidade Clássica, traduzia entre os filósofos gregos uma concepção da physis, do mundo da experiência sensível -, não pôde por outro lado ser apropriada pela epistemologia bachelardiana, cuja elaboração se alimentou da revolução intelectual operada no campo científico entre o final do século XIX e o início do XX.

Aseveljeyden nurjalla puolella : saksalaisten sotavankileirit Suomessa 1941-44

Kirjallisuusarvostelu

Tykistön tulenkäytön kehittyminen VI Armeijakunnan taisteluissa jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941

Tässä tutkimuksessa tutkitaan vertailevalla arkistotutkimuksella VI Armeijakunnan tykistön tulenkäytön kehittymistä Korpiselän hyökkäyksessä sekä Tuulosjoen ja Syvärin ylimenohyökkäyksissä 1941. Päätutkimuskysymyksenä on, miten ja miksi hyökkäysten tukeminen epäsuoralla tulella kehittyi jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana? Alatutkimuskysymyksiä ovat, kuinka hyökkäyksiä tuettiin epäsuoralla tulella, miksi hyökkäyksissä käytettiin epäsuoraa tulta keskitetysti ja sijoitettiinko patteristot tulentehon kannalta oikeisiin paikkoihin. Lisäksi tarkastellaan sitä, millaista aselajien välinen yhteistoiminta oli, lähinnä jalkaväen ja kenttätykistön osalta, huomioitiinko edellisten hyökkäysten toteuttamista ja otettiinko oppia muista taisteluista, lähinnä eri yhtymien alueilla, esimerkiksi keräämällä niistä tietoa hyökkäysvaiheen kuluessa. Tässä tutkielmassa käytetään tärkeimpinä lähteinä Sota-arkistossa olevia sotapäiväkirjoja ja joukko-osastojen esikuntien arkistoja. Julkaistuja kirjoja, muistelmia ja kirjasarjoja (Jatkosodan historia osat 1-3 ja Kenttätykistön historia osat 1 ja 2) käytetään tutkimuksessa pääasiallisesti tukena. Tutkimus on lähinnä kenttätykistötaktinen ja taistelutekninen. Karjalan Armeija hyökkäsi 10.7.1941 VI Armeijakunnan alueella Korpiselkään. VI Armeijakunta jatkoi hyökkäystä kohti Syväriä aina 24.7. saakka, jolloin Karjalan Armeija pysäytti hyökkäyksen Tuulosjoen pohjoispuolelle. 4.9.1941 VI Armeijakunta hyökkäsi Tuulosjoen yli ja jatkoi hyökkäystä Syvärille. Karjalan Armeija tarvitsi sillanpääaseman Syvärin joen eteläpuolelta. Sillanpääasema mahdollisti hyökkäyksen jatkamisen myöhemmässä vaiheessa. Syväri ylitettiin kokonaisuudessaan 5.10. kuluessa ja sillanpääaseman saavuttamisen jälkeen joukot ryhmittyivät puolustukseen. Tutkimuksessa ilmeni, että kenttätykistön käyttö hyökkäyksen tukena kehittyi jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana pääasiallisesti henkilöiden ammattitaidon kehittymisen myötä. Edellisistä hyökkäyksistä otettiin oppia vain armeijakunnan sisällä. VI Armeijakunnan alueella kehitys oli suurta etenkin maalitiedustelun ja ampumatarvikkeiden käytön osalta, mukaan lukien tulenteho. Päämajan joukoilta keräämät sotakokemukset olivat joukkojen käytössä vasta hyökkäysvaiheen jälkeen. Tämä johtui lähinnä hyökkäysvaiheen lyhyestä kestosta.