Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016 - 2021

Suomen vesistöjen varsilla ja merenrannikolla on 21 tunnistettua merkittävää tulvariskialuetta. Kullekin merkittävälle alueelle on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelmat. Tämä Helsingin ja Espoon rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelma sisältää tavoitteet ja toimenpiteet pääkaupunkiseudun ranta-alueiden sekä lähisaariston tulvariskien minimoimiseksi. Suunnitelman laatimista varten nimetyssä ryhmässä ovat olleet edustettuna Uudenmaan liitto, Helsingin ja Espoon kaupungit, Helsingin ja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokset sekä Uudenmaan ELY-keskus. Lisäksi työssä on ollut mukana asiantuntijaroolissa Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut –kuntayhtymä HSY. Keskeisiä sidosryhmiä on kuultu tarpeen mukaan. Helsingin ja Espoon ranta-alueet ovat monimuotoisia vaihdellen jyrkistä kalliorannoista aina ruovikkoisiin ja mataliin merenlahtiin. Osa alavista mereen laskevista puroista ulottuu pitkälle sisämaahan laajentaen meritulvan vaikutusaluetta jopa useita kilometrejä rannikosta. Pääkaupunkiseudulle tyypillisesti ranta-alueita peittää yhä tihenevä asutus. Rannikon läheisyydessä sijaitsee asutuksen lisäksi mm. useita teollisuuden ja yhdyskuntatekniikan kohteita, alavia teitä sekä satamia. Helsingin erityispiirteenä ovat lisäksi maanalaiset tilat ja tunnelit. Tulvariskien hallinnan tavoitteena on mm. asuinrakennusten, vaikeasti evakuoitavien kohteiden, yhdyskuntatekniikan rakenteiden, merkittävien liikenneyhteyksien, satamien, ympäristölle vahingollisten kohteiden, kulttuuriperintökohteiden sekä muun rakennuskannan turvaaminen merenpinnan noustessa. Lisäksi tavoitteena ovat mm. omaisuusvahinkojen minimoiminen sekä ilmastonmuutoksen huomioon ottaminen tulvaturvallisessa rakentamisessa. Tavoitteisiin pyritään varautumisen lisäksi sekä tulvan aikana että tulvan jälkeen tehtävillä toimenpiteillä. Toimenpiteet eivät ole ristiriidassa vesienhoidon tavoitteiden kanssa. Helsingin ja Espoon rannikkoalueella eräs keskeisimmistä tulvariskiä vähentävistä toimenpiteistä on tulva-alueiden ja ilmastonmuutoksen huomioiminen maankäytön suunnittelussa. Tulvavaara-alueille rakentamista tulee lähtökohtaisesti välttää, ja toimintojen sijoittamisessa tulee ottaa huomioon suositukset alimmista rakentamiskorkeuksista. Olemassa olevien riskikohteiden osalta tulee varmistua ajantasaisista ja toimivista varautumissuunnitelmista. Asukkaiden omatoimisen varautumisen edellytyksiä tulee parantaa mm. tulvatietoisuutta lisäämällä. Suunnitelmassa on tunnistettu myös useita alueellisia ja paikallisia suojaustarpeita.

Commerce in disguise : war and trade in the Caribbean free port of Gustavia, 1793–1815

ISBN 978-951-765-806-5Avhandlingen studerar frihamnen Gustavia på ön S:t Barthélemy, den svenska kolonin i Västindien, under de franska revolutionskrigen 1793-1815. Syftet är att kartlägga den ekonomiska aktiviteten genom Gustavia genom ett outforskat källmaterial och analysera hamnens roll i Västindien och i den atlantiska ekonomin under krigsåren. Det viktigaste resultatet av undersökningen är att den påvisar den kortvariga men exceptionella position som Gustavia fick under krigen, vilket ledde till att stora varuflöden gick genom den svenska kolonin och att sjöfart under svensk flagg i regionen tilltog. Krigskonjunkturen hämtade till ön ett stort antal nya invånare, framförallt från angränsande karibiska kolonier men också från USA och Europa. Frihamnen och ön fungerade kort under några decennier som en global marknadsplats i Västindien för handelsmän som kringgick blockader och handelsförbud. Vidare närmar sig även avhandlingen frågor om Sveriges engagemang i slavhandeln på ett systematiskt sätt, och demonstrerar att den svenska slavhandeln var mer omfattande än den tidigare forskningen visat, speciellt efter att rörelsen för slavhandelns förbud fått ett starkt fäste i Storbritannien. De tidigare stora internationella undersökningarna om slavhandeln har ofta missat det svenska inslaget. S:t Barthélemy har fått relativt lite uppmärksamhet i den svenska historieforskningen, och har ofta skildrats som ett exotiskt och ganska betydelselöst inslag i Sverige 1800-talshistoria. Mycket av den tidigare forskningen präglas av det nationalhistoriska perspektivet med kolonins länkar till Stockholm i blickfånget. Avhandlingen påvisar att länkarna mellan kolonin och Stockholm var fåtaliga och att dess ekonomiska betydelse för Sverige var ytterst liten. Däremot omvärderar avhandlingen kolonins betydelsefulla roll i ett större internationellt sammanhang. ----------------------------------------------------------- Väitöskirja käsittelee Gustavian vapaasatamaa Ruotsin Länsi-Intian siirtomaassa Saint-Barthélemyn saarella, Ranskan vallankumoussotien aikana 1793–1815. Tarkoitus on ollut kartoittaa Gustavian kautta kulkevaa taloudellista toimintaa tutkimattomien lähteiden avulla ja arvioida sataman asemaa Länsi-Intiassa sekä atlanttisessa taloudessa sotavuosina.Väitöskirjan tärkein tulos osoittaa sataman sotien aikana saavuttamaa lyhytkestoista mutta poikkeuksellista roolia, mikä johti suuren kaupankäynnin saapumiseen ruotsalaissiirtomaahan sekä siihen, että merenkulku ruotsalaisen lipun alla kiihtyi Länsi-Intian alueella. Sotatalouden nousukausi aikaansai pienelle saarelle muuttoliikkeen myötä suuren väestönkasvun, jonka lähteenä olivat pääsääntöisesti lähisaaret, mutta osa uusista asukkaista tuli myös Yhdysvalloista ja Euroopasta. Gustavian vapaasatama toimi muutaman vuosikymmenen ajan globaalina markkinapaikkana Länsi-Intian kauppamiehille, joilla oli tarve kiertää kauppasaartoja ja -kieltoja. Lisäksi väitöskirja lähestyy kysymystä Ruotsin osallistumisesta orjankauppaan ja osoittaa että ruotsalainen orjakauppa oli laajempaa kuin aiempi tutkimus on väittänyt, etenkin sen jälkeen kun kansanliike orjakauppaa vastaan oli saavuttanut vahvan tuen Iso-Britanniassa. Aiemmat laajat kansainväliset kartoitukset orjakaupasta ovat usein ohittaneet ruotsalaisten osallisuutta tässä yhteydessä. Saint-Barthélemy on aiemmin saanut suhteellisen vähän huomiota ruotsalaisessa historiankirjoituksessa, ja sitä on usein hahmoteltu eksoottisena ja melko merkityksettömänä osana Ruotsin 1800-luvun historiaa. Aiempaa tutkimusta on paljolti leimannut kansallinen historiankirjoitus, jonka keskeisenä kiinnostuksena ovat olleet saaren yhteydet Tukholmaan. Väitöskirja osoittaa kuitenkin että nämä yhteydet olivat heikkoja ja että siirtomaan taloudellinen merkitys Ruotsille oli hyvinkin pieni. Toisaalta väitöskirja arvioi siirtomaan todellista ja tärkeää roolia uudelleen sijoittamalla sen isompaan kansainväliseen asiayhteyteen.

Eläinsuojien hajuhaitat - ohjeistusmallit, arviointi ja vähentäminen sekä käytäntö eri maissa

Suomen kotieläintuotannon yksikkökoot ovat merkittävästi kasvamassa. Suuria tuotantorakennuksia ja asuintaloja rakennetaan yhä lähemmäksi toisiaan ja sen seurauksena hajuhaitan merkitys korostuu. Eläinyksiköiden hajuhaittojen hallinnasta ei toisaalta vielä ole yhtenäistä käytäntöä. Raportti on katsaus kotieläintuotannon hajupäästöjen vallitsevaan teknologiseen kehitystasoon. Selvitys tehtiin noin kymmenestä Euroopan ja Pohjois-Amerikan maasta kerätyn materiaalin pohjalta. Selvitys sisältää yhteenvedon hajun muodostumismekanismeista, eläinsuojien hajun määritysmenetelmistä ja mittaustuloksista, sekä hajun ympäristövaikutuksista. Lisäksi selvitykseen on koottu tietoa eläintuotannon hajua vähentävistä tekniikoista. Tutkimusten kohteina ovat useimmiten olleet sikalat, jotka aiheuttavatkin suurimmat hajuongelmat. Selvityksessä on myös esitetty eri maissa käytössä olevat viranomaisohjeet tai normit ja niiden perusteet hajuhaitan vähentämiseksi. Tarkempia ohjeita eläinsuojien ympäristön suojavyöhykkeiden leveyden laskemiseksi hajuhaitan ehkäisemiseksi on laadittu mm. Saksassa, Tanskassa ja Hollannissa Yleisesti empiirisiin kaavoihin perustuvia hajuohjeita ollaan paraikaa kehittämässä uuden tutkimustiedon pohjalta. Raportissa esitetyt kirjallisuustiedot tulisi täydentää suomalaisissa olosuhteissa tehdyillä mittauksilla, jolloin saadaan objektiivista ja oikeaa tietoa eläintuotannon hajukuormasta ja sen vähentämisestä. Kootut tulokset antaisivat viranomaisille tutkittuun tietoon perustuvia työkaluja ympäristölupaprosessiin ja riitatapauksien selvittämiseen. Samalla tieto tukisi myös maataloustuottajia hajukuorman vähentämisessä ja ympäristölupien haussa.

Säilytetty, hylätty, modernisoitu. Tapaustutkimus kolmen merikarvialaisen maalaistalon tarinasta

Suomessa on suhteellisen vähän vanhaa rakennusperintöä jäljellä. Suomalaisen talonrakentamisen periaatteen mukaan vanha saa tehdä sijaa uudelle. Ennen maailmansotia rakennettujen talojen osuus on hyvin pieni. Vahvimmillaan suomalainen vanha rakennusperintö on edustettuna maaseudulla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kolmen eri maalaistalon tarinaa osana suomalaisen maaseudun rakennuskantaa. Tutkimuksen avulla pyrin selvittämään, miten ihmisten eri valinnat vaikuttavat talojen tarinoihin ja sitä kautta tarkastelen, miksi joku talo säilyy ja toinen ei. Tutkimukseni lukeutuu sekä aineettoman että aineellisen kulttuuriperinnön tutkimuksen piiriin, ja tutkimukseni keskeisin aineisto on talojen tarinoita avaavaa muistitietoa. Tutkittavat talot valitsin omalta kotipaikkakunnaltani Merikarvialta, joka sijaitsee Länsi-Suomessa Satakunnan maakunnassa. Tutkimukseen valitut talot kertovat tarinaa säilytetystä ja hylätystä sekä modernisoidusta talosta. Tarkoituksenani on suvuissa kerrotun muistitiedon kautta luoda myös pysyvä paikka talon tarinoille talojen tulevia sukupolvia ajatellen. Talojen konkreettisten rakenteiden lisäksi olen sisällyttänyt tutkimukseeni talojen sukuhistoriaa sekä henkilökuvauksia taloissa asuneista ihmisistä. Tutkimusaineiston olen kerännyt haastattelemalla talon omistajia sekä asukkaita, käymällä läpi rakennuksista hankittuja arkistomateriaaleja ja tutkimalla taloista säilyneitä asiakirjoja sekä valokuvia. Tutkimuksen keskeisin aineisto on kuitenkin suvun muistitietoaineisto, joka koostuu pääasiassa haastatteluista. Haastatteluita varten tein teemahaastattelukysymykset, mutta suurin osa aineistosta muodostui vapaan keskustelun kautta. Tutkimuskirjallisuuteni painottui muistitietotutkimuksen sekä kulttuuriperinnön tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin. Tutkimukseni osoitti, että ihmisten valinnoilla sekä olemassa olevilla olosuhteilla on merkittävin rooli talon säilymisessä. Tutkittavien kolmen talon säilyvyyden tai säilymättömyyden syiden taustat liittyivät muun muassa sukulaisuustaustojen merkitykseen sekä henkilökohtaisiin taloudellisiin tilanteisiin ja omistajuussuhteisiin. Talojen fyysinen kunto ja niiden käyttömahdollisuudet myös vaikuttivat siihen, miten ja millaisiksi ihmisten ratkaisut, resurssit ja mahdollisuudet ovat muodostuneet ja siten vaikuttaneet talojen tarinoiden kehittymiseen. Talojen tarinat erosivat lähtökohtaisesti toisistaan merkittävästi, mutta myös yhteneväisyyksiä pystyi löytämään. Kaikkien talojen tarinat ovat kiistatta pysyneet suvun ihmisten ja naapuruston mielissä. Talot ovat jatkaneet elämäänsä ihmisten muistissa, eikä tekemieni johtopäätösten perusteella muistojen säilyminen vaadi edes välttämättä fyysistä muistin paikkaa eli taloa säilyäkseen. Talot säilyvät niin kauan kuin ihmiset muistavat ne ja niissä asuneet ihmiset tapahtumineen.

”Miten onkaan maailma oleva järkyttynyt sodan päätyttyä, kun kaikki tulee julki” – Suomalaisviranomaisten tietämys Euroopan juutalaisten kohtalosta Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä jatkosodan aikana 1941–1944.

Tutkielmassa selvitetään suomalaisten ylimmän portaan siviili- ja sotilasviranomaisten tietämystä Euroopan juutalaisten kohtalosta Hitlerin Saksan valtapiirissä jatkosodan aikana 1941–1944. Tutkimus haastaa vallalla olevan käsityksen siitä, että suomalaiset olivat suurimmalta osin tietämättömiä holokaustiin johtaneista käytännön toimista eli juutalaisten systemaattisesta ja teollisesta murhaamisesta, sekä sen kokonaiskuvasta ja laajuudesta. Suomen valtionjohdolle kulkeutui kuitenkin koko sodan ajan eri lähteistä hyvin monipuolisia tietoja juutalaisten asemasta. Niitä ei voitu pitää pelkkänä liittoutuneiden propagandana, sillä suomalaiset raportoijat saivat tietonsa suoraan saksalaisilta. Suomen Berliinin lähetystö sai tietoja esimerkiksi eri puolilla Eurooppaa sijainneista Suomen konsulaateista, itärintamalla taistelleilta suomalasilta SS-vapaaehtoisilta ja saksalaisilta sotilas- ja siviilihenkilöiltä. Lähettiläs T.M. Kivimäki välitti tietoja Suomen valtionjohdolle sekä Länsi- että Itä-Euroopan juutalaisten vainoamisesta ja idän leireille kuljettamisesta. Kivimäki arvioi melko tarkasti Euroopan maiden juutalaisväestöjen ja itään siirrettyjen juutalaisten lukumääriä, sekä antoi yksiselitteisiä kuvauksia juutalaisten kohtelusta. Berliinin ohella merkittävin valtionjohdon tietolähde oli Lapin saksalaisjoukkojen ytimessä ja suomalais-saksalaisen yhteistyön polttopisteessä sijainnut Rovaniemen kauppala. Pienessä 140 000 asukkaan Lapin läänissä oli sodan aikana yli 200 000 saksalaista, joten kanssakäyminen oli erittäin tiivistä ja muodosti toisen maailmansodan kontekstissa ainutlaatuisen suhteen. Itärintamalla palvelleet saksalaiset kertoivat suomalaisille avoimesti juutalaisten kohtalosta ja Rovaniemeltä tiedot kulkeutuivat koko valtionjohdolle Helsinkiin sekä päämajaan Mikkeliin. Monipuolisia arkistolähteitä tutkitaan arkistoaineiston tekstipohjaisella kvalitatiivisella sisällönanalyysillä ja aikalaislähteitä arvioidaan lähdekriittisesti. Suomalaisviranomaiset tiesivät tutkimuksen käytettävissä olevien lähteiden perusteella tarkasti Euroopan juutalaisten kohtalosta, mutta ei voida varmuudella todeta, että he olisivat hahmottaneet holokaustin kokonaiskuvan. Jatkotutkimuksessa voitaisiin selvittää laajemmin suomalaisen yhteiskunnan tietämyksen tasoa ja sen kehittymistä sodan eri vaiheissa.

”Etenivät sitten tappajasudet vedestä välittämättä” – Viikinkisotajoukot anglosaksisessa Englannissa 865-1016

Varhaiskeskiajan Euroopassa sodankäynti oli monin paikoin endeemistä ja omien, sisäisten konventioidensa määrittelemää. Vaikka viikinkitoiminta oli monessa suhteessa samanlaista kuin muu aikakauden sodankäynti, viikingit olivat kristityn Euroopan näkökulmasta pakanoita ja ulkopuolisia. Anglosaksisessa Englannissa viikinkejä odottivat useat, erilliset kuningaskunnat, jotka kärsivät monista sisäisistä kriiseistä. Viikinkien lähtökohta olikin siinä, että he tulivat meren takaa, liikkuivat koko Länsi-Euroopan alueella ja muodostivat näin jatkuvan uhan. Tutkielmassa tarkastellaan viikinkisotajoukkojen toimintaa, luonnetta ja rakennetta. Niitä tutkitaan niin ulkoisesta, sotaretken näkökulmasta kuin sisäisen dynamiikan ja rakenteen näkökulmasta. Tutkielma rajautuu nykyisen Englannin alueelle sekä vuosiin 865-1016, jolloin viikingit tekivät kaksi invaasiota Englantiin. Tutkielman alkuperäislähteet kertovat viikingeistä vastapuolen näkökulmasta, jota ohjasivat poliittiset intressit ja kristillinen maailmankuva. Lähteistä tärkein on Anglosaksien kronikka, tekstijoukko, johon monet kronikoitsijat kirjasivat vuosittaiset tapahtumat koko anglosaksiselta ajalta. Lisäksi tutkielmassa käytetään Æthelweardin kronikkaa, piispa Asserin kirjoittamaa kuningas Ælfredin elämäkertaa ja Maldonin taistelusta kertovaa sankarirunoa. Tutkielmassa havaittiin, että viikingit muodostivat ulkoisesti ja sisäisesti joustavia ja muokkautuvia ryöstelyjoukkoja, jotka olivat pienten, erillisten ryhmien yhteenliittymiä. Viikinkisodankäynnin keskeisin selittäjä on intressien dynamiikka, joka ohjasi joukkoja ja joka henkilöityy sosiaalisten suhteiden rakentaman, orgaanisen hierarkian komentajiin, jotka olivat lahjojen ja uskollisuuden kannattelemassa, vastavuoroisessa suhteessa seuraajiinsa. Nopeuden ja helppojen kohteiden tarjoaman ravinnon avulla joukot pystyivät hyödyntämään kohteensa ongelmia ja heikkoja kohtia. Sisäisesti joukot vaihtelivat koostumustaan ja komentajiaan, minkä takia niiden sisäinen dynamiikka oli inhimillisen monimutkainen. Tulosten ilmeisin ongelma oli lähteissä itsessään, sillä tutkielmassa havaittiin, että lähteet ovat niukkasanaisia, kaavamaisia ja voivat siksi johtaa harhaan, minkä lisäksi kristittyjen ja pakanoiden välinen ristiriita värittää lähteitä esimerkiksi viikinkien väkivaltaisuuden kuvauksissa. Näistä syistä lähdeaineiston laajentaminen niin anglosaksien parissa kuin viikinkimaailmassa laajemmin auttaa viikinkikuvan tarkentamisessa. Tutkielmassa havaittu toiminta voidaan rinnastaa muihin alueisiin, sillä viikinkijoukkojen lähtökohta oli joka tapauksessa samankaltainen.

”Miten onkaan maailma oleva järkyttynyt sodan päätyttyä, kun kaikki tulee julki” – Suomalaisviranomaisten tietämys Euroopan juutalaisten kohtalosta Hitlerin Saksan vaikutuspiirissä jatkosodan aikana 1941–1944.

Tutkielmassa selvitetään suomalaisten ylimmän portaan siviili- ja sotilasviranomaisten tietämystä Euroopan juutalaisten kohtalosta Hitlerin Saksan valtapiirissä jatkosodan aikana 1941–1944. Tutkimus haastaa vallalla olevan käsityksen siitä, että suomalaiset olivat suurimmalta osin tietämättömiä holokaustiin johtaneista käytännön toimista eli juutalaisten systemaattisesta ja teollisesta murhaamisesta, sekä sen kokonaiskuvasta ja laajuudesta. Suomen valtionjohdolle kulkeutui kuitenkin koko sodan ajan eri lähteistä hyvin monipuolisia tietoja juutalaisten asemasta. Niitä ei voitu pitää pelkkänä liittoutuneiden propagandana, sillä suomalaiset raportoijat saivat tietonsa suoraan saksalaisilta. Suomen Berliinin lähetystö sai tietoja esimerkiksi eri puolilla Eurooppaa sijainneista Suomen konsulaateista, itärintamalla taistelleilta suomalasilta SS-vapaaehtoisilta ja saksalaisilta sotilas- ja siviilihenkilöiltä. Lähettiläs T.M. Kivimäki välitti tietoja Suomen valtionjohdolle sekä Länsi- että Itä-Euroopan juutalaisten vainoamisesta ja idän leireille kuljettamisesta. Kivimäki arvioi melko tarkasti Euroopan maiden juutalaisväestöjen ja itään siirrettyjen juutalaisten lukumääriä, sekä antoi yksiselitteisiä kuvauksia juutalaisten kohtelusta. Berliinin ohella merkittävin valtionjohdon tietolähde oli Lapin saksalaisjoukkojen ytimessä ja suomalais-saksalaisen yhteistyön polttopisteessä sijainnut Rovaniemen kauppala. Pienessä 140 000 asukkaan Lapin läänissä oli sodan aikana yli 200 000 saksalaista, joten kanssakäyminen oli erittäin tiivistä ja muodosti toisen maailmansodan kontekstissa ainutlaatuisen suhteen. Itärintamalla palvelleet saksalaiset kertoivat suomalaisille avoimesti juutalaisten kohtalosta ja Rovaniemeltä tiedot kulkeutuivat koko valtionjohdolle Helsinkiin sekä päämajaan Mikkeliin. Monipuolisia arkistolähteitä tutkitaan arkistoaineiston tekstipohjaisella kvalitatiivisella sisällönanalyysillä ja aikalaislähteitä arvioidaan lähdekriittisesti. Suomalaisviranomaiset tiesivät tutkimuksen käytettävissä olevien lähteiden perusteella tarkasti Euroopan juutalaisten kohtalosta, mutta ei voida varmuudella todeta, että he olisivat hahmottaneet holokaustin kokonaiskuvan. Jatkotutkimuksessa voitaisiin selvittää laajemmin suomalaisen yhteiskunnan tietämyksen tasoa ja sen kehittymistä sodan eri vaiheissa.

Valtatie 21 Kolari - Kilpisjärvi : Toimenpideselvitys

Tehtävänä oli laatia toimenpideselvitys valtatielle 21 välille Kolari - Kilpisjärvi. Noin 280 kilometrin mittainen tarkastelujakso sijoittuu Suomi-neidon käsivarteen Kolarin, Muonion ja Enontekiön kuntien alueelle. Valtatie 21 osana kansainvälistä E8 -tietä on Pohjois-Kalotin ja Länsi-Lapin merkittävin pohjois-etelä -suuntainen pääväylä, jolla on suuri merkitys alueen väestölle, elinkeinoelämälle ja matkailulle. Tie palvelee nykyään erityisesti kalottialueen kuljetuksia Tromssan ja Finnmarkin talousalueille sekä Norjan kalateollisuuden kuljetuksia, jotka ovat voimakkaasti kasvavassa roolissa tien käyttäjinä. Tarkasteluvälille on ominaista valtatien kapeus ja laatutason voimakas vaihtelu. Nykyinen tie ei vastaa leveydeltään, geometrialtaan tai kunnoltaan valtatielle asetettuja minimivaatimuksia. Ajo-olosuhteet ovat erityistä tarkkaavaisuutta vaativat, talviaikaan jopa erittäin vaativat. Keskimääräinen vuorokausiliikennemäärä vaihtelee tarkasteluvälillä 350 - 1500 ajon./vrk, josta raskaan liikenteen osuus on 13 - 20 %. Liikenteen kausivaihtelu on erittäin suurta. Viikkokausivaihtelukäyrissä erottuvat selvästi hiihto-, pääsiäis- ja kesälomat sekä ruska-aika. Vuosina 2005- 2014 tarkastelujaksolla tapahtui yhteensä 121 poliisin tietoon tullutta onnettomuutta, joista 60 % johti henkilövahinkoihin. Tarkastelujakson henkilövahinko-onnettomuusaste on varsin korkea ja ylittää valtakunnallisen ja Lapin valtateiden keskiarvon selvästi. Rekkojen tieltä suistumisia tapahtuu talvikaudella paljon. Porokolarit ovat yleisiä. Tarkasteluosuudella valtatie 21 sijoittuu kolmelle metsäkasvillisuusvyöhykkeelle, joten luonnonympäristön ominaisuudet muuttuvat voimakkaasti etelä-pohjois-suunnassa. Käsivarren alueen ilmasto ja kallioperä poikkeaa muusta Pohjois-Lapista. Valtatien ympäristössä on pohjoiselle Lapille tyypillisesti aapasoita ja niiden paikallisia muunnoksia palsasoita, joiden jääsydän säilyy sulamatta yli kesän. Suunnittelualueella on runsaasti luontoarvoja ja laajaalaisia luonnonsuojelualueita. Laajimmat suojelualueet koostuvat erämaa-alueista ja luonnonpuistoista. Alueella on myös paljon soidensuojelualueita. Selvitysalueen koko vesistöalue on Natura 2000 -aluetta lukuun ottamatta kolmen laskujoen vesistöaluetta. Tunturi-Lapin alueella on runsaasti pohjavesialueita, joita valtatie 21 risteää useassa kohtaa. Valtatien tuntumassa on useita sekä valtakunnallisesti arvokkaita että maakunnallisesti arvokkaita maiseman ja kulttuuriperinnön kohteita. Suuri osa näistä kohteista on pieniä pistemäisiä kohteita. Valtatien 21 kehittämiselle asetettiin tavoitetila vuodelle 2045. Tällöin valtatie on kotimaisen ja kansainvälisen liikenteen pääkulkuväylä seudulla ja osa korkealuokkaista Eurooppatie-verkostoa. Liikenne on sujuvaa ja liikkuminen on turvallista kaikilla liikkumismuodoilla ja kaikkina vuodenaikoina. Tien leveys, geometria ja rakenne on kunnostettu ja kohtaamistilanteet ovat turvallisia. Matka-ajat ovat kohtuulliset ja hyvin ennakoitavissa. Olosuhteista ja häiriötilanteista tiedotetaan reaaliajassa. Taajamissa liikkuminen on turvallista kaikilla kulkumuodoilla. Valtatie 21 tunnetaan nykyistä paremmin Revontultentienä, joka tarjoaa laadukkaan matkailutie-elämyksen palveluineen matkailijoille. Valtatie 21 esitetään Kolarin ja Kilpisjärven välillä parannettavaksi suurelta osin nykyisellä paikallaan. Tie ja sillat levennetään ja tien rakennetta vahvistetaan tai rakenne uusitaan käytännössä lähes koko matkalla aiemmin rakennettuja taajamakohtia lukuun ottamatta. Kokonaan uutta tietä tehdään Muotkatakka-Kilpisjärvi -välillä nykyisen tien viereen rakentaen. Kinostumista ehkäistään loiventamalla luiskia, jolloin ei muodostu kinostavaa taitetta. Ongelmaiset palsasuokohteet rakennetaan niin, etteivät routavauriot uusiudu. Taajamissa toimenpiteinä ovat turvallisten tien ylityspaikkojen rakentaminen huolella valittuihin kohteisiin ja systemaattinen ajonopeuksien hillintä. Taukopaikkoja rakennetaan lisää ja nykyisiä kunnostetaan. Tieympäristö kohennetaan raivaamalla umpeen kasvaneita kohtia tien varressa ja avaamalla tiellä kulkijalle jokinäkymiä. Taukopaikkojen ympäristöt raivataan ja siistitään. Poronhoidon ja liikenteen ristiriitoja vähennetään mm. ottamalla käyttöön digitaalinen porovaroitusjärjestelmä.

”Etenivät sitten tappajasudet vedestä välittämättä” Viikinkisotajoukot anglosaksisessa Englannissa 865-1016

Varhaiskeskiajan Euroopassa sodankäynti oli monin paikoin endeemistä ja omien, sisäisten konventioidensa määrittelemää. Vaikka viikinkitoiminta oli monessa suhteessasamanlaista kuin muu aikakauden sodankäynti, viikingit olivat kristityn Euroopannäkökulmasta pakanoita ja ulkopuolisia. Anglosaksisessa Englannissa viikinkejäodottivat useat, erilliset kuningaskunnat, jotka kärsivät monista sisäisistä kriiseistä.Viikinkien lähtökohta olikin siinä, että he tulivat meren takaa, liikkuivat koko Länsi-Euroopan alueella ja muodostivat näin jatkuvan uhan. Tutkielmassa tarkastellaan viikinkisotajoukkojen toimintaa, luonnetta ja rakennetta. Niitä tutkitaan niin ulkoisesta, sotaretken näkökulmasta kuin sisäisen dynamiikan ja rakenteen näkökulmasta. Tutkielma rajautuu nykyisen Englannin alueelle sekä vuosiin 865-1016, jolloin viikingit tekivät kaksi invaasiota Englantiin. Tutkielman alkuperäislähteet kertovat viikingeistä vastapuolen näkökulmasta, jota ohjasivat poliittiset intressit ja kristillinen maailmankuva. Lähteistä tärkein on Anglosaksien kronikka, tekstijoukko, johon monet kronikoitsijat kirjasivat vuosittaiset tapahtumat koko anglosaksiselta ajalta. Lisäksi tutkielmassa käytetään Æthelweardin kronikkaa, piispa Asserin kirjoittamaa kuningas Ælfredin elämäkertaa ja Maldonin taistelusta kertovaa sankarirunoa. Tutkielmassa havaittiin, että viikingit muodostivat ulkoisesti ja sisäisesti joustavia ja muokkautuvia ryöstelyjoukkoja, jotka olivat pienten, erillisten ryhmien yhteenliittymiä. Viikinkisodankäynnin keskeisin selittäjä on intressien dynamiikka, joka ohjasi joukkoja ja joka henkilöityy sosiaalisten suhteiden rakentaman, orgaanisen hierarkian komentajiin, jotka olivat lahjojen ja uskollisuuden kannattelemassa, vastavuoroisessa suhteessa seuraajiinsa. Nopeuden ja helppojen kohteiden tarjoaman ravinnon avulla joukot pystyivät hyödyntämään kohteensa ongelmia ja heikkoja kohtia. Sisäisesti joukot vaihtelivat koostumustaan ja komentajiaan, minkä takia niiden sisäinen dynamiikka oli inhimillisen monimutkainen. Tulosten ilmeisin ongelma oli lähteissä itsessään, sillä tutkielmassa havaittiin, että lähteet ovat niukkasanaisia, kaavamaisia ja voivat siksi johtaa harhaan, minkä lisäksi kristittyjen ja pakanoiden välinen ristiriita värittää lähteitä esimerkiksi viikinkien väkivaltaisuuden kuvauksissa. Näistä syistä lähdeaineiston laajentaminen niin anglosaksien parissa kuin viikinkimaailmassa laajemmin auttaa viikinkikuvan tarkentamisessa. Tutkielmassa havaittu toiminta voidaan rinnastaa muihin alueisiin, sillä viikinkijoukkojen lähtökohta oli joka tapauksessa samankaltainen.

Oppilaiden verbaali vuorovaikutus, käyttäytymismallit ja puhelaadut tehtäväorientoituneen pienryhmätyöskentelyn aikana

Pro gradu -tutkielman aiheena on oppilaiden välinen vuorovaikutus yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkä laatuista on erään 4.luokan oppilaiden ryhmätyöskentelyn aikainen vuorovaikutus ja kuinka oppiaiden välinen vuorovaikutus täyttää yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn ehdot. Tutkimusaineisto kerättiin videonauhoittamalla erään Länsi-Suomalaisen koulun 4.luokan yhteistoiminnallisin menetelmin toteutettua pienryhmätyöskentelyä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin keskustelunanalyysia. Oppilaiden välistä vuorovaikutusta jäsennettiin vuorottelujäsennyksen mukaisesti ja näin tutkimuksessa keskityttiin tulkitsemaan oppilaiden sekä verbaalien, että nonverbaalien lausumien määrää ja koostumusta. Tutkimuksessa käytetty päättely oli luonteeltaan abduktiivista ja aineistoa luokiteltiin ja sitä analysoitiin sekä laadullisin että määrällisin perustein. Tutkimus jakautui kolmeen osaan, joiden aiheina olivat oppilaiden ryhmätyönaikainen verbaali käytös, ryhmätyönaikaiset käyttäytymismallit ja tehtäväorientoituneen ryhmätyön aikaiset puhelaadut. Näiden kolmen kategorian avulla selvitettiin oppilaiden välisen vuorovaikutuksen määrää ja laatua. Tutkittava ilmiö ja siitä tehdyt päätelmät pohjautuvat aikaisempaan, yhteistoiminnallisten pienryhmien vuorovaikutuksesta muodostettuun teoriaan. Tärkeimpinä lähteinä mainittakoon Sharan & Shachar (1988), Gillies & Ashman (1996) ja Mercer (1996). Pro gradu -tutkielman perusteella näyttää siltä, että 4.luokan oppilaiden vuorovaikutustaidot ovat niin kehittyneet, että he kykenevät yhteistoiminnalliseen pienryhmätyöskentelyyn. Tutkimusaineistossa oppilaiden vuorovaikutuksesta noin 70% keskittyikin ryhmätyön tekemiseen. Mutta vaikka näin oli, ylsi vuorovaikutus vain ajoittain yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn tavoitteena olevaan tutkivaan puheeseen. Käytännössä ryhmätöiden eteneminen nojasi vähäiseen keskusteluun ja kritiikittömään vuorovaikutukseen. Muutama oppilas kerrallaan vei ryhmätyötä eteenpäin. Tutkimustulos kertoo siitä, ettei yhteisölliseen tiedon rakentamiseen johtavaa vuorovaikutusta synny yhteistoiminnallisessa pienryhmässäkään automaattisesti ja että yhteisöllinen tiedon rakentaminen on haastavaa. Jotta olosuhteet olisivat otolliset yhteiselle tiedon rakentamiselle, täytyy sen syntymiseen tarvittaviin vuorovaikutustaitoihin kiinnittää huomiota ja oppilaiden täytyy harjoitella niitä.

Valtatien 12 parantaminen välillä Uusikylä–Mankala : Yleissuunnitelma

Valtatie 12 on yksi Suomen tärkeimmistä poikittaisyhteyksistä sekä henkilöliikenteelle että elinkeinoelämän kuljetuksille. Se toimii merkittävänä raskaan liikenteen kuljetusreittinä Länsi- ja Kaakkois-Suomen välillä sekä myös yhteytenä satamiin ja rajanylityspaikoille. Yhteysväli Lahti–Kouvola on keskeinen osa Salpausselän liikennekäytävää ja kuuluu Euroopan laajuiseen kattavaan liikenneverkkoon (TEN-T). Tien varressa on runsaasti teollisuutta ja tie toimii Lahden ja Kouvolan kaupunkiseutujen työmatkaliikenteen yhteytenä, joka näkyy vilkkaana arkiliikenteenä. Valtatielle 12 on Uudenkylän ja Tillolan välille on laadittu samanaikaisesti ja samassa suunnitteluprosessissa kaksi yleissuunnitelmaa väleille Uusikylä–Mankala ja Mankala–Tillola. Tämän Uusikylä–Mankala yleissuunnitelman suunnittelualue rajautuu lännessä Nastolan Uudenkylän eritasoliittymään ja idässä Mankalaan Iitin kunnan länsirajan tuntumaan. Suunnittelualueen pituus on noin 10 kilometriä ja se sijoittuu Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson maakuntien sekä Lahden kaupungin (entinen Nastola) ja Iitin kunnan alueille. Yleissuunnitelmassa on selvitetty ensin valtatieverkon puutteet ja ongelmat sekä palvelutasotavoitteet. Tämän jälkeen on suunniteltu valtateiden ja muiden väylien periaateratkaisut sekä selvitetty niin tilantarve, suhde ympäröivään maankäyttöön ja vaikutukset. Myös mahdollisuudet hankkeen vaiheittain toteuttamiseksi on käsitelty. Yleissuunnitelmassa on tarkennettu ratkaisuja, vaikutusarviota ja liikenteen, maankäytön ja ympäristön lähtötietoja. Päätavoitteena on ollut selvittää pääteiden ja muun tie- ja katuverkon kehittämisen periaatteet niin, että nykyiset palvelutasopuutteet saadaan poistettua ja valtatie 12 vastaa sille asetettuja vaatimuksia liikenteen sujuvuuden ja turvallisuuden kannalta. Osana suunnitelmaa on esitetty toimenpiteet meluhaittojen torjumiseksi ja ympäristövaikutusten lieventämiseksi. Valtatie 12 parannetaan korkealuokkaiseksi ja laatutasoltaan yhtenäiseksi keskikaiteelliseksi ja eritasoliittymin varustetuksi ohituskaistatieksi noin 10 kilometrin matkalla tarvittavine tie-, katu- ja liittymäjärjestelyineen. Valtatien 12 käytävään muodostuu jatkuva rinnakkaistie. Lisäksi tehdään meluntorjuntaa ja pohjavesialueet suojataan.

Hommat hanskassa? Maahanmuuttopolitiikkaan ja somalialaisiin turvapaikanhakijoihin liittyvä keskustelu suomalaisessa lehdistössä vuosina 1990–1991

Tutkielmani aiheena on turvapaikanhakijoihin liittyvä keskustelu suomalaisessa sanomalehdistössä vuosina 1990 ja 1991. Suomeen saapui vuonna 1990 yhteensä 2725 turvapaikanhakijaa, kun edeltävänä vuonna turvapaikkaa haki 174, mikä oli ollut siihenastinen ennätys. Valtaosa hakijoista oli somalialaisia, joista suurin osa saapui maahan Neuvostoliiton kautta. Kasvanut maahanmuutto näkyi kiivaana julkisena keskusteluna, jossa somalialaisista tehtiin ”pakolaisongelman” kasvot. Aineistoni koostuu Etelä-Suomen Sanomien, Helsingin Sanomien, Länsi-Savon sekä Turun Sanomien mielipidekirjoituksista ja uutisoinnista kesäkuulta 1990 toukokuun loppuun 1991. Turvapaikanhakijat esitettiin lehdissä uhkana, joka vaati viranomaisten hallintaa. Hallinnan kehys nousi vallitsevaksi tavaksi jäsentää maahanmuuttopolitiikkaa ja se ilmeni varsinkin monikulttuurisuuden eristämisenä. Sisäasiainministeriö pyrki nopeuttamaan turvapaikkahakemusten käsittelyä, mutta ennen kaikkea vähentämään maahantuloa rajakontrollia lisäämällä. Politiikkaa legitimoitiin laittomuuden kehyksellä, korostamalla viisumitonta eli laitonta maahantuloa. Vuoden 1990 loppupuolen uutisoinnin lisääntyminen johtui hallinnan kehyksen rakoilemisesta. Tammikuussa 1991 suomalaisten lisääntynyt ulkomaalaisvihamielisyys nosti julkisen keskustelun keskiöön myös monikulttuurisuuden lieveilmiöiden, rasismin ja syrjinnän, vastaisen kamppailun, jonka Bloemmaert ja Verschueren liittävät eristämisen ohella monikulttuurisuuden hallinnan toiseksi ulottuvuudeksi. Hallinnan teema liittyy myös lehdistön rooliin tiedonvälittäjänä. Julkisuuden portinvartijoina lehden toimitukset hallitsivat julkisuuden piirissä käytyä keskustelua. Tämä ilmeni sekä tavassa käsitellä turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttopolitiikkaa eliittidiskurssein että siinä, millaisia kirjoituksia yleisönosastoilla julkaistiin. Lehdet julkaisivat eri suhteessa myönteisiä ja kielteisiä kannanottoja ja välittivät siten erilaista kuvaa suomalaisesta asenneilmapiiristä. Tähän vaikuttivat ainakin lehtien levikkialueen demografia, toimituskulttuureihin liittyvät erot sekä lehtien erilaiset roolit suomalaisessa mediakentässä, mutta oletettavasti myös toimituksen ideologiset linjaukset. Yleisönosastojen mielipidekirjoituksissa tuotettiin erilaisia identiteettipositioita turvapaikanhakijoista ja suomalaisista. Somalialaiset kuvattiin joko korskeina elintasopakolaisina tai hädänalaisina uhreina, ja keskustelussa vahvistettiin kuvaa ”oikeista” ja ”vääristä” turvapaikanhakijoista. Suomalaiset kuvattiin pitkälti joko maailmaa syleilevinä idealisteina tai rasistisina juntteina, mikä kuvasti keskustelun kahtiajakautuneisuutta.

Uusi Saksa, uusi Eurooppa – uusi ulkopolitiikka? Suomi ja Saksan kysymys 1989−1990.

Tämä tutkielma käsittelee Suomen ulkoasianhallinnon suhtautumista Saksojen yhdistymisprosessiin 1989−1990. Jaetusta Saksasta oli vuosien saatossa tullut niin olennainen osa kylmän sodan voimatasapainoa Euroopassa, että vastaus Saksan kysymyksen vaati myös ratkaisua siitä, miten koko Euroopan turvallisuus tulevaisuudessa järjestettäisiin ja kenen tai minkä toimesta tämä tapahtuisi. Siksi yhdistyminen olikin monipolvinen prosessi, jossa erilaiset visiot Euroopan tulevaisuudesta kamppailivat. Voittajaksi selviytyi lopulta Länsi-Saksan liittokanslerin Helmut Kohlin ja Yhdysvaltain ajama malli, jossa DDR liitettiin osaksi Länsi-Saksaa ja yhdistynyt Saksa jäi sekä EY:n että Naton jäseneksi. Suomalaisdiplomaatit suhtautuivat Saksojen kysymyksen kehitykseen alusta asti varsin varovaisesti. Toisen maailmansodan jälkeisen perinnön selvittäminen ja Saksan kysymyksen ratkaiseminen vastasi Suomen tavoitteita poistamalla jännitystä ylläpitäneen tekijän Euroopassa. Lisäksi Saksojen yhdistymiskehitys näytti suomalaisarvioiden mukaan vahvistavan Suomelle tärkeän Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen, Etykin, roolia. Suomen suhtautumista Saksan kysymyksen ratkaisuun voidaankin kuvata Etyk-optimismiksi. Suomalaisten Etyk-optimismi koostui kahdesta osasta, joista ensimmäinen koski turvallisuuspoliittisessa ympäristössä tapahtuneen muutoksen laajuutta: Berliinin muurin murruttua koko toisen maailmansodan jälkeinen Euroopan kahtiajakoon perustunut Jaltan järjestys oli kaatumassa ja edessä oli koko eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän muutos. Ajattelun toinen osa koski ”Jaltan” korvaajaa, joka suomalaisten arvioiden ja toiveiden mukaan rakentuisi Etykin pohjalle. Suomalaisilla olikin koko Saksan yhdistymisprosessin ajan vahva usko siihen, että juuri Etyk on se järjestys, jonka perusteella uusi Eurooppa rakennettaisiin. Saksan kysymyksen ratkaisun synnyttämä uusi turvallisuuspoliittinen ympäristö loi Suomelle myös mahdollisuuden muuttaa asemaansa. Syntyi Operaatio PAX, salainen suunnitelma, jonka avulla Suomi tulkitsi syksyllä 1990 uudelleen Pariisin rauhansopimusta sekä YYA-sopimusta. Operaatio oli irtiotto vanhoista ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjoista ja siten myös Suomessa 1990-luvulla tapahtuneen ulkopoliittisen suunnanmuutoksen ensimmäinen askel. Sen avulla Suomi asemoi itseään uuteen kylmän sodan jälkeiseen tilanteeseen.

Oppilaiden verbaali vuorovaikutus, käyttäytymismallit ja puhelaadut tehtäväorientoituneen pienryhmätyöskentelyn aikana”

Pro gradu -tutkielman aiheena on oppilaiden välinen vuorovaikutus yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkä laatuista on erään 4.luokan oppilaiden ryhmätyöskentelyn aikainen vuorovaikutus ja kuinka oppilaiden välinen vuorovaikutus täyttää yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn ehdot. Tutkimusaineisto kerättiin videonauhoittamalla erään Länsi-Suomalaisen koulun 4.luokan yhteistoiminnallisin menetelmin toteutettua pienryhmätyöskentelyä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin keskustelunanalyysia. Oppilaiden välistä vuorovaikutusta jäsennettiin vuorottelujäsennyksen mukaisesti ja näin tutkimuksessa keskityttiin tulkitsemaan oppilaiden sekä verbaalien, että nonverbaalien lausumien määrää ja koostumusta. Tutkimuksessa käytetty päättely oli luonteeltaan abduktiivista ja aineistoa luokiteltiin ja sitä analysoitiin sekä laadullisin että määrällisin perustein. Tutkimus jakautui kolmeen osaan, joiden aiheina olivat oppilaiden ryhmätyönaikainen verbaali käytös, ryhmätyönaikaiset käyttäytymismallit ja tehtäväorientoituneen ryhmätyön aikaiset puhelaadut. Näiden kolmen kategorian avulla selvitettiin oppilaiden välisen vuorovaikutuksen määrää ja laatua. Tutkittava ilmiö ja siitä tehdyt päätelmät pohjautuvat aikaisempaan, yhteistoiminnallisten pienryhmien vuorovaikutuksesta muodostettuun teoriaan. Tärkeimpinä lähteinä mainittakoon Sharan & Shachar (1988), Gillies & Ashman (1996) ja Mercer (1996). Pro gradu -tutkielman perusteella näyttää siltä, että 4.luokan oppilaiden vuorovaikutustaidot ovat niin kehittyneet, että he kykenevät yhteistoiminnalliseen pienryhmätyöskentelyyn. Tutkimusaineistossa oppilaiden vuorovaikutuksesta noin 70% keskittyikin ryhmätyön tekemiseen. Mutta vaikka näin oli, ylsi vuorovaikutus vain ajoittain yhteistoiminnallisen pienryhmätyöskentelyn tavoitteena olevaan tutkivaan puheeseen. Käytännössä ryhmätöiden eteneminen nojasi vähäiseen keskusteluun ja kritiikittömään vuorovaikutukseen. Muutama oppilas kerrallaan vei ryhmätyötä eteenpäin. Tutkimustulos kertoo siitä, ettei yhteisölliseen tiedon rakentamiseen johtavaa vuorovaikutusta synny yhteistoiminnallisessa pienryhmässäkään automaattisesti ja että yhteisöllinen tiedon rakentaminen on haastavaa. Jotta olosuhteet olisivat otolliset yhteiselle tiedon rakentamiselle, täytyy sen syntymiseen tarvittaviin vuorovaikutustaitoihin kiinnittää huomiota ja oppilaiden täytyy harjoitella niitä.

Alkuopetusikäisten oppilaiden itsetuntomittaus - yhden koulun tapaustutkimus

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millainen itsetunto alkuopetusikäisillä lapsilla on. Tarkemmin selvitettiin onko tyttöjen ja poikien itsetunnossa eroja ja miten luokka-aste vaikuttaa itsetuntoon. Lisäksi tutkimuksessa tutkittiin millainen itsetunto erityisluokan oppilailla on. Tutkimus toteutettiin yhden koulun tapaustutkimuksena eräässä Länsi-Suomalaisessa kunnassa. Kaikkiaan tutkimukseen osallistui yhteensä viisi luokkaa, joista kolme oli 1-luokkia ja kaksi 2-luokkia. Näistä luokista kaksi oli laaja-alaisiin oppimisvaikeuksiin keskittyneitä erityisluokkia. Erityisluokista toinen oli 1-luokka ja toinen 2-luokka. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin itsetuntomittaristoa, joka mittasi itsetunnon viittä eri osa-aluetta. Aineisto kerättiin yhtäaikaisesti yhdeltä luokalta kerrallaan ja jokainen oppilas täytti mittariston itse. Aineisto analysoitiin tilasto-ohjelman avulla, kvantitatiivisin menetelmin. Tulosten mukaan kyseisen koulun alkuopetusikäisten lasten itsetunto on hyvä. Tyttöjen itsetunto on jonkin verran parempi kuin poikien. Tytöt saivat kaikilta osa-alueilta korkeammat keskiarvopisteet kuin pojat, lukuun ottamatta yhtä aluetta, jossa poikien tulos oli hieman tyttöjä parempi. Toisluokkalaisten oppilaiden itsetunto on jonkin verran ensimmäisen luokan oppilaita parempi. Erityisluokalla olevien oppilaiden itsetunto on kohtuullisen hyvällä tasolla. Kaikkiaan tähän tapaustutkimukseen osallistuneiden alkuopetuksen oppilaiden itsetunto on hyvä. Oppilaat viihtyvät koulussa ja heillä on siellä vahva sosiaalinen ympäristö, jossa heidän on hyvä olla. Oppilaat tiedostavat omia vahvuuksiaan, mutta myös heikkouksiaan. Omien kykyjen arvioiminen ja realististen tavoitteiden asettaminen on hieman haasteellista osalle oppilaista. Tutkittavilla on myös jonkin verran epävarma olo siitä, kuinka taitavia ja päteviä he ovat suorittamaan tehtäviä. Näiden tulosten pohjalta voidaan todeta, että alkuopetusikäisen oppilaan opettamisessa kannattaa keskittyä itsearviointiin ja sen harjoittelemiseen. Oppilaan kokemusta itsestään toimijana voi vahvistaa kertomalla selkeästi mitä häneltä odotetaan ja kannustaa häntä itsenäiseen työskentelyyn ja tiedonhankintaan. Opettajien on hyvä kiinnittää huomiota palautteen antoon, sillä nuoren oppilaan itsetunnon ja minäkuvan kehittymiseen vaikuttaa oleellisesti sekä aikuisten että toisten lasten antama palaute.