202 resultados para poliittiset järjestelmät
Resumo:
Oikean tiedon siirtyminen oikeaan aikaan, sekä laadukkaan työn tekeminen yrityksen tilaus-toimitusketjun jokaisessa vaiheessa, ovat avaintekijöitä arvolupauksen ja laadun täyttämiseen asiakkaalle. Diplomityön tavoite on kehittää pk-yritykselle työkalut parempaan tiedon hallintaan ja laadukkaan työn tekemiseen toiminnanohjausjärjestelmässä. Tutkimusmenetelmänä diplomityössä käytettiin toimintatutkimusta, jossa diplomityön tekijä osallistui kohdeyrityksen päivittäiseen työn tekemiseen neljän kuukauden ajan. Tutkimuksen tiedon keräämisessä käytettiin myös puolistrukturoitua haastattelua, sekä kyselytutkimuksella. Tutkimusote työssä on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimusote. Työ koostuu teoriaosasta sekä soveltavasta osasta, jonka jälkeen työn tulokset esitetään tiivistetysti johtopäätöksissä ja yhteenvedossa. Toiminnanohjausjärjestelmät keräävät ja tallentavat tietoa, jota työntekijät ja yrityksen rajapinnoilla työskentelevät ihmiset siihen syöttävät. Onkin äärimmäisen tärkeää, että yrityksellä on kuvatut yhtenäiset toimintamallit prosesseille, joita he käyttävät tiedon tallentamisessa järjestelmiin. Tässä diplomityössä tutkitaan pk-yrityksen nykyiset toimintamallit tiedon tallentamisesta toiminnanohjausjärjestelmään, jonka jälkeen kehitetään yhtenäiset ohjeet toiminnanohjausjärjestelmään syötetystä myyntitilaussopimuksesta. Teoriaosuudessa esitetään laatu eri näkökulmista ja mitä laadunhallintajärjestelmät ovat ja kuinka niitä kehitetään. Teoriaosassa myös avataan tilausohjautuvan tuotannon periaatteet, sekä toiminnanohjausjärjestelmän merkitys liiketoiminnalle. Teoriaosuudella pohjustetaan soveltavaa osuutta, jossa ongelma-analyysin jälkeen kehitetään yritykseen oma laadunhallintajärjestelmä, sekä uudet työmallit tiedonvaihtoon ja sen tallentamiseen. Tuloksena on myös toiminnanohjausjärjestelmän käytön tehostuminen ohjelmistotoimittajan tekemänä. Ohjelmasta karsittiin turhat nimikkeistöt ja sen konfigurointia tehostettiin. Työn tuloksena saatiin työohjeet ydinprosessien suorittamiseen, sekä oma laadunhallintajärjestelmä tukemaan yrityksen ydin- ja tukiprosesseja, sekä tiedonhallintaa.
Resumo:
Tämä tutkielma tarkastelee Matilde Huici Navazia, espanjalaista naisasianaista, asianajajaa, pedagogia ja sosialistia. Tutkielmassa on selvitetty, miten espanjalainen sanomalehdistö käsitteli artikkeleissaan vuosina 1922–1937 Matilde Huici Navazia. Tarkastelen, miten kulttuuriset arvot, normit ja hierarkiat toimivat keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Primaariaineisto koostuu viiden eri spanjalaisen päivälehtiarkiston kokelmista. Tutkimukseni pääasiallisina metodeina käytän kvalitatiivista ja hermeneuttista analyysia. Espanja eli 1920–1930-luvuilla ankaraa ideologista ja poliittista aikaa, johtuen kuninkaan vallan väistymisestä, Primo de Riveran diktatuurista, Espanjan toisen tasavallan syntymisestä ja sisällisodan syttymisesta vuonna 1936. Tutkielmani aikakauden sanomalehtiä yhdisti kiivas keskustelu yhteiskunnallisista ja kulttuurisista kysymyksistä. Lehdistö oli poliittisesti sidoksissa sekä oikealle että vasemmalle. Espanjalainen yhteiskunta jakautui jyrkästi kahtia sukupuolen mukaan. Katolisen kirkon sekä patriarkaalisen kulttuurin normit vaikuttivat oleellisesti naisten aseman yhteiskunnalliseen kehitykseen. Naisten elämänpiiri rajattiin avioliittoon ja kotiin. Espanjan toisen tasavallan kunnianhimoisena tavoitteena oli nostaa maa muiden eurooppalaisten edistyneiden valtioiden tasolle. Tarkastelen tutkimuksessani Espanjan lähihistorian tapahtumia osana yhteiskunnallisesti merkittävän ihmisen henkilöhistoriaa. Huici Navaz pohti tutkimissani artikkeleissa naisen osaa, olemusta ja oikeuksia. Tutkimukseni perusteella hänen sallittiin, ainakin jossain määrin, tuoda esille näitä kysymyksiä lehtiartikkelien yhteydessä. Huici Navazin sallittin käsitellä omia tuntemuksiaan ja väsymättömästi uudelleenmääritellä naisen sosiaalista roolia yhteiskunnan kollektiivisessa tietoisuudessa. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että Matilde Huici Navaz koki myös ankaria pettymyksiä taistelussaan naisen konkreettisen aseman parantamiseksi. Hänen vaatimuksensa yhteiskunnallisen tasa-arvon saavuttamiseksi tukahdutettiin lähes säännönmukaisesti. Huizi Navazin poliittiset kannanotot radikalisoituivat vuoden 1936 jälkeen, kun hän turhautui vallitsevan yhteiskunnan haluttomuuteen muuttaa hallitsevia patriarkaalisia normeja. Huici Navaz toimi väsymättömästi köyhien perheiden lasten aseman parantamiseksi. Huici Navazille koulutuksen, kasvatuksen ja kotihygenian parantaminen olivat tärkeä osa lastensuojelun kehittymisessä.
Resumo:
Tämän tutkielman tavoitteena on kuvata ja analysoida johdon ohjausjärjestelmien toimintaa pakettina ja hahmottaa strategisen suorituskyvyn mittauksen merkitystä sekä roolia johdon ohjausjärjestelmäpaketissa. Paketti-näkökulman ottaminen johdon ohjausjärjestelmiin edustaa laajempaa näkemystä ohjauksesta, jossa johdon laskentatoimen järjestelmien lisäksi ohjausjärjestelmiksi katsotaan kaikki ne formaalit ja epäformaalit järjestelmät, joilla organisaatiota ohjataan kohti sen tavoitteita. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu laajaan, mutta rakenteelliseen ohjausjärjestelmäpakettimalliin, johon strateginen suorituskyvyn mittaus luetaan osakokonaisuudeksi määritellen sen ominaispiirteet ohjauksen näkökulmasta. Tutkielman tutkimusote on luonteeltaan toiminta-analyyttinen ja empiirinen tutkimus toteutettiin case-tutkimuksena varsinaissuomalaisessa rakennusteollisuuden yrityksessä. Empiirinen aineisto koostuu case-yrityksen johdon sekä muun henkilöstön haastatteluista yhdessä case-yrityksessä suoritetun havainnoinnin sekä saadun sisäisen ja ulkoisen arkistomateriaalin kanssa. Tutkimuksen aineisto kerättiin vuoden 2010 syksyn ja 2011 kevään välisenä aikana. Suoritetun empiirisen tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempia tuloksia siitä, miten johdon ohjausjärjestelmäpaketti toimii. Tutkimustulokset korostavat toiminnallisten vaatimusten ja johdonmukaisuuden merkitystä johdon ohjausjärjestelmäpakettia analysoitaessa. Kulttuuri havaittiin merkittäväksi ohjausjärjestelmäksi ja se osaltaan vaikutti siihen, millaiseksi paketin muiden ohjausjärjestelmien rooli muodostuu. Case-yrityksessä strategisella suorituskyvyn mittauksella tavoitellaan organisaation huomion kiinnittämistä strategian kannalta olennaisiin seikkoihin, jotka tässä tutkimuksessa tunnistettiin toiminnan tehostamiseksi ja kasvuksi. Strateginen suorituskyvyn mittaus nivoutuu yhteen erinäisten hallinnollisten ohjausjärjestelmien kanssa juuri sen interaktiivisen käytön kautta, ja siten se tukee asetettuihin toiminnallisiin vaatimuksiin vastaamista yhdessä kulttuurin kanssa. Näitä pääasiallisia ohjausjärjestelmiä tukevat muut johdon implementoimat ohjausjärjestelmät yhdessä päätöksien kanssa olla käyttämättä tiettyjä järjestelmiä ohjaukseen. Siten ohjausjärjestelmäpaketin sisäinen vuorovaikutus ilmenee eri ohjausjärjestelmien keskinäisen johdonmukaisuuden kautta, eivätkä ne ole erotettavissa toisistaan kuin analyyttisessä mielessä
Resumo:
Tutkielmani käsittelee Koti ja Yhteiskunnan, Naisten äänen, Palvelijatarlehden ja Työläisnaisen vuosina 1906-1907 välittämää kuvaa naissukupuolen velvollisuuksista ja oikeuksista tilanteessa, jossa naiset olivat saamassa täydet poliittiset oikeudet. Tutkimukseni kohteena on vallinnut sukupuolijärjestelmä sekä naisten väliset aatteelliset erot. Lähestymistapani on sukupuolihistoriallinen. Työssäni hyödynnän Yvonne Hirdmanin teoriaa sukupuolijärjestelmästä. Koti ja Yhteiskunta sekä Naisten ääni määrittelivät naisen ihanteeksi kristillisen, siveellisyyttä korostavan kasvattajan. Palvelijatarlehdessä ja Työläisnaisessa naisen tuli sitä vastoin irtautua kristinuskon kahleista ja käydä luokkasotaan miehen rinnalla. Naisten poliittisen toiminnan jaoin kolmeen kategoriaan. Tärkeimpänä tavoitteena oli saattaa loppuun nais- ja raittiusliikkeiden aloittama työ. Tämä tapahtui viemällä eteenpäin ajatusta kieltolaista sekä vapauttamalla nainen miehen edusmiehisyydestä eli holhouksenalaisuudesta. Toisena tavoitteena oli siveettömyyden kitkeminen yhteiskunnasta ja sukupuolimoraalin kohottaminen. Kolmantena naiset pyrkivät parantamaan naisten työnteon edellytyksiä. Tavoitteen naisilla olivat samat, mutta perustelut ja keinot erilaisia. Näkyvin julkaisuissa esiintynyt ja eri naisryhmiä erottava tekijä oli suhde uskontoon. Koti ja yhteiskunnassa ja Naisten äänessä naiset perustelivat oikeuttaan käyttää valtaa naisen korkeammalla siveellisellä moraalilla ja naisen luontaisilla, sukupuolesta johtuvilla äidillisillä ominaisuuksilla. Naisten tärkeimpiin tavoitteisiin lukeutui pyrkimys saattaa koko kansa, miehet mukaan lukien, absoluuttisen, korkeamman sukupuolimoraalin piiriin. Palvelijatarlehdessä ja Työläisnaisessa taas katsottiin, että kristilliset käsitykset olivat syy yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon kapitalismin ohella ja uusi aika vaati uusia tehtäviä, jotka olivat sosiaalista laatua. Vaikka Koti ja Yhteiskunta ja Naisten ääni vaativat parannuksia naisten asemaan, antoivat ne myös suostumuksensa eriarvoistavalle sukupuolijärjestykselle, perustelemalla vaateitaan feminiinisillä ominaisuuksilla ja määrittelemällä naisen paikkoja sukupuolen pohjalta. Työläisnaisten lehdet vaativat kirkollisten avioliittojen tilalle siviiliavioliittoja sekä aineellista apua aviottomille äideille. Vaatimukset olisivat toteutuessaan muuttaneet sukupuolijärjestelmää. Naisten näkemyserot johtivat konfliktiin, jossa vastakkain olivat säätyläisnaisten edustama kristillis-porvarillinen ja työläisnaisten edustama materialistinen maailmankatsomus.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten nuorten työmarkkinasiirtymiä. Siirtymiä kuvataan tyypittelemällä nuorten toimintaa työmarkkinoilla. Tyypitellyssä verrataan töissä tai opiskelemassa olevia nuoria työttömänä tai työmarkkinoiden ulkopuolella oleviin nuoriin. Toimintaa työmarkkinoilla seurataan kolmessa ajankohdassa (2008, 2010 ja 2012), nuorten ollessa 21—25 -vuotiaita. Tyypittelyn pohjalta nuorille luodaan työmarkkinauratyyppejä, jotka kuvaavat erilaisia työmarkkinasiirtymiä. Kiinnostuksen kohteena on etenkin se, ovatko nuoret kiinni työmarkkinasiirtymiä tukevissa ja myöhempää työelämään kiinnittymistä edistävissä toiminnoissa vai eivät. Tutkielma linkittyy keskusteluun nuorten syrjäytymisestä, jota lähestytään usein juuri nuorten koulutus- ja työmarkkinatilanteiden kautta. Työmarkkinauria selittäviä tekijöitä tarkastellaan nuoren sukupuolen, koulutuksen, vanhempien koulutuksen, vanhempien saaman toimeentulotuen ja asuinpaikan mukaan. Asuinpaikan vaikutusta tarkastellaan lapsuudessa ja nuoressa aikuisuudessa. Tutkielma on otteeltaan kvantitatiivinen. Aineistona käytetään THL:n ylläpitämää Kansallinen syntymäkohortti 1987 -aineistoa, jossa on seurattu samoja nuoria sikiöajalta nykypäivään eri viranomaisrekistereiden kautta. Tutkielma pohjautuu kokonaisaineistoon (N=57 641). Menetelminä käytetään ristiintaulukointia ja multinomiaalista logistista regressiota. Tulosten perusteella työmarkkinasiirtymät näyttäytyivät sujuvina suurimmalle osalle nuorista. Tutkielmassa 81,5 prosenttia nuorista sijoittui työmarkkinauratyypeille, joille oli leimallista työssäkäynti tai opiskelu kaikkina tutkimusvuosina. Tutkielmassa erotettiin myös joukko nuoria, joille työmarkkinasiirtymät koostuivat pääosin työttömyydestä tai työmarkkinoiden ulkopuolella olemisesta. Näitä nuoria oli 6,1 prosenttia kohortista. Koulutusaste vaikutti työmarkkinasiirtymiin selvästi eniten ja vaikeuksia työmarkkinasiirtymissä kohtasivat eniten nuoret, jotka olivat perusasteen tutkinnon varassa vielä 21-vuotiaana. Vanhemman matala koulutus ja vanhemman saama toimeentulotuki olivat myös yhteydessä työmarkkinasiirtymiin liittyviin katkoksiin. Asuinpaikka vaikutti uratyypeille sijoittumiseen siten, että kaupunkimaisilla alueilla asuvat nuoret olivat todennäköisemmin koko ajan opiskelemassa tai töissä kuin muilla alueilla asuvat nuoret. Asuinpaikka lapsuudessa ei vaikuttanut työmarkkinasiirtymiin. Tulosten perusteella nuorten työmarkkinasiirtymiä tukevat järjestelmät näyttäytyvät Suomessa pääosin toimivina, mutta niitä tulisi kehittää nuorten erilaiset tilanteet ja tuen tarve huomioiden.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa selvitetään yksilötason tekijöiden vaikutusta poliittisen rekrytoitumisen prosessissa. Keskeisimpia kysymyksiä ovat mikä motivoi asettumaan ehdolle kunnallisvaaleissa ja mikä rooli ehdokkaan motivaatiolla ja resursseilla on poliittisessa rekrytoitumisessa. Tutkimuksessa selvitetään myös, miten ehdokkaat kiinnostuivat politiikasta ja mitkä ovat heidän poliittiset urasuunnitelmansa. Tutkimusta varten on tehty keväällä 2013 kyselytutkimus Turussa vuonna 2012 kuntavaaliehdokkaana olleille. Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä ja vastausprosentti oli 35,9. Tutkimuksessa selvisi, että asettuminen ehdolle kuntavaaleissa on ennen kaikkea tapa toimia aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä. Valituksi tulemista useat ehdokkaat pitivät paitsi epätodennäköisenä myös toissijaisena päämääränä. Poliittisten urasuunnitelmien suhteen ehdokkaat jakautuivat kolmeen ryhmään: osa oli ehdolla vain kokeilumielellä, valtaosa aikoi tulevaisuudessakin keskittyä vain kuntatason vaikuttamiseen ja osa piti kuntavaaliehdokkuuden ohella myös eduskuntavaaliehdokkuutta omalla kohdallaan todennäköisenä. Näiden ryhmien välillä oli eroa motivaation sisällössä, esimerkiksi muutoksen aikaansaaminen ehdokkuusmotiivina oli tärkeämpi kokeilijoiden ja eduskuntavaalilaisten ryhmässä kuin kuntavaalilaisten ryhmässä. Tuloksista päätellen ehdokkaan motivaation ja resurssien rooli rekrytoitumisessa on suuri. Puolueiden tehtävä kuntavaaliehdokkaiden rekrytoinnissa on paremminkin haalintaa kuin seulontaa. Myös valituksi tulemisessa yksilö on avainasemassa: valitut käyttivät huomattavasti muita enemmän rahaa ja aikaa kampanjaansa.
Resumo:
Kylmän sodan päätyttyä Suomelle avautui uusia läntisiä yhteistyönäkymiä. Suomi liittyi sotilaallisesti liittoutumattomana, muttei puolueettomana maana Euroopan unioniin 1.1.1995 ja ryhtyi myös yhteistyöhön Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton kanssa. Yli kaksikymmentävuotisen aktiivisen rauhankumppanuuden aikana Suomi on aina mennyt jonkinlaisella kontribuutiolla mukaan uusiin Naton yhteistyömuotoihin. Turvatakuut tuovaa jäsenyyttä ei ole katsottu aiheelliseksi hakea, vaan Suomi on linjannut varaavansa mahdollisuuden hakea jäsenyyttä tarpeen niin vaatiessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten Suomen poliittiset päätöksentekijät, kansanedustajat ja heidän edustamansa puolueet, ovat eduskunnassa vaalikaudella 2011–2015 arvioineet Suomen turvallisuuspoliittista perusratkaisua – liittoutua vai ei. Mitkä ovat olleet koko liittoutumiskeskustelun keskeiset diskurssit eli mistä on keskusteltu, kun on keskusteltu? Millä argumenteilla sotilasliittoon liittymistä, sen ulkopuolella pysyttäytymistä sekä virallisen ns. Nato-option jatkoa kannattaneet ovat perustelleet kantojaan? Tutkimus tarkastelee myös miten Venäjän ja lännen, Naton ja EU:n, suhteiden kiristyminen on vaikuttanut liittoutumisnäkemyksiin. Muuttuivatko päättäjien perustelut aiemmille kannoilleen Ukrainan myötä vai muuttuivatko kannat? Primaariaineistona ovat vaalikaudella käydyt seitsemän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan keskittynyttä täysistuntokeskustelua. Yli 600 puheenvuoron analysoinnissa on sovellettu aineistolähtöistä lähestymistapaa ja sisällönanalyysiä. Keskusteluaineiston perusteella ulkoisen toimintaympäristön muuttujista keskeisesti näkemyksiin liittoutumisesta ovat vaikuttaneet erilaiset käsitykset siitä, 1) millaiseksi Euroopan ja Itämeren alueen yleinen turvallisuuskehitys sekä erityisesti Venäjän roolin ja länsisuhteen kehitys arvioidaan (Venäjä-diskurssi), ja 2) minkälainen merkitys on pohjoismaisen ja erityisesti Ruotsin kanssa tehtävän puolustusyhteistyön tiivistämisellä (Ruotsi-diskurssi). Myös arviot siitä, 3) millaisia kehitysnäkymiä on EU:n yhteisessä puolustusulottuvuudessa (EU-diskurssi), ja 4) miten Naton rooli sekä kumppanuus kehittyvät (Nato-kumppanuus -diskurssi) ovat vaikuttaneet merkittävästi näkemyksiin. Keskeisin tutkimuspäätelmä on, että lähes kaikki Nato-keskustelun argumentit ja keskusteluteemat kiertyvät lopulta Venäjään. Liittoutumiskeskustelu on siis keskustelua, jossa Suomen valintoja arvioidaan joko ääneen tai verhottuna suhteessa oletettuihin Venäjän pyrkimyksiin, motiiveihin ja mahdollisiin reaktioihin. Ukrainan kriisin myötä vakautta ja jatkuvuutta korostava pragmaattinen "geopoliittinen realismi" nousi keskustelussa yhä hallitsevammaksi näkökulmaksi, ohittaen kansainvälisen yhteisön normistoa ja moraalia korostavan "arvoperustaisen yhteisöllisyyden".