Laitoskiinnityksen haltijan asema panttioikeudellisessa odotusvaiheessa, tarkastelussa lainsäädännön tarjoama suoja riskien varalta

Tutkielman tarkoituksena on selvittää millainen on laitos- eli käyttöoikeuskiinnityksen haltijan suoja panttioikeudellisessa odotusvaiheessa eli panttioikeuden perustamisen jälkeen, mutta ennen vakuudella turvatun saamisen normaalia erääntymistä. Tutkielma on oikeusdogmaattinen ja sen tavoitteena on luoda selkeä kokonaiskuva laitoskiinnityksestä ja sen käytettävyydestä erityisesti panttioikeuden turvaavuuden näkökulmasta. Oikeusdogmaattiselle tutkimukselle ominaiseen tapaan tutkielmassa hyödynnetään olemassa olevaa tietomateriaalia. Tärkeimmät tutkielmassa käytetyt kirjallisuuslähteet ovat Erkki Havansin teokset Kiinteistöpanttioikeus uuden maakaaren mukaan sekä Esinevakuusoikeudet, Marjut Jokelan, Leena Kartion ja Ilmari Ojasen lainsäädäntökommentaari Maakaari, Matti Ilmari Niemen Maakaaren järjestelmä -sarjan kolmas osa sekä Sakari Wuolijoen ja Mika Hemmon teos Pankkioikeus. Virallislähteiden osalta merkittävin on vuonna 1997 voimaantullut maakaari ja sen esityöt. Laitoskiinnityksen haltija tarvitsee tietyissä tilanteissa erityistä suojaa johtuen muun muassa maapohjan ja sillä olevien rakennusten omistuksen hajautumisesta. Suojan tarve tulee ajankohtaiseksi etenkin silloin, jos käyttöoikeutta ja siihen kohdistuvaa kiinnitystä koskevat olosuhteet muuttuvat panttivelkojalle epäedullisella tavalla panttioikeudellisen odotusvaiheen aikana. Laitoskiinnityksen arvo voi odotusvaiheen aikana heikentyä sekä vakuuskohtaisten että vakuusulkoisten riskien johdosta. Vakuuskohtaiset riskit on tutkielmassa jaoteltu julkivarmistustilanteen ylläpitämistä ja pantin ulkoista kuntoa uhkaaviin riskeihin sekä oikeudellisiin järjestelyihin, jotka uhkaavat panttivelkojan asemaa. Vakuusulkoiset riskit on eroteltu lainsäätäjän toimista johtuviin oikeudellisiin ja esimerkiksi yleisistä suhdan-nevaihteluista johtuviin taloudellisiin riskeihin. Laitoskiinnityksen haltija on hyvin suojattu vakuuskohtaisilta riskeiltä, mutta vakuusul-koisten riskien varalta velkoja suojautuu parhaiten sopimusoikeudellisin keinoin. Tutkielman havaintojen perusteella voidaan perustellusti sanoa, että laki suojaa laitoskiinnityksen haltijaa niin hyvin, että vuokrasopimuksen ehdoista ja kiinnityksen etusijasta riippuen laitoskiinnityksen arvo voi parhaimmillaan olla verrattavissa kiinteistökiinnityksen arvoon.

”Meille pelaaminen on semmoista mukavaa yhdessäoloa” 3–8-vuotiaiden lasten vanhempien osallistuminen ja suhtautuminen lapsen digitaaliseen pelaamiseen

Käsittelen pro gradu -tutkielmassani digitaalista pelaamista 3–8-vuotiaiden suomalaislasten perheissä. Tutkimuskysymykseni kuului: Millä tavoin 3–8-vuotiaiden lasten vanhemmat osallistuvat ja suhtautuvat lasten pelaamiseen? Selvitin vanhempien mielipiteitä lapsen pelaamisesta sekä osallistumisen tavoista verkkokyselyllä. Kyselyvastaukset, 327 kpl, muodostivat tutkimusaineiston, jota käsittelin sisällönanalyysin keinoin. Kyselyaineiston analyysin pohjaksi muodostin useiden suomalaisten mediakasvatusoppaiden perusteella kolme pelikasvattajan perustyyppiä: rajoittajan, ymmärtäjän ja pelikaverin. Etsin omasta aineistostani vastaavuuksia näille tyypeille. Aineiston perusteella vanhemmat jakautuvat kolmeen mainittuun ryhmään erilaisten motiivien perusteella. Tutkimuksessani vanhemman osallistuminen lapsen pelaamiseen ymmärretään laajasti. Osallistumista on pelaaminen yhdessä, lapsen pelaamisen katsominen, peleistä keskusteleminen ja pelaamisen rajoittaminen. Tutkimukseni perusteella vanhempien suhtautumista ja osallistumista lapsen pelaamiseen selittävät muun muassa vanhemman sukupuoli sekä oman pelaamisen määrä. Paljon pelaavat vanhemmat hyväksyvät lapsen peliharrastuksen ja kannustavat pelaamiseen. Pelaamisen rajoittamisessa eniten itse pelaavat vanhemmat luottavat vähän pelaavia useammin omaan harkintakykyyn esimerkiksi pelien ikärajojen suhteen. Toisaalta vain vähän tai ei ollenkaan itse pelaavien ja päivittäin pelaavien vanhempien väliltä löytyy yllättävä yhteys: näihin ryhmiin kuuluvat vastaajat rajoittavat vähiten niin peliaikaa kuin pelisisältöjäkin. Eri määriä pelaavien vanhempien keskuudessa pelien opettavaisuus on ylenen syy hyväksyä lapsen pelaaminen. Käsittelen tutkimuksessani myös digitaalisen kuilun käsitettä ja vastinparina sille sosiaalista pelaamista. Sosiaaliseen pelaamiseen sisältyvä vuorovaikutus pelitilanteissa on jatkotutkimuksen kannalta yksi tärkeimmistä tutkimusprosessin aikana esiin nousseista teemoista.

Erityisen tuen oppijan asema ja paikka yläkoulussa – oma vai määrätty?

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää yläkoulun erityisen tuen oppijoiden käsityksiä positiostaan yläkoulukulttuurissa ja mahdollisista toiseuden kokemuksistaan. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat ne erityisen tuen oppijat, jotka opiskelivat 21 – 50 % yleisopetuksen ryhmissä. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla kahden Eteläsuomalaisen kunnan 13 erityisen tuen oppijaa keväällä 2015. Oppijat opiskelivat vuosiluokilla 7 – 9 ja osallistuivat yleisopetuksen ryhmiin 8 – 14 tuntia viikossa. Metodologisesti tutkimus sijoittui laadullinen tutkimuksen kentälle ja toteutettiin fenomenografisen tutkimusotteen ja analyysin keinoin. Fenomenografian keinoin tutkittiin erityisen tuen oppijoiden käsityksiä positiostaan ja toiseudestaan. Käsityksistä muodostettiin ensimmäisen ja toisen asteen kuvauskategoriat Uljensin tapaa mukaillen. Keskeiset tutkimustulokset osoittivat, että yläkoululaisen erityisen tuen oppijan positio oli ”määrätty”. ”Määrääjinä” olivat muodollinen koulu ja fyysinen koulu sääntöineen ja hiljaisine tietoineen. Epämuodollinen koulu joko vakautti tai ”määräsi” heikentämällä erityisen tuen oppijan positiota. Toiseus lisääntyi erotekona epämuodollisen koulun dialogeissa, mutta erityisen tuen oppijan myönteiset subjektiiviset kokemukset vähensivät erotekoa. Tulosten perusteella peruskoulussa näyttää olevan kaksi kivijalkaa; toinen yleisopetukselle, toinen erityisopetukselle. Kaikille yhteistä peruskoulua ei voida rakentaa kahdelle aatteel-liselle kivijalalle. Kivijalkojen yhdistämiseksi esimerkiksi terminologiaa pitää uudistaa. Termit erityisopetus ja yleisopetus sekä erityinen ja tavallinen ovat muodollisen koulun dikotomisia valtasanoja, joita käyttämällä oppijat kategorioidaan. Epämuodollisessa kou-lussa valta oli ”kuplivaa”. Asemat ja paikat saavutettiin, mutta myös menetettiin. Erityisen tuen oppijat, jotka osallistuivat yleisopetuksen ryhmiin, kokivat itsensä normaaleiksi. Normaalius osoittautui koulutusidentiteetiksi, erääksi vallanmuodoksi. Valta on se todel-linen elementti, joka ohjaa kouluinstituution toimintaa ja säätelee sen suhteita.

Imperiaalinen Liiga: Ammattilaispelaajien asema League of Legends-pelissä

Pro-gradu tutkielmani koskee ammatikseen videopeleissä kilpailevien pelaajien työskentelyolosuhteita. Elektroninen urheilu on viimevuosina kasvanut pienen joukon harrastuksesta varsin tunnetuksi kilpailuiksi ja viihteeksi. Kuten tavanomaisessakin urheilussa, myös e-urheilussa kilpailijat ovat alansa tähtiä ja juuri he vetävät katsojia ruutujen ääreen ja paikanpäälle seuraamaan kilpailua. Kuitenkin e-urheilussa he ovat usein heikoimmassa asemassa, joukkueiden ja kilpailuiden järjestäjien pitäessä lähes kaiken vallan itsellään. Keskityin tutkielmassani avaamaan yhden e-urheilupelin, League of Legendsin, ammattilaissarjojen sääntöjä ja erilaisia sopimuksia joita ammattilaispelaajien on allekirjoitettava ja hyväksyttävä, kaikkia pelaajia koskevista pelin sisäisistä käytössäännöistä, pelin loppukäyttäjän lisenssisopimuksesta ja käyttöehdoista, aina ammattilaiskilpailuiden virallisiin sääntöihin ja pelaajasopimukseen jonka ammattilaispelaajat solmivat Riot Gamesin kanssa. Metodina käytin Michael Hardtin ja Antonio Negrin kehittämää imperiumin käsitettä, jonka avulla avasin sääntöjen ja sopimusten vaikutuksia pelaajiin ja heidän asemaansa. League of Legendsin kehittäjä ja tärkein ammattilaiskilpailuiden järjestäjä, Riot Games, toimii hyvin samalla tavalla kuin Hardtin ja Negrin imperiumi. Sillä on mahdollisuus pelinsä yhteydessä käyttää samanlaisia voimakeinoja (ammattilais)pelaajien hallintaan kuin imperiuminkin; se hallitsee kaikkia peliinsä liittyviä markkinoita; toimii samanaikaisesti sekä ’lakeja’ säätävänä, tutkivana, että tuomitsevana tahona; kykenee vaikuttamaan voimakkaasti siihen, miten ja mitä ammattilaispelaajat voivat peliin liittyen julkisesti kommunikoida; ja voi päättää kuka ylipäätänsä osallistuu ammattilaisjoukkueiden toimintaan millään tavalla. Toisin kuin Hardtin ja Negrin imperiumin väellä, ammattilaispelaajilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia vapautumiseen imperiumin vallan alta, ilman vaikeaa ja kallista taistelua oikeudessa Riot Gamesia vastaan. Jotta ammattilaispelaajien asema paranisi, olisi Riot Gamesin muutettava toimintatapojaan ja luovuttava varsin suuresta osaa vallastaan. Esimerkiksi ottamalla ammattilaispelaajat mukaan sääntöjen kehitykseen ja mahdollistamalla Riot Gamesin päätösten haastamisen, vaikka tavanomaiselle urheilulle tyypillisen vetoomustuomioistuimen kautta.

Syyttömänä tuomitut – Vanhemman vankeusrangaistus lapsen oikeuksien rajoituksena

Lapsen vanhemman vankeusrangaistus ei saisi asettaa lasta eriarvoiseen asemaan muiden lasten kanssa. On kuitenkin selvää, että vankivanhempien lapset ovat enemmän tai vähemmän huonommassa asemassa muihin lapsiin nähden riippumatta siitä, asuvatko he vankilassa tai vankilan ulkopuolella. Tarkoitukseni on tutkia, näiden lasten oikeuksien rajoituksia suhteessa kansainvälisiin velvoitteisiin ja perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin. Lisäksi esitän, miten vanhemman vankeusrangaistusta ja lapsen vankilaan sijoittamista voitaisiin kehittää lapsi- ja perheystävällisempään suuntaan. Tutkimukseni on pääosin oikeusdogmaattinen, eli systematisoin lainsäädäntöä ja oikeuslähteitä. Lisäksi olen lapsitapaamista koskevilta osin kerännyt aineistoa itse vankiloille suunnatulla kyselyllä. Lapsen oikeudet edellyttävät, että vankilan ulkopuolella asuvat lapset voivat pitää yhteyttä ja tavata vankivanhempaansa usein ja säännöllisesti. Tapaamisten tulee olla lisäksi järjestetty lapsille sopivalla tavalla. Suhteellisuusperiaatteen valossa ei ole perusteltua yleisellä tasolla rajoittaa vangin yhteydenpitoa lapsensa kanssa. Laissa tulisi säätää yhteydenpidon vähimmäislaajuudesta lailla säätämisen sekä täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusten edellyttämällä tavalla. Vankivanhempien ja heidän lastensa yhdenvertaisuuden vuoksi myös miesvangeilla on oltava tosiasialliset mahdollisuudet päästä vankilan perheosastolle. Tällä hetkellä tilanne ei ole näiltä osin tyydyttävä. Perheosastosijoituksen sääntelyssä tulisi lapsen edun vuoksi luopua lapsille asetetuista ehdottomista ikärajoista, ja toisaalta rajoittaa perheosastosijoitusten määrää. Vankilaan sijoitettujen lasten yhteydenpidosta vankilan ulkopuolelle tulisi ottaa säännökset lakiin. Lapsen etu on tapaus- ja yksilökohtaista, joten liian tiukka ehdoton sääntely ei välttämättä toteuta lapsen etua yksittäistapauksessa. Kun sääntelyä ja käytäntöjä tarkastellaan lapsen edun kautta, päästään tilanteeseen, jossa lapsen oikeudet toteutuvat niin hyvin kuin mahdollista. Viranomaisia tulisi ohjeistaa arvioimaan lapsen etua kattavasti kaikissa lasta koskevissa asioissa.