288 resultados para kyky
Resumo:
Nykyisin osaajien rekrytointia ja sitouttamista pidetään yhtenä yritysten ja julkisten organisaatioiden tärkeimpinä huolenaiheina. Usein taistelu osaajista keskittyy näiden houkutteluun, tunnistamiseen, kehittämiseen ja sitouttamiseen. Sitouttaminen voidaan nähdä myös pidempänä prosessina, jossa organisaatiosta lähteneet henkilöt nähdään myös potentiaalisina työntekijöinä eli palaajina. Palaajia on ryhmänä tutkittu osana muita rekrytointikanavia ja palaajat ryhmänä ovat sitoutumisen ja osaamisen kannalta varsin relevantti ryhmä. Aihetta on tutkittu pääasiassa kvantitatiivisilla menetelmillä, joten tässä tutkimuksessa pyrittiin löytämään tapaustutkimuksen teemahaastattelujen kautta niitä asioita, joita yksilöt pitävät paluunsa kannalta merkityksellisiltä. Nämä merkitykselliset seikat auttavat selittämään paluuta ja mahdollisesti myös työpaikan valintaa yleisemminkin. Tutkimuksessa luotiin palanneiden työntekijöiden haastattelujen perusteella prosessikuvaus niistä syistä, jotka johtivat paluuseen. Tässä kuvauksessa tarkasteltiin lähtöä ja paluuta työnantajalle sekä myös poissaoloajan vaikutusta paluuseen ja paluu päätökseen. Tutkimuksen perusteella paluuprosessi jakautuu kahteen osin erilliseen tapahtumaketjuun. Ensimmäinen prosessi kuvaa yksilön suhdetta aiempiin kollegoihin ja esimieheen sekä näiden merkitystä paluun kannalta. Huomattavaa oli aiempien kollegoiden ja esimiehen kyky houkutella yksilö takaisin entiseen työpaikkaansa. Verkostot rakentuivat työssä, osin ystävyyssuhteiden varaan ja näin ollen olivat pysyvämpi side aiempaan työantajaan. Toisessa prosessissa kuvataan niitä asioita, joilla yksilö perustelee siirtymistä työpaikasta toiseen. Tässä prosessissa työpaikkoja vertailtiin konkreettisissa asioissa ennen sinne siirtymistä, mutta vasta työskentelyn myötä kyettiin vertaamaan abstraktimpia vaikeasti havaittavia ominaisuuksia. Tällöin hyvältä vaikuttanut työpaikka saattoi tuottaa pettymyksen ja työntekijän palaamisen aiemmalle työnantajalleen. Yksilön ymmärrys hyvästä työpaikasta muodostuu vähitellen kokemuksen myötä, ja työpaikan valinta kahden tuntemattoman työpaikan välillä perustuu konkreettisten asioiden vertailuun. Palaamisen kannalta työntekijän sopivuus organisaatioon, ryhmään ja esimieheen on nähtävissä palkkaa merkittävämpinä tekijöinä. Sinällään myös kyvykkyyksistä kilpailu saa uusia piirteitä, koska parhaisiin organisaatioihin myös mieluusti palataan takaisin. Kyvykkyyttä ei ole menetetty lopullisesti, jos ovet muistetaan pitää avoimina vaan oikeastaan palaaja tulee takaisin sitoutuneempana, osaavampana ja ennen kaikkea tehokkaampana.
Resumo:
Organisaatiot kohtaavat jatkuvasti kasvavia tehokkuusvaatimuksia, mutta monen nykypäivän organisaation voidaan sanoa kuluttaneen perinteiset tuotannon ja toiminnan tehostamisen keinot loppuun. Sosiaalinen pääoma on organisaatioiden viimeisiä käyttämättömiä voimavaroja tehokkuusvaatimuksiin pääsemiseksi. Tämän inhimillisen pääoman hyödyntämiseksi tarvitaan tunneälyä. Tunneälyn on osoitettu oleva merkitsevä tekijä onnistuneessa johtamisessa. Olennaisen osan johtajan työstä muodostaa päätöksenteko. Tunneälyn osuutta päätöksenteossa on kuitenkin tieteellisesti tutkittu hyvin vähän. Tämä tutkimus tarkastelee tunneälyä johtajan päätöksenteossa. Tutkimusongelmana on miten tunneäly on mukana johtajan päätöksenteossa? Ongelmaa lähestytään kahden alakysymyksen avulla, jotka ovat mitkä ovat tunneälyn keskeiset käsitemallit ja miten johtaja toimii päätöksentekotilanteessa. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena tapaus-tutkimuksena, jonka metodina on ollut teemahaastattelut. Tutkimuksen haastateltavat ovat teollisuuden ja logistiikan alan toimitus- ja yksikönjohtajia. Tutkimuksen aihetta lähestytään johtajien subjektiivisten näkökantojen kautta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten tunneäly on osana heidän päätöksentekoprosessiaan. Tunneälyllä tarkoitetaan yksilön kykyä tunnistaa ja tulkita omia ja muiden tunteita ja käyttää tätä tietoa hyväksi omassa ajattelussa ja toiminnassa, sekä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tutkimuksen mukaan johtajan päätöksenteko on kokonaisvaltaista, jatkuvaa ja interaktiivista. Päätökset voidaan erotella helppoihin, nopeasti tehtäviin rutiininomaisiin ratkaisuihin ja monimutkaisiin, kompleksisempiin ongelmiin, jotka vaativat enemmän resursseja niiden ratkaisemiseen. Haastatteluiden mukaan tunteet ovat mukana päätöksenteossa, ja ne voivat joko helpottaa päätöksentekoa tai saavan päätöksentekijän analysoimaan vaihtoehtoja tarkemmin. Päätöksiä ei kuitenkaan yleensä tehdä pelkän tunteen perusteella. Haastatteluissa korostuivat intuition ja kokemuksen hyödyntäminen päätöksenteossa. Lisäksi esiin nousivat päätöksentekijän itsetuntemus eli realistinen kuva omista vahvoista ja heikoista alueistaan päätöksenteon suhteen, terve itseluottamus tehdä päätöksiä myös epävarmoissa tilanteissa, itsehillintä sekä itsekuri tehdä vaikeitakin päätöksiä. Päätöksentekijä tarvitsee myös sosiaalisia taitoja, joista esiin nousivat erityisesti tunneilmapiirien tunnustelu ja oman käytöksen säätely sekä empatia. Haastatteluissa korostui myös optimistinen näkökulma päätöksentekoon ja tärkeänä pidettiin muutosvalmiutta. Tämän tutkimuksen perusteella vaikuttaisi siltä, että tunneälyn avulla päätöksentekijät voisivat paremmin hyödyntää tunteitaan osana päätöksentekoa.
Resumo:
The white adipose tissue mainly serves the purpose of energy storage, while brown adipose tissue (BAT) has the capacity to generate heat under cold conditions in mammals and in human infants. BAT is controlled by the central nervous system, and BAT function is accompanied by increased energy expenditure. However, it was not previously certain whether adult humans also have functional BAT. The aim of this doctoral work was to identify functional BAT in adult humans and to characterise its glucose uptake and blood flow under cold and insulin stimulation conditions in lean and in obese humans, by using positron emission tomography. Further, the impact of weight loss on BAT glucose uptake was assessed. Cerebral glucose uptake was also studied in relation to BAT function and cold exposure. The results showed that healthy adult humans have functional BAT, as assessed by the intense cold-induced glucose uptake and by biopsies. BAT was also found to be a highly insulinsensitive tissue in lean humans, but the effects of insulin and cold exposure were attenuated in obese humans, although the glucose uptake capacity of cold-activated BAT might be increased by weight loss. Blood flow in the BAT of lean humans was associated with whole-body energy expenditure. The presence of cold-activated BAT was related to lower body mass index and higher insulin sensitivity. Finally, BAT activation was linked to the activity of the cerebellum, the thalamus and certain neocortical regions. The cold-induced cerebral glucose uptake was also lower in obese than in lean adult humans.
Resumo:
Pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistyminen etenee tyypillisesti hyvin maltillisesti, askel-askeleelta. Kotimarkkinoiden rajalliset kasvumahdollisuudet ja kansainvälisten markkinoiden houkuttelevuus ovat tärkeimpiä syitä vientitoiminnan aloittamiselle. Nykyisessä globaalissa liiketoimintaympäristössä kilpailu on kovaa ja vaatii yrityksiltä paljon osaamista ja resursseja. Pk-yritysten rajallisia resursseja voidaan kehittää ja lisätä yritysten välisen verkostoitumisen ja ulkopuolisten toimijoiden avulla. Tämä diplomityö on toteutettu osana Cleantech Finland Bioenergy –kehitysprojektia, joka pyrkii edistämään Savon alueen bioenergia-alan yritysten kansainvälistymis-mahdollisuuksia. Tutkimuksen tavoitteena on kasvattaa tietoutta erilaisista kansainvälistymisstrategioista ja vientitoiminnan vaatimista toimenpiteistä. Empiirisen tutkimuksen tärkein tavoite on tukea tutkimuksessa mukana olevien pk-yritysten kansainvälisen liiketoiminnan aloittamista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kehittyvä bioenergia-ala ja Saksan markkinat tarjoavat pk-yrityksille kasvumahdollisuuksia. Tuloksissa painotetaan pk-yritysten oman osaamisen kehittämistä ja kykyä pitkäjänteiseen työhön. Ymmärtämällä asiakkaiden ostopäätösprosessia, voidaan omaa myynti- ja markkinointiosaamista sekä rajallisia resursseja keskittää oikeisiin asioihin.
Resumo:
Conventional diagnostics tests and technologies typically allow only a single analysis and result per test. The aim of this study was to propose robust and multiplex array-inwell test platforms based on oligonucleotide and protein arrays combining the advantages of simple instrumentation and upconverting phosphor (UCP) reporter technology. The UCPs are luminescent lanthanide-doped crystals that have a unique capability to convert infrared radiation into visible light. No autofluorescence is produced from the sample under infrared excitation enabling the development of highly sensitive assays. In this study, an oligonucleotide array-in-well hybridization assay was developed for the detection and genotyping of human adenoviruses. The study provided a verification of the advantages and potential of the UCP-based reporter technology in multiplex assays as well as anti-Stokes photoluminescence detection with a new anti- Stokes photoluminescence imager. The developed assay was technically improved and used to detect and genotype adenovirus types from clinical specimens. Based on the results of the epidemiological study, an outbreak of adenovirus type B03 was observed in the autumn of 2010. A quantitative array-in-well immunoassay was developed for three target analytes (prostate specific antigen, thyroid stimulating hormone, and luteinizing hormone). In this study, quantitative results were obtained for each analyte and the analytical sensitivities in buffer were in clinically relevant range. Another protein-based array-inwell assay was developed for multiplex serodiagnostics. The developed assay was able to detect parvovirus B19 IgG and adenovirus IgG antibodies simultaneously from serum samples according to reference assays. The study demonstrated that the UCPtechnology is a robust detection method for diverse multiplex imaging-based array-inwell assays.
Resumo:
Nopeammat, kauaskantoisemmat ja yhä tehokkaammat meritorjuntaohjukset muodostavat edelleen suuren uhan pintataistelualukselle. Mahdolliset ohjusten kohteet vaativat kehittyneempiä ja suorituskykyisempiä torjuntajärjestelmiä. Vaikkakin useimpien mielestä ilmaherruuden ylläpitäminen on tehokkain torjuntakeino meritorjuntaohjuksia vastaan, on etenkin saaristossa tai lähellä rannikkoa tapahtuvissa operaatiossa aluksen omasuojan merkitys erityisen suuri. Tutkimuksessa tarkastellaan kuvitteellisen ohjusveneen kykyä torjua alusta vastaan kohdistuva meritorjuntaohjushyökkäys. Työssä tarkastellaan aluksen mahdollisuuksia havaita ja torjua yksittäinen meritorjuntaohjus aluksen omilla järjestelmillä. Tutkimus on luonteeltaan teoreettinen. Lähdeaineiston ja matemaattisen mallin avulla pyritään tarkastelemaan ohjusveneen kykyä vastata meritorjuntaohjuksen aiheuttamaan alukseen kohdistuvaa uhkaa vastaan. Lisäksi pyritään antamaan työkalu, jonka avulla voidaan tarkastella yksittäisen aluksen meritorjuntaohjuksen torjuntavalmiutta. Tutkimuksen pääkysymys on: millainen kyky ohjusveneellä on torjua meritorjuntaohjus? Lisäksi tutkimuksessa selvitetään minkälaisia ominaisuuksia meritorjuntaohjuksella on, pohditaan meritorjuntaohjuksen tulevaisuuden kehitysnäkymiä sekä sitä, millä tavalla torjuntamahdollisuuksia voidaan parantaa tulevaisuudessa. Tutkimusaineistona ovat julkiset lähteet ja tutkimusmenetelmä perustuu näiden asiakirjojen tutkimiseen sekä matemaattisen mallin luomiseen tutkittaessa meritorjuntaohjuksen torjuntaa. Tutkimuksessa ilmeni, että ohjuksen torjunnan kannalta ajan merkitys tulee korostumaan tulevaisuudessa. Käytettävissä oleva aika tulee merkittävästi lyhenemään johtuen meritorjuntaohjuksen kehityksestä. Ajan lyheneminen aiheuttaa muutoksia torjunnan järjestelyihin. Torjunta toteutetaan enenevässä määrin automaattisesti. Matemaattisella mallilla tehtiin viisi eri laskentaa. Kukikin laskenta suoritettiin viisikymmentä kertaa eli yhteensä laskuja oli 250 kappaletta. Matemaattisen mallin tulokset ovat suuntaa-antavia sille päätelmälle, että nykyaikaisen ohjusveneen kyky torjua tällä hetkellä käytössä olevia meritorjuntaohjuksia on hyvä. Tulevaisuudessa kuitenkin lyhyt reagointiaika oletettavasti aiheuttaa uusia haasteita ohjusten torjunnalle. Mallin todettiin lisäksi olevan erittäin edullinen tapa hankkia tietoa eri torjuntaosaalueiden merkityksestä.
Resumo:
Tutkimuksen aiheena on Venäläisten rynnäkkökoneiden ja monitoimihävittäjien sensorija omasuojajärjestelmien tekninen tarkastelu ja niiden vaikutuksen ilmasta-maahan suorituskykyyn. Tutkimustyö käsittelee venäläisten rynnäkkökoneiden SU-24 ja SU-25 sekä monitoimihävittäjien SU-27SM ja MiG-29SMT sensoreita ja omasuojajärjestelmiä sekä käytettäviä asejärjestelmiä. Tutkimuksessa muodostetaan sensori-, omasuoja- ja asejärjestelmien avulla kokonaiskuva koneiden ilmasta-maahan suorituskyvystä. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: Mistä muodostuu ilmastamaahan suorituskyky? Mitkä ovat Venäjän ilmavoimien yleisimmät rynnäkkökoneet ja monitoimihävittäjät ja mitä järjestelmiä niissä on? Mikä on koneen optimaalinen suorituskyky tarkasteltavaa kohdetta vastaan? Tutkimuksen sivutuotteena vastataan kysymykseen: Mikä on panssarivaunun tutkaheräte dBm² ja m² suureina? Tutkimuksen tutkimusmenetelminä on käytetty kirjallisuustutkimusta ja vertailevaa tutkimusmenetelmää. Järjestelmien julkisissa lähteissä ilmoitettu suorituskyky on pyritty todentamaan matemaattisesti laskien. PVTT:ssa toteutettujen simulointien avulla on voitu laskea lavettien tutkien havaitsemisetäisyyksiä. Tutkimustyön lähdeaineisto pohjautuu julkisiin lähteisiin. Suurin osa tutkimustyön lähteistä on internetistä julkaistuja artikkeleita ja teknisiä raportteja. Lähdeaineistoa lukemalla, vertailemalla ja analysoimalla on koostettu tietoa aiheesta. Rynnäkkökoneiden ja monitoimihävittäjien tutkien suorituskyvyn muodostamiseksi toteutettiin panssarivaunun 3Dmallin tutkaherätteen simulointi. Tulosten perusteella voidaan vertailla käytössä olevien tutkien suorituskykyä. Ilma-aseen suorituskyky pohjautuu pääosin käytettäviin sensoreihin ja laitteisiin. Sensorijärjestelmillä suunnistetaan, paikannetaan maali, osoitetaan maali käytettävällä asejärjestelmällä ja ohjataan asejärjestelmä haluttuun maaliin. Omasuojajärjestelmillä mahdollistetaan ilma-aseen toimiminen alueella vallitsevasta uhkasta huolimatta. Omasuojajärjestelmät koostuvat varoittimista ja aktiivisista vastatoimenpidejärjestelmistä.. Ilmasta-maahan suorituskykyyn vaikuttavat oleellisesti lavetin kyky havaita kohteita tutkalla, lämpökameralla ja TV-kameralla. Ilmasta-maahan suorituskykyyn vaikuttaa oleellisesti miltä etäisyydeltä kohde voidaan havaita ja miltä etäisyydeltä asejärjestelmä voidaan laukaista. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta Venäjän ilmavoimilla olevan suorituskyvyltään hyvällä tasolla olevia koneita. Suorituskykyisten koneiden lukumäärä on hyvin pieni. Suurin osa operatiivisessa käytössä olevista koneista ei ole suorituskyvyltään riittävällä tasolla. Modernisaatioiden myötä Venäjän ilmavoimat saavuttavat riittävän suorituskyvyn rynnäkkökoneille ja monitoimihävittäjille.
Resumo:
Tämä on strateginen perustutkimus joka on luonteeltaan teoreettinen. Tutkimuksen aihe on nykymuotoisen turvallisuusalan viranomaisyhteistyön kyky täyttää sille asetetut tavoitteet sekä sekä turvallisuusalan viranomaisyhteistyön tiivistäminen. Tutkimuksen teoreettisena taustana on Bullin rationalismi. Tutkimusongelma on ”Onko Suomella tarvetta tiivistää turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä perustamalla viranomaistoimintaa yhdistävä taho?” Tutkimusmenetelmänä on pääosin kvalitatiivinen dokumenttitutkimus, jota täydennetään tilastojen ja asiantuntijahaastattelun avulla. Tutkimusmateriaali koostuu pääasiassa eri valtioiden ja ylikansallisten toimijoiden valtionhallinnon raporteista, selonteoista, mietinnöistä, strategioista ja asiantuntijaryhmien raporteista sekä tutkimuksista. Suomeen suuntautuvista ei-sotilaallisista uhista vakavimpia ovat toteutuessaan terrorismi, laiton maahantulo, kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus ihmiskaupan ja huumekaupan muodossa sekä erilaiset suuronnettomuudet. Tästä tutkimuksesta selviää, että suomalainen turvallisuusalan viranomaisyhteistyö pystyy mahdollisten uhkien tapahduttua minimoimaan vahingot tehokkaasti ja toipumaan niistä. Suurimmat haasteet ovat onnettomuuksien ennalta ehkäisyyn johtavan kulttuurin puute ja viranomaisyhteistyötilanteen pitkittyessä operatiivisen suunnittelun kyvyn heikkous. Tutkimuksen mukaan on tarpeellista tiivistää turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä perustamalla toimintaa koordinoivan tahon, joka jalkauttaa vahvasti yhteistyöhön ohjaavat keskushallinnon suunnitelmat ja strategiat käytäntöön. Tällainen taho voisi olla kansallinen turvallisuusviranomainen tai turvallisuusministeriö.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa kartoitetaan Maghrebin alueen yhteiskuntajärjestelmää, poliittista päätöksentekoa ja sen seurauksia sekä tutkitaan siihen liittyvää terrorismia ja terroristisen toiminnan päämääriä. Varsinaisiksi tutkimuskohteiksi on valittu alueen kaksi valtiota: Algeria ja Marokko. Edellä mainitun rajauksen vuoksi tämän tutkimuksen johtopäätökset eivät ole suoria vastauksia koko Maghrebia koskeviin kysymyksiin, vaan ne muodostavat vain osan kokonaiskuvasta. Maghreb on Euroopan unionin eteläinen naapuri. Sen historia pitää sisällään ranskalaisten ja italialaisten siirtomaavallan sekä väkivallan kierteen miltei koko alueen itsenäisen historian ajalta. Valtiot ovat muslimivaltioita, joissa vallitsee islamin sunnalainen aatesuunta. Alueella toimii useita varsinaisia terroristijärjestöjä sekä muita poliittisia järjestöjä, joiden edustajat näkevät terrorismin instrumenttina omien päämääriensä ajamiseksi, mutta jotka eivät kuitenkaan välttämättä tunnustaudu ideologialtaan puhtaiksi terroristeiksi. Maghrebin alue ja sen valtiot kuuluvat eurooppalaisen turvallisuusajattelun intresseihin. Tähän on monta syytä. Esimerkkinä voidaan mainita, että Maghrebin valtioiden alueilta on rakennettu useita maakaasuputkia Eurooppaan, jolloin voidaan rationaalisesti tulkita kyseisen alueen vakauden olevan energia- ja talouspoliittisestikin kiinnostava eurooppalaisille. Tämän lisäksi muun muassa yhä lisääntyvä laiton maahanmuutto Euroopan eteläisiin valtioihin on luonut uusia poliittisia haasteita niin turvallisuus- kuin yhteiskuntapoliittisessakin mielessä. Tutkimusmenetelmänä käytetään teemoitteluun perustuvaa laadullisen sisältöanalyysin keinoin tuotettua rationaalista selvitystä ja tulkintaa kunkin esiteltävän valtion sisäisen toimintaympäristön toimijoiden motiiveista ja perusteista. Täten tutkimuksen päämääränä on Algeriassa ja Marokossa toimivien islamististen terroristijärjestöjen sekä maiden hallintojen toiminnan, identiteetin ja päämäärien tulkitseminen ja ymmärtäminen annetussa viitekehyksessä. Tämän tutkimuksen kysymyksenasettelu on muodostettu siten, että ensin tutkitaan julkaistua tietoa Maghrebin alueesta sekä Algerian ja Marokon valtioista ja niiden alueella toimivista terroristijärjestöistä. Tätä tietoa tarkastellaan poliittisen realismin käsitteiden valossa, josta saadun analyysin kautta pyritään luomaan käsitys alueen terrorististen toimijoiden muodostamasta uhkasta edellä mainittujen valtioiden väliselle ja globaalille turvallisuudelle. Terrorismin aiheuttamaa uhkaa tarkastellaan valtioittain kansallisesta näkökulmasta. Lopuksi esitellään molempien valtioiden hallintojen toimet 2000-luvulla, joiden katsotaan tutkimuksen viitekehyksen mukaisesti vaikuttaneen terrorismia lisäävästi tai sitä vähentävästi. Tarkasteltaessa tutkimustuloksia voidaan todeta, että Algeria ja Marokko ovat molemmat voimakkaasti toteuttaneet terrorismin vastaista toimintaa ja täten todistaneet pyrkimyksensä vähentää islamististista terrorismia Maghrebin alueella. Molemmat tutkimuskohteet ovat demonstroineet kykyä ja tehokkuutta toimia terrorismia vastaan alueillaan. Tällaisella toiminnalla niiden voidaan katsoa saavuttaneen suotuisamman aseman kansainvälisessä tarkastelussa sekä ulkovaltojen luottamuksen niiden kykyyn ja vaikutusvaltaan liittyen terrorismiin. Molempien valtioiden hallinnot eivät ole pelkästään käyttäneet terrorismin vastaisen taistelun tuomaa positiivista julkisuuskuvaa oman valta-asemansa vahvistamiseen, vaan molemmissa tapauksissa voidaan todeta terrorismin vastaisen taistelun keinojen olleen osatekijöinä valta-aseman ylläpitämiseen. Tutkittavat valtiot suhtautuvat käsitteeseen valta omistushaluisesti ja tällöin niiden voi olettaa toimivan realistisen käsityksen mukaisilla motiiveilla terrorismia vastaan. Tutkittaessa molempien tapauksien toimintaympäristöä on havaittavissa, että islamistiset järjestöt toimivat pääsääntöisesti nationalistisesti, jos vastakohtana on separatismi tai islamismi.
Resumo:
Yhdysvaltain maavoimien operatiivinen doktriini määrittelee miten maavoimat suunnittelevat ja toteuttavat sotatoimia, yhdessä muiden puolustushaarojen ja liittolaisten kanssa. Tutkimuksen päämääränä on ollut selvittää, miten Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini kehittyi kylmän sodan päättymisen ja terrorismin vastaisen sodan välisenä aikana. Tutkimusta ohjanneita kysymyksiä on ollut: - Mihin Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini perustui kylmän sodan päättyessä vuonna 1991 ja millä tavalla sen kehittämistä ohjattiin? - Mitkä tekijät ohjasivat vuosina 1993 ja 2001 julkaistuja operatiivisia doktriineja ja miten niitä kehitettiin? Tutkimus on luonteeltaan laadullinen asiakirja-, kirjallisuus- ja aikakauslehtitutkimus. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä on käytetty kirjallisen materiaalin keräämistä. Kirjallisen aineiston analysointimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia. Tutkimuksen perusteella Yhdysvaltojen maavoimien operatiivinen doktriini perustui kylmän sodan päättyessä hyökkäykselliseen ilma- maataisteluoppiin. Doktriinin kehittämisen lähtökohtana oli selkeästi ymmärrys Yhdysvaltojen olevan joukoiltaan alivoimaisia Varsovan liiton joukkoja vastaan sekä tietoisuus siitä, että nykyaikaisessa sodassa korostuisi sodankäynnin tuhovoima ja tempo. Doktriinin hyökkäyksellisyydellä vastattiin alivoimaisuuteen ja muuttuneen sodankäynnin haasteisiin. Tutkimustulosten mukaan vuonna 1993 julkaistua operatiivista doktriinia ohjasi selkeästi Persianlahden sota sekä kylmänsodan päättyminen. Doktriini lähtökohdaksi valittiin korkeassa valmiudessa olevat hyvin varustetut joukot. Persianlahden sodan opit ohjasivat uutta doktriinia ja sodassa havaittuihin haasteisiin pyrittiin vastaamaan. Kylmänsodan päättymisen aiheuttamaan muuttuvaan tilanteeseen, sekä joukkojen vähennyksiin vastattiin doktriinissa kyvyllä vaikuttaa kriiseihin ennen niiden puhkeamista, sekä kyvyllä yhteisoperaatioihin. Doktriinin kehittämisen johtajaksi valittiin henkilö, jolla oli käytännön kokemusta kehitettävästä asiasta. Vuoden 2001 doktriinissa on selkeästi havaittavissa sotaa alemmanasteisiin kriiseihin osallistumisen vaikutteita. Tämä tulee parhaiten esille uusissa operaatiotyypeissä. Doktriinissa vahvennettiin myös aikaisemmassa vuoden 1993 doktriinissa esille tuotua vaatimusta osallistua yhteisoperaatioihin. Näitä tuettiin lisäksi kyvyllä strategiseen reagointiin, sekä digitalisoinnilla mahdollistettiin informaation lisääminen taisteluvoiman osa-alueeksi. Tutkimuksen tarkastelujaksolla on Yhdysvaltojen maavoimien operaatiotaitoa ohjaavassa doktriinissa korostunut taisteluvoimaisilla joukoilla kyky nopeaan vaikuttamiseen yhteistoiminnassa muiden puolustushaarojen ja liittolaisten kanssa, kaikissa operaatiotyypeissä ja niiden yhdistelmissä.
Resumo:
Kansainväliset sotilaalliset kriisinhallintaoperaatiot ovat muuttuneet yhä vaativammiksi ja kriisinhallinnan tehtäväkenttä on laajentunut ja monipuolistunut. Operaatioalueella olevilta kriisinhallintahenkilöiltä odotetaan yhä enemmän kykyä yhteistyöhön kaikkien toimijoiden kanssa yhteiskunnan vakauden ja turvallisuuden palauttamiseksi ja säilyttämiseksi. Yhdisty-neiden kansakuntien päätöslauselman 1325 ”Naiset, rauha ja turvallisuus” täytäntöönpanolla halutaankin hyödyttää koko yhteiskunnan vakautta ja kehitystä. Suomi tukee naisten kouluttautumista kohti vaativimpia tehtäviä ja esittää naisia kansainväli-siin johtotehtäviin YK:n päätöslauselman 1325 teeman mukaisesti. Tutkielman tarkoituksena oli tutkia puolustusvoimien virassa olevien naisupseerien motiiveja hakeutua kriisinhallinta-tehtäviin sekä naisten osallistumisen vaikutuksia kriisinhallintaoperaatioihin. Ongelmana oli vähäinen aiempi tiedon määrä suomalaisten naisten vaikuttimista osallistua sotilaallisiin krii-sinhallintatehtäviin, jotta hakeutumista voitaisiin edistää. Tutkimusstrategiana sovellettiin monimenetelmäistä tiedonkeruutapaa määrällisen ja laadul-lisen aineiston saamiseksi. Tutkimusmenetelmänä käytettiin survey-tutkimusta, jonka avulla pyrittiin kuvaamaan naisupseerien sekä operaatioista kotiutuneiden rauhanturvaajien käsityk-siä, mielipiteitä ja asenteita tutkittavasta aiheesta. Tutkielman empiirinen osuus perustuu naisupseereille suunnattuun kyselyyn. Tutkielmassa hyödynnettiin lisäksi Porin prikaatin kotiutuneille rauhanturvaajille teettämän tasa-arvokyselyn tuloksia. Tutkielman tuloksena ilmeni, että naisrauhanturvaajien osallistumisen vaikutuksista merkit-tävin oli yhteyden saaminen paikalliseen naisväestöön. Myös miesten ja naisten työskentely yhdessä samoissa tehtävissä nähtiin tärkeänä esimerkkinä sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Positiivisten vaikutusten saavuttamiseksi naisten määrän kriisinhallintatehtävissä tulisi kas-vaa nykyisestä. Merkittävimmät naisupseerien kriisinhallintatehtäviin hakeutumattomuuden syyt olivat perheen perustamiseen liittyvät sosiaaliset syyt. Motivaatioon hakeutua kriisinhal-lintatehtäviin vaikutti eniten ammattitaidon ja itsensä kehittäminen. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että naisupseerit ovat pääosin halukkaita palvele-maan kriisinhallintatehtävissä, vaikka osallistuminen onkin henkilömäärältään vähäistä. Naisten mahdollisuuteen hakeutua kriisinhallintatehtäviin voidaan vaikuttaa laatimalla ura-suunnitelma varhaisemmassa vaiheessa ja lisäämällä naisupseereille kohdennettua tietoa krii-sinhallintatehtävistä. Kriisinhallintatehtäviin halukkaita naisia olisi enemmän kuin näyttäisi olevan mahdollista irrottaa kotimaan tehtävistä. Tutkielman tulosten mukaan kehityskohteita rekrytoinnin parantamiseksi on olemassa ja mikäli määrä halutaan lisätä, näyttäisi siihen myös olevan keinoja.
Resumo:
Tutkielma käsittelee potilaan itsemääräämisen mahdollisuuksia sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on autonomia, mikä on eritelty kolmeen osatekijään, jotka ovat kyky, valta ja tieto. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen ja tutkimusmetodina on käytetty haastattelua. Haastateltavina on ollut kuusi sosiaali- ja terveysalan ammattilaista tai sellaisiksi opiskelevaa. Tutkimuskysymyksiä on kolme: 1) Miltä potilaan arki näyttäytyy haastateltavien näkökulmasta, 2) miten potilasta ympäröivä rakenne vaikuttaa itsemääräämisen mahdollisuuksiin ja 3) miten tieto, valta ja kyky vaikuttavat potilaan arjen itsemääräämisen mahdollisuuksiin? Ensimmäinen osio on kuvaileva. Katse kohdistuu tarkemmin potilaan arkeen, kuten ruokailuun, lääkitykseen, puhtauteen ja siisteyteen, virkistystoimintaan, hoito- ja palvelusuunnitelman sisältöön sekä haastavaan vuorovaikutukseen. Toisen osion lähtökohtana on haastattelujen perusteella luotu rakennemalli potilasta ympäröivästä kontekstista. Rakennemalli tuo selkeästi esiin, että itsemäärääminen ei ole pelkästään potilaasta lähtöisin oleva toiminto, vaan siihen vaikuttavat sekä auttajien toiminta että auttajia ja potilasta ympäröivä rakenne. Kolmannessa osiossa on yhdistetty autonomian osatekijät ja kuvailevan osion kriittiset pisteet. Analyysi tuo näkyviin vaihtoehtoisten toimintatapojen runsauden kun huomioidaan potilaan kyky, auttajien toiminta ja kontekstin asettamat rajat. Samalla tutkimus tuo näkyviin tilannekohtaisen itsemääräämisen olemattomuuden. Olemattomuuden, joka voi tilanteesta riippuen johtua potilaasta itsestään, auttajien toiminnasta tai ympäröivästä kontekstista. Tutkimus osoittaa, että potilaan oma kyky ja halu toimia yhdessä auttajien luomaan valinnanvapauden ja avunsaannin valtaan, vaikuttaa potilaan mahdollisuuteen toimia autonomisesti. Tutkimus tuo lisäksi esiin, että tekemällä organisaation toimintatavat näkyviksi on mahdollisuus luoda suotuisammat puitteet potilaan itsemääräämiselle. Autonomia, valta, toimintakyky, valinnanvapaus, potilaat, arki
Resumo:
Väestön ikääntymisen vaikutus väestörakenteeseen on nähtävissä terveydenhuollon kustannusten jyrkkänä kasvuna ja havaittu vaikutus tulee korostumaan entisestään suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle. Terveydenhuoltojärjestelmää tehostamalla on mahdollista saavuttaa kustannussäästöjä, jotka ovat välttämättömiä myös muiden palveluiden tason ylläpitämiseksi. Vanhusten kotona asumisen tukeminen ehkäisee laitostumista, joka on merkittävä terveydenhuollon kustannustekijä, joten uusille palvelukäytännöille ja tuotteille on ennakoitavissa olevan kysyntää. Tässä tutkimuksessa tavoitteena on luoda segmentointimalli vanhusten terveyden- ja sosiaalihuollon tueksi. Segmentointimallin avulla pyritään hahmottamaan erityyppisissä elinympäristöissä kotona asuvien vanhusten tarpeita ja niiden poikkeavuuksia toisistaan, ottaen huomioon vanhusten henkilökohtaiset ominaisuudet. Pohjana mallin luonnissa käytetään vanhusten ennakoivien kotikäyntien aikana kerättyä aineistoa, jossa on kysymysten avulla kartoitettu vanhusten kykyä selviytyä päivittäisistä askareista itsenäisesti. Valmista segmentointimallia voidaan käyttää apuna esimerkiksi suunniteltaessa uusien tuotteiden ja palveluiden tarjontaa kotona asuville vanhuksille.
Resumo:
Ilmasodankäynnissä on tunnustettu useita teoreetikkoja ja vahvasti nykypäivän ilmasodan-käynnissä on ollut esillä John Warden, jonka teoriaa päästiin käytännössä todistamaan Persi-anlahden sodassa vuonna 1991. Hänen luoman kehäteorian lisäksi sodassa käytettiin laaja-mittaisesti ensimmäisen kerran stealth-kykyä, joka mahdollisti ilmasodankäynnin yllätyksel-lisyyden ja tarkkuuden lisäämisen. Tutkielman tavoitteena on selvittää stealth-kyvyn vaiku-tusta Persianlahden sodassa Wardenin kehäteorian mukaan. Nykyaikaisesta teknologiasta ja varsinkin sen käytöstä on vaikea löytää avoimia lähteitä. Per-sianlahden sota on tämän vuoksi hyvä tutkimuksen kohde tutkittaessa nykyaikaista il-masodankäyntiä, sillä siinä käytetystä stealth-teknologiasta löytyy julkisista lähteistä materi-aalia. Tutkimusstrategiana tutkielmassa on käytetty tapaustutkimusta, jossa tapauksena on Persianlahden sota. Tutkimusmenetelmänä on kirjallisuustutkimus, jonka tarkoituksena on analysoida ja tulkita käytettyjä lähteitä, kuten tutkimuksia ja artikkeleita. Tulokset osoittavat, että Wardenin kehäteoriaa hyödyntämällä stealth-kyvyllä pystyttiin saa-vuttamaan suuri etulyöntiasema Persianlahden sodassa. Kyseisellä kyvyllä saavutettu strate-ginen hyöty oli varsin suurta verrattuna aikaisemmin käytyihin ilmaoperaatioihin. Varsinkin Wardenin kehäteoriaa hyödyntäen stealth-kyvyllä oli mahdollista vaikuttaa suoraan Irakin johtoportaisiin ja muihin oleellisiin komponentteihin järjestelmän toimivuuden kannalta. Persianlahden sodassa Yhdysvallat käytti ensimmäisen kerran stealth-kykyä hyödyntävää hä-vittäjää hankkiakseen yliotteen heti sodan alusta asti. Irak oli hyvin varustautunut ilmapuo-lustuksellisesti, mutta stealth-kyvyn käyttö ensimmäisen kerran strategisella tasolla tuli va-rautuneelle Irakille yllätyksenä. Kyseisen kyvyn hyötyä ei voida siis suoraan projisoida nyky-päivän käytön ja Persianlahden sodan välillä. Stealth-kyvyn yleistymisen myötä myös vasta-keinot ovat kehittyneet ja tänä päivänä ei voida olettaa selviävän yhtä pienillä tappioilla kuin Yhdysvallat selvisi Persianlahden sodassa. Stealth-kyky on myös kriteeri, joka nousee var-masti esille suunniteltaessa seuraajaa Suomen nykyiselle Hornet-hävittäjälle.
Resumo:
Tässä väitöskirjassa tarkastellaan suomalaisen puoluejohtajuuden ja suuren puolueen johtajaksi nousun murroskautta 1980-luvun lopulta 2010-luvulle median ja politiikan vuorovaikutuksen näkökulmasta. Puolueiden johtaminen on myös Suomessa ollut miesten työtä, ja perinteisesti tehtävään on ollut yksi väylä: asettuminen ehdolle puheenjohtajavaalissa ja valituksi tulo puoluekokouksessa. Tarkastelujakson alkupuolella naisia oli Suomessa ensimmäistä kertaa ehdolla suurten puolueiden puheenjohtajavaaleissa. Kauden loppupuolella heitä myös valittiin tuohon tehtävään ja ensimmäiset naiset nousivat pääministeriksi. Tämä historiallinen murros päätti liki satavuotisen perinteen, jossa miehet ovat olleet Suomessa sekä suurten puolueiden että hallitustyön johtajia. Julkisessa keskustelussa kysymys tasa-arvosta jäi toissijaiseksi: naisia alettiin valita puoluejohtajiksi tilanteissa, joissa heidän valintansa nähtiin puolueille edulliseksi. Naisen valinta tulkittiin miehen valintaa merkittävämmäksi symboliseksi viestiksi, johon liitettiin ajatuksia uudistumisesta ja puolueen julkisuuskuvan parantamisesta. Merkille pantavaa on, että naisten ensimmäiset valinnat suurten puolueiden johtajiksi tapahtuivat vaiheessa, jossa puoluejohtajien valta-asema on vahvin kautta suomalaisen poliittisen historian. Tässä valossa näyttää siltä, että valta ei aina pakenekaan naisilta. Vaikka suomalainen yhteiskunta ja suomalaiset naiset ovat monessa mielessä olleet edelläkävijöitä tasa-arvon suhteen, politiikan johtopaikkoja tavoitelleet naiset ovat meilläkin kohdanneet kansainvälisessä tutkimuksessa naisten haasteeksi osoitettuja lasikattoja, pyöröovia ja liukkaita jyrkänteitä. Tutkittavan ajanjakson aikana konkretisoitui myös toinen mahdollinen, joskin poikkeuksellinen reitti suuren puolueen johtajaksi: pienen puolueen nouseminen suurten joukkoon eduskuntavaaleissa. Tämä vaihtoehto toteutui vuonna 2011 perussuomalaisten eduskuntavaalivoiton myötä. Perussuomalaisten nousu eduskunnan pienimmästä puolueesta kolmanneksi suurimmaksi mursi perinteisen kolmen suuren puolueen asetelman. Puolueen menestyksen seuraukset ovat olleet kauaskantoisemmat kuin ehkä ensin ajateltiin: perussuomalaisten vaalivoiton sosiaalidemokraateille, keskustalle, ja kokoomukselle aiheuttama järkytys heijastui myöhemmin myös niiden johtajavaihdoksiin ja -valintoihin. Sekä naisten läpimurrossa että populismin voittokulussa median rooli oli monisyisempi kuin siihen perinteisesti liitetty tiedon välittäjän ja valtaa pitävien toimia kriittisesti seuraavan neljännen valtiomahdin tehtävänkuva. Tutkittavalla jaksolla tiedotusvälineet tekivät onnistuneen intervention politiikan osapuoleksi. Toimittajat ottivat kantaa valintoihin ja ohjeistivat puolueita, ja puolueet taas mukauttivat näkyvyyden maksimoidakseen käytäntöjään median tarpeisiin. 1980-luvun lopulta 2010-luvulle ulottuvalla jaksolla suuren puolueen puoluejohtajaksi valikoitumisen kriteerit muuttuivat, samalla kun median merkitys johtajavalinnoissa ja myös puoluejohtajan käytännön työssä kasvoi. Mediasta tuli aiempaa konkreettisemmin johtajavalintojen ja valtakamppailun areena, ja siihen liittyvät näkökohdat nousivat myös keskeisiksi johtajan taitoja arvioitaessa. Kuka ehdokkaista toisi näkyvyyttä, ”pärjäisi” median paineissa ja vakuuttaisi äänestäjät? Vielä 1980- ja 1990-lukujen taitteessa johtajavalinnat olivat pitkälti puolueorganisaatioiden hallinnoimia prosesseja, joista lehdistö raportoi askeleen jäljessä kulkien. Viimeistään 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä puolueet omaksuivat ajatuksen median hyödyllisyydestä. Tämän strategisen muutoksen myötä puolueet tulivat samalla luovuttaneeksi määriteltyvaltaa oman organisaationsa ulkopuolelle. Kokoomuksen vuoden 2014 johtajavaalissa silmiinpistävää oli pyrkimys sekä hyötyä julkisuudesta että palauttaa valtaa takaisin puolueelle. Politiikan mediajulkisuuden alttius tarttua myyviin poliitikkopersooniin, ilmiöihin, ristiriitoihin ja draamaan sekä vastaavasti populistijohtaja Timo Soinin ja perussuomalaisten kyky tarjota kaikkia näitä auttoivat puolueen suurvoittoon vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Organisaatioltaan pieni ja johtajaansa henkilöityvä puolue sai selvästi poliittista painoarvoaan suuremman julkisuuden, koska kiinnostavuus määritti näkyvyyden ja puolueen nousevasta kannatuksesta tuli yksi vaalien pääaiheista. Median ja politiikan suhteessa tapahtuneet muutokset olivat vauhdittamassa niin naisten nousua suurten puolueiden johtajiksi kuin populistisen johtajuuden läpimurtoa ja perussuomalaisten menestystä. Koska suurten puolueiden johtajista valikoituvat myös pääministerit, näiden muutosten vaikutus ulottuu Suomen poliittisesti vaikutusvaltaisimpaan tehtävään asti.