Intelligence acquisition methods in cyber domain : examining the circumstantial applicability of cyber intelligence acquisition methods using a hierarchical model

Phenomena in cyber domain, especially threats to security and privacy, have proven an increasingly heated topic addressed by different writers and scholars at an increasing pace – both nationally and internationally. However little public research has been done on the subject of cyber intelligence. The main research question of the thesis was: To what extent is the applicability of cyber intelligence acquisition methods circumstantial? The study was conducted in sequential a manner, starting with defining the concept of intelligence in cyber domain and identifying its key attributes, followed by identifying the range of intelligence methods in cyber domain, criteria influencing their applicability, and types of operatives utilizing cyber intelligence. The methods and criteria were refined into a hierarchical model. The existing conceptions of cyber intelligence were mapped through an extensive literature study on a wide variety of sources. The established understanding was further developed through 15 semi-structured interviews with experts of different backgrounds, whose wide range of points of view proved to substantially enhance the perspective on the subject. Four of the interviewed experts participated in a relatively extensive survey based on the constructed hierarchical model on cyber intelligence that was formulated in to an AHP hierarchy and executed in the Expert Choice Comparion online application. It was concluded that Intelligence in cyber domain is an endorsing, cross-cutting intelligence discipline that adds value to all aspects of conventional intelligence and furthermore that it bears a substantial amount of characteristic traits – both advantageous and disadvantageous – and furthermore that the applicability of cyber intelligence methods is partly circumstantially limited.

”Meille pelaaminen on semmoista mukavaa yhdessäoloa” 3–8-vuotiaiden lasten vanhempien osallistuminen ja suhtautuminen lapsen digitaaliseen pelaamiseen

Käsittelen pro gradu -tutkielmassani digitaalista pelaamista 3–8-vuotiaiden suomalaislasten perheissä. Tutkimuskysymykseni kuului: Millä tavoin 3–8-vuotiaiden lasten vanhemmat osallistuvat ja suhtautuvat lasten pelaamiseen? Selvitin vanhempien mielipiteitä lapsen pelaamisesta sekä osallistumisen tavoista verkkokyselyllä. Kyselyvastaukset, 327 kpl, muodostivat tutkimusaineiston, jota käsittelin sisällönanalyysin keinoin. Kyselyaineiston analyysin pohjaksi muodostin useiden suomalaisten mediakasvatusoppaiden perusteella kolme pelikasvattajan perustyyppiä: rajoittajan, ymmärtäjän ja pelikaverin. Etsin omasta aineistostani vastaavuuksia näille tyypeille. Aineiston perusteella vanhemmat jakautuvat kolmeen mainittuun ryhmään erilaisten motiivien perusteella. Tutkimuksessani vanhemman osallistuminen lapsen pelaamiseen ymmärretään laajasti. Osallistumista on pelaaminen yhdessä, lapsen pelaamisen katsominen, peleistä keskusteleminen ja pelaamisen rajoittaminen. Tutkimukseni perusteella vanhempien suhtautumista ja osallistumista lapsen pelaamiseen selittävät muun muassa vanhemman sukupuoli sekä oman pelaamisen määrä. Paljon pelaavat vanhemmat hyväksyvät lapsen peliharrastuksen ja kannustavat pelaamiseen. Pelaamisen rajoittamisessa eniten itse pelaavat vanhemmat luottavat vähän pelaavia useammin omaan harkintakykyyn esimerkiksi pelien ikärajojen suhteen. Toisaalta vain vähän tai ei ollenkaan itse pelaavien ja päivittäin pelaavien vanhempien väliltä löytyy yllättävä yhteys: näihin ryhmiin kuuluvat vastaajat rajoittavat vähiten niin peliaikaa kuin pelisisältöjäkin. Eri määriä pelaavien vanhempien keskuudessa pelien opettavaisuus on ylenen syy hyväksyä lapsen pelaaminen. Käsittelen tutkimuksessani myös digitaalisen kuilun käsitettä ja vastinparina sille sosiaalista pelaamista. Sosiaaliseen pelaamiseen sisältyvä vuorovaikutus pelitilanteissa on jatkotutkimuksen kannalta yksi tärkeimmistä tutkimusprosessin aikana esiin nousseista teemoista.

Turussa asuvien korkeakoulutettujen maahanmuuttajien muuttoliikkeet ja -prosessit

Tutkimusta korkeakoulutetuista maahanmuuttajista Suomessa on tehty vielä vähän suhteessa muihin maahanmuuttajaryhmiin. Korkeakoulutetut maahanmuuttajat muodostavat kuitenkin pienen, mutta koko ajan kasvavan joukon, joka eroaa paljon muista maahanmuuttajaryhmistä. He ovat myös se ryhmä maahanmuuttajia, joita usein toivottaisiin muuttavan Suomeen. Tulevaisuudessa Suomi tarvitsee kaikenlaisia maahanmuuttajia muun muassa korjaamaan kasvavaa huoltosuhdetta sekä ylläpitämään Suomen kilpailukykyä. Tämä tutkimus tuo oman panoksensa aikamaantieteelliseen muuttoliiketutkimukseen, jota on tehty vielä suhteellisen vähän. Aikamaantiede on usein keskittynyt tarkastelemaan arkipäivän liikkumista pienen mittakaavan sisällä. Sen sijaan tässä tutkimuksessa tarkastellaan korkeakoulutettujen maahanmuuttajien muuttoreittejä maailmalla ennen Suomeen saapumista. Muutto nähdään prosessina, johon sisältyvät muuton suunnittelu, itse muutto sekä sopeutuminen tulomaahan. Kun muuttoprosesseja ymmärretään paremmin, maahanmuuttopolitiikkaa pystytään muokkaamaan paremmin kaikkien tarpeita vastaavaksi. Tässä tutkimuksessa selvitetään, keitä Turussa asuvat korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat, heidän muuttoprosessejaan sekä tulevaisuuden suunnitelmiaan. Aineisto on kerätty kyselyn sekä kymmenen teemahaastattelun avulla kevään 2015 aikana. Turussa asuvat korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat heterogeeninen ryhmä kotimaansa ja Suomeen muuttosyyn perusteella. Tärkeimpiä syitä Suomeen muutolle ovat opiskelu ja perhesyyt, vaikkakin yhtä syytä muutolle on vaikeaa määrittää. Moni on päätynyt muuttamaan Turkuun henkilökohtaisista syistä ja sattuman kautta. Suurimmalle osalle Suomi on ensimmäinen maa, jossa he asuvat yli neljän kuukauden ajanjakson kotimaansa lisäksi, mikä osaltaan johtuu kyselyyn vastanneiden alhaisesta Suomeen muuttoiästä. Muuttoprosessin sujuvuuteen vaikuttavat muun muassa muuttosyy, lähtömaa, sosiaaliset verkostot ja maahanmuuttopolitiikka. Tutkimuksen kohderyhmänä olleet maahanmuuttajat ovat valmiiksi koulutettua ja työikäisenä Suomeen tulleita, joten he ovat tänne muuttaessaan heti potentiaalista työvoimaa. Oman alan töiden saaminen koetaan kuitenkin erityisen vaikeana, joten moni suorittaa Suomessa toisen tutkinnon. Suomen kielen taidon puuttuminen nähdään suurimpana esteenä työmarkkinoille siirtymisessä ja töiden saamisen haastavuus onkin pääsyy, jonka takia Suomesta muutetaan pois. Sosiaaliset suhteet ja perheen perustaminen ovat taas tekijöitä, jotka vähentävät Suomesta poismuuttoa. Yleisesti ottaen Turku ja Suomi koetaan turvallisena ja hyvänä paikkana asua, mistä ei muutettaisi pois, jos oman alan töitä olisi tarjolla.

Unkarin rá-prefiksin ja sen suomenkielisten käännösvastineiden tarkastelu

Tutkielmassani olen tutkinut unkarin rá-prefiksin (’päälle’) suomenkielisiä käännösvastineita. Lähtökohtanani on kandidaatintutkielmani, jossa loin ja tutkin unkarin rá-prefiksin erilaisia merkitysryhmiä. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin valmiita merkitysryhmiä käyttäen, onko rá-ilmaisujen ja suomenkielisten käännösvastineiden välillä säännönmukaisuutta. Tutkimuksessani käytän yksisuuntaista vertailumetodia eli lähtökohtanani on unkarin kieli, johon vertaan suomenkielisiä ilmaisuja. Vastaavaa tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty. Kandidaattitutkielmassani hahmottelin rá-prefiksille merkitysryhmiä, joilla on eri asemia konkreettisuus–abstraktisuus-asteikolla. Hypoteesini mukaan rá-prefiksin merkitysryhmillä ei ole selviä käännösvastineita suomen kielessä, mutta osittain on löydettävissä säännönmukaisuutta. Tutkimukseni kehys on kognitiivinen kielitiede. Tutkimuksessani käytän kognitiivisia peruskäsitteitä, kuten muun muassa relaatiota ja prosessia, hahmoa ja kehystä, kuviota ja taustaa, muuttujaa ja kiintopistettä, elaboroimista sekä konstruktiota. Prefiksiverbejä olen tutkinut kompositiorakenteina, joissa kaksi kielellistä ainesta – prefiksi ja verbi – elaboroivat toisiaan. Aineistoni koostuu kuudesta alun perin unkarinkielisestä kaunokirjallisesta kirjasta ja niiden suomenkielisistä käännöksistä eli yhteensä kahdestatoista kirjasta. Olen poiminut unkarinkielisistä kirjoista rá-verbit ja luokitellut ne kandidaatintyöni merkitysryhmien perusteella. Seuraavaksi olen katsonut merkitysryhmittäin, millä rakenteilla ilmaisut on suomennettu suomenkielisissä käännöksissä. Tutkimuksessani havainnollistan rá-prefiksin merkitysryhmiä kuvioilla ja niiden käännösvastineita taulukoilla. Tutkittuani rá-ilmaisuja ja niiden käännöksiä olen havainnut, että erilaisia käännösvastineita on hyvin paljon. Konkreettisten ilmaisujen käännöksissä käytettyjä erilaisia vastineita oli vähemmän kuin abstraktien ilmaisujen käännösvastineita. Hypoteesini on pätenyt siltä osin, että rá-ilmaisujen ja niiden käännösvastineiden väliltä on löytynyt osittaista säännönmukaisuutta. Konkreettisten ilmaisujen käännöksissä on ollut enemmän säännönmukaisuutta kuin abstraktien ilmaisujen käännöksissä. Tutkimustani rá-ilmaisujen suomenkielisistä käännösvastineista voinee tulevaisuudessa hyödyntää suomen kielen opetuksessa. Laajempi aineisto olisi tuottanut tarkempia tuloksia, joten tutkimusta on syytä jatkaa.

Resoluutio ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Onko 8K tarpeeksi ja kuinka paljon 16K oikeastaan on?

Tämä työ on kirjallisuuskatsaus digitaalisen teräväpiirtoresoluution historiaan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Lisäksi käydään läpi eri medioista löytyviä termejä ja pyritään selvittämään näiden termien merkitys lukijalle. Työ on tehty Lappeenrannan teknillisen yliopiston Tietotekniikan osastolle. Teräväpiirtotelevision historia alkaa jo 1960-luvulta ja ensimmäiset teräväpiirtoresoluutiot kehitettiin 1970-luvulla. Kun resoluutiota kasvatetaan, myös kuvatiedoston ja vaadittavan tallennustilan koko kasvaa. Se aiheuttaa uusia haasteita muun muassa lähetys-, pakkaus- ja vastaanotintekniikoille. 4K-resoluutiot ovat jo täällä, mutta miten käy 16K-resoluution. Onko suuresta resoluutiosta hyötyä esimerkiksi Virtual Reality –sovelluksissa?

Häiveominaisuuksien vaikutus IRST-Järjestelmän seurantaetäisyyteen

Nykyaikaisen häivehävittäjän tutka-alueen häiveominaisuudet ovat niin kehittyneitä, että IRST-järjestelmällä voidaan tietyissä olosuhteissa saavuttaa suurempi seurantaetäisyys häivehävittäjään, kuin nykyaikaisella ilmataistelututkalla. IRST-järjestelmällä tarkoitetaan infrapuna-alueella toimivaa tutkan kaltaista, mutta passiivista järjestelmää. Järjestelmän passiivisuus luo edellytykset yllättää ja kaapata aloite ilmataistelussa, ja siten saavuttaa taktinen etulyöntiasema. Tutkimuksen tavoitteena onkin selvittää tätä taustaa vasten, miten puolustuksellisessa ilmasotatilanteessa tulee IRST-järjestelmää hyväksi käyttäen lähestyä hyökkäävää häivehävittäjää, joka on varustettu infrapuna-alueen häiveominaisuuksilla. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa olemassa olevia infrapuna-alueen häivekeinoja. Tavoitteeseen päästään selvittämällä ensin yleisellä tasolla, millaisia infrapuna-alueen häiveominaisuuksia on käytössä nykyaikaisissa häivehävittäjissä. Lisäksi selvitetään, millainen kyky nykyaikaisella hävittäjän IRST-järjestelmällä on havaita infrapuna-alueen häiveominaisuuksilla varustettu häivehävittäjä, ja miten ilmakehän olosuhteet siihen vaikuttavat. Taktinen näkökulma luodaan pohtimalla IRST-järjestelmän käyttöä hyökkäyksellisyyttä, aloitteellisuutta ja aktiivisuutta painottaen tekniikan määrittämissä rajoissa. Aineistoa analysoidaan deduktiivisen päättelyn avulla. Tutkimuksessa havaittiin, että IRST-järjestelmän suurin ongelma taktiikan näkökulmasta on infrapunasäteilyn vaimentuminen voimakkaasti sen kulkiessa ilmakehän sääilmiöiden läpi. Tämä infrapunasäteilyn ominaisuus rajoittaa järjestelmän käyttökelpoisuutta, ja määrittää tehokkaalle toiminnalle rajoituksia. Tutkan kanssa vertailukelpoisia seurantaetäisyyksiä voidaan saavuttaa vain suhteellisen kuivassa ja kirkkaassa ilmamassassa. Häivehävittäjälle on edullista toimia korkealla suurella nopeudella, jolloin se tuottaa paljon lämpöenergiaa. Lisäksi suuri lentokorkeus tarkoittaa ohutta, kylmää ja kuivaa ilmamassaa, jossa infrapunasäteilyn kulkuun vaikuttavia tekijöitä on vähän. Tämä luo edellytykset IRST-järjestelmän tehokkaalle käytölle. IRST-järjestelmällä saavutetaan suurin seurantaetäisyys häivehävittäjästä takasektorista sen edetessä korkealla yliääninopeudella. Seurantaetäisyys voi olla jopa satojen kilometrien luokkaa. Kyseinen tilanne ei kuitenkaan ole taktisessa mielessä edullinen, sillä takasektorista ei kyetä, varsinkaan suurilta etäisyyksiltä, vaikuttamaan kohteeseen. Infrapuna-alueen häiveominaisuudet ovat tehokkaimpia etusektoriin, joten myös kohteen havaitseminen IRST-järjestelmällä suoraan edestä on ongelmallista. Etuviistosta on mahdollista saavuttaa suurempiseurantaetäisyys, sillä tällöin nähtävissä on enemmän moottorin tuottamaa kuumaa suihkuvirtausta. Lisäksi etuviistosta on mahdollista liikehtiä kohteen lähelle siten, että asejärjestelmillä on mahdollista saada aikaan vaikutusta.

Idiomit Ingo Schulzen romaanissa ”Adam und Evelyn” sekä sen suomennoksessa

Pro gradu -työni käsittelee idiomeja ja niiden kääntämistä. Tutkimusaineistona on Ingo Schulzen romaani ”Adam und Evelyn” (2008), sekä sen suomennos ”Adam ja Evelyn” (2011), jonka on laatinut suomentaja Jukka-Pekka Pajunen. Työn tarkoituksena on selvittää, miten paljon ja minkälaisia idiomeja kummassakin tekstissä esiintyy, sekä tarkastella, minkälaisia käännösratkaisuja suomentaja on käyttänyt. Työn teoriaosa jakautuu kahteen osaan. Ensin käsittelen idiomia yleisemmin, ja paneudun muun muassa idiomien piirteisiin ja luokitteluun. Sitten tarkastelen idiomia kääntämisen näkökulmasta. Aineiston analyysi on toteutettu lukemalla molemmat romaanit useaan otteeseen ja poimimalla vastaan tulleet idiomit erikseen kummastakin tekstistä. Luokittelen tutkimusaineistostani keräämäni idiomit Marja Nenosen (2002) mukaan verbillisiin, verbittömiin ja muihin idiomeihin. Käännösratkaisut jaan Rune Ingon (1990) mallin mukaan neljään luokkaan, jotka ovat: idiomi käännetty idiomilla, idiomi käännetty normaali-ilmauksella, idiomi käännetty sananmukaisesti ja normaali-ilmaus käännetty idiomilla. Lisäksi tapauksissa, joissa idiomi on käännetty idiomilla, tarkastelen, missä määrin lähtö- ja kohdekielinen idiomi vastaavat toisiaan. Lähtöhypoteesinani on, että idiomien suuren kielikohtaisuuden vuoksi suurin osa lähtökielisistä idiomeista on käännetty normaali-ilmauksella, ja että kuitenkin myös idiomilla kääntämistä esiintyy runsaasti. Idiomeja esiintyy kummassakin romaanissa runsaasti. Kummassakin tekstissä idiomeista ylivoimaisesti suurin osa lukeutuu verbillisiin idiomeihin. Normaali-ilmauksella kääntämistä on suomennoksessa käytetty ratkaisuna runsaasti, mutta idiomilla kääntäminen on kuitenkin aineistoni yleisin käännösratkaisu. Niinpä lähtöhypoteesini piti paikkansa vain osittain. Sananmukaisia käännöksiä esiintyy suomennoksessa vain vähän. Huomionarvoista on, että normaali-ilmauksen kääntäminen idiomilla, on aineistossani huomattavan yleinen käännösratkaisu.

Mielikuvia markkinoimassa? Turkulaisten yläkoulujen tiedotus kuudesluokkalaisten oppilaiden perheille tarkoitetuissa informaatiotilaisuuksissa, koulujen Internet-sivuilla ja esitteissä

Tutkimuksessa tarkastellaan turkulaisten yläkoulujen toimia koulumarkkinoilla sekä selvitetään ja kuvaillaan sitä, mitä tietoa turkulaiset yläkoulut välittävät kuudesluokkalaisten oppilaiden perheille yläkouluvalinnan päätöksenteon tueksi. Tutkimuksen tarkoituksena on saada vastaus siihen, miten ja mitä tietoa yläkouluista kerrotaan, eroavatko kerrotut tiedot eri yläkoulujen välillä ja onko yläkoulujen informoinnissa nähtävissä erilaisia strategioita. Tutkimuksessa tarkastellaan yläkouluista saatavaa tietoa kokonaisvaltaisesti. Päätutkimusaineisto koostuu turkulaisten yläkoulujen informaatiotilaisuuksista havainnoimalla kerätystä materiaalista. Lisäksi tutkimusaineistona on käytetty koulujen Internet-sivuja ja esitteitä. Tutkimuksessa selvisi, että yhteistä yläkoulujen tiedottamiselle oli koulujen yleinen kuvailu muun muassa sijainnin, oppilasmäärien, valinnaisaineiden ja mahdollisten opetuspainotusten osalta. Lisäksi tiedotettiin kouluihin hakeutumisesta. Turun yläkoulujen tiedottamisessa olleita yhteisiä piirteitä oli kuitenkin melko vähän eli toisin sanoen kouluista kerrotut tiedot vaihtelivat melko paljon eri yläkoulujen välillä. Tutkimuksessa muodostin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla neljä erilaista tiedottamisstrategiaa. Tulevaisuus- ja jatko-opintostrategiaan kuuluvien koulujen tiedottamisessa keskeisiä asioita olivat hyvien jatko-opintonäkymien ja kouluvalinnan tärkeyden korostaminen lapsen tulevaisuuden kannalta. Lisäksi strategiassa tuotiin vahvasti esiin koulujen laaja painotetun opetuksen tarjonta. Tieto- ja viestintäteknologiastrategiassa korostettiin koulussa käytössä olevaa nykyaikaista tieto- ja viestintäteknologiaa sekä painotettiin oppimisympäristöjen, mobiilioppimisen ja opetuksen kehittämistä. Taito- ja osaamisstrategiassa puolestaan korostettiin painotetun opetuksen luokkia sekä koulun painotuksiin liittyvää oppilaiden osaamista. Tasa-arvoisen koulun strategiassa kouluista tuotiin esille laaja oppilaskirjo aina erityisoppilaista lähtien. Strategiassa korostettiin oppilaiden tasa-arvoisuutta ja oppilaiden osallistamista sekä sitä, että jokainen oppilas on kouluun tervetullut omana itsenään.

Sähköinen suusanallinen viestintä koulutuksen markkinoinnissa – Yliopistokeskuksen opiskelijoiden sosiaalisessa mediassa opiskelustaan jakamat kokemukset

Yliopistot käyvät yhä kovempaa kilpailua opiskelijoiden saamiseksi. Koulutuksen markkinoinnin mallit ovat kehittyneet merkittävästi, ja korkeakouluissa on kiinnostuttu myös sosiaalisen median hyödyntämisestä tässä. Sosiaalisessa mediassa käytävästä vuorovaikutuksesta voidaan käyttää nimitystä sähköinen suusanallinen viestintä (electronic word-of-mouth, EWOM). EWOM voi olla merkittävä kanava koulutuksen markkinoinnin näkökulmasta. Työn tutkimusongelmana on: Mitkä tekijät edesauttavat tai voisivat edesauttaa opiskeluun liittyvän EWOMin tuottamista? Tutkimuksen alakysymyksinä kysytään, miksi ja miten paljon opiskelijat tuottavat opintoihin liittyvää EWOMia, sekä millaista tämä EWOM on. Tutkimusstrategiana on tapaustutkimus, ja tutkittavia tapauksia on yksi. Tutkimus selvittää, miten EWOM ilmenee yhdellä paikkakunnalla toimivan yliopistokeskuksen opiskelijoiden parissa. Tutkimuksen varsinainen tulosaineisto kerätään lomakekyselyllä, jonka vastaanottajina on jokainen yliopistokeskuksen tutkinto-opiskelija. Lomakekyselyssä on avokysymyksiä sekä muun muassa teoreettista viitekehystä testaavia väittämiä. Tutkimus on asetelmaltaan kuvaileva. Lomakekyselyssä oli 88 vastaajaa, vastausprosentti oli 6,8 %. 75 % vastaajista ilmoitti jakavansa kokemuksia tai mielipiteitä sosiaalisessa mediassa yleisesti vähän. 53 % vastaajista oli täysin eri mieltä väitteen "jaan usein mielipiteitäni ja kokemuksiani opiskelusta sosiaalisessa mediassa" kanssa, vaikka samalla EWOMin nähtiin vaikuttavan niin opiskelupaikan valintaan (60 % vastaajista täysin tai jokseenkin samaa mieltä) kuin yliopiston maineeseen (81 % vastaajista täysin tai jokseenkin samaa mieltä). Altruismi ja muiden auttaminen (73 % vastaajista täysin tai jokseenkin samaa mieltä) oli EWOMia edesauttavista syistä merkittävin. Muita merkittäviä syitä EWOMin jakamiselle olivat opiskelijajärjestön toiminnassa mukana oleminen, yhteenkuuluvuuden tunteen lisääminen ja ylläpitäminen sekä valmis kanava EWOMin tuottamiselle. Oleellista on WOM-perustan rakentaminen eli se, että opiskelijoille mahdollistetaan opiskelua koskevan EWOMin tuottaminen entistä helpommin. EWOM-kanavaan sekä esimerkiksi opiskelijoiden yhteisöllisyyteen panostaminen ovat tärkeitä ensimmäisiä askeleita haluttaessa hyödyntää EWOMia osana koulutuksen markkinointia. Tutkimus osoittaa alustavasti, että sosiaalisen median kanavissa jaetuilla kokemuksilla ja mielipiteillä opiskelusta on vaikutusta niin opiskelupaikan valintaan kuin yliopiston maineeseen. EWOMin kaltainen epämuodollinen viestintä on lisäksi erityisen luotettava markkinointikanava.

Alakoulun kolmannen luokan oppilaiden kokemuksia mobiilioppimisesta

Tablet-laitteet ovat nopeasti yleistyneet opetuskäytössä. Tämän laadullisen tapaustutkimuksen tarkoituksena on selvittää alakoulun kolmannen luokan oppilaiden kokemuksia tablet-laitteiden käytöstä haastattelun avulla. Haastattelun kohteena oli kaksi toisistaan tablet-laitteen käytön suhteen eroavaa luokkaa. Ensimmäisellä luokista tablet-laitteet olivat pääasiallinen opetuksen ja oppimisen väline ja toisella luokista tablet-laitteita käytettiin noin kerran kuukaudessa. Haastateltavat oppilaat valikoitiin esikyselyn perusteella. Haastattelujen pohjalta, molempien luokkien oppilaiden tablet-laitteiden koulukäyttö on pitkälti samankaltaista kuin perinteisempien oppimisvälineiden käyttö. Molemmilla luokilla oli oppilaita, jotka vastasivat suosivansa sähköisten oppimisympäristöjen sijaan perinteisempiä oppimisympäristöjä ja -välineitä. Tästä huolimatta tablet-laitteiden käyttö on oppilaiden mukaan pääasiassa innostavaa sekä toimintaa helpottavaa ja nopeuttavaa. Erityisesti matikkapelit erottuivat edukseen oppilaiden haastatteluvastauksissa. Myös aiemmissa tutkimuksissa matikkapelien hyödyt ovat korostuneet. Oppilaat vastasivat haastattelussa käyttävänsä mobiililaitteita koulun ulkopuolella pääasiassa viihdekäyttöön. Suurimmat erot tulivat esiin oppilaiden välisessä yksilöllisessä vapaa-ajan mobiililaitteiden käytössä. Toisaalta mobiililaitteiden parissa käytetty aika näyttää jakavan oppilaita enemmän ja vähemmän laitteita käyttäviin. Keskeisiä luokkien välisiä eroja olivat koetut ongelmatilanteet ja ongelmanratkaisutaidot. Mobiilioppimisen ratkaisutaidot olivat parempia paljon tablet-laitteita käyttävällä luokalla. Suurin osa oppilaiden kohtaamista ongelmista on heidän vaikutusmahdollisuutensa ulottumattomissa. Laitteet aiheuttivat myös häiriöitä vähän laitteita käyttävässä luokassa. Opettajan rooli mobiilioppimisessa ja sähköisten oppimisympäristöjen käytössä nousee monin tavoin keskeiseksi ongelmanratkaisusta ja ennakoinnista lähtien aina sisältöjen ja materiaalien suunnitteluun ja laitteen käytön opastukseen asti.