Sosiaaliohjaajan osaaminen ja tehtäväkuva lastensuojelun alkuarvioinnissa

Opinnäytetyö tehtiin Helsingin kaupungin sosiaaliviraston Tehty-hankkeeseen, jossa selvennetään ja mallinnetaan sosiaalialan eri ammattiryhmien tehtäväkuvia ja sosiaalialan eri toimijoiden välistä työnjakoa. Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää sosiaaliohjaajan osaamista ja tehtäväkuvaa lastensuojelun alkuarvioinnissa. Alkuarvioinnilla tarkoitetaan lastensuojelun avohuollossa tehtävää lastensuojelutarpeen selvitystä. Vuoden 2008 alussa voimaan tulevan lastensuojelulain mukaan lastensuojelutarpeen selvityksessä sosiaalityöntekijän työparina voi toimia joko toinen sosiaalityöntekijä tai toinen lastensuojeluun perehtynyt henkilö. Tutkimuskysymyksinä olivat, mitä sosiaaliohjaaja voi osaamisellaan tuoda alkuarviointiprosessiin ja miten sosiaaliohjaajien työkäytäntöjä alkuarvioinnissa voi yhtenäistää? Opinnäytetyössä käytimme laadullista tutkimusmenetelmää. Aineistonkeruumenetelmänä käytimme teemahaastattelua, jotka toteutettiin ryhmähaastatteluilla. Haastattelimme viittä lastensuojelun avohuollossa työskentelevää sosiaaliohjaajaa ja kolmea sosiaalityöntekijää. Aineisto analysoitiin käyttämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tulosten mukaan sosiaaliohjaajan osaamiseen vaikutti käytännönläheinen koulutus, työkokemus sekä persoona. Sosiaaliohjaajat kokivat vahvuuksikseen käytännön arjessa työskentelyn, lapsenkohtaamisen sekä lasten kasvatuksen ja kehityksen tuntemisen. Heillä on käytännöntyön kautta saatua kokemusta työskennellä lähellä asiakkaiden arkea ja lasten kanssa. Parityö ja työnjako sosiaaliohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden kesken koettiin luontevana, tasavertaisena sekä prosessia rikastuttavana. He toivat alkuarviointiprosessiin erilaisia näkökulmia ja havainnoivat erilaisia asioita erilaisen koulutustaustan, viitekehyksen ja työkokemuksen vuoksi. Sosiaalityöntekijät olivat valmiita jakamaan alkuarviointiin liittyviä työtehtäviään, sillä heidän mielestä sosiaaliohjaajat voivat tehdä alkuarvioinnissa laajasti kaikkea sosiaalialan työntekijän kelpoisuuslain puitteissa. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että sosiaaliohjaajilla on osaamista, jota tulee hyödyntää alkuarvioinnissa. Sosiaaliohjaajat tulee ottaa sosiaalityöntekijän työpariksi alkuarviointiprosessiin heidän tuoman käytännönläheisen näkökulman vuoksi. Alkuarviointi tulee tehdä parityönä ja molempien työntekijöiden tulee olla läsnä kaikissa tapaamisissa. Työparinvalintamenetelmiä tulee kehittää sekä työnkuvia alkuarvioinnissa selkiyttää, jotta yhteistyö sujuu mahdollisimman luontevasti. Sosiaaliohjaajien osaaminen tulee tehdä näkyväksi ja lisätä tietoisuutta siitä, mitä sosiaaliohjaaja voi alkuarvioinnissa tehdä. Sosiaaliohjaajille ja sosiaalityöntekijöille tulee järjestää yhteisiä koulutuksia ja infopaketti alkuarvioinnista ja siihen liittyvistä tehtävienjaosta, mitä sosiaaliohjaaja voi sosiaalialan työntekijän kelpoisuuslain puitteissa alkuarviointiprosessissa tehdä.

Tyypin 1 diabetesta sairastava lapsi ja nuori perheessä:

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää sairaanhoitajien keinot tukea ja vahvistaa diabetesta sairastavan lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä hoitoon sitoutumista ja voimavaroja ohjauksessa. Työssä selvitettiin lisäksi lasten ja nuorten insuliinihoidon perusteet sekä hoidon käytännön toteutus. Työ on osa "Perheen voimavaroja vahvistava ohjaus"-opinnäytetyöprojektia, jossa uusitaan HUS:in Jorvin sairaalan lastenosasto L1:n diabetes-perehdytysmateriaali uusia työntekijöitä ja opiskelijoita varten. Opinnäytetyö on kirjallisuuskatsaus, jossa sovellettiin systemoidun kirjallisuuskatsauksen periaatteita. Tehtävänä oli kerätä näyttöön perustuva tietopaketti tyypin 1 diabeteksen insuliinihoidosta sekä diabeetikkolapsen, nuoren ja perheen voimavaroja vahvistavasta ohjauksesta ja hoitoonsitoutumisesta. Aineisto koostuu sekä kotimaisista että ulkomaisista tutkimuksista, alan kirjallisuudesta ja artikkeleista. Materiaali opinnäytetyöhön kerättiin useista kirjastoista sekä internetin viitetietokannoista, kirjastotietokannoista ja yksittäisistä sivustoista. Tyypin 1 diabetesta sairastavan lapsen ja nuoren ja hänen perheensä voimavarojen vahvistamisen edellytyksenä on hoitosuhteen luottamuksellisuus, hyväksyminen yhteistyökumppaniksi ja avoimuus, joihin kuuluu vanhempien ja diabeetikon täysvaltainen osallistuminen, yhteisesti sovitut tavoitteet ja kuulluksi tulemisen kokemus. Diabeetikon omahoidon onnistuneeseen toteuttamiseen tarvitaan hyvän motivaatio, hoitoon sitoutumista ja voimavaroja hoitaa itseään. Hoitoon sitoutumista tukevassa ohjauksessa lähtökohtana ovat yksilöllisyys sekä lapsen ja nuoren kohtaaminen tavallisena lapsena/nuorena eikä vain diabeetikkona. Ohjauksessa on huomioitava diabeetikon mielipiteet, hoitovaihtoehtojen valintamahdollisuudet ja annettava hänen saavuttaa osaamisen, onnistumisen ja elämänhallinnan kokemuksia. Diabeteksen hyvä hoito ylläpitää terveyttä ja elämänlaatua. Tyypin 1 diabetes on hyvin yksilöllinen sairaus ja yksi sen hoidon kulmakivistä on insuliinin pistäminen. Hoidon onnistuminen edellyttää, että diabeetikko tai hänen perheenjäsenensä saa perusteellisen ohjauksen, jonka avulla toteuttaa insuliinihoitoa. Tavoitteena on joustava hoito, jossa diabeetikko ja hänen perheensä hallitsevat diabetesta eikä diabetes heitä.

Alkoholinkäyttö ja tupakointi raskauden aikana - haaste hoitohenkilökunnalle

Opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää, kuinka tärkeänä Pietarin synnytyslaitos nro 9:n hoitohenkilökunta pitää potilasohjauksen eri osa-alueita raskaus-, synnytys- ja lapsivuodeaikana, sekä kuinka hoito toteutuu lapsivuodeosastolla. Suoritettu kysely oli samalla myös hankkeen loppukartoitus. Työ on osa moniammatillista yhteistyöhanketta (2003 -2007) Suomen ja Venäjän välillä. Teoreettisen viitekehyksen avulla tuodaan esille raskaudenaikaisen alkoholinkäytön ja tupakoinnin riskejä lääketieteellisestä näkökulmasta sekä selvitetään keinoja ohjata alkoholia käyttäviä tai tupakoivia raskaana olevia naisia ja perheitä. Tutkimusaineisto kerättiin strukturoidulla kyselylomakkeella 1.11-8.11.2006 Pietarin synnytyslaitos nro 9:n hoitohenkilökunnalta (n = 99). Vastanneet olivat kätilöitä tai sairaanhoitajia. Tulosten analysointi tehtiin SPSS for Windows 15 -ohjelmalla. Yleisesti ottaen vastaajat pitivät merkityksellisenä ohjata ja tukea äitejä sairaalassa sekä keskustella raskauteen, synnytykseen ja kotiutumiseen liittyvistä asioista. Vastanneiden mukaan äitejä kannustettiin omatoimisuuteen ja he saivat osallistua hoidon suunnitteluun. Ilmapiiri koettiin leppoisaksi ja mukavaksi sekä kannustavaksi ja tukevaksi, mutta myös synnyttäjää ja perhettä holhoavaksi. Kyselyssä kartoitetut potilasohjauksen kehittämisehdotukset kohdistuivat lähinnä henkilö- ja materiaaliresurssien lisäämiseen. Henkilökunnasta 77 % oli saanut WHO:n imetysohjaajakoulutuksen. Muista osa-alueista poiketen lähes 23 % vastanneista ei pitänyt lainkaan tärkeänä keskustella alkoholinkäytöstä ja tupakoinnista raskaus- ja lapsivuodeaikana. Vastaava luku vuoden 2004 alkukartoituksessa oli 40 %. Tulosten mukaan imetysohjaajakoulutuksen saannilla, koulutuksen pituudella tai iällä ei ollut merkitystä sen suhteen, pitikö tärkeänä keskustella alkoholinkäytöstä ja tupakoinnista äitien kanssa. Sen sijaan ne vastanneet, jotka eivät kokeneet tärkeäksi keskustella alkoholinkäytöstä, eivät kokeneet sen tärkeämmäksi myöskään tupakoinnista keskustelemista. Opinnäytetyö antaa tietoa Pietarin synnytyslaitos nro 9:n hoidon nykytilanteesta. Se tarjoaa valmiuksia alkoholinkäytöstä ja tupakoinnista ohjaamiseen sekä äitien raittiudessa ja savuttomuudessa pysymisen tukemiseen. Näin voidaan parantaa sekä syntyvien lasten että äitien itsensä terveyttä. Jatkossa olisi tärkeää selvittää miksi hoitotyöntekijät eivät osaa tai koe tarpeelliseksi keskustella alkoholinkäytöstä ja tupakoinnista äitien kanssa. Myös raskaana olevien naisten alkoholinkäytöstä ja tupakoinnista kaivattaisiin lisäselvitystä ilmiön ymmärtämiseksi ja selittämiseksi, sekä tehokkaiden interventiokeinojen löytämiseksi.

Tyypin 1 diabetesta sairastavan lapsen ja perheen ravitsemusohjaus

Opinnäytetyömme on osa Helsingin ammattikorkeakoulun ja Jorvin sairaalan lasten ja nuorten sairauksien toimialan yhteistyöprojektia, jonka tavoitteena on kehittää diabetesta sairastavan lapsen, nuoren ja heidän perheidensä saamaa ohjausta sairaalassa. Työn tarkoituksena on tuottaa ajankohtaista tietoa tyypin 1 diabetesta sairastavan lapsen ja hänen perheensä voimavaroja vahvistavasta ravitsemusohjauksesta ja hoitoon sitoutumisesta sovelletun kirjallisuuskatsauksen avulla. Tuottamastamme materiaalista kootaan pohja internetsivuille, joita Jorvin sairaalan osaston L1 hoitohenkilökunta voi hyödyntää työssään ja perehdytyksessä. Toteutimme työn perehtymällä aiheeseen liittyvään lähdekirjallisuuteen, kuten tutkimuksiin ja tutkimusartikkeleihin. Kokosimme katsaukseen tuoreimmat tyypin 1 diabeetikon ravitsemussuositukset. Diabeetikon ruokavalio koostuu nykykäsityksen mukaan samanlaisesta terveellisestä ruoasta, jota suositellaan yleisesti koko väestölle. Koska ruokavaliolla on suuri merkitys diabeetikon hoidon onnistumisen kannalta, on potilaan ja hänen perheensä saatava siitä ammattitaitoista ohjausta. Voimavaroja vahvistava ohjaus on avain diabeetikon onnistuneeseen omahoitoon. Lasta ja perhettä ohjattaessa on tärkeintä auttaa heitä löytämään ja vahvistamaan omia voimavarojaan. Olennaista voimavaroja vahvistavassa ohjauksessa on hyvä, tasavertainen vuorovaikutus- ja yhteistyösuhde sekä voimavarojen tarkka kartoitus ja niistä keskusteleminen. Tutkimuksissa nousi esille erilaisia ohjausmenetelmiä, joista diabeetikoiden ohjaukseen vaikuttaisi parhaiten soveltuvan ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä. Hoitoon sitoutuminen toteutuu tutkimusten mukaan nuorten osalta heikosti. Lähdemateriaalin mukaan sekä sisäiset että ulkoiset tekijät vaikuttavat hoitoon sitoutumiseen, joiden tunteminen auttaa edistämään hoitoon sitoutumista. Työssä nousi esille tärkeimpinä tulevaisuuden haasteina diabeetikon voimavaramittarin kehittäminen ja ongelmalähtöisen oppimisen käyttöönotto diabeetikoiden hoidon ohjauksessa. Lisäksi hoitajille tulisi järjestää jatkuvaa ravitsemuskoulutusta ammattitaidon kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Liikkeenjohdon asiantuntijoiden työn ja muun elämän yhteensovittaminen

Työn tarkoituksena on ymmärtää liikkeenjohdon asiantuntijoiden käsityksiä omasta työn ja muun elämän yhteensovittamisesta. Tavoitteena on saada selville miten konsultin ammatti, työn ja muun elämän yhteensovittaminen, yrittäjyys sekä tietotyö toteutuvat haastateltujen elämässä. Tutkimus on laadullinen ja aineistolähtöinen. Tutkimusta varten on haastateltu kymmentä TMC-sertifikaatin suorittanutta liikkeenjohdon asiantuntijaa, joista suurin osa on konsultteja ja yksityisyrittäjiä. Tutkimustulokset osoittavat, että haastatellut liikkeenjohdon asiantuntijat ovat tyytyväisiä työssään ja pitävät työn ja muun elämän yhteensovittamistaan onnistuneena. Yrittäjyydessä haastateltavat arvostavat itsenäisyyttä ja tiettyä vapautta työaikojen, työmäärän ja työn sisällön suhteen. Konsultin työtä he pitäväthaastavana, mielenkiintoisena ja vaihtelevana. Haastateltavat kokevat työnsä mielekkääksi ja asioiden olevan omassa hallinnassa, mikä auttaa jaksamaan ajoittain pitkiä ja raskaita työpäiviä. Ei niinkään työpäivän pituus, vaan ennemmin haastateltavien lasten iät vaikuttavat työn ja muun elämän yhteensovittamisen onnistumiseen. Haastateltavat, joilla on pieniä lapsia, potevat enemmän huonoa omatuntoa työn ja perheen yhteensovittamisesta kuin haastateltavat, joilla on aikuiset lapset. Ongelmia työn ja muun elämän yhteensovittamiseen saattavat ajoittain aiheuttaa liian suuri työmäärä, kiire, huono omatunto perheen kanssa vietetyn ajan vähyydestä, ajan riittämättömyys omille harrastuksille ja ystäville sekä pitkät työmatkat poissa kotoa. Työmäärän vaihtelevuus auttaa löytämään välillä rauhallisempia aikoja kiireellisemmistä viikoista palautumiseen.

Kuvia Suomen lasten elämästä : 10 piirrosta tehnyt R. Åkerblom; selitykset sommitellut Juhani H. - [Kansi]

Helsinki : G. W. Edlund 1882, F. Tilgmannin kirja- ja kivipaino

Lasten luvaton tuli – perusasteen oppilaat sytyttelijöinä

Tutkimus lasten ja nuorten luvattomasta tulen käsittelystä perustuu näkemykseen siitä, että ilmiöön voidaan puuttua tehokkaasti interventioin, jos toiminta havaitaan ajoissa. Ilmiötä sävyttää teon salailu ja neutralisaatio eli vähättely. Tulella tehtyjen tuhotöiden lisääntymistä ja muuttumista aggressiivisemmaksi voidaan ennalta ehkäistä ongelman tunnistamisella ja reagoimalla lasten häiriökäytökseen. Lasten ja nuorten luvatonta tulen käyttöä ei ole tutkittu Suomessa aiemmin. Työn ensimmäisessä osiossa tarkastellaan luvattomaan tulen käsittelyyn liittyviä teorioita (esim. Fineman 1980, 1995), kansainvälisiä näkökohtia, teonpiirteitä ja yksilön sisäisiä prosesseja. Lisäksi tarkastellaan perheen, koulun ja ystäväpiirin osuutta ilmiöön, niin sanotun Oregonin mallin mukaisesti (Oregon Treatment Strategies Task Force 1996, 16 – 47). Työn empiirisessä osiossa ilmiötä ja sen ilmenemistä lasten ja nuorten keskuudessa kuvataan oppilaiden, vanhempien ja opettajien näkökulmasta. Tutkimukseen osallistui 661 oppilasta perusasteen toiselta, viidenneltä ja kahdeksannelta luokalta, 341 vanhempaa ja 22 koulun työntekijää. Oppilaiden ja vanhempien aineisto kerättiin survey-tutkimuksella ja opettajat tutkittiin haastattelumenetelmällä. Lasten luvaton tulen käyttö on yleisempää kuin aiemmin on luultu. Vielä viidenteen luokkaan mennessä luvaton tulen käsittely oli yleisempää pojille kuin tytöille, mutta murrosikään tultaessa sukupuolierot vähenivät. Pojista 37 % ja tytöistä 25 % raportoi käsitelleensä tulta luvattomasti. Kaikkiaan kolmasosa oppilaista raportoi leikkineensä tulella. Yleisin tulen sytyttelypaikka oli oma koti tai kodin lähiympäristö, josta tulentekovälineet yleisimmin hankittiin pyytämällä tai ottamalla. Luvattomasti tulta käsitelleet oppilaat olivat häirinneet oppitunteja. Tilastollisesti merkitsevimmin runsasta luvatonta tulen käsittelyä ennusti omien tulentekovälineiden omistaminen ja häiriökäyttäytyminen koulussa. Vanhemmat eivät pitäneet lastensa tulen käyttöä merkittävänä vaarana. Aikuisten suhtautumista lasten luvattomaan tulen käyttöön sävytti tekojen vähättely eli neutralisaatio; vähättelyilmiö oli yhteinen sekä lapsille itselleen, vanhemmille että viranomaisille. Kasvattajilla ei ollut käytössään tehokkaita interventiomenetelmiä ongelman ratkaisemiseen. Viranomaisyhteistyöstä raportoitiin vain vähän. Pelastusviranomaisia ei juurikaan käytetty lasten luvattoman tulen käsittelyn interventiossa. Interventiota sävytti aikuisten käsitysten mukaan tapauskohtaisuus ja sattumanvaraisuus.