Fabrication additive ou Impression 3D. Aperçus sur une variation terminographique

Materiaalia lisäävä valmistus eli 3D-tulostus on valmistusmenetelmä, jossa kappale tehdään 3D-mallin pohjalta materiaalikerroksia lisäämällä, käyttäen useita tekniikoita ja materiaaleja. Menetelmää sovelletaan useilla teollisuuden aloilla. Lisääviä valmistustekniikoita on kehitetty 1990-luvun alkupuolelta lähtien, ja ne monipuolistuvat jatkuvasti. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan sovellusalan terminologian kehitystä vertailevilla menetelmillä ja luodaan kolmikielinen sanasto alan asiantuntijoille, joita edustaa Suomessa FIRPA ry. Sanaston kielet ovat englanti, ranska ja suomi. Terminologian tutkimus on perinteisesti keskittynyt sanastotyöhön ja käsiteanalyysiin, sen sijaan termihistorian tutkimus on ollut vähäisempää. Tässä työssä on tehty vertailevaa termitutkimusta sekä sanastotyön että termihistorian näkökulmista. Vertailutasoja ovat termien merkityksen muuttuminen, vertailu pivot-kielen suhteen ja kielikohtaisten ominaisuuksien tarkastelu termien muotoutumisessa. Tutkittavia asioita ovat sanastokäsitteiden väliset suhteet, synonyymien, varianttien ja uudissanojen moninaisuus, ja termien yleiskielistyminen. Samalla pohditaan muita termien muuttumiseen vaikuttavia syita. Tärkeimpänä lähteenä käytetään Wohlersin vuosiraportteja, jotka kuvaavat kattavasti koko teollisuudenalaa. Koska englannin pivot-vaikutus on voimakasta teknisillä aloilla, omankielisen terminologian kehittyminen vaatii tietoista terminologiatyötä ja aktiivista omankielisten termien käyttöä. Terminologian vakiintumista voidaan arvioida termivarianttien ja uudissanojen määristä, sekä termien yleiskielistymisestä. Terminologia muuttuu jatkuvasti toimialan kehittyessä ja vaatii säännöllistä päivittämistä. Termihistorian tunteminen tukee sanastotyön termivalintoja. Alan asiantuntijat ovat vastuussa omasta terminologiastaan, ja heidän aktiivisuutensa on tärkeää sen kehittämisessä. Toteutettu sanasto on tämän pro gradu -tutkielman liitteenä ja se julkaistaan myös FIRPA ry:n Internet-sivustolla. Suomenkielinen osio sanastosta on ensimmäinen laaja suomeksi julkaistu materiaalia lisäävän valmistuksen sanasto.

Lounaissuomalaisten murrekäsityksiä

Tutkimus käsittelee tavallisten kielenkäyttäjien käsityksiä suomen murteista. Se kuuluu kansanlingvistiikan alaan, tarkemmin sanottuna kansandialektologiaan. Kansandialektologia on Suomessa vielä melko nuori tutkimussuuntaus, eikä lounaismurteiden alueelta ole juuri tutkimusta aiheesta. Kansanlingvistiikka (folk linguistics) tutkii tavallisten kielenkäyttäjien, ei-kielitieteilijöiden (non-linguist) käsityksiä, mielteitä ja havaintoja kielestä. Ajatuksena on päästä käsiksi siihen, miten tavalliset ihmiset kokevat esimerkiksi kielen variaation. Kansandialektologiassa näkökulma on murteissa ja niihin liittyvissä käsityksissä. Tutkimusta varten on haastateltu yhteensä kahdeksaatoista lounaissuomalaista informanttia, jotka kuuluvat kahteen eri ryhmään, nuoriin aikuisiin ja keski-ikäisiin. Kaikki informantit ovat joko kotoisin Naantalista tai asuneet siellä pitkiä aikoja. Naantali on Turun naapurikaupunki. Haastatteluiden ytimen muodostivat mielikuvakarttatehtävä ja avoimet kysymykset, jotka liittyivät esimerkiksi murteiden esteettisyyden ja yleiskielisyyden arviointiin. Naantalilaiset nuoret aikuiset ja keski-ikäiset piirsivät suomen murrealueita yhteensä keskimäärin seitsemän. Suomen päämurrealueita on kahdeksan, joten informantit olivat kohtuullisen tietoisia eri murrealueista. Lähes jokaiseen karttaan piirrettiin Lapin, Savon ja Turun murteiden alueet. Myös Pohjanmaan murre ja Stadin slangi mainittiin useimmissa kartoissa. Nuoret aikuiset ja keski-ikäiset osasivat mainita eri murteiden piirteitä melko tasapuolisesti. Keski-ikäiset tunsivat jonkin verran enemmän erilaisia murrematkimuksia ja -sanoja. Murteiden esteettisyyden arvioinnissa keski-ikäisten ja nuorten aikuisten välillä oli jonkin verran erimielisyyttä, mutta tietyt alueet erottuivat silti vastauksissa. Aiemmissa tutkimuksissa monesti rumimmaksi murteeksi valikoitunut Turun murre herätti ajatuksia sekä kauniin että ruman murteen ollessa puheena. Lopulta Turun seudun puhekieli oli sekä toiseksi kaunein että toiseksi rumin suomen puhekieli. Rumimmaksi informantit valitsivat Helsingin seudun puhekielen, kauneimmaksi itämurteet. Yleiskielisimpänä alueena informantit pitivät Keski-Suomea. Kaikille informanteille murteet olivat positiivinen asia. Useimmat ajattelivat murteiden kuitenkin vähitellen katoavan tai ainakin huomattavasti sekoittuvan tai lieventyvän.

Mun ajokortin ja Anglian pilvet vei poliisi. Mitä alkeisjatkotason suomenoppijat ymmärtävät autenttisesta tekstistä?

Tässä suomi toisena ja vieraana kielenä -alan pro gradu -työssäni tutkin viiden Ranskassa ja viiden Suomessa suomea opiskelevan alkeisjatkotason oppijan sanaston-hallinnallisia valmiuksia ymmärtää suomenkielisiä autenttisia tekstejä. Ryhmät lukivat lyhyen ulkomaanuutisen Meksikon vankilamellakoista ja Leevi and The Leavingsin laulun ”Teuvo, maanteiden kuningas” sanat. Analysoin oppijoiden sanastonhallintaa ensin laadullisesti selvittääkseni, millaiset lekseemit olivat informanteilleni tutuimpia ja millaiset vieraimpia. Seuraavaksi tutkin, kuinka suuren osan tekstien saneista informantit ymmärsivät ja millaiseen tekstin ymmärtämiseen nämä sanemäärät riittivät. Olen vertaillut ryhmien tuloksia toisiinsa ja suhteuttanut tulokset myös kandidaatin-tutkielmassani (Hokkanen 2011) tarkastelemieni alle vuoden suomea Suomessa opiskelleiden alkeistason oppijoiden tuloksiin. Oletusteni mukaisesti alkeisjatkotason informantit tunnistivat teksteistä pääosin keskenään samoja, frekventtejä sanoja, joista suurin osa on substantiiveja. Vieraimmiksi jääneet lekseemit ovat joko harvafrekvenssisiä, esiintyvät teksteissä vaikeassa taivutusmuodossa, kontekstissa tai merkityksessä tai sekoittuivat toisiin foneettisesti tai semanttisesti samankaltaisiin sanoihin. Odotusteni vastaisesti kaikki alkeisjatkotason oppijat eivät ymmärtäneet tekstien pääkohtia. Yksittäiset alkeisjatkotason informantit tunnistivat tekstien saneista 36–83 %. Matalimmat saneidentunnistustulokset olivat lähellä alkeistason oppijoiden tasoa ja riittivät lähinnä tekstien aihepiirien karkeaan luonnehdintaan. Uutisteksti osoittautui odotetusti helpommaksi kuin laululyriikat. Laulun sanoituksista tunnistettiin parhaimmillaankin vain noin 60 %, mikä riitti joidenkin yksityiskohtien muttei kokonaisuuden hahmottamiseen. Noin 70 % uutis-tekstin saneista tunnistaneet informantit ymmärsivät jo suurimman osan uutisen pää-kohdista ja 83 % uutistekstistä ymmärtänyt informantti kaikki pääkohdat. Yhdistämällä sanavarastonsa ja lukemalla tekstit ryhmänä molemmat ryhmät olisivat saavuttaneet korkeammat saneidentunnistustulokset. Suomi toisena kielenä -oppimisympäristöllä on aineistoni perusteella hieman vieraan kielen ympäristöä suurempi positiivinen vaikutus sanaston laajuuteen, mutta vahvemmin sanastonhallintaa tukevat opiskelun kesto sekä oppijan halu ja mahdollisuudet käyttää suomea vuorovaikutuksessa natiivien kanssa. Tutkimukseni perusteella autenttisten tekstien käyttö alkeisjatkotason oppijoiden opetuksessa on mielekästä, kunhan tekstit valitaan huolella: selkeä rakenne ja toistuva sanasto tukevat tekstin ymmärtämistä. Oppijoille kannattanee antaa harkittuja apukeinoja tekstien käsittelyyn. Lisätutkimusta tarvitaan siitä, millaisiin oppimis-tuloksiin autenttisten tekstien säännöllinen käyttö suomenopiskelun alkuvaiheista alkaen johtaisi. Myös oppijoiden ja opettajien asennoituminen autenttiseen oppimateriaaliin sekä erilaisten apukeinojen käytön hyödyllisyys autenttisten materiaalien käsittelyssä olisivat antoisia jatkotutkimuskohteita, joista monet alkavat S2-opettajat hyötyisivät.

Kireää pintaa ja ammattitaitoisia kokeita. Konteksti, frekvenssi ja fonologinen läpinäkyvyys suomen kielen homonyymisten sanamuotojen tulkinnassa

Tutkimuksessa selvitellään kirjallisen testin avulla kontekstin, frekvenssin ja fonologisen läpinäkyvyyden vaikutusta suomen kielen homonyymisten sananmuotojen (esim. kokeista, pinnassa, suojaisin) tulkintaan. Testi pohjautuu Klaus Laalon (1990) homo-nyymisten sananmuotojen luokitukseen ja rakentuu perusmuotojen nimeämisen varaan. Homonyymiset sananmuodot (yht. 36 muotoa) esiintyvät joko kontekstissa tai kontekstitta, ja tehtävänannossa joko on tai ei ole viitattu muotojen monitulkintaisuuteen. Kontekstit ovat lisäksi joko rajaavia (sallivat vain yhden tulkinnan) tai neutraaleja (mahdollistavat useamman tulkinnan). Testiin on osallistunut yhteensä 57 yläkoululaista ja lukiolaista (50 suomenkielistä ja 7 S2-oppijaa). Tutkimuksessa selvitetään, vaikuttavatko konteksti, frekvenssi ja fonologinen läpinäkyvyys siihen, missä määrin homonyymisten sananmuotojen eri merkitykset oivalletaan ja millä perustein homonyymisten sananmuotojen tulkinta määräytyy silloin, kun vaihtoehtoisista merkityksistä oivalletaan vain jokin. Erityisen huomion kohteena on homonyymien tulkinta rajaavassa kontekstissa: ohjaako konteksti automaattisesti oikeaan tulkintaan, ja jäävätkö kontekstiin sopimattomat merkitykset huomaamatta (vrt. Laalo 1982: 7; 1990: 12), vai aktivoituvatko merkitykset kattavasti? Kysymyksenasettelu on psykolingvistinen, ja työssä myös Laalon (1982: 7; 1990: 12) näkemystä suhteutetaan homonyymien prosessoinnista tehtyyn tutkimukseen. Tulosten perusteella homonyymisten sananmuotojen monitulkintaisuus oivalletaan parhaiten silloin, kun muodot esiintyvät ilman kontekstia ja tehtävänanto ohjaa vaihtoehtoisten merkitysten pohdintaan; muulloin niiden monitulkintaisuus jää pitkälti huomaamatta – jopa silloin, kun monitulkintaisuudella leikitellään. Monitulkintaisuuden havaitseminen ei myöskään riippunut frekvenssistä eikä läpinäkyvyydestä, jotka kuitenkin vaikuttivat siihen, mitä perusmuotoa vain yhden tulkinnan oivaltaneet informantit suosivat. Rajaavassa kontekstissa homonyymiset sananmuodot tulkittiin usein kontekstinvastaisesti. Erityisen paljon virhetulkintoja esiintyi S2-oppijoilla ja yläkoululaisilla, ja ne kasautuivat konteksteihin, joissa kontekstuaalisesti oikea tulkinta vastasi homonyymisen sananmuodon harvinaisempaa merkitystä. Tulkinnan ratkaisi siis frekvenssi, eivät kontekstuaaliset vihjeet. Laalon (1982: 7; 1990: 12) hypoteesin voi kuitenkin katsoa toteutuvan niissä rajaavissa konteksteissa, joissa kontekstinmukainen tulkinta vastasi homonyymisen sananmuodon yleisempää merkitystä.

Funktionaalisuus ja formaalisuus suomi toisena kielenä -opetuksessa. Opettajien ja opiskelijoiden haastattelukyselyn ja opiskelijoiden testitehtävän analyysi

Pro gradu -tutkielmani käsittelee funktionaalisuutta ja formaalisuutta suomi toisena kielenä -opetuksessa. Tutkimus on kvalitatiivis-kvantitatiivinen analyysi, ja se koostuu kolmesta eri osasta: S2-opettajien haastattelun tuloksista, S2-oppijoiden haastattelun tuloksista ja S2-oppijoiden tekemän oppimistuloksia mittaavan testitehtävän tuloksista. S2-opettajien haastattelu kartoittaa sitä, missä määrin vastaajat käyttävät suomi toisena kielenä -opetuksessa formaalisen ja funktionaalisen kielenopetuksen menetelmiä sekä sitä, missä määrin nämä menetelmät vastaavat opettajien edustamaa opetusnäkemystä. Tutkimukseen osallistui 30 S2-opettajaa eri puolilta Suomea ja ulkomailta. S2-oppijoiden haastattelussa analysoin sitä, toivovatko vastaajat saavansa ennemmin formaalista vai funktionaalista S2-opetusta ja miten heidän aiemmat kokemuksensa S2-opetuksesta suhteutuvat näiden lähestymistapojen periaatteisiin. Lisäksi opiskelijoiden tuli arvioida omaa rooliaan oppijoina funktionaalisuuden ja formaalisuuden näkökulmasta. S2-oppijoiden testitehtävän analyysissä puolestaan vertailen opiskelijoiden oppimistuloksia prolatiivin reseptiivisessä ja produktiivisessa hallinnassa sen jälkeen, kun he ovat tutustuneet joko formaaliseen tai funktionaaliseen itseopiskelumateriaaliin. Haastatteluun ja testitehtävän tekoon osallistui 22 S2-oppijaa. Kaikki aineisto on kerätty keväällä 2010. Haastattelukyselyn tuloksista käy ilmi, että vastaajien näkemykset S2-opetuksen lähestymistapojen toimivuudesta ovat monipuolisesti sekä funktionaalisen että formaalisen suuntauksen mukaisia. Opettajien haastatteluvastauksissa painottuu opetuksen funktionaalisuus hieman enemmän kuin formaalisuus, ja suurin osa (60 %) opettajista vastasi myös eksplisiittisesti olevansa ennemmin funktionaalisen kuin formaalisen opetusnäkemyksen edustaja. Opiskelijoiden kohdalla haastattelukyselyn tulokset osoittavat, että he arvostavat opetuksessa yhtä lailla sekä funktionaalisia että formaalisia menetelmiä ja sisältöjä, kenties jopa formaalista lähestymistapaa suosien. Funktionaalisen ja formaalisen testitehtävän tulokset osoittavat, että formaalisen itseopiskelumateriaalin saanut ryhmä selvisi aukko- ja lauseselitystehtävästä huomattavasti paremmin. Tämä voi kertoa formaalisen lähestymistavan eduista rakenneasioita opetettaessa. Toisaalta funktionaalisen materiaalin saanut ryhmä osoitti kuitenkin prolatiivin hyvää reseptiivistä hallintaa itseopiskelumateriaalin yhteydessä olleissa alustavissa tehtävissä. Testissä ei myöskään tutkittu sitä, onko lähestymistapojen välillä eroa prolatiivin hallinnassa pitkällä aikavälillä.

Espanjan kielen ääntäminen suomenkielisen opiskelijan näkökulmasta

Vieraan kielen oppiminen on fonetiikan keskeisimpiä tutkimusalueita. Tämän tutkielman tarkoituksena on keskittyä yksittäisen kielen, espanjan, ääntämisen oppimiseen äidinkielenään suomea puhuvan opiskelijan näkökulmasta. Työ jakautuu kolmeen pääosaan. Aluksi esitellään keskeisimpiä kielen oppimisen yleisiä teorioita. Sen jälkeen on espanjan äännejärjestelmän esittely ja teoriatasolla tehtävä vertailu suomen äännejärjestelmään. Lopuksi tehtävällä kyselytutkimuksella mitataan käytännössä, miten hyvin teorian perusteella tehdyt olettamukset sopivat espanjan opiskelijoiden kokemuspohjaisiin havaintoihin. Suomen ja espanjan kielten äännejärjestelmillä on joitakin tärkeitä yhteisiä piirteitä, joista merkittävin lienee molempien kielten vokaalipitoisuus ja vokaalijärjestelmien samankaltaisuus. Vieraan kielen ääntämisen yleisten teorioiden mukaisesti voidaan suurimpien ongelmien odottaa liittyvän uusien, äidinkielelle vieraiden äänteiden oppimiseen: Nämä äänteet voivat olla joko täysin vieraita tai äidinkieleen verrattuna erilaisia, mutta suhteellisen samankaltaisia. Joidenkin teorioiden mukaan vaikeinta on havaita ja tuottaa juuri tällaisia äänteitä, joiden eroa oman kielen foneemeihin ja allofoneihin on etenkin alussa vaikea havaita. Kyselyyn saatujen vastausten perusteella voidaan todeta espanjan opiskelijoiden kokemuksien pääsääntöisesti vastaavan teorioiden perustalle tehtyjä olettamuksia.

Liettuan ja suomen kielen aspektin vertailua

TURUN YLIOPISTO Kieli- ja käännöstieteiden laitos / Humanistinen tiedekunta LAPĖNAITĖ, VAIDA: Liettuan ja suomen kielen aspektin vertailua Pro gradu -tutkielma, 79 s., 4 liites. Suomi ja sen sukukielet Joulukuu 2014 Tämän tutkielman tavoitteeksi valitsin vertailla liettuan ja suomen aspektia. Tutkimuksen tarkoituksena on esitellä lyhyesti molempien kielten aspektin tutkimushistoriaa ja tutustuttaa lukijat siihen, miten käsitys aspektista on muuttunut ajan myötä. Tutkielmassani tutkin aspektin ilmaisemista sekä käyttöä molemmissa kielissä. Tarkoituksena on myös eritellä aspektiin vaikuttavia tekijöitä. Tämän ohella analysoin suomenkielisten ja liettuankielisten kääntämiä lauseita ja pyrin löytämään niille tarkimmat vastineet. Aineiston analyysissa esittelen myös käännösten merkityseroja. Tässä tutkimuksessa on käytetty deskriptiivistä ja kontrastiivista menetelmää. Aineiston analyysin perusteella voidaan todeta, että käännös ei välttämättä sisällä alkuperäisen lauseen merkitystä. Aspektuaalisia eroja käännöksissä pitää joskus täsmentää esimerkiksi lisäämällä adverbiaaleja. Etuliitteellisten ja etuliitteettömien verbien aspektuaalisia eroja voi suomen kielessä korvata sijanvaihtelulla. Etuliitteet sisältävät yleensä merkityksen lisävivahteita, ja sijanvaihtelusta ei näy, millä tavalla toiminta tapahtuu. Kaikki mahdolliset tulkinnat eivät myöskään ilmene käännöksistä. Äidinkielen on havaittu vaikuttavan käännöksiin silloin, kun samaa asiaa liettuassa voidaan esittää sekä rajatulla että rajaamattomalla lauseella, ja suomessa puolestaan vain toinen niistä on mahdollinen. Havaitsemiani tuloksia eivät kuitenkaan muodosta kokonaiskuvaa suomen ja liettuan kielen aspektin eroista ja mahdollisista vastineista. Toisaalta tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena ei ole luetteloida kaikkia mahdollisia vastineita, vaan olen halunnut tarkastella aspektin näkökulmasta erityyppisiä lauseita. Tutkimuksesta on hyötyä niille, jotka ovat kiinnostuneita aspektin käytöstä ja vaihtelusta, sekä niin äidinkieleltään suomenkielisille liettuan kielen opiskelijoille kuin äidinkieleltään liettuankielisille suomea opiskeleville. Uskon tämän tutkielman olevan hyödyllinen myös kääntäjille sekä tulkeille. Asiasanat: aspekti, suomen kieli, liettuan kieli, verbi, etuliite, sijanvaihtelu.

Kuin Da Vinci -koodin ratkaisemista – kuudesluokkalaisten ruotsin kielen kielioppi- ja kirjoittamistaidot

Tässä tutkimuksessa vertaillaan kuudesluokkalaisten A1- ja A2-ruotsin lukijoiden ja kielikylpyoppilaiden ruotsin kielen kielioppi- ja kirjoittamistaitoja. Lisäksi tutkitaan, onko poikien ja tyttöjen välillä eroja. Aiempien tutkimusten mukaan oppilaiden, varsinkin poikien, suhtautuminen ruotsin opiskeluun on nihkeä, ja erityisesti kielioppi ja kirjoittaminen ovat tuottaneet vaikeuksia. Koululaisten ruotsin kielitaitoa on ajankohtaista tutkia, sillä B1-ruotsin opinnot alkavat syksyllä 2016 kuudennella luokalla. Suomessa on lisäksi vain vähän tutkimuksia, joissa kielikylpyoppilaiden ja tavallista ruotsin opetusta seuranneiden ruotsin kielitaitoa on verrattu. Tutkimus on kvantitatiivinen ja survey-tutkimus. Tutkimusaineisto kerättiin kymmenestä eri alakoulusta, ja koehenkilöiden (n= 126) ruotsin kielitaitoa mitattiin kielitaitokokeen avulla. Oppilaiden tuli tunnistaa adjektiiveja ja omistuspronomineja ruotsinkielisestä tekstistä ja käyttää niitä aukkotehtävissä ja kirjoitelmassa. Heidän piti lisäksi kirjoittaa ainekirjoitus ruotsiksi vapaavalintaisesta aiheesta. Käytetyt tilastolliset testit ovat t-testi, yksisuuntainen varianssianalyysi ja Pearsonin korrelaatiokerroin. Kielikylpyryhmä oli kaikilla testatuilla osa-alueilla vain A2-ryhmää parempi. A1- ja A2-ryhmien oppilaiden kieliopin osaamistaso oli yhtä hyvä, ja he myös kirjoittivat yhtä hyvin ruotsiksi. Koko tutkimusjoukon tytöt olivat etevämpiä kielioppitaidoissaan kuin pojat, ja he myös laativat parempia ruotsinkielisiä ainekirjoituksia kuin pojat. Vain A2-ryhmän pojat ja tytöt olivat samantasoisia kielioppitaidoissaan, ja ainoastaan kielikylpyluokan pojat ja tytöt kirjoittivat yhtä hyviä kirjoitelmia. Tutkimustulokset saattavat antaa viitteitä siitä, että kielikylpymetodi tuottaisi parempia oppimistuloksia kuin tavallinen kieltenopetus. Toisaalta jotkut eri oppimäärää seuranneet oppilaat onnistuivat erinomaisesti testissä. Tulokset tuovat myös esille kieltenopetuksen kehittämistarpeen: opetusta olisi kehitettävä, jotta pojat innostuisivat siitä. Olisi tärkeää, että kielioppia harjoiteltaisiin kirjoittamisen tai puhumisen yhteydessä, jotta oppilaat ymmärtäisivät kieliopin roolin osana kielenkäyttöä. Ryhmäkeskustelu, toiminnalliset kielioppiharjoitukset, oppimispelit ja yhdessä kirjoittaminen voisivat toimia perinteisen opiskelun lisämausteena. Myös kannustava, positiivinen ilmapiiri ja sopiva haasteellisuus tulee muistaa. Ruotsin oppituntien tuntimäärää tulisi myös lisätä peruskoulussa.

Wähä catechismus, erinomaisten kysymisten ia wastausten cansa, vlgoswedetty suomen kielen catechismuxesta, ensistä oppiwaisten tähden. Ericus Erici episc. Aboënsis

Arkit: A-E12.

Fennougristi löytää kielen aarteita päivittäin

Haastateltana Julia Kuprina, joka työskentelee Koneen Säätiön apurahan turvin projektitutkijana Avointa kieliteknologiaa uralilaisille vähemmistökielille (AKU) -projektissa Helsingin yliopiston Nykykielten laitoksen ja Tromssan yliopiston Giellateknon yhteistyönä.