1000 resultados para Luma-keskus
Resumo:
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (POP ELY) käynnisti alkuvuodesta 2010 hankintatoimen kehittämisprojek-tin. Projektin tavoitteena oli kartoittaa hankintatoimen nykytila elinkeino-, liikenne- ja ympäristövastuualueilla, määritellä POP ELYn yhtei-nen hankintatoimen tahtotila vuodelle 2015 sekä laatia tahtotilaan etenemisen toimenpidesuunnitelma vuosille 2011–2015. Kehittämis-työn taustalla on kesällä 2007 käynnistetty aluehallinnon uudistamishanke (ALKU). Kehittämisprojektissa kuvattiin POP ELYn hankintatehtävien nykytila, yhteisen tahtotilan määritelmä vuodelle 2015 sekä toimenpide-suunnitelma. Nykytilakartoituksessa selvitettiin vastuualueiden käyttämät hankintamallit, -tavat ja -laajuudet, hankintoihin käytettävät resurssit, vastuualueiden ulkoa hankkimat, itse tuotetut ja keskitetyt palvelut sekä sähköisen hankinnan laajuus. Hankintatoimen tahtoti-lan määrityksessä esiteltiin tahtotilaan etenemisen ja erilaisten näkökulmien kautta minkälainen on Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, lii-kenne- ja ympäristökeskus vuonna 2015. Projektissa kuvattiin myös toimenpidesuunnitelma vuosille 2011–2015, joista tarkemmin tarkas-teltiin vuoden 2011 aikana toteutettavaksi aiottavien asioiden toimenpidesuunnitelmaa. Projektin yhteydessä tehtiin riskinarviointi, jonka tavoitteena oli tunnistaa tahtotilaan etenemisen ja toimenpidesuunnitelman toteuttamisen riskejä. Laajemmassa työpajassa tunnistetuista riskeistä neljälle merkittävimmälle riskille annettiin toimenpiteet niiden ehkäisemiseksi. Työn tuloksena saatiin kattava kuvaus POP ELYn nykytilasta. Nykytilakuvauksen pohjalta määritellyn hankintatoimen tahtotilan mukaan POP ELYllä on vuonna 2015 yhtenäinen hankintatoimi, jossa ovat avainasemassa yhteinen toimintajärjestelmä, viranomaistoiminnan kehittäminen ja työntekijöiden jaksamisesta ja motivaatiosta huolehtiminen. Toimenpidesuunnitelmaan liitettiin 12 toimenpidettä pienryh-mineen, jotka vastaavat toimenpiteiden toteutumisesta. POP ELYn hankintatoimen kehittäminen kytkeytyy valtakunnalliseen hankintatoimen kehittämistyöhön, jonka on määrä valmistua touko-kuussa 2011. Valtakunnallisen työn jalkauttamisesta johtuen POP ELYn hankintatoimen kehittämistyön tahtotilan viimeistely ja lopullinen toimenpidesuunnitelma valmistuvat loppuvuodesta 2011.
Resumo:
Ylä-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma laadittiin seudun kuntien sekä Pohjois-Savon ELY-keskuksen yhteistyönä. Suunnitelmassa määriteltiin yhteiset seudulliset liikenneturvallisuuden ja esteettömyyden parantamista koskevat periaatteet. Näiden periaatteiden sekä kuntakohtaisten erityispiirteiden ohjaamina laadittiin tarkemmat kuntakohtaiset liikenneympäristön parantamissuunnitelmat. Suunnitelmassa määriteltiin myös kevyen liikenteen laatukäytävät, jotka ohjaavat erityisesti kevyen liikenteen turvallisuutta ja olosuhteita parantavien toimenpiteiden priorisointia kunnissa. Omana kokonaisuutenaan laadittiin liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat kuntien eri hallintokunnille. Liikenneturvallisuusongelmia kartoitettiin alkusyksyn 2010 aikana tehdyillä asukas- ja koululaiskyselyillä, haastatteluilla, vuosina 2005-2009 tapahtuneiden onnettomuuksien analyyseillä sekä maastokäynneillä. Lisäksi käytiin läpi saadut liikenneturvallisuusaloitteet. Liikenneturvallisuusongelmien analysoinnin sekä valtakunnallisten ja Itä-Suomen liikenneturvallisuustavoitteiden pohjalta Ylä-Savon seudulle määritettiin yhteiset määrälliset ja toiminnalliset liikenneturvallisuustavoitteet. Määrälliseksi tavoitteeksi asetettiin, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Kiuruveden kaupunkiin tehtiin toimenpide-esitykset liikenneympäristön parantamiseksi yhteensä 56 kohteeseen. Toimenpiteet painottuvat keskusta-alueelle sekä haja-alueen asutuskeskittymiin. Toimenpiteet jaettiin pieniin pikatoimenpiteisiin sekä varsinaisiin liikenneturvallisuustoimenpiteisiin. Lisäksi eroteltiin suuremmat ns. erillishankkeet. Toimenpiteiden toteuttaminen vaiheistettiin pikatoimenpiteiden ohella kolmeen ohjeelliseen kiireellisyysluokkaan; vuosina 2011-2014 ja 2015-2018 sekä vuoden 2019 jälkeen toteutettavat toimenpiteet. Toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat 6,4 milj. € (sisältäen erillishankkeet). Hallintokuntakohtaiset liikenneturvallisuustyön toimintasuunnitelmat sisältävät liikenneturvallisuuskoulutuksen, -tiedotuksen ja -valistuksen toimenpiteet tuleville vuosille. Toimenpiteitä kohdistetaan kaikille ikäryhmille sisällyttäen liikenneturvallisuustyö kuntien palveluihin ja osaksi hallintokuntien jokapäiväistä työtä. Kiuruvedellä liikenneturvallisuustyö suunniteltiin vuosikellon avulla laaja-alaisesti kaikki kaupungin palvelut kattaen. Eri vuodenajoille määritettiin teemoja ja toimenpiteitä, joita toteutetaan soveltaen eri hallintokunnissa. Liikenneturvallisuussuunnitelman toteuttamista seurataan kaupungin liikenneturvallisuustyöryhmässä, jonka kokoonpano tarkistettiin työn aikana. Ryhmään kuuluvat kaupungin eri hallintokuntien edustajien lisäksi Liikenneturvan, poliisin ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen edustajat.
Resumo:
Tutkimuksen päätavoitteena oli tuottaa tietoa 55-vuotiaiden ja sitä vanhempien yrittäjien näkemyksistä yrityksensä jatkuvuuden suhteen lähimmän kymmenen vuoden aikana tai sen jälkeen, kun he ovat jäämässä eläkkeelle. Lisäksi tavoitteena oli selvittää yrittäjien tarpeita omistajanvaihdokseen liittyvien palveluiden suhteen ja näiden palveluiden saatavuutta ja laatua tällä hetkellä, luopuja-yrittäjän roolia omistajanvaihdoksen jälkeen, yritysten kehittämiseen ja kasvattamiseen panostamista sekä vertailla tuloksia maakunnallisesti ja tuottaa näkemyksiä siitä, mitä toimenpiteitä omistajanvaihdosten edistämiseksi valtakunnassa olisi seuraavaksi tehtävä. Tutkimusaineisto kerättiin nettikyselyllä (Digium) Suomen Yrittäjien vähintään 55-vuotiailta jäseniltä. Kaikkiaan vastauksia saatiin 2 843 ja vastausprosentti oli 19,8 %. Tutkimus on toteutettu osana MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMA 2007–2013 (APAKE) / Omistajanvaihdosten valtakunnallinen koordinointi -hanketta. Vastaajista 38 % arvioi myyvänsä yrityksen ulkopuoliselle siinä vaiheessa, kun hän itse luopuu päävastuusta esim. eläkkeelle jäämisen myötä. 28 % arvioi yrityksen toiminnan loppuvan kokonaan siinä vaiheessa. 20 % uskoi löytävänsä jatkajan perheen sisältä eli yritystoiminta siirtyisi näin sukupolvenvaihdoksen kautta eteenpäin. Joka kymmenes vastaaja ilmoitti, että samassa yrityksessä on muita omistajia, jotka jatkavat toimintaa siinä vaiheessa, kun hän itse jää sivuun. Sukupolvenvaihdokseen uskovista 69 %:lla jatkaja oli jo selvillä. Suurimpina haasteina aikaisempien tutkimusten tapaan vastaajat pitivät jatkajan tai ostajan löytymistä ja arvonmääritystä. Riittävimpänä vastaajat pitivät omassa maakunnassaan yksityisten asiantuntijoiden palvelutarjontaa. Parhaana oman maakunnan ov-palvelutarjonnan kokonaistasoa pidettiin Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa ja heikoimpana Kymenlaaksossa. Osa vastaajista oli erittäin kiinnostunut erilaisista asiantuntijatehtävistä muissa yrityksissä oman omistajanvaihdoksensa tai yritystoiminnasta luopumisensa jälkeen. Yli kolmasosa tavoitteli yrityksessään kasvua viiden vuoden tähtäimellä. Investointiaikomukset eivät kuitenkaan olleet kovin merkittäviä. 55-vuotiaiden ja sitä vanhempien yrittäjien toiminnassa painottuu erityisesti olemassa olevan kehittäminen niin koko Suomessa kuin kussakin maakunnassa sen sijaan että pyrittäisiin siirtymään olemassa olevasta johonkin uuteen. Tutkimuksen keskeisenä johtopäätöksenä esitetään, että omistajanvaihdosten edistämistyö pitää saada pitkäjänteisemmäksi ja että edistämistyöhön tarvitaan sekä valtakunnallista koordinointia että maakunnallisia omistajanvaihdosten neuvontapisteitä. Edelleen omistajanvaihdosprosessien edistämiseen pitää rakentaa valtakunnallisesti ideaalimalli, joka on tavoitetila palvelutarjottimesta ja edistämistoimista. Kussakin maakunnassa pitäisi yrittäjille pystyä osoittamaan tähän ideaalimalliin vastaava omistajanvaihdosten palvelutarjotin. Ov-palvelutarjottimen pitää mahdollistaa monentasoiset palvelut ja yksilölliset palvelupolut maakunnissa. Yhteystiedot: Elina Varamäki, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Liiketalouden, yrittäjyyden ja ravitsemisalan yksikkö, Koulukatu 41, 60100 Seinäjoki, elina.varamaki@seamk.fi