Origins of Australian Football: Victoria's Early History. Volume 3: Covert 'Professionalism': The Power of the Wealthy Clubs 1886 to 1890

This volume continues the story of football in Marvellous Melbourne during the 1880s. At this time the VFA continued to expand as Melbourne’s boom continued apace. In 1886 Port Melbourne, Prahran, St Kilda, Footscray and South Williamstown joined the competition, and the Ballarat clubs Ballarat, Ballarat Imperial and South Ballarat were also contending for the VFA premiership. In 1886 matches were divided into four quarters, goal umpires waved two flags to announce a goal, and time clocks and bells were employed to mark the end of quarters. Victoria also played inter-colonial matches against New South Wales, Tasmania and South Australia. VFA secretary T.S. Marshall was at the forefront of fighting the game’s turn towards professionalism, but although it was illegal to pay players, the practice continued. The period 1886 to 1890 also set the stage for the eventual formation of the Victorian Football League, for by the end of the 1880s the Victorian Football Association had become in effect a two-tier competition. The most popular clubs in the VFA, South Melbourne, Geelong, Carlton and Essendon collected the lion’s share of the gate money, which they used to build their wealth and entrench their position as the dominant Victorian teams. The lower tier clubs had to make do with paltry gate money and season fixtures that advantaged the strong clubs. In these fixtures the strong clubs elected to play each other first to increase their gate money, and only deemed to play the poorer clubs at the start of the season. This led to an increasing divide between the VFA’s rich and poor, and by 1890 South Williamstown and Prahran merged with Williamstown and St Kilda respectively, University dropped out of senior ranks, and the Ballarat clubs were excluded from competing for the VFA premiership, which left 12 senior clubs until Collingwood’s emergence in 1892. At this time, no team was as powerful as South Melbourne, which experienced the greatest success in the club’s VFA and VFL history when it collected triple premiership crowns in 1888, 1889, and 1890. South Melbourne was a most ambitious club and spearheaded the move towards professionalism, although this could not be made public. The fine teams it produced at this time contained some of the greatest players of the era, such as Peter Burns, “Sonny” Elms and “Dinny” McKay, and it looked after players with health insurance, jobs, inter-colonial trips, and other incentives. Geelong’s premiership in 1886 was perhaps its greatest triumph, but this success was followed by a premiership drought that would last for 39 years. Carlton remained one of Victorian football’s power clubs, and after securing the premiership in 1887 continued to compete for top honours. As always, the game became ever more popular and world record crowds of over 30,000 attended matches between South Melbourne, Carlton, Geelong and Essendon.

Das Übersetzen von Texten der Musikgattung Lied : am Beispiel von zehn Liedern aus dem Zyklus Winterreise von Franz Schubert und deren Übersetzungen

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on edistää ja kehittää saksalaisen liedmusiikin suomennosten tutkimusta. Tutkimusaineistona on käytetty kymmentä laulua Franz Schubertin säveltämästä laulusarjasta Winterreise (1827), joka pohjautuu Wilhelm Müllerin runoihin, ja Kyllikki Solanterän suomennoksia (1960) kyseisistä lauluista. Lähtökohtana oli lähtökielinen teksti, johon suomennosta verrattiin. Hypoteesina oli, että tavulukujen merkitys liedmusiikin kääntämisessä on suurempi kuin muiden lingvististen tai semanttisten ominaisuuksien, koska musiikki ja nuotit asettavat tiukat rajat käännökselle, eikä kääntäjä voi muuttaa kappaleen musiikillista rakennetta. Sanatarkan käännöksen sijaan kääntäjän tulee pyrkiä säilyttämään kappaleen semanttinen sisältö ja tunnelma riimejä unohtamatta. Aluksi kerrotaan taustatietoja säveltäjästä, sanoittajasta, teoksesta, liedmusiikista ja kääntäjästä. Teoriaosiossa kartoitetaan, mihin kategorioihin liedtekstien kääntäminen voidaan luokitella kuuluvaksi. Analyysi pohjautuu Wittbrodtin luokitteluun (1995). Teoriaosiossa käsitellään myös ekvivalenssia, adekvaattisuutta, näennäiskäännöksiä, tyyliä, uskollisuutta alkuperäisteokselle, vapaan kääntämisen rajoja ja käännösvirheitä tutkittavasta materiaalista valikoitujen esimerkkien pohjalta. Esimerkkejä edeltää aina teoriaosuus. Varsinainen vertailuosio, jossa vertaillaan lähtö- ja kohdetekstejä, on jaettu kuuteen osioon: säe- ja säkeistöluvut, sanaluvut, tavuluvut, kirjaimien poisjättö, suorat ja epäsuorat kysymykset sekä kappaleiden nimet. Sana- ja tavulukujen eroavaisuuksista esitetään myös taulukot. Sana- ja tavulukujen kohdalla pohditaan, mistä erot johtuvat. Kaiken kaikkiaan pohditaan myös, ovatko käännösratkaisut onnistuneita, ja miten kääntäjä on niihin päätynyt. Laulettavuutta käsittelevässä osiossa esitetään ensin aikaisempia pohdintoja ja tutkimustuloksia kyseisestä aiheesta. Lopuksi teen Mannilan Blueprint-metodin (2005) mukaiset testit. Metriikkatestin teen esimerkinomaisesti yhdelle säkeistölle ja musikaalisen testin teen kaikille kymmenelle laululle. Musikaalisessa testissä analysoidaan tarkemmin lähtökielisiä säkeitä ja niiden suomenkielisiä vastineita, joiden tavuluvut eroavat toisistaan. Loppupäätelmiä edeltävässä luvussa esitetään vielä suomalaisen lauluntekijän ajatuksia sanoittamisesta. Hypoteesi tavuluvuista osoittautui oikeaksi. 146 säkeestä vain viidessä eivät lähtö- ja kohdetekstin tavuluvut olleet identtiset, mikä todistaa sen, että kääntäjä pyrkii säilyttämään kappaleen rytmin. Kääntäjä on myös säilyttänyt kappaleiden riimit, mikä vaikuttaa osaltaan rytmin säilymiseen. Sanalukujen kohdalla taas vain 16 säkeellä oli identtiset sanaluvut, mikä kertoo siitä, että niitä tärkeämpää on säilyttää kappaleen semanttinen sisältö ja tunnelma. Käännösten voidaan katsoa kuuluvan useaan kategoriaan. Kappaleiden käännökset ovat suurimmalta osin ekvivalentteja, mutta osittain ne voidaan luokitella näennäiskäännöksiksi. Tyyli ei ole säilynyt virheettömänä aivan jokaisessa käännöksessä, mutta yhtään kääntäjän puutteellisesta kieli- tai kääntämistaidosta johtuvaa käännösvirhettä kappaleissa ei ole. Suomentaja ei ole tuottanut yhtään täydellisen sanatarkkaa käännöstä, vaikka leksikaalinen ero on osittain vain hiuksenhieno. Tämä osoittaa sen, että vapaan kääntämisen aste on liedmusiikin suomennoksissa suhteellisen korkea. Kaiken kaikkiaan Solanterän käännöksiä voi pitää suhteellisen onnistuneina.

Community, Power, and Colonialism: The U.S. Army in Southern Arizona and New Mexico, 1866-1886

Empire is central to U.S. history. When we see the U.S. projecting its influence on a global scale in today s world it is important to understand that U.S. empire has a long history. This dissertation offers a case study of colonialism and U.S. empire by discussing the social worlds, labor regimes, and culture of the U.S. Army during the conquest of southern Arizona and New Mexico (1866-1886). It highlights some of the defining principles, mentalities, and characteristics of U.S. imperialism and shows how U.S. forces have in years past constructed their power and represented themselves, their missions, and the places and peoples that faced U.S. imperialism/colonialism. Using insights from postcolonial studies and whiteness studies, this work balances its attention between discursive representations (army stories) and social experience (army actions), pays attention to silences in the process of historical production, and focuses on collective group mentalities and identities. In the end the army experience reveals an empire in denial constructed on the rule of difference and marked by frustration. White officers, their wives, and the white enlisted men not only wanted the monopoly of violence for the U.S. regime but also colonial (mental/cultural) authority and power, and constructed their identity, authority, and power in discourse and in the social contexts of the everyday through difference. Engaged in warfare against the Apaches, they did not recognize their actions as harmful or acknowledge the U.S. invasion as the bloody colonial conquest it was. White army personnel painted themselves and the army as liberators, represented colonial peoples as racial inferiors, approached colonial terrain in terms of struggle, and claimed that the region was a terrible periphery with little value before the arrival of white civilization. Officers and wives also wanted to place themselves at the top of colonial hierarchies as the refined and respectable class who led the regeneration of the colony by example: they tried to turn army villages into islands of civilization and made journeys, leisure, and domestic life to showcase their class sensibilities and level of sophistication. Often, however, their efforts failed, resulting in frustration and bitterness. Many blamed the colony and its peoples for their failures. The army itself was divided by race and class. All soldiers were treated as laborers unfit for self-government. White enlisted men, frustrated by their failures in colonial warfare and by constant manual labor, constructed worlds of resistance, whereas indigenous soldiers sought to negotiate the effects of colonialism by working in the army. As colonized labor their position was defined by tension between integration and exclusion and between freedom and colonial control.

Studio portrait of Franz Matthiesen; London Portraits Men

Digital Image

Portrait of Franz Matthiesen; London Portraits Men

Digital Image

Portrait of Franz Catzenstein with his uncle Ernst Gottschalk.

Digital Image

Portrait of Franz Catzenstein and his little sister Ellen. Portraits Children

Digital Image

Portrait of Aenny Catzenstein nee Gottschalk holding her infant son Franz Portraits Family

Digital Image

Portrait of Franz Matthiesen.

Digital Image

Studio portrait of Franz Matthiesen Portraits Men

Digital Image

Franz Matthiesen outdoors with his second wife Katherina Früh outside of Franz's Carton Hill home; London.

Digital Image

Franz Matthiesen and his mother Aenny Catzenstein nee Gottschalk; Oslo Court, London.

At the time Franz was ill with cancer but Aenny did not know.

Arthur Liebert, Albert Einstein, Franz Oppenheimer, Mrs. Kurt Goldstein, Fritz Medicus and Arthur Liebert's son walking outside the Grand Hotel Curhaus during the Davoser Hochschulkurse; Davos, Switzerland Portraits Groups

The Davoser Hochschulkurse took place for the first time in 1928. Mainly university teachers from Germany, France, Switzerland (perhaps elsewhere) offered lectures to students recovering from tuberculosis at the health resort in the Swiss mountains. The lecturers were accommodated at the Grand Hotel Curhaus, where the lectures also took place.

Henriette Gottschalk nee Rothschild with her grandson Franz Catzenstein at the dining table in her garden.

Digital Image

Studio portrait of Franz Matthiesen; London Portraits Men

Digital Image