Korkeatasoista suomalaista ekumenian historian tutkimusta Suomi-kehyksen ulkopuolelta

Kirjallisuusarvostelu

Kansankirjoittaja historian muotoilijana

Kirjallisuusarvostelu

Krimin tataarit historian tekijöinä ja kohteina

Kirjallisuusarvostelu

Uraputkessa. Selvitys Turun yliopiston poliittisen historian oppiaineesta vuosina 2010–2014 valmistuneiden työllistymisestä

Turun yliopiston poliittisen historian oppiaine (vuoteen 2010 asti poliittisen historian laitos) on vuodesta 1995 lähtien tehnyt viiden vuoden välein säännöllisesti selvityksen, jossa tarkastellaan oppiaineesta valmistuneiden työllistymistä, työllisyystilannetta ja niihin vaikuttaneita tekijöitä. Selvitys pyrkii lisäksi tuomaan esille poliittisesta historiasta valmistuneiden työllistymisessä näkyviä pidempiaikaisia suuntauksia sekä mahdollisia muutoksia vertailemalla tuloksia aiempien vuosien tietoihin. Tässä selvityksessä on tarkasteltu vuosina 2010–2014 valmistuneiden työllistymistä. Vertailun kohteina ovat Petteri Järvisen selvitys Työuralla vuodelta 2005 sekä Pilvi Lempiäisen selvitys Työelämää varten vuodelta 2010. Jotta uusi selvitys olisi vertailukelpoinen näiden kanssa, on selvityksen pohjana ollut kyselykaavake pidetty hyvin samankaltaisena näiden edellisiin selvityksiin nähden. Muutokset kyselylomakkeeseen ovat lähinnä kosmeettisia, edellisestä kyselystä saadun palautteen perusteella on lisätty kysymykseen 7 (työllisyystilanteesi kyselyhetkellä) vastausvaihtoehdon ”muu” ja kysymykseen 17 on muokattu vastausvaihtoehto välinpitämättömästi” muotoon ”melko kielteisesti”. Kyselylomake löytyy selvityksen lopun liiteosiosta. Selvityksen lopussa on kahden poliittisesta historiasta valmistuneen haastattelu, joiden tarkoituksena on antaa vielä kuva siitä, mihin poliittisesta historiasta valmistuneet voivat sijoittua ja minkälaisia valintoja voi tehdä jo opiskeluaikana. Lisäksi päätin jatkaa edellisen selvityksen tekijän Pilvi Lempiäisen aloittamaa tapaa ja mukana on täten myös yksi haastattelu työnantajan näkökulmasta.

Esine ja käsityö. Anu Tuomisen teokset ja työskentely

Anu Tuomisen (s. 1961 Lemi) taideteokset yhdistävät löydettyjä esineitä ja käsityötä. Esineistö on tuttua arkipäivän käyttötavaraa, joka on pääosin hankittu kirpputoreilta tai kerätty luonnosta. Taideteosten ja esineinstallaatioiden lisäksi Tuominen on julkaissut Kuvan sijamuotoja -taidekirjan (1. painos 2001), joka koostuu teosten valokuvista ja kirjallisista teosideoista. Vuonna 2003 Tuominen voitti Ars Fennica -kuvataidepalkinnon. Tarkastelen Anu Tuomisen työskentelytapoja strukturalistisessa viitekehyksessä. Käsittelen esineiden keräilyä ja käsityötä kielenkaltaisina järjestelminä, jotka kykenevät kertomaan jotakin omasta rakentuneisuudestaan. Roland Barthesin kirjoitukset strukturalistisesta toiminnasta ja intertekstuaalisuuden teoria valottavat Tuomisen tapaa kutoa teoksiin merkityksiä ja viittauksia. Käsittelen Anu Tuomisen tekijyyttä tai taiteilijuutta Claude Lévi-Straussin bricoleur- termin avulla. Bricolage on taiteellinen strategia, jossa koostetaan teoksia monimuotoisesta materiaalista – mutta myös tapa yhdistää taide ja elämä. 1980-luvulla bricoleur kytkeytyi Michel de Certeaun kirjoituksissa kekseliääseen ja luovaan kulutukseen. Tuomisen kohdalla bricolage tuo mukanaan myös kysymyksen amatööriyden arvostuk-sesta ja merkityksestä. Tuominen ymmärretään poikkeuksetta käsitetaiteilijaksi. Tuominen käyttää valmisesineitä (readymade), leikkii tekstillä ja kuvalla, pohtii teoksen merkityksen rakentumista ja taiteen metakieltä teoksissaan. Tuomisen teosten keskiössä on prosessuaalisuus, joka korostaa teosten vaatiman työn ja työskentelyn merkitystä. Tuomisen teoksissa käsityö on käsitteellistä, koska sillä prosessoidaan ideoita. Toinen silmiinpistävä piirre Tuomisen teoksissa on tekijyyden kyseenalaistaminen tai monikollisuus. Tutkielmassa luodaan läpileikkaus kanonisoituun antiformalistiseen käsitetaiteeseen Robert Morrisin, Sol LeWittin, Lawrence Weinerin ja Yoko Onon teoksien kautta, mutta se on jäsennetty Tuomisen taiteessa ilmenevien piirteiden kautta.

Metodiopas kristinuskon historian menetelmiin

Kirjallisuusarvostelu

Natsi-Saksan historian tuntijan terävä esseekokoelma

Kirjallisuusarvostelu

Universal Museum - universal language? Art historian - curator

Marshal McLuhan’s prophetic vision of the global village is about to be realized. If we are aware of the fact that mass communication reduces the dimensions of our world and makes it more unified and universal, we should take this into consideration when planning the Universal Museum and the language that should be used in it. As curators, educators and museum staff we should not ignore the fact that the spectator/viewer is drawn to the exhibits not only by their own merit, but also guided and assisted by verbal messages, i. e. Labels, brochures. Catalogues etc. Hence, the crucial question is what we, the museologists, use as a means of communication when preparing for a Universal Museum. Should we use pictorial semiotics? This may be a partial solution, which is mainly restricted to objects that can be manipulated and moved by the visitor, as is the case in most of the technological museums. But since the range of objects on display at museums is vast and varied - fine art, archaeological finds, ethnographic objects etc., it may not be the answer to the whole spectrum of exhibits. Dr. Ludwig Lazarus Zamenhof, being an optimist, hoped that by introducing Esperanto to the multi-lingual world population, humanity would be able to bridge and diminish the gap of linguistic differences, thus creating a better understanding between the international communities. Unfortunately this vision was not realized. Esperanto was and still is an utopian and esoteric phenomenon. The barriers between nations still exist although, as mentioned earlier, mass media do help, in some ways, to reduce them.