Koivistonkyläntie, Äänekoski : Museotien hoito- ja ylläpitosuunnitelma

Koiviston museotie, Koivistonkyläntie 16757 sijaitsee Keski-Suomessa Äänekosken Koiviston kylässä. Museotien pituus on 2,9 kilometriä ja tieosoite on 16757 1/0 – 1/2900. Tie liittyy itä- ja länsipäässä maantiehen 69, joka johtaa Äänekosken Hirvaskankaalta Suonenjoen Levään. Valtatieltä 4 Hirvaskankaan liittymästä on noin 2 kilometriä museotien länsipäähän. Hirvaskankaalta on rakennettu museotien länsipäähän kevyenliikenteen väylä, joka on avattu syksyllä 2012. Museotien itäisen liittymän tuntumassa, museotien varressa, sijaitsee kylän opastusalue. Koivistonkylän paikallistie on liitetty Liikenneviraston (silloin Tielaitoksen) museokohdekokoelmaan vuonna 1998. Kohteen historiatiedot ovat olleet poikkeuksellisen kevyet. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman historiaselvittelyssä voitiin todeta, että Koiviston kylä ja paikallistie ovat Keski-Suomen vanhimman tien, Vanhan Laukaantien, osia. Tie liittyy Keski-Suomen asutushistoriaan 1500-luvulla. Koiviston alueella on sekä kivi- että rautakautisia jäänteitä, joten paikka on ollut asuttu jo huomattavasti aikaisemmin. Koiviston kylä on ollut Keski-Suomen keskuspaikka jo 1600-luvulla, mutta sen kukoistuskausi oli 1700- ja 1800-luvun taite. Kun Ruotsin sodat Venäjää vastaan menestyivät huonosti, valtion itäraja siirtyi länteen ja vanhat Savon ja Karjalan kauppatiet katkesivat. Tämä vaati kulkuyhteyksien parantamista itä-länsi- suuntaan Pohjanlahden satamakaupunkeihin. Valtakunnan uudistuksina perustettiin Vaasaan hovioikeus ja Vaasan lääni sekä Kuopion kaupunki. Kuopiosta rakennettiin Koivistonkylän kautta Vaasaan tie, joka valmistui ratsupolkuna vuonna 1787. Uuden postitien ja Vanhan Laukaantien risteyksessä Koivistonkylästä kehittyi keskuspaikka. Siellä oli postikonttori, lääkäri, apteekki, kruununmakasiini, kruununvouti ja henkikirjoittaja. Koivisto menetti asemansa Jyväskylälle, kun sille myönnettiin kaupunkioikeudet vuonna 1837. Liikenneviraston museokohdekokoelmassa Koivistonkylän museotie liittyy ajanjaksoon: ”1600–1700-lukujen maantieverkon rakentuminen”, missä rakentamisen pontimena olivat sisämaan kauppayhteydet satamiin, sotilaskuljetukset, hallinto ja erityisesti postin kulku. Ajanjaksolle tyypillistä oli Savon ja Karjalan maaliikenneyhteyksien rakentaminen Pohjanlahdelle. Koivistonkylään liittyy sotahistoriallinen tapahtuma Suomen sodan 1808–1809 ajalta, jolloin kylässä olleen kruununmakasiinin ja sen viljavarojen omistuksesta käytiin kahakka. Koivistonkylä teineen ei kuuluu museoviraston rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (RKY). Koivistonkylä on luokiteltu Keski-Suomen maakuntakaavassa maakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on keskeistä ympäristön ilmeelle. Koivistonkylässä toimii kyläyhdistys, joka yhdessä kylän urheilu- ja metsästysseuran kanssa omistavat aktiivisessa käytössä olevan Seuratalon. Kylässä toimii myös koulu. Koivistonkyläntien kunto on museaalisessa näkökulmassa hyvä. Tien linjaus ja tasausviiva ovat säilyneet pääpiirtein oletettavasti vuoden 1787 tien kaltaisina. Tietä on levitetty ensin 1800-luvulla ja sittemmin autoliikenteen tarpeisiin, mutta alkuperäisen kaltainen vaikutelma on jäljellä. Tien ympäristö on pääosin hyvin hoidettua. Uutta rakennusrantaa on yritetty sopeuttaa vanhaan kylämaisemaan. Museokohteena Koivistonkyläntie on helposti saavutettava, ympäristöltään siisti ja maisemallisesti mielenkiintoinen. Hoito- ja ylläpitosuunnitelman tavoitteena on säilyttää Koiviston museotie todisteena 1600–1700-luvun kustavilaisen kauden talonpoikaisesta tierakennuksesta. Tieverkko on itsessään muinaismuistolain suojaama muinaisjäännös. Tien säilyneisyys museointihetken (1998) asussa edellyttää hienovaraisia toimenpiteitä, joissa erityisesti otetaan huomioon tien liittyminen ympäristöönsä, perinteikkääseen, jatkuvasti toimivaan ja uudistuvaan kyläyhteisöön sekä suojellaan tienvarren muinaismuistot, muistomerkit ja muinaismuistoihin rinnastettavat kilometripylväät. Toimenpiteillä pyritään korostamaan tien ja sen ympäristön tulkittavuutta. Suunnitelmassa on esitetty toimenpiteitä tien ja sen lähiympäristön kehittämiseksi ja hoitamiseksi sekä tienpitäjän että maanomistajien näkökulmasta. Suunnitelma sisältää alueurakkaan sisällytettävät tieympäristön hoitotoimenpiteet sekä pitkän aikavälin tavoitteena kohteen ympäristön kunnostustoimenpiteitä ja suuntaviivoja tien mahdolliselle korjaukselle.

Perinteentutkimuksen näkökulma uskonnollisista yhteisöistä irtautuneiden kokemuksiin ja kertomuksiin

Kirjallisuusarvostelu

Arvostelut / Recensioner

Johanna Pentikäinen: Kirjallisuudenopetuksen kalpeat kasvot? (Kaisa Ahvenjärvi & Leena Kirstinä: Kirjallisuuden opetuksen käsikirja). – Nora Hämäläinen: Filosofian ja kirjallisuuden rajapintoja tutkimassa (Jukka Mikkonen & Antti Salmi-nen (toim.): Kirjallisuus ja filosofia – Rinnakkaisuuksia, risteyksiä, ristiriitoja). – Sari Salin: Satiiria on Suomessakin (Sari Kivistö & H.K. Riikonen: Satiiri Suomessa). – Mia Österlund: Upplagsrika analyser av finländsk samtidslitteratur (Leena Kirstinä (red.): Nodes of Contemporary Finnish Literature). – Päivi Koivisto: Suomalainen tekijäpeli ranskalaisin säännöin (Kaisa Kurikka: Algot Untola ja kirjoittava kone). – Pertti Lassila: Kiven kirjeet hyvin toimitettuina (Aleksis Kivi: Kirjeet. Kriittinen editio. Toimittaneet Juhani Niemi (päätoimittaja), Sakari Katajamäki, Ossi Kokko, Petri Lauerma, Jyrki Nummi. Ruotsinkieliset kirjeet suomentanut Juhani Lindholm). – Tiina Käkelä-Puumala: Nykyaikaa etsimässä (Pekka Vartiainen: Postmoderni kirjallisuus. Länsimai-sen kirjallisuuden historia 1945–2000).

Yhdysvaltojen SEAD-toiminnan kehittyminen 1970-luvulta 1990-luvun loppuun

Ilmapuolustukseen vaikuttaminen on ollut merkittävä osa yhdysvaltalaista sodankäyntiä 1970-luvulta 1990-luvulle. Ilmapuolustukseen vaikuttamisesta on Yhdysvalloissa käytetty nimitystä SEAD-toiminta ja vaatimuksia SEAD-toiminnalle ovatkin eri aikakausina asettaneet niin mahdollinen Varsovan liiton ilmapuolustuksen kohtaaminen kuin hyvin tiukoilla voimakäytön kriteereillä toteutettu Kosovon ilmasotakin. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten Yhdysvaltojen SEAD-toiminta on kehittynyt 1970-luvulta 1990-luvun loppuun mennessä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena asiakirjatutkimuksena ja keskeisinä lähteinä toimivat erilaiset ohjesäännöt, kirjallisuus, artikkelit ja aiemmin julkaistut tutkimukset eri aiheista. Tutkimus toteutettiin yhdysvaltalaisesta näkökulmasta ja SEAD-toiminnasta käytettiin sen yhdysvaltalaista määritelmää. Tutkittavaa aihetta lähestyttiin tekniikan näkökulmasta ja tutkimuksessa perehdyttiin keskeisten järjestelmien, laitteiden ja kaluston käyttö- ja vaikutusperiaatteisiin, joiden osalta pyrittiin löytämään kullekin aikakaudelle olennaisimmat, vaikuttavimmat ja käytetyimmät. Tutkimuksen ulkopuolelle rajattiin ydinaseiden käyttö, laivasto-osastoja vastaan suunnattu SEAD, sekä ilmakuljetus niiltä osin kuin se ei suoranaisesti vaikuttanut SEAD-toiminnan kehittymiseen yleisesti. Tutkimuksessa perehdyttiin yhdysvaltalaiseen ja israelilaiseen SEAD-toimintaan Vietnamin sodan, Jom Kippur -sodan, Israelin ilmahyökkäyksen Bekaan laaksoon, operaatio Eldorado Canyonin, Persianlahden sodan, Irakin lentokieltoalueiden valvonnan ja Kosovon ilmasodan yhteydessä. Israelin SEAD-toiminta ja sotakokemukset ovat tutkimuksessa mukana koska niillä oli merkittävä vaikutus yhdysvaltalaisen SEAD-toiminnan kehittymisessä. Tapahtumien vaikutukset näkyivät muutoksina ohjesäännöissä, kalustossa ja toimintatavoissa. SEAD toiminnassa otettiin ”etsi ja tuhoa” -toiminnan jälkeen käyttöön niin sanottu ”saturaatiotaktiikka”, jossa vastustajan järjestelmät ylikuormitettiin. Toimintaperiaate muuttui uudelleen 1990-luvun lopussa, vastustajien opittua saturaatiotaktiikan heikkoudet. Tutkimuksessa havaittiin että tutkittuna ajanjaksona Yhdysvaltojen SEAD-toiminnassa vaikuttavin tekijä on ollut elektroninen sodankäynti, sen eri muodoissaan. Asejärjestelmien osalta tutkasäteilyyn hakeutuvien ohjusten käyttö on ollut merkittävässä roolissa. Niiden rooli on kuitenkin ajan myötä hieman muuttunut ja niiden rinnalle on tullut useita muita asejärjestelmiä.

Maatalousalueiden kosteikkojen, luonnon monimuotoisuuden ja suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma, Laihia

Maaseudun perinteinen maisema ja luonto ovat muotoutuneet vuosisatojen aikana erilaisten maankäyttötapojen tuloksena. Perinteiset maankäyttömuodot, kuten laidunnus ja niitto, ovat luoneet näille alueille tunnusomaisen kasvi- ja eläinlajiston. Maatalouden tarjoamissa elinympäristöissä elää noin neljäsosa Suomen luonnonvaraisista eliölajeista. Viime vuosikymmenten aikana maisema on kuitenkin muuttunut yksipuolisemmaksi ja luonnon monimuotoisuus vähentynyt maatalousympäristössä. Kuivatus on vähentänyt vesistöihin ja luonnon uomiin kuuluneita kosteikkoja ja tulva-alueita. Maatalousympäristöä hoitamalla voidaan palauttaa luonnon monimuotoisuutta ja maisemallisia arvoja. Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan kaikkien eliölajien sekä niiden elinympäristöjen ja elottoman luonnon moninaisuutta. Laihia on perinteikästä maatalousaluetta. Laihialle laadittiin vuosien 2014-2015 aikana MMM:n määrärahalla maatalousalueiden monivaikutteisten kosteikkojen, luonnon monimuotoisuuden ja suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma. Suunnittelualue, jolle kartoitus keskittyi, sijoittui maatalousvaltaiselle alueelle Laihianjoen molemmin puolin. Hankkeessa Laihialla kartoitettiin luonnon monimuotoisuuskohteita, mahdollisia monivaikutteisten kosteikkojen paikkoja sekä suojavyöhykkeiden tarvetta. Kohteille annettiin toimenpidesuosituksia, joita maanomistajat voivat halutessaan toteuttaa.

Lapväärtinjoen alaosan väylien kunnostushankkeen loppuraportti : Vedenlaadun, sedimentin, kasvillisuuden ja pohjaeläimistön velvoitetarkkailutulokset vuosina 2011 – 2014

Kristiinankaupungin kaupunki sai ympäristölupaviraston luvan Lapväärtinjoen alaosan kunnostukseen väyliä ruoppaamalla. Ruop-paukset aloitettiin talvella 2011–2012 ja niitä jatkettiin seuraavana talvena. Ensimmäisenä talvena ruopattiin noin 18 100 m3 ja toisena 25 200 m3. Lupapäätöksessä luvanhaltija määrättiin tarkkailemaan hankkeen vaikutuksia veden laatuun, suojeltuihin Natura 2000 – luonnonarvoihin, kalakantoihin, kalojen kutualueisiin ja kalastukseen valvovien viranomaisten hyväksymällä tavalla. Tässä loppurapor-tissa esitetään kaikki vedenlaatu-, sedimentaatio- ja pohjaeläintarkkailujen tulokset ja lisäksi kasvillisuuskartoitusten tulokset vuosilta 2011 ja 2014. Vesistötyöt heikensivät vedenlaatua selvästi samentamalla vettä ja aiheuttamalla kiintoaine-, fosfori- ja metallipitoisuuksien kasvun talvina 2011–2012 ja 2012–2013. Merialueelle vesistötöiden vaikutus ulottui voimakkaimmin samentumisen ja kiintoainepitoisuuden kasvuna. Vaikka suurimmat sameusarvot ja kiintoainepitoisuudet havaittiin työkoneen lähistöltä, vesi oli myös uloimmilla merinäytteen-ottopaikoilla usein selvästi sameampaa ja kiintoainepitoisempaa kuin joessa työalueen yläpuolella. Ruopattavien massojen kalkitustarve ja biologisesti myrkyllisten aineiden pitoisuudet selvitettiin ennen ruoppaustöitä. Vesistötöistä veteen vapautuneen ja pohjalle laskeutuneen kiintoaineen määrää seurattiin Lapväärtinjoen edustan merialueelle sijoitetuilla sedimen-taatioputkilla. Natura 2000 – suojelualueen kasvillisuuden mosaiikkimaisuutta, määrää ja vyöhykkeisyyttä tarkkailtiin ennen ruoppaustöitä vuonna 2011 ja töiden jälkeen vuonna 2014 otetuista ilmakuvista. Lisäksi alueelle tehtiin maastokäyntejä. Ilmakuvaus uusitaan vielä vuonna 2016. Pohjaeläinnäytteitä otettiin ennen ruoppaustöitä vuonna 2011 ja töiden jälkeen vuonna 2014 samoilta paikoilta. Pohjaeläinten yksilöti-heydet vaihtelivat paljon vuosien välillä. Yksilötiheyksiin vaikuttavat ihmistoiminnan aiheuttaman ravinne- ja orgaanisen aineen kuormi-tuksen lisäksi monet tekijät kuten lajien välinen kilpailu, sopeutumiskyky muuttuviin olosuhteisiin, veden suolapitoisuus ja sääolot.

Restaurering av vattenleder i Lappfjärds ås nedre lopp: Slutrapport : Resultat från den obligatoriska kontrollen av vattenkvaliteten, sedimentet, växtligheten och bottenfaunan 2011 – 2014

Staden Kristinestad fick tillstånd av miljötillståndsverket att restaurera Lappfjärds ås nedre lopp genom att muddra vattenlederna. Muddringarna inleddes vintern 2011–2012 och de fortsatte följande vinter. Under den första vintern muddrades 18 100 m3tfm och under den andra 25 200 m3tfm. I tillståndsbeslutet för projektet ålades tillståndshavaren kontrollera projektets konsekvenser för vattenkvaliteten, de skyddade Natura 2000-naturvärdena, fiskbestånden, fiskarnas lekområden och fisket på ett sätt som godkänns av tillsynsmyndigheterna. I den här slutrapporten presenteras alla resultat från kontrollerna av vattenkvaliteten, sedimentationen och bottenfaunan samt dess utom resultaten från växtlighetskartläggningarna 2011 och 2014. Vattenarbetena försämrade klart vattenkvaliteten genom att göra vattnet grumligt och orsaka ökade halter suspenderat material, fosfor och metaller under vintrarna 2011–2012 och 2012–2013. Effekterna av vattenarbetena sträckte sig kraftigast till havsområdet i form av ökad grumlighet och ökad halt suspenderat material. Trots att de högsta grumlighetsvärdena och halterna suspenderat material iaktt ogs i närheten av arbetsmaskinen var vattnet också på de yttersta havsprovtagningsplatserna ofta klart grumligare och sedimenthaltigare än i ån ovanom arbetsområdet. Behoven av kalkning och halterna av biologiskt giftiga ämnen i de massor som skulle muddras utreddes före muddringsarbetena. Mängden suspenderat material som frigjordes vid vattenarbetena och sjönk till botten följdes med ett sedimentationsrör. Växtlighetens mosaikartade natur, dess mängd och zonindelning granskades på flygfoton tagna före muddringsarbetena 2011 och efter arbetena 2014. Det gjordes också terrängbesök i undersökningsområdet. Flygfotograferingen kommer att återupptas år 2016. Bottendjursprov togs före muddringsarbetena 2011 och efter arbetena 2014 på samma platser. Individtätheterna bland bottendjuren varierade mycket mellan åren. Individtätheterna påverkas inte bara av belastningen av näringsämnen och organisk materia orsakad av mänsklig aktivitet utan också av många andra faktorer, såsom konkurrensen mellan arterna, förmågan att anpassa sig till förändrade förhållanden, vattnets salthalt och väderförhållandena.

Vastuullisuuden huomioiminen yritysostojen ja fuusioiden due diligence -tarkasteluissa: Yritysvastuu instituutiona suomalaisissa pörssiyrityksissä

Suomalaisten yritysten vastuullisuudella on pitkät perinteet, mutta vasta viime vuosina se on kehittynyt monialaiseksi ja kattavaksi osaksi yritysten kaikkea toimintaa. Ihannetilanteessa vastuullisuus on osa myös yritysten kasvun tavoittelua erilaisissa laajenemisstrategioissa kuten yritysostoissa ja fuusioissa. Yritysten kasvua koskevat teoriat yleisesti ennustavat yritysostojen ja fuusioiden tuovan synergioita, mutta silti suurin osa yritysten sulautumisista epäonnistuu. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan kvantitatiivisin menetelmin, voisiko vastuullisuuden huomiotta jättäminen due diligence -tarkasteluissa, ja täten mahdolliset yhteensopimattomuudet yritysvastuun hoidossa ja tasossa, olla syy yritysostojen ja fuusioiden epäonnistumisiin. Tutkielman tarkoituksena on myös muodostaa käsitys vastuullisuudesta suomalaisena instituutiona. Tutkimusongelmat johdettiin institutionaalista talousmaantiedettä, vastuullista liiketoimintaa sekä yritysostoja ja fuusioita tarkastelevien tieteenalojen teorioista ja aiemmasta tutkimuksesta. Aineisto kerättiin 18.3.–27.3.2015 sähköpostitse lähetetyllä Webropol-kyselyllä suomalaisten pörssiyhtiöiden yritysvastuun asiantuntijoilta. Vastausprosentiksi muodostui 24,6 %. Tämän vuoksi saatu aineisto analysoitiin pääasiassa kuvailevin menetelmin SPSS-tilasto-ohjelmalla sekä Excel-taulukkolaskentaohjelmalla. Tutkimus antoi suuntaa-antavan käsityksen siitä, miten due diligence -tarkasteluita ja etenkin vastuullisuusasioita hoidetaan tällä hetkellä suomalaisissa pörssiyrityksissä. Selkeitä tuloksia siitä, että vastuullisuuden osa-alueiden huomiotta jättäminen due diligence -tarkasteluissa johtaisi yritysoston tai fuusion epäonnistumiseen, ei vielä tällä tutkimuksella saatu. Yllättävintä tuloksissa oli, että kaikkien vastanneiden yrityksissä olivat yritysostot ja fuusiot sujuneet tilastojen vastaisesti hyvin. Onkin kiinnostavaa, että vastuullisuuden osa-alueiden vastattiin olevan jo nyt osa due diligence -tarkasteluita osassa yrityksiä, ja kaikkien vastaajien mielestä näin pitäisi aina olla. Tulosten perusteella vastuullisuus onkin yksi suomalaisiin pörssiyrityksiin vaikuttavista instituutioista. Tämä tukee institutionalisoitumisen tutkimuksen koulukuntaa, jonka mukaan käytännöt ja arvot voivat kehittyä säännönmukaisuuksiksi agenttien toimesta. Vastaajien yhtenevien mielipiteiden vuoksi voidaankin olettaa, että vastuullisuuden huomiointi yritysostojen ja fuusioiden yhteydessä yleistyy tulevaisuudessa. Lisätutkimusta kuitenkin tarvitaan tämän tutkimuksen tulosten varmistamiseksi ja yleistettävyyden selvittämiseksi.