Unohtuiko jokamiehenoikeuksien tarkastelusta luonnon- ja ympäristönsuojelun näkökulma?

Kirjallisuusarvostelu

”Kielestä kiinni”. Kuudesluokkalaisten maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen tason vaihtelut

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, minkälaista vaihtelua esiintyy maahanmuuttajaoppilaiden suomen kielen taidoissa peruskoulun kuudennella luokalla. Tutkimuksen tavoitteena on myös selvittää, minkälainen yhteys taustamuuttujilla (sukupuoli, äidinkieli, maahantuloikä, maahantulon syy, maassaoloaika ja vanhempien koulutausta) ja opetusjärjestelyillä, kuten perusopetukseen valmistavalla opetuksella, suomi toisena kielenä -opetuksella ja oman äidinkielen opetuksella, on suomen kielen taidon tasoon. Lisäksi tutkimuksen tavoitteena on selvittää oppilaan käyttämän kielen (suomen kieli ja äidinkieli) yhteyttä suomen kielen taidon tasoon. Tutkimusmetodina toimi mixed methods -tutkimus, ja tutkimuksen lähestymistapoja olivat kvantitatiivinen survey-tutkimus ja kvalitatiivinen sisällön analyysi. Tutkimukseen osallistui 219 maahanmuuttajaoppilasta 20:stä Turun koulusta. Tutkimusaineisto kerättiin Turun erityisopettajien ja suomi toisena kielenä -opettajien laatiman kielitestipaketin avulla. Oppilaan suullista ja kirjallista tuottamista arvioivat lasta opettavat opettajat eurooppalaisen viitekehyksen kielitaitotasojen kriteereitä käyttäen. Oppilaat arvioivat omaa äidinkielen ja suomen kielen taitoaan. Lisäksi oppilaat ja vanhemmat täyttivät tutkijan laatimat taustatietolomakkeet. Kielitestien tulosten mukaan oppilaista yli puolella oli tyydyttävä suomen kielen taito. Kaikista neljästä kielellisestä osiosta maahanmuuttajataustaiset oppilaat menestyivät parhaiten rakennekokeessa ja sanelussa, kun taas kuullun ja luetun ymmärtämisen tulokset olivat heikompia. Opettajien arviointien perusteella oppilaiden suulliset taidot vastasivat keskimäärin itsenäisen kielenkäyttäjän osaajan tasoa (B2) ja kirjoittamistaidot kynnystasoa (B1). Oppilaiden suomi toisena kielenä -arvosanan keskiarvo oli 7,26. Suomessa asumisen kestolla, maahantulon syyllä, äidinkielellä, maahantuloiällä, ja vanhempien koulutaustaustalla oli tilastollisesti merkitsevä yhteys suomen kielen taidon tasoon. Mitä kauemmin oppilaat olivat asuneet Suomessa ja mitä nuorempina he olivat tulleet Suomeen, sitä paremmin he menestyivät kielitesteissä. Paluumuuttajat menestyivät kielitaitotehtävissä kaikkein parhaiten ja pakolaiset heikoiten. Somalinkieliset erottuivat muista kieliryhmän edustajista heikoimpina suomen kielen taidon tasoltaan. Venäjänkieliset ja vietnaminkieliset saavuttivat parhaat tulokset kaikissa mittareissa. Erityisesti äidin korkeampi koulutustaso oli yhteydessä oppilaiden korkeampaan suomen kielen taidon tasoon. Oppilaat arvioivat suomen kielen taitonsa omaa äidinkieltään paremmaksi puhumisessa, lukemisessa ja kirjoittamisessa. Parhaiten eri mittareissa menestyivät oppilaat, jotka eivät olleet osallistuneet perusopetukseen valmistavaan opetukseen eivätkä erilliseen suomi toisena kielenä -opetukseen. Omaa äidinkieltään enemmän opiskelleet menestyivät kielitaitotehtävissä paremmin kuin vähän aikaa omaa äidinkieltään opiskelleet, mutta yhtä hyvin kuin ne, jotka eivät olleet opiskelleet omaa äidinkieltään lainkaan. Oppilaat, jotka puhuivat kaveriensa kanssa sekä omaa äidinkieltään että suomen kieltä, osoittautuivat kielitaidon tasoltaan paremmiksi kielitesteissä ja opettajien arvioinneissa.

Suomen sodissa 1939–1945 saatujen kokemusten vaikutus suomalaisen kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön

Ennen talvisotaa kranaatinheittimistö oli ollut melko pieni jalkaväen koulutushaara, jonka kehittäminen oli vielä kesken talvisodan alettua. Sotien aikana toimittiin lähes kymmenen vuotta vanhojen yleisten taktisten ohjesääntöjen pohjalta. Sotien kokemukset kuitenkin muokkasivat epävirallisesti kranaatinheittistön toimintaa ja taktista käyttöä. Sotakokemusten kerääminen aloitettiin heti talvisodan päätyttyä, sillä niiden tuoma hyöty haluttiin saada laajemmin käyttöön. Välirauhan alettua kokemusten analysointi oli kuitenkin hidasta, eikä kaikkia talvisodan kokemuksia onnistuttu käyttämään hyväksi ennen jatkosodan alkamista. Jatkosodan alussa uusien kokemusten keräämistä jatkettiin. Näiden perusteella kranaatinheittimistön organisaatiota ja taktista käyttöä pyrittiin kehittämään jo sotien aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Suomen sodissa 1939–1945 saadut kokemukset vaikuttivat suomalaisen kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön. Pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: miten kranaatinheittimistöä käytettiin ennen talvisotaa, miten talvisodan kokemukset vaikuttivat kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön, miten kranaatinheittimistön taktinen käyttö kehittyi jatkosodan aikana ja miten sotien kokemukset vaikuttivat kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön sotien päätyttyä. Tutkimus on laadullinen asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisältöanalyysia. Tärkeimpiä alkuperäislähteitä ovat Kansallisarkiston arkistolähteet, jotka koostuvat pääosin päämajan koulutusosaston, jalkaväkitoimiston sekä tykistötoimiston asiakirjoista. Toisen tärkeän alkuperäislähteen muodostavat sotien aikana voimassa olleet ja niiden jälkeen julkaistut ohjesäännöt ja oppaat. Tutkimuksessa ilmeni, että sotien aikana voimassa olleet vanhat ohjesäännöt olivat ohjeistaneet kranaatinheittimistön taktisen käytön tarkasti, mutta niissä oli ollut myös puutteita, esimerkiksi yhteistoimintaa tykistön kanssa ei ollut ohjeistettu. Ohjesääntöjen oppeja ei saatu kuitenkaan täysin käytäntöön talvi- ja jatkosodan alussa, mihin syynä olivat aluejärjestön nopea uudelleenjärjestely ennen sotia, kertausharjoitusten vähyys, heittimien määrän nopea lisääntyminen ja kokemuksen sekä vakituisen henkilökunnan puute heittimistössä. Myös jalkaväen johtajilla oli heittimistön käytössä selviä puutteita. Heittimistön kehityksestä jatkosodan aikana olivat huolissaan etenkin tykistökomentajat, jotka olivat asian takia usein yhteydessä ylöspäin, antoivat ohjeistuksia ja järjestivät koulutuksia. Taktista käyttöä koskeva yhtenäistäminen pääsi käyntiin, kun kranaatinheittimistön ampumatoiminnan tarkastus ja kehittäminen käskettiin 25.7.1942 tykistön tarkastajalle. Jatkosodan loppua kohden siirryttiin myös kranaatinheittimistössä keskitetympään ja lähes tykistölliseen käyttöön. Sotien jälkeen keskustelu kranaatinheittimistön organisaatiosta ja käytöstä kiihtyi. Osa halusi viedä sitä tykistöllisempään suuntaan ja osa pitää sen aikaisempaa selkeämmin jalkaväen tulitukiaseena. Organisaatioissa päädyttiin yhdistämään kranaatinheittimistö jalkaväen muiden raskaiden aseiden kanssa suuriksi kokonaisuuksiksi. Käytön suhteen kevyet kranaatinheittimet pidettiin kiinteästi jalkaväen tukena ja raskaat kranaatinheittimet lähentelivät tykistömäistä käyttöä.

Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden, monivaikutteisten kosteikkojen ja suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma : Jyväskylä – Puuppola, Kuukanpää, Tikka-Mannila, Palokka, Nyrölä ja Kuikka

Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden, kosteikkojen ja suojavyöhykkeiden yleissuunnittelussa tavoitteena on kannustaa viljelijöitä maatalousympäristön luonnon hoitoon ja vesiensuojeluun. Tämä suunnitelma sijoittuu Jyväskylään: Puuppola, Kuukanpää, Tikka-Mannila, Palokka, Nyrölä ja Kuikka. Suunnitelmajulkaisussa esitellään seitsemän kosteikon paikkaa ja kolme eroosiosta kärsivää ojaa, joiden luonnontilaa voi parantaa ei-tuotannollisella kosteikkoinvestoinnilla. Suojavyöhykkeitä on pääasiallisesti esitetty vesistöihin rajoittuville pelloille. Luonnon monimuotoisuuskohteita ovat perinnebiotoopit noin 10 ha sekä reunavyöhykkeet ja metsäsaarekkeet joita on 12 ha. Kohteiden hoitaminen ja perustaminen on vapaaehtoista.

Maatalousalueen monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma : Nilsiän vesistöreitin alaosan alue

Järjestyksessään viides Pohjois-Savon monivaikutteisten kosteikkojen yleissuunnittelu toteutettiin vuonna 2013 Nilsiän vesistöreitin alaosalla Kuopion, Siilinjärven ja Juankosken alueilla. Kartoitusalueen valintaan vaikutti alueen vesistöjen heikentynyt tila sekä alueen maatalousvaltaisuus. Suomen ympäristökeskuksen vesistömallijärjestelmän mallilaskelmien perusteella kartoitusalueelta löytyi runsaasti mahdollisia kosteikkopaikkoja. Yleissuunnittelun tarkoituksena oli löytää alustavasti kohteita, joihin mahdollisimman vähäisillä toimenpiteillä saadaan perustettua tai ennallistettua kosteikko. Kosteikkojen perustamiseen on mahdollista hakea maatalouden ei-tuotannollisten investointien tukea ja hoitoon ympäristötuen erityistukea. Kaikki tässä yleissuunnitelmassa esitetyt toimenpidesuositukset ovat vapaaehtoisia eivätkä velvoita maanomistajaa mihinkään toimenpiteisiin. Maanomistaja päättää itse kosteikon mahdollisesta toteutuksesta. Peruskuivatusten yhteydessä alavilla seuduilla aikaisemmin yleisesti esiintyneitä luontaisia kosteikkoja on usein kuivatettu tai täytetty maalla. Monivaikutteisilla kosteikoilla pidätetään pelloilta tulevaa ravinne- ja kiintoainekuormitusta, ja näin edistetään maatalouden vesiensuojelua, sekä luodaan vaihtelua maisemaan ja lisätään luonnon monimuotoisuutta luomalla eliöille uusia elinympäristöjä. Kosteikoilla on erityistä merkitystä riistan elinympäristöinä ja lisäksi ne voivat toimia myös virkistyskohteina. Kesän 2013 maastokartoituksessa arvioitiin noin 60 kohteen soveltuvuus monivaikutteisen kosteikon perustamispaikaksi. Kartoituksen tuloksena luontaisia paikkoja kosteikon perustamiselle löytyi jokunen. Monet alustavista kohteista sijaitsivat tiheäpuustoisen syvän uoman varrella, viljelykäytössä olevalla pellolla, puustoisella ojitetulla suolla tai hankalakulkuisella umpeenkasvaneella rantaluhdalla. Useissa tapauksissa kohteiden perustaminen olisi periaatteessa mahdollista, mutta vaatisi massiivikaivua ja/tai huomattavaa pengertämistä ja puuston hakkausta riittävän tilan saamiseksi. Arvioiduista kohteista n. 20 voisi soveltua kosteikon perustamiseen järkevällä työmäärällä. Tässä yleissuunnitelmassa esitetään kohdekohtaiset perustiedot kaikista maastokartoituksessa tarkistetuista kohteista, joita voidaan hyödyntää päätettäessä kosteikon perustamisesta ja varsinaisen hankesuunnitelman valmistelusta. Kosteikkokohteiden valuma-alueelta ja lähietäisyydeltä kartoitettiin myös luonnon monimuotoisuus (LUMO) kohteita; perinnebiotooppeja sekä muita luonnon ja maiseman monimuotoisuuden kannalta arvokkaita alueita. Kesällä 2013 arvioitiin 40 aluetta, joilta löytyi yli 210 sopivaa maatalouden erityistukisopimuksen täyttävää kohdetta. Löydetyt kohteet ovat mm. perinnebiotooppeja, metsäsaarekkeita, puronuomia sekä pellon ja metsän/vesistön välisiä reunavyöhykkeitä. Lisäksi alueilta löytyi puukujanteita ja latoja, jotka ovat maisemallisesti arvokkaita. LUMO -kohteiden arvokkaiden ominaispiirteiden ylläpitäminen vaatii aktiivista hoitoa. Raportissa esitetään hoitotoimenpiteitä, joiden avulla kohteiden arvoa pidetään yllä.

Kaakkois-Suomen työmarkkinat vuosina 2008–2014 : - mitä taloustaantumassa on tähän mennessä tapahtunut

Tässä raportissa on selvitetty Kaakkois-Suomessa tapahtuneita työmarkkinoiden muutoksia nykyisen taantuman ajalta, siis lähinnä vuodesta 2008 lähtien ja verrattu niitä koko maan keskimääräiseen kehitykseen ja aiemmin tapahtuneeseen rakennemuutokseen. Raportissa on seurattu väestön työmarkkinoilla toimimista, eri toimialojen työllisten määrien muutoksia sekä työttömyyden määrän ja piirteiden kehitystä. Kaakkois-Suomen väestö vähenee. Taantuman aikana vuoden 2007 lopusta väestö on supistunut lähes 4400 henkeä. Työikäisen (15–64-vuotiaan) väestön määrä on pienentynyt vieläkin enemmän: lähes 12 000 henkeä eli keskimäärin 2000 henkeä vuosittain. Kaakkois-Suomi joutui jo ennen nykyistä taantumaa tiettyjen toimialojen muutosten piiriin. Muutokset olivat tuolloin mm. suomalaisen massa- ja paperiteollisuuden piirissä uudenlaisia, kun tuotantoa alettiin supistaa suuria tuotantoyksiköitä sulkemalla. Samalla mm. satamien vientitoiminta hiljeni. Tämä rakennemuutoksen käynnistyminen jo ennen nykyistä taantumaa heijastuu ehkä siinä, että Kaakkois-Suomen taantuman aikaiset työllisyysmuutokset ovat jo tapahtuneiden vaiheiden jälkeen jääneet hieman maan keskimäärää pienemmiksi. Eliminoimalla maan useita alueita koetteleva väestön vähennys ja laskemalla eri väestöryhmien osuuksia kunkin vuoden väestöstä, saadaan paremmin esiin rakenteelliset työllisyyden muutokset. Miestyöllisten osuus väestöstä on vähentynyt Kaakkois-Suomessa (2007–2012) vajaa viisi prosenttiyksikköä, jonkin verran enemmän kuin koko Suomessa keskimäärin. Työttömien miesten osuus miesväestöstä on noussut maan keskiarvoa enemmän eli miesten työmarkkinatilanne on taantumassa heikentynyt Kaakkois-Suomessa enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Naisväestön työmarkkina-aseman muutos eroaa miesten muutoksesta. Sekä naistyövoiman että -työllisten osuus väestöstä on kasvanut Kaakkois-Suomessa tuntuvasti jaksolla 2007–2012, ja selvästi enemmän kuin Suomessa keskimäärin. Eli naiset ovat pärjänneet taantumassa vuoteen 2012 saakka kohtalaisen hyvin ja miehiä paremmin. Eräät myöhemmät kehityksen piirteet (mm. työttömyys) näyttävät naisten tilanteen kääntymistä huonompaan suuntaan. Työttömyysluvut seuraavat talouden suhdanteita yleensä ajallisesti jäljempänä. Talouden uusi laskuvaihe näkyy työttömyyden nopeana kasvuna vuosina 2013 ja 2014. Monien tuotannonalojen hiljentyneen kysynnän ohella työttömyyteen on alkanut vaikuttaa mm. julkisen sektorin lisääntynyt pyrkimys pienentää työvoimaansa. On ollut kaikkineen vähän toimialoja, joissa työllisten nettomäärä kasvaa ja entistä vähemmän toimialoja, jotka korvaavat eläkkeelle siirtyvät palkkaamalla vastaavan määrän uusia työntekijöitä. Tämä vaikeuttaa nuoren, ammattiin valmistuneen työvoiman sijoittumista työmarkkinoille. Raportin on laatinut Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen erikoistutkija, yht. lis. Niilo Melolinna virkatyönä.

Maatalousalueiden kosteikkojen, luonnon monimuotoisuuden ja suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma, Laihia

Maaseudun perinteinen maisema ja luonto ovat muotoutuneet vuosisatojen aikana erilaisten maankäyttötapojen tuloksena. Perinteiset maankäyttömuodot, kuten laidunnus ja niitto, ovat luoneet näille alueille tunnusomaisen kasvi- ja eläinlajiston. Maatalouden tarjoamissa elinympäristöissä elää noin neljäsosa Suomen luonnonvaraisista eliölajeista. Viime vuosikymmenten aikana maisema on kuitenkin muuttunut yksipuolisemmaksi ja luonnon monimuotoisuus vähentynyt maatalousympäristössä. Kuivatus on vähentänyt vesistöihin ja luonnon uomiin kuuluneita kosteikkoja ja tulva-alueita. Maatalousympäristöä hoitamalla voidaan palauttaa luonnon monimuotoisuutta ja maisemallisia arvoja. Luonnon monimuotoisuudella tarkoitetaan kaikkien eliölajien sekä niiden elinympäristöjen ja elottoman luonnon moninaisuutta. Laihia on perinteikästä maatalousaluetta. Laihialle laadittiin vuosien 2014-2015 aikana MMM:n määrärahalla maatalousalueiden monivaikutteisten kosteikkojen, luonnon monimuotoisuuden ja suojavyöhykkeiden yleissuunnitelma. Suunnittelualue, jolle kartoitus keskittyi, sijoittui maatalousvaltaiselle alueelle Laihianjoen molemmin puolin. Hankkeessa Laihialla kartoitettiin luonnon monimuotoisuuskohteita, mahdollisia monivaikutteisten kosteikkojen paikkoja sekä suojavyöhykkeiden tarvetta. Kohteille annettiin toimenpidesuosituksia, joita maanomistajat voivat halutessaan toteuttaa.

Keski-Suomen ELY-keskuksen kanta-, seutu- ja yhdystieverkon merkitsevyysluokitus : Poikkileikkaus vuoden 2014 tilanteesta

Työssä tarkastellaan Keski-Suomen ELY-keskuksen alueen kaikkien kanta-, seutu- ja yhdysteiden merkittävyyttä tieosittain. Tarkasteltava tieverkko jaettiin kahteen osaan: vähäliikenteisiin ja keskivilkkaisiin teihin. Tien toiminnallinen luokka ei vaikuta jaotteluun. Seutu- ja yhdystieverkon tiejaksot, joiden KVL on alle 500 ajon./vrk, kuuluvat vähäliikenteiseen tieverkkoon ja tiet, joiden KVL on vähintään 500 ajon./vrk, kuuluvat keskivilkkaaseen tieverkkoon. Lisäksi työn alussa päätettiin, että kaikki kantatiet sekä kuntakeskuksien väliset seututiet sisällytetään keskivilkkaaseen tieverkkoon, vaikka asetettu liikennemääräraja ei täyttyisi. Tarkasteltavan tieverkon kokonaispituudeksi muotoutui näin ollen 4 660 kilometriä. Merkitsevyysluokitus jakaantuu kolmeen pääluokkaan ja niihin sisältyviin yksittäisiin merkitsevyystekijöihin. Pääluokka 1 sisältää säännöllisen henkilöliikenteen, pääluokka 2 säännöllisen tavaraliikenteen ja pääluokka 3 muita tekijöitä. Koska vähäliikenteinen ja keskivilkas tieverkko eroavat merkityksellisesti ja liikenteellisesti toisistaan, laadittiin niille kunkin pääluokan osalta omat erilliset merkitsevyystekijänsä. Pääpiirteissään luokitus on molemmilla samansuuntainen, mutta eroja syntyy merkitsevyystekijöiden erilaisista painotuksista ja pääluokkien alla tarkasteltavista merkitsevyystekijöistä. Päätettyjen merkitsevyysluokkien, niiden pisteiden ja painoarvojen perusteella kullekin tieosuudelle laskettiin merkitsevyyspisteiden summa. Merkitsevyyspisteiden perusteella tieosat jaettiin neljään eri luokkaan, joista luokka 1 on merkittävin ja luokka 4 vähiten merkittävä. Merkitsevyysluokitukset toimivat apuna niin sanotun alemman tieverkon hankkeiden priorisoinnissa ja tienpidon ohjelmoinnissa. Työssä laaditun tietokannan avulla voidaan tehdä lisäanalyysejä esimerkiksi silloin, kun halutaan asettaa tiet parantamisen osalta kiireellisyysjärjestykseen. Merkitsevyysluokituksia voidaan hyödyntää esimerkiksi hoito- ja soratieluokituksissa, päällystettyjen teiden ylläpitoluokituksessa, rakenteen parantamishankkeiden priorisoinnissa, täsmähoitokohteita määritettäessä ja tien hallinnollisen luokituksen muutoksissa. Merkitsevyysluokitukset toimivat myös apuvälineenä sidosryhmien, kuten esimerkiksi maakuntaliittojen ja kuntien, kanssa käytävässä vuoropuhelussa. Tietokantaan on rakennettu myös herkkyystarkasteluosio. Muuttamalla minkä tahansa merkitsevyystekijän pistearvoa tai pääluokkien painotusta, muuttaa tietokanta jokaisen tieosan sijoitusta automaattisesti. Uusi sija samoin kuin sijamuutos näkyvät alkuperäisen sijoituksen vieressä, jolloin jokaisen tietokantaa käyttävän on helppo ja havainnollista tehdä haluamiaan herkkyystarkasteluja. Herkkyystarkastelun avulla voi myös reaaliajassa nähdä pisteytyksessä tapahtuvan muutoksen vaikutuksen luokituksen jakaumaan. Työkalu laskee automaattisesti luokituksen ja näyttää merkitsevyysluokkien kilometri- ja tieosajakauman.

Pyhärannan yleissuunnitelma : Suojavyöhykkeet, kosteikot ja luonnon monimuotoisuus sekä rantojen monikäyttö

Yleissuunnittelu Pyhärannan kunnan alueelle tehtiin kesällä ja syksyllä 2014. Samanaikaisesti tehtiin sekä ranta-alueiden monikäyttösuunnittelu että maatalousalueiden yleissuunnitelma. Ranta-alueiden suunnittelun kohteena olivat vesistöalueet Mannerveden lahden pohjukassa ja sen lähistöllä. Suunnittelun tavoitteena oli laatia käyttösuunnitelma osoitetuille ruovikkoalueille ja rantaniityille. Maatalousalueiden yleissuunnittelu kattaa koko kunnan alueen. Siinä tavoitteena oli selvittää alueen suojavyöhyketarpeet, löytää maatalouskosteikkojen perustamispaikkoja sekä inventoida luonnon ja maiseman monimuotoisuuskohteita sekä perinnebiotooppeja. Raportissa esitellään inventoinnin tulokset ja kerrotaan asiaan liittyvää perustietoa alueesta ja vesistöistä. Tietoa tarjotaan suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen perustamisesta ja hoidosta. Suunnitelmalla pyritään auttamaan viljelijää hyödyntämään maatalouden korvausjärjestelmää. Suunnitelman tietoja voidaan käyttää yksityiskohtaisen suunnittelun tukena haettaessa rahoitusta kohteiden toteuttamiseen. Suunnitelmassa esitetyt toimet ovat täysin vapaaehtoisia. Suunnittelu on toteutettu Varsinais-Suomen ELY-keskuksen toimeksiannosta. Suunnitelman ovat laatineet Esko Vuorinen ja Petra Nyqvist Silvestris luontoselvitys oy:stä. Arvokkaita näkemyksiä, kommentteja ja tietoja saatiin asukastilaisuuksien osallistujilta ja alueen asukkailta yleissuunnittelun eri vaiheissa.

Suorien kiinteistösijoitusten kansainvälinen hajauttaminen : tarkastelussa Japanin, Australian, Norjan ja Saksan asuntohintaindeksien tuottojen korrelaatiomuutokset suhteessa Suomen tuottoihin aikavälillä 1980-2013.

Suorien kiinteistösijoitusten hajauttamisesta kehkeytyi mielenkiintoinen aihe vuonna 2007 alkaneen maailmanlaajuisen talouskriisin seurauksena, jolloin asuntojen hinnat romahtivat lukuisissa maissa. Kiinteistösijoitusten hajauttamiseen liittyy lukuisia ongelmia ja riskejä, mutta myös saavutettavissa olevat hajautushyödyt houkuttelevat sijoittajia. Tutkielmassa etsitään vastausta siihen, voivatko kiinteistösijoitukset tarjota hajautushyötyjä myös silloin, kun volatiliteetti markkinoilla kasvaa ja ajaudutaan matalasuhdanteeseen tai lamaan. Vahvistuuko asuntohintaindeksien tuottojen välinen korrelaatio? Vaikuttaako maantieteellinen sijainti korrelaatio voimakkuuteen? Tutkielmassa keskitytään kansainvälisen kiinteistösijoittamisen mahdollisuuksiin ja ongelmiin, joihin perehdytään aikaisempien tieteellisten tutkimusten kautta sekä itse suoritetun empiirisen tutkimuksen avulla. Tieteellisiä artikkeleja on kerätty pitkältä ajanjaksolta, jotta voitaisiin samalla myös havainnoida tulosten muutoksia ajan kuluessa. Empiirisessä tutkimuksessa havainnoidaan Suomen ja neljän muun maan asuntohintaindeksien tuottojen korrelaatioita aikavälillä 1980-2013. Tutkittavalle ajanjaksolle ajoittuu useita maailmanlaajuisia kriisejä kuten, Aasian talouskriisi, ITkuplan puhkeaminen sekä vuonna 2007 alkanut maailmanlaajuinen talouskriisi. Aineisto tarjoaa tästä johtuen erinomaiset edellytykset hajautushyötyjen tutkimiselle mittavien kriisien keskellä. Empiirinen tutkimus suoritetaan korrelaatioanalyysinä, johon data on saatu Thomson Reuters-tietokannasta Datastream-ohjelman avulla. Tutkielman tulosten mukaan hajautushyötyjä on mahdollista saada myös kriisien keskellä, mutta hajautushyödyt heikkenevät markkinoiden volatiliteetin kasvaessa. Maantieteellisen sijainnin ei erityisesti nähty vaikuttavan kiinteistösijotusten hajautushyötyihin, mutta tarkempiin määritelmiin tarvittaisiin laajempi otos. Tutkielmassa kävi ilmi, että kansainvälisiä hajautushyötyjä on mahdollista saavuttaa kiinteistösijoitusten hajauttamisella. Hajautushyötyjä saatiin kaikilta tutkimuksen mantereilta ja maista, mutta hieman yllättäen parhaat hajautushyödyt oli mahdollista saada Saksan asuntomarkkinoilta. Ilmeisesti Saksan asuntomarkkinoiden vakaus oli suurin syy merkittäviin hajautushyötyihin. Kansainvälisten kriisien keskellä Suomen asuntohintaindeksi reagoi suhteellisen vahvasti. Tulevaisuudessa voidaan odottaa, että kiinteistösijoitusten hajautushyödyt heikkenevät, mutta säilyttävät silti houkuttelevuutensa johtuen markkinoiden paikallisuudesta. Kiinteistösijoittaminen ulkomaille yksinkertaistuu jatkuvasti markkinoiden muuttuessa avoimemmiksi sekä datan saatavuuden parantuessa.

Suomen mahdollisuudet vaikuttaa Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyyn

Väitöstutkimuksen kohteena on säädösten valmistelu ja niitä koskevaa päätöksenteko Euroopan unionissa erityisesti siitä näkökulmasta, miten Suomen kaltainen pieni jäsenvaltio voi vaikuttaa EU-säädöksiin. Väitöskirjassa analysoidaan unionin toimielinten välillä vallitsevaa dynamiikkaa ja Suomen asemaa erityisesti EUT-sopimuksen 289 artiklan 1 kohdan ja 294 artiklan mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lissabonin sopimuksen voimaantulon jälkeen tavallinen lainsäätämisjärjestys, joka aiemmin tunnettiin yhteispäätösmenettelynä, on selvästi yleisin lainsäädäntömenettely unionissa. Väitöskirja koostuu kuudesta erillisjulkaistusta pääosin vertaisarvioidusta artikkelista ja niitä täydentävästä ja kokoavasta yhteenveto-osasta. Kirjan tämä painos sisältää vain yhteenvetoluvun, ei erikseen julkaistuja artikkeleita. Väitöskirjassa hyödynnetään eurooppaoikeuden ja politiikan tutkimuksen kirjallisuutta. Metodologisesti väitöstutkimus edustaa empiiristä oikeustutkimusta, jossa yhdistyy lainopillinen analyysi ja empiiristen, tässä tapauksessa lähinnä laadullisten aineistojen analyysi. Yhteenvedossa on seurattu lainsäädäntömuutoksia ja oikeuskäytäntöä 10. huhtikuuta 2015 asti. Väitöskirjatutkimuksen kantavana teemana on oikeuden ja politiikan suhde EUlainsäätämisessä. Artikkeleita ja yhteenvetoa sitovat yhteen kaksi yleisen tason argumenttia. Ensiksi, EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevat oikeussäännöt ja institutionalisoituneet käytännöt luovat kehikon toimielinten sisäiselle päätöksenteolle sekä niiden välisille poliittisluonteisille neuvotteluille, vaikkakaan sääntöihin ja käytäntöihin ei yleensä ole tarvetta nimenomaisesti vedota menettelyn kuluessa. Toiseksi, koska Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion muodollinen valta – siis äänimäärä neuvostossa – on hyvin rajallinen, suomalaisten ministerien ja virkamiesten tulisi hyödyntää erilaisia epävirallisia vaikuttamiskanavia, jos halutaan vahvistaa Suomen tosiasiallista vaikutusvaltaa menettelyssä. Unionin lainsäädäntötoiminta ei tyypillisesti ole rationaalisen mallin mukaan etenevää päätöksentekoa, vaan tempoilevaa ja vaikeasti ennakoitavaa kamppailua eri preferenssejä edustavien toimijoiden välillä. Väitöskirjan ensimmäisessä artikkelissa analysoidaan säädösvalmistelua ja lainsäätämismenettelyä unionissa vaihe vaiheelta. Johtopäätöksenä todetaan, että unioniin on syntynyt yhteispäätösmenettelyn, sittemmin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen myötä uudenlainen lainsäätämiskulttuuri, jolle on leimallista tiiviit yhteydet komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston välillä. Toimielimet ottavat nykyisin joustavasti huomioon toistensa kantoja menettelyn edetessä, mikä mahdollistaa sen, että valtaosa EU-säädöksistä voidaan hyväksyä jo ensimmäisessä käsittelyssä. Toisessa tutkimusartikkelissa analysoidaan komission asemaa unionin toimielinrakenteessa. Artikkelissa tarkastellaan komission aloiteoikeutta sekä komission puheenjohtajan ja sen jäsenten valintamenettelyjä siitä näkökulmasta, edistääkö komissio todella unionin yleistä etua itsenäisenä ja riippumattomana, kuten EU-sopimuksen 17 artiklassa edellytetään. Tiettyjen järjestelyjen myötä Euroopan parlamentin ja komission suhde on kehittynyt siihen suuntaan, että komissio toimii jossain määrin parlamentille vastuunalaisena hallituksena. Artikkelissa kritisoidaan, että kehitys ei välttämättä lähennä kansalaisia unionin toimielimiin ja että kehitys omiaan vaarantamaan komission aseman verrattain riippumattomana välittäjänä trilogeissa. Kolmas artikkeli sisältää tapaustutkimuksen kuluttajille myönnettäviä luottoja sääntelevän direktiivin (2008/48/EY) valmisteluvaiheista. Tapaustutkimus konkretisoi Suomen hallituksen edustajien tekemän EU-vaikuttamisen keinoja, vahvuuksia ja kehittämiskohteita. Artikkelissa todetaan, että Suomelle aivan keskeinen vaikuttamisresurssi ovat sellaiset virkamiehet, jotka hallitsevat niin käsiteltävän säädöshankkeen sisältökysymykset kuin unionin päätöksentekomenettelyt ja toimielinten institutionalisoituneet käytännöt. Artikkelissa tehdyt empiiriset havainnot jäsenvaltioiden välillä käydyistä neuvotteluista tukevat konstruktiivisen mallin perusoletuksia. Neljännessä artikkelissa, joka on laadittu yhteistyönä professori Tapio Raunion kanssa, analysoidaan unioniasioiden kansallista valmistelua ja tarkemmin ottaen sitä, miten Suomen neuvottelukannat muotoutuvat valtioneuvoston yhteensovittamisjärjestelmän ylimmällä tasolla EU-ministerivaliokunnassa. Artikkelissa todetaan laajan pöytäkirja-aineiston ja sitä täydentävän haastatteluaineiston pohjalta, että EUministerivaliokunnan asialistan laadinta on delegoitu kokonaisuudessaan asiantuntijavirkamiehille. Lisäksi asialistan muotoutumiseen vaikuttaa luonnollisesti unionin toimielinten, erityisesti Eurooppa-neuvoston agenda. Toisaalta, EU-ministerivaliokunnan kokouksissa ministerit yksin tekevät päätöksiä ja linjaavat Suomen EU-politiikkaa. Viidennessä artikkelissa selvitetään, miten olisi toimittava, jos pyritään siihen, että uusi tai muutettu EU-säädös vastaisi mahdollisimman pitkälti Suomen kansallisesti määriteltyä neuvottelukantaa. Tehokkainta on vaikuttaa aloiteoikeutta lainsäädäntömenettelyssä käyttävään komissioon, tarvittaessa myös virkahierarkian ylimmillä tasoilla, sekä tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa, erityisesti puheenjohtajavaltion, tulevien puheenjohtajavaltioiden ja suurten jäsenvaltioiden kanssa. Mikäli käsittelyssä oleva EU-säädöshanke arvioidaan kansallisesti erityisen tärkeiksi tai ongelmalliseksi, tulisi vaikuttamistoimia laajentaa kattamaan myös Euroopan parlamentin avainhenkilöitä. Kuudennessa artikkelissa analysoidaan suomalaisen kansalaisyhteiskunnan ja etujärjestöjen vaikutusmahdollisuuksia EU-asioiden valmistelussa. Johtopäätöksenä todetaan, että muodollinen yhteensovittaminen EU-valmistelujaostojen laajan kokoonpanon kokouksissa ei ole sidosryhmille ensisijainen eikä tehokkain vaikuttamisen keino. Sen sijaan korostuvat epäviralliset yhteydet toimivaltaisen ministeriön vastuuvirkamieheen kotimaassa ja vaikuttaminen eurooppalaisen kattojärjestön välityksellä. Väitöskirjan yhteenveto-osassa on eritelty, missä EU:n säädösvalmistelun ja lainsäätämismenettelyn vaiheissa Suomen kaltaisella pienellä jäsenvaltiolla on parhaat edellytykset vaikuttaa valmisteltavana olevaan säädökseen. Parhaat vaikutusmahdollisuudet ovat aivan EU-säädöksen elinkaaren alkuvaiheessa, kun komissio on vasta käynnistämässä uutta säädösvalmistelua. Väitöstutkimuksessa todetaan, että varhaista kannanmuodostusta ja sen mahdollistamaa ennakkovaikuttamista on Suomessa kyetty kehittämään etenkin niissä poliittisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti tärkeissä hankkeissa, joissa hallituksen kannanmuodostus tapahtuu EU-ministerivaliokunnassa. Muissa unionin säädöshankkeissa ennakollisen vaikuttamisen intensiteetti näyttäisi vaihtelevan, riippuen muun muassa toimivaltaisen ministeriön keskijohdon ja ylimmän johdon sitoutumisesta. Toinen Suomelle otollinen vaikuttamisen ajankohta on silloin, kun komission antamaa ehdotusta käsitellään asiantuntijavirkamiesten kesken neuvoston työryhmässä. Tehokas vaikuttaminen edellyttää, että Suomea neuvotteluissa edustavat henkilöt kokoavat ”samanmielisistä” jäsenvaltioista kaksoisenemmistösäännön mukaisen voittavan koalition. Viimeinen vaikuttamisen ikkuna aukeaa silloin, kun Coreper-komiteassa laaditaan neuvoston puheenjohtajalle neuvottelumandaattia toimielinten välisiin trilogeihin tavallisen lainsäätämisjärjestyksen ensimmäisessä käsittelyssä. Tässä varsin myöhäisessä menettelyvaiheessa vaikuttaminen on pienen jäsenvaltion näkökulmasta jo selvästi vaikeampaa. Väitöskirja sijoittuu luontevasti osaksi valtiotieteellistä eurooppalaistumis-kirjallisuutta siltä osin, kuin siinä on tutkittu EU-jäsenyyden vaikutuksia kotimaisiin hallinnon rakenteisiin ja politiikan asialistaan. Kuten tunnettua, Suomen EU-politiikka rakentuu eduskunnalle vastuullisen valtioneuvoston varaan. Väitöskirjassa ei kuitenkaan ole otettu erityiseen tarkasteluun perustuslakiin sidottua eduskunnan ja hallituksen yhteistoimintaa EU-asioissa. Sen sijaan on tutkittu unioniasioiden valmistelua ja yhteensovittamista valtioneuvoston sisällä. Kun EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmää luotiin, pidettiin tärkeänä, että jokaisessa säädöshankkeessa ja politiikkahankkeessa kyetään muodostamaan kansallisesti yksi ja yhtenäinen neuvottelupositio. Yhtenäisen kansallisen linjan ajamisen katsottiin parantavan Suomen asemaa unionin päätöksenteossa. Väitöskirjassa todetaan johtopäätöksenä, että EU-asioiden kansallinen valmistelujärjestelmä toteuttaa sille asetetut tavoitteet käytännössä varsin hyvin. Merkittävin kehittämiskohde liittyy kansallisen EU-valmistelun reaktiivisuuteen. Jos Suomi haluaa vaikuttaa yhä vahvemmin EU-lainsäätämiseen, Suomelle tärkeät hankkeet pitäisi tunnistaa jo varhaisessa vaiheessa ja priorisoida selkeästi niiden hoitamista ministeriöissä.

Maatalousalueen monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitelma : Kuopion ja Leppävirran alue

Järjestyksessään kuudes Pohjois-Savon maatalousalueen monivaikutteisten kosteikkojen ja luonnon monimuotoisuuden yleissuunnitteluhanke toteutettiin vuonna 2014. Hankealueeksi valittiin Kallaveden alue. Kartoitusalueen valintaan vaikuttivat alueen maatalousvaltaisuus ja mahdollisuus parantaa ja ylläpitää alueen vesistön tilaa. Suomen ympäristökeskuksen vesistömallijärjestelmän mallilaskelmien ja paikkatietotarkastelun perusteella kartoitusalueelta etsittiin mahdollisia kosteikkopaikkoja ja yleissuunnittelun tarkoituksena oli löytää alustavasti kohteita, joihin mahdollisimman vähäisillä toimenpiteillä saadaan perustettua tai ennallistettua kosteikko. Kosteikkojen perustamiseen on mahdollista hakea ei-tuotannollisten investointien korvausta ja hoitoon ympäristösopimusta. Kaikki tässä yleissuunnitelmassa esitetyt toimenpidesuositukset ovat vapaaehtoisia eivätkä velvoita maanomistajaa mihinkään toimenpiteisiin. Maanomistaja päättää itse kosteikon mahdollisesta toteutuksesta tai LUMO-kohteen kunnostamisesta ja hoidosta.

Kireää pintaa ja ammattitaitoisia kokeita. Konteksti, frekvenssi ja fonologinen läpinäkyvyys suomen kielen homonyymisten sanamuotojen tulkinnassa

Tutkimuksessa selvitellään kirjallisen testin avulla kontekstin, frekvenssin ja fonologisen läpinäkyvyyden vaikutusta suomen kielen homonyymisten sananmuotojen (esim. kokeista, pinnassa, suojaisin) tulkintaan. Testi pohjautuu Klaus Laalon (1990) homo-nyymisten sananmuotojen luokitukseen ja rakentuu perusmuotojen nimeämisen varaan. Homonyymiset sananmuodot (yht. 36 muotoa) esiintyvät joko kontekstissa tai kontekstitta, ja tehtävänannossa joko on tai ei ole viitattu muotojen monitulkintaisuuteen. Kontekstit ovat lisäksi joko rajaavia (sallivat vain yhden tulkinnan) tai neutraaleja (mahdollistavat useamman tulkinnan). Testiin on osallistunut yhteensä 57 yläkoululaista ja lukiolaista (50 suomenkielistä ja 7 S2-oppijaa). Tutkimuksessa selvitetään, vaikuttavatko konteksti, frekvenssi ja fonologinen läpinäkyvyys siihen, missä määrin homonyymisten sananmuotojen eri merkitykset oivalletaan ja millä perustein homonyymisten sananmuotojen tulkinta määräytyy silloin, kun vaihtoehtoisista merkityksistä oivalletaan vain jokin. Erityisen huomion kohteena on homonyymien tulkinta rajaavassa kontekstissa: ohjaako konteksti automaattisesti oikeaan tulkintaan, ja jäävätkö kontekstiin sopimattomat merkitykset huomaamatta (vrt. Laalo 1982: 7; 1990: 12), vai aktivoituvatko merkitykset kattavasti? Kysymyksenasettelu on psykolingvistinen, ja työssä myös Laalon (1982: 7; 1990: 12) näkemystä suhteutetaan homonyymien prosessoinnista tehtyyn tutkimukseen. Tulosten perusteella homonyymisten sananmuotojen monitulkintaisuus oivalletaan parhaiten silloin, kun muodot esiintyvät ilman kontekstia ja tehtävänanto ohjaa vaihtoehtoisten merkitysten pohdintaan; muulloin niiden monitulkintaisuus jää pitkälti huomaamatta – jopa silloin, kun monitulkintaisuudella leikitellään. Monitulkintaisuuden havaitseminen ei myöskään riippunut frekvenssistä eikä läpinäkyvyydestä, jotka kuitenkin vaikuttivat siihen, mitä perusmuotoa vain yhden tulkinnan oivaltaneet informantit suosivat. Rajaavassa kontekstissa homonyymiset sananmuodot tulkittiin usein kontekstinvastaisesti. Erityisen paljon virhetulkintoja esiintyi S2-oppijoilla ja yläkoululaisilla, ja ne kasautuivat konteksteihin, joissa kontekstuaalisesti oikea tulkinta vastasi homonyymisen sananmuodon harvinaisempaa merkitystä. Tulkinnan ratkaisi siis frekvenssi, eivät kontekstuaaliset vihjeet. Laalon (1982: 7; 1990: 12) hypoteesin voi kuitenkin katsoa toteutuvan niissä rajaavissa konteksteissa, joissa kontekstinmukainen tulkinta vastasi homonyymisen sananmuodon yleisempää merkitystä.

Todellisuuden tasot: Luonnon supervenienssi ja tieteenalojen väliset suhteet

Tämä tutkielma käsittelee kysymystä siitä, miten superveniensin käsitettä voidaan soveltaa selitettäessä, miten eri tieteenalojen tutkimat ilmiöt voivat näyttäytyä luonteeltaan erilaisina ja toisiinsa palautumattomina siinäkin tapauksessa, että kaikki ilmiöt nousisivat yhdeltä perustavan fysiikan tasolta. Supervenienssi on tunnettu filosofisena käsitteenä ja sitä on esitetty selitykseksi moniin tämänkaltaisiin kysymyksiin, mutta pelkkänä teoreettisena käsitteenä se on vain osittainen esitys siitä, millainen eri tasojen suhde voisi teoriassa olla. Tässä työssä tutkin, miten empiirisiin tieteisiin pohjautuvat käsitteet suhtautuvat supervenienssin käsitteeseen ja antavat sille tarkemmin määritellyn sisällön sekä todisteita sen olemassaolosta. Ajatus siitä, että kaikki totuudet maailmassa olisivat johdettavissa jollekin yhdelle tasolle, kaipaa tarkennusta. David Chalmers on kirjassaan Constructing the World osoittanut yksityiskohtaisesti, miten tämä ajatus voidaan ymmärtää. On kuitenkin mahdollista väittää myös, että sekä käytännön tieteen että filosofian näkökulmasta on olemassa perusteita uskoa, että maailmassa ei ole yhtä perustasoa vaan useita toisiinsa palautumattomia tasoja. Tällaisen näkemyksen on yksityiskohtaisesti esittänyt ja perustellut John Dupré kirjassaan The Disorder of Things. Duprén esittämien kaltaisiin argumentteihin on mahdollista vastata käyttämällä supervenienssin käsitettä, kunhan sitä käytetään oikein. Supervenienssin ja siihen liittyvän emergenssin käsitteet voidaan ymmärtää eri tavoilla, joista toiset ovat järkevämpiä ja luonnon ymmärrettävyyden kannalta lupaavampia kuin toiset. Olennaista käsitteelle on moninainen toteutuvuus, jossa samat supervenientit ominaisuudet voivat toteutua monella tavalla alemmalla tasolla. Kun tarkastellaan luonnossa esiintyviä supervenienssin kaltaisia ilmiöitä, voidaan huomata fysiikan karkeistuksen käsitteen, jossa systeemiä koskevaa informaatiota katoaa, johtavan supervenienssisuhteeseen. Jack Cohenin ja Ian Stewartin emergenssiin liittyvät argumentit osoittavat, että luonnon supervenienssi johtaa myös siihen, että korkeamman tason ilmiöt voivat toteutua samanlaisina riippumatta siitä, mikä alemman tason pohja toteuttaa ne, ja liikkuminen selityksissä alemman ja ylemmän tason ilmiöiden välillä on usein ongelmallista. Tästä päästään havaintoon, että Duprén esittämä eri tasojen epäyhtenäisyys on käytännön tasolla varsin todellista, eikä tieteessä pitäisikään aina olettaa reduktionistista lähestymistapaa, mutta tämä ei toisaalta tarkoita, että tasojen erot olisivat jyrkkiä ja metafyysisiä. Tietoinen kokemus on ehkä ainoa ilmiö, jonka paikan löytäminen kokonaiskuvassa näyttäytyy periaattessakin hyvin ongelmallisena.