991 resultados para welfare index.
Resumo:
There is evidence across several species for genetic control of phenotypic variation of complex traits1, 2, 3, 4, such that the variance among phenotypes is genotype dependent. Understanding genetic control of variability is important in evolutionary biology, agricultural selection programmes and human medicine, yet for complex traits, no individual genetic variants associated with variance, as opposed to the mean, have been identified. Here we perform a meta-analysis of genome-wide association studies of phenotypic variation using ~170,000 samples on height and body mass index (BMI) in human populations. We report evidence that the single nucleotide polymorphism (SNP) rs7202116 at the FTO gene locus, which is known to be associated with obesity (as measured by mean BMI for each rs7202116 genotype)5, 6, 7, is also associated with phenotypic variability. We show that the results are not due to scale effects or other artefacts, and find no other experiment-wise significant evidence for effects on variability, either at loci other than FTO for BMI or at any locus for height. The difference in variance for BMI among individuals with opposite homozygous genotypes at the FTO locus is approximately 7%, corresponding to a difference of ~0.5 kilograms in the standard deviation of weight. Our results indicate that genetic variants can be discovered that are associated with variability, and that between-person variability in obesity can partly be explained by the genotype at the FTO locus. The results are consistent with reported FTO by environment interactions for BMI8, possibly mediated by DNA methylation9, 10. Our BMI results for other SNPs and our height results for all SNPs suggest that most genetic variants, including those that influence mean height or mean BMI, are not associated with phenotypic variance, or that their effects on variability are too small to detect even with samples sizes greater than 100,000.
Resumo:
Obesity is globally prevalent and highly heritable, but its underlying genetic factors remain largely elusive. To identify genetic loci for obesity susceptibility, we examined associations between body mass index and approximately 2.8 million SNPs in up to 123,865 individuals with targeted follow up of 42 SNPs in up to 125,931 additional individuals. We confirmed 14 known obesity susceptibility loci and identified 18 new loci associated with body mass index (P < 5 x 10(-)(8)), one of which includes a copy number variant near GPRC5B. Some loci (at MC4R, POMC, SH2B1 and BDNF) map near key hypothalamic regulators of energy balance, and one of these loci is near GIPR, an incretin receptor. Furthermore, genes in other newly associated loci may provide new insights into human body weight regulation.
Resumo:
The welfare outcomes for Bos indicus cattle (100 heifers and 50 cows) spayed by either the dropped ovary technique (DOT) or ovariectomy via flank laparotomy (FL) were compared with cattle subjected to physical restraint (PR), restraint by electroimmobilization in conjunction with PR (EIM), and PR and mock AI (MAI). Welfare assessment used measures of morbidity, mortality, BW change, and behavior and physiology indicative of pain and stress. One FL heifer died at d 5 from peritonitis. In the 8-h period postprocedures, plasma bound cortisol concentrations of FL, DOT, and EIM cows were not different and were greater (P < 0.05) than PR and MAI. Similarly, FL and DOT heifers had greater (P < 0.05) concentrations than PR and MAI, with EIM intermediate. Creatine kinase and aspartate aminotransferase concentrations were greater (P < 0.05) in FL and EIM heifers compared with the other treatments, with a similar pattern seen in the cows. Haptoglobin concentrations were significantly (P < 0.05) increased in the FL heifers compared with other treatments in the 8- to 24-h and 24- to 96-h periods postprocedures, and in cows were significantly (P < 0.05) increased in the FL and DOT compared with PR in the 24- to 96-h period. Behavioral responses complemented the physiological responses; standing head down was shown by more (P < 0.05) FL cows and heifers to 3 d postprocedures compared with other treatments, although there was no difference between FL and DOT heifers at the end of the day of procedures. At this same time, fewer (P < 0.05) FL and DOT heifers and cows were observed feeding compared with other treatments, although in cows there was no difference between FL, DOT, and EIM. There were no significant differences (P > 0.05) between treatments in BW changes. For both heifers and cows, FL and DOT spaying caused similar levels of acute pain, but FL had longer-lasting adverse impacts on welfare. Electroimmobilization during FL contributed to the pain and stress of the procedure. We conclude that: i) FL and DOT spaying should not be conducted without measures to manage the associated pain and stress; ii) DOT spaying is preferable to FL spaying; iii) spaying heifers is preferable to spaying cows; and iv) electroimmobilization causes pain and stress and should not be routinely used as a method of restraint.
Resumo:
Purpose: To compare lens dimensions and refractive index distributions in type 1 diabetes and age-matched control groups. Methods: There were 17 participants with type 1 diabetes, consisting of two subgroups (7 young [23 ± 4 years] and 10 older [54 ± 4 years] participants), with 23 controls (13 young, 24 ± 4 years; 10 older, 55 ± 4 years). For each participant, one eye was tested with relaxed accommodation. A 3T clinical magnetic resonance imaging scanner was used to image the eye, employing a multiple spin echo (MSE) sequence to determine lens dimensions and refractive index profiles along the equatorial and axial directions. Results: The diabetes group had significantly smaller lens equatorial diameters and larger lens axial thicknesses than the control group (diameter mean ± 95% confidence interval [CI]: diabetes group 8.65 ± 0.26 mm, control group 9.42 ± 0.18 mm; axial thickness: diabetes group 4.33 ± 0.30 mm, control group 3.80 ± 0.14 mm). These differences were also significant within each age group. The older group had significantly greater axial thickness than the young group (older group 4.35 ± 0.26 mm, young group 3.70 ± 0.25 mm). Center refractive indices of diabetes and control groups were not significantly different. There were some statistically significant differences between the refractive index fitting parameters of young and older groups, but not between diabetes and control groups of the same age. Conclusions: Smaller lens diameters occurred in the diabetes groups than in the age-matched control groups. Differences in refractive index distribution between persons with and without diabetes are too small to have important effects on instruments measuring axial thickness.
Resumo:
Non-invasive measurements of the age dependence of refractive index distribution in human eye lenses in vitro using a novel X-ray Talbot Interferometry method. In their paper, the authors make frequent reference to our own work in which we employed magnetic resonance imaging (MRI) to make similar non-invasive measurements of the refractive index distribution in the human eye lens [2, 3]. Prior to the current work, ours was the only method for making such measurements both non-invasively and without prior assumptions about the shape of the refractive index distribution. For this reason, the latest work is to be welcomed. However at several points in the paper, Pierscionek et al. [1] make statements about our technique which are factually incorrect...
Resumo:
Vasikoiden kasvatus yksilökarsinoissa, imemismahdollisuuden puute maitojuoton yhteydessä sekä pienet juomamäärät ovat tekijöitä, jotka mahdollisesti voivat vähentää vasikoiden hyvinvointia. Vasikoiden kasvatukseen etsitäänkin uusia tapoja, joissa eläinten käyttäytymistarpeet ja hyvinvointi otetaan entistä paremmin huomioon. Tässä väitöskirjassa vasikoiden kasvatusta on tarkasteltu sekä tuotannon että vasikoiden käyttäytymisen ja hyvinvoinnin kannalta. Väitöskirja koostuu kolmesta kokeesta, joista ensimmäisessä tutkittiin vasikoiden kasvatusta ryhmäkarsinoissa ulkona tai sisällä ja vasikoiden kasvatusta sisällä ryhmä- tai yksilökarsinoissa. Toisessa kokeessa vasikoiden annettiin imeä emiään rajoitetusti lypsyn jälkeen viiden tai kahdeksan viikon ajan ja kolmannessa selvitettiin vasikoiden veden juontia, kun vasikat saivat juomarehua vapaasti. Lisäksi kokeiden yhdistetystä aineistosta analysoitiin eri rehujen syöntimäärien suhdetta sekä rehujen vaikutusta kasvuun ennen ja jälkeen maidosta vieroituksen. Tutkimuksessa todettiin, että vasikoita voi ryhmässä kasvattaa kylmissä ja vaihtelevissa sääoloissa ulkona, kunhan ne hoidetaan ja ruokitaan erittäin huolellisesti. Kylmällä ilmalla vasikat saattavat kuitenkin syödä väkirehua vähemmän varsinkin, jos ruokailupaikka on ulkona ja makuualue sisällä. Ryhmässä kasvaneet vasikat aloittivat sekä kuivien rehujen syönnin että märehtimisen nuorempina kuin yksilökarsinassa kasvaneet. Ryhmissä esiintyvää käyttäytymisongelmaa, toisten vasikoiden imemistä, voidaan vähentää hoito- ja ruokintamenetelmillä. Annettaessa vasikoiden imeä emiään rajoitetusti lypsyn jälkeen vasikat oppivat imemään emiään hyvin nopeasti. Lypsytyö vaikeutui muutamien lehmien kohdalla, sillä ne pidättivät maitoa lypsettäessä. Saadessaan imeä rajoitetusti vasikat imivät suurehkoja maitomääriä kerrallaan. Vieroittaminen suurilta maitomääriltä viiden viikon iässä oli kuitenkin liian aikaista, koska vasikat eivät vielä syöneet riittävästi kuivia rehuja. Vieroitus emästä niin viiden kuin kahdeksankin viikon iässä aiheutti vasikoissa levottomuutta ja ääntelyn lisääntymistä. Saadessaan hapatettua juomarehua vapaasti vasikat joivat keskimäärin vain vähän vettä, olipa vesilähteenä avoin ämpäri tai vesinippa. Vasikoiden välillä oli suurta vaihtelua veden juontimäärissä. Viikkoa ennen maidosta vieroitusta vasikat joivat 0-3 l vettä päivässä. Vasikat joivat nipasta kerrallaan vähemmän vettä kuin ämpäristä, ja käyttivät enemmän aikaa päivässä veden juomiseen kuin vesiämpäristä juoneet vasikat. Suurin osa vasikoista joi vettä juomanipoista erikoisella tavalla esimerkiksi painamalla nippaa otsalla ja juomalla tippuvaa vettä. Vesinipat voivat olla siis vasikoille joko vaikeita tai epämukavia käyttää. Vasikoiden juoman maitomäärän lisääntyessä kasvu lisääntyy selvästi. Runsas maidon juominen vähentää kuitenkin kuivien rehujen syöntiä ja vieroitusvaiheessa kasvu voi hidastua. Vasikat olisikin tärkeää vieroittaa vähitellen, ettei muutoksia kasvuun tulisi. Syönti- ja kasvutulokset eivät aina anna oikeaa kuvaa kasvatusmenetelmien eroista eläinten hyvinvoinnin kannalta. Käyttäytyminen on herkkä hyvinvoinnin mittari ja se tulisikin aina huomioida eri kasvatusmenetelmiä arvioitaessa. .
Resumo:
Aim Scoliosis is a common co-morbidity in Rett syndrome and spinal fusion may be recommended if severe. We investigated the impact of spinal fusion on survival and risk of severe lower respiratory tract infection in Rett syndrome. Method Data were ascertained from hospital medical records, the Australian Rett Syndrome Database, a longitudinal and population-based registry, and from the Australian Institute of Health and Welfare National Death Index database. Cox regression and generalized estimating equation models were used to estimate the effects of spinal surgery on survival and severe respiratory infection respectively in 140 females who developed severe scoliosis (Cobb angle ≥45°) before adulthood. Results After adjusting for mutation type and age of scoliosis onset, the rate of death was lower in the surgery group (hazard ratio [HR] 0.30, 95% confidence interval [CI] 0.12–0.74; p=0.009) compared to those without surgery. Rate of death was particularly reduced for those with early onset scoliosis (HR 0.17, 95% CI 0.06–0.52; p=0.002). There was some evidence to suggest that spinal fusion was associated with a reduction in risk of severe respiratory infection among those with early onset scoliosis (risk ratio 0.41, 95% CI 0.16–1.03; p=0.06). Interpretation With appropriate cautions, spinal fusion confers an advantage to life expectancy in Rett syndrome.
Resumo:
Köyhiä maanviljelijöitä on usein syytetty kehitysmaiden ympäristöongelmista. On väitetty, että eloonjäämistaistelu pakottaa heidät käyttämään maata ja muita luonnonvaroja lyhytnäköisesti. Harva asiaa koskeva tutkimus on kuitenkaan tukenut tätä väitettä; perheiden köyhyyden astetta ja heidän aiheuttamaansa ympäristövaikutusta ei ole kyetty kytkemään toisiinsa. Selkeyttääkseen köyhyys-ympäristö –keskustelua, Thomas Reardon ja Steven Vosti kehittivät investointiköyhyyden käsitteen. Se tunnistaa sen kenties suuren joukon maanviljelijäperheitä, jotka eivät ole köyhiä perinteisten köyhyysmittareiden mukaan, mutta joiden hyvinvointi ei ole riittävästi köyhyysrajojen yläpuolella salliakseen perheen investoida kestävämpään maankäyttöön. Reardon ja Vosti korostivat myös omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin, ja uskoivat sen vaikuttavan tuotanto- ja investointipäätöksiin. Tässä tutkimuksessa pyritään vastaamaan kahteen kysymykseen: Miten investointiköyhyyttä voidaan ymmärtää ja mitata? Ja, mikä on viljelijäperheiden omaisuuden hyvinvointia lisäävä vaikutus? Tätä tutkimusta varten haastateltiin 402 maanviljelijäperhettä Väli-Amerikassa, Panaman tasavallan Herreran läänissä. Näiden perheiden hyvinvointia mitattiin heidän kulutuksensa mukaan, ja paikalliset köyhyysrajat laskettiin paikallisen ruoan hinnan mukaan. Herrerassa ihminen tarvitsee keskimäärin 494 dollaria vuodessa saadakseen riittävän ravinnon, tai 876 dollaria vuodessa voidakseen ravinnon lisäksi kattaa muitakin välttämättömiä menoja. Ruoka- eli äärimmäisen köyhyyden rajan alle jäi 15,4% tutkituista perheistä, ja 33,6% oli jokseenkin köyhiä, eli saavutti kyllä riittävän ravitsemuksen, muttei kyennyt kustantamaan muita perustarpeitaan. Molempien köyhyysrajojen yläpuolelle ylsi siis 51% tutkituista perheistä. Näiden köyhyysryhmien välillä on merkittäviä eroavaisuuksia ei vain perheiden varallisuuden, tulojen ja investointistrategioiden välillä, mutta myös perheiden rakenteessa, elinympäristössä ja mahdollisuuksissa saada palveluja. Investointiköyhyyden mittaaminen osoittautui haastavaksi. Herrerassa viljelijät eivät tee investointeja puhtaasti ympäristönsuojeluun, eikä maankäytön kestävyyttä muutenkaan pystytty yhdistämään perheiden hyvinvoinnin tasoon. Siksi investointiköyhyyttä etsittiin sellaisena hyvinvoinnin tasona, jonka alapuolella elävien perheiden parissa tuottavat maanparannusinvestoinnit eivät enää ole suorassa suhteessa hyvinvointiin. Tällaisia investointeja ovat mm. istutetut aidat, lannoitus ja paranneltujen laiduntyyppien viljely. Havaittiin, että jos perheen hyvinvointi putoaa alle 1000 dollarin/henkilö/vuosi, tällaiset tuottavat maanparannusinvestoinnit muuttuvat erittäin harvinaisiksi. Investointiköyhyyden raja on siis noin kaksi kertaa riittävän ravitsemuksen hinta, ja sen ylitti 42,3% tutkituista perheistä. Heille on tyypillistä, että molemmat puolisot käyvät työssä, ovat korkeasti koulutettuja ja yhteisössään aktiivisia, maatila tuottaa paremmin, tilalla kasvatetaan vaativampia kasveja, ja että he ovat kerryttäneet enemmän omaisuutta kuin investointi-köyhyyden rajan alla elävät perheet. Tässä tutkimuksessa kyseenalaistettiin yleinen oletus, että omaisuudesta olisi poikkeuksetta hyötyä viljelijäperheelle. Niinpä omaisuuden vaikutusta perheiden hyvinvointiin tutkittiin selvittämällä, mitä reittejä pitkin perheiden omistama maa, karja, koulutus ja työikäiset perheenjäsenet voisivat lisätä perheen hyvinvointia. Näiden hyvinvointi-mekanismien ajateltiin myös riippuvan monista väliin tulevista tekijöistä. Esimerkiksi koulutus voisi lisätä hyvinvointia, jos sen avulla saataisiin paremmin palkattuja töitä tai perustettaisiin yritys; mutta näihin mekanismeihin saattaa vaikuttaa vaikkapa etäisyys kaupungeista tai se, omistaako perhe ajoneuvon. Köyhimpien perheiden parissa nimenomaan koulutus olikin ainoa tutkittu omaisuuden muoto, joka edisti perheen hyvinvointia, kun taas maasta, karjasta tai työvoimasta ei ollut apua köyhyydestä nousemiseen. Varakkaampien perheiden parissa sen sijaan korkeampaa hyvinvointia tuottivat koulutuksen lisäksi myös maa ja työvoima, joskin monesta väliin tulevasta muuttujasta, kuten tuotantopanoksista riippuen. Ei siis ole automaatiota, jolla omaisuus parantaisi perheiden hyvinvointia. Vaikka rikkailla onkin yleensä enemmän karjaa kuin köyhemmillä, ei tässä aineistossa löydetty yhtään mekanismia, jota kautta karjan määrä tuottaisi korkeampaa hyvinvointia viljelijäperheille. Omaisuuden keräämisen ja hyödyntämisen strategiat myös muuttuvat hyvinvoinnin kasvaessa ja niihin vaikuttavat monet ulkoiset tekijät. Ympäristön ja köyhyyden suhde on siis edelleen epäselvä. Köyhyyden voittaminen vaatii pitkällä tähtäimellä sitä, että viljelijäperheet nousisivat investointiköyhyyden rajan yläpuolelle. Näin heillä olisi varaa alkaa kartuttaa omaisuutta ja investoida kestävämpään maankäyttöön. Tällä hetkellä kuitenkin isolle osalle herreralaisia perheitä tuo raja on kaukana tavoittamattomissa. Miten päästä yli tuhannen dollarin kulutukseen perheenjäsentä kohden, mikäli elintaso ei yllä edes riittävään ravitsemukseen? Ja sittenkin, vaikka hyvinvointi kohenisi, ei ympäristön kannalta parannuksia ole välttämättä odotettavissa, mikäli karjalaumat kasvavat ja eroosioalttiit laitumet leviävät.
Resumo:
A simple moire method for the direct measurement of refractive indices is presented. The change of magnification and/or distortion of the image of a linear grating when viewed through a refractive index field is amplified by means of moire fringes and is measured directly. Relations between the index of refraction and fringe spacing are derived and have been verified experimentally.
Resumo:
Aim: The aim was to investigate whether the sleep practices in early childhood education (ECE) settings align with current evidence on optimal practice to support sleep. Background: Internationally, scheduled sleep times are a common feature of daily schedules in ECE settings, yet little is known about the degree to which care practices in these settings align with the evidence regarding appropriate support of sleep. Methods: Observations were conducted in 130 Australian ECE rooms attended by preschool children (Mean = 4.9 years). Of these rooms, 118 had daily scheduled sleep times. Observed practices were scored against an optimality index, the Sleep Environment and Practices Optimality Score, developed with reference to current evidence regarding sleep scheduling, routines, environmental stimuli, and emotional climate. Cluster analysis was applied to identify patterns and prevalence of care practices in the sleep time. Results: Three sleep practices types were identified. Supportive rooms (36%) engaged in practices that maintained regular schedules, promoted routine, reduced environmental stimulation, and maintained positive emotional climate. The majority of ECE rooms (64%), although offering opportunity for sleep, did not engage in supportive practices: Ambivalent rooms (45%) were emotionally positive but did not support sleep; Unsupportive rooms (19%) were both emotionally negative and unsupportive in their practices. Conclusions: Although ECE rooms schedule sleep time, many do not adopt practices that are supportive of sleep. Our results underscore the need for education about sleep supporting practice and research to ascertain the impact of sleep practices in ECE settings on children’s sleep health and broader well-being.
Resumo:
Rarely is it possible to obtain absolute numbers in free-ranging populations and although various direct and indirect methods are used to estimate abundance, few are validated against populations of known size. In this paper, we apply grounding, calibration and verification methods, used to validate mathematical models, to methods of estimating relative abundance. To illustrate how this might be done, we consider and evaluate the widely applied passive tracking index (PTI) methodology. Using published data, we examine the rationality of PTI methodology, how conceptually animal activity and abundance are related and how alternative methods are subject to similar biases or produce similar abundance estimates and trends. We then attune the method against populations representing a range of densities likely to be encountered in the field. Finally, we compare PTI trends against a prediction that adjacent populations of the same species will have similar abundance values and trends in activity. We show that while PTI abundance estimates are subject to environmental and behavioural stochasticity peculiar to each species, the PTI method and associated variance estimate showed high probability of detection, high precision of abundance values and, generally, low variability between surveys, and suggest that the PTI method applied using this procedure and for these species provides a sensitive and credible index of abundance. This same or similar validation approach can and should be applied to alternative relative abundance methods in order to demonstrate their credibility and justify their use.
Resumo:
The present study examined whether a specific property of cell microstructures may be useful as a biomarker of aging. Specifically, the association between age and changes of cellular structures reflected in electrophoretic mobility of cell nuclei index (EMN index) values across the adult lifespan was examined. This report considers findings from cross sections of females (n = 1273) aged 18–98 years, and males (n = 506) aged 19–93 years. A Biotest apparatus was used to perform intracellular microelectrophoresis on buccal epithelial cells collected from each individual. EMN index was calculated on the basis of the number of epithelial cells with mobile nuclei in reference to the cells with immobile nuclei per 100 cells. Regression analyses indicated a significant negative association between EMN index value and age for men (r = −0.71, p < 0.001) and women (r = −0.60, p < 0.001); demonstrating a key requirement that must be met by a biomarker of aging. The strength of association observed between EMN index and age for both men and women was encouraging and supports the potential use of EMN index for determining a biological age of an individual (or a group). In this study, a new attempt of complex explanation of cellular mechanisms contributing to age related changes of the EMN index was made. In this study, a new attempt of complex explanation of cellular mechanisms contributing to age related changes of the EMN index was made. EMN index has demonstrated potential to meet criteria proposed for biomarkers of aging and further investigations are necessary.
Resumo:
Tension banding castration of cattle is gaining favour because it is relatively simple to perform and is promoted by retailers of the banders as a humane castration method. Two experiments were conducted, under tropical conditions using Bos indicus bulls comparing tension banding (Band) and surgical (Surgical) castration of weaner (7–10 months old) and mature (22–25 months old) bulls with and without pain management (NSAID (ketoprofen) or saline injected intramuscularly immediately prior to castration). Welfare outcomes were assessed using a range of measures; this paper reports on some physiological, morbidity and productivity-related responses to augment the behavioural responses reported in an accompanying paper. Blood samples were taken on the day of castration (day 0) at the time of restraint (0 min) and 30 min (weaners) or 40 min (mature bulls), 2 h, and 7 h; and days 1, 2, 3, 7, 14, 21 and 28 post-castration. Plasmas from day 0 were assayed for cortisol, creatine kinase, total protein and packed cell volume. Plasmas from the other samples were assayed for cortisol and haptoglobin (plus the 0 min sample). Liveweights were recorded approximately weekly to 6 weeks and at 2 and 3 months post-castration. Castration sites were checked at these same times to 2 months post-castration to score the extent of healing and presence of sepsis. Cortisol concentrations (mean ± s.e. nmol/L) were significantly (P < 0.05) higher in the Band (67 ± 4.5) compared with Surgical weaners (42 ± 4.5) at 2 h post-castration, but at 24 h post-castration were greater in the Surgical (43 ± 3.2) compared with the Band weaners (30 ± 3.2). The main effect of ketoprofen was on the cortisol concentrations of the mature Surgical bulls; concentrations were significantly reduced at 40 min (47 ± 7.2 vs. 71 ± 7.2 nmol/L for saline) and 2 h post-castration (24 ± 7.2, vs. 87 ± 7.2 nmol/L for saline). Ketoprofen, however, had no effect on the Band mature bulls, with their cortisol concentrations averaging 54 ± 5.1 nmol/L at 40 min and 92 ± 5.1 nmol/L at 2 h. Cortisol concentrations were also significantly elevated in the Band (83 ± 3.0 nmol/L) compared with Surgical mature bulls (57 ± 3.0 nmol/L) at weeks 2–4 post-castration. The timing of this elevation coincided with significantly elevated haptoglobin concentrations (mg/mL) in the Band bulls (2.97 ± 0.102 for mature bulls and 1.71 ± 0.025 for weaners, vs. 2.10 ± 0.102 and 1.45 ± 0.025 respectively for the Surgical treatment) and evidence of slow wound healing and sepsis in both the weaner (0.81 ± 0.089 not healed at week 4 for Band, 0.13 ± 0.078 for Surgical) and mature bulls (0.81 ± 0.090 at week 4 for Band, 0.38 ± 0.104 for Surgical). Overall, liveweight gains of both age groups were not affected by castration method. The findings of acute pain, chronic inflammation and possibly chronic pain in the mature bulls at least, together with poor wound healing in the Band bulls support behavioural findings reported in the accompanying paper and demonstrate that tension banding produces inferior welfare outcomes for weaner and mature bulls compared with surgical castration.