362 resultados para tutkimusaineisto


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sopimussotilaita on palvellut puolustusvoimissa noin 2500 henkilöä vuodesta 1999 lähtien. Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko vuodelta 1997 määritteli sopimussotilasjärjestelmän tarkoitukseksi lisätä ammattitaitoista reserviä, jonka tarve kasvaa aseja johtamisjärjestelmien teknistyessä. Selonteon mukaisesti puolustusvoimiin tuli palkata varusmiespalveluksensa päättäneitä nuoria tärkeimpiin operatiivisiin yhtymiin noin vuoden mittaiseen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Järjestelmän tuli keskittyä erikoiskoulutetun henkilöstön määrän lisäämiseen sodanajan joukkoihin, poiketen järjestelmän nykysuuntauksesta, jossa painotetaan sopimussotilaiden sijoittumista kouluttaja- ja miehistötehtäviin. Tutkimuksessa ilmeni, että järjestelmän käytön painopisteeksi on muodostunut henkilöstön rekrytointi upseerin akateemiseen koulutusohjelmaan. Sopimussotilasjärjestelmän päätavoitteeksi tulevaisuudessa on muodostumassa henkilöstön rekrytointi ja käyttö kansainvälisissä tehtävissä ja miehistön erikoistehtävissä, erikoisjääkäreinä. Toisena tavoitteena on nähtävissä rekrytointi mahdollisimman korkeatasoisen henkilöstön saamiseksi upseerin ja ammattialiupseerin koulutusohjelmiin, joskin tulevaisuudessa vain 10 – 15 % peruskoulutettuun päällystöön kuuluvista on sopimussotilastaustaisia. Kolmantena, merkitykseltään vähenevänä tavoitteena voidaan pitää ammattitaitoisen ja nuoren reserviin tuottamista, niin johtaja- kuin miehistötehtävien osalta. Tässä tutkimuksessa tutkimusstrategia muotoutuu metodiseksi triangulaatioksi, jossa on yhdistetty kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen menetelmien käyttö. Tutkimuksessa sovelletaan aineistoperäistä triangulaatiota yhdisteltäessä dokumentaarista aineistoa, haastatteluin kerättyä empiiristä aineistoa sekä saatuja ja koottuja tilastollisia aineistoja. Tutkimusongelmana on: mikä on sopimussotilasjärjestelmän merkitys ja käytettävyys puo-lustusvoimissa nyt ja tulevaisuudessa? Pääongelmasta on johdettu viisi alaongelmaa selvittäen mm sitä miten järjestelmää tultaneen kehittämään, mihin järjestelmän käytön painopiste on muodostumassa, miten henkilöstöstrategioissa määritetyt tavoitteet on saavutettu ja toteutu-vatko valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen linjaukset. Tutkimusaineisto koostuu valmiista aineistosta jota täydennetään teemahaastatteluilla. Valmis aineisto koostuu puolustushallinnon ja puolustusvoimien dokumenteista sekä valitusta kirjal-lisuudesta. Se on jaettu kahteen kategoriaan: virallisiin, toimintaa ohjaaviin, sekä henkilöstö-poliittisen luonteen omaaviin dokumentteihin, kuten esim. valtioneuvoston selonteot ja niiden pohjalta laaditut henkilöstöstrategiat. Sekundaariaineistoa kartoitetaan erityisesti valituista henkilöstöalaan ja organisaatio- ja johtamisen tutkimukseen kohdistetuista aikaisemmista tutkimuksista. Teemahaastatteluilla on kerätty empiiristä aineistoa valmiin aineiston täydentä-miseksi. Tutkimusta lähestytään henkilöstöjohtamisen viitekehyksessä painottaen henkilöstö-voimavarojen johtamisen näkökulmaa. Tätä tutkimusta on edeltänyt tutkijan laatima sotatieteiden kandidaatin tutkielma sopimus-sotilasjärjestelmästä vuodelta 2003. Sopimussotilasjärjestelmän tutkimusta tulisi jatkaa pro gradu -tasoisella tutkimuksella, jonka tavoitteena olisi selvittää sopimussotilaiden näkökantoja sopimussotilasjärjestelmästä ja palveluksesta sopimussotilaana. Kysely-tutkimukseen voitaisiin liittää esimerkiksi kysely sopimussotilaina palvelleiden ja Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevien kadettien sekä sopimussotilaina palvelleiden, muualle rekrytoituneiden näkökannoista. Sopimussotilasjärjestelmää tulisi myös verrata kansainvälisesti vertailtavissa oleviin järjestelmiin järjestelmien eroavaisuuksien ja kehitettävyyksien selvittämiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Puolustusvoimien koulutuksen toimintakentässä pedagogiset ratkaisut ovat hiljalleen muuttumassa konstruktivistiseen suuntaan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan tätä ilmiötä tulenjohtoryhmän taisteluammuntojen kontekstissa. Konstruktivistisen oppimiskäsityksen vaikutusta käsitellään tulenjohtoryhmän taisteluammunnoissa annetun palautteen kautta. Palaute on tutkimuksen keskeinen ilmiö, joka muodostaa lähestyttävän yhtymäpinnan konstruktivistisen oppimiskäsityksen ja todellisten koulutuskäytäntöjen välille. Palautetta on käsitelty arvioinnin, tavoitteen ja motivaation viitekehyksestä käsin. Aihetta on käsitelty näkökulmasta, jossa keskeisimmäksi hahmoksi mielletään kouluttaja, ja tutkimusongelma oli: "kuinka konstruktivistinen oppimiskäsitys on vaikuttanut palautteenantoon tulenjohtoryhmän taisteluammunnoissa?" Tutkimusaineisto kerättiin Karjalan Prikaatin 3. Kenttätykistöpatterin kouluttajilta avoimella kyselyllä. Vastauksia saatiin kahdeksan kappaletta, jotka analysoitiin käyttämällä teoriasidonnaista sisällön analyysiä. Tuloksista ilmeni, että konstruktivistisen oppimiskäsityksen vaikutukset ovat selvästi havaittavissa. Tästä huolimatta on edelleen pyrittävä yksilöllisempään palautteenantoon.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Rajatarkastushenkilöstön stressitutkimus pyrkii selvittämään rajatarkastushenkilöstön kokemaa stressiä ja miten stressistä selviydytään erilaisin keinoin. Selviytymiskeinoista tutkimus pyrkii kartoittamaan käytettävimmät ja henkilöstön käytössä tehokkaiksi koetut keinot, joilla voidaan vähentää stressiä rajatarkastustyössä. Tutkimusongelmia ovat: - Miten rajatarkastushenkilöstö kokee stressiä? - Mitä keinoja rajatarkastushenkilöstö käyttää stressistä selviytymiseksi? - Voidaanko näitä keinoja käyttää henkilöstön stressinsietokyvyn kehittämiseen? Tutkimusotteeksi valitsin käyttämään survey-tutkimusmenetelmää. Tutkimusaineisto koostuu aikaisemmista tutkimuksista saaduista tuloksista ja aiheeseen liittyvistä teorioista sekä tässä tutkimuksessa tehdystä kyselytutkimuksesta. Myös tutkijan omia kokemuksia on käytetty hyväksi. Kysely suoritettiin kolmelle erilaiselle rajanylityspaikalle. Kyselyyn osallistui viidennes kyseisen työyksikön henkilöstöstä. Tutkimuksen tulososiossa käsitellään kyselyn vastauksia vertailemalla tutkittavien taustamuuttujia ja vastaajien ilmoittamien stressin kokemisen voimakkuuksia sekä mielipiteitä kyselyn väittämiin. Näistä väittämistä ja yksilöiden stressin kokemisen voimakkuuksista rakentui tutkimuksen mittarit, joilla voitiin ristiintaulukoinnin avulla hakea tutkimuksen tavoitteisiin pyrkiviä vastauksia. Tutkimuksen kyselyä voidaan käyttää uudelleen ja soveltaen useiden erilaisten työyhteisöjen stressitutkimuksissa. Tutkielmaa luettaessa on huomioitava aihealueen monipuolisen laaja teoreettinen aineisto, josta vain pieni osa on valittu tutkimuksen teoreettiseksi taustaksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ilmatorjunta-aselajissa palvelevien vänrikkien käsityksiä sotilaskouluttajan asiantuntijuudesta. Tutkimuksen tarve nousee yhteiskunnan koulutusjärjestelmän muutoksista, mikä kiistatta vaikuttavat puolustusvoimien koulutuskulttuuriin. Koulutuskulttuuri ohjaa sotilaskouluttajien jokapäiväisiä toimintoja. Tutkitusti asiantuntijuutta on tuotu ammatillisissa organisaatioissa alas. Asiantuntijatyössä yhdistyvät alan tiedon hallinta, suunnittelu, pohdinta, toteutus, kokemus, reflektio ja kehittäminen. Tutkimushenkilöinä tässä tutkimuksessa olivat 6 määräaikaista reserviupseeria ilmatorjuntaaselajista. He kaikki työskentelivät kouluttajan tehtävissä ilmatorjunnan perusyksiköissä. Kiinnostuksen kohteena olivat heidän käsityksensä sotilaskouluttajan asiantuntijuudesta, sen kehittymisestä sekä asiantuntijan työympäristöstä. Varsinainen tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla, joita tuettiin avoimiin kysymyksiin perustuvalla lomakehaastattelulla. Haastatteluin kerätty aineisto analysoitiin laadullisesti ja fenomenografisesti kategorioihin. Käsityksissä asiantuntijuus nähtiin oman alan tiedon hallintana ja jatkuvana kehityshalukkuutena. Sotilaskoulutuksessa asiantuntijuus toisaalta nähtiin osittain hyvän kouluttajan olemuksena, toisaalta se ei aina ollut itseisarvo hyvästä kouluttajuudesta. Asiantuntijan työympäristössä perusyksikössä merkittävinä piirteinä nähtiin koulutuskulttuurin vaikutus. Perusyksikössä toimintaa ohjaavat vanhemmat kouluttajat, rutiinit ja totutut mallit. Nuori kouluttaja saattaa joutua kulttuuriristiriitaan kohdatessaan perusyksikön organisaatiokulttuurin. Työympäristö vaatii ammattilaisilta mukautumista muutoksiin, ja siihen vastataan yhteisin voimavaroin. Asiantuntijaksi kehitytään jatkuvasti kokemuksen ja ajan kanssa. Käsitykset edustivat melko hyvin muutospaineen alla muovautuvan koulutus kulttuurin yleisiä piirteitä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomessa käsillä oleva suurten ikäluokkien eläköityminen ja tämän mukanaan tuomat vaikutukset ovat saaneet kiinnostuksen kohdistumaan työurien pidentämiseen. Tämän tutkimuksen tarkoitus on ottaa kantaa tähän ajankohtaiseen keskusteluun tuomalla esiin motivaatiotekijöitä ja syitä työuran jatkamiselle yli varsinaisen eläkeiän. Varsinainen tutkimuskysymys on, mikä motivoi työntekijöitä jatkamaan työelämässä varsinaisen eläkeiän jälkeen? Näitä tekijöitä lähdetään selvittämään teoreettisen viitekehyksen avulla, jossa on yhdistetty sisäisen ja ulkoisen motivaation teoriat sekä itsesäätelyteoria. Itsesäätelyteorian mukaan henkilön tullessa eläkeikään, hän kohtaa muutostilanteen, josta selvitäkseen hänen täytyy sopeutua tilanteeseen muodostamalla itselleen asenne, tavoite, motivaatio ja lähteä toimimaan näitä kohti. Tähän prosessiin vaikuttavat yksilölliset ja tilannesidonnaiset tekijät. Sisäinen ja ulkoinen motivaatio ovat taas motivaation erilaisia ilmenemismuotoja. Ensimmäinen on tyypillisesti sellaista, jossa henkilö motivoituu vain työn tai tehtävän itsensä vuoksi ilman erotettavissa olevien palkkioiden kannustin vaikutusta. Jälkimmäinen nähdään motivaationa, jossa ulkoiset palkkiot, kuten raha, ovat hyvin merkittävässä roolissa motivaation synnyssä. Tulokset on jaoteltu teoreettiseen viitekehykseen peilaten toisaalta yksilöllisiin ja sisäisiin tekijöihin ja toisaalta ulkoisiin ja tilannesidonnaisiin tekijöihin. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä. Käyttäen narratiivisuutta ja teemoittelua apuna aineiston tulkinnassa ja analysoinnissa. Tutkimusaineisto koostuu 12-osaisen televisiosarjan jaksoista ja neljästä haastattelusta. Aineistosta on teema-analyysin avulla poimittu esiin kahdeksan pääteemaa. Nämä kahdeksan pääteemaa nähdään tuloksina ja syinä, jotka jakautuvat tasan sisäisiin ja yksilöllisiin sekä ulkoisiin ja tilannesidonnaisiin tekijöihin. Nämä teemat ovat työ itsessään, oma asenne ja muut henkilökohtaiset mieltymykset, kelpoisuuden ja tarpeellisuuden tunne, sosiaalisten suhteiden merkitys, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät tekijät, elämäntilanne ja perhe, työnantajan suhtautuminen ja yleinen yhteiskunnallinen mielipide sekä taloudelliset tekijät. Näiden tekijöiden alta löytyi vielä useampia yksittäisiä motiiveja ja syitä työuran jatkamiselle, joista nämä teemat muodostuivat. Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että eläkeiän ylittäneiden henkilöiden motivaatioon ja haluun jatkaa työelämässä pidempään vaikuttavat eniten sisäiset syyt ja motiivit. Rahallisten tekijöiden vaikutus työuran jatkamispäätökseen osoittautui tutkimuksessa hyvin vähäiseksi. Jatkotutkimuksessa voitaisiin tehdä vertailevaa tutkimusta käyttäen aineistona sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole jatkaneet työuraansa tai toisaalta vertailla motivaatiotekijöitä ja niissä tapahtuvia muutoksia uran eri vaiheissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sotilasilmailun viimeisintä kehitystä edustavat häivehävittäjät, joissa pyritään häiveominaisuuksia sekä uusinta sensori- ja moottoritekniikkaa hyödyntämällä ylivertaiseen suorituskykyyn muihin hävittäjiin verrattuna. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan häivehävittäjien suorituskykyä taktisesta näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on hyödyttää taktiikan jatkotutkimusta selvittämällä, mitkä häivehävittäjän ominaisuudet ja taktiset periaatteet ovat merkittävimpiä, kun suunnitellaan sen torjuntaa nykyaikaisella torjuntahävittäjällä. Tutkimus toteutettiin julkisesti saatavilla olevien kirjallisten lähteiden sisältöä analysoimalla hyödyntämällä hypoteettisdeduktiivista tutkimusmenetelmää. Tutkimusaineisto koostuu ilmailualan kirjallisista julkaisuista sekä internet-sivustoilta kerätyistä artikkeleista. Aineiston johdonmukainen analyysi tehtiin tarkastelemalla tutkimustyön aikana syntynyttä tutkimushypoteesia, jonka mukaan paras menetelmä häivehävittäjän torjumiseksi nykyaikaisella torjuntahävittäjällä olisi pyrkiä huomaamattomasti näköetäisyydelle ja haastaa se taisteluun infrapunasensoreiden kantamalla. Myös tutkimusraportti ja tutkimuksen tulokset rakentuvat tämän tutkimushypoteesin ympärille. Häivehävittäjän havaitseminen näköetäisyyden ulkopuolella hävittäjätutkan avulla on erittäin vaikeaa. Näköetäisyydelle kannattaisi pyrkiä hakeutumaan häivehävittäjän alta matalalla lentäen samalla maanpinnan tutkakatveita hyödyntäen. Nykyaikaisten ilmataisteluohjusten suorituskyvyllä taistelun ratkaisemiseksi ei välttämättä edes synny kaartotaistelua, vaan taistelun voittaa yllätykseen kyennyt osapuoli. Jos torjuntahävittäjällä sitoudutaan kaartotaisteluun häivehävittäjän kanssa, häivehävittäjän jatkuva liikehtimiskyky on ylivoimainen, mutta sen hetkellinen liikehtimiskyky ei tämän tutkimuksen perusteella ole merkittävästi parempi. Taistelu on siis mahdollista voittaa, jos ratkaisuun kyetään nopeasti taistelun alkuvaiheessa. Tämän tutkimuksen perusteella nykyaikaisella torjuntahävittäjällä voidaan torjua häivehävittäjä sen huomattavasta suorituskyvystä huolimatta. Taktisista periaatteista torjunnassa on tärkeää pyrkiä hyödyntämään erityisesti yllätystä ja aloitetta. Tutkimuksen mukaan häivehävittäjä kannattaa aina pyrkiä haastamaan mahdollisimman matalalla ja suurella nopeudella. Torjunnan suunnittelun kannalta tulisi tutkia tarkemmin osapuolten tutkien suorituskykyä ja hakeutumisgeometrioita häivehävittäjän nopeusluokan maalille. Näköetäisyydellä taistelun kannalta tärkeimmät tutkittavat kohteet ovat häiveominaisuuksien vaikutukset infrapunaohjusten seurantaetäisyyksiin ja häivehävittäjien todellinen aerodynaaminen suorituskyky. Ylipäätään torjunnan mahdollistamiseksi tärkeimmät tutkimuskohteet ovat häivehävittäjän seurantaan kykenevät sensorit, sillä nykyaikaisilla torjuntahävittäjillä on erittäin rajallinen kyky löytää häivehävittäjä. Olisi kannattavaa tutkia, onko torjuntahävittäjään asennettava pitkän kantaman infrapunasensori ehdoton varuste tulevaisuuden ilmasodankäynnissä häiveominaisuuksia vastaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lentäjän työn fyysisen luonteen ja tehtävien haasteellisuuden vuoksi on mielenkiintoista tutkia niitä keinoja, joilla lentämisen kuormittavuutta voidaan vähentää sekä ohjaajan toimintaa lennon aikana helpottaa. Tässä tutkielmassa selvitetään ihmiskehon rakenteita ja toimintaa, ohjaajan kuormittumista lennon aikana, sekä ravinnon ja nesteytyksen merkitystä ihmisen suorituskykyyn. Suomen ilmavoimilla on aiheesta liikunnan alan ohjeita ja julkaisuja, mutta varsinaista ravintoon ja nesteytykseen keskittyvää teosta ei ole tarjolla. Päätutkimusongelmana on: Mitä tiedetään ravinnon ja nesteytyksen merkityksestä Ilmavoimien ohjaajan toimintakyvyn ylläpidossa? Tutkielma vastaa kysymykseen mitä ja milloin kannattaa syödä ja juoda taistelulennolle valmistauduttaessa, sekä mistä ihmisen suorituskyvyn muutokset johtuvat. Aineistonkeruumenetelmänä on perinteinen kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto koostuu terveys- ja liikunta-alan kirjallisuudesta, kahdesta henkilökohtaisesta tiedonannosta sekä lentäjän kuormittumiseen ja ilmailuun yleisesti liittyvistä tutkimusraporteista. Lentäminen kuormittaa elimistöä normaaliaineenvaihduntaan nähden samalla tavalla kuin pitkäkestoinen urheilusuoritus. Lihakset väsyvät ja vaativat palautuakseen aikaa, rakennusaineita ja lepoa. Ruokaillessa kannattaa suosia energiapitoisia, vähärasvaisia tuotteita, kuten pastoja, riisiä ja perunaa, mutta muistaa myös valkuaisaineiden tarve ottamalla lautaselle säännöllisesti proteiinin lähteitä, kuten lihaa, kalaa ja maitotuotteita. Nestettä tulee tankata tasaisesti lentoviikon aikana hieman etupainotteisesti. Vettä, mehua, maitoa tai muita juomia tulisi juoda noin 2-3 lasillista jokaisella aterialla, jonka lisäksi 1-3 lasillista aterioiden välillä. Lentosuoritteiden jälkeen sopiva nestemäärä nautittavaksi on 0,5 litraa. Ilmavoimien toimintakulttuurissa lentopäivän kiire luo haasteen ihanteellisen ruokavalion noudattamiselle. Nesteytyksen jatkuva toteuttaminen jää nykyisellään jokaisen lentäjän omalle vastuulle lentoviikoilla. Puolustusvoimien ruokalat tarjoavat melko hyvin ravintoainesuositukset täyttävää ruokaa, joten riittää, kun varaa tarpeeksi aikaa ruokalassa asioimiseen, varsinkin aamupalalla ja lounaalla. Mikäli joudutaan turvautumaan välipaloihin, hedelmät ja täysjyväviljatuotteet ovat hyvä valinta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tarkoituksena on selvittää raskaan kranaatinheittimistön kokoonpanojen kehitystä Suomen Puolustusvoimissa talvisodasta vuoteen 1955. Tutkielman päämääränä on selvittää aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä sotakokemusten ja käytettävissä olleen kaluston merkitystä kokoonpanojen kehitykselle sekä löytää kehityksestä säännönmukaisuuksia. Tutkielman päätutkimusongelma on: miten raskaan kranaatinheittimistön kokoonpanot muuttuivat Puolustusvoimissa talvisodasta 1950-luvulle. Tutkimusaineisto koostuu tasapuolisesti julkaisemattomista lähteistä, kuten tutkimuksista ja opinnäytteistä, sekä julkaistuista lähteistä, kuten aikakauden jalkaväen sekä tykistön oppaista ja ohjesäännöistä sekä sotahistorian yleisteoksista. Vähäisempinä lähteinä on käytetty harjoitusvahvuuksia ja internetlähteitä. Tutkielma osoittaa, että raskaan kranaatinheittimistön kokoonpanoissa on tapahtunut paljon muutoksia. Talvisodassa sen asema oli olematon, mutta sitä alettiin kehittää voimakkaasti jatkosodan aikana. Sotien jälkeen kehitystä päätettiin jatkaa. Ristiriitoja herätti raskaan heittimistön sijoittuminen jalkaväen ja tykistön välimaastoon. Tästä vastakkain asettelusta syntyi erilaisia kokeilukokoonpanoja, joista kaikkien kehitystä ei jatkettu. Kehityksen tärkeimpänä yksittäisenä syynä on ollut kulloinkin käytettävissä ollut kalusto, etenkin sen määrä. Myös sotakokemukset antoivat osaltaan tärkeää tietoa heittimistön optimaalisesta käytöstä ja motivoivat suomalaista upseeristoa jatkamaan raskaan heittimistön kokoonpanojen kehitystä saatavilla olleiden resurssien puitteissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Osa aliupseerin ammattitaidon kehittämisestä on työssäoppimista. Hiljaisen tiedon jakaminen työpaikalla nuoremmille kouluttajille on tiiviisti yhteydessä työssäoppimiseen. Tämä tutkielma tarkastelee työssäoppimista Karjalan Prikaatin Esikuntakomppaniassa ja tarkastelun keskiössä ovat nuoret sotilaspoliisiammattialiupseerit. Tutkielman näkökulma on työssäoppimisessa ja hiljaisen tiedon siirtymisessä eteenpäin työyhteisössä. Työssäoppimista ja hiljaista tietoa tarkastellaan yleisellä tasolla käsitteiden määrittelyssä sekä empiirisesti avoimella lomakekyselyllä. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka työssäoppiminen tapahtuu Karjalan Prikaatin Esikuntakomppaniassa. Samalla havainnoidaan, kuinka työssäoppiminen on järjestetty Esikuntakomppaniassa ja kuinka sitä voitaisiin kehittää. Kuinka hiljainen tieto välittyy vanhemmalta kouluttajapolvelta nuoremmille sekä kuinka työssäopitut tiedot ja taidot välittyvät varusmieskoulutukseen. Tutkimusaineisto hankittiin kyselyllä, joka toteutettiin komppanian päällikölle, kahdelle sotilaspoliisialiupseerille sekä yksikössä olevalle nuorimmalle upseerille. Tutkittavaan ilmiöön perehdyttiin ja syvennyttiin lisäksi tutustumalla Pääesikunnan ohjeistukseen työssäoppimisen järjestämisestä sekä työssäoppimista ja hiljaista tietoa käsitteleviin julkaisuihin. Tutkimuksessa ilmeni, että työssäoppiminen ja sen kehittäminen ovat tällä hetkellä hyvinkin riippuvaisia resursseista. Resurssien lisäämisellä kyettäisiin tehostamaan aliupseereiden ja nuorien upseereiden työssäoppimista sekä parantamaan työturvallisuutta. Toisaalta työyhteisön ollessa avoin ovat kaikki halukkaita antamaan oman panoksensa nuorten kouluttajien osaamisen kehittämiselle. Hiljaista tietoa välitetään yksikössä niin välillisesti kuin välittömästi. Nuori kouluttaja saa mahdollisuuden seurata vanhemman kouluttajan tekemiä suoritteita sekä oppia lisää kyselemällä ja keskustelemalla. Kysymällä nuori kouluttaja saa vastauksia moniin häntä askarruttaviin ongelmiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä vaatimuksia Itämeren jääolosuhteet asettavat tulevaisuuden vartiolaivalle. Lisäksi tutkitaan mitä vaatimuksia nykyisten vartiolaivojen jäissäkulkukyvylle on asetettu, miten hyvin ne ovat toteutuneet ja millä teknisillä ratkaisuilla alusten jäissäkulkukykyä voidaan yleisesti parantaa. Tutkimusmenetelmänä käytetään kvalitatiivista kirjallisuusanalyysiä. Tutkimusaineisto koostuu pääosin vartiolaivojen erittelyistä, rajavartiolaitoksen henkilöstön haastatteluista, Puolustusvoimien vaatimustenhallintaa käsittelevistä ohjekirjoista sekä laivateknisen alan oppikirjoista ja opinnäytetöistä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vaikka alusten jäissäkulkukyvylle asetettuja vaatimuksia ei ole määrällisesti montaa ovat ne kuitenkin sisällöllisesti riittäviä. Vaatimusten perusteella hankittujen alusten jäissäkulkukyky on ollut vaatimusten mukainen ja alukset ovat olleet kykeneväisiä toimimaan käyttöperiaatteidensa mukaisesti kaikissa Itämeren olosuhteissa. Tutkimuksen tuloksena syntyi vaatimus tulevaisuuden vartiolaivan jääluokasta, joka ilmentää samalla aluksen jäissäkulkukykyä. Tutkimuksessa esitetään lisäksi runkomalli ja propulsiojärjestelmä, joilla vaatimus saadaan täytettyä. Jatkotutkimuksen aiheiksi tutkimus ehdottaa ruoripotkurilaitteen rungolle aiheuttamaa jääkuormitusta, vartiolaivan jäissäkulkukyvyn tutkimista kustannustehokkuuden näkökulmasta sekä SWATH-tyyppisen rungon soveltumista vartiolaivakäyttöön Itämerellä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat työn ja työympäristön hallintaan tietoteknisessä työssä: työn hallinta, työn nopeampi tekeminen, työn sisältö, työn tulokset ja vaikutusmahdollisuudet. Näitä tekijöitä tutkittiin suhteessa työntekijän tietoteknisiin taitoihin ja työntekijän ikään. Tutkimuksen viitekehyksenä ovat maailmanlaajuisesti tapahtuneet ja edelleen tapahtuvat muutokset työelämässä sekä tietoyhteiskunnan kehittyminen. Aikaisemmat tutkimukset nostavat esiin yleisiä kehityslinjoja, mutta myös ristiriitaisia tuloksia. Siksi tässä tutkimuksessa nämä kysymykset purettiin hyvin konkreettisiksi, työyhteisössä havaituiksi osakysymyksiksi ja suhteutettiin vastaajia koskeviin taustatietoihin. Tutkimus kohdistui eri ikäisiin työntekijöihin, joista osa on kokenut tietotekniikan tulon työelämään ja sen käytön lisääntymisen useamman viime vuosikymmenen aikana. Tänä aikana yhteiskunnassa on tapahtunut yleisemminkin merkittävää kehitystä, joka on nostanut esille laajemminkin tarpeet tietoteknisen osaamisen ja taitojen kehittymiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Tämä tutkimus ajoittuu noihin vuosikymmeniin ja vaikka se kohdistuukin yhden organisaation sisällä koettuihin vaikutuksiin, niin on selvää, että yleisempikin yhteiskunnallinen kehitys heijastuu tuloksiin. Tämä tutkimus on tehty kvantitatiivisella tutkimusotteella. Tutkimusaineisto on kerätty sähköisellä lomakkeella. Tämän tutkimuksen mukaan tietoteknisiltä taidoiltaan hyvät kokivat hallitsevansa työnsä ja työympäristönsä paremmin kuin tietoteknisiltä taidoiltaan heikot. He kokivat myös tietotekniikan helpottaneen työtä, mahdollisuudet itsensä kehittämiseen lisääntyneen ja työn itsenäisyyden lisääntyneen. Tietoteknisiltä taidoiltaan heikot puolestaan kokivat työn ja työnympäristön hallinnan vähentyneen, työn vaativuuden lisääntyneen, työn tauotuksen vähentyneen, sosiaalisen ympäristön heikentyneen, työn henkisen rasittavuuden lisääntyneen, oman ammattialan arvostuksen vähentyneen ja työhön liittyvien vaikutusmahdollisuuksien vähentyneen. Tulosten perusteella kaikki työntekijät kokivat työn tulosten parantuneen tietotekniikan avulla, mutta toisaalta kokivat työn sisällön köyhtyneen tietotekniikan vuoksi – varsinkin iäkkäät työntekijät kokivat näin. Tutkimuksessa selvitettiin myös työn ja työympäristön hallintaa tukevia ja uhkaavia tekijöitä. Tämän tutkimuksen mukaan pelot tietotekniikkaa kohtaan ja puutteellinen tuki tietoteknisissä ongelmissa uhkaavat työn ja työympäristön hallintaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lukion ja perusopetuksen valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteiden mukaan opettajien tulisi tarjota oppilaille monipuolisia oppiaineelle ominaisia työtapoja. Maan-tieteen opetuksen työtapoja ovat esimerkiksi verkko-opetus, ryhmätyöt, projektit, maastotyöskentely ja paikkatieto-opetus. Paikkatieto-opetuksessa käytetään paikkatieto-ohjelmia opetuksen tai oppimisen välineenä. Paikkatieto-opetuksessa on mahdollista motivoida ja aktivoida oppilaita oppimaan sekä vaikuttaa myönteisesti oppimistuloksiin. Paikkatietoa soveltavien laitteiden ja ohjelmien käyttö on yleistynyt arki- ja työelämässä, mikä luo osaltaan painetta oppilaiden paikkatietotaitojen kehittämiselle. Paikkatieto-opetuksen toteuttaminen on kuitenkin kohdannut monia haasteita, eikä se ole täysin nivoutunut osaksi koulumaantiedettä. Haasteina ovat olleet opettajien paikkatietovalmiudet, ajalliset resurssit sekä laitteistojen, paikkatieto-ohjelmien ja -materiaalin saatavuus. Paikkatietoala on kuitenkin nopeasti kehittyvä ala, ja etenkin paikkatieto-opetuksen kannalta myönteistä kehitystä on tapahtunut. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisilla toimenpiteillä paikkatieto-opetuksen toteuttamista voitaisiin tukea – opettajan näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto kerättiin sähköisellä Webropol -kyselylomakkeella valtakunnallisen, ”Tukea paikkatietotaitojen verkko-opetukseen” -täydennyskoulutushankkeen koulutuksiin ilmoittautuneilta (Ni = 120) ja osallistuneilta opettajilta (N = 68). Lisäksi aineistona oli opettajien tekemiä etätehtäviä (n = 20). Tutkimusaineisto koostui numeerisesta ja laadullisesta aineistosta, minkä vuoksi aineiston analysoinnissa käytettiin sekä tilastollisia että laadullisia analysointimenetelmiä. Tulokset osoittavat, että paikkatieto-opetusta voitaisiin tukea tarjoamalla ja kehittämällä opetukseen soveltuvia laitteistoja, paikkatieto-ohjelmia ja -oppimateriaalia. Opettajat tarvitsevat monipuolisia, eri oppiaineiden opetukseen ja oppiaineiden eheyttämiseen soveltuvia paikkatietoaiheisia tehtäviä ja toteutusmalleja. Opetukseen tulisi luoda rakenteita, jotka tukevat oppilaiden paikkatietotaitojen systemaattista kehittämistä alakoulusta lukioon ja yliopisto-opintoihin saakka. Opettajien tietoisuutta paikkatieto-opetuksesta tulisi lisätä kehittämällä esimerkiksi verkkosivusto, jonka kautta opettajat voisivat etsiä ja jakaa paikkatieto-opetukseen liittyviä ideoita sekä saada tietoa ajankohtaisista paikka-tietoalalla tapahtuvista muutoksista. Paikkatietokoulutusta tulisi olla tarjolla säännöllisesti ympäri Suomea sekä opettajaksi opiskeleville että virassa toimiville opettajille. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteiden suunnittelussa sekä paikkatietokoulutuksien ja Paikkaoppi-verkko-oppimisympäristön kehittämisessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten käytäntöyhteisö edistää tiedon jakamista ja uuden tiedon luomista. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus toimitusjohtajien keskinäisestä käytäntöyhteisöstä. Tutkimusaineisto on kerätty puolistrukturoiduilla haastatteluilla, lisäksi on hyödynnetty havainnointia ja kirjallista materiaalia. Aineisto on analysoitu abduktiivisesti sisällönanalyysimenetelmällä. Tutkimuksen tulosten mukaan käytäntöyhteisössä tietoprosessien edellytyksinä on sekä sosiaalisia ja vuorovaikutukseen liittyviä että tiedolliseen monimuotoisuuteen ja yhtenevään tietoperustaan liittyviä tekijöitä. Tulokset tuovat esiin mekanismeja tiedon jakamisen ja uuden tiedon luomisen edistämiseksi käytäntöyhteisöissä. Käytäntöyhteisöön osallistumista ohjaavat pääasiassa sisäiset motiivit, joista korostuivat vertaistuki, verkostoituminen ja informaation vaihto. Osa sisäisistä hyödyistä johtaa toisiin sisäisiin hyötyihin ja osa myös ulkoisiin hyötyihin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tiedon tehokas jakaminen ja tiedon hallinta näyttelee tärkeätä roolia yritysten kannattavuuden ja tehokkuuden kehittämisessä. Laadukkaan tiedon tehokas jakaminen ja omaksuminen korostuvat verkostoituneessa logistiikkaketjussa ja kolmannen osapuolen logistiikkaa harjoittavissa yrityksissä. Tehokkaalla tiedon jakamisella, tietämyksen hallinnalla sekä tietojohtamisen keinoilla voidaan luoda tehokkaita ja kilpailukykyisiä businessprosesseja. Työn tuloksena saavutettiin kuvaus tietojohtamisen eri näkökulmista sekä tietojohtamisesta tiedon hallinnan työkaluna. Työn teoreettisessa osuudessa käsitellään tietoa ja sen eri tasoja sekä perspektiivejä tietojohtamisessa käytettyinä syötteinä, sen prosesseina sekä lopputuloksena, joita tietojohtamisen käsitteen alla olevilla työkaluilla ja käytännöillä toteutetaan. Aiempi tutkimus osoittaa, että tietojohtaminen on yksi johtamisen malli, jonka avulla voidaan saavuttaa tehokkaan yritystoiminnan edellytykset sekä asetetut strategiset tavoit- teet. Kirjallisuuden perusteella pyrittiin kartoittamaan verkostoituneen logistiikkaketjun tiedonhallinnan esteet ja sitä rajoittavat tekijät. Työn empiirinen osuus toteutettiin kvalitatiivisena kysely- sekä haastattelututkimuksena, jonka avulla kerättiin työssä käytetty tutkimusaineisto. Työn empiirisessä osuudessa kartoitettiin kohdeorganisaation tiedonhallintaprosesseja sen kuljetustuotannon toiminnoissa, sekä niiden toteuttamista vaikeuttavia ja hidastavia tekijöitä. Empiirisen aineiston perusteella yritykselle ehdotettiin organisaation muokkaamista enemmän tiedon jakamista tu- kevaan suuntaan, joka voidaan teoriatiedon perusteella toteuttaa esimerkiksi luomalla fyysisiä ja henkisiä tiloja tietoprosessien toteuttamiselle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan television vaaliohjelmia ja niihin liittynyttä sanomalehtijulkisuutta 1960-luvun alusta 1980-luvun lopulle. Tarkastelun kohteena ovat sekä eduskunta- että presidentinvaalien vaaliohjelmat. Tutkimusaineisto koostuu Yleisradion hallinto- ja ohjelmaneuvostojen pöytäkirjoista, vaaliohjelmien televisiotallenteista sekä vaaliohjelmia käsittelevistä sanomalehtikirjoituksista. Lehtiaineisto on kerätty Helsingin Sanomista, Ilta-Sanomista, Iltalehdestä, Aamulehdestä, Kansan Uutisista, Suomenmaasta sekä Suomen Sosialidemokraatista. Sanomalehtiaineistoa on täydennetty Yleisradion leikearkistoon kerätyillä lehtileikkeillä. Tutkimuksessa on analysoitu toisaalta television vaaliohjelmien kehitystä ja toisaalta vaaliohjelmiin liittynyttä sanomalehtikirjoittelua. Television vaaliohjelmien kehityksen osalta tutkimuksessa on kuvattu, millä tavoin vaaliohjelmia on eri aikoina tehty ja millaisia poliittisia kiistoja niiden tekemiseen on liittynyt. Sanomalehtiaineiston analyysissa on tarkasteltu sitä, mihin seikkoihin vaaliohjelmia käsittelevissä kirjoituksissa on kiinnitetty huomiota, millä tavoin lehdet ovat suhtautuneet ohjelmien toteutukseen ja millainen rooli ohjelmilla on nähty olleen vaalikampanjoinnissa. Väitöskirjan näkökulma on historiallinen, mikä merkitsee ajallisten kontekstien keskeisyyttä analyysissa. Tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota sekä poliittisessa kulttuurissa että mediamaisemassa tapahtuneisiin muutoksiin. Vaaliohjelmat olivat 1960-luvulla tarkkaan säänneltyjä puolueiden välisiä keskustelutilaisuuksia, joissa toimittajilla ei ollut näkyvää roolia. Ohjelmien toteutuksesta vastasivat puoluemandaateilla toimineet Yleisradion ohjelma- ja hallintoneuvoston jäsenet, joten ohjelmien toteutuksen yksityiskohdista vastasivat puolueet. Puolueet riitelivät usein vaaliohjelmien toteutuksesta, mikä osoittaa, että puolueille television vaaliohjelmat olivat tärkeitä poliittisia foorumeita jo 1960-luvulta lähtien. Vaaliohjelmat jakautuivat kahteen erilaiseen ohjelmaformaattiin; vaalitentteihin ja suureen vaalikeskusteluun. Vaalitenteissä kunkin puolueen edustajat olivat vuorollaan ”altavastaajina”, joille muiden puolueiden edustajat esittivät kysymyksiä. Suuri vaalikeskustelu oli perinteisempi paneelikeskustelu, jossa poliitikot selvittivät vuorotellen kantojaan ajankohtaisiin poliittisin kysymyksiin. 1970-luvun puolivälissä vaalitenttien toteutuksessa tapahtui suuria muutoksia, kun toimittajat syrjäyttivät poliitikot vaalitenttien kyselijöinä. Suuri vaalikeskustelu säilyi ennallaan. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin oli 1960- ja 1970-luvuilla huomattavasti pidättyvämpää kuin poliitikkojen. Sanomalehdistön näkökulmasta television vaaliohjelmien tärkeimpänä tehtävänä oli puolueiden poliittisten linjausten esittely. Vaaliohjelmia käsittelevissä teksteissä esiteltiin pääasiassa poliitikkojen ohjelmissa pitämiä puheenvuoroja. Puoluelehdissä puheenvuorojen sisältöä arvioitiin aatteellisista lähtökohdista, sitoutumattomissa sanomalehdissä neutraalimmin. Vaaliohjelmien toteutukseen liittynyt kritiikki kohdistui toisaalta poliitikkojen puoluepropagandaan, toisaalta poliitikkojen liialliseen varovaisuuteen. Sanomalehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi ennallaan myös 1970-luvulla, jolloin vaaliohjelmia alettiin tehdä toimittajavetoisesti. Ainoa muutos liittyi vaaliohjelmakritiikkiin, joka kohdistui nyt poliitikkojen ohella myös toimittajiin, joiden katsottiin olleen ohjelmissa liian hyökkääviä. Suurin muutos vaaliohjelmiin liittyneessä kirjoittelussa tapahtui 1980-luvulla. Vaaliohjelmia käsitteleviä kirjoituksia julkaistiin sanomalehdistössä monikertainen määrä 1970-lukuun verrattuna. Samalla myös vaaliohjelmia käsittelevien kirjoitusten näkökulmat alkoivat muuttua, kun ohjelmin visuaalinen ulottuvuus alkoi olla yhä näkyvämmin esillä sanomalehtiin laadituissa analyyseissa. Lehdet alkoivat teettää säännöllisesti erilaisia tutkimuksia poliitikkojen pärjäämisestä ohjelmissa ja kirjoittaa vaalikeskusteluiden voittajista ja häviäjistä. Lisäksi lehtijutuissa arvioitiin poliitikkojen esiintymistä ja vaaliohjelmista välittyviä vaikutelmia. Vuoden 1982 presidentinvaaleissa uusista näkökulmista kirjoittivat erityisesti iltapäivälehdet, mutta vuosikymmenen jälkipuoliskolla samankaltaisia lähestymistapoja omaksuivat myös Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Niiden vaaliohjelmia käsittelevissä uutisissa kiinnitettiin yhä useammin huomiota poliitikkojen esiintymiseen, pukeutumiseen ja tunnetiloihin. Puoluelehtien suhtautuminen vaaliohjelmiin säilyi kuitenkin ennallaan, ja myös vaaliohjelmakritiikki säilyi suurelta osin muuttumattomana. 1980-luvun aikana television vaaliohjelmat muuttuivat lehdistön käsittelyssä puolueiden tavoitteita esittelevistä keskustelutilaisuuksista poliitikkojen ja puolue johtajien henkilökohtaisia ominaisuuksia mittaaviksi esiintymiskokeiksi ja suuriksi mediatapahtumiksi, joiden katsottiin toisinaan jopa ratkaisseen vaalin tuloksen. Nostaessaan television vaaliohjelmat kampanjajournalisminsa ytimeen, sanomalehdet vahvistivat television poliittista roolia.