Suomen ICT-sektori vuonna 2015

Tässä diplomityössä ”Suomen ICT-sektori vuonna 2015” käsitellään Suomen tietoyhteiskunnan ja tietotekniikan tulevaisuutta kansainvälisestä ja kansallisesta näkökulmasta. Se koskee niin Yhdysvaltojen, Japanin, Euroopan Unionin kuin Suomenkin tietoyhteiskuntia. Suomen tietoyhteiskunnan ja EU:n ICT-sektorin vahvuudet, heikkoudet, uhat ja mahdollisuudet käyvät tästä diplomityöstä ilmi. Yhdysvallat, Japani ja EU toimivat suunnan antajana Suomen ICT-sektorin tulevaisuudelle. Euroopan Unioni on laatinut ICT-sektoria ja koko EU:ta koskevan Lissabonin strategian, joka käsittää niin EU:n eri kansakuntia koskevan taloudellisen panostuksen, innovaatiokehityksen, koulutuksen kuin tutkimuksen ja tuotekehityksenkin. Suomen tietoyhteiskunta on monilla alueilla maailman kärkitasoa, muutamilla sen keskitasoa. Suomen tietoyhteiskunnan vahvuudet, heikkoudet, uhat ja mahdollisuudet on kartoitettu Suomen tietoyhteiskuntastrategiassa vuosille 2007-2015. Se käsittää ne keinot, millä Suomi pystyy tulemaan kansainvälisesti tasapainoiseksi, hyväksi ja houkuttelevaksi paikaksi asua ja työskennellä sekä se käsittää ne keinot, jolla Suomen kilpailukyky taataan globaalisti kiristyvässä kilpailutilanteessa.

Orbis sensualium pictus = Then synlige werlden

Tsekkiläissyntyinen protestanttinen teologi ja kasvatustieteilijä Johann Amos Comenius julkaisi 1600-luvun puolivälissä kuuluisan oppikirjansa Orbis sensualium pictus (Näkyvä maailma). Kirja oli tarkoitettu latinan kielen alkeiden opiskeluun. Sen käänteentekevä metodi pohjautui havainnollisiin kuviin, joiden pienet, numeroin varustetut yksityiskohdat viittasivat niihin liittyviin selittäviin teksteihin ja sanoihin. Taivaankappaleet, luonto, liikennevälineet, käsityöt, maailmanuskonnot, tavat ja moraali, ihmiskehon rakenne – sanalla sanoen koko luomakunta kaikkine vivahduksineen kuvattiin Comeniuksen kirjan kömpelön kulmikkaissa, mutta havainnollisissa puupiirroksissa. Kuvat ja käsitteet yhdistävänä "pienoisensyklopediana" se pyrki muuttamaan kiduttavan päähän pänttäämisen lapsille hauskaksi tiedon hankkimiseksi. Orbis sensualium pictus levisi kaikkialle Eurooppaan ja ilmestyi myös Suomessa 1680-luvulla useana latinalais-ruotsinkielisenä painoksena. Kirja painettiin Turun piispan Johannes Gezelius vanhemman kirjapainossa, ja sen puupiirrosten painolaatat oli leikattu Turussa käyttäen esikuvana alkuperäisteoksen saksalaisia varhaispainoksia.

Celebrating Creative Consciousness: Insights Into Oscar Wilde’s Aesthetics

Tutkielmani valottaa irlantilaisen kirjailijan Oscar Wilden (1854-1900) vähemmän tunnettua työtä ja ajattelua taidekriitikkona fin de sièclen ja modernismin välisen siirtymävaiheen estetiikassa. Wilden voidaan sanoa olleen edellä aikaansa estetiikkakäsityksensä suhteen: Hän käsittelee taidekritiikissään teemoja, jotka tulivat keskeisiksi modernismin ja postmodernismin myötä – esimerkiksi kielen pettävyyttä, sellaisten käsitteiden kuin ’todellisuus’, ’luonto’ tai ’yhteiskunta’ sattumanvaraisuutta sekä yhteisön ja yksilön identiteettien fragmentoitumista. Wilde myös kyseenalaistaa – paradoksien, kielellisten nokkeluuksien ja ironian avulla – monia länsimaisessa filosofiassa ’normatiivisina’ pidettyjä arvoja, kuten totuuteen pyrkimisen. Lisäksi hän haastaa taiteenkritiikin akateemisen tradition hylkäämällä sellaiset sen hyveinä pitämät piirteet kuin johdonmukaisuus ja ristiriidattomuus. Tarkastelen Wilden estetiikkakäsitystä pääasiassa esseekokoelman Intentions (1891), etenkin esseen Valehtelun rappio, sekä De Profundis –teoksen (1905) kautta. Tekstejä analysoimalla ja vertaamalla osoitan miten 1890-luvun alkupuolen ja vankilatuomiotaan istuvan Wilden estetiikkakäsitys muuttui ja kehittyi. Wilden kohdalla on syytä puhua taidefilosofiasta taiteenteorian sijaan. Hänen kriittiset esseensä eivät tähtää ’harmonisen’ kokonaisuuden luomiseen tai pragmaattis-loogisen mallin rakentamiseen taiteen ymmärtämiseksi vaan tulvivat ironiaa ja ristiriitaisuuksia. Wildella taideteoksen tarkasteluun liittyy aina eettisiä, ontologisia ja metafyysisiä kysymyksiä, jotka syventävät mutta myös monimutkaistavat esteettistä kokemusta. Keskeinen teema Wildelle onkin taiteen ja elämän vastakkainasettelu sekä niiden välisen yhteyden tunnistaminen ja tunnustaminen: taide on sekä autonomista että subjektiivista. Tämä paradoksi kulminoituu esteettisessä kokemuksessa. Wildelle luomistyö ja vastaanottajan elämys ovat tiedostamattomia prosesseja – tietoista luovuutta ei ole. Esteettinen kuitenkin voidaan yhdistää tietoisuuteen, mutta se edellyttää että myös tietoisuuden on oltava luovaa. Siksipä lähestyäkseen taidetta kritiikin on tultava enemmän taiteen kaltaiseksi – epänormatiiviseksi ja epäloogiseksi. Tässä prosessissa paradokseilla on merkittävä tehtävä: ne muistuttavat siitä, että puhuttaessa taiteesta ei ole oikeita vastauksia, on vain hyviä kysymyksiä.

Haja-asutusalueiden sähkönjakelujärjestelmien kehittäminen – erityisesti 1000 V jakelujännitteen käyttömahdollisuudet

Yhteiskunnan riippuvuus sähköstä on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana. Sähkönjakelussa esiintyneet lyhyet ja pitkät keskeytykset ovat osoittaneet yhteiskunnan haavoittuvuuden ja yhteiskunta kestää entistä vähemmän sähkönjakelussa tapahtuvia häiriöitä. Keskeytyksistä aiheutuneiden haittojen arvostus on kasvanut ja tämä on luonut taloudelliset perusteet sähkön laatua parantaville investoinneille. Haja-asutusalueiden keskijänniteverkon johdot on rakennettu avojohtoina ja siten ne ovat alttiita sääolosuhteista johtuville myrsky- ja lumikuormavaurioille. Ilmastomuutoksen ennustetaan lisäävän tuulisuutta ja siten ongelmat sähkönjakelussa mahdollisesti lisääntyvät. Taajamissa käytetään enemmän kaapeleita ja johtolähdöt ovat lyhyitä, joten myrskyistä aiheutuvia keskeytyksiä on vähemmän kuin haja-asutusalueella. Olemassa olevat jakeluverkot ovat käytössä vielä vuosikymmeniä, joten uuden tekniikan kehittämisen rinnalla on kehitettävä myös olemassa olevaa jakeluverkkoa ja sen ylläpitoa. Ylläpidon tavoitteena on käyttövarmuuden parantamisen lisäksi huolehtia siitä, että jakeluverkkoihin sitoutunut omaisuus säilyttää arvonsa mahdollisimman hyvin pitoajan loppuun saakka. Jakeluverkkoihin investoitiin paljon 1950–70-luvuilla. Tältä ajalta on yhä käytössä puupylväitä, joiden ikääntymisen takia korvausinvestointien tarve kasvaa. Hyvänä puolena tässä on että käyttövarmuuden parantamiseksi olemassa olevaa jakeluverkkoa ei tarvitse uusia ennenaikaisesti. Tutkimuksessa päähuomio on haja-asutusalueiden 20 kV keskijänniteverkon kehittämisessä, sillä yli 90 % asiakkaiden kokemista keskeytyksistä johtuu keskijänniteverkon vioista. Erityisesti johtorakenteisiin ja johtojen sijoittamiseen on kiinnitettävä huomiota. Käyttövarmuuden lisäksi jakeluverkkojen kehittämistä ohjaavia tekijöitä ovat taloudellisuus, ympäristön huomioiminen, viranomaisvalvonta sekä asiakkaiden ja omistajien odotukset. Haja-asutusalueilla taloudelliset haasteet ovat suuret vakituisen väestön vähenemisen ja mahdollisesti sähköntarpeen pienenemisen takia. Taloudellisuus korostuu ja riskit kasvavat, kun tuottojen määrä supistuu tarvittaviin jakeluverkon investointeihin ja ylläpitokustannuksiin verrattuna. Ristiriitaa aiheuttaa se, että asiakkaat odottavat sähkönjakelulta parempaa luotettavuutta, mutta paremmasta sähkönlaadusta ei olla valmiita maksamaan juurikaan nykyistä enempää. Jakeluverkkojen kehittämistä voi hidastaa myös viranomaisvalvonta, jos tuottoja ei voida lisätä investointien lisätarpeiden suhteessa. Tutkimuksessa on analysoitu yleisellä tasolla kaapeloinnin lisäämistä, korkeiden pylväiden käyttämistä, leveitä johtokatuja, edullisten ja yksinkertaisten sähköasemien rakentamista haja-asutusalueille ja automaatioasemien lisäämistä keskijänniteverkon solmupisteisiin. Erityisesti tutkimuksessa on analysoitu uutena tekniikkana 1000 V jännitteen käyttömahdollisuutta jakeluverkkojen kehittämisessä. Sähköjohtojen siirtäminen teiden varsiin parantaa käyttövarmuutta, vaikka johdot rakennetaan samalla tekniikalla kuin olemassa olevat johdot. Hajaasutusalueille rakennettavilla sähköasemilla pitkät syöttöjohdot voidaan jakaa pienemmiksi syöttöalueiksi, jolloin keskeytyksistä aiheutuvat haitat koskettavat kerrallaan pienempää asiakasmäärää. Samaan tulokseen päästään oikein sijoitetuilla ja toteutetuilla automaatioasemilla. Tutkimuksen mukaan lupaavaksi tekniikaksi jakeluverkkojen kehittämisessä on osoittautumassa 1000 V jänniteportaan ottaminen 400 V pienjännitteen lisäksi. 1000 V verkoilla voidaan korvata häiriöherkkiä 20 kV keskijänniteverkon lyhyitä, alle viiden kilometrin pituisia haarajohtoja ja haarajohtojen jatkeita, missä siirrettävät tehot ovat pieniä. Uudessa jakelujärjestelmässä sähkö tuodaan 1000 V jännitteellä lähelle asiakasta, jossa jännite muunnetaan normaaliksi asiakkaille soveltuvaksi 400/230 V jännitteeksi. Edullisuus perustuu siihen, että rakentamisessa käytetään samoja pienjännitejohtoja kuin asiakkaille menevässä 400 V pienjänniteverkossa. 1000 V jakelutekniikassa sekä investointikustannukset että ylläpitokustannukset ovat pienemmät kuin perinteisessä 20 kV ilmajohtotekniikassa. 1000 V johdot säästävät maisemaa, sillä ne eivät tarvitse leveää johtokatua kuten 20 kV keskijännitejohdot. 1000 V verkkojen käyttö soveltuukin erityisesti vapaa-ajanasuntojen sähköistykseen herkissä ranta- ja järvimaisemissa. 1000 V verkot mahdollistavat kaapeliauraamisen lisäämisen ja näin voidaan vähentää ympäristöä haittaavien kyllästettyjen pylväiden käyttöä. 1000 V jakeluverkkojen osalta tutkimustyön tuloksia on sovellettu suomalaisessa Suur-Savon Sähkö Oy:ssä. Käytännön kokemuksia 1000 V jakelujärjestelmästä on useista kymmenistä kohteista. Tutkimustulokset osoittavat, ettei keskijänniteverkon maakaapelointi hajaasutusalueilla ole taloudellisesti kannattavaa nykyisillä keskeytyksistä aiheutuvilla haitta-arvoilla, mutta jos keskeytyskustannusten arvostus kasvaa, tulee kaapelointi kannattavaksi monissa paikoissa. Myös myrskyisyyden ja myrskyistä aiheutuvien jakelukeskeytysten lisääntyminen tekisi kaapeloinnista kannattavan. Tulevaisuudessa jakeluverkkojen rakentaminen on entistä monimuotoisempi tehtävä, jossa taloudellisuuden ja käyttövarmuuden lisäksi on huomioitava asiakkaat, omistajat, viranomaiset ja ympäristö. Tutkimusta jakelutekniikan kehittämiseksi tarvitaan edelleen. Tulevaisuuden osalta haja-asutusalueiden jakeluverkkojen kehittämiseen liittyy paljon epävarmuuksia. Hajautetun kiinteistökohtaisen sähköntuotannon lisääntyminen voi tehdä jakeluverkoista nykyistä tarpeettomampia, mutta esimerkiksi liikenteen sähköistyminen voi kasvattaa jakeluverkkojen merkitystä. Tästä syystä jakeluverkkojen rakentamisessa tarvitaan joustavuutta, jotta tarvittaessa voidaan helposti sopeutua erilaisiin kehityssuuntiin.

Varavoimalaitosten pimeäkäynnistysmahdollisuudet

Nyky yhteiskunta tulee päivä päivältä riippuvaisemmaksi sähköstä ja sen luotettavasta siirrosta ja jakelusta. Suurhäiriö kantaverkossa on erittäin epätodennäköinen, mutta sen mahdollisuutta ei koskaan voida kokonaan rajata pois. Suurhäiriön seuraukset ovat erittäin vakavat ja yhteiskäytön palautus häiriön jälkeen voi pitkittyä. Diplomityössä käsitellään kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n kaasuturpiinivaravoimalaitoksia ja niiden ominaisuuksia kantaverkon suurhäiriössä. Varavoimalaitosten pimeäkäynnistysvalmiudet tarkastettiin ja niissä suoritettiin koeajoja, jotka sisälsivät jatkuvan ja dynaamisen tilan koeajo osuudet. Yhdessä laitosyksikössä tehtiin myös pimeäkäynnistys ja saarekekoeajo. Koeajojen perusteella saatiin arvokasta perustietoa kaasuturpiinilaitosten ominaisuuksista ja mahdollisuuksista toimia pimeäkäynnistystilanteissa. Varavoimalaitosten matemaattista mallintamista yksinkertaisella teollisuuskaasuturpiinilaitoksen mallilla kokeiltiin siinä kuitenkaan onnistumatta. Kokemusten perusteella esitetään keskeisimmät havainnot ja ehdotukset kevyen, moniakselisen kaasuturpiinilaitoksen mallintamiseksi.

Ammattikurssikeskuksesta talousalueen kehittäjäksi

Maamme teollistuminen sai alkunsa 1850-luvulla. Tämän jälkeen maassamme käynnistettiin ensimmäisiä ammatillisia kouluja. Niiden perustehtävä oli palvella senaikaista teollisuutta. Sotavuosien jälkeen teollistuminen suuntautui sotakorvauksien maksamiseen. Tämän myötä maahamme kasvoi vahva teollistunut yhteiskunta. 1960- ja 1970-luvun Suomessa koettiin epävarmuutta osaavasta ammattikunnasta. Näihin aikoihin hallituksemme ryhtyi kiinnittämään erityistä huomiota työvoimapolitiikkaan. Tämän tutkimuksen yhtenä tavoitteena on tarkastella keinoja, joilla hallituksemme on ohjaillut ammatillista koulutusta tarjoavia oppilaitoksia lähemmäksi elinkeinoelämän tarpeita. Toisena merkittävänä tutkimuksen kohteena on ollut hallituksen lain muutos (40/2005 työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä) ja sen vaikutukset Hyvinkään–Riihimäen talousalueeseen. Tutkimuksen tuloksia arvioitaessa huomataan, että Opetushallituksen laatimien lakien ja asetuksien muutoksilla on ollut vaikutusta koulutuksien toteutumiseen sekä työvoimaviranomaisten väliseen yhteistyöhön. Matti Vanhasen hallituksen esittämän lain muutoksen (40/2005) myötä Hyvinkään–Riihimäen talousalueen verkostoituminen muiden elinkeinoelämän edustajien ja oppilaitosten kanssa on onnistunut erittäin hyvin. Sen tuloksista voidaan mainita talousalueelle syntynyt aikuisopisto.

Pirkanmaan punaisuuden historiaa 1880-1944

Kirjallisuusarvostelu

Hyvän ja pahan tiedon puu? Elinikäisen oppimisen rakentuminen Helsingin Sanomien vieraskynä- ja mielipidesivuilla

Pro gradu -tutkimuksessani käsittelen elinikäisen oppimisen rakentumista Helsingin Sanomien vieraskynä- ja mielipidesivustojen teksteissä vuonna 2006. Erityisesti huomio kiinnittyy siihen kuinka tietynlaista sosiaalista todellisuutta elinikäisestä oppimisesta retorisesti konstruoidaan ja valtautetaan suhteessa muihin diskursseihin. Tutkimusmenetelmänäni on sosiaaliseen konstruktionismiin nojaava diskurssianalyysi. Suuntaus on enemmän ontologiseen konstruktionismiin nojaava, kriittinen diskurssianalyysi, jossa analysoitavaa kohdetta pyrin lähestymään ennakkoluulottomasti, fenomenologista reduktiota hyväksikäyttäen, ilman poliittisia päämääriä tai ennakkoluuloja. Näkemys on enemmän makroanalyyttinen yhteiskunnallisen puheen kulttuurinen analysointi, vaikka mikro- ja makroanalyyttinen näkökulma osittain limittyvätkin keskenään, kuten analyyttinen ja kriittinen ote. Tutkimusaineisto koostui 127:stä Helsingin Sanomien vieraskynä- ja mielipidetekstistä, joista varsinaiseen diskurssianalyysiin valitsin 36. Jokainen teksti on analysoitu tiettyyn diskurssiin kuuluvaksi, vaikka kaikki eivät analyysivaiheessa esiinnykään. Teksteissä rakentui viisi keskenään aktiivisesti keskustelevaa diskurssia: 1) Uusliberalistinen diskurssi, jonka todellisuus painottui taloudellisena hallintana, kohti innovatiivista yhteiskuntaa usein kansallisen kilpailukyvyn retoriikan edesauttamana. 2) Uusliberalismin vastainen diskurssi, joka aktiivisesti kritisoi nykyisen sosiaalisen todellisuuden ihmistä hyväksikäyttävää luonnetta, ihmisen riittämättömyyttä ja muutokseen sopeutumisen pakkoa, rakentamatta silti vaihtoehtoista todellisuutta. 3) Sivistyksellinen diskurssi, jonka todellisuus rakentui uusliberaalia todellisuutta vastaan kyseenalaistamalla uusliberaalin sosiaalisen todellisuuden arvopohjan vaatimalla demokraattista keskustelua ”hyvästä elämästä ja yhteiskunnasta”, millaisessa ihmisen tulisi oppia ja sosiaalistua. 4) Funktionalistinen eli yhteiskuntaan integroiva diskurssi, jonka todellisuus läheni uusliberalistista todellisuutta korostamalla työn arvoa kansalaisuuden rakentumisessa, joskus jopa autoritaarisia piirteitä saaden, muistuttaen yhteiskunnan olevan kellokoneisto, johon yksilön on integroiduttava. 5) Yhteiskuntaan kriittisesti suhtautuva diskurssi, jonka todellisuus rakentui protestanttista etiikkaa kyseenalaistavana, vaihtoehtoisena - omia arvoja noudattavana elämään oppimisena, jossa yhteiskunta rakentuisi enemmän ihmistä joustavana oppimiskenttänä. Tutkimus kertoo enemmän Helsingin Sanomien linjasta, eikä sitä voi yleistää kulttuuriilmapiiriä koskevaksi. Median vaikutus ihmisten ajattelussa ja sen muokkaamisessa on silti hyvin suuri. Helsingin Sanomat on myös Suomen ainoa valtakunnallinen sanomalehti, jonka keskustelukenttää seuraavat asiantuntijat ja ”tavalliset lukijatkin”. Siksi sen merkitystä erilaisten sosiaalisten ilmiöiden rakentajana ja kuvaajana ei tule myöskään vähätellä.

Taulukot kertovat

Kirjallisuusarvostelu

Integration und Vermittlung landeskundlicher Inhalte im Fremdsprachenunterricht

Tämän väitöskirjatyön aiheena on maantuntemuksellisten sisältöjen integrointi ja välittäminen vieraan kielen opetuksessa. Maantuntemuksellisilla sisällöillä tarkoitetaan vieraan kielen opetuksessa ei-kielellisiä sisältöjä, jotka ylittävät pelkän kielitiedon, kieliopin ja sanaston, välittämisen rajat. Tutkimuskirjallisuudessa näitä ei-kielellisiä sisältöjä nimitetään monin eri tavoin, esimerkiksi maantuntemukseksi (Landeskunde), sosiokulttuurisiksi tiedoiksi ja taidoiksi (soziokulturelles Wissen) tai yksinkertaisesti kulttuuriksi (Kultur). Väitöskirjatyö jakautuu teoreettiseen kehykseen (luvut 1–4), julkaistujen artikkeleiden tutkimusmetodien ja tuloksien käsittelyyn (luvut 5–6) sekä julkaistuihin artikkeleihin. Teoreettisen kehyksen ensisijaisia tutkimuskysymyksiä ovat, miten maantuntemuksellisten sisältöjen välittäminen konkretisoituu eri näkökulmista (opettajat, oppijat, oppimateriaalit) tarkasteltuna, miten kulttuurienvälinen maantuntemus ilmentyy vieraan kielen opetuksessa ja mitkä sisällöt ovat merkittäviä vieraan kielen opetuksessa. Metodisina lähestymistapoina tutkimuksessa on käytetty oppikirja-analyysiä, opetuksen tarkkailua sekä kyselytutkimuksia. Liitteenä oleville julkaistuille artikkeleille on yhteistä se, että jokainen niistä käsittelee jotakin erityistä maantuntemuksellisiin sisältöihin liittyvää aihetta empiriisestä näkökulmasta erityisesti saksan kielen opetuksen kannalta. Artikkelien tutkimusongelmia ovat kulttuuristen ja kielellisten sisältöjen yhdistäminen, kulttuurienvälisen viestinnän konkretisoituminen, kielellisen ja kulttuurisen variaation huomioiminen, stereotyyppien asema sekä sukupuolierojen merkitys vieraan kielen opetuksessa. Väitöskirjatyön teoreettisessa kehyksessä luodaan aluksi historiallinen katsaus maantuntemuksen asemaan vieraan kielen opetuksessa ja selvitetään tarkemmin erityisesti vieraan kielen didaktiikan uusimpien traditioiden, kuten konstruktivismin ja sosiokulttuurisen teorian, yhteyttä maantuntemuksen oppimiseen. Tässä yhteydessä käsitellään myös kulttuurienvälisen oppimisen traditiota ja maantuntemusta sen sovellusalueena. Tämän lisäksi selvitetään konkreettisia vieraan kielen opetuksessa ilmeneviä maantuntemukseen liittyviä didaktis-metodisia kysymyksiä, erityisesti opettajan roolia ja sitä, miten kulttuurienvälisen tradition mukainen maantuntemuksen välittäminen konkretisoituu yhtäältä yksittäisinä tehtävinä ja harjoituksina sekä toisaalta elektronisten viestimien välityksellä. Teoreettisen kehyksen ytimen muodostaa maantuntemuksellisten aiheiden valintaan ja merkittävyyteen liittyvä tutkimuskirjallisuuden pohjalta tehtävä pohdinta. Vieraan kielen opetuksessa kieliopilliset sisällöt opetetaan pääosin vakiintuneessa järjestyksessä, mutta maantuntemuksellisten sisältöjen opettamisessa ja oppimisessa ei ole säännönmukaisuuksia. Yhteenvetona esitetään teesejä, joiden tarkoituksena on antaa ehdotuksia, suosituksia ja didaktisia neuvoja maantuntemuksen opetukseen ja oppimiseen. Väitöskirjatyössä paneudutaan vaikeuksiin määritellä maantuntemuksen oppimisen kannalta merkittävät aiheet erityisesti saksan kielen opetusta silmällä pitäen. Arkipäivän kulttuurin käsittelyn tärkeyteen käytännön opetuksessa viittaavat oppikirjojen aihepiirit, opettajien ja opiskelijoiden käsitykset sekä Eurooppalaisen viitekehyksen suositukset. Tutkimuksessa selvitettiin tarkemmin myös aihepiirien valintaa kohderyhmän mukaan ja kartoitettiin oppijoiden käsityksiä maantuntemuksellisista sisällöistä ja heidän näihin kohdistuvia toiveitaan. Kyselytulosten mukaan aikuisten oppijoiden mieliin jäivät saksan kielen oppitunnilla erityisesti sellaiset kulttuuriin liittyvät asiat, jotka oppijat kokivat autenttisiksi tai jotka herättivät tunnilla keskustelua ja olivat kohdekulttuurissa erilaisia kuin omassa kulttuurissa. Tutkimuksessa selvitettiin myös kulttuurienvälisen oppimisen aspekteja vieraan kielen opetuksessa ja oppimateriaaleissa, erityisesti ”oman” ja ”vieraan” kulttuurin kokemisesta ja niiden vastakkainasettelusta. Näyttää siltä, että kulttuurienvälisen oppimisen mahdollisuudet tutkimissani saksan kielen oppikirjoissa rajoittuvat siihen, että oppijoille tarjotaan mahdollisuus eläytyä kohdekulttuurin arkeen oppikirjojen henkilöiden kautta ja että oppijoita kehotetaan kertomaan omasta kulttuuristaan. Tutkimuksessa pohditaan myös tarkemmin, voivatko sähköiset oppimateriaalit ja internet johtaa takaisin faktoihin keskittyvään maantuntemuksen oppimiseen. Virtuaaliset oppimisympäristöt, esimerkiksi oppikirjojen internetsivustot, antavat kaikesta huolimatta uusia mahdollisuuksia tutkivaan oppimiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi ”minitutkimustehtävät” ja sellaiset harjoitustyypit, jotka eivät oppikirjoissa ole mahdollisia, kuten virtuaaliset kaupunkikierrokset. Opettajien ja oppimateriaalien laatijoiden pitäisi suunnitella sellaisia tehtäviä ja harjoituksia, jotka antavat riittävästi mahdollisuuksia myös kulttuurienväliselle pohdinnalle. Oppijan oma ja kohdekulttuuri voidaan opetuksessa nostaa samanaikaisesti esille esimerkiksi käsittelemällä kielellisiä ja kulttuurisia variaatioita. Tutkimustulosten mukaan kulttuurienvälisen oppimisen traditionkin aikana maantuntemusta välitetään yhä perinteisellä tavalla faktatietoihin painottuen, eli käytännössä kieltenopetusta ohjaa vielä edelleenkin hyvin perinteinen käsitys kielestä ja kielitaidosta. Kielten opettajien koulutuksessa olisi huomioitava se, että opettajien tulisi olla kokonaisvaltaisia kulttuurin asiantuntijoita, eli myös historia, yhteiskunta, politiikka ja myös ”arkipäiväisen elämän” tuntemus ovat tärkeitä opettajan ammattitaidossa.

Teknologinen kehitys hyvinvointivaltiossa

Tämän diplomityön tavoitteena on luoda poikkitieteellinen katsaus teknologisen kehityksen vaikutuksiin hyvinvointivaltion perusrakenteille, kuten työnteko, yrityskulttuuri, peruskoulutus sekä innovaatiopolitiikka. Työ pyrkii osoittamaan myös hyvinvointivaltion roolin Suomen kilpailu- ja innovaatiokyvyn kannalta. Työn viitekehys rakentuu teknisten-, yhteiskuntatieteiden, sosiologian sekä tämän päivän heikkojen signaalien varaan. Työ yhdistää erilaiset näkökulmat yhdeksi kokonaisuudeksi, josta myös lukija voi luoda oman näkemyksensä. Johtopäätöksinä työssä huomataan hyvinvointivaltion roolin suuruus puhuttaessa suomalaisesta innovaatio- ja kilpailukyvystä. Tasa-arvoinen peruskoulutusjärjestelmä, tulonsiirrot sekä sosiaalinen turvaverkko ovat olleet luomassa pohjaa nykyiselle hyvinvoinnillemme sekä kilpailukyvyllemme. Kuitenkin nämä järjestelmät ovat jäämässä ajastaan jälkeen, sillä niitä ei ole suunniteltu kansallisvaltioiden väliseen kilpailuun. Yksityistäminen ja globaalille kilpailulle avautuminen ovat nähty maailmalla ratkaisuna tähän ongelmaan, kuten Englannissa tehtiin 40 vuotta sitten. Yksityistämisen vaikutukset hyvinvointivaltioon ovat kuitenkin arvaamattomia, sillä hyvinvointivaltio on vielä varsin tutkimaton käsite. Teknologinen kehitys on ollut luomassa kilpailuetuamme ja siitä voidaan olettaa myös luovan tulevaa kilpailuetua. Suomeen on saatava uudenlainen johtamisen- ja yhteiskunnallisen ymmärtämisen kulttuuri, joka huomioi myös globalisaation mukanaan tuomia muutoksia. Se yhdistettynä teknologian kehitykseen ja innovaatiopolitiikkaan saattaa olla Suomen tulevaisuuden kannalta ratkaiseva innovatiivinen kilpailuetu.

”.. Ja kyllä ne tytötkin sitä tekee” – tyttöjen ja poikien seksuaalisuus internetin suomalaisilla seksuaalivalistussivuilla

Tässä pro gradu -tutkielmassani tarkastelen tytön ja pojan seksuaalisuuden kuvaamista viidellä suomalaisella, nuorille suunnatulla internetsivulla. Tutkimani seksuaalivalistussivut ovat Väestöliiton www.vaestoliitto.fi/nuoret/seksi, lääkefirma Organonin ylläpitämä www.ehkaisy.com, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n www.alli.fi, Hiv-säätiö/Aidstukikeskuksen www.justwearit.fi sekä Yleisradion www.yle.fi/taaonseksii. Analysoin aineistoani aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla, mikä tarkoittaa, etten pohjaa tutkimustyötäni minkään yksittäisen teorian varaan. Apuna aineistoni jäsentelyssä käytän kuitenkin Michelle Finen seksuaalivalistuksesta löytämiä diskursseja: väkivalta, uhrius, moraali sekä halu. Tutkimilleni seksuaalivalistussivuille keskeistä on uhkia ja riskejä korostava negatiivinen tieto. Fyysisiä ja henkisiä uhkia on lukuisia: seksitaudit, ei-toivottu raskaus sekä internetissä ja pimeissä puistoissa vaanivat seksipedot. Selväjärkisyys, kondomi, e-pilleri ja pysyvä parisuhde nähdään aseina useimpia vaaroja vastaan. Nuoren – ja etenkin nuoren tytön – tulee sivustojen mukaan suhtautua omaan ruumiiseensa lääketieteellisesti. Kehoa tulee suojella, tarkkailla ja hallita lääkeainein (e-pillerit), gynekologikäynnein ja hyvän hygienian avulla. Vastaus useimpiin, lähinnä tyttöjä koskeviin uhkiin on vakaa heteroseksuaalinen parisuhde. Sen nähdään suojelevan niin tytön seksuaaliterveyttä kuin mainettakin. Heteronormatiivisten sivustojen mukaan poika on epäluotettava ja kontrolloitava seksikone, tyttö kuvataan suojeltavaksi, torjuvaksi ja rakkautta janoavaksi portinvartijaksi. Tytön halu sivuutetaan, kun taas pojan ruumiiseen ja biologiaan on iskostunut voimakas seksuaalivietti - ainainen halu ja valmius yhdyntään. Seksi sivustoilla on lähtökohtaisesti heteroseksuaalista yhdyntää, jota poika vaatii ja johon tyttö suostuu. Heteronormatiivisesta poikkeava sisältö, kuten homoseksuaalisuus tai ei-yhdyntäkeskeinen seksi, erotetaan omiksi kappaleikseen pois norminmukaisen heteroseksuaalisuuden yhteydestä. Heteroseksuaalit ovat ”meitä”, homoseksuaalit ”niitä”.