1000 resultados para maa- ja vesirakentaminen
Resumo:
Tässä osassa on kuvattu Pirkanmaan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat harjualueet. Osassa II kuvataan paikallisesti arvokkaat kohteet.
Resumo:
Tässä osassa on kuvattu Pirkanmaan paikallisesti arvokkaat harjualueet. Osassa I kuvataan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat kohteet.
Resumo:
Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamista (POSKI-projekti) selvitettiin Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnissa vuosina 1998 - 2004. Tavoitteena oli turvata geologisen luonnon ympäristöarvot, hyvälaatuinen pohjavesi yhdykuntien vesihuoltoon sekä laadukkaiden kiviainesten saanti yhdyskuntarakentamiseen. Selvitysalueella on 520 pohjavesialuetta, joista vedenhankintakäytössä on 345 kappaletta. Niiden arvioitu antoisuus on noin 248 000 m3/d. Käyttämättömiä vedenhankintaan soveltuvia pohjavesivaroja selvitysalueella on 99 pohjavesialueella noin 33 000 m3/d. Normaaliolosuhteissa pohjavesivarat riittävät tyydyttämään alueen tarpeen. Selvitysalueen pohjavesialueet kuuluvat kuitenkin riskialtteimpiin Suomessa. Poikkeusolosuhteiden tai mahdollisten vedenottamoiden likaantumistapausten varalta korvaavat pohjavesivarat ovat pienet ja vaikeasti hyödynnettävät. Selvitysalueen pohjavesipinnan yläpuoliset hiekka-ja soravarat ovat yhteensä noin 1 770 milj.k-m3. Näistä suurin osa sijaitsee alueilla, jotka eivät selvitystyön perusteella sovellu maa-ainesten ottoon. Maa-ainesten ottoon soveltuvilla ja osittain soveltuvilla alueilla arvioidaan olevan hiekka-ja soravaroja noin 64 milj.k-m3:ksi. Nämä ovat laadultaan valtaosaltaan hiekkaa. Soraa ja karkeampaa ainesta tästä on alle 15 milj. k-m3, mikä nykyisillä harjukiviainesten käyttömäärillä vastaa vajaan neljän vuoden tarvetta. Käytännössä selvitysalueen hiekka- ja soravarat eivät ole enää pitkään aikaan riittäneet tyydyttämään tarvetta, vaan sorajalosteita on tuotu Etelä-Hämeestä. Selvitysalueen tutkitut kalliokiviainesvarat maanpinnan 0-tasoon laskettuna ovat noin 2 520 milj.k-m3. Tästä määrästä maa-ainesten ottoon soveltuvilla alueilla on reilut 420 milj.k-m3 ja 10 m maanpinnan 0-tason alapuolelle laskettuna reilut 700 milj.k-m3. Tulosten perusteella näyttää siltä, että merkittävä osa alueen kiviaineshuollosta voidaan vielä järjestää kalliokiviaineksiin perustuen, mikäli kiviaineshuolto huomioidaan aikaisempaa tarkemmin maankäytön suunnittelussa.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteen kehittyminen vuosien 1985–2006 välisenä aikana. Yhdysvaltain asevoimat alkoi heti toisen maailmansodan jälkeen ylläpitää maailmanlaajuista ja jatkuvaa sotilaallista valmiutta merijalkaväen ja laivaston yhteisten osastojen avulla. Sodan kuvan muuttuminen matalan intensiteetin operaatioihin vaati erikoisoperaatioihin kykenevien konventionaalisten joukkojen perustamista. Tutkimusmenetelmä oli luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdeaineistoon perustuvaa sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu pääsääntöisesti Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston sotakouluissa tehdyistä opinnäytetöistä sekä tutkimus- ja aikalaiskirjallisuudesta. Tutkimuksessa selvitettiin miksi erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston ohjelma luotiin. Kehittymisprosessin tutkiminen vaati historiallisten murroskohtien tunnistamista, joiden avulla selvitettiin muutostarpeen syntyä ja kehittymistä seuraavaan murroskohtaan verraten. Näihin kohtiin vaikuttivat tekniikan kehittyminen, sotakokemuksien ja sodan kuvan vaikutukset suorituskykyvaatimuksiin. Vaatimukset vaikuttivat lopulta organisaation rakenteeseen. Tutkittavia murroskohtia olivat sodat, sodan kaltaiset konfliktit, erikoisoperaatiot, sodan kuvan muuttuminen sekä kaluston ja taktiikan vaikutukset kokoonpanomuutoksiin. Korean sodan jälkeen merijalkaväen tarpeellisuus kyseenalaistettiin. Tarpeellisuutensa osoittamiseksi merijalkaväen täytyi hyödyntää Yhdysvaltain tarvetta vaikuttaa maailmanlaajuisesti sotilaallisella voimalla ja siihen merijalkaväki perusti täysin uudenlaiset joukot. Muilla puolustushaaroilla ei ollut mahdollisuutta toimia Yhdysvaltain ulkopuolella yhtä pitkäaikaisesti. Ylläpitokykyyn lisättiin maa- meri- ja ilmakomponenttien yhdenaikainen toiminta sekä yhteisen taktisen ja operatiivisen tavoitteen saavuttaminen. Beirutin pommitusten ja Teheranin panttivankien vapautusoperaatioiden epäonnistuttua havaittiin, ettei konventionaalisilla joukoilla voitu enää vastata muuttuneeseen sodan kuvaan. Merijalkaväki loi erikoisoperaatioihin kykenevien joukkojen ohjelman, jonka tavoitteena oli lisätä suorituskykyjä konventionaalisten merijalkaväkitaisteluosastojen repertuaariin. Tarkoituksena oli pienentää kriisien vasteaikoja ja lisätä tehtävien onnistumisprosenttia. Ohjelma loi sotatoimialueiden komentajille ja kansallisen turvallisuusviraston käyttöön joukon, jota voitiin käyttää muista joukoista erillään mihin tahansa tehtävään. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona on, että erikoisoperaatiokykyiset merijalkaväkitaisteluosastot rakennettiin aina edellisten joukkojen rotaatiokokemusten, uhka-arvion ja käytettävissä olleiden laivaston alusten mukaan. Vaihtelevuus peruskokoonpanoista oli vähäistä. Tekniikan kehittyminen vaikutti suuresti ennen kaikkea operatiivisiin käyttöperiaatteisiin. Käyttöperiaatteet taas kehittyivät hyvin nopeasti sodan kuvan muututtua.
Resumo:
Tutkimusta korkeakoulutetuista maahanmuuttajista Suomessa on tehty vielä vähän suhteessa muihin maahanmuuttajaryhmiin. Korkeakoulutetut maahanmuuttajat muodostavat kuitenkin pienen, mutta koko ajan kasvavan joukon, joka eroaa paljon muista maahanmuuttajaryhmistä. He ovat myös se ryhmä maahanmuuttajia, joita usein toivottaisiin muuttavan Suomeen. Tulevaisuudessa Suomi tarvitsee kaikenlaisia maahanmuuttajia muun muassa korjaamaan kasvavaa huoltosuhdetta sekä ylläpitämään Suomen kilpailukykyä. Tämä tutkimus tuo oman panoksensa aikamaantieteelliseen muuttoliiketutkimukseen, jota on tehty vielä suhteellisen vähän. Aikamaantiede on usein keskittynyt tarkastelemaan arkipäivän liikkumista pienen mittakaavan sisällä. Sen sijaan tässä tutkimuksessa tarkastellaan korkeakoulutettujen maahanmuuttajien muuttoreittejä maailmalla ennen Suomeen saapumista. Muutto nähdään prosessina, johon sisältyvät muuton suunnittelu, itse muutto sekä sopeutuminen tulomaahan. Kun muuttoprosesseja ymmärretään paremmin, maahanmuuttopolitiikkaa pystytään muokkaamaan paremmin kaikkien tarpeita vastaavaksi. Tässä tutkimuksessa selvitetään, keitä Turussa asuvat korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat, heidän muuttoprosessejaan sekä tulevaisuuden suunnitelmiaan. Aineisto on kerätty kyselyn sekä kymmenen teemahaastattelun avulla kevään 2015 aikana. Turussa asuvat korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat heterogeeninen ryhmä kotimaansa ja Suomeen muuttosyyn perusteella. Tärkeimpiä syitä Suomeen muutolle ovat opiskelu ja perhesyyt, vaikkakin yhtä syytä muutolle on vaikeaa määrittää. Moni on päätynyt muuttamaan Turkuun henkilökohtaisista syistä ja sattuman kautta. Suurimmalle osalle Suomi on ensimmäinen maa, jossa he asuvat yli neljän kuukauden ajanjakson kotimaansa lisäksi, mikä osaltaan johtuu kyselyyn vastanneiden alhaisesta Suomeen muuttoiästä. Muuttoprosessin sujuvuuteen vaikuttavat muun muassa muuttosyy, lähtömaa, sosiaaliset verkostot ja maahanmuuttopolitiikka. Tutkimuksen kohderyhmänä olleet maahanmuuttajat ovat valmiiksi koulutettua ja työikäisenä Suomeen tulleita, joten he ovat tänne muuttaessaan heti potentiaalista työvoimaa. Oman alan töiden saaminen koetaan kuitenkin erityisen vaikeana, joten moni suorittaa Suomessa toisen tutkinnon. Suomen kielen taidon puuttuminen nähdään suurimpana esteenä työmarkkinoille siirtymisessä ja töiden saamisen haastavuus onkin pääsyy, jonka takia Suomesta muutetaan pois. Sosiaaliset suhteet ja perheen perustaminen ovat taas tekijöitä, jotka vähentävät Suomesta poismuuttoa. Yleisesti ottaen Turku ja Suomi koetaan turvallisena ja hyvänä paikkana asua, mistä ei muutettaisi pois, jos oman alan töitä olisi tarjolla.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli löytää yksi rajatarkastusprosessin automatisointia tukeva henkilötunnistusmenetelmä, jonka hyödyntäminen mahdollistaisi sujuvat ja turvalliset rajatarkastukset sekä viranomaistoiminnan, että asiakkaan kannalta, mutta olisi samalla myös valtiontalouden näkökulmasta kustannustehokas. Tunnistusmenetelmän olisi oltava käytettävissä erityyppisillä rajanylityspaikoilla (maa, meri, ilma), ottaen samalla huomioon tiedossa olevien Euroopan Unionin lainsäädäntöhankkeiden ulkorajatarkastuksille asettamat vaatimukset tulevaisuudessa noin vuonna 2020. Tässä tutkimustyössä nostetaan esille erityisesti maarajanyli-tyspaikalla tapahtuvaan tunnistamiseen liittyvää problematiikkaa huomioiden Rajavartiolaitoksessa vuonna 2014 käyttöön otetun uuden rajatarkastusmallin asettamat haasteet. Tutkimusmenetelmänä on käytetty asiakirjatutkimusta, jonka taustat perustuvat osin käynnissä oleviin ja osin valmistuneisiin selvityshankkeisiin. Tutkimuksen pääkysymys on aseteltu seuraavasti: Mikä henkilötunnistusmenetelmä soveltuu parhaiten Suomen rajanylityspaikoilla rajatarkastusprosessien automatisointiin ottaen huomioon näköpiirissä oleva alan kehitys? Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että maantierajanylityspaikoilla automaattiset rajatarkastukset ovat toteutettavissa vain sormenjälkitunnistusta käyttämällä. Tämä johtopäätös ohjaa väistämättä ratkaisuun, jossa vastaavaa menetelmää tulisi käyttää tulevaisuudessa EU:n ulkorajalla ilma- ja merirajat mukaan lukien. Rajatarkastusprosessin kokonaisuutta ajatellen matkustajilta tulisi kerätä tietoja mahdollisimman kattavasti jo ennen saapumista EU:n ulkorajalle. Tämä edellyttää EU:n jäsenvaltioilta nykyistä yhtenäisempää tahtotilaa poliittisella tasolla, lainsäädännön kollektiivista kehittämistä ja teknisten edellytysten luomista yhteisvastuullisesti.
Resumo:
Tässä kanditaatintyössä selvitettiin kuinka erilaiset sideaineseokset soveltuvat raskas-metallien sitomiseen 28 vuorokautta stabiloiduissa näytteistä. Työssä oletettiin teollisten jätefraktioiden käytön tehostavan eräiden metallien, kuten kupari ja sinkki, immobilisointia lievästi pilaantuneista maa-aineksista. Kokeellisessa osassa stabiloitiin Kokkolan satamasta ruopattua sedimenttiä, jonka sinkkipitoisuudet olivat ylittäneet saastuneen sedimentin ohjearvon (≥400 mg/kg). Sedimenttiin lisättiin eri sideaineseoksia ja näytteiden annettiin stabiloitua 28 vuorokautta, minkä jälkeen niistä testattiin liukenevat raskasmetallit muokatulla ravistelutestillä. Eri sideaineseoksilla saatuja tuloksia verrattiin pelkän yleissementin käyttöön. Lisäksi erillisistä näytteistä otettiin pyyhkäisyelektronimikros-koopilla (SEM) kuvia havainnollistamaan stabiloitumista. Näissä näytteissä käytettiin samoja sideaineita kuin tehdyissä kokeissa. Liukoisuustestien tuloksista voidaan huomata näytteissä ongelmalliseksi raskasmetalliksi identifioidun sinkin sitoutuvan parhaiten sementin ja kipsin sekoituksella. Myös tuhkaa sisältävät sideainesekoitukset pienensivät sinkin liukoisuutta verrattuna pelkkään yleis-sementtiin. Jatkotutkimuksissa voitaisiin testata erilaisia sideainesekoituksia betonira-kentamisessa, joilla saadaan ainakin 25 MPa lujuusarvo, pilaantunutta sedimenttiä tai maa-ainesta käyttäen.
Rumpurakenteiden ympäristöongelmat, niiden ehkäisy ja korjaaminen : Keskisuomalainen pilottitutkimus
Resumo:
Tämä on ensimmäinen maakunnanlaajuinen rumpurakennetutkimus Suomessa. Sen tavoitteena on edistää vesialueiden ylitysrakenteisiin liittyvien ympäristöongelmien tunnettavuutta sekä niiden välttämis- ja korjaamiskäytäntöjä. Tarkastelussa keskitytään ensisijaisesti rumpurakenteisiin sekä kaloihin. Tutkimuksen I osassa tarkastellaan keskisuomalaisten ylitysrakenteiden määrää, laatua ja ympäristöhaittoja sekä ylitysrakenteisiin liittyviä lupa-, mitoitus- ja valvontakäytäntöjä. Näiden lisäksi I osan lopussa on kirjallisuustarkastelu rumpurakenteiden ympäristövaikutuksista. Tutkimuksen II osassa annetaan valtakunnallisia suosituksia ylitysrakentamisen synnyttämien ympäristöongelmien ratkaisemiseksi niin suunnittelu-, perustamis-, kunnossapito- kuin uusimistilanteessakin. Tutkimuksen III osaan on koottu rumpurakenteiden kartoitusohjeita. Rumpurakenteisiin liittyvät ympäristökysymykset ovat monin tavoin ajankohtaisia. Ilmastomallit ennustavat valunnan huomattavaa kasvua ja ajallista muutosta, kun taas tuulipuistojen ja metsäteollisuuden tarvitsemat lisätiet merkitsevät uusia vesistöylityksiä. Metsätieverkostomme ja samalla ylitysrakenteiden korjaustarve on myös suuri. Toisaalta aukkomitoitukset on siirretty konsulteille, luonnontilaisia purovesiä on jäljellä enää pari prosenttia ja vesienhoidon tavoite edellyttää vesimuodostumilta hyvää ekologista tilaa. Tila ei voi kuitenkaan olla hyvä, jos ylitysrakenteet katkaisevat virtaveden yhtenäisen jatkumon. Tähän saakka yksittäinen ongelmarumpu on ympäristöllisesti koettu vähäpätöiseksi harmiksi. Kun otetaan huomioon, että Suomessa on noin 90 000 vesistörumpua, että joka kolmas niistä on vaelluseste, että vain pieni osa rakenteista tulee viranomaisten tietoon ja että hankekäytäntöihin sisältyy monia puutteita, asia saakin laajan ympäristöongelman mittasuhteet. Vuosijaksolla 2005–2015 kartoitettiin yli 2 000 ylitysrakennetta, joista yli 85 % rumpuja (Ø < 200 cm). Tyypillinen keskisuomalainen vesistörumpurakenne on muodoltaan pyöreä, pohjaltaan paljas, halkaisijaltaan 90 cm, pituudeltaan 930 cm ja valmistettu betonista. Ylitysrakenteen ympäristöongelma voi johtua rakenteen ominaisuuksista, sen asentamisesta (perustamisesta) ja kunnossapitoon liittyvistä toimista. Miltei kaikki tämän tutkimuksen noin 350 sillasta oli kalojen läpikuljettavissa sekä ylä- että alavirtaan. Sen sijaan lähes 40 % vuosina 2013–2014 tutkituista rummuista (N=830) muodosti pysyvän vaellusesteen. Estevaikutuksen aiheuttivat useimmiten rummun alapään pudotus (keskimäärin 13 cm), liian suuri virtausnopeus, rakenteen pohjan sileys, veden mataluus sekä rakenteen suulla olevat kivi-, jäte- ja karikepadot. Eurooppalaisen vesiensuojelun ja -hoidon perusteeseihin kuuluu virtavesien vapaa uomajatkumo ja hyvälaatuinen elinympäristö. Siksi uusi vesirakentaminen ei saa enää synnyttää vaellusesteitä. Myös ylitysrakenteiden uusimisen ja korjaamisen yhteydessä tulee aiemman rakentamisen aiheuttamia ympäristöhaittoja ja -vahinkoja vähentää tai mieluiten kokonaan poistaa. Valtaosa ylitysrakenteisiin liittyvistä ympäristöongelmista on vältettävissä pelkästään oikealla rakennevalinnalla, oikealla tielinjauksella ja rakenteen oikealla asentamisella. Tämä puolestaan edellyttää ohjeistuksen ja -koulutuksen tehostamista, ympäristöasiantuntemuksen lisäämistä ylityshankkeissa, uusien ylitysrakennemallien kehittämistä sekä vesilain täydentämistä ns. pieniä vesitaloushankkeita koskevan ilmoitusmenettelyn osalta.
Resumo:
Selvityksessä arvioitiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia Iisalmen reitin hydrologiaan, säännöstelylupien toimivuuteen sekä vesistöjen kuormitukseen ja tilaan. Ilmastoskenaarioiden perusteella virtaamien ennakoidaan kasvavan Iisalmen reitin joissa ja järvissä talvella ja syksyllä, kun taas kevään maksimivirtaamat aikaistuvat ja pienenevät. Ilmastonmuutoksen odotetaan myös lyhentävän kautta, jolloin maa on lumen peitossa ja roudassa. Ilmastonmuutoksen hydrologisia vaikutuksia sekä sopeutumismahdollisuuksia Onki- ja Poroveden säännöstelykäytäntöjä muuttamalla tarkasteltiin Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) Vesistömallijärjestelmän avulla vertailujaksolla 1971-2000 sekä tulevaisuuden jaksoilla 2010-39 ja 2040-69. Tulosten perusteella nykyisen lupaehdon mukainen kevätkuoppa Poro- ja Onkivedellä osoittautuu useimpina vuosina tarpeettomaksi kevättulvien pienenemisen ja aikaistumisen johdosta. Raportissa on esitetty sopeutuva säännöstelyohje, jossa kevätkuoppaa on aikaistettu ja madallettu tai jätetty joinakin vuosina kokonaan tekemättä. Jatkossa suuriin tulovirtaaman nousuihin on syytä varautua talvella mahdollisesti pitämällä järvien vedenkorkeuksia hieman nykyisen kaltaista säännöstelykäytäntöä alempana. Sopeutuva säännöstelykäytäntö edellyttäisi säännöstelyluvan muuttamista. Mallinnettujen hydrologisten skenaarioiden ja toisaalta lupaehtojen mukaisen sekä sopeutuvan säännöstelyn vaikutuksia vesiluontoon, virkistyskäyttöön ja taloudellisiin tekijöihin Onki- ja Porovedellä arvioitiin vedenkorkeus- ja virtaamavaihteluista laskettujen mittareiden avulla. Tulosten perusteella sopeutuvaa säännöstelytapaa voidaan pitää vesiluonnon ja vesistön käytön kannalta suositeltavana, kun se toteutetaan joustavasti tulovirtaamaennuste huomioon ottaen. Säännöstelytapaa voisi kehittää vielä paremmin varautumaan lisääntyviin talvitulviin. Ilmastonmuutoksen ja maatalouden sopeutumisen vaikutuksia fosforikuormitukseen tulevaisuuden jaksoilla 2020-30 ja 2050-59 arvioitiin VEMALA-mallilla. Iisalmen reitin järviin tuleva fosforikuormitus muuttuu ilmastonmuutoksen keskiarvoskenaariossa jaksolle 2050-59 mennessä vain vähän (−4…7 %), mutta runsassateisessa skenaariossa se kasvaa selvästi. Vesienhoidon toimenpiteiden vaikutusta maatalouden kuormitukseen arvioitiin käyttäen ICECREAM-mallia. Käyttämällä tarkennettua lannoitusta kaikilla pelloilla, suorakylvöä noin 12 000 hehtaarilla, lietteen sijoitusta lähes kaikilla nurmilla ja varaamalla suojavyöhykkeille 122 ha, voidaan 2020-luvulla päästä peltojen fosforikuormituksessa ilmastonmuutosskenaariosta riippuen 1 – 15 % nykytilaa pienemmälle tasolle. Vesiensuojelutoimenpiteiden kustannustehokkuutta Iisalmen reitillä arvioitiin KUTOVA-työkalun avulla. Yleisesti ottaen kaikilla osavaluma-alueilla kustannustehokkaimpia vesiensuojelutoimenpiteitä ovat metsä- ja maatalouden toimenpiteet. Maatalouden toimenpiteistä kustannustehokkaimpia ovat kosteikot sekä suojavyöhykkeet ja peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys kaltevilla pelloilla. Toimenpiteitä kannattaa kohdistaa paitsi suurten hyvää huonommassa tilassa olevien järvien lähivaluma-alueille myös vesistön latvoille. Kustannustehokasta ja mahdollisesti jopa välttämätöntä olisi vähentää kuormitusta Poroveden kannalta myös osa-alueilla, missä vesistöt ovat jo pääosin hyvässä ekologisessa tilassa (Sonkajärven reitin ja Iso-Iin alueet). Muuttuvassa ilmastossa ja maatalouden kentässä yksittäisten toimenpiteiden kustannustehokkuus pääsääntöisesti huononee eri tulevaisuuden skenaarioissa. Vesienhoidon toimenpideohjelmassa alueelle suunnitellut toimenpiteet kompensoivat ilmastonmuutoksen vaikutusta, mutta maatalouden muutoksilla on suurempi merkitys toimenpiteiden vaikuttavuuteen.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Pohjavesialueilla sijaitsevien soranottamisalueiden tila ja kunnostustarve Pirkanmaalla, SOKKA-hanke
Resumo:
Hiekan ja soran ottaminen keskittyy pääosin samoihin harjumuodostumiin, joissa sijaitsevat myös yhteiskunnan vedenhankintaa varten tärkeät pohjavesivarat. Ottamistoiminta aiheuttaa muutoksia ympäristössä ja kasvattaa pohjaveden pilaantumisriskiä, minkä vuoksi alueiden jälkihoitaminen on tärkeää. Vuonna 1982 voimaan tulleen maa-aineslain mukaan ottajilla (myös kotitarveottajilla) on velvollisuus jälkihoitaa ottamisalueet toiminnan päätyttyä. Suuri osa ottamisalueista on silti jälkihoitamattomia tai puutteellisesti jälkihoidettuja, sillä laajamittaista maa-ainesten ottamista on Suomessa harjoitettu jo 1960-luvulta lähtien. Pirkanmaalla vuosina 2013-2015 toteutetussa, Ympäristöministeriön rahoittamassa Soranottamisalueiden tila ja kunnostustarve –hankkeessa (SOKKA) kartoitettiin yhteensä 463 maa-ainesten ottamisaluetta vedenhankintaa varten tärkeiltä (I luokka) ja vedenhankintaa varten soveltuvilta (II luokka) pohjavesialueilta. Hanke on osa valtakunnallista, Suomen ympäristökeskuksen koordinoimaa Soranottoalueiden tila ja ympäristöriskit –hanketta. Hankkeen aikana arvioitiin ottamisalueiden jälkihoidon nykytilaa ja kunnostustarpeita. Enemmistö Pirkanmaan kartoitetuista ottamisalueista oli jälkihoitamattomia, mutta toisaalta myös kunnostustarpeiltaan vähäisiksi arvioituja alueita oli yli puolet kaikista kartoitetuista alueista. Suurimmat ongelmat Pirkanmaalla liittyivät jätemaiden ja erilaisten romujen ja jätteiden varastoimiseen, haitallisten vieraslajien (esimerkiksi komealupiini) leviämiseen sekä paikoin montuista harjumetsiin asti levinneeseen luvattomaan maastoliikenteeseen (motocross-ajeluun). Jonkin verran havaittiin myös pohjaveden alapuolisen ottamisen tuloksena syntyneitä pohjavesilampia sekä maa-ainesten ottamista ilman lupaa Pirkanmaalla eniten ottamistoimintaa sijoittuu Tampereen saumamuodostumajakson sekä Sisä-Suomen reunamuodostuman varsille. Kyseisiin muodostumajaksoihin sijoittuu paitsi maakunnan suurimmat hiekka- ja soravarat myös luonnon ja ympäristön suojelun kannalta arvokkaimmat harjualueet sekä laajoja pohjavesialueita. Paitsi pohjaveden suojelun, myös arvokkaiden harjualueiden vuoksi näillä alueilla tulee kiinnittää erityistä huomiota jälkihoito- ja kunnostustoimenpiteisiin.
Resumo:
Tämä tutkielma tarkastelee Matilde Huici Navazia, espanjalaista naisasianaista, asianajajaa, pedagogia ja sosialistia. Tutkielmassa on selvitetty, miten espanjalainen sanomalehdistö käsitteli artikkeleissaan vuosina 1922–1937 Matilde Huici Navazia. Tarkastelen, miten kulttuuriset arvot, normit ja hierarkiat toimivat keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Primaariaineisto koostuu viiden eri spanjalaisen päivälehtiarkiston kokelmista. Tutkimukseni pääasiallisina metodeina käytän kvalitatiivista ja hermeneuttista analyysia. Espanja eli 1920–1930-luvuilla ankaraa ideologista ja poliittista aikaa, johtuen kuninkaan vallan väistymisestä, Primo de Riveran diktatuurista, Espanjan toisen tasavallan syntymisestä ja sisällisodan syttymisesta vuonna 1936. Tutkielmani aikakauden sanomalehtiä yhdisti kiivas keskustelu yhteiskunnallisista ja kulttuurisista kysymyksistä. Lehdistö oli poliittisesti sidoksissa sekä oikealle että vasemmalle. Espanjalainen yhteiskunta jakautui jyrkästi kahtia sukupuolen mukaan. Katolisen kirkon sekä patriarkaalisen kulttuurin normit vaikuttivat oleellisesti naisten aseman yhteiskunnalliseen kehitykseen. Naisten elämänpiiri rajattiin avioliittoon ja kotiin. Espanjan toisen tasavallan kunnianhimoisena tavoitteena oli nostaa maa muiden eurooppalaisten edistyneiden valtioiden tasolle. Tarkastelen tutkimuksessani Espanjan lähihistorian tapahtumia osana yhteiskunnallisesti merkittävän ihmisen henkilöhistoriaa. Huici Navaz pohti tutkimissani artikkeleissa naisen osaa, olemusta ja oikeuksia. Tutkimukseni perusteella hänen sallittiin, ainakin jossain määrin, tuoda esille näitä kysymyksiä lehtiartikkelien yhteydessä. Huici Navazin sallittin käsitellä omia tuntemuksiaan ja väsymättömästi uudelleenmääritellä naisen sosiaalista roolia yhteiskunnan kollektiivisessa tietoisuudessa. Tutkimukseni perusteella voidaan todeta, että Matilde Huici Navaz koki myös ankaria pettymyksiä taistelussaan naisen konkreettisen aseman parantamiseksi. Hänen vaatimuksensa yhteiskunnallisen tasa-arvon saavuttamiseksi tukahdutettiin lähes säännönmukaisesti. Huizi Navazin poliittiset kannanotot radikalisoituivat vuoden 1936 jälkeen, kun hän turhautui vallitsevan yhteiskunnan haluttomuuteen muuttaa hallitsevia patriarkaalisia normeja. Huici Navaz toimi väsymättömästi köyhien perheiden lasten aseman parantamiseksi. Huici Navazille koulutuksen, kasvatuksen ja kotihygenian parantaminen olivat tärkeä osa lastensuojelun kehittymisessä.
Resumo:
Pro gradu -tutkielmani tutkimuskeskiöön sijoittuu suomalainen, kansalliseksi merkki-henkilöksi muodostunut säveltäjä Jean Sibelius ja hänen taiteilijakuvansa. Pitkän elä-mänsä aikana Sibeliuksesta tehtiin lukuisia muotokuvia, joista jokainen sukupolvi 1800-luvun lopulta lähtien on muodostanut oman mielikuvansa Sibeliuksesta. Mie-lenkiintoni kohdistuu tämän melko laajasti tunnistetun Sibelius-kuvan tarkasteluun 1940-luvulla armenialais-kanadalaisen valokuvaaja Yousuf Karshin ja suomalaisen kirjailija-harrastajavalokuvaaja Santeri Levaksen ottamien valokuvamuotokuvien väli-tyksellä. Tutkimusaineistoni koostuu Yousuf Karshin sekä Santeri Levaksen Jean Sibeliuksesta ottamista valokuvamuotokuvista. Karsh on tiettävästi julkaissut vain kolme Sibeliuk-sesta ottamaansa mustavalkoista valokuvaa, jotka hän valokuvasi kesällä 1949 Sibe-liuksen kotona Ainolassa, Järvenpäässä. Kuvat muodostavat tutkimukseni pääaineis-ton. Vertailuaineistonani toimii kolme Santeri Levaksen, kirjoittamassaan elämäkerta-teoksessa Jean Sibelius ja hänen Ainolansa (1945) julkaisemaa Sibeliuksen valoku-vamuotokuvaa. Valokuvamuotokuvia ja valokuvaajia ei ole aiemmin laajasti tutkittu, joten tutkimuksessani esittelen lyhyesti valokuvaajat, heidän taiteellisia intentioita ja analysoin valokuvamuotokuvia kuvarakenteellisesti sekä sisällöllisesti. Jean Sibeliuksesta välitetty taiteilijakuva 1900-luvun alussa miellettiin yleisesti anka-ran oloiseksi, kurttuotsaiseksi hyllyn päälle kuuluneeksi marmoripääksi. Toisen maa-ilman sodan jälkeen ko. taiteilijakuva koettiin liian rajoittavaksi, jolloin heräsi toive Sibelius-kuvan tietoisesta muuttamisesta lempeämmäksi. Tutkimuksessani tarkastelen Sibeliuksen valokuvamuotokuvia itsenäisinä valokuvina, mutta myös esimerkkeinä sodan jälkeisestä Sibelius-kuvasta, tehden vertailua niiden esittämien taiteilijakuvien välillä. Valokuvamuotokuvien tarkastelu sijoittuu osaksi valokuva- ja muotokuvatutkimusta, jonka puitteissa on tarkasteltava valokuvien totuuden diskurssin, representaation ja esityskonventioiden tulkintoja ajan- ja paikan kontekstissa. Nämä myös vaikuttavat kuvissa esiintyvän/esitetyn henkilön tulkintaan, jonka vuoksi tarkastelen niiden aset-tamia vaateita Sibelius-valokuvamuotokuvien välittämää Sibelius-kuvaa analysoides-sani. Tutkimukseni perusteella molemmat valokuvaajista onnistuivat muotokuvillaan luomaan uudenlaisen, perinteistä Sibelius-kuvaa uudistavan taiteilijakuvan.
Resumo:
Britannia äänestää EU-jäsenyytensä jatkamisesta kesäkuussa 2016. Mikäli brittiläiset äänestävä lähtemisen puolesta, on pääministeri David Cameron luvannut heti seuraavana päivänä käynnistää neuvottelut Britannian eroamiseksi Euroopan unionista. Vaikka Britanniaa on pitkään pidetty Euroopan euroskeptisimpänä maana, on ollut epäselvää, mikä brittiläisistä tekee niin euroskeptisiä. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, mitkä taustamuuttujat selittävät brittiläistä euroskeptisyyttä, ovatko nämä muuttujat muuttuneet vuosien 1994 ja 2015 välillä ja toisaalta, eroaako brittiläinen euroskeptisyys taustaltaan muiden maiden euroskeptisyydestä. Viimeinen kysymys on mielenkiintoinen pohtiessa sitä, miksi Britannia on ainoa maa, jossa EU-kansanäänestys on realisoitunut. Yllä esitettyihin kysymyksiin vastataan tutkielmassa Eurobarometreista tehtyjen ristiintaulukointien ja logistisen regressioanalyysin avulla. Pelkästään Britannian euroskeptisyyden syihin paneudutaan neljänä tutkimusvuonna. Ajallisen vertailun tuloksena todetaan, että brittiläinen euroskeptisyys on pohjautunut ja pohjautuu edelleen voimakkaasti identiteettikysymyksiin: erityisesti eksklusiivisen identiteetin omaavat britit ovat todennäköisesti euroskeptisiä. Britannian euroskeptisyyden eroavuutta tutkitaan vertaamalla vuoden 2015 tuloksia Saksan ja Tanskan aineistoihin. Maavertailun tulokseksi saadaan, etteivät euroskeptisyyden syyt vaihtele merkittävästi maiden välillä, joten kansanäänestyksen syyt täytyy löytyä muualta. Tulosten perusteella näyttää siltä, että brittiläistä euroskeptisyyttä saattavat enemmänkin selittää avoimen euroskeptinen media ja poliittinen eliitti sekä näkemykset Britanniasta Euroopasta erillisenä yksikkönä. Tutkielman tuloksien pohjalta voidaan myös esittää huolestuneita johtopäätöksiä Britannian EU-suhteen tulevaisuudesta. Mikäli identiteetti on tärkeässä asemassa euroskeptisyydessä, eivät talouteen perustuvat argumentit EU:hun jäämiselle vaikuta kansalaisten mielipiteeseen. Laajemminkin euroskeptisyys näyttäytyy tutkielman perusteella ennustamattomalta ominaisuudelta, joka EU:n tulee paremmin ottaa huomioon. Britannian EU-kansanäänestys tulisi maassa nähdä mahdollisuutena puhdistaa ilmaa ja käydä avointa keskustelua siitä, millaisen EU:n brittiläiset haluavat. Myös EU:n tulisi nähdä tilanne mahdollisuutena pohtia, minkälaisen unionin sen jäsenet haluavat ja mitä eurooppalaisuus oikeastaan tarkoittaa.