1940-luvun italialainen neorealistinen elokuva kulttuuriperinnön rakennusaineena

Tutkimus tarkastelee niitä tapoja, joilla 1940-luvun italialainen neorealistinen elokuva rakentaa kansakuntaa yhdistävää kulttuuriperintöä kulttuuriperintöyhteisön ylläpitämäs-sä kulttuuriperintöprosessissa. Neorealistiset elokuvat ovat todellisuutta peilaavia realis-tisia fiktioelokuvia ja kollektiivisia mentaalihistoriallisia todisteita, jotka sisältävät men-neisyyttä koskevaa tulkintaa, jota voidaan käyttää identiteettityössä. Kulttuuriperintöyh-teisön identiteettityön rinnalla kansallisen identiteetin käsite liittyy olennaisesti tutki-mukseen, sillä Italian yhtenäisyys on koettu ongelmalliseksi yhdistymisestä lähtien. Tar-kastelen elokuvien esiin tuomaa yhteisöllisyyttä ja kansallisen identiteetin tulkintoja myös suhteessa aikaisempaan italialaiseen elokuvaan. Tutkimuksen lähdeaineistona ovat italialaisen neorealismin pääteokset Roberto Rosselli-nin Rooma, avoin kaupunki, Vittorio De Sican Polkupyörävaras ja Luchino Viscontin Ossessione sekä Maa järisee. Niiden yhteyteen neorealismista käyty keskustelu yleensä painottuu, joten tutkimuksen aikarajaus on 1943–1948. Menetelmänä tutkimuksessa on elokuvien lähiluku ja teoreettisena viitekehyksenä on kulttuuriperintöyhteisön historioi-van, monumentalisoivan ja omaksuvan identiteettityön teoria. Elokuvien yhteisöllisiin piirteisiin keskittyvän lähiluvun tukena olen käyttänyt italialaista elokuvaa, neorealismia, kulttuuriperintöä ja kansallisesta identiteettiä koskevaa tutkimuskirjallisuutta. Rooma, avoin kaupunki -elokuvan sankarihahmot edustavat kulttuuriperintöyhteisölle yhteisiä menneisyyden symboleita ja keksittyjä perinteitä, jotka luovat ajallista jatku-vuutta. Merkittävinä ja omaksuttavina symboleina hahmot tukevat kulttuuriperintöpro-sessin monumentalisoivaa ja omaksuvaa identiteettityötä sekä muistin paikkana ne vah-vistavat yhteenkuuluvuutta. Neorealistisissa elokuvissa on historioivaa identiteettityötä tukevaa jaettua historiaa, joka liittää kulttuuriperintöyhteisön jäseniä menneisyydestä tulevaisuuteen liukuvaan ajalliseen jatkumoon. Elokuvissa on myös arkipäiväisen natio-nalismin piirteitä, joita omaksuvalla identiteettityöllä omaksutaan kulttuuriperinnön ra-kennusaineeksi. Arkipäiväisinä symboleina ovat koti, perhe ja nainen, jotka liittyvät ita-lialaisuuteen ja toimivat toisista yhteisöistä erottautumisen piirteinä. Elokuvissa konstitu-tiivista ulkopuolta edustavat vihollishahmot ja univormupukuiset toimijat. Hahmot erot-tautuvat yhteisöstä, jolloin erottautumisella vahvistetaan kulttuuriperintöyhteisön osalli-suuskokemusta yhteisön symboleihin. Neorealistiset elokuvat tarjoavat tulkintoja, jotka kulttuuriperintöyhteisö voi ottaa osaksi kulttuuriperinnön rakentamista.

Opinto-opas 2016 : sotatieteiden tohtorin tutkinto

Tämä opinto-opas on laadittu sotatieteiden tohtoriopiskelijoille opintojen suunnittelun perustaksi. Opas on laadittu joulukuussa 2015 hyväksytyn opetussuunnitelman perusteella, ja tähän on koostettu sotatieteiden tohtorin tutkintoon liittyvät perustiedot sekä tutkintosisällöt. Opinto-opas koskee kaikkia uusia tohtoriopiskelijoita Maanpuolustuskorkeakoulussa. Opinto-oppaan ensimmäisestä luvusta löydät perustietoa sotatieteiden tohtorikoulutuksesta. Luvussa kuvataan koulutuksen tavoitteet ja sen tuottama osaaminen sekä se, miten opetussuunnitelma on rakentunut. Toisessa luvussa kuvataan tieteenaloittain opintojen sisällöt. Tästä luvusta löydät perustan henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimiseksi. Tavoitteena on, että opintosisällöt tukevat väitöstutkimustasi. Omien opintojesi etenemisen kannalta on hyvä tutustua opinto-oppaaseen huolella, jotta ymmärrät opintojen kokonaisuuden ja osaat suunnitella opintosi tarkoituksenmukaisella tavalla. Opintojen suunnittelun ja niiden toteuttamisen osalta keskeisessä roolissa on väitöstutkimustasi ohjaava professori, jonka kanssa yhdessä suunnittelette asiantuntijuuttasi parhaalla mahdollisella tavalla kehittävän tutkintosisällön. Mikäli opintojen suunnitteluun tai opintojen kokonaisuuteen liittyen sinulla on kysyttävää, tukenasi ovat ohjaavan professorin lisäksi Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimusala sekä Opintoasiainosastolla koulutussuunnittelija ja kurssisihteeri.

Yhteistä turvallisuutta rakentaen : poliisi- ja upseeriprofessioiden yhteiskehittelyn mahdollisuuksista

Poliisin rakenneuudistus Pora III ja Puolustusvoimauudistus 2011–2015 ovat olleet viime vuosien esimerkkejä julkisen sektorin työn tehostamisen vaatimuksista. Sekä Puolustusvoimilla että poliisilla, kahdella turvallisuusalan viranomaistaholla, on lakisääteiset tehtävänsä, jotka tulee työn tehostamisen vaatimuksista huolimatta suorittaa. Turvallisuusala yksityistyy vauhdilla, ja keskustelua käydään siitä, mitä tehtäviä viranomainen hoitaa itse, mitä annetaan kaupallisen toimijan tai järjestöjen hoidettavaksi ja mistä kansalainen vastaa itse jatkossa. Resurssi- ja tehostamisvaatimuksia mietittäessä nousee esille upseereiden kohdalla koko maan puolustus ja turvaaminen. Kyetäänkö tämän tehtävän täyttämiseen mahdollisessa sotatilanteessa enää nykyisellä tai mahdollisesti vähenevällä resursoinnilla? Poliisitoimen osalta vasteajat eri puolilla Suomea puhuttavat, samoin se, miten tehtäviä priorisoidaan hoidettavaksi. Saavatko kansalaiset enää perusoikeuksiinsa kuuluvaa arjen turvallisuutta, jonka vielä tänä päivänä katsotaan kuuluvan valtion perustehtäviin? Viranomaisten pitäisi tutkimukseen valittujen aineistojen sekä lakien perusteella hoitaa tehtävänsä laadukkaasti ja tasa-arvoisesti kaikkialla Suomessa. Nykyiset sisäistä ja ulkoista turvallisuutta käsittelevät asiakirjat, esimerkiksi strategiat, puhuvat laajasta turvallisuuskäsityksestä, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rajojen hämärtymisestä globalisoitumisen seurauksena ja lisääntyvästä poikkihallinnollisesta yhteistyöstä toimintaa ohjaavana ajattelumallina. Viranomaisyhteisyötä tulisi lisätä osana normaalia toimintaa, samoin yhteistyötä järjestöjen, elinkeinoelämän ja jokaisen kansalaisen kanssa. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa (2013) peräänkuulutetaan uusia, innovatiivisia tapoja hoitaa sekä valtion että kuntien tehtäviä. Yhteisen toiminnan kohteen eli laajan turvallisuuskäsityksen viitekehyksessä on mahdollisuus pohtia uudenlaista turvallisuusalan viranomaisyhteistyötä, eli etsiä perusteluja upseeri- ja poliisiprofession syvemmälle yhteistyölle – yhteiskehittelylle. Tutkimukseni tavoitteena on herätellä keskustelua siitä, onko yhteisen toiminnan kohteen löytymiselle edellytyksiä. Nähtävissä on, että valtiolle kuuluvia toimintoja tehostetaan jatkossakin. Yksi järkevä tapa tehostamisessa on löytää töiden rajapintoja ja yhdistää resurssit näiden osalta. Jotta toiminta olisi tehokasta, sen pitää olla osa jokapäiväistä toimintaa eikä perustua vain muutamiin yhteistoimintaharjoituksiin tai jo tapahtuneiden poikkeustilanteiden hoitoon. Suurin osa kriisiajan toiminnasta perustuu normaaliolojen toimintaan, jolloin sen lähtökohdat voisivat olla yhteisessä työssä ja alkaa jo koulutuksesta, mikä nostetaan tässä työssä yhtenä mahdollisuutena esille. Koulutuksellinen yhteistyö ja liikkuvuus ovat eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen perusteella mahdollista myös kahden eri hallinnonalan koulutuksessa. Tällaista koulutuksen tehostamista haetaan tällä hetkellä muualla yhteiskunnassa. Mutta halutaanko omasta toiminnasta ja tehtävistä luopua edes osittain ja tehdä yhteistyötä mahdollisesti oman työn hallinnan, vallan tai resurssien menettämisen pelossa? Vai onko kyse vain siitä, että yhteistyön syventämiselle ei ole nähty kovinkaan suurta tarvetta tai hyötyä eikä yhteistyö näytä tuovan mitään uutta ammattikuntien osaamiseen? Tutkimuksen aineisto koostuu valtionhallinnon aineistoista, kuten strategioista, mietinnöistä ja raporteista niin sisäisen kuin ulkoisen turvallisuuden alalta. Aineistona käytetään myös upseeri- (n=71) ja poliisipäällystöopiskelijoille (n=65) suunnattua kyselyä ja kirjoitelmaa tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta vuonna 2030. Lisäksi opiskelijavastauksista tehtyä analyysia syvennetään molempien korkeakoulujen (Maanpuolustuskorkeakoulu ja Poliisiammattikorkeakoulu) rehtoreiden sekä molempien hallinnonalojen (puolustusministeriö sekä sisäministeriö) kansliapäälliköiden haastatteluilla. Aineistojen avulla pyritään herättelemään ajatuksia siitä, voisiko yhteisiä töitä löytyä yhteistyön pohjaksi. Tarkoituksena on perustella, miksi yhteistyötä kannattaa tehdä ja ikään kuin vastata etukäteen vastaväitteisiin, miksi sitä ei voitaisi tehdä. Strategioiden yhteistyön tahtotilaa verrataan muihin strategioiden toimenpide ehdotuksiin ja sitä kautta vielä kyselyaineistoon. Opiskelijakyselyllä haetaan näkemyksiä tulevaisuuden turvallisuusasiantuntijuudesta ja mahdollisesta yhteistyöstä sekä sen painopisteistä. Muilla asiantuntijahaastatteluilla haetaan korkeakoulujen sekä ministeriön tason näkemyksiä opiskelijoiden mielipiteisiin. Opiskelijakyselyn avulla on haluttu selvittää sitä, mitä jo työelämässä olleet mutta vaihteeksi opiskelevat sotatieteiden maisteriopiskelijat Maanpuolustuskorkeakoulussa ja poliisin päällystötutkinnon opiskelijat Poliisiammattikorkeakoulussa ajattelevat turvallisuusalan ja -asiantuntijuuden muutoksesta. Minkälaisena he näkevät oman tulevan työnsä ja yhteistyökentän muiden viranomaisten kanssa? Selvää opiskelijavastausten mukaan on se, että turvallisuus halutaan pitää jatkossakin viranomaisen vastuulla ja välttää viimeiseen asti yksityisen sektorin liiallista vastuuta enempää kuin on pakko. Yhteistyötä halutaan edelleen lisätä, ja erityisesti tämä koskee viranomaisten välistä yhteistyötä. Tutkimus on tietoisesti rajattu koskemaan kahta turvallisuusalan viranomaistoimijaa, ammattikorkeakoulutuksen käyneitä poliiseja ja Puolustusvoimien Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevia upseereita, joiden tehtävistä ja koulutuksesta on löydettävissä yhteisiä rajapintoja ja yhteistyön alueita. Kiinnostus syventyä valittuun kahteen ammattialaan johtuu myös siitä, että usein esimerkiksi sisäasianhallinnon strategioissa Puolustusvoimat jätetään ulkopuolelle varsinkin normaaliolojen yhteistyötä tarkasteltaessa tai vain yksittäisen maininnan asteelle. Sama huomio on havaittavissa puolustushallinnon strategioista. Tämä nousee esille erityisesti alueellista yhteistyötä tai viranomaisyhteistyötä pohdittaessa. Silti sekä sisäministeriön että puolustusministeriön hallinnonalan strategiat ym. perustuvat laajaan turvallisuuskäsitykseen, ja usein eri ammattikuntia analysoitaessa puhutaan tehtävistä, joita tekevät useat ammattikunnat ja professiot. Puhutaan niin sanotuista harmaista alueista. Ministeriöiden tahtotilassa ja toiminnassa on tutkimukseni mukaan nähtävissä ristiriita. Koulutuksen osalta yhteistyön lisääminen on mahdollista etenkin nyt, kun Poliisiammattikorkeakoulussa peruskoulutus on muuttunut ammattikorkeakoulutasoiseksi ja näin tämän ammattikunnan professioasema koulutuksen näkökulmasta on vahvistunut entisestään. Käsittelenkin tutkimuksessani kahta professiota professiotutkimuksen perinteisiä kriteereitä käyttäen, eli rinnastaessani näitä kahta ammattia. Rinnastettavuus koulujen kesken on tullut mahdolliseksi sekä tutkintojen että osaamisen tarkastelun näkökulmasta. Tämän myötä myös molempia korkeakouluja hyödyttävää yhteistyötä olisi mahdollista miettiä osana muutakin hallinnon tehostamista ja rauhan ajan viranomaistoimintaa.