324 resultados para ammatillisten opintojen opettajat
Resumo:
1950-luvulta aina tähän päivään saakka on toijalalaisessa kulttuurielämässä vaikuttanut aktiivisten alakoulunopettajien joukko. Nämä kansakoulunopettajan koulutuksen saaneet opettajat ovat päivätyönsä ohella rikastuttaneet paikkakunnan elämää niin taiteilijoina, monipuolisen harrastustoiminnan ohjaajina kuin yhdistysten jäseninä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kuuden edellä mainittuun joukkoon lukeutuvan kansakoulunopettajan käsityksiä kulttuuriperinnöstä ja tavoistaan välittää sitä sekä koulutyössä että vapaa-ajalla. Tutkimuskysymystä lähestyn rakentamalla kuvaa opettajien koti- ja koulutustaustasta sekä matkan varrella kertyneestä kulttuurisesta pääomasta. Oletukseni on, että kodinperinnön ohella ominaisuudet, joita opettajaksi valikoituvilta kulloinkin odotettiin sekä opettajuus, jonka he koulutuksen sekä yhteiskunnallisten odotusten kautta omaksuivat, näkyvät heidän tavassaan käsittää kulttuuriperintö sekä tavassaan välittää sitä. Tutkimuksen avulla pyrin tarkastelemaan myös kulttuuriperintöön liittyvien käsitysten näyttäytymistä niin yksilöllisinä ja henkilökohtaisina näkemyksinä kuin julkisiin ja virallisempiin näkemyksiin liittyvinä. Tutkimukseni on ilmiötä kuvaileva ja käsityksiä tutkiva fenomenografinen tutkimus. Sen keskeisin aineisto on muistitietoaineistoa, joka koostuu kuudesta teemahaastattelusta ja kahdesta teemakirjoituksesta. Haastattelut on toteutettu puolistrukturoituina teema-haastatteluina. Tutkimusaineistona olen lisäksi käyttänyt suomalaista 1960-luvulla käytyä kulttuuriperintökeskustelua valottavaa kirjallista aineistoa sekä kansa- ja peruskoulun opetussuunnitelmia sekä peruskoulun kehittämisohjelmaa vuosilta 1952 -1994, Toijalan Nuorisoseuran muisteluteosta, Akaan kansakoulujen historiikkia sekä lehtiartikkeleita ja kotisivuja. Aineisto on analysoitu laadullisen sisällönanalyysin avulla luokitellen ja teemoittellen. Analyysia olen jatkanut teemoitellun aineiston ja tutkimuskirjallisuuden vuoropuhelulla. Tähän vuoropuheluun perustan tutkimukseni johtopäätökset. Tutkimukseni osoitti, että opettajat olivat jo lapsuudenkodeistaan omaksuneet kulttuuria, sivistystä, kulttuuriperintöä ja osallistumista arvostavan ajattelutavan. Tärkeimmät lähtökohdat kulttuuriperinnön käsittämiselle ja välittämiselle luotiinkin kotona. Opettajankoulutus tuki jo olemassa olevia arvostuksia ja antoi lisävalmiuksia kulttuuriperinnön välittämiseen, muttei automaattisesti tehnyt kenestäkään paikallisen kulttuurielämän toimijaa. Aktiivisen osallistumisen syinä näyttäytyvät enemmän oma innostus ja kiinnostus sekä kulttuuriset ja pedagogiset taidot. Opettajat liittävät kulttuuriperintöön tapakulttuurin, jatkuvuuden, kokemisen ja symboliarvon. Sen merkitys yhdistetään sekä yksilön että kansallisen identiteetin rakentumiseen. Kulttuuriperinnön välittäminen koulutyössä näyttäytyy virallisia opetussuunnitelmia mukailevina monipuolisina sisältöinä ja käytäntöinä. Vapaa-ajalla kulttuuriperinnön välittämisessä korostuvat monipuolinen toiminta perinteen ja taiteen parissa sekä yhteisöllisyys ja yhteistyö.
Resumo:
Kokoelma käsittää Helsingin yliopiston Lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden syventävien opintojen kirjalliset osiot tutkintovaatimusten mukaisesti. Syventävät opinnot muodostavat paperimuotoisen arkistoaineiston (monisteita, talletettu pysyvästi Terkkoon), joka koostuu lääketieteen eri aihealojen tutkielmista. Uusimmat tutkielmat talletettu myös HELDA-tietokantaan elektronisena.
Resumo:
This applied linguistic study in the field of second language acquisition investigated the assessment practices of class teachers as well as the challenges and visions of language assessment in bilingual content instruction (CLIL) at primary level in Finnish basic education. Furthermore, pupils’ and their parents’ perceptions of language assessment and LangPerform computer simulations as an alternative, modern assessment method in CLIL contexts were examined. The study was conducted for descriptive and developmental purposes in three phases: 1) a CLIL assessment survey; 2) simulation 1; and 3) simulation 2. All phases had a varying number of participants. The population of this mixed methods study were CLIL class teachers, their pupils and the pupils’ parents. The sampling was multi-staged and based on probability and random sampling. The data were triangulated. Altogether 42 CLIL class teachers nationwide, 109 pupils from the 3rd, 4th and 5th grade as well as 99 parents from two research schools in South-Western Finland participated in the CLIL assessment survey followed by an audio-recorded theme interview of volunteers (10 teachers, 20 pupils and 7 parents). The simulation experimentations 1 and 2 produced 146 pupil and 39 parental questionnaires as well as video interviews of volunteered pupils. The data were analysed both quantitatively using percentages and numerical frequencies and qualitatively employing thematic content analysis. Based on the data, language assessment in primary CLIL is not an established practice. It largely appears to be infrequent, incidental, implicit and based on impressions rather than evidence or the curriculum. The most used assessment methods were teacher observation, bilingual tests and dialogic interaction, and the least used were portfolios, simulations and peer assessment. Although language assessment was generally perceived as important by teachers, a fifth of them did not gather assessment information systematically, and 38% scarcely gave linguistic feedback to pupils. Both pupils and parents wished to receive more information on CLIL language issues; 91% of pupils claimed to receive feedback rarely or occasionally, and 63% of them wished to get more information on their linguistic coping in CLIL subjects. Of the parents, 76% wished to receive more information on the English proficiency of their children and their linguistic development. This may be a response to indirect feedback practices identified in this study. There are several challenges related to assessment; the most notable is the lack of a CLIL curriculum, language objectives and common ground principles of assessment. Three diverse approaches to language in CLIL that appear to affect teachers’ views on language assessment were identified: instrumental (language as a tool), dual (language as a tool and object of learning) and eclectic (miscellaneous views, e.g. affective factors prioritised). LangPerform computer simulations seem to be perceived as an appropriate alternative assessment method in CLIL. It is strongly recommended that the fundamentals for assessment (curricula and language objectives) and a mutual assessment scheme should be determined and stakeholders’ knowledge base of CLIL strengthened. The principles of adequate assessment in primary CLIL are identified as well as several appropriate assessment methods suggested.
Resumo:
Nykyajan nuoret ovat kasvaneet kulutusyhteiskunnassa. Nuoret kokevat kulutuksen arkipäiväisenä toimintona, jonka avulla ilmaistaan itseään. Nuorten kulutusmahdollisuudet kuitenkin vaihtelevat pääasiallisen toiminnan mukaan. Nuorten kulutusresursseja määrittää sosioekonomisen aseman ohella kulutukseen vaikuttavat taustatekijät, kuten elämänvaihe, sukupuoli ja tulot. Suomalaisista perustutkintoaan suorittavista korkeakouluopiskelijoista yli 80 prosenttia on alle 30-vuotiaita. Opiskelijoiden toimeentulo koostuu useista eri tulolähteistä. Opintorahan ja asumislisän lisäksi tärkeä tulonlähde on palkkatulot. Työssäkäynti on yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa yleistä, sillä yli 60 prosenttia on opintojen ohessa työsuhteessa. Tutkielmassa tarkastellaan 18–29-vuotiaiden suomalaisnuorten euromääräistä kulutusta elintarvikkeisiin, alkoholiin sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin. Eri sosioekonomisessa asemassa olevien nuorten kulutusta verrataan toisiinsa, minkä lisäksi tutkitaan eroavatko päätoimisten ja työssäkäyvien opiskelijoiden kulutusrakenteet toisistaan. Tutkielmassa haluttiin selvittää poikkeaako opiskelijoiden kulutus muiden nuorten kulutuksesta ja kuinka työssäkäynti vaikuttaa opiskelijan kulutuskäyttäytymiseen. Tutkielmassa käytettiin Tilastokeskuksen kulutustutkimusaineistoa vuodelta 2006. Alle 30-vuotiaita kotitalouksia oli aineistossa 569, joka on myös tutkielman tutkimusosiossa käytetty tapausmäärä. Aineistoa analysoitiin taulukoiden ja kuvioiden sekä varianssianalyysin avulla. Tulokset osoittivat, että valittuihin kulutusryhmiin kulutetaan eri tavalla eri kotitaloustyypeissä. Myös käytettävissä olevat tulot selittivät nuorten kulutusta. Sosioekonomisella asemalla tai sukupuolella ei tässä tutkimuksessa ollut riittävän selkeää vaikutusta kulutuskäyttäytymiseen. Opiskelijat kuluttivat suhteessa muihin nuoriin suhteellisesti eniten rahaa kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluihin. Alkoholia kuluttivat opiskelijoita enemmän vain ammatissa toimimattomat nuoret. Elintarvikemenot olivat opiskelijoilla keskitasoa. Päätoimisiin opiskelijoihin verrattuna työssäkäyvillä opiskelijoilla kulutusedellytykset paranivat lisääntyneiden ansiotulojen myötä, mikä näkyi elintarvikemenojen laskuna ja alkoholin kulutuksen nousuna. Opiskelijakotitalouksien taloudellinen asema osoittautui muita kotitalouksia heikommiksi, vaikka opiskelijat eivät tässä tutkimuksessa omaksi sosioekonomiseksi ryhmäksi nousseetkaan. Kaiken kaikkiaan opiskeluelämänvaihe näyttäytyy tämän tutkielman valossa vapaalta, itsenäiseltä ja ainutlaatuiselta vaiheelta nuoren elämässä.
Resumo:
Maanpuolustuskorkeakoulu on uudistanut tutkintojaan Bolognan prosessin mukaisesti vuonna 2006. Tämän seurauksena upseereiden sotatieteellinen eli akateeminen koulutus nostettiin eurooppalaisen korkeakoulutuksen tasolle. Bolognan prosessiin on vaikuttanut kansainvälistyminen, joka on noussut keskeiseksi osaksi suomalaista korkeakoulutusta sekä puolustuspolitiikkaa. Maanpuolustuskorkeakoulun kansainvälistymisprosessi muihin Suomen korkeakouluihin nähden on vielä alussa, mutta sitä halutaan edistää voimakkaasti. Parhaillaan on meneillään kattava selvitystyö Euroopan unionin tasolla, jolla pyritään mahdollistamaan sotilasopetuslaitosten välinen yhteistyö opiskelijavaihtojen muodossa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli vastata aiheeseen liittyviin haasteisiin ja ongelmiin tieteellisen tutkimuksen näkökulmasta sekä selvittää eri henkilöstöryhmien yleistä asennoitumista ja näkemyksiä opiskelijavaihtoja kohtaan. Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastatteluita. Tutkimuksen perusteella yleinen asennoituminen opiskelijavaihtoja kohtaan on positiivista. Tästä huolimatta epäviralliset kannanotot vaihtelivat radikaalisti. Suurimmiksi opiskelijavaihtojen ongelmiksi nousivat sotilasopetuslaitosten opetussuunnitelmien erilaisuus, opintojen tunnustaminen ja sotilasopetuslaitosten yleinen sitoutumattomuus Bolognan prosessiin.
Resumo:
Tutkimuksen aiheena on opettajien ja vanhempien tietämys Kouluterveyskyselystä ja sen tulosten hyödyntämisestä koulussa. Tavoitteena on kartoittaa Kouluterveyskyselyn toimimista yhtenä nuorten terveyden edistämisen keinona Porin kolmessa yläkoulussa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, kuinka hyvin opettajat ja vanhemmat tuntevat Kouluterveyskyselyn, sen tulokset sekä mahdolliset tulosten pohjalta tehdyt jatkotoimet. Lisäksi selvitetään opettajien ja vanhempien yleistä suhtautumista Kouluterveyskyselyyn sekä sen tulosten käsittelyyn ja hyödyntämiseen. Tutkimuksen kohteena olivat yläkoulujen opettajat sekä 8. ja 9. luokkalaisten oppilaiden vanhemmat. Tutkimus oli kvantitatiivinen ja sen aineistonkeruumenetelmänä käytettiin kyselylomaketta. Aineisto kerättiin opettajilta sähköisenä www-kyselynä ja vanhemmilta kirjekyselynä. Kysely toteutettiin marras–joulukuun aikana vuonna 2013. Aineisto analysoitiin käyttämällä SPSS for Windows 21.0 -ohjelmaa. Tutkimuksen tulosten mukaan Kouluterveyskyselyn tulokset ovat olleet kouluissa esillä vaihtelevasti. Opettajat tiesivät tulosten käsittelystä kouluissa useammin kuin niiden pohjalta järjestetyistä jatkotoimenpiteistä, mutta heistä vain harva oli hyödyntänyt tuloksia omassa työssään. Tutkimukseen vastanneiden vanhempien tiedot kyselystä olivat ristiriitaisia; heistä puolet oli kuullut Kouluterveyskyselystä, mutta vain harva tiesi, miksi kysely toteutetaan tai oli itse tutustunut tuloksiin. Suurin osa vanhemmista ei osannut sanoa tulosten käsittelystä kouluilla tai niiden pohjalta järjestetyistä jatkotoimenpiteistä. Heistä vain pieni osa ilmoitti, että tuloksista oli tiedotettu vanhemmille tai niitä oli käsitelty vanhempainilloissa. Vanhemmilla ei välttämättä ollut tietoa, minkä kyselyn pohjalta heidän tulisi tutkimukseen vastata. Kouluterveyskyselyn tuloksia on opettajien ja vanhempien mukaan käsitelty kouluilla vaihtelevasti. Mahdolliset jatkotoimenpiteet eivät kuitenkaan ole kaikkien opettajien ja vanhempien tiedossa. Todennäköisesti koulut eivät ole tiedottaneet kaikkia yläkoululaisten vanhempia Kouluterveyskyselystä ja sen tuloksista. Tulosten perusteella voidaan todeta, että koulujen tulisi panostaa kodin tiedottamiseen sekä vanhempien osallistamiseen Kouluterveyskyselyn osalta. Tuloksia voisi tutkimukseen osallistuneissa kouluissa käsitellä ja hyödyntää systemaattisemmin, jolloin ne palvelisivat paremmin koko koulu-yhteisöä ja sen terveyden edistämistä. Tulosten analysointi sekä ongelmakohtien selvittäminen omassa koulussa tarjoaisivat näkökohtia ja aihealueita koulussa tehtävälle, niin oppituntien sisäiselle kuin niiden ulkopuolisellekin toiminnalle.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella ammatillisen koulutuksen yrittäjyyskasvatuksen käytännön opetuksen toteutusmahdollisuuksia. Tarkasteluun vaikuttaa vuonna 2015 voimaan astuva ammatillisen perusopetuksen opetussuunnitelmauudistus. Käytännön opetuksen toteutuksen viitekehykseksi valittiin synteesi pop up ja lean startup liiketoimintamallien viitekehyksistä. Tutkimuksen kohteena olivat viralliset opetussuunnitelmauudistuksen asiakirjat ja liiketoimintamalleja käsittelevä kirjallisuus. Tutkimusmenetelmänä käytettiin integoivaa narratiivista kirjallisuusanalyysiä. Aineiston analyysissä käytettiin Atlas-ti ohjelmistoa. Tutkimuksen tuloksena muodostui kuva työelämälähtöisistä uudistuvista opetussuunnitelmista, missä yrittäjyyskasvatuksen rakenteet eivät todellisuudessa muutu entisestä merkittävästi. Sen sijaan, uutta tulevat olemaan opetuksen toteutukselle asetetut haasteet: yksilöllistetyt opintopolut ja opiskelumallien monipuolistamisen merkittävä kasvu. Yrittäjyyskasvatukselle asetetaan Suomessa yhteiskunnallisesti korkeita tavoitteita. Se, miten niihin päästään ja millaisella pedagogiikalla, jää eri ammatillisten oppilaitosten ratkaistavaksi paikallisesti. Pop up ja lean startup liiketoimintamallit tarjoavat tulevaisuuden kannalta merkittäviä mahdollisuuksia yrittäjyyden käytännön opetuksen viitekehyksiksi. Lisäksi ne sopivat nopeatempoiseen ja ajallisesti tiukkarajaiseen opetuksen viitekehykseen hyvin uudenaikaisina asiakaslähtöisinä innovaatio- ja liiketoimintamalleina.
Resumo:
Tämä pro gradu -tutkielma esittelee ja analysoi steinerpedagogista vieraiden kielten oppimis- ja opettamiskäsitystä sekä siihen liittyviä ideaaleja. Steinerpedagogisessa vieraiden kielten opetuksessa korostuu kielen kokonaisvaltainen kokeminen, suullisen kompetenssin harjoittaminen ja yhteistoiminnallisuus. Tutkielman empiirinen osio tarkastelee suullisen kompetenssin eri aspekteihin liittyvien steinerpedagogisten ihanteiden toteutumista käytännössä saksanopetuksessa. Tutkimusmenetelmänä oli osallistuva havainnointi, joka systemaattisesti kohdistui luokka-asteiden 1-6 saksanopetukseen kolmessa Suomen steinerkoulussa. Tutkimukseen osallistui kuusi saksan kielen opettajaa ja observoituja saksan oppitunteja kertyi yhteensä 39. Havainnointitulosten mukaan näyttää siltä, että tarkasteltavina olleisiin ideaaleihin liittyen saksan kielen opetuksessa on nähtävissä selvä metodologinen muutos siirryttäessä alaluokilta (1-3) ylemmille (4-6) luokille. Systemaattisen havainnoinnin perusteella voidaan päätellä, että saksan kielen opetus kohdekoulujen alaluokilla vastaa hyvin pitkälti steinerpedagogisia ideaaleja ja käytäntöjä. Tulosten myötä on myös todettava, että ylempien luokka-asteiden (4-6) saksan kielen opetus ei näytä vastaavan steinerpedagogisia ideaaleja yhtä suuressa määrin kuin mitä alaluokkien opetus. Neljänneltä luokalta lähtien suullisen ilmaisun ja harjoittelun määrä väheni huomattavasti ja opettajat tarttuivat opetuksessaan enenevässä määrin myös oppikirjoihin. Kiinnostavaa oli myös huomata, että mitä korkeammasta luokka-asteesta oli kyse, sitä vähemmän opettaja käytti kohdekieltä oppitunneillaan. Samanaikaisesti vastaavasti kääntämisen määrä lisääntyi eli opettaja käänsi kohdekielellä ilmaisemiaan asioita tunnin aikana useammin oppilaiden äidinkielelle. Systemaattisen observoinnin perusteella voidaan tulla siihen johtopäätökseen, että saksan opetus steinerkouluissa on steinerpedagogisempaa ensimmäisten kouluvuosien aikana kuin niiden jälkeen.
Resumo:
Professioiksi kutsutaan yhteiskunnallisesti arvostetun aseman saavuttaneiden ammattilaisten ammattikuntia, joista esimerkkeinä ovat lääkärit, lakimiehet tai opettajat. Professionaalisen aseman saavuttamisessa on kyse ammattikunnan arvoasetelmasta sekä arvostuksesta yhteiskunnassa. Professioammatin harjoittaminen mahdollistaa jäsenilleen etuoikeuden työn tekemiseen sekä yksinoikeuden hallita työssä vaadittavaa tietoa. Rajavartiomiehet ovat rajaturvallisuuden ammattilaisia, mutta voidaanko rajavartiomiesten ammattikunta nähdä myös professiona? Tutkimuksessa käsitellään rajavartiomiesten ammattikuntaa sekä rajavartiomiesten ammattikunnan yhteiskunnallista asemaa professiotutkimuksen käsitteistön kautta. Tutkimuksessa kartoitetaan rajavartiomiesten ammattikunnan tunnuspiirteet sekä professioita määrittävät ominaisuudet, joiden avulla päädytään lopputuloksena arvioimaan rajavartiomiesten professionaalinen asema. Tutkimuksen tavoitteena on avata keskustelu rajavartiomiesten ammattikunnasta ja herättää mielenkiinto aihealueen laajemmalle tarkastelulle. Tutkimus on asiakirjatutkimus, jossa tutkimusmenetelmänä käytetään teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksen keskeisenä lähdekirjallisuutena on käytetty pääosin suomalaisten professiotutkimuksen uranuurtajien klassisia perusteoksia. Uusinta professiotutkimuksen näkökulmaa työhön on haettu viimeisimmistä sosiologian alan kansainvälisistä julkaisuista. Lisäksi lähdemateriaalina on käytetty Rajavartiolaitoksen asiakirja-aineistoa. Professionaalisen aseman saavuttamiseksi ammattikunnan on täytettävä vaatimukset, joihin kuuluvat korkea koulutustaso, rajoitettu koulutukseen pääsy, tutkinnon saavuttaminen, ammattikunnan eettisten sääntöjen olemassaolo, yhteiskuntaa hyödyntävän toiminnan harjoittaminen sekä ammattikunnan organisoitunut edunvalvonta. Rajavartiomiesten ammattikunta ei tutkimuksen valossa kaikilta osin täytä professiolle asetettuja vaatimuksia. Rajavartiomiesten ammattikuntaa luonnehtii rajavartiomiehen toimivalta, jonka saavuttaminen voidaan nähdä tutkintoon rinnastettava edellytyksenä toimia rajavartiomiehen ammatissa. Lisäksi rajavartiomiesten ammattikuntaan liittyvät omat eettiset säännöt sekä yhteiskuntaa hyödyntävä työ. Kuitenkin professionaalisen aseman saavuttamisen näkökulmasta rajavartiomiesten ammattikuntaan ei kaikilta osin voida yhdistää korkeaa koulutusta, koulutusvalintoihin liittyvää itsenäistä sääntelyä eikä vahvaa ja koko rajavartiomiesten ammattikunnan etuja edistävää edunvalvontaa.
Resumo:
Puolustusvoimien Kansainvälinen Keskus järjestää kolme kertaa vuodessa kansainvälisen sotilasasiantuntijakurssin. Kurssilla koulutetaan Yhdistyneiden Kansakuntien sotilastarkkailijoita, sotilasneuvonantajia ja yhteysupseereja YK-operaatioiden tarpeeseen. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä sotilasasiantuntijakurssin oppimisympäristön osa-aluetta tulisi ensisijaisesti kehittää, jotta oppimisympäristö tukisi entistä paremmin oppimista. Tut-kimuksen tavoitteena on opettaja- ja oppilaskyselyn avulla tunnistaa keskeisimmät kehittämistä vaativat oppimisympäristön osa-alueet opetuksen laadun parantamiseksi. Tutkimuksessa käsitellään sotilasasiantuntijakurssin oppimisympäristöä sotilaspedagogiikassa tunnistetun tietoteorian pohjalta, jota on vertailtu Kaisa Nuikkisen oppimisympäristömalliin. Lukija johdatetaan tutkimustyön aiheeseen käsittelemällä lyhyesti Puolustusvoimien ihmiskäsitystä, konstruktivismin periaatteita, oppimista ja kouluttajan roolia. Tietoteoriaa lähestytään oppimisympäristön näkökulmasta. Oppimisympäristö jaetaan sotilaspedagogiikassa neljään osa-alueeseen: fyysiseen, psyykkiseen, sosiaaliseen ja henkiseen. Nämä ovat tunnistettavissa eri oppimisympäristöissä. Oppimisympäristö luo pohjan annettavalle koulutukselle ja oikein valittu oppimisympäristö parantaa oppimistuloksia. Sotilasasiantuntijakurssin oppimisympäristö on moniulotteinen kokonaisuus, jota ei ole aiemmin tutkittu. Tutkimusaiheena kurssin oppimisympäristö on mielenkiintoinen kokonaisuus lähestyä tietoteorian pohjalta, koska kurssin oppimisympäristön puitteet ovat rakentuneet vuosikymmenten kuluessa. Tutkimuksen pääkysymys on: Mitä vahvuuksia ja heikkouksia sotilasasiantuntijakurssin oppimisympäristössä on oppilaiden ja opettajien näkökulmasta? Pääongelman ratkaisemisen tueksi on muotoiltu lisäksi neljä alakysymystä. Tutkimusote on laadullinen. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin internet-pohjaisella kyselyllä ja yhdellä haastattelulla. Otantana olivat kurssin suomalaiset opettajat ja oppilaat. Opettajien osalta vastausprosentti oli 80 % ja oppilaiden osalta 54 %. Tutkimuksessa selvisi, että sotilasasiantuntijakurssin oppimisympäristö on laadukas. Oppiminen koostuu pienistä osatekijöistä, jotka integroituvat yhdeksi kokonaisuudeksi kurssin aikana. Myös oppimisympäristöjen osat limittyvät opetuksessa päällekkäin, eikä niitä voida täysin tarkastella itsenäisesti. Tutkimuksen perusteella suurin vahvuus on sosiaalinen oppimisympäristö (verkostoituminen, ryhmähenki, kouluttajat mentoreina) ja eniten kehittävää on fyysisessä oppimisympäristössä (PvMoodle, ajoneuvokaluston huono kunto). Kokonaisuutena merkittäviä puutteita ei havaittu.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaista uraohjausta ammattikorkeakoulun tuutoriopettajat antavat ja millaista uraohjausta opiskelijat haluavat. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, löytyykö opiskelijoiden koulutusalavalinnan perusteista yhteyttä uran suunnittelutaitoihin ja ohjauksen tarpeeseen, ja tunnistavatko tuutoriopettajat opiskelijoiden erilaiset uraohjauksen tarpeet. Tutkimuksen teoreettisissa rakenteissa hyödynnettiin kolmea postmodernia urateoriaa, jotka olivat Hodkinsonin ja Sparkesin (1997) uranvalinnan päätöksentekoteoria, Mitchellin, Lewinin ja Krumbolzin (1999) suunnitellun sattuman teoria ja Savickasin (2005) uran rakentamisteoria. Tutkimusympäristönä oli Satakunnan ammattikorkeakoulu. Tutkimus oli kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa kerättiin harkinnanvaraisesti valituilta tuutoriopettajilta (n=14) ja opintojensa eri vaiheissa olevilta opiskelijoilta (n=65) kirjoitettu aineisto. Kvalitatiivinen aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä. Aineiston perusteella löydettiin kolmenlaisia urasuunnittelijoita: epävarmat, uteliaat ja tietoiset. Aineiston perusteella laadittiin kyselylomake tutkimuksen toisen vaiheen tiedonkeruuta varten. Tutkimuksen toisessa vaiheessa kerättiin opintojen eri vaiheissa olevilta opiskelijoilta kyselylomakekyselynä kvantitatiivinen aineisto (n=903), joka analysoitiin tilastollisin menetelmin. Koulutusalavalinnan perusteista elämäntilanne, alan mahdollisuudet, oma toive, kutsumus, aktiivinen tiedonhaku ja halu opiskella ammattikorkeakoulussa olivat yhteydessä opiskelijan hyvään urasuunnittelukykyyn. Näillä perusteilla koulutusalansa valinneita tietoisiksi luokiteltuja urasuunnittelijoita oli 72 % vastanneista. Alavalinnan perusteista sattuman, kavereiden, sukulaisten, lukion opinto-ohjauksen ja paikkakunnan perusteella koulutusalansa valinneet luokiteltiin epävarmoiksi urasuunnittelijoiksi, ja heitä oli 28 % vastanneista. Tulokset antavat ohjaajille tukea epävarman ja muita enemmän uraohjausta tarvitsevan opiskelijan tunnistamiseen ja heidän hops-prosessinsa tehostamiseen opintojen alusta asti. Lisäksi tulosten perusteella esitetään seuraavia suosituksia: tuutoriopettajille tulisi asettaa pätevyysvaatimukseksi ohjausalan opintojen suorittaminen; opiskelijoita tulisi ohjata tunnistamaan erilaisia satunnaisesti avautuvia mahdollisuuksia ja tietoisesti hyödyntämään niitä elämässään; uraohjaukseen tulisi kytkeä mukaan työelämäyhteistyö; ohjaajien tulisi tiivistää yhteistyötä toisen asteen ohjaajien kanssa, jotta opiskelijoiden koulutusalavalinnat onnistuisivat paremmin; uraohjausta tulisi antaa tulevaisuuden kvalifikaatioiden ennakoinnin ja elinikäisten oppimisvalmiuksien näkökulmasta.