1000 resultados para Seppo, Juha: Uskonnonvapaus 2000-luvun Suomessa
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkimuksen lähtökohtana on selvittää, vaikuttaako Iranin ydinohjelman jatkaminen ja kehitys 2000-luvulla Yhdysvaltojen turvallisuusintresseihin Lähi-idässä? Tutkimuksen tavoitteena on vastata pääkysymykseen, onko Iranin ydinohjelma uhka Yhdysvaltojen turvallisuusintresseille 2000-luvulla? Tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisia vaihtoehtoja, joita Yhdysvaloilla on Iranin ydinohjelman ratkaisemiseksi. Tutkimuksen innoituksena ja taustavaikuttajana on vuosikymmenien ajan jatkunut kiista Iranin ydinohjelman rauhanomaisuudesta ja laillisuudesta. Nykypäivänä Iran on aktiivisesti kehittänyt omaa ydinohjelmaansa ja ohjusteknologiaansa huolimatta kansainvälisestä painostuksesta tai mielipiteestä. Tutkimuksen aineisto koostuu pääasiassa internetin kautta hankituista lähteistä. Koska tutkimuksen tarkoituksena on selvittää uhan mahdollisuus Yhdysvaltojen näkökulmasta, on aineiston hankinnassa keskitytty erityisesti lähteisiin, jotka tuovat esiin Yhdysvaltoja koskevat tekijät ja näkökulmat. Tutkimus on toteutettu kirja- ja tekstianalyysin perustein, jossa hyödynnetään niin sanottua ground-theory menetelmää. Menetelmän tarkoituksena on löytää aineistosta useasti toistuvia faktoja, joiden avulla luodaan pohja tutkimukselle ja vastataan tutkimuksen pää- ja alakysymyksiin. Iranin ydinohjelman 2000-luvun modernia kehitystä on ihmetelty ympäri maailman. Erityisesti 2000-luvulla sen kehitys on ollut nopeaa ja teknologisesti sekä tietotaidollisesti Iran on osoittanut, että se on kykenevä tuottamaan omaa ydinvoimaa ja kehittämään omaa raketti- ja ohjusteknologiaa. Samalla nopea ja oikeansuuntainen kehitys aiheuttaa paineita erityisesti Yhdysvalloille, sillä Iranin kehitys ja voimistuminen muokkaa Lähi-idän voimatasapainoa. Voimatasapainon mahdollinen muuntuminen luo Yhdysvalloille uhkakuvia, joihin sen tulee vastata halutessaan säilyttää asemansa Lähi-idässä ja turvatakseen omat intressinsä. Nykyisellään Iranin ydinohjelma poikkeaa rauhanomaiseen ydinohjelmaan tähtäävästä prosessista, jolloin se muodostaa Yhdysvalloille selkeän uhan. Uraanin rikastaminen kohti ydinaseen vaatimaa määrää yhdistettynä haluun ja kykyyn kehittää omaa raketti- ja ohjusteknologiaa kyseenalaistavat Iranin esittämät tavoitteet molemmista ohjelmista. Iranin halu ja kyky saavuttaa ydinasevalmius heikentää Yhdysvaltojen turvallisuutta Lähi-idässä ja hankaloittaa sen kykyä ja vapautta toimia sekä vaikuttaa Lähi-idässä ja sen alueella. Iranin ohjusteknologian kehittyessä, Iranilla on myös mahdollisuus uhata Yhdysvaltoja aseellisesti sen omalla maaperällä.
Resumo:
Toimitusketjut ovat kokonaisuutena erittäin tärkeä osa nykypäivän globaalia taloutta. Materiaalivirrat eri organisaatioiden ja toimijoiden kesken ovat jatkuvasti käynnissä, vaikka ne kohtaavat päivittäin operatiivisessa toiminnassa riskejä sekä mahdollisia uhkia. Lisäksi toimitusketjuihin kohdistuvien turvallisuusongelmien lukumäärä ja vakavuus ovat kasvaneet koko 2000-luvun ajan. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia yhteyksiä toimitusketjujen turvallisuusjohtamisella on organisaatioiden toimitusketjuihin. Tavoitteena on perehtyä kompleksisten toimitusketjujen turvallisuuden riskeihin ja haasteisiin niin johtamisen, turvallisuusohjelmien, laatustandardien ja Suomen Tullin näkökulmasta. Tutkimuksessa perehdytään laaja-alaisesti aihealueen akateemiseen kirjallisuuteen. Lähdeaineistoa analysoidaan soveltuvien teorioiden ja menetelmien avulla. Analyysissa keskitytään erityisesti sellaisiin turvallisuustekijöihin, joilla organisaatioiden toimitusketjujen riskien arvioinnin perusteella voisi olla vaikutusta toimitusketjuihin. Tutkimus on kvalitatiivinen. Vastaukset tutkimuksen pääongelmaan sekä alaongelmiin on pyritty saavuttamaan teorian ja käytännön vertailun avulla, koska niiden kautta on loogista luoda teoreettinen pohja ja laajempi ymmärrys toimitusketjujen turvallisuusjohtamisesta. Tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan, että toimitusketjujen turvallisuusjohtaminen rakentuu pääsääntöisesti aina organisaatioiden strategiselta tasolta, josta se heijastuu selkeästi päivittäiseen operatiiviseen toimintaan ja edelleen yksittäisiin taktisiin toimenpiteisiin. Tutkimuksesta tunnistettiin, että toimitusketjujen turvallisuusjohtamisen tulevaisuuteen saattavat eri teorioiden ja tutkijoiden näkökulmasta vaikuttaa olennaisesti muun muassa turvallisuustekniikan kehitys, informaation lisääntyminen toimijoiden välillä, toimitusketjujen läpinäkyvyyden kasvaminen, kansallisten ja kansainvälisten turvallisuusstandardien yhtenäistäminen tai uudenlaiset johtamiskäytännöt, jotka parantavat turvallisuustoimenpiteiden onnistumismahdollisuuksia.
Resumo:
Tutkimuksessa tutkitaan, mikä on venäläisen nuoren tilanne Venäjän asevoimissa, haluaako nuori mennä varusmiespalvelukseen sekä miten Venäjän asevoimat rekrytoivat nuoria asepalvelukseen. Tutkimuksen keskipisteenä on kutsuntaikäinen, 18–27-vuotias venäläinen nuori, joka asuu Venäjällä ja on Venäjän kansalainen. Tutkimuksessa selvitetään, miksi Venäjällä asuva nuori ei halua tai haluaa mennä varusmiespalvelukseen ja mitä kanavia hyödyntäen asevoimat rekrytoivat nuoria varusmiespalvelukseen. Ajallisesti tutkimuksessa keskitytään 2000-luvun alusta tähän päivään. Tutkimus on rajattu tutkimaan syitä siihen miksi nuori menee tai ei mene armeijaan ja mitkä ovat asevoimien tärkeimpiä rekrytointikanavia. Rekrytointikanavia tutkitaan koska on saatava selitys siihen pyrkiikö Venäjän asevoimat nostattamaan kutsuntaiässä olevien nuorten halukkuutta sekä motivaatiota astua varusmiespalvelukseen. Tutkimuksessa ei oteta huomioon Venäjän eri läänejä, aselajeja tai sotilasalueita, vaan asiaa tutkitaan yleisellä tasolla. Venäläisen nuoren kiinnostusta varusmiespalvelusta kohtaan lähestytään eri lähteistä kootuilla tiedoilla. Päälähteenä käytetään internetiä ja aikaisempia tutkimuksia, pääosin venäjänkielistä aineistoa. Tutkimus on laadultaan kvalitatiivinen eli laadullinen. Haasteet, joita Venäjän asevoimat kohtaavat rekrytoinnin ja yleisen maineen näkökulmasta ovat asevelvollisten huonot olosuhteet, simputus, huono kohtelu, lahjonta, kiristäminen, sekä varusmiesten huono fyysinen kunto ja terveydentila. Kaikkialle levinnyt korruptio on ongelma Venäjän asevoimille ja samalla myös koko Venäjälle. Suurimpana haasteena Venäjän asevoimilla on luoda positiivinen kuva itsestään Venäjän kansalle ja varusmiespalvelukseen astuvalle nuorisolle. Haasteen positiivisen kuvan muodostamiselle asettaa asevoimissa esiintyvä vakava simputus, huono maine ja korruptio.
Resumo:
Kyrönjoessa tehtyjen vesistötöiden vaikutusta kalojen kasvuun tutkittiin neljältä eri pyyntipaikalta vuosina 2007–10 saadusta koeverkkosaalisaineistosta. Keskeiset tutkimuslajit olivat ahven ja särki. Aineiston perusteella määritettiin lajien suhteelliset vuosiluokkien vahvuudet, verrattiin havaittuja keskipituuksia ja kuntokertoimia sekä tehtiin luutumanäytteiden perusteella takautuva kasvunmääritys. Vertailu suoritettiin joko kaikkien pyyntipaikkojen välillä tai Malkakosken padon ylä- ja alapuolella sijaitsevien paikkojen välillä. Suhteelliset vuosiluokkien vahvuudet jaksolla 1998–2008 vaihtelivat melko satunnaisesti ilman korrelaatiota käytettyyn pH- tai lämpötilaindeksiin. Vuosiluokkien vahvuuden vaihtelu ei antanut viitteitä myöskään vesistötöiden vaikutuksista kummankaan lajin lisääntymismenestykseen. 1-3-vuotiaiden ahventen ja särkien havaittu keskipituus oli selvästi suurempi Malkakosken alapuolisilla pyyntipaikoilla verrattuna yläpuolisiin. Sama suuntaus näkyi kuntokertoimissa, joskaan ei yhtä selvästi. Vanhemmilla kaloilla merkitseviä eroja padon eri puolilla ei ollut. Takautuvasti määritetyt pituudet olivat 1- ja 2-vuotiailla särjillä ja 2-4-vuotiailla lahnoilla suurempia padon alapuolisilla pyyntipaikoilla. Ahvenella ero näkyi vain 2-vuotiailla kaloilla, mitä vanhemmilla yksilöillä kasvu oli nopeampaa padon yläpuolella. Saadut tulokset näyttäisivät viittaavan hidastuneeseen kasvuun Malkakosken yläpuolisilla pyyntipaikoilla tai ainakin lisääntyneeseen kasvunopeuden eroon padon eri puolilla vuoden 2003 jälkeen. Aiemmissa seurantatuloksissa ero kasvunopeudessa on ollut pikemminkin päinvastainen, mikä saattaa selittyä 2000-luvun vaihteen voimaperäisten kaivu- ja perkaustöiden vaikutuksilla. Vuosina 2002 ja -03 tapahtunut vedenpinnan nosto Malkakosken padon kohdalla vaikuttaa kuitenkin heikentäneen yläpuolisen jokiosuuden ravinto- ja lisääntymisolosuhteita. Tämä saattaa johtua perkaustöiden haitallisista vaikutuksista rantavyöhykkeen kasvillisuuteen, kuten ulpukkavyöhykkeiden vähentymisestä niiden jäätyä liian syvään veteen. Myös muista syistä kuin vesistötöistä johtuvat vedenlaadun vaihtelut säätelevät voimakkaasti Kyrönjoen eliöyhteisöjä, joten aukottomien johtopäätösten tekeminen kunkin toimenpiteen vaikutusta arvioitaessa on ongelmallista.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on yhteiskuntaluokan näkökulmasta tutkia, miten ja miksi suomalaisissa rap-sanoituksissa tehdään eroa eri ihmisryhmien välille? Työssä tarkastellaan luokan tuottamista kolmen rap-artistin teksteissä. Asan Leijonaa metsästän (2005), Julman Henrin Al Queda Finland (2007) ja Palefacen Helsinki –Shangri-La (2010) ovat kaikki albumeita, joissa yhteiskuntaluokka nousee tavalla tai toisella korostuneesti esiin. Yhteistä albumien teksteille on vahva yhteiskunnallinen eetos, joka alleviivaa ihmisryhmien välisiä eroja ja valta-asetelmia. Luokka nähdään tutkimuksessa erona, joka nivoutuu yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen ja valtaan. Luokka on korostuneesti orgaaninen ilmiö. Se ei ole mikään jumalallinen ilmoitus, vaan se syntyy kerta toisensa jälkeen uudestaan kokemusten kautta. Tutkimuksessa tarkastellaankin sitä, millainen määräysvalta subjektilla on omaan luokkaansa. Yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden painottuminen sanoituksissa määrittää sitä, millaiseksi puhujien suhde omaan luokkaansa muodostuu. Rap-sanoitusten lisäksi työn aineistona toimivat 1970-luvun poliittisen laululiikkeen kärkiryhmän, Agit Propin sanoitukset. Agit-Propin kokoelmalevyn Agit-Prop 1970- 1977 (1995) tekstit luovat rap-sanoituksille niin sanotun ymmärtämisen kontekstin. Työväenlaulujen sanoitukset osoittavat, että 2000-luvun suomalaisen rap-musiikin luokkapuhe ei suinkaan ole historiatonta – rap-sanoitusten anti-kapitalistinen luokka käy vuoropuhelua poliittisen laululiikkeen työväenluokan kanssa. Rap-sanoitusten luokkapuhe kurottaa moneen suuntaan. Tarkoituksena on osoittaa, miten tekstien puhujien identiteetti on osin riippuvainen luokasta ja miten sanoitusten anti-kapitalistinen luokka syntyy vapaudettomuudesta, jonka puhujat kohtaavat. Kun kapitalistinen järjestelmä näyttää rap-tekstien alistetuille subjekteille nurjemman puolensa, syntyy oidipaalinen halu. Puhujat haluavat hyökätä heidät kuluttajina synnyttäneeseen kapitalistiseen järjestelmään ja suistaa kapitalistisen koneen raiteiltaan. Oidipaalinen halu kasvattaa vihan tunteen, joka toimii luokan koossapitävänä voimana. Yhteiskuntaluokkaa tuotetaan teksteissä monin tavoin. Keskeisiä kysymyksiä ovat, miten luokan rajat sanoituksissa kerrotaan ja miten subjektit merkitään symbolisen kamppailun myötä luokkiensa edustajiksi. Luokan tuottamisen erilaiset tavat tuovat esiin selkeitä eroja rap-sanoitusten luokkaprosesseissa.
Resumo:
Tutkimukseni käsittelee kokemuksellisuuden muodostumista Batman: Yön Ritari -elokuvan markkinointiin kehitetyssä ARG-pelissä. ARG-peli eli vaihtoehtotodellisuuspeli on pervasiivinen peli, joka välittyy osallistujille reaaliaikaisesti erilaisten arkipäiväisten viestimien kautta immersiivisyyttä ja yhteisöllisyyttä korostaen. Vuorovaikutukseen perustuva ARG-peli on kokemus, joka muodostuu yhteistyössä pelintekijöiden ja osallistujien välillä. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on tarkastella Why So Serious? -pelin kokemuksellisuutta luovia elementtejä sekä pelintekijöiden että pelaajien näkökulmasta. Tutkimusaineistoni koostuu verkkoaineistosta. Käsittelen tutkimuksessani kahta peliyhteisön kannalta merkittävää keskustelufoorumia, joissa osallistujat kokivat ja pelasivat peliä yhteisönä ja yksilöinä. Tutkimusmetodini pohjautuu fenomenologis-hermeneuttiseen metodiin: tarkastelen ARG-pelin kokemuksellisuutta tulkitsemalla osallistujien kirjallisia ilmaisuja ilmiöön liittyvä teoriatausta tukenani. Tutkimukseni on aineistolähtöinen ja etenee kronologisesti. Pelin kokonaiskuvan muodostamisessa olen hyödyntänyt osallistujien luomaa wikisivustoa, mikä toimi pelin aikana sekä informaatiokanavana että peliä dokumentoivana mediana. Vaikka käsittelemäni ARG-peli ei edustanut perinteistä ARG-peliä muun muassa heikon tarinallisuutensa vuoksi, se muodosti osallistujilleen hyvin voimakkaan kokemuksen. Why So Serious? -pelin kokemuksellisuus pohjautui hyvin pitkälti Batman-brändin tunnettuuteen ja populaarikulttuuriseen arvoon sekä nimekkäisiin fiktiivisiin hahmoihin, jotka yhdessä houkuttelivat osallistujia uppoutumaan pelin vaihtoehtotodellisuuteen. Keskinäisestä kilpailustaan huolimatta peliyhteisöt muodostivat jäsenilleen kollektiivisen identiteetin tunteen, minkä lisäksi muun muassa pelin dokumentointi ja spekulointi laajensivat osallistujien kokemusta. Yksilötasolla ensikertalaisuus vaikutti vahvasti pelin muodostamaan kokemukseen: kokemus oli voimakkaampi niille pelaajille, jotka osallistuivat ARG-peliin ensimmäistä kertaa. Why So Serious? -pelistä tuli ainutkertaisuudessaan osa Batman-brändin historiaa, mikä vahvisti pelin osallistujilleen tuottamaa kokemusta. 2000-luvun kuluttaja etsii elämyksiä ja myös markkinoinnin on mukauduttava – sekä uudistuttava – kuluttajien kasvavien vaatimuksien mukaan. Tutkimukseni on yksi esimerkki onnistuneesta, 2000-luvun kuluttajille suunnatusta markkinointikampanjasta.
Resumo:
Kandidaatintyössä esitellään sulasuolareaktorien historian lisäksi lyhyesti reaktorityypin toimintaperiaate ja sulasuolareaktoritutkimuksen nykytilanne. Kandidaatintyöstä käy ilmi, että Oak Ridgen kansallinen laboratorio ORNL oli merkittävä tekijä sulasuolareaktoritutkimuksessa 1940-luvun lopulta aina 1980-luvun alkuun. Ainoat rakennetut sulasuolatekniikkaa käyttävät reaktorit olivat ORNL:n kehittämiä. Oak Ridgen kansallisen laboratorion lopetettua sulasuolatekniikan tutkimusohjelmansa, laantui sulasuolareaktoritutkimus pitkäksi aikaa. 2000-luvun alussa kiinnostus tekniikkaa kohtaan virkosi ja kirjoitushetkellä sulasuolareaktoreita kehitetään useissa tutkimusohjelmissa.
Resumo:
Tämä raportti perehtyy aasialaisten gadgettien historiaan ja tulevaisuuden näkymiin. Työn historiakatsauksessa perehdytään 1900- ja 2000-luvun gadget -laitteisiin. Gadget on pieni mekaaninen tai elektroninen laite, jolla on jokin käyttötarkoitus. Japani on viimeisen sadan vuoden aikana tuottanut lukuisia merkittäviä gadgetteja. Tunnetuimpina saavutuksina voidaan esimerkiksi pitää CD- ja DVD -levyjä sekä useita tunnettuja pelikonsoleita. Viime vuosina se on saanut kilpailijoita Itä-Aasiasta. Tulevaisuudessa voidaan mahdollisesti odottaa matkapuhelimiin liittyviä gadgetteja, entistä tarkempia ja taivuteltavia näyttöjä sekä tämänhetkisiä gadgetteja yhdisteleviä laitteita.
Resumo:
Puolustusvoimia on alettu kehittää oppivan organisaation periaatteiden mukaisesti vuositu-hannen alussa. Kehitystyön tuloksena on syntynyt muun muassa osaamisen kehittämisen stra-tegia vuonna 2004. Strategiassa määritettiin keinovalikoima, jota tulisi hyödyntää henkilös-tön osaamisen kehittämisessä. Uusimuotoisen aliupseeriston muodostaminen käynnistettiin 2000-luvun puolivälissä teknistyvien asejärjestelmien käyttö- ja koulutushenkilöstön tarpeen vuoksi. Lisäksi aliupseereita tarvittiin opistoupseerien korvaajiksi heidän eläköitymisen myö-tä. Aliupseerit ja puolustusvoimat ovat haasteen edessä: Kuinka ammattitaitoinen kouluttaja-henkilöstö taataan sukupolvenvaihdon myötä? Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää, miten osaamisen kehittämisen keinova-likoimaa hyödynnetään Panssariprikaatissa aliupseerien osaamisen kehittämiseksi. Tutki-musongelma pyritään ratkaisemaan seuraavien alaongelmien avulla: 1. Miten aliupseerien osaamisen kehittäminen on ohjeistettu Puolustusvoimissa? 2. Miten aliupseerien osaamisen kehittämistä voidaan kehittää Panssariprikaatissa? Tutkimusongelmaa lähestyttiin sekä päälliköiden, että aliupseerien näkökulmasta. Tutkimus-aineistona käytettiin puolustusvoimien dokumentaatiota osaamisen kehittämisestä sekä em-piiristä aineistoa. Empiirinen aineisto kerättiin sähköpostikyselyllä ja teemahaastatteluilla. Analysointi toteutettiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena voidaan todeta, että Pääesikunnassa määritetty osaamisen kehittämisen keinovalikoima ja oppivan organisaation käsitteet eivät jalkaudu aliupseerien osaamisen kehittämisen ohjeistuksessa Panssariprikaatissa perusyksikköön asti. Ne jäävät Pääesikuntatason asiakirjoihin. Kyselyn ja haastattelun pohjalta voidaan tulkita, että eri kei-noja kuitenkin hyödynnetään aliupseerien osaamisen kehittämisessä tutkituissa perusyksi-köissä. Panssariprikaatin esikunnalta toivottiin olevan aktiivisempi niin koulutustapahtumista informoinnin, kuin koulutuksen järjestämisenkin osalta. Suurimpana haasteena osaamisen kehittämiselle nähtiin käynnissä oleva puolustusvoimauudistus. Aliupseereiden kouluttami-nen nähdään turhaksi, koska työsuhteen päättymistä pidetään todennäköisenä.
Resumo:
Malissa vuonna 2014 meneillään olevan kriisin tarkastelu luo kuvan tyypillisestä 2000 - luvun afrikkalaisesti konfliktista, jonka juuret ovat syvällä alueen historiallisissa epäkohdissa sekä etnisissä ja alueellisissa ongelmissa. Konfliktin monitahoinen vaikutus nykymaailmassa ulottuu laajalle, jopa globaalille, tasolle. Malin kriisin ratkaisuyritykset muodostavat poikkeavan kaavan kansainvälisen yhteisön aikaisemmin harjoittamasta tavasta ja voivat olla esimerkki uudesta turvallisuusyhteistyöstä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää vuonna 2012 eskaloituneen Malin kriisin ratkaisemiseksi tehtyjä pyrkimyksiä sekä niiden taustalla vaikuttavia toimijoita ja turvallisuusyhteistyötä. Tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi Länsi-Afrikan ja Sahelin alueella vaikuttavien valtioiden ja yhteisöjen toimintaa sekä analysoidaan niiden intressejä aluetta kohtaan ja mahdollista vaikutusta Malin sisäiseen konfliktiin. Malissa nykyiseen kriisiin liittyy monia ulottuvuuksia. Historiallinen tausta vuosikymmeniä kestäneessä konfliktissa, keskushallinnon heikkous ja useiden Länsi-Afrikan valtioiden suvereniteetin puuttuminen omalla alueellaan ovat merkittäviä tekijöitä kriisin syntymisessä ja jatkumisessa. Yhteiskunnalliset epäkohdat ja humanitääriset ongelmat ruokkivat vähemmistöjen kapinointia ja luovat pohjan järjestäytyneelle rikollisuudelle, terrorismille ja uskonnollisille ääriliikkeille, joiden voima on kasvanut niin suureksi, että ne pystyvät haastamaan alueen heikot valtiot. Kriisi on samalla Malin keskushallinnon taistelua maan sisäisiä separatistisia pyrkimyksiä vastaan ja terrorismin vastaista sotaa, johon kansainvälinen yhteisö laajalla rintamalla omien intressiensä mukaisesti osallistuu. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on kvalitatiivinen eli laadullinen konfliktin tutkimus, joka perustuu vertailevaan asiakirjatutkimukseen ja aineiston sisällönanalyysiin. Tutkimuksen näkökulmaa on laajennettu premissien kautta konstruktiivisen ja jälkikoloniaalisen teorian avulla.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu