831 resultados para PTS


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Toimivaltaisten viranomaisten on joukkoliikennelain mukaan määriteltävä joukkoliikenteen palvelutaso vuoden 2011 loppuun mennessä. Palvelutason määrittely tehdään tässä muodossa ensimmäistä kertaa. Kyse on kuitenkin jatkuvasta liikennejärjestelmätyöhön yhä kiinteämmin liittyvästä prosessista, jossa palvelutason toteutumista tullaan seuraamaan ja päätöstä tarkistetaan määräajoin. Palvelutason määrittely on myös valmistautumista siihen, millä tavoin liikenne järjestetään siirtymäajan liikennöintisopimusten päättymisen jälkeen. Pirkanmaalla siirtymäaikojen liikennöintisopimukset päättyvät 30.6.2014–31.5.2019. Palvelutasomäärittelyä hyödynnetään liikenteen järjestämisessä palvelusopimusasetuksen mukaisesti tai reittiliikenne- ja kutsujoukkoliikennelupia myönnettäessä. Joukkoliikenteen palvelutasomäärittelyt palvelevat kuntien joukkoliikenteen rahoituksen ja maankäytön suunnittelua. Määrittelyprosessin tavoitteena on myös osapuolten sitouttaminen joukkoliikenteen tavoitteellisen palvelutason toteuttamiseen. Määrittelytyön perusteella Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus vahvistaa alueelleen joukkoliikennelain (869/2009) 4 §:ssä tarkoitetun palvelutason. Päätös tulee voimaan 1.1.2012 ja se on voimassa 31.12.2016 saakka. Päätöksellä vahvistettava palvelutaso suuntaa ELY-keskuksen ja kuntien toimia joukkoliikenteen järjestämisessä ja hankinnassa. Palvelutaso ei kuitenkaan luo millekään taholle subjektiivista oikeutta sen mukaisten joukkoliikennepalveluiden saamiseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten ja miksi puolustusvoimissa on siirrytty pitkän tähtäyksen suunnittelusta strategiseen suunnitteluun. Tutkimuksessa haettiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: - miksi puolustusvoimissa on luovuttu pitkän tähtäyksen suunnittelusta ja otettu käyttöön kehittämisohjelmat? - miksi Pääesikuntaan perustettiin strategisen suunnittelun sektori? - miten strateginen suunnittelu käynnistettiin puolustusvoimissa ja miten tämä on ollut yhteydessä Puolustusministeriön strategisen suunnittelun käynnistämiseen? - millainen on puolustusvoimien strategisen suunnittelun käynnistämisen yhteys julkishallinnon strategisen johtamisen kehityslinjoihin? Keskeisenä tutkimusaineistona olivat strategiaa ja strategista johtamista käsittelevä kirjallisuus ja tutkimukset, puolustusvoimissa tuotetut asiakirjat sekä haastattelut. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kuvailevaa aineistolähtöistä analyysiä. Tutkimuksessa ilmeni, ettei puolustusvoimien pitkän tähtäyksen suunnittelujärjestelmä vastannut 1990-luvun lopulla tapahtuneita turvallisuusympäristön muutoksia. Puolustusvoimien pitkän tähtäyksen suunnitelmat (PTS) painottuivat materiaalihankkeisiin ja taloudellisten resurssien allokointiin. Puolustusvoimien kehittämisohjelmilla pyritään puolustusvoimien kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Pääesikunnan strategisen suunnittelun sektorin perustamisen keskeiset syyt olivat Puolustusneuvoston sihteeristön lakkauttaminen 1.3.2000. Tällöin Pääesikunnan operatiiviseen osastoon perustettu strategisen suunnittelun sektori käytännössä jatkoi Puolustusneuvoston sihteeristön strategisen suunnittelun työtä. Samaan aikaan meneillään olleessa Pääesikunnan ja alaisten laitosten organisointia selvittäneessä PELKO-projektissa selvitettiin myös Pääesikunnan osastojen työnjakoa. Tutkimuksessa varmistui käsitys siitä, että strateginen suunittelu aloitettiin ensin puolustusvoimissa. Tämän jälkeen se omaksuttiin Puolustusministeriössä. Tutkimuksen perusteella puolustusvoimien strategisen suunnittelun käynnistäminen ei ole juurikaan ollut yhteydessä julkishallinnon kehitystrendeihin. Julkishallinnossa käyttöön otettuja johtamismalleja on puolustusvoimille tarjottu lähinnä Puolustusministeriöstä. Näistä tulosjohtaminen on otettu käyttöön puolustusvoimissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena ei ollut määritellä puolustusvoimien strategisen johtamisen käsitettä. Strategisen johtamisen käsite on puolustusvoimissa vielä täsmentämättä. Aineiston keräämisen yhteydessä selvisi, että strategisen johtamisen käsitteen määrittely on meneillään.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen maanpuolustus on nojautunut laajaan maanpuolustustahtoon sekä yleiseen asevelvollisuuteen. Yleisen asevelvollisuuden käyttökelpoisuutta tämän päivän yhteiskunnan tur-vallisuuden tuottajana on arvioitu ja pakoin kritisoitu laajasti 2000 -luvulla. Yleinen asevelvollisuus muuntuu käsitteestä valtion turvallisuusratkaisuksi, kun asevelvollinen suorittaa varusmiespalveluksen. Varusmiespalveluksessa opetettavien tietojen ja taitojen jälkeen yhteiskunta saa puolustajansa. Varusmiespalveluksen tarpeellisuutta arvioitaessa ovat palveluksen keskeyttäjien määrät olleet jatkuvassa kasvussa. Tämä diplomityö tutkii millaisten olettamusten, perusteluiden ja tekijöiden johdosta, alokas tekee palveluksen keskeyttämispäätöksen ensimmäisen palvelusviikon aikana? Tutkimustyössä selvitetään osaltaan tuvanesimiehen vaikutusta alokkaan sopeutumiseen ensimmäisen viikon aikana sekä mitkä ovat perusyksikön valmiudet kohdata 2020 – luvun alokas? Alkaneen palveluksen keskeytymisen syiden uskotaan olevan yksilön tahtotekijöissä sekä perusyksikön koulutusilmapiirin yleisvaikutelmassa ja asevelvollisen psykofyysisissä tekijöissä. Palveluksen ensimmäisen viikon sisällöllä tai koulutusmetodeilla ei ole keskeistä asemaa keskeytymisen syitä arvioitaessa. Asetettuihin kysymyksiin saatiin vastauksia, joista osa poikkeaa yleisestä uskomuksesta. Risto Siilasmaan johtaman asevelvollisuustyöryhmä vertaili ammattiarmeijan ja asevelvollisuusjärjestelmän soveltuvuutta suomalaiseen yhteiskuntaan. Työryhmän alkuperäinen tehtävänanto oli arvioida yleisen asevelvollisuusjärjestelmän toimivuuden turvaamiseen vaikuttavia kehityskulkuja ja arvioida järjestelmän yhteiskunnallista vaikuttavuutta nyt ja tulevaisuudessa. Työryhmän mietintö ”Suomalainen asevelvollisuus” toteaa yleisen asevelvollisuusjärjestelmän olevan paras vaihtoehto Suomen puolustusratkaisuksi myös tulevaisuudessa. On syytä muistaa, että poliittiset päätökset realisoituvat todellisiksi turvallisuusrakenteiksi nuorten (alokkaiden) päätösten kautta. Vaikka päätöksiä asevelvollisuudesta tehdään eduskuntatalossa, vasta alokkaan päätös suorittaa varusmiespalvelus luo oikeaa turvallisuutta. On tärkeää, että nuoret kokevat asevelvollisuuden omakseen ja suorittavat kansalaisvelvollisuutensa. Valtion tehtävänä on kehittää varusmiespalvelusta palvelemaan valtion ja kansalaisen tarpeita. Asevelvollisten ikäluokasta 80 prosenttia suorittaa asevelvollisuutensa varusmiespalveluksessa. Palveluksen aloittamisen järjestelyitä on kehitetty aktiivisesti tutkimuksen kohteena olevassa Panssariprikaatissa, mutta palveluksenkeskeyttämisten määriin ei kehittämistyöllä ole onnistuttu vaikuttamaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Puolustusvoimissa toteutettiin hallintorakenteen muutos nimellä ”Johtamis- ja hallintojärjestelmäuudistus, JOHA 2008”. Ilmavoimien joukko-osastojen esikuntarakenteet organisoitiin uudelleen toimintokohtaisiksi eli funktionaalisiksi organisaatioiksi ja ne käskettiin ottaa käyttöön 1.1.2010 alkaen. Reunaehtoina oli, että esikuntien henkilöstökokoonpanojen pitää pysyä samassa henkilövahvuudessaan ja uuden rakenteen tulee kyetä vastaamaan myös sodanajan vaatimuksiin mahdollisimman hyvin. Tässä tutkielmassa esitetään organisaatiouudistuksen jälkeinen toimintamalli Ilmavoimien yhden lennoston esikunnan huoltoosastolla, rauhanajan organisaatiossa. Tutkielman aihe on valittu Maanpuolustuskorkeakoulun taktiikan laitoksen ylläpitämästä tutkielmapankista. Tutkielma on kvalitatiivinen kirjallisuustutkimus, jota on täydennetty avoimella kyselyllä ja henkilöhaastattelulla. Tutkielman tutkimuskysymyksinä olivat toimintokohtaisen organisaation tärkeimpien osatuotteiden ja yhteisten tuotteiden löytäminen sekä uuteen työjärjestykseen kirjaamattomien toimialojen tehtävien nimeäminen. Näiden lisäksi kartoitettiin sektoreiden näkemys johtamis- ja hallintorakenneuudistuksen vaikutuksista huolto-osaston toimintaan. Työjärjestykseen kirjaamattomia tehtäviä löytyy kahdelta sektorilta yhteensä neljä kappaletta. Kullekin sektorille kyetään nimeämään tärkeimmät osatuotteet ja yhteiset tuotteet, jotka on esitetty tämän tutkielman kappaleessa kuusi. Sektorit näkevät johtamis- ja hallintorakenneuudistuksen kehittäneen ja tehostaneen huolto-osaston työskentelyä sekä parantaneen asioihin vaikuttamisen mahdollisuuksia. Erityisen hyväksi muutokseksi nimetään lennoston normaali- ja poikkeusolojen toimitilojen rakentamiseen liittyvien suunnitelmien laatiminen sekä muu tilahallintaan liittyvä toiminta. Lisäksi tutkielman johtopäätöksenä havaitaan, että työjärjestykseen ei huolto-osastolle ole määritetty tuotteita. Osaston tuotteiden puuttuminen lienee unohtuneen työjärjestystä laadittaessa tai jos päätös on tietoinen, voi se kyseenalaistaa myös sektoreiden tuotteiden nimeämisen tarpeellisuuden. Määritettyjen tuotteiden puute vaikeuttaa vaikuttavuuden arviointia organisaatiossa kaikilla tasoilla. Vaikuttavuuden arviointia toteutetaan lennoston laatujärjestelmän työkaluilla puolustusvoimien laadunhallinta ohjeistuksen mukaisesti sekä laadittavilla huollon toiminnan vuosija kausiraporteilla. Jatkotutkimusesityksenä on koko lennoston työjärjestyksen linjakkuuden ja siihen kirjattujen rajapintojen tarkastelu toimintojen sekä tuotteiden kautta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Aluevaraussuunnitelma koskee Lastukosken kohtaa Siilinjärven - Nurmeksen kantatiellä 75, missä tie ylittää Vuotjärven - Syvärin välisen vesireitin. Lastukosken alueella on kaksi kapeahkoa siltaa, jyrkkä mutka, jossa on maantieliittymä, tienvarsiasutusta ja muita toimintoja, minkä vuoksi Lastukoski on poikkeuksellinen kohta kantatiellä. Nopeusrajoituksesta 60 km/h ja suppeammasta 40 km/h -nopeussuosituksesta huolimatta alue on onnettomuusaltis. UPM-Kymmene Oy on laatimassa Lastuvirran alueella ranta-asemakaavaa. Kaavaa varten on suunniteltu aluevaraus uudelle sillalle ja siihen liittyville tiejärjestelyille. Suunnitelmassa esitetään uutta Lastuvirran siltaa noin 500 metriä nykyisten siltojen pohjoispuolelle, johon on suunniteltu alikulkukorkeudeltaan vaihtoehtoisesti 8 metrin tai 4,3 metrin silta. Nykyinen kantatiesilta rajaa vesireittiä käyttävien alusten korkeuden 4,3 metriin, kun se muutoin voisi olla 8 metriä. Päätös sillan korkeudesta tehdään myöhemmissä suunnitteluvaiheissa. Kantatie 75 tulee uudelle linjalle 1,4 km matkalla. Uudelle osuudelle tulee 80 km/h -nopeusrajoitus. Syrjään jäävä nykyinen kantatie muutetaan Lastuvirran itäpuoliselta osuudelta osaksi Säyneiseen johtavaa maantietä 5701. Lastukosken länsipuolella syrjään jäävä kantatieosuus muutetaan kevyen liikenteen väyläksi, jonka kautta hoidetaan tienvarsiasutuksen ajoyhteydet. Lastukosken nykyiset sillat jäävät pelkästään kevyen liikenteen käyttöön. Korkeamman 8 metrin sillan vaihtoehdossa kantatien kanavasillan paikalle rakennetaan uusi 8 metrin alikulun mahdollistava kevyen liikenteen silta. Hankkeen kustannusarvio on 4,6 milj. € (8 m silta) tai 3,3 milj. € (4,3 m silta). Uuden tielinjan lähipiirissä ei ole asuintaloja. Meluhaitat vähenevät liikenteen siirtyessä kauemmas asutuksesta. Henkilövahinko-onnettomuuksien arvioidaan vähenevän 14 %. Lastuvirran itäpuolella tie on linjattu siten, että siitä ei ole haittaa havaitulle liito-oravareviirille. Esisuunnitelmalla ei ole suoranaisia oikeusvaikutuksia, vaan ne syntyvät tekeillä olevan ranta-asemakaavan myötä. Hanke ei sisällyELY-keskuksen toimenpideohjelmiin eikä sen toteuttamiseen ole lähivuosina rahoitusmahdollisuuksia.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ion exchange membranes are indispensable for the separation of ionic species. They can discriminate between anions and cations depending on the type of fixed ionic group present in the membrane. These conventional ion exchange membranes (CIX) have exceptional ionic conductivity, which is advantageous in various electromembrane separation processes such as electrodialysis, electrodeionisation and electrochemical ion exchange. The main disadvantage of CIX membranes is their high electrical resistance owing to the fact that the membranes are electronically non conductive. An alternative can be electroactive ion exchange membranes, which are ionically and electronically conducting. Polypyrrole (PPy) is a type of electroactive ion exchange material as well as a commonly known conducting polymer. When PPy membranes are repeatedly reduced and oxidised, ions are pumped through the membrane. The main aim of this thesis was to develop electroactive cation transport membranes based on PPy for the selective transport of divalent cations. Membranes developed composed of PPy films deposited on commercially available support materials. To carry out this study, cation exchange membranes based on PPy doped with immobile anions were prepared. Two types of dopant anions known to interact with divalent metal ions were considered, namely 4-sulphonic calix[6]arene (C6S) and carboxylated multiwalled carbon nanotubes (CNT). The transport of ions across membranes containing PPy doped with polystyrene sulphonate (PSS) and PPy doped with para-toluene sulphonate (pTS) was also studied in order to understand the nature of ion transport and permeability across PPy(CNT) and PPy(C6S) membranes. In the course of these studies, membrane characterisation was performed using electrochemical quartz crystal microbalance (EQCM) and scanning electron microscopy (SEM). Permeability of the membranes towards divalent cations was explored using a two compartment transport cell. EQCM results demonstrated that the ion exchange behaviour of polypyrrole is dependent on a number of factors including the type of dopant anion present, the type of ions present in the surrounding medium, the scan rate used during the experiment and the previous history of the polymer film. The morphology of PPy films was found to change when the dopant anion was varied and even when the thickness of the film was altered in some cases. In nearly all cases the permeability of the membranes towards metal ions followed the order K+ > Ca2+ > Mn2+. The one exception was PPy(C6S), for which the permeability followed the order Ca2+ ≥ K+ > Mn2+ > Co2+ > Cr3+. The above permeability sequences show a strong dependence on the size of the metal ions with metal ions having the smallest hydrated radii exhibiting the highest flux. Another factor that affected the permeability towards metal ions was the thickness of the PPy films. Films with the least thickness showed higher metal ion fluxes. Electrochemical control over ion transport across PPy(CNT) membrane was obtained when films composed of the latter were deposited on track-etched Nucleopore® membranes as support material. In contrast, the flux of ions across the same film was concentration gradient dependent when the polymer was deposited on polyvinylidene difluoride membranes as support material. However, electrochemical control over metal ion transport was achieved with a bilayer type of PPy film consisting of PPy(pTS)/PPy(CNT), irrespective of the type of support material. In the course of studying macroscopic charge balance during transport experiments performed using a two compartment transport cell, it was observed that PPy films were non-permselective. A clear correlation between the change in pH in the receiving solution and the ions transported across the membrane was observed. A decrease in solution pH was detected when the polymer membrane acted primarily as an anion exchanger, while an increase in pH occurred when it functioned as a cation exchanger. When there was an approximately equal flux of anions and cations across the polymer membrane, the pH in the receiving solution was in the range 6 - 8. These observations suggest that macroscopic charge balance during the transport of cations and anions across polypyrrole membranes was maintained by introduction of anions (OH-) and cations (H+) produced via electrolysis of water.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Starttiraha ja yrittäjyys Uudellamaalla on vuoden 2012 laadittu tutkimus, jonka toteuttamisesta vastasi Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Yhteiset toiminnot -yksikkö. Tutkimuksen päämääränä oli tarkastella vuosien 2008-2011 aikana Uudellamaalla aloittaneiden yrittäjien kokemuksia starttirahajärjestelmästä sekä kartoittaa heidän yritystoimintansa tilannetta vuonna 2012. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, millaisiksi starttirahaa saaneet yrittäjät arvioivat alueen työ- ja elinkeinosta saadut yrittäjäpalvelut. Tutkimus toteutettiin sähköpostikyselynä myönteisen starttirahapäätöksen Uudenmaan alueen työ- ja elinkeinotoimistoista vuosien 2008-2011 aikana saaneille henkilöille. Kyselyyn vastasi 728 starttiraha saanutta entistä ja nykyistä yrittäjää. Kyselyaineiston lisäksi tutkimuksessa käytettiin hyödyksi Työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilaston tarjoamaa tilastotietoa vuosien 2006-2011 ajalta. Tulokset osoittivat, että starttiraha koettiin erittäin hyödylliseksi järjestelmäksi yritystoiminnan alkuvaiheessa. Vastaajista 90 % koki starttirahan olleen erittäin tarpeellinen toimeentulonturva. Se oli mahdollistanut yrittäjille mm. hieman laajemman taloudellisen liikku-mavaran yritystoiminnan ensikuukausina. Starttirahan saamisella koettiin olleen myös suuri henkinen merkitys. Myönteinen starttiraha-päätös nähtiin yhteiskunnan symboliseksi tavaksi antaa hyväksyntä yritystoiminnalle. Järjestelmän heikkouksiksi kuitenkin laskettiin tuen alhainen määrä, suhteellisen lyhyt kesto sekä hakuprosessin raskaus. Kyselyyn vastanneet starttirahayrittäjät arvioivat yritystensä tulevaisuudennäkymät suhteellisen positiivisiksi. Yrityksensä liikevaihdon kasvua lähitulevaisuudessa ennakoi 62 % vastaajista. Starttirahayritykset eivät kuitenkaan olleet kovin suuria työllistäjiä. Usein yritys työllisti ainoastaan yrittäjän itsensä. TE-toimistojen henkilökunta ja heidän starttirahaan liittyvät palvelunsa saivat tutkimuksessa erittäin hyvän arvosanan. Vastaajat arvioivat jokaisen eritellyn asiakokonaisuuden arvosanan TE-toimistojen osalta joko kiitettäväksi tai hyväksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The objective of this study was to evaluate and compare the transfer of passive immunity and the proteinogram in Criollo Lageano (CL) and Black and White Holstein (BWH) calves. Two groups were utilized with 13 Criollo Lageano and 10 BWH calves. Blood samples were collected for the measurement of total serum protein, electrophoresis of serum proteins, activity of the gamma glutamyl transferase, and concentration of IgG by the method of the zinc sulfate turbidity in periods between 24 and 36 hours of life, 15, 30, 60, 90, 120, 150 and 180 days. Statistical analysis was performed by ANOVA and Tukey test at 5% significance level, and correlations between variables were calculated. Variations of serum proteins followed a pattern of physiological behavior over the first six months of life and production of immunoglobulins was active earlier in BWH calves and slower in the Criollo Lageano, without causing any impact on their health. Gamma globulin in the first days of life (24-36h) was correlated with IgG (r=0.87 for CL and r=0.89 for BWH), PTS (r=0.91 for CL and r=0.92 for BWH), Glob (r=0.99 for CL and r=0.98 for BWH) and GGT (r=0.14 for CL and r=0.83 for BWH). It was concluded that there was no failure in the transfer of passive immunity in Criollo Lageano calves but this failure occurred in the BWH calves. IgG values estimated by the zinc sulfate turbidity and serum proteins were considered good indicators of the transfer of passive immunity in calves between 24 and 36 hours of life.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan (YTPP) voidaan katsoa olevan yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) sotilaallinen ulottuvuus. Euroopan unionilla on ollut vaikeuksia turvata rauhaa omassa naapurustossaan (Balkanin kriisi, Libya), josta johtuu paineet kehittää nykyistä yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää EU:n strategisen kulttuurin ilmentymistä ja dynamiikkaa. Tämä tutkimus on laadullinen tutkimus ja metodina on abduktiivinen sisällönanalyysi. Abduktiivisen toimintahypoteesin ja kirjallisuuskatsauksen avulla luodaan tutkimuksessa strategisen kulttuurin teoreettinen viitekehys, joka antaa näkökulman ja rajauksen tutkimukseen. Primäärilähteenä tutkimuksessa käytetään Euroopan unionin perussopimusta, Euroopan unionin turvallisuusstrategiaa vuodelta 2003 ja sen toteutumisraporttia vuodelta 2008. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan väittää, että EU:lla on strategista kulttuuria, jos sitä tarkastelee teoreettisen viitekehyksen avulla. Lisäksi tulokset puoltavat ajatusta, että Euroopan unionin turvallisuusympäristö on muuttunut 2000-luvulla. EU:n sotilaalliset operaatiot ovat painottuneet 2000-luvun alkupuolelle. YTPP:n konkretisoituminen Artemikses-operaatiossa ja Euroopan unionin turvallisuusstrategian luominen vuonna 2003, oli EU:n strategisen kulttuurin nousuaikaa. Paineet mitkä ajoivat EU:ta kehittymään strategisena toimijana, kumpusivat 11. syyskuuta aiheutetuista terroriiskuista ja niitä seuranneesta Yhdysvaltojen hyökkäyksestä Irakiin. Georgian tapahtumat 2008 aiheuttivat muutospaineita yleiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Muutospaineet konkretisoituivat raporttiin Euroopan unionin turvallisuusstrategian toteutumisesta ja lopulta Lissabonin sopimukseen 2009. Vaikka Lissabonin sopimukseen liittyvistä rakenneuudistuksista oli keskusteltu jo aiemminkin, tutkimuksessa väitetään, että Georgian sota edisti halua päästä yhteisymmärrykseen näistä rakenneuudistuksista. Vuosi 2011 aiheutti taantuman yhteisen turvallisuus ja puolustuspolitiikan kehittymiselle. Päätös olla osallistumatta Libyan kriisiin osaltaan heikensi EU:n strategista kulttuuria. Tutkimuksessa väitetään, että YTPP:n nouseminen takaisin EU:n asialistalle (taloudellisesta tilanteesta huolimatta) vuonna 2013 johtuu EU:n epäonnistumisesta ottaa vahvaa roolia Libyan kriisissä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Puolustusvoimien vallitseva johtajakoulutus perustuu transformationaaliseen, eli vuorovaikutukselliseen johtamiseen. Transformationaalinen johtaminen lanseerattiin puolustusvoimiin 1990-luvun lopulla syväjohtamisen nimellä, tieteellisen tutkimuksen tuloksena. 2000-luvulla aloitettiin syväjohtamiseen perustuva puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennus, jonka tavoitteena oli vastata muutosjohtamisen ja henkilöstöjohtamisen haasteisiin. Esimiesja vuorovaikutusvalmennus haluttiin mahdollistaa kaikille henkilöstöryhmille puolustusvoimissa. Tässä tutkimuksessa tutkittiin kvantitatiivisella primaariaineistolla puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen vaikutuksia johtamiskäyttäytymisen kehittämiseen. Tutkimuksella täydennettiin puolustusvoimissa tehtyjen esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen vaikuttavuustutkimuksien vähäistä määrää. Mittarina käytettiin sovellettua vaikuttavuuskyselyä, joka kohdistettiin valmennusprosessin tavoitteisiin, eli välittömiin vaikutuksiin. Mitattuja kokonaisuuksia olivat: johtamiskäyttäytymisen kehittymisen kokeminen, johtamiskäyttäytymisen kehittämisen työkalujen osaaminen ja käyttö sekä yksilöissä kehittymiseen vaikuttavat sisäiset ja ulkoiset motivaatiotekijät. Pääesikunnan päätös rajasi tutkimuksen perusjoukon Tykistöprikaatissa valmennettuihin henkilöihin. Tutkimuksen kvantitatiivinen aineisto kerättiin syksyllä 2012. Perusjoukosta 34 prosenttia koki, että heidän johtamiskäyttäytyminen oli kehittynyt puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen jälkeen. 66 prosenttia perusjoukosta koki, että kehittymistä ei ollut tapahtunut. Perusjoukosta muodostettiin tutkimukseen ryhmät: ”Kokevat kehittyneensä” ja ”Eivät koe kehittyneensä”. Tutkimustuloksena havaittiin, että johtamiskäyttäytymisen kehittämisen työkalujen käyttö vaikuttaa suoraan kehittymisen kokemiseen. Huomattava osa tutkitusta perusjoukosta ei ollut koskaan hyödyntänyt mitään johtamiskäyttäytymisen kehittämisen työkalua, vaikka valmennuksessa toisin opetettiin. Perusjoukosta muodostetut ryhmät eivät poikenneet toisistaan työkalujen käytön osaamisessa. Perusjoukosta muodostetut ryhmät poikkesivat toisistaan tilastollisesti merkittävästi sisäisten ja ulkoisten motivaatiotekijöiden suhteen. ”Kokevat kehittyneensä” ryhmän henkilöt olivat saaneet sisäisiä palkkioita ja onnistumisen elämyksiä johtamiskäyttäytymisen kehittymisestä. Ulkoiset motivaatiotekijät, kuten käsky kehittää johtamiskäyttäytymistä ja arvostuksen lisääntyminen työyhteisössä olivat vaikuttaneet positiivisella tavalla johtamiskäyttäytymisen kehittymiseen ”Kokevat kehittyneensä” ryhmässä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että valmennetut henkilöt toimivat syväjohtamisen johtamiskäyttäytymisen mukaisesti. Johtamiskäyttäytymisen kehittäminen vaatii erilaisten kehittämiseen liittyvien työkalujen käyttöä puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksen opettamalla tavalla. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan esittää, että sisäiset ja ulkoiset motivaatiotekijät vaikuttavat johtamiskäyttäytymisen kehittymisen kokemiseen. Puolustusvoimien esimies- ja vuorovaikutusvalmennuksessa olisi hyödyllistä tunnistaa yksilön johtamiskäyttäytymisen kehittämiseen vaikuttavat sisäiset ja ulkoiset motivaatiotekijät esimerkiksi erillisellä oppimistehtävällä. Tykistöprikaatissa valmennetuille henkilöille tulisi järjestää johtamiskäyttäytymisen kehittämisen osalta jatkokoulutusta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkimus on kokonaisuus, jossa käsitellään kahta sotahistorian alaan kuuluvaa aihetta, B.H. Liddell Hartin teoriaa epäsuoruudesta sodankäynnissä sekä Krimin sodan tapahtumia Itämerellä. Tavoitteenani on yhdistää ajankohtainen sotataidon tutkimus perinteiseen sotahistoriaan tavalla, joka hyödyttää molempia osa-alueita. Käytän historiallisia tapahtumia esimerkkinä kuvaamaan teoriaa käytännössä ja teoriaa selittämään sotatapahtumia uudella tavalla. Tutkimus on kaksiosainen: ensimmäisessä osassa esitellään Liddell Hartin teoria epäsuoruudesta sodankäynnissä ja toisessa osassa sitä sovelletaan analysoimalla Krimin sodan Itämeren alueen sotatoimia. Laivaston lähettäminen Itämerelle oli mielestäni ratkaisevin päätös, minkä liittoutuneet tekivät voittaakseen sodan. Laivaston toiminta osoittautui sodan kannalta monin tavoin merkittäväksi, sillä Krimin rintaman taistelut eivät tuoneet sotaan ratkaisua. Laivasto muodosti merkittävän maihinnousu-uhan rannikolla, sodan loppuvaiheessa uhka kohdistui Pietaria vastaan. Uhka sitoi Itämeren rannikolle suuria määriä venäläistä sotaväkeä, jota olisi muuten voitu käyttää Krimillä. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että Krimin sodan Itämeren alueen toiminta oli perustaltaan epäsuoraa suurstrategian tasolla ja osaltaan myös strategian tasolla. Epäsuora vaikutus ei välttämättä ollut suunniteltua tai edes tietoista, epäsuora vaikutus voi tapahtua myös vahingossa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen puolustuspolitiikka nojaa tulevaisuudessa yhä enemmän kansainväliseen yhteistyöhön ja verkottuneen puolustuksen periaatteisiin. Puolustusmateriaalikustannusten kasvaminen ohjaa kumppaneita hakemaan uusia yhteistoimintatapoja ns. Pooling & Sharing ja Smart Defense-periaatteiden mukaisesti. Viimeisen vuosikymmenen aikana Suomen asema turvallisuuspoliittisessa kontekstissa on merkittävästi muuttunut eurooppalaisen, pohjoismaisen sekä Suomen ja Yhdysvaltojen tiivistyneen yhteistyön seurauksena. Suomen saavuttama asema Naton rauhankumppanina, pohjoismainen NORDEFCO-sotilasyhteistyö sekä kumppanuus Yhdysvaltojen kanssa muodostavat merkittävän ulkopoliittisen viestin geopoliittiseen ympäristöömme. Eräs Suomen ulkopolitiikan tärkeimmistä tavoitteista on sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi joutumisen välttäminen. Päämäärä pyritään saavuttamaan ulkopolitiikan ja diplomatian keinoin sekä ylläpitämällä uskottavaa kansallista puolustuskykyä. Keskeinen tekijä Suomen puolustuksen uskottavuudelle on kansainvälinen sotilasyhteistyö ja asevoimien järjestelmien sekä käyttö- ja toimintaperiaatteiden yhteentoimivuus. Puolustusvoimille hankittava pitkän kantaman ilmasta maahan –kyky, JASSM-ohjus (Joint Air-to-Surface Standoff Missile), mahdollistaa tulevaisuudessa operaatioiden ulottamisen vastustajan syvyyteen. Tällä suorituskyvyllä voi olla ennaltaehkäisevä vaikutus Suomen joutumiseksi sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi tai Suomen alueen hyväksi käyttämiseksi sotilaallisen uhkan kohdistuessa lähialueen Nato jäsenmaihin. Arvioitaessa Suomen puolustuksen uskottavuutta tarkastellaan useimmiten Venäjän sotilaspoliittista ja materiaalista kehitystä Suomen lähialueella. Tarkastelu rajoittuu usein geopoliittisesti Itämeren ympäristöön, jolloin globaalit muutostekijät tai Suomen muuttunut asema kansainvälisessä järjestelmässä jäävät huomioimatta. Asevoimien käyttäminen valtion ulkopoliittisten päämäärien tukemiseksi on kuulunut erityisesti suurvaltojen politiikkaan. Ranskassa la diplomatie aérienne ja Yhdysvalloissa Air Diplomacy käsittävät yleiseen diplomatiaan perustuvia toiminnan osa-alueita, joilla ilmavoimat voivat joko yhteistyön tai sotilaallisen pelotteen keinoin vaikuttaa valtioidensa ulkopolitiikkaan tai kansallisiin intresseihin. Tämän tutkimuksen pääongelmaksi muodostui kysymys, miten Suomen ilmavoimat voisi tukea ulkopoliittisten päämäärien saavuttamista Suomessa vuonna 2025. Ongelman ratkaisemiseksi selvitettiin, millainen on mahdollinen Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö vuonna 2025 ja mitä tarkoittavat käsitteet la diplomatie aérienne ja Air Diplomacy. Tutkimus toteutettiin tulevaisuuden tutkimuksen menetelmin luomalla tutkittavasta ilmiöstä systeeminen malli (systeemiajattelu) sekä toteuttamalla 18 asiantuntijan argumentoiva Delfoi-paneeli. Systeemissä huomioitiin Suomen geopoliittiseen ympäristöön vaikuttavia muutostekijöitä. Tutkimus osoitti, että suomalainen sotilasstrategia sekä ulkopolitiikan ja puolustusvoimien välinen suhde toisiinsa ovat osittain jäsentymättä. Puolustusvoimien tehtävät eivät nykyisessä muodossaan tue kenttäohjesäännössä määriteltyjen Suomen puolustuksen ulottuvuuksien mukaisia ulkopoliittisia päämääriä. Puolustusvoimien tehtäviin eivät sisälly Islannin ilmavalvonnan tyyppiset, ulkopoliittisia päämääriä tavoittelevat tehtävät. Asevoimadiplomatian keinoin on mahdollista nostaa Suomen painoarvoa kansainvälisessä järjestelmässä ja vahvistaa uskottavaa puolustuskykyä suhteessa muihin valtioihin. Geopoliittisessa ympäristössämme asevoimadiplomatia voi lisätä lähialueen vakautta ja korottaa mahdollisen vastustajan kynnystä kohdistaa Suomeen sotilaallisia operaatioita jopa ilman sotilaallista liittoutumista. Ilmavoimadiplomatia-käsitteelle ei toistaiseksi koettu tarvetta. Tutkimus osoitti, että Suomen ilmavoimien korkea yhteensopivuus, tiivis kansainvälinen yhteistyö sekä monipuolinen keinovalikoima mahdollistavat tulevaisuudessa valtion ulkopoliittisten päämäärien tukemisen. Tärkeimpiä ilmavoimadiplomatian keinoja vuonna 2025 ovat osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan, kansainvälinen harjoitusyhteistyö, ilmavoimien korkean valmiuden ja suorituskyvyn osoittaminen ulkovalloille sekä sotilaallinen tiedonvaihto. 2020-luvulla ulkopoliittisesti merkittävä ratkaisu on päätös Hornetin seuraajan hankinnasta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomessa on vahva varautumisen perinne kriisiaikaa varten. Kansallinen huoltovarmuus pyrkii turvaamaan yhteiskunnan toiminnan ja ihmisten elinmahdollisuudet kaikissa tilanteissa. Sotilaallinen huoltovarmuus tukeutuu kansalliseen huoltovarmuuteen. Se mahdollistaa puolustusjärjestelmän materiaalisen suorituskyvyn ylläpitämisen. Sotilaallisen huoltovarmuuteen vaikuttaa useita muutostekijöitä. Valtioneuvoston päätös huoltovarmuuden tavoitteista uusitaan vuoden 2013 kuluessa. Puolustusvoimauudistuksessa perustettavan logistiikkalaitoksen tehtävänä on sotilaallisen huoltovarmuuden turvaaminen. Kotimainen puolustustarviketeollisuus joutuu sopeutumaan muuttuvaan kilpailulainsäädäntöön, mikä saattaa heikentää sen toimintamahdollisuuksia. Tutkimus on kvalitatiivinen ja perustuu asiakirjojen analysointiin. Tavoitteena on ymmärtää Suomen sotilaallista huoltovarmuutta ilmiönä ja kokonaisuutena systeemiajattelun avulla. Päätutkimuskysymyksenä on: ”Mitä on Suomen sotilaallinen huoltovarmuus?” Kysymykseen vastataan luomalla Zachmanin arkkitehtuurikehikkoon perustuva kokonaismalli ja arvioimalla sen perusteella sotilaallista huoltovarmuutta. Mallin tavoitteena on lisätä ymmärrystä sotilaallisen huoltovarmuuden kokonaisuudesta sekä parantaa kommunikaatioita sotilaallisen huoltovarmuuden toimijoiden kesken. Malli ei anna yksityiskohtaisia vastauksia toiminnan kehittämiseksi, vaan se pyrkii tukemaan sotilaallisesta huoltovarmuudesta käytävää keskustelua.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Asiakkaan kokemasta arvosta (AKA) on käyty hyvin vilkasta keskustelua. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata AKA:n käsitettä organisaatioiden välisen liiketoiminnan yhteydessä. Tähän tavoitteeseen pyritään tutkimalla kirjallisten lähteiden perusteella, miten arvo muodostuu organisaatioiden välisten markkinoiden kontekstissa eri tutkijoiden mukaan ja mitkä tekijät vaikuttavat AKA:n muodostumiseen. Tutkimusongelma voidaan jakaa seuraaviin osaongelmiin: 1. Miten eri tutkijat määrittelevät asiakkaan kokeman arvon organisaatioiden välisillä markkinoilla? 2. Mitä olennaisia lähikäsitteitä kuuluu asiakkaan kokemaan arvoon? 3. Mitä yhteisiä tai erilaistavia arvoa tuottavia tekijöitä on eri mallien välillä? 4. Mikä on tutkimuksessa esille tuoduista malleista johdettavissa oleva määritelmä asiakkaan kokemasta arvosta organisaatioiden välisillä markkinoilla? AKA:n lähikäsitteet arvotähti, arvotarjoama ja asiakastyytyväisyys vaikuttavat AKA:n käsitteen muotoutumiseen. Arvotähti luo käsitteellisen pohjan tietoprosessiin ja arvonmuodostumiseen eri toimijoiden välillä. Arvotarjoama luo konkreettisen pohjan toiselle toimijalle tehdystä yhteistyöehdotuksesta. Asiakastyytyväisyyden ja asiakkaan kokeman arvon välinen rajanveto selkiyttää asiakkaan kokeman arvon käsitettä. Transaktiokaupan tai palveluliiketoiminnan valitseminen organisaation toimintaperiaatteeksi on organisaation tärkeä strateginen päätös, jolla on organisaation perusliiketoimintaan ratkaiseva vaikutus. Organisaatioiden välinen toiminta palveluliiketoiminta-ajattelutavassa rakentuu tiedon-vaihtamisen pohjalle, koska tavarat tai palvelu on välityskeino, jolla tieto ja taito välitetään asiakkaille arvonluomisprosessissa. Arvonluominen on tiedon vaihtamisprosessi, jossa osapuolet tuovat verkostojen välisissä toiminnoissa oman osansa prosessin kulloinkin vaihtuviin olosuhteisiin hyötyjen ja uhrausten perusteella. Asiakkaan kokeman arvon määrittely tässä pro gradu -työssä on seuraava: ”Asiakkaan kokema arvo on olosuhdesidonnainen kulutuskokemus, joka perustuu rahamääräisten koettujen hyötyjen ja koettujen uhrausten väliseen erotukseen”.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, miten prosessijohtamista sovelletaan puolustusvoimien prosessityössä. Tutkimuksen osatavoitteina oli selvittää, mitä prosessijohtaminen on ja miksi sitä käytetään, miten puolustusvoimien prosessityö on ohjeistettu, toteutettu ja miksi sitä käytetään. Tutkimus on johtamisen alaan kuuluva ja sijoittuu asioiden johtamisen ja organisaatiorakenteen osa-alueisiin. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen kartoittava tutkimus. Tutkimuksessa käytettiin kuvailevaa ja analysoivaa aineistolähtöistä tutkimusotetta. Tiedonkeruumenetelminä käytettiin kirjallisuuslähteitä ja haastatteluja. Tutkimuksen perusteella prosessijohtaminen on asiakaslähtöinen johtamisoppi, jossa organisoidutaan ja toimintaa johdetaan koko organisaation läpi leikkaavien toimintoketjujen avulla. Prosessijohtamisella tavoitellaan entistä parempaa asiakkaan tarpeisiin vastaamista, tehokkuutta, parempaa tiedonkulkua, laatua ja pyritään vähentämään organisaation sisäistä valtakamppailua ja byrokratiaa. Puolustusvoimien prosessityö on ohjeistettu Puolustusvoimien prosessikäsikirjassa, joka on vuodelta 2003. Prosessien käyttöä sivutaan useissa asiakirjoissa, mutta kattavaa, päivitettyä ohjeistusta ei ole. Tutkimuksen perusteella suoranaista prosessijohtamista ei käytetä puolustusvoimissa. On myös tehty strateginen päätös, että varsinaiseen prosessijohtamiseen ei siirrytä. Toiminta on organisoitu, tehtävät ja resurssit jaetaan toiminnallisesti ja päätökset tehdään linjaorganisaatiossa. Kuitenkin puolustusvoimien prosessityö muistuttaa käytännössä täysin prosessijohtamista, sillä molempien tavoitteet ja keinot ovat samankaltaisia. Prosessityöllä tavoitellaan tehokkuutta, laatua ja yhteisiä toimintamalleja ja pyritään vähentämään organisaation sisäisiä toiminnallisia esteitä. Puolustusvoimien organisoitumismalli muistuttaa tulosyksikköorganisaatiomallia. Siinä pohjalla on toiminnallinen organisaatio, mutta myös prosessijohtamisen hyviä puolia pyritään hyödyntämään.