Suomen ja Tanskan sotilaallisen kriisinhallinnan koulutusjärjestelmät

Tutkielman tarkoituksena on selvittää millaista kriisinhallintajoukkojen koulutusta annetaan Suomessa ja Tanskassa. Tavoitteena on tutkia, miten kriisinhallintakoulutus on järjestetty ja miten ne eroavat toisistaan. Tutkielman maissa on käytössä erilainen maanpuolustusjärjestelmä ja -velvollisuus. Suomessa on käytössä yleinen asevelvollisuus, kun taas Tanskassa on valikoiva asevelvollisuus. Suomessa painopisteenä on kokonaismaanpuolustus ja Tanskassa taas kansainvälinen kriisinhallinta. Tutkielman tarkoituksena ja tavoitteena on tutkia eroavaisuuksia kriisinhallintakoulutuksenjärjestelyissä ja pohtia niiden heikkouksia ja vahvuuksia. Tutkielma on kvalitatiivinen tutkimus ja tutkimusmenetelmänä on vertaileva tutkimusmenetelmä. Vertailevalla tutkimuksella tarkoitetaan tutkimusstrategiaa, jossa hahmotetaan valittujen tapauksien, Suomen ja Tanskan sotilaallisenten kriisinhallintajärjestelmien, yhtäläisyyksiä ja eroja. Tutkittavaan aiheeseen perehdytään ensisijaisesti asiakirjojen ja dokumenttien sisällönanalyysin avulla. Lähdemateriaalina on käytetty pääsääntöisesti julkaisuvapaata aineistoa. Aiheeseen liittyviä asiakirjoja, normeja, raportteja ja lehdistökatsauksia on saatavilla Tanskan osalta hyvin rajallisesti. Loppuvertailussa on käytetty hyväksi SWOT – analyysiä (S= Strength, W= Weaknesses, O=Opportunities, T= Threats), jossa kriisinhallintakoulutusjärjestelmän vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat on lajiteltu. Suurimmat eroavaisuudet muodostuvat koulutuksen rakenteessa ja sen toteuttamisessa. Tanskan malli on rakennettu selkeästi palvelemaan kriisinhallintakoulutusta ja Suomen vain osittain. Kriisinhallintakoulutus on Tanskassa päätehtävä ja kokonaisuus on rakennettu kriisinhallintakoulutusjärjestelmän ympärille siten, että resurssit ja toiminta kohdistetaan kriisinhallintajoukkoihin. Tanskassa kriisinhallintajoukot muodostavat ytimen ja alueen, jota kokonaismaanpuolustus ja politiikka tukevat. Suomessa kriisinhallintajoukkojenkoulutusjärjestelmä toimii maanpuolustuksen osa-alueena, mutta se ei muodosta pääosaa kokonaismaanpuolustuksessa. Koulutuksen järjestelyt ja toiminta ovat vahvasti riippuvaisia operaatioista ja tehtävistä, joita poliittinen suunnittelu ohjaa. Vahvuudeksi Tankan järjestelmälle muodostuu NATO-jäsenyys, taisteluosastokeskeisyys ja kriisinhallintakoulutuksen kokonaisjärjestelyt. Suomen vahvuudeksi muodostuu kustannutustehokkuus, joustavuus ja henkilöstön suuri rekrytointipohja. Molempien maiden kriisinhallintakoulutusjärjestelmät on rakennettu palvelemaan omia puolustuspoliittisia ja maanpuolustuksellisia näkökohtia. Keskinäinen vertailu on hankalaa, koska mailla on selkeästi eri tavoitteet kriisinhallintakoulutuksen järjestelyissä. Kriisinhallintakoulutusjärjestelmät palvelevat kuitenkin kummankin maan nykyisiä tarpeita asetetut poliittiset tavoitteet huomioiden.

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biopolttoaineilla, alueellinen selvitys - Tutkimusraportti

Globaali ilmaston lämpeneminen ja tunnettujen energiavarojen ehtyminen ovat lisääntyvässä määrin maailmanlaajuisia huolenaiheita. Tietoisuus kulutuksen kasvun ja fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamasta ympäristönmuutoksesta on merkittävästi kasvanut, ja osana kestävää kehitystä Euroopan Unionin vuoden 2020 välitavoitteena on vähentää kasvihuonepäästöjä 20 prosentilla vuoden 1990 tasosta, parantaa energiatehokkuutta 20 prosentilla, ja lisätä uusiutuvien energialähteiden osuus 20 prosenttiin. Suomen sitovaksi tavoitteeksi EU on määritellyt uusiutuvan energian osuudeksi 38 % kokonaisenergian kulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Suomen tavoitetta voi pitää varsin haasteellisena ja näin ollen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää myös, että Suomessa käyttöönotetaan monipuolisia energiatehokkuutta parantavia ja erilaista tuotantoteknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja. Biopolttoaineita käyttävä pienen kokoluokan yhdistetty sähkön ja lämmön tuotanto (CHP) voi osaltaan tarjota yhden ratkaisun varmistaa kestävä kehitys. Hajautetusti toimivat kiinteää biopolttoainetta, kuten metsätähdehaketta esimerkiksi maatiloilla, kasvihuoneilla ja pkteollisuudessa käyttävät pien-CHP laitokset lisäävät energiaomavaraisuutta, työllisyyttä ja maaseudun elinvoimaa. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto – hankekokonaisuus sisälsi kolme erillistä projektia; (1) Bio-CHP tutkimus- ja opetuslaboratorion kehittäminen, (2) Biovoima Innoverkko, ja (3) Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biopolttoaineilla, alueellinen selvitys. Näissä projekteissa on (1) tutkittu, koekäytetty, testattu ja mallinnettu pienen kokoluokan (laitoksen polttoaineteho alle 3 MW) CHP-laitteistoa laboratorio-olosuhteissa, (2) koulutettu ja konsultoitu potentiaalisia asiakkaita, laitevalmistajia ja energiayrityksiä sekä (3) kartoitettu markkinapotentiaalia, potentiaalisia asiakkaita ja alan toimijoita sekä tehty esiselvityksiä käyttökohteiden kannattavuudesta. Hankekokonaisuuden yhteydessä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa laboratoriossa koekäytössä oleva CHPratkaisu perustuu Stirling-moottorin tai vaihtoehtoisesti mikroturbiinin käyttöön hakelämmityskattilalaitoksen yhteydessä. Kaupalliseen vaiheeseen edetessään pienen kokoluokan CHP-tuotanto voidaan arvioida kannattavaksi, koska sen avulla voidaan muun muassa saavuttaa kustannussäästöjä, vähentää päästöjä, ja lisätä sähköntuotannon omavaraisuutta sekä tukea alueellista työllisyyttä. Tässä hankkeessa (3) tutkittiin pienen kokoluokan hajautetun CHP-teknologian markkinapotentiaalia yleisesti Suomessa ja Kaakkois-Suomessa, tarkasteltiin alueellisia primäärienergialähteitä, ja tutkittiin laitetoimittajia, energiayrityksiä sekä niiden liiketoimintaverkostoja. Alueellisen selvityksen tueksi tutkittavia asioita tarkasteltiin osittain myös laajemmin muun muassa vertaisarvioinnin ja riittävän suuren otoskoon varmistamiseksi. Hankkeessa konsultoitiin potentiaalisia CHP-käyttökohteita ja tehtiin esiselvitykset kahdeksan kohteen teknis-taloudellisesta kannattavuudesta. Konsultoinneissa ja esiselvityksissä hyödynnettiin kehitettyä teknis-taloudellista laskentamallia. Hankkeen tulosten pohjalta laadittiin yleisohje soveltuvuusselvitysten tekemiseksi sekä suositus bioenergian alueelliseksi kehittämiseksi hajautetussa CHP-tuotannossa. Vuoden 2011 alussa voimaan tullut laki uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta on tarkoitettu tukemaan tuulivoimalla, biokaasulla ja puupolttoaineella tuotettua sähkön tuotantoa. Syöttötariffijärjestelmään hyväksytty sähkön tuottaja osallistuisi sähkömarkkinoille, ja tuottajalle maksettaisiin määräajan tukea markkinahinnan ja tuotantokustannusten välisen eron kattamiseksi. Jotta metsähakevoimala yleisten kelpoisuusehtojen täytyttyä voitaisiin hyväksyä syöttötariffin piiriin, pitää lisäksi laitoksen generaattoreiden nimellistehon olla vähintään 100 kW. Nykytekniikalla ja nykyisillä laitosten hyötysuhteilla tämä tarkoittaa sitä, että CHP-laitoksen kokonaistehon tulisi olla suuruusluokaltaan noin 500 kW. Näin ollen syöttötariffijärjestelmä ei kannusta pienimpiä laitoksia bioenergialla tuotetun sähkön myyntiin, ja näissä tapauksissa onkin arvioitava ainoastaan omakäyttösähkön merkitystä. Lämpö- ja CHP-laitosten polttoaineen hankintaketjua tuleva laki pienpuun energiatuesta (Petu) on hyväksytty eduskunnassa ja tulee voimaan asetuksella, mikäli Euroopan komissio hyväksyy uuden valtiontukijärjestelmän. Pienpuun energiatuki korvaa aiemmat Kemera-lain mukaiset korjuu- ja haketustuet. Tukea maksetaan nuoren metsän hoidon tai ensiharvennuksen yhteydessä saatavasta energiapuusta, mutta ei päätehakkuiden energiapuusta. Maa- ja puutarhataloudessa potentiaalisimpia käyttökohteita ovat suurehkot sika- ja siipikarjatilat, joiden lämmön ja sähkön kulutus on jo merkittävää. Kasvihuoneet ovat jo keskikokoisina huomattavia sähkön ja lämmön kuluttajia, ja siten potentiaalisia kohteita. Yleisesti tilojen määrän ennustetaan jo lähivuosien aikana vähenevän ja tilakoon kasvavan merkittävästi. Suurempi yksikkökoko luonnollisesti merkitsee mahdollisesti parantuneesta energiatehokkuudesta huolimatta yleensä suurempaa energian tarvetta ja siten potentiaalista kiinteää biomassaa käyttävää CHP-kohdetta. Pk-teollisuudessa luontevia käyttökohteita ovat esimerkiksi mekaanisen metsäteollisuuden laitokset sekä yleisestikin teollisuuskohteet, joiden energian kulutus on kohtalainen ja suhteellisen tasainen. Niin ikään suurehkot kiinteistöt, kuten esimerkiksi hotellit ja vanhainkodit, ovat potentiaalisia käyttökohteita. Olemassa olevat aluelämpölaitokset voivat ottaa CHP-teknologian käyttöön esimerkiksi laitoksen peruskorjauksen tai uusimisen yhteydessä. Kaiken kaikkiaan Kaakkois-Suomessa voidaan arvioida olevan maatiloilla, kasvihuoneissa, pk-teollisuudessa ja lämpölaitoksissa yhteensä useita kymmeniä potentiaalisia käyttökohteita. Arvioitaessa Kaakkois-Suomen kiinteitä bioenergiapotentiaaleja, keskeisin on metsäenergia, jonka teknistaloudellinen potentiaali on arvioitu olevan alle 2000 GWh, mitä voidaan pitää varsin konservatiivisena arviona. Peltoenergiapotentiaaliksi on arvioitu noin 400 GWh. Metsätähdehaketta kuljetetaan myös maakuntien välillä, vaikka kuljetusmatkat tulisi rajoittaa enintään 50–100 km etäisyydelle käyttöpaikasta kannattavuuden turvaamiseksi. Energiapuun voidaan arvioida riittävän pienen kokoluokan CHPteknologian lisääntyvään tarpeeseen, mutta alueellisesti polttoaineen saatavuuteen ja hintaan vaikuttavat olennaisesti esimerkiksi suurten CHP-laitosten mahdollisesti lisääntyvä metsähakkeen käyttö. Metsäteollisuuden ainespuun käytöllä on keskeinen rooli energiapuun saantoon. Lisäksi metsänomistajien todellinen halukkuus energiapuun myyntiin vaihtelee, ja esimerkiksi kantojen hyödyntäminen biopolttoaineena jakaa mielipiteitä. Hankkeessa tutkittiin ja haastateltiin 26 lämpöyritystä ja 26 lämpölaitostoimittajaa eri puolella Suomea sekä 19 potentiaalista CHP-laitevalmistajaa Kaakkois-Suomessa. Lämpöyrittäjyys on varsin paikallista toimintaa, joka on voimakkaasti kasvamassa. Lämpöyrittäjien hoitamia kohteita on Suomessa tällä hetkellä noin 450. Lämpölaitoksen ja lämpöverkon omistaa usein esimerkiksi kunta, ja lämpöyrittäjä hankkii polttoaineen, huolehtii laitoksen toiminnasta ja saa tuoton myydystä energiasta. Tyypillisesti lämpöyrityksellä ja –yrittäjällä on yhteistyötä paitsi polttoainetoimittajien ja asiakkaidensa kanssa, niin myös erilaisia huolto- ja muita palveluita tarjoavien tahojen, lämpölaitoksen kokonais- ja komponenttitoimittajien, ja muiden lämpöyrittäjien kanssa. Merkittävimmät laitevalmistajat ovat maantieteellisesti painottuneet Länsi- ja Etelä- Suomeen. Valmistajat ovat pääosin pk-yrityksiä, joista muutama on osa isompaa konsernia. Yritykset valmistavat tyypillisesti muun muassa lämpökattiloita, poltinteknologiaa, kuljettimia ja automaatiojärjestelmiä. Harva yritys valmistaa kaikki lämpölaitoksen komponentit itse, mutta useat kykenevät suunnittelemaan ja toimittamaan asiakkaille kokonaisia laitoksia avaimet käteen periaatteella liiketoimintaverkostojaan hyödyntäen. Laajimmillaan yritysten liiketoimintaverkostoihin voi kuulua asiakkaita, alihankkijoita, muita laitevalmistajia, kilpailijoita ja muita palveluiden tarjoajia. Kaakkois-Suomessa on huomattava yrityskanta konepaja-, automaatio-, hydrauliikka-, sähkö- ja LVI-yrityksiä, ja osa näistä yrityksistä on toiminut muun muassa metsäteollisuuden alihankkijoina. Metsäteollisuuden rakennemuutoksen myötä yritykset joutuvat osittain suuntaamaan liiketoimintaansa muualle, ja kyseisillä yrityksillä on perusosaamista ja kyvykkyyttä palvella energia-alaa, kuten esimerkiksi toimittaa komponentteja, laitteita tai palveluita CHP-laitostoimituksiin. Liiketoiminnan suuntaaminen uudelle toimialalle ja mahdollisten omien tuotteiden suunnittelu, valmistus ja markkinointi edellyttää kuitenkin merkittäviä panostuksia ja riskinsietokykyä. Kaiken kaikkiaan tutkitut lämpöyritykset, laitostoimittajat ja potentiaaliset laitetoimittajat suhtautuivat varovaisen positiivisesti pien-CHP:n tarjoamiin mahdollisuuksiin. Pien-CHP teknologian todettiin vielä vaativan kuitenkin kehittämistä, ja toisaalta yhteiskunnan tukitoimenpiteet nähtiin välttämättöminä, jotta bioenergiaa hyödyntävät pien-CHP ratkaisut voisivat yleistyä. Hankkeessa tutkittiin syvällisemmin erityyppisiä potentiaalisia bio-CHP kohteita, joista tehtiin esiselvitystasoiset soveltuvuus- ja kannattavuusarviot. Halukkuutta esiselvitysten tekemiseen olisi potentiaalisilta asiakkailta todennäköisesti löytynyt enemmän, mikäli bioenergiaa hyödyntävät pienen kokoluokan CHP-ratkaisut olisivat olleet lähempänä kaupallista sovellusta ja yhteiskunnan tukijärjestelmät bioenergialle valmiimpia sekä kattaneet paremmin myös pienen kokoluokan laitokset. Käyttökohteet olivat hyvin yksilöllisiä eikä niiden perusteella ollut mahdollista muodostaa yleispätevää mallia soveltuvuuden ja kannattavuuden arvioimiseksi. Teknologisten ratkaisujen vielä kehittyessä tarkkoja arvioita laitekustannuksista ei niin ikään ollut mahdollista esittää. Voidaan kuitenkin arvioida, että laitehinnat tulevat merkittävästi alenemaan kaupallisten ratkaisujen yleistyessä. Käyttökohteen kannattavuutta eivät itsestään selvästi turvaa myöskään yhteiskunnan tukijärjestelmät, vaikka laitos kuuluisikin kyseisten tukien piiriin. Olennaista investoinnin kannattavuuden kannalta on riittävän iso ja tasainen sähkön ja lämmön kulutus käyttökohteessa sekä polttoaineen ja energiahintojen tuleva kehitys. Kiinteitä biopolttoaineita kuten metsähaketta käyttävä pienen kokoluokan hajautettu CHP-teknologia on vielä kehittymässä, ja mennee vielä muutama vuosi ennen kuin kaupalliset ratkaisut yleistyvät merkittävästi. Yhteiskunnan tukimuodot kuten esimerkiksi syöttötariffijärjestelmä eivät niin ikään parhaalla mahdollisella tavalla tue kaikkein pienimmän kokoluokan CHP-investointeja. Pien-CHP ratkaisujen kaupallistumisen myötä Kaakkois-Suomella on yhtäläiset mahdollisuudet yhdessä muun Suomen kanssa kehittyä hajautetun bioenergian entistä kokonaisvaltaisemmaksi hyödyntäjäksi Avainsanat: sähkön ja lämmön yhteistuotanto, combined heat and power (CHP), mikroturbiini, stirling, syöttötariffi, biopolttoaine, metsähake, lämpöyrittäjä, lämpölaitosvalmistaja, maatila

Suorituskyvyn johtaminen ja IT-strategian suuntaaminen; Case: ICT-alan yritys

Yrityksen tietohallintoon kohdistuu tänä päivänä paljon vaatimuksia. Vaatimukset kohdistuvat tietohallinnon merkitykseen liiketoiminnan tukijana ja suorituskyvyn edistäjänä. ICT-toimialan rooli palveluiden tuottajana ja Suomen taloudellisen kas-vun tukijana ovat merkittävät. Tämän diplomityön tavoite on selvittää mikä on tietohallinnon rooli ja merkitys osana yrityksen suorituskykyä ja miten sitä tulisi kehittää. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu yleisistä suorituskyvyn johtamisen malleista, suorituskyvyn joh-tamisen malleista tietohallinnossa sekä IT-strategian suuntaamisen malleista ja suuntaamisen vaikutuksesta yrityksen suorituskykyyn. Tutkimuskysymys on: miten strategian suuntaamista tulisi kehittää jotta tietohallinto pystyisi edistämään yrityk-sen suorituskykyä? Tutkimusstrategia on case-tutkimus ja empiirinen aineisto on hankittu teemahaastatteluilla. Case-tutkimuksen tulosten mukaan strategian suuntaamisen arvioinnin mallin valit-seminen on tärkeää. Strategian suuntaamisen kaikki näkökulmat tulee ottaa huomi-oon. Esimerkiksi osaaminen, kommunikaatio, kumppanuudet ja ihmisten käyttäy-tyminen saattavat jäädä ns. kovien näkökulmien varjoon. Strategian suuntaamisessa tulee kiinnittää huomiota suuntaamiseen kaikilla organisaatiotasoilla. Toiminnalli-sen tason merkitys tulee myös huomioida. Strategian suuntaamista kehitettäessä tulee arvioinnissa ottaa huomioon eri liiketoimintayksiköiden arvioinnit, koska ne saattavat poiketa vahvasti toisistaan ja siten vääristää kehittämiskohteiden valitse-mista.

Huoltoasemakiinteistöjen arviointiprosessi ja arviointimenetelmät: Case-huoltamokiinteistön arvonmääritys

The purpose of this research is to examine the appraisal of service station real estate. This is a case research and the case service station is located in Kanta-Häme region in Finland. In the empirical part data consisted of national land survey of Finland’s data, Case corporations financial statements and Haahtela-Kehitys Oy: real estate appraisal 2013 instructions. The aim of this research was to find out whether there is a most suitable method for the appraisal of service station real estate. In this research it was not possible to conclude that one of the appraisal methods was more suitable than the other for service station real estate appraisal. It can be pointed out that selection of the appraisal method depends on several factors such as purpose of the appraisal, available information and the evaluator’s point of view.

Iso-Britannia vastakumouksellisessa sodassa : turvallisuusjoukkojen käyttöperiaatteet Malaijalla (1948-1960) ja Keniassa (1952-1960)

Toisen maailmansodan jälkeisenä ajanjaksona Iso-Britannia joutui useisiin vastakumouksellisen sodankäynnin konflikteihin siirtomaarakenteiden purkautumisen ja maailmanpoliittisen tilanteen johdosta. Tutkielma käsittelee Ison-Britannian turvallisuusjoukkojen käyttöperiaatteita vastakumouksellisen sodankäynnin konflikteissa Malaijalla vuosina 1948–1960 ja Keniassa vuosina 1952–1960. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdeaineistoon perustuvaa sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu pääsääntöisesti ulkomaalaisissa sotakouluissa tehdyistä opinnäytetöistä sekä tutkimus- ja aikalaiskirjallisuudesta. Lisäksi lähteenä on käytetty Britannian asevoimien ohjesääntöjä vastakumouksellisesta sodankäynnistä. Britannian vastakumouksellisen sodankäynnin taisteluoppi korosti sodan poliittista ratkaisua. Toisen maailmansodan jälkeisessä taisteluopissa uhkamalli muodostui Mao Tse-Tungin oppien mukaisesti taistelevasta kumouksellisesta liikkeestä. Malaijalla ja Keniassa kumouksellisen toiminnan raamit olivat monin osin yhtenäiset. Kapinalliset pystyttiin määrittämään selväksi vähemmistöryhmittymäksi koko kansakunnan osalta. Kapinallisten toiminta- aluetta olivat pääsääntöisesti maiden rajojen sisäpuolelle rajoittuvat harvaan asutut viidakko- ja metsäalueet. Britannian turvallisuusjoukkojen toiminnan perustana ollut ohjesääntö määritteli turvallisuusjoukkojen tärkeimmäksi tehtäväksi kumouksellisten eristämisen väestöstä, minkä avulla kumouksellisilta riistettiin toimintansa kannalta elintärkeät resurssit. Poliisivoimilla sekä paikallisesta väestöstä perustetuilla kodinturvajoukoilla kontrolloitiin ja valvottiin asuttuja alueita sotilasvoimien suorittaessa operaatioita viidakko- ja metsäalueiden laitamilla ja syvyydessä. Samanaikaisesti toteutetut uudelleenasuttamisen ohjelmat ja elintarvikkeiden säätelyt vaikeuttivat kapinallisten tukeutumista väestöön ja pakottivat heidät vetäytymään syrjäseuduille. Tutkielman tärkeimpänä havaintona voidaan pitää turvallisuusjoukkojen käyttöperiaatteiden yhtäläisyyttä Malaijalla ja Keniassa. Turvallisuusjoukkojen rakenne ja periaatteellinen käyttö noudattivat molemmissa konflikteissa samaa kaavaa perustuen Malaijan alkuvuosien havaintojen pohjalta laadittuun käsikirjaan. Turvallisuusjoukkojen käyttöön vaikuttaneet asteittaiset toimenpiteet kapinallisten eristämiseksi väestöstä, johtaen aina heidän voimiensa lopulliseen tuhoamiseen, olivat käyttöperiaatteiden kannalta ohjaava tekijä. Konflikteista saatujen havaintojen perusteella pystyttiin määrittelemään turvallisuusjoukkojen toimijoille selkeät roolit ja tehtäväkentät kriisien eri vaiheissa.

Visuaalinen monilukutaito : luokanopettajaksi opiskelevien monikulttuurisuuskäsitykset ja kuvataide

Artikkelissa kuvataan Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa toteutettavaa monikulttuuriseen taidekasvatukseen ja visuaaliseen monilukutaitoon liittyvää tutkimus- ja kehittämishanketta.

Henkilö- ja talousriskin yhteys t&k-projektin onnistumiseen

Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena oli tarkastella henkilö- ja talousriskin yhteyttä tutkimus- ja kehitysprojektin onnistumiseen. Tutkimus toteutettiin toimeksiantona Innovaatiorahoituskeskus Tekesille. Tutkielman teoreettisessa osuudessa tarkasteltiin t&k-projektien ja uuden tuotteen kehitysprojektien onnistumisen määritelmää sekä onnistumis- ja epäonnistumistekijöitä. Teoriaosuus pohjautui aikaisempaan tutkimukseen ja sen pohjalta oli tavoitteena muodostaa käsitys siitä, millaisiin tekijöihin projektin alkuvaiheessa kannattaa kiinnittää huomiota ja kuinka eri tekijät voivat ennakoida projektien onnistumista tai epäonnistumista. Tutkimuksen empiirinen osuus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena. Aineisto koostui 4755 mikro- ja pk-yritysten t&k-projektista. Empiirisen osuuden päätarkoituksena oli selvittää, onko projektin henkilö- ja talousriskitasolla vaikutusta siihen, kuinka hyvin projekti onnistuu. Tutkimuksessa selvitettiin myös riskien taustalla vaikuttavien tekijöiden yhteyttä projektin onnistumiseen ja tarkasteltiin yleisimpiä syitä projektien epäonnistumiseen. Tutkimuksen tuloksena havaittiin seuraavaa. Yleisimpiä syitä epäonnistuneisiin hankkeisiin olivat teknologiasyyt, muut syyt sekä henkilö- ja taloussyyt. Tarkasteltaessa talousriskin vaikutusta onnistumiseen hyödynnettiin kolmea erilaista onnistumisen mittaria. Tuloksena havaittiin, että talousriskitason merkittäväkään nousu ei vaikuttanut valtavasti siihen, kuinka hyvin projektit onnistuivat. Sillä, perustuiko kohonnut talousriski hakijan omaan rahoitukseen, ulkopuoliseen rahoitukseen, vai molempiin rahoituksen muotoihin ei ollut suurta vaikutusta projektin onnistumiseen. Hyvin pieni vaikutus näkyi siten, että parhaiten onnistuvien hankkeiden osuus oli hieman suurempi sellaisten hankkeiden joukossa, jossa riski hajaantui molempiin rahoituksen muotoihin. Henkilöriskitasolla havaittiin olevan hieman vaikutusta siihen, kuinka hyvin hanke onnistui, sillä korkeimmassa riskiluokassa havaittiin suhteellisesti enemmän epäonnistuneita projekteja kuin matalammissa riskiluokissa. Erot olivat kuitenkin maltillisia. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että valittu onnistumisen mittari ja sen moniportaisuus vaikuttivat tulosten tulkintaan, joten on tärkeää tiedostaa, millaista onnistumista projektilla tavoitellaan.

Pyörivien koneiden ruuviliitosten mitoitus ja mitoitusohjelman laadinta standardien mukaisesti

Työn tarkoituksena oli löytää pyörivien koneiden ruuviliitosten mitoittamiseen parhaiten soveltuva ja kansainvälisesti tunnettu laskentamenetelmä. Tavoitteena oli laatia luotettava mitoitusohjelma, jota käyttämällä suunnittelijoiden työ nopeutuu ja tulokset ovat yhtenäisiä. Työssä vertaillaan pääasiassa standardien EN 1993-1-8 ja VDI 2230 mukaisia ruuviliitosten mitoitusmenetelmiä. Vertailun perusteella standardin VDI 2230 mukainen systemaattinen laskentamenetelmä soveltuu sähkökoneiden vääntöä välittävien ruuviliitosten mitoittamiseen analyyttisistä menetelmistä parhaiten. Laadittu mitoitusohjelma mitoittaa yksittäisen ruuviliitoksen standardin VDI 2230 mukaisesti, antaen tulokseksi lujuustarkasteluraportin. Lujuustarkasteluraportista käy ilmi projektin tiedot, mitoituksen lähtötiedot, lujuustarkastelut, esikiristysmomentti ja kierteen toiminnallisen osan vähimmäispituus. Kehitetty mitoitusohjelma antaa johdonmukaisia tuloksia, mutta ruuvin nimellisulkohalkaisijan automaattinen valinta ei aina mitoita ruuvia riittävän suureksi, jolloin ruuvin nimellisulkohalkaisija on määritettävä manuaalisesti. Ohjelman käyttäminen on suoraviivaista ja nopeaa kun mitoitetaan pyörähdyssymmetrisiä laippaliitoksia, joihin vaikuttaa ainoastaan vääntömomentti. Jos liitokseen vaikuttaa ruuvien pituusakselien suuntainen voima, on liitoksen pelkistäminen yksittäisestä ruuvista koostuvaksi liitokseksi vaikeampaa ja pelkistämiseen saatetaan tarvita elementti-menetelmää.

Maanpuolustustahdon tutkimusperinne Suomessa ja Ruotsissa

Maanpuolustuskorkeakoulun Käyttäytymistieteiden laitos on toteuttanut pääesikunnan henkilöstöosaston toimeksiannosta varusmiesten maanpuolustustahtoa koskevan tutkimushankkeen. Tässä tutkimusraportissa julkaistaan tutkimushankkeen ne tulokset, joissa esitellään maanpuolustustahdon tutkimus- ja mittaamisperinnettä Suomessa ja Ruotsissa. Empiiristä tutkimusaineistoa kerättiin varusmiehiin kohdistuneella kyselyllä ja haastatteluilla, mutta tutkimushankkeen aikana syntyi myös ajatus koota hankkeen aikana löydetty maanpuolustustahdon käsitteellistä pohjaa ja sen aikaisempaa empiiristä tutkimusperinnettä koskeva laajahko materiaali ja esittää osia siitä jäsennellyssä muodossa erillisinä julkaisuina. Osa työn tuloksista on kirjattu tähän raporttiin. Tutkijoina ja raportin kirjoittajina ovat olleet dosentti, VTT Heikki Leimu, yhteiskuntatieteiden maisteri Risto Sinkko ja VTL Olli Harinen, joista jälkimmäisin on myös koordinoinut raportin kirjoittamista ja suunnitellut raportin rakenteen. Nyt käsillä oleva raportti on laadittu tarkoituksellisesti erilliseksi, itsenäiseksi raportiksi, jota voidaan lukea ilman perehtymistä tutkimushankkeen muihin julkaisuihin.

Kadettien opiskelun kuormittavuus työssä jaksamisen näkökulmasta

Tutkimus käsittelee Kadettien opiskelun kuormittavuutta työssä jaksamisen näkökulmasta. Työssä jaksamisella tarkoitetaan kokonaisuutta, jonka muodostavat työ, ihminen ja ympäristö. Tutkimus on rajattu käsittämään kaksi nuorinta kadettikurssia, ja heidän opintonsa Maanpuolustuskorkeakoululla. Tutkimus on sotilaspedagogiikan alaan liittyvä kvantitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuskysymyksinä olivat: ”Mitkä asiat opiskelija kokee kuormittaviksi omissa opinnoissaan?” ”Mitkä asiat koulun rakenteissa tuntuvat opiskelijan mielestä kuormittavilta?” ”Millä lailla opiskelun kuormittavuus näkyy opiskelujen ulkopuolisessa elämässä?” ”Millä lailla kadetin elämäntilanne vaikuttaa eri osaalueiden kuormittavaksi tuntemiseen?” Lähteinä käytettiin päääasiassa työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja sekä siviilioppilaitoksissa tehtyjä vastaavankaltaisia tutkimuksia. Tutkimuksessa ei käytetty ulkomaisia lähteitä. Tutkimuksessa ilmeni, että kadettien opiskelu on varsin monimuotoista ja kadettien tuntema kuormitus on monisäikeistä ja riippuvaista useista eri seikoista. Kadettien osalta tärkeimmiksi kuormitusta alentaviksi osoittautuivat toimivat ihmissuhteet ja itse valittu asumismuoto. Suurimmiksi kuormitusta lisääviksi tekijöiksi nousivat oppilaitoksen ja siviilimaailman ristiriidat sekä työn järjestelyissä ja niihin vaikuttamisessa ilmenneet epäkohdat.

Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteiden kehittyminen vuosina 1985-2006

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Yhdysvaltalaisen erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston kokoonpanon ja käyttöperiaatteen kehittyminen vuosien 1985–2006 välisenä aikana. Yhdysvaltain asevoimat alkoi heti toisen maailmansodan jälkeen ylläpitää maailmanlaajuista ja jatkuvaa sotilaallista valmiutta merijalkaväen ja laivaston yhteisten osastojen avulla. Sodan kuvan muuttuminen matalan intensiteetin operaatioihin vaati erikoisoperaatioihin kykenevien konventionaalisten joukkojen perustamista. Tutkimusmenetelmä oli luonteeltaan kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä on käytetty lähdeaineistoon perustuvaa sisällönanalyysia. Lähdeaineisto koostuu pääsääntöisesti Yhdysvaltain merijalkaväen ja laivaston sotakouluissa tehdyistä opinnäytetöistä sekä tutkimus- ja aikalaiskirjallisuudesta. Tutkimuksessa selvitettiin miksi erikoisoperaatiokykyisen merijalkaväkitaisteluosaston ohjelma luotiin. Kehittymisprosessin tutkiminen vaati historiallisten murroskohtien tunnistamista, joiden avulla selvitettiin muutostarpeen syntyä ja kehittymistä seuraavaan murroskohtaan verraten. Näihin kohtiin vaikuttivat tekniikan kehittyminen, sotakokemuksien ja sodan kuvan vaikutukset suorituskykyvaatimuksiin. Vaatimukset vaikuttivat lopulta organisaation rakenteeseen. Tutkittavia murroskohtia olivat sodat, sodan kaltaiset konfliktit, erikoisoperaatiot, sodan kuvan muuttuminen sekä kaluston ja taktiikan vaikutukset kokoonpanomuutoksiin. Korean sodan jälkeen merijalkaväen tarpeellisuus kyseenalaistettiin. Tarpeellisuutensa osoittamiseksi merijalkaväen täytyi hyödyntää Yhdysvaltain tarvetta vaikuttaa maailmanlaajuisesti sotilaallisella voimalla ja siihen merijalkaväki perusti täysin uudenlaiset joukot. Muilla puolustushaaroilla ei ollut mahdollisuutta toimia Yhdysvaltain ulkopuolella yhtä pitkäaikaisesti. Ylläpitokykyyn lisättiin maa- meri- ja ilmakomponenttien yhdenaikainen toiminta sekä yhteisen taktisen ja operatiivisen tavoitteen saavuttaminen. Beirutin pommitusten ja Teheranin panttivankien vapautusoperaatioiden epäonnistuttua havaittiin, ettei konventionaalisilla joukoilla voitu enää vastata muuttuneeseen sodan kuvaan. Merijalkaväki loi erikoisoperaatioihin kykenevien joukkojen ohjelman, jonka tavoitteena oli lisätä suorituskykyjä konventionaalisten merijalkaväkitaisteluosastojen repertuaariin. Tarkoituksena oli pienentää kriisien vasteaikoja ja lisätä tehtävien onnistumisprosenttia. Ohjelma loi sotatoimialueiden komentajille ja kansallisen turvallisuusviraston käyttöön joukon, jota voitiin käyttää muista joukoista erillään mihin tahansa tehtävään. Tutkimuksen tärkeimpänä havaintona on, että erikoisoperaatiokykyiset merijalkaväkitaisteluosastot rakennettiin aina edellisten joukkojen rotaatiokokemusten, uhka-arvion ja käytettävissä olleiden laivaston alusten mukaan. Vaihtelevuus peruskokoonpanoista oli vähäistä. Tekniikan kehittyminen vaikutti suuresti ennen kaikkea operatiivisiin käyttöperiaatteisiin. Käyttöperiaatteet taas kehittyivät hyvin nopeasti sodan kuvan muututtua.

Jalkaväkirykmentin raskaiden aseiden organisointi ja siihen vaikuttaneet tekijät vuosina 1918-1939

Ensimmäinen maailmansota sekä Suomen vapaussota vuonna 1918 loivat pohjan suomalaiselle sotaväelle ja sen aseistuksen kehittymiselle. Vapaussodan loppupuolella joukot organisoitiin jalkaväkirykmenteiksi, etupäässä saksalaisen mallin mukaisesti, ja aseistettiin kiväärein sekä harvalukuisin konekiväärein. Seuraavat kaksi vuosikymmentä talvisotaan saakka olivat Suomessa kiivasta kehittämisen ja varustamisen aikaa, jolloin kokoonpanoja ja niiden aseistusta testattiin koulutuksessa, harjoituksissa sekä erillisissä kokeiluissa. Kokeilutoiminnan lisäksi kokoonpanojen muodostamiseen vaikuttivat koko sotien välisen ajan ensimmäiseen maailmansotaan osallistuneiden maiden kokemukset sodasta sekä teollistumisen myötä alkanut voimakas sotatekninen kehitys. Jalkaväen tulivoimaa kasvatettiin aluksi lisäämällä konekiväärien määrää rykmenteissä, mutta pian huomattiin kranaatinheittimien tarjoamat mahdollisuudet jalkaväen tukemiseen ja ne liitettiin osaksi joukkojen aseistusta. 1930-luvun puolivälissä suoritettujen kokeilujen tuloksena havahduttiin panssarintorjunta-aseistuksen tarpeeseen, mutta viivästykset tuotannon aloittamisessa ja ulkomaisissa hankinnoissa vaikeuttivat niiden liittämistä jalkaväkirykmentteihin ennen talvisotaa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten jalkaväen raskaiden aseiden sijoittaminen sodanajan jalkaväkirykmentteihin toteutettiin itsenäisyyden alkuvuosista talvisotaan ulottuvalla jaksolla ja mitkä tekijät vaikuttivat niiden sijoittamiseen. Päätutkimuskysymykseen pyritään vastaamaan tarkastelemalla seuraavia organisaatiomuodostukseen vaikuttaneita tekijöitä: tutkimus- ja kokeilutoiminta, ulkomaiset vaikutteet, sotatekninen kehitys sekä sotakokemukset ja muutokset uhkakuvassa. Päätutkimusmenetelmä on analysoiva asiakirjatutkimus. Kokonaiskuva tutkimusaiheesta muo-dostetaan sekundaarilähteiden kuten kirjallisuuden, lehtiartikkelien ja aikaisemman tutkimuk-sen pohjalta. Sekundaarilähteiden avulla päästään arkistoperäisten primaarilähteiden kuten asiakirjojen ja virkakirjeiden luo, joita analysoimalla ja sekundaarilähteisiin vertaamalla muodostetaan yksityiskohtainen kuva tutkimusaiheesta. Vapaussodan ja talvisodan välisenä aikana tapahtuneessa jalkaväkirykmentin kehitystyössä otettiin huomioon ulkomaiset vaikutteet, sotakokemukset, tutkimus- ja kokeilutyö, sotatekninen kehitys sekä Suomeen mahdollisesti kohdistuva uhka. Ulkomaista erityisesti Saksalla ja Venäjällä oli tärkeä rooli jalkaväkirykmenttien muotoutumisessa. Saksalaisten organisaatiorakenteesta ja aseistuksesta otettiin tarkasti mallia Suomen tuoreeseen sotaväkeen, kun taas Venäjän toimia seurattiin mahdollisen uhkan näkökulmasta. Vapaussodan ja ensimmäisen maailmansodan perintönä puolustus rakennettiin konekiväärien varaan ja epäsuorat tulitukiaseet omaksuttiin vähitellen osaksi jalkaväkeä. Kotimaassa ja ulkomailla suoritettujen asejärjestelmätutkimusten ja kokeilujen tulokset osoittautuivat ensiarvoisen tärkeiksi koko sotien välisen ajan, ja niiden perusteella tehtiin merkittäviä muutoksia organisaatioissa ja joukon aseistuksessa.

Yhteiskunnallinen palvelutuote ja tuotekehitysprosessi Case: ikäihmisten perhehoito

Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on uuden palvelun kehittäminen yhteiskunnallisessa, julkisen talouden kontekstissa ja erityisesti palvelutuotteen kehittämisprosessin tarkastelu. Teoreettinen viitekehys rakennetaan aiemman, palvelujen kehittämistä koskevan tutkimuksen pohjalta, jossa kaupallisen markkinoinnin tuotekehitysprosessia sovelletaan yhteiskunnalliseen palvelutuotteeseen, ikäihmisten perhehoitoon. Tutkimuksen empiriassa keskitytään erityisesti tuotekehitysprosessin pilotointivaiheeseen. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää sitä, miten ikäihmisten perhehoito on toteutettu yhteiskunnallisena palvelutuotteena. Tutkimuksessa vastataan pääongelmaan ”Miten ikäihmisten perhehoito on toteutettu yhteiskunnallisena palvelutuotteena?” sekä alaluvuissa tavoitteena on saada selville, ”millainen on yhteiskunnallinen palvelutuote?” ja ” minkälainen on palvelutuotekehitysprosessi? Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tutkimus ja aineistonkeruumenetelmänä on käytetty teemahaastattelua. Tutkimuksen empiirinen osuus suoritettiin siten, että tutkimuksessa haastateltiin viiden eri ikäihmisten perhehoidon hankkeissa toimivien kuntien edustajia. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että ikäihmisten perhehoitoa on palveluna kehitetty hyvinkin eri tavoilla ja palvelut ovat muuttuneet merkittävästi. Tutkimuksen perusteella voidaan ehdottaa, että eri kunnissa ryhdyttäisiin verkostoitumaan nykyistä enemmän ja kehittämään ikäihmisten palveluja sekä tiedottamaan niistä entistä tehokkaammin.

”Esimiesten pitää olla riittävän jämäköitä puuttumaan kusipäiseen käytökseen!” Moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella kohti toimivaa työyhteisöä. Suomen erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohto

Työpaikkakiusaamista esiintyy useissa työpaikoissa sekä organisaation eri tasoilla. Työpaikkakiusaaminen on yleistä myös naisvaltaisissa terveydenhuollon yhteisöissä. Työpaikkakiusaamisella on todettu olevan merkittäviä negatiivisia seurauksia niin yksilön kuin organisaation tasolla. Työpaikkakiusaamisen seuraukset ovat moninaiset, ja ne voivat kohdistua kiusatun ja kiusaajan lisäksi koko työyhteisöön. Työpaikkakiusaaminen on näin uhka työyhteisön toimivuudelle. Keskijohdon tulee tukea lähiesimiehiä työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa ja näyttää esimerkkiä omalla asennoitumisellaan ja käytöksellään siinä, miten he itse puuttuvat työpaikkakiusaamiseen. Keskijohdon rooli on myös merkittävä työyhteisön toimivuuden turvaamisessa sekä organisaatiokulttuurin rakentamisessa moninaisuutta arvostavaksi. Tässä tutkimuksessa tutkittiin työpaikkakiusaamiseen puuttumista moninaisuusjohtamisen viitekehyksessä. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat Suomen erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohtajat ja tavoitteena oli selvittää, miten moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella voidaan saada aikaan toimiva työyhteisö. Tutkimusmenetelmäksi valittiin kvantitatiivis-kvalitatiivinen kyselytutkimus. Empiirisen aineiston keräämiseksi tehtiin sähköinen Webpropol 2.0-kysely. Kysely lähetetiin 19 sairaanhoitopiiriin erikoissairaanhoidon hoitajakeskijohdon edustajalle (N=210), ja vastausprosentiksi saatiin 54. Kyselyssä oli sekä strukturoituja että avoimia kysymyksiä. Strukturoituja kysymyksiä analysoitiin Webropol-ohjelman ja Microsoft Excel-ohjelman analysointityökaluilla, avoimia kysymyksiä analysoitiin sisällönanalyysillä. Tulosten perusteella moninaisuusjohtamisen avulla ja työpaikkakiusaamiseen puuttumisella voidaan edistää toimivan työyhteisön syntymistä. Tulosten mukaan johtamisella oli merkitystä kiusaamisen ennaltaehkäisyssä ja siihen puuttumisessa. Moninaisuusjohtamisen ulottuvuudet tulivat melko hyvin esiin ylihoitajien johtamistyössä sekä organisaation toimintamalleissa työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa ja ratkaisussa. Tuloksista käy selville, että työpaikkakiusaaminen oli uhka työyhteisön toimivuudelle. Toimimaton työyhteisö oli uhka potilaiden hyvälle hoidolle, joten tutkimuksen aihe on tärkeä ja auttaa ymmärtämään kiusaamiseen puuttumisen ja organisaation moninaisuuden tärkeyden. Tulosten mukaan kiusaamiseen puuttumisessa tärkeää oli esimiesten antama tuki, tasa-arvo, yhteiset pelisäännöt, avoin keskustelu, kiusaamisen ilmoittaminen, kunnioittava käytös, sujuva yhteistyö ja ongelmien käsittely. Moninaisuusjohtamisen ulottuvuudet ja toimivan työyhteisön peruspilarit ovat hyvin samankaltaisia. Tulosten mukaan kunnioittava ja arvostava käytös, kiusaamisen ilmoittaminen ja tasa-arvo eivät toteutuneet organisaatioissa riittävän hyvin, joten näissä asioissa on organisaatioissa vielä kehitettävää.

Nykyiset ja tulevaisuuden alat Venäjän valmistavassa teollisuudessa

Kandidaatintyössä tutkitaan Venäjän valmistavan teollisuuden nykytilaa, miten se on muuttunut Venäjän lähihistoriassa ja mitkä valmistavan teollisuuden alat tulee kasvamaan Venäjällä lähitulevaisuudessa. Venäjän talous perustuu luonnonvaroihin, jotka muodostavat 90 % Venäjän kokonaisviennistä. Valmistavan teollisuuden osuutta on pyritty kasvattamaan koko Venäjän kohta 25-vuotisen historian ajan, mutta tulokset ovat toistaiseksi melko heikkoja. Syitä tähän ovat muun muassa epäonnistunut tutkimus- ja kehitystyö niin yritys- kuin tutkimuslaitostasolla, laajasta luonnonvarojen viennistä aiheutunut niin kutsuttu Hollannin tauti ja Venäjällä valmistavaan teollisuuteen kohdistuvan paikallisen sijoittamisen niukkuus.Valmistavassa teollisuudessa Venäjällä on ollut vaatimattomasta viennin osuudesta huolimatta jatkuvaa kasvua tietyillä aloilla Neuvostoliiton hajoamisesta saakka. Etenkin autoala on kasvanut nousevan elintason ja paranevan infrastruktuurin myötä. Neuvostoliitolta peritty laaja aseteollisuus, sekä sen tueksi kehitetty tutkimus- ja kehitysprosessi, on vastannut suurimmasta osasta valmistavan teollisuuden vientiä. Luonnonvaroihin perustuva korkean arvonlisäyksen jalostus on ollut tähän asti niukkaa Venäjällä. Valtio pyrkii kuitenkin uudistumaan ja vähentämään riippuvuuttaan luonnonvaroihin, joten esimerkiksi metallin ja öljyn jalostamisessa on näillä näkymin tapahtumassa merkittävää kasvua tulevaisuudessa.