Original Pirate Material : Translating Justin Somper's Demons of the Ocean

Tutkielma käsittelee suomentamani Vampiraatit: Kirottujen laiva -nuortenromaanin käännösprosessia. Materiaalina on kustantajalle toimittamani näytekäännös, joka käsittää yhden kokonaisen luvun ja lisäksi kirjan tapahtumiin keskeisesti liittyvän runon. Molemmista tarkastellaan sekä lopullisia, julkaistuja versioita että ensimmäisiä raakaversioita. Julkaistut versiot ovat osa varsinaista tutkielmaa, raakaversiot ja lähtötekstit puolestaan on sisällytetty mukaan liitteinä. Tarkastelunäkökulmani on pääosin deskriptiivinen ja kontrastiivinen. Proosa-analyysi jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tutkin tapoja, joilla käännökseni vastustaa ns. lisääntyvän standardisoitumisen lakia (the law of growing standardization), jota Gideon Toury on ehdottanut yleispäteväksi käännöslaiksi. Touryn laki ennustaa, että käännökset ovat useimmiten tyylillisesti alkuteoksiaan latteampia. Esimerkkini kuitenkin osoittavat, että kääntäjän on mahdollista valita ratkaisunsa niin, että latistumiselta vältytään, ainakin silloin, kun lähtöteksti on melko suoraviivaista. Proosa-analyysin jälkimmäinen osa keskittyy käännöksen muokkaamiseen. Vertaan siinä näytekäännös-luvun ensimmäistä versiota julkaistuun versioon ja tutkin muun muassa sitä, missä määrin ensimmäinen versio sisältää lähtökielen interferenssiä, ts. missä määrin englannille tyypilliset rakenteet paistavat siitä läpi. Tarkastelun kohteena ovat myös kohdekieliset kömpelyydet ja niiden poistaminen sekä pienet mutta kokonaisuuden kannalta tärkeät tyylilliset muutokset. Esimerkeistä käy selvästi ilmi kääntämisen prosessimainen luonne. Käännösnäytteeseen sisältyneen runon suomentaminen oli oma erillinen kokonaisuutensa. Tässä osiossa vertailen lähtötekstiä, raakaversiota ja julkaistua käännöstä rinnakkain säkeistö säkeistöltä. Tarkastelussa painottuvat edelleen tekstin muokkaaminen ja hiominen. Analyysien taustaksi esittelen lyhyesti alkuteoksen ja sen kirjoittajan Justin Somperin. Kuvailen myös omaa käännösfilosofiaani ja esittelen kaksi siihen voimakkaasti vaikuttanutta suomentajaa.

Nationalistinen retoriikka nyky-Puolassa - parlamenttivaalit 2005

Tutkielma käsittelee Puolassa syksyllä 2005 järjestettyjen parlamenttivaalien vaalikamppailua ja puolueiden käyttämää retoriikkaa. Erityisesti keskitytään tutkimaan sitä, miten puolueet vetoavat kansallistunteeseen, minkälaisia me-muut-jaotteluja rakennetaan ja minkälaisia eroja tai yhtäläisyyksiä puolueiden puhetapojen välillä nousee esiin. Puolueiden retoriikkaa tutkitaan analysoimalla tutkimusaineistoa Aristoteleen käsitteillä ethos-, pathos- ja logos-retoriikka. Nationalismin ilmentymiä etsitään lisäksi Michael Billigin teoksen Banal Nationalism pohjalta hahmotellun nationalistinen me-käsitteen avulla. Poliittisen puheen tapoja analysoidaan myös Kazimierz Ożógilta lainatun poliittinen me-käsitteen pohjalta ja puolueiden me-käyttöjä verrataan toisiinsa samoin kuin sitä, minkälaisia viholliskuvia ne teksteissään rakentavat. Tutkielman primaariaineiston muodostavat kyseisissä parlamenttivaaleissa neljän eniten ääniä saaneen puolueen vaaliohjelmat ja manifestit. Ennen puolueiden vaalitekstien analysoimista yksitellen tutkielmassa tehdään katsaus Puolan poliittiseen järjestelmään, sen vaiheisiin ja kehitykseen kommunismin romahduksen jälkeen sekä tilanteeseen ennen vuoden 2005 vaaleja. Koska puolueiden historia vaikuttaa suuresti niiden välisiin suhteisiin ja niiden käyttämään retoriikkaan, tutkielmassa esitellään myös neljä tutkimuskohteeksi valittua puoluetta ja kerrotaan niiden taustoista. Huomionarvoista on Puolan puoluejärjestelmälle ominainen vakiintumattomuus: vain harvat poliittiset puolueet ovat toimineet yhtämittaisesti kommunismin romahduksesta saakka ja tyypillistä on ollut puoluekentän fragmentoituminen poliitikkojen perustaessa uusia puolueita. Analysoitujen puolueiden välillä nousee esiin selkeitä eroja, mutta toisaalta myös retoriikan yhteneväisyyksiä. Erityisesti poliittisen me:n viholliset rakentuvat puolueilla identtisesti. Yleisesti ottaen viholliseksi nähdään oikeisto-vasemmisto-akselin toinen laita sekä oppositiossa olleilla puolueilla omasta suuntauksesta riippumatta edellisellä vaalikaudella vallassa ollut puolue. Nationalistisen me:n osalta hajontaa esiintyy enemmän: osa puolueista käyttää sitä pääasiassa yhtenäisyyden rakentamisessa, toiset taas ulkoisten vihollisten esittelemisessä. Retorisista keinoista ethoksen ja pathoksen käyttö nationalistisen retoriikan osana on selkeästi logoksen käyttöä yleisempää. Eroja puolueiden välillä löytyy myös sen osalta, minkä retorisen keinon käyttö on niille tyypillistä, miten ne rakentavat auktoriteetteja ja minkälaista puhetapaa ne käyttävät.

Slovo lider i ego upotreblenie v sovremennoj rossijskoj presse

Venäjän kieleen on kautta historian lainautunut sanoja muista kielistä. Historian tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, mistä kielistä sanoja on lainautunut eri aikakausina. Viime vuosikymmeninä venäjän kieleen on tulvinut lainasanoja englannin kielestä yhteiskunnan eri alueille. Tiiviit poliittiset, taloudelliset ja kulttuurisuhteet maiden ja kansojen välillä ovat ulkoisia, ei-kielellisiä syitä sanojen lainaamiseen. Kielen osa-alueista sanasto on kaikista avoimin ulkoisille vaikutteille ja samalla se on alue, johon heijastuvat yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset. Lainasanojen ilmaantumiselle kieleen on myös sisäisiä, kielellisiä syitä. Lainasanojen ilmaantumisessa kirjallisessa muodossa venäjän kieleen voidaan erottaa kolme tapaa: transplantaatio eli sitaattilaina, translitteraatio sekä käytännöllinen transkriptio, jossa jokainen vieraskielinen foneemi pyritään esittämään vastaavalla venäjän foneemilla, jolloin vieraskielisen sanan ääntämys säilyy mahdollisimman alkuperäisenä. Lider-sana on esimerkki käytännöllisestä transkriptiosta, jossa venäläinen kirjoitusasu vastaa englannin kielen ääntämystä. Tutkimuksen kohteena on englanninkielinen lainasana lider, joka on ilmaantunut venäjän kieleen jo 1800-luvun puolivälissä. Sana on johdettu verbistä lead, merkityksessä ’johtaa, olla johdossa’, ja siinä on muodostunut substantiivi leader, ’johtaja’. Tutkimusaineistoa varten on poimittu 100 poliittiseen kielenkäyttöön liittyvää lider-sanaa sähköisessä tietokannassa Integrumissa olevassa Izvestija-lehdestä kahtena eri ajanjaksona, vuoden 1994 alusta alkaen sekä vuoden 2004 alusta alkaen. Tutkimuksessa keskityttiin lider-sanan käyttöön poliittisessa kielenkäytössä, mutta tutkimusaineiston keräysvaiheessa kirjattiin ylös myös muilla aihealueilla esiintyneet lider-sanat niidenkin käytön tarkastelua varten. Tutkimusta varten tarkasteltiin, millaisia määrityksiä lider-sanalle löytyy erilaisista nykykielen sanakirjoista eri vuosikymmeniltä. Vanhin mukana oleva sanakirja on venäläis-suomalainen sanakirja vuodelta 1912, jossa lider-sana määritellään yhdellä sanalla, ’puolueenjohtaja’. Aineisto jaettiin myös kolmeen ryhmään maantieteellisen sijainnin mukaan: Venäjä, entiset neuvostotasavallat ja ulkomaat. Tällä haluttiin selvittää, käytetäänkö lider-sanaa enemmän ulkomaisten vai venäläisten tapahtumin yhteydessä. Tutkimuksessa ilmeni, että suurin osa lider-sanoista liittyi Venäjän tapahtumiin molempina tarkasteluajanjaksoina – v. 1994 osuus oli 54 % ja v. 2004 50 %. Tähän tulokseen vaikuttavat varmaankin v. 1993 joulukuussa pidetyt ensimmäiset parlamenttivaalit sekä vuoden 2003 joulukuussa pidetyt duuman vaalit. Tutkimuksessa lider-sana jaettiin seitsemään eri kategoriaan käyttöyhteytensä mukaan ja saatujen tulosten perusteella suuri9n osa sanoista kuului kategoriaan ”puolueen johtaja”, v. 1994 osuus oli 47 % ja v. 2004 oli 40 %. Lider-sanan käyttö on levinnyt myös monelle muulle alueelle: urheilu, liike-elämä, kulttuuri, taide, tiede ja tekniikka. Venäjän kieleen ilmaantuu koko ajan vieraskielisiä sanoja, mutta kaikki niistä eivät sopeudu eivätkä juurru kieleen. Lainasanan on täytettävä tiettyjä edellytyksiä, jotta sitä voitaisiin pitää kieleen sopeutuneena: mukautumien kielen foneettiseen järjestelmään, sopeutuminen kielen graafiseen järjestelmään, sopeutuminen kieliopilliseen ympäristöön, semanttinen vakiintuminen sekä vakiintuminen vähintään kahdelle temaattiselle alueelle. Lainasanan juurtumisesta ja sopeutumisesta ovat todisteena myös siitä johdetut sanat. Lider-sana täyttää kaikki em. ehdot, joten sitä voidaan pitää venäjän kieleen sopeutuneena ja juurtuneena.

Suomen ja Liettuan kielen nominaalimuodoista : vertaileva näkökulma

Tämän maisterintutkielman tutkimusalueena on liettuan kielioppi. Liettua on yksi vanhakantaisimmista yhä puhuttavista indoeurooppalaisista kielistä, joiden balttilaiseen ryhmään kuuluu sen ohella enää ainoastaan latvia. Liettuan kieli on Suomessa varsin tuntematon, vaikka valtaosa sen puhujista asuu täältä verrattain lyhyen matkan päässä. Siitä ei tätä kirjoitettaessa ole ilmestynyt suomen kielellä juuri muuta oppimateriaalia kuin yksi suppeahko asiointisanasto ja pieni sanakirja. Mitään varsinaista oppikirjaa tai kielioppia ei ole kirjoitettu. Tämän työn yhtenä tarkoituksena onkin siten paikata kielen melkoista suomeksi painetun oppimateriaalin puutetta. Työn varsinaiseksi tutkimuskohteeksi on otettu osa suomen ja liettuan kielten verbijärjestelmästä – nominaalimuodot ja niiden käyttö. Nominaalimuodoilla tarkoitetaan ei-finiittisiä verbimuotoja, jotka eivät voi yksinään esiintyä lauseen predikaattina ja joita käytetään nimensä mukaisesti nominien tavoin. Työssä luodaan ensinnä verrattain laaja katsaus suomen kielen infinitiiveihin ja partisiippeihin, minkä jälkeen siirrytään perusteellisesti tarkastelemaan liettuan kielen tärkeimpiä nominaalimuotoja: infinitiiviä, partisiippia, puolipartisiippia, adverbiaalipartisiippia ja supiinia. Tarkastelun pääpaino kohdistuu partisiippeihin. Yhtenä työn tavoitteista on esitellä, mitä eri nominaalimuotoja kielissä esiintyy, miten ne muodostetaan ja mihin tarkoituksiin niitä käytetään. Tämän lisäksi työhön sisältyy vertaileva näkökulma: siinä halutaan selvittää, millaisia tärkeimpiä yhtäläisyyksiä ja eroja kielten nominaalimuotojen välillä esiintyy. Käytetty lähestymistapa on siten kontrastiivinen eli kielten synkroniseen vertailuun perustuva. Kielten nominaalimuotojen välisten erojen ja yhteisten piirteiden valaisemiseksi työhön on sisällytetty molemmilla kielillä runsaasti esimerkkejä ja muotojen muodostamissääntöjä kuvaavia taulukoita. Suomen kielen osalta työn tärkeimpinä lähteinä ovat Nykysuomen käsikirja ja Iso suomen kielioppi. Liettuan verbimuotoja kuvaavat taulukot ja lisäksi monet esimerkkilauseista perustuvat puolestaan Liettuan kielen instituutin julkaisemaan teokseen Dabartinės lietuvių kalbos gramatika. Työn loppuosassa on laajahko liettuankielinen tiivistelmä, joka tekee työstä käyttökelpoisen myös liettuaa äidinkielenään puhuvalle, suomen kielestä kiinnostuneelle henkilölle. Tehtyjen vertailujen tärkeimpinä johtopäätöksinä voidaan todeta, että suomen kielen nominaalimuodoista infinitiivien käyttöalue on liettuan infinitiivin sovellusaluetta laajempi. Erityisesti suomen toisen ja kolmannen infinitiivimuodon eri käyttötarkoituksia kohti löytyy liettuan kielestä useita eri nominaalimuotoja. Sen sijaan suomen I ja II partisiippi sekä liettuan partisiippi ovat verrattain usein käyttötavoiltaan toisiaan muistuttavia. Avainsanat: liettuan kieli, verbit, nominaalimuodot, vertaileva kielentutkimus

Utelämning i AV-översättning : En studie av textning i tre olika genrer

Tutkielman tavoitteena on kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen analyysin avulla selvittää, millaisia poisjättöjä erityyppiset ohjelmat sisältävät. Tutkimusmateriaalina on lastenohjelma (Sune och hans värld), dokumentti (Yrke: kung) ja keskusteluohjelma (Bettina S) sekä niiden suomenkieliset tekstitykset. Jokaisesta ohjelmasta on analysoitu 15 minuuttia. Poisjättöjen luokittelussa pohjana on Koljosen (1995, 1997 ja 1998) luokittelu, joka koostuu kolmesta pääluokasta ja useasta alaluokasta. Kolme pääluokkaa ovat fakultatiiviset lauseenjäsenet (fakultativa satsdelar), puhekieliset piirteet (talspråkliga drag) ja informatiiviset osaset (informativa fragment). Hypoteeseja tutkielmassa on kaksi: suurin osa poisjätöistä on puhekielisyyksiä, mikä johtuu median vaihtumisesta puhutusta kirjoitettuun, ja informaatiota ei häviä, vaikka paljon on jätettävä pois aika- ja tilarajoitusten takia. Teoriaosassa käsitellään katsojan (tekstityksen vastaanottajan) tärkeää asemaa, poisjättöjen syitä ja poisjättöjä Koljosen luokittelun mukaisesti. Lisäksi teoriaosassa esitellään materiaalina olevat ohjelmatyypit, eli lastenohjelma, dokumentti ja puheohjelma. Analyysiosasta käy ilmi, että ohjelmat sisältävät melko erilaisia poisjättöjä. Tämä johtuu siitä, että lastenohjelmassa dialogi perustuu käsikirjoitukseen, kun taas dokumentissa ja keskusteluohjelmassa puhe on vapaata. Dokumentti on tyypillinen esimerkki monologista, eikä sisällä dialogille tyypillisiä piirteitä, kuten dialogipartikkeleita tai tervehdyksiä. Analyysistä käy myös ilmi, että valinnaisia lauseenjäseniä on jätetty eniten pois. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että poisjätettyjen konjunktioiden määrä on suuri. Koljonen ei ole luokitellut konjunktioita tutkimuksissaan. Konjunktiot voitaisiin laskea myös diskurssipartikkeleihin (puhekielisiin piirteisiin), koska niillä on selvästi puhetta ohjaileva funktio, jolloin ensimmäinen hypoteeseista osoittautuisi todeksi. Puhekielisten piirteiden määrä vaihtelee ohjelmatyypistä riippuen. Dokumentti sisältää paljon toistoa, joka voidaan jättää pois. Keskusteluohjelmassa on puolestaan paljon poisjätettyjä dialogipartikkeleita, jotka toimivat vastauksena kysymykseen tai lyhyinä kommentteina. Lastenohjelmassa poisjättöjen jakauma on tasaisin: mikään ryhmä ei prosentuaalisesti erotu joukosta. Poisjätettyjen informaatiota sisältävien osasten määrä ei myöskään ole merkittävä. Analyysin perusteella voidaankin sanoa, että kummatkin hypoteesit osoittautuivat todeksi.

Die deutsche Sprache als Teil der sprachlichen und beruflichen Identität : Eine Studie unter Germanistikstudierenden der Universität Helsinki

Tutkielmassa tarkastellaan saksan kielen merkitystä osana kielellistä ja ammatillista identiteettiä. Tutkimuskohteena ovat Helsingin Yliopiston germaanisen filologian opiskelijat, jotka ovat aloittaneet opintonsa vuosina 2008 ja 2009. Identiteettiä on tutkittu monilla eri tieteen aloilla, mutta yksimielisyyttä identiteetin määritelmästä ei ole, sillä eri tieteenalat painottavat tarkastelussaan eri näkökulmia. Tutkielman teoriaosassa pyritäänkin luomaan yleiskuva vallalla olevista käsityksistä ja käsitellään identiteettiä tarkemmin kielitieteellisestä näkökulmasta. Teoriaosassa kuvataan myös saksan kielen tämänhetkistä kansainvälistä asemaa, sillä kielen asema vaikuttaa vahvasti siihen, kuinka ko. kieleen suhtaudutaan ja halutaanko sitä opiskella vieraana kielenä. Vaikka identiteettiä onkin tutkittu paljon, ei vieraan kielen yliopisto-opiskelijoiden suhteesta opiskelemaansa kieleen ole kattavia tutkimuksia. Opiskelijoiden suhtautuminen vieraaseen kieleen heijastuu kuitenkin heidän oppimiseensa, motivaatioonsa ja laaja-alaisemmin koko opiskeluun, joten tätä tutkimalla voidaan saavuttaa tärkeää tietoa, jota voidaan hyödyntää mm. yliopisto-opintojen kehittämisessä. Tutkielman tavoitteena onkin kuvata tätä erityislaatuista suhdetta ja selvittää, miten opiskelijat kuvaavat suhdettaan saksan kieleen. Kielellisen identiteetin näkökulmasta tutkitaan, miten opiskelijat suhtautuvat saksan kieleen, miten he kuvaavat omaa kielitaitoaan ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet kielellisen identiteetin kehittymiseen senhetkiseen muotoonsa. Ammatillisen identiteetin kannalta selvitetään, kuinka suuri merkitys saksan kielellä on osana opiskelijoiden ammatillista identiteettiä ja miten opiskelijat haluavat käyttää hyväkseen saksan kielen taitoaan työelämässä. Tutkielman korpus koostuu opiskelijoiden kirjoitelmista, jotka ovat osa TAITO-hanketta, sekä Saksalaisen laitoksen (laitos on vuodesta 2010 osa Nykykielten laitosta) lukuvuosina 2008 ja 2009 uusille opiskelijoilleen teettämistä lähtökyselyistä. Analyysi on kaksiosainen, jotta saavutetaan mahdollisimman kattava kuva opiskelijoiden identiteetistä. Ensimmäisessä osassa kirjoitelmia analysoidaan autobiografisen metodin avulla. Toisessa osassa korpuksia verrataan toisiinsa kvantitatiivisesti ja tutkitaan ovatko opiskelijat kuvanneet suhdettaan saksan kieleen samalla tavalla molemmissa korpuksissa. Tutkimuksesta käy ilmi, että opiskelijat aloittavat opintonsa hyvin erilaisista lähtökohdista, mikä ilmenee opiskelijoiden eritasoisen kielitaidon ja erilaisten odotusten lisäksi myös eroina identiteeteissä. Saksan kielellä on tärkeä merkitys suurimmalle osalle tutkituista opiskelijoista. Heidän kielellinen identiteettinsä on selvästi muotoutunut, ja he ovat motivoituneita opiskeluun. Heidän ammatillinen identiteettinsä on sitä vastoin epätarkempi, mikä osoittaa tarvetta opiskelijoiden tukemiseen ja työelämäorientaatioon jo opintojen alusta lähtien.

Readers' resposes versus reader-response theories : An empirical study

This study examines both theoretically an empirically how well the theories of Norman Holland, David Bleich, Wolfgang Iser and Stanley Fish can explain readers' interpretations of literary texts. The theoretical analysis concentrates on their views on language from the point of view of Wittgenstein's Philosophical Investigations. This analysis shows that many of the assumptions related to language in these theories are problematic. The empirical data show that readers often form very similar interpretations. Thus the study challenges the common assumption that literary interpretations tend to be idiosyncratic. The empirical data consists of freely worded written answers to questions on three short stories. The interpretations were made by 27 Finnish university students. Some of the questions addressed issues that were discussed in large parts of the texts, some referred to issues that were mentioned only in passing or implied. The short stories were "The Witch à la Mode" by D. H. Lawrence, "Rain in the Heart" by Peter Taylor and "The Hitchhiking Game" by Milan Kundera. According to Fish, readers create both the formal features of a text and their interpretation of it according to an interpretive strategy. People who agree form an interpretive community. However, a typical answer usually contains ideas repeated by several readers as well as observations not mentioned by anyone else. Therefore it is very difficult to determine which readers belong to the same interpretive community. Moreover, readers with opposing opinions often seem to pay attention to the same textual features and even acknowledge the possibility of an opposing interpretation; therefore they do not seem to create the formal features of the text in different ways. Iser suggests that an interpretation emerges from the interaction between the text and the reader when the reader determines the implications of the text and in this way fills the "gaps" in the text. Iser believes that the text guides the reader, but as he also believes that meaning is on a level beyond words, he cannot explain how the text directs the reader. The similarity in the interpretations and the fact that the agreement is strongest when related to issues that are discussed broadly in the text do, however, support his assumption that readers are guided by the text. In Bleich's view, all interpretations have personal motives and each person has an idiosyncratic language system. The situation where a person learns a word determines the most important meaning it has for that person. In order to uncover the personal etymologies of words, Bleich asks his readers to associate freely on the basis of a text and note down all the personal memories and feelings that the reading experience evokes. Bleich's theory of the idiosyncratic language system seems to rely on a misconceived notion of the role that ostensive definitions have in language use. The readers' responses show that spontaneous associations to personal life seem to colour the readers' interpretations, but such instances are rather rare. According to Holland, an interpretation reflects the reader's identity theme. Language use is regulated by shared rules, but everyone follows the rules in his or her own way. Words mean different things to different people. The problem with this view is that if there is any basis for language use, it seems to be the shared way of following linguistic rules. Wittgenstein suggests that our understanding of words is related to the shared ways of using words and our understanding of human behaviour. This view seems to give better grounds for understanding similarity and differences in literary interpretations than the theories of Holland, Bleich, Fish and Iser.

Puhutun kielen segmentointi lausemaisiksi yksiköiksi

Puhutun kielen segmentointiin ei ole olemassa kaikkiin tarkoituksiin sopivaa, yleisesti hyväksyttyä ja toimivaa menetelmää - kirjoitettu kieli segmentoituu lauseiksi ja virkkeiksi, mutta puhetta segmentoidaan monin eri tavoin tilanteesta ja tarkoituksesta riippuen. Tähän on vaikuttanut kirjoitetun kielen keskeinen asema kielitieteellisessä tutkimuksessa: kirjoitusta on tutkittu enemmän ja kauemmin kuin puhetta, ja lisäksi kirjoitettu kieli vaikuttaa ihmisten kielikäsityksiin myös tiedostamattomalla tasolla, joten puhetta on vasta viime aikoina alettu tarkastella sen omista lähtökohdista käsin. Pro gradu -tutkielmassani vertaan keskenään kolmea puhutun kielen segmentointitapaa, jotka perustuvat erilaisiin teorioihin puheen luonteesta. Ensimmäinen on pohjoismaiseen Talsyntax-projektiin perustuva puhtaasti syntaktinen analyysimalli, jonka mukaiset segmentit ovat syntaktisesti itsenäisiä makrosyntagmoja. Toinen on Wallace Chafen ajattelua mukaileva kognitiivisperustainen segmentointitapa, jossa puheen katsotaan koostuvan ihmisen kognition toimintaa heijastavista ajatusyksiköistä. Kolmas malli perustuu David Brazilin teoriaan, jossa intonaatio ja kommunikaatio liittyvät olennaisesti toisiinsa, ja tämän mallin mukaan puhe segmentoituu kommunikaation kannalta merkityksellisiksi intonaatiojaksoiksi. Mallien vertailupohjana toimii erilaisista puhetilanteista koostuva 15 minuutin puhekorpus, jonka olen segmentoinut kaikkien kolmen mallin mukaisesti ja verrannut segmentointituloksia toisiinsa. Tutkimukseni osoittaa, että intonaatioon, kognitioon ja syntaksiin pohjautuvat segmentointitavat tuottavat hyvin samantapaisia tuloksia: segmenttien rajakohdista suurin osa on kaikkien kolmen segmentointitavan mukaisia. Erityisesti intonaatioon ja syntaksiin perustuvien analyysien tulokset ovat hyvin samankaltaisia, kun taas kognitiivispohjaisen segmentointitavan mukaiset tulokset eroavat muista enemmän ja se on myös tulkinnanvaraisempi. Kun puhuttu teksti segmentoidaan sekä intonaatiojaksoiksi että makrosyntagmoiksi, syntyvistä segmenteistä on molempien segmentointitapojen suhteen yhteneviä noin 85 % ja niihin kuuluu kaikista tekstin sanoista lähes 60 %. Eri segmentointitapojen suhteen yhteneviä segmenttejä ovat tyypillisesti minimipalautteet ja muut lyhyet puheenvuorot, ja lisäksi yhtenevyys on tyypillistä kysymyksille sekä puhujan ja puheenaiheen vaihtumiskohdille. Epäyhtenevyyttä puolestaan esiintyy lähinnä tilanteissa, joissa sama henkilö on pitkään yhtäjaksoisesti äänessä: mitä pidempi yhtenäinen puhejakso, sitä vaikeampi puhujan on hahmottaa sitä kokonaisuutena, joten sellaisiin muodostuu helpommin intonationaalisia tai syntaktisia epäjohdonmukaisuuksia. Tuloksista voidaan päätellä, että intonaatio ja syntaksi sekä jossain määrin myös kognitio liittyvät olennaisesti toisiinsa puhutussa kielessä. Jos tarkoituksena on löytää yleisesti hyväksyttävä ja toimiva puhutun kielen segmentointitapa, intonationaalis-syntaktinen segmentointi vaikuttaisi olevan hyvä lähtökohta. Avainsanat: puhuttu kieli, puhe, segmentointi, lause, intonaatio, kognitio, syntaksi

Kääntäjän kyydissä uudelle vuosituhannelle : Miten Kornei Tšukovskin lastenrunot kotoutuvat suomalaiseen nykyaikaan?

Tutkielmassani tarkastelen venäläisen lastenkirjailijan ja käännösteoreetikon Kornei Tšukovskin (Kornej Čukovskij) riimisatuja ja runoja kääntäjän kannalta. Tavoitteenani on selvittää, miten noista lähes sata vuotta vanhoista teksteistä saisi suomennoksia, jotka täyttäisivät lastenkirjallisuudelle kulttuurissamme asetetut normit ja puhuttelisivat nykyistä lukijapolvea. Arvioin myös, olisivatko jo olemassa olevat, noin kolmekymmentä vuotta vanhat Tšukovski-suomennokset yhä riittävän ajanmukaisia julkaistaviksi uusintapainoksina. Tutkielman aineisto sisältää Tšukovskin tunnetuimmat, suurimmaksi osaksi 1920-luvulta peräisin olevat riimisadut ja runot sekä saduista tähän mennessä tehdyt suomennokset. Tutkielman teoreettisena taustana ovat manipulaatioteoria ja siitä edelleen kehitetty polysysteemiteoria. Kohdetekstipainotteisuutensa vuoksi ne muodostavat ihanteellisen viitekehyksen lastenkirjallisuuden kääntämiselle, jossa kohdekulttuurin sisäiset normit ovat aina voimakkaina läsnä. Sekä lähde- että kohdeteksteissä kiinnitän erityistä huomiota sellaisiin aineksiin, jotka vaatisivat ajanmukaistamista, mutta lisäksi paneudun lastenkirjallisuuden kääntämisen yleisiin kysymyksiin, kuten kotouttamiseen, ideologisiin ja pedagogisiin näkökohtiin, tekstin luettavuuteen, kuvan ja sanan suhteeseen sekä rytmiin ja riimiin. Suomennoksia arvioidessani pyrin ottamaan huomioon myös kirjailijan omat käännösihanteet. Käännösteoreetikkona Tšukovski piti kääntämisen tärkeimpänä lähtökohtana ehdotonta uskollisuutta lähdetekstin kirjoittajalle. Tutkielmani empiirisessä osassa käytän kahta eri tutkimusmenetelmää. Aluksi arvioin jo olemassa olevien käännösten ajanmukaisuutta. Sen jälkeen valitsen uusia tekstejä suomennettaviksi ja käännän niitä itse selvittääkseni, millaista manipulointia niiden nykyaikaistaminen edellyttäisi. Tutkimuksestani käy ilmi, että useimmat aiemmista Tšukovski-suomennoksista voisi julkaista vielä tänäkin päivänä. Niistä välittyy alkuperäisten tekstien nonsense-tyyli, ja ne täyttävät edelleen lastenkirjallisuutemme poeettiset normit. Ne pienet korjaukset, joita niihin saatettaisiin joutua tekemään, johtuvat lähinnä kohdekulttuurin arvoissa ja asenteissa tapahtuneista muutoksista. Esimerkiksi väkivalta ja rasismi ovat nykyään voimakkaampia tabuja kuin suomennosten ilmestymisen aikaan. Lisäksi Tšukovskilla on vielä suomentamattomia riimisatuja ja runoja, joista olisi mahdollista tehdä ajanmukaisia käännöksiä uusille lukijapolville. Tämä edellyttäisi kuitenkin tekstien manipulointia: alkuperäiset tekstit sisältävät aineksia, jotka ovat ristiriidassa lastenkirjallisuuden nykynormien kanssa. Osa riimisaduista vaatisi niin voimakasta manipulointia, että tuloksena olisi pikemminkin mukaelma kuin käännös. Koska tekstit ovat riimillisiä, jo pelkästään poeettiset näkökohdat aiheuttavat usein muutoksia semanttiseen sisältöön. Tšukovskin peräämä uskollisuus alkuperäiselle kirjailijalle tuntuukin jossakin määrin vanhentuneelta nykyisten käännösnormien aikana, jona kääntäminen katsotaan enemmän kulttuurienväliseksi viestinnäksi kuin lähde- ja kohdetekstien välisen samuuden etsimiseksi. Toivon tutkimukseni antavan hyödyllisiä viitteitä kustantajille, joka etsivät julkaistavakseen korkealuokkaista venäläistä lastenkirjallisuutta. Tšukovskin teokset kuuluvat maailman lastenkirjallisuuden klassikoihin, ja siksi myös nykyajan suomalaisille lukijoille kannattaisi tarjota mahdollisuutta tutustua niihin. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Kornei Tšukovski, lastenkirjallisuuden kääntäminen, manipulaatio, polysysteeemi, normi, ideologia, rytmi, riimi Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Humanistisen tiedekunnan kirjasto

Effects of the digital subtitling software on the subtitling process : A survey among Finnish professional television subtitlers

Tutkielma käsittelee suomalaisten televisiotekstittäjien ammatillisuutta, käännösprosessia ja digitaalisten tekstitysohjelmien vaikutuksia tekstitysprosessiin ammattitekstittäjien näkökulmasta. Suomen television digitalisoituminen on aiheuttanut mullistuksia myös tekstitysalalla kun tekstitettävä kuvamateriaali on ryhdytty toimittamaan käännöstoimistoille ja tekstittäjille digitaalisena. Teoriaosuudessa käsitellään käännös- ja tekstitystutkimusta sekä koulutusta Suomessa, ammattitaitoa ja ammatillisuutta sekä kääntämisen apukeinoja. Tekstittäminen esitellään erikoistuneena kääntämisen muotona. On kuitenkin myös huomioitava, että kääntäminen on yksi vaihe tekstitysprosessissa. Teoriaosuus päättyy suomalaisten televisiotekstittäjien arjen ja työkentän nykytilanteen käsittelyyn – tekstittäjät työskentelevät monenlaisilla työehdoilla ja laadun kriteerit saatetaan joutua arvioimaan uudelleen. Empiirisen osan alussa esitetään, että suomalaisia televisiotekstittäjiä on haastateltu yllättävän vähän, ja Jääskeläisen ajatuksiin nojaten mainitaan, että tekstittämisen alalla on vielä paljon tutkimatta – etenkin suomalaisesta tekstitysprosessista löytyy tutkittavaa. Tutkimuskohde on ammatikseen televisioon tekstityksiä tekevät kääntäjät. Suomalaiselle tekstitykseen erikoistuneelle käännöstoimistolle työskenteleville tekstittäjille lähetettiin alkutalvesta 2008 kyselylomake, jolla kartoitettiin sekä monivalintakysymyksillä että avoimilla kysymyksillä heidän ammatillisuuttaan, työmenetelmiään, käännös- ja tekstitysprosessiaan, ammattiylpeyttään ja -identiteettiään, ajanhallintaansa, sekä heidän käyttämäänsä digitaalista tekstitysohjelmaa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että lähes kolmanneksella vastaajista on ammatistaan neutraali tai jopa negatiivinen käsitys. Näitä tekstittäjiä yhdistää se seikka, että kaikilla on alle 5 vuotta kokemusta alalta. Valtaosa vastanneista on kuitenkin ylpeitä siitä, että toimivat suomen kielen ammattilaisina. Tekstitysprosessi oli lomakkeessa jaettu esikatseluvaiheeseen, käännösvaiheeseen, ajastamisvaiheeseen ja korjauskatseluvaiheeseen. Tekstittäjät pyydettiin mm. arvioimaan tekstitysprosessinsa kokonaiskestoa. Kestoissa ilmeni suuria eroavaisuuksia, joista ainakin osa korreloi kokemuksen kanssa. Runsas puolet vastaajista on hankkinut digitaalisen tekstitysohjelmiston käyttöönsä ja osa ajastaa edelleen käännöstoimistossa muun muassa ohjelmiston kalleuden vuoksi. Digitaalisen ohjelmiston myötä tekstitysprosessiin ja työkäytänteisiin on tullut muutoksia, kun videonauhureista ja televisioista on siirrytty pelkän tietokoneen käyttöön. On mahdollista tehdä etätyötä kaukomailta käsin, kääntää ja ajastaa lomittain tai tehdä esiajastus ja kääntää sitten. Digitaalinen tekniikka on siis mahdollistanut tekstitysprosessin muuttumisen ja vaihtoehtoiset työmenetelmät, mutta kaikista menetelmistä ei välttämättä ole tekstittäjälle hyötyä. Perinteinen tekstitysprosessi (esikatselu, repliikkijakojen merkitseminen käsikirjoitukseen, kääntäminen ja repliikkien laadinta, korjaukset ja tarkastuskatselu) vaikuttaa edelleen tehokkaimmalta. Vaikka työkäytänteet eroavat toisistaan, kokonaiskäsitys on se, että digitalisoitumisen alkukangertelujen jälkeen tekstittäjien työskentely on tehostunut.

Kiinan kielen automaattinen käsittely ja kieliteknologia

Tutkielma käsittelee kiinan kielen automaattista käsittelyä ja kieliteknologiaa. Kieliteknologian osa-alueista keskitytään kiinan kielelle tyypilliseen sanarajatunnistus- eli segmentointiongelmaan, joka kumpuaa kiinan kielen kirjoitusjärjestelmän erityispiirteistä. Tutkielma on aihepiiriä esittelevä pilottitutkimus, jonka tarkoitettu lukijaryhmä on kiinan kieliteknologisesta tutkimuksesta kiinnostuneet opiskelijat ja tutkijat. Lähdemateriaali koostuu englannin- ja kiinankielisestä kirjallisuudesta, lähinnä konferenssiartikkeleista. Tutkielma esittelee kiinan kirjoitusjärjestelmää automaattisen käsittelyn näkökulmasta, käsittelee perinteisten ja yksinkertaistettujen merkkien eroja, merkkikoodauksia sekä erilaisia lähestymistapoja käyttäviä syöttöjärjestelmiä. Kirjoitusjärjestelmän esittely tarjoaa esitietoja kielen rakenteen ymmärtämiseksi sekä rakentaa pohjaa sanarajatunnistusta käsitteleviä osuuksia varten. Sanarajatunnistus- eli segmentointiongelma johtuu kiinan kirjoitusjärjestelmästä, jossa sanojen välejä ei merkitä välilyönneillä. Kielen kieliteknologista käsittelyä varten sanojen rajat tulee kuitenkin selvittää. Sanarajatunnistusjärjestelmät ovat tietokoneohjelmia, jotka etsivät ja merkitsevät nämä rajat automaattisesti. Tehtävä ei kuitenkaan ole yksinkertainen kielen monitulkintaisuuksien ja ns. tuntemattomien sanojen vuoksi. Joissain tilanteissa ei ole olemassa yksiselitteisen oikeaa segmentointia. Tutkielmassa esitellään kaksi segmentointijärjestelmää, keskittyen erityisesti niiden toiminnan kuvaukseen lukijalle ymmärrettävässä muodossa. Tärkeää on menetelmien ymmärtäminen, ei tekniset yksityiskohdat. Lopuksi paneudutaan segmentointijärjestelmien evaluaation ongelmiin. Sanarajatunnistusta suorittavien ohjelmien vertailu on usein hankalaa, koska monissa tapauksissa järjestelmät eivät tuota yhteismitallisia tuloksia. Tutkielmassa esitellään yritys saada aikaan yhteismitallisia evaluaatiomenetelmiä segmentointiohjelmien Chinese Word Segmentation Bakeoff -kilpailujen muodossa. Tutkielmassa todetaan sanarajatunnistusongelman olevan tärkeä tutkimuskohde. Ratkaisemattomia ongelmia on kuitenkin edelleen, tärkeimpänä evaluaatio. Avainsanat – Nyckelord – Keywords kiinan kieli, sanarajatunnistus, segmentointi,kirjoitusmerkit, merkkikoodaukset, kiinan syöttötavat

« Le roman est agréablement traduit » : Étude comparative sur la visibilité des traductions et des traducteurs en Finlande et en France à travers des critiques des livres

Pro gradu -työssä tutkitaan ja vertaillaan käännöskirjallisuuden arvosteluja Ranskassa ja Suomessa. Empiirinen aineisto koostuu kaikista Helsingin Sanomien ja Le Monden vuonna 2003 julkaisemista arvosteluista. Lehdissä oli yhteensä 2691 arvosteltua kirjaa, joista 845 oli käännöksiä. Päätavoite on ollut selvittää näiden valtasanomalehtien kritiikkejä tutkimalla, kummassa maassa kääntäjän ja käännöksen asema on näkyvämpi ja minkälaisia julkaistut käännöskritiikit ovat. Lisäksi tavoitteena on ollut tutkia, kumpi lehdistä on avoimempi vieraskielisiä kirjoja ja käännöksiä kohtaan. Kirja-arvostelujen lähemmälle tutkimiselle luodaan pohjaa perehtymällä kääntäjän ja käännöksen näkyvyyteen liittyviin seikkoihin. Tässä käytetään hyväksi Koskisen (2000) tutkimusta. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, millainen on hyvä käännös eri kääntäjien ja tutkijoiden mielestä, sekä muita saman aihepiirin tutkimuksia ja aiheesta vallalla ollutta keskustelua. Lisäksi selvitetään, miksi laadukkaat käännösarvostelut ovat harvinaisia ja mistä tämä johtuu. Analyysivaiheen kvantitatiivisessa osassa perehdytään käännösten määrälliseen osuuteen sekä aineistossa että Ranskan ja Suomen kokonaisjulkaisumäärissä. Aineiston käännösarvostelut luokitellaan niiden sisällön mukaan. Tässä on käytetty soveltuvin osin Gullinin (1998) kehittelemää mallia. Käännösarvostelujen sisältöanalyysissa kiinnitetään huomiota niiden käännöstä ja kääntäjää koskeviin kommentteihin. Arvostelujen laadun ja kriitikkojen käyttämien arvosteluperusteiden pohdinta nojautuu aiheesta aikaisemmin tehtyihin teoreettisiin sekä empiirisiin tutkimuksiin. Pro gradu -työ sisältää myös erillisen katsauksen käännettyjen lastenkirjojen arvosteluihin sekä arvostelujen ulkopuolisiin kääntäjiin ja kääntämiseen liittyviin artikkeleihin. Koko tutkimuksen ajan lähestymistapa on vertaileva Le Monden ja Helsingin Sanomien välillä. Tutkimuksesta selviää, että Le Monde julkaisee huomattavasti enemmän kirja-arvosteluja. Molemmat lehdet sisältävät kuitenkin suhteellisesti yhtä paljon arvosteluja käännöskirjoista. Helsingin Sanomissa on enemmän vieraskielisten teosten arvosteluja, ja käännösten ja kääntäjän asema on huomattavasti näkyvämpi lehden kritiikeissä. Suurin osa Le Monden käännösarvosteluista sisältää vain kääntäjän nimen bibliografisissa tiedoissa. Helsingin Sanomissa vain alle puolet käännöskirjoista on arvosteltu tällä tavoin. Myös kritiikit, joissa kääntäjän nimeä ei mainita ollenkaan, ovat yleisempiä ranskalaislehdessä. Suhteellisen pieni osa käännösarvosteluista arvioi käännöksen laatua. Näille arvioille on ominaista perustelujen ja analyysin puuttuminen ja ne ovat usein lyhyitä. Arviot ovat sävyltään enimmäkseen positiivisia tai neutraaleja. Hyvin yleistä on myös se, että kriitikko sekoittaa kaksi eri asiaa: kääntäjän ja kirjailijan tyylin. Yleisin kriitikkojen käyttämä arviointikriteeri on tutkia käännöksen ja kohdekielen tai käännöksen ja lähtötekstin suhdetta. Monesti arviointikriteeri jää täysin epäselväksi. Helsingin Sanomien kritiikeissä kääntäjiin viitataan huomattavasti useammin myös itse arvostelutekstissä. Lehti tuo näkyvästi esille kääntäjiä muissakin kuin kirja-arvosteluartikkeleissaan. Sen sijaan Le Mondessa ei ole pelkästään kääntäjiä käsitteleviä tekstejä.

“We live in in a house of blo- in a block of flats.” – Self-repair in EFL Spoken Language

Tämä tutkielma on osa Helsingin yliopiston rahoittamaa HY-talk -tutkimusprojektia, jonka tavoite on vankentaa puheviestinnän, erityisesti vieraiden kielten suullisen taidon opetusta ja arviointia yleissivistävässä koulutuksessa ja korkeakouluasteella. Tämän tutkielman tavoite on selvittää millaisia korjauksia englantia vieraana kielenä puhuvat ihmiset tekevät puheeseensa ja tutkia itsekorjauksen ja sujuvuuden välistä suhdetta. Korjausjäsennystä ja itsekorjausta on aiemmin tutkittu sekä keskustelunanalyysin että psykolingvistiikan aloilla, ja vaikka tämä tutkielma onkin lähempänä aiempaa keskustelunanalyyttistä kuin psykolingvististä tutkimusta, siinä hyödynnetään molempia suuntauksia. Itsekorjausta on yleisesti pidetty merkkinä erityisesti ei-natiivien kielenpuhujien sujuvuuden puutteesta. Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, kuinka läheisesti itsekorjaus todella liittyy sujuvuuteen tai sen puutteeseen. Tutkielman materiaali koostuu HY-talk -projektia varten kerätyistä puhenäytteistä ja niiden pohjalta tehdyistä taitotasoarvioinneista. Puhenäytteet kerättiin vuonna 2007 projektia varten järjestettyjen puhekielen testaustilanteiden yhteydessä kolmessa eteläsuomalaisessa koulussa. Koska projektin tavoitteena on tutkia ja parantaa kielten suullisen taidon arviointia, projektissa mukana olleet kieliammattilaiset arvioivat puhujien taitotasot projektia varten (Eurooppalaisen Viitekehyksen taitotasokuvainten pohjalta) koottujen arviointiasteikoiden perusteella, ja nämä arvioinnit tallennettiin osaksi projektin materiaalia. Tutkielmassa analysoidaan itsekorjauksia aiemman psykolingvistisen tutkimuksen pohjalta kootun korjaustyyppiluokituksen sekä tätä tutkielmaa varten luodun korjausten oikeellisuutta vertailevan luokituksen avulla. Lisäksi siinä vertaillaan kahden korkeamman ja kahden matalamman taitotasoarvioinnin saaneen puhujan itsekorjauksia. Tulokset osoittavat, että ei-natiivien puheessa esiintyy monenlaisia eri korjaustyyppejä, ja että yleisimpiä korjauksia ovat alkuperäisen lausuman toistot. Yleisiä ovat myös korjaukset, joissa puhuja korjaa virheen tai keskeyttää puheensa ja aloittaa kokonaan uuden lausuman. Lisäksi tuloksista käy ilmi, ettei suurin osa korjauksista todennäköisesti johdu puhujien sujuvuuden puutteesta. Yleisimmät korjaustyypit voivat johtua suurimmaksi osaksi yksilön puhetyylistä, siitä, että puhuja hakee jotain tiettyä sanaa tai ilmausta mielessään tai siitä, että puhuja korjaa puheessaan huomaamansa kieliopillisen, sanastollisen tai äänteellisen virheen. Vertailu korkeammalle ja matalammalle taitotasolle arvioitujen puhujien välillä osoittaa selkeimmin, ettei suurin osa itsekorjauksista ole yhteydessä puhujan sujuvuuteen. Vertailusta käy ilmi, ettei pelkkä itsekorjausten määrä kerro kuinka sujuvasti puhuja käyttää kieltä, sillä toinen korkeammalle taitotasolle arvioiduista puhujista korjaa puhettaan lähes yhtä monesti kuin matalammalle tasolle arvioidut puhujat. Lisäksi korjausten oikeellisuutta vertailevan luokituksen tulokset viittaavat siihen, etteivät niin korkeammalle kuin matalammallekaan tasolle arvioidut puhujat useimmiten korjaa puhettaan siksi, etteivät pystyisi ilmaisemaan viestiään oikein ja ymmärrettävästi.

Preliminary Phonological Analysis of Denjongka of Sikkim

This thesis is a preliminary phonological description of the Tibetan-related Denjongka language of Sikkim, India. Because the language has not been much researched and the previous studies have focused on other issues than phonology, the present paper is the first of its kind. The data for this thesis was gathered in Gangtok, the capital of Sikkim, from March to May 2004. I had four language informants from four different locations in Sikkim who spoke different dialects of Denjongka. One of the informants, from whom I recorded c. 900 words and 530 sentences, was used as the main data source for the analysis. First, I will give some ethnographic background information on the people who speak Denjongka. Next, I will discuss first the segmental and then the suprasegmental phonology of the language, which were analysed much in line with American structuralism. I also used acoustic analysis enabled by the Praat-program. Eight vowel phonemes were found. The phonemic status of /E/, however, is still suspect. I present some preliminary evidence for roundedness, frontness and height assimilation among the vowels. In the interpretation adopted in this analysis, there are no diphthongs in Denjongka. Forty consonant phonemes were found: 17 plosives, 7 affricates, 5 fricatives, 5 nasals, 4 liquids and 2 approximants. Denjongka plosives and affricates have four-way aspiration/voicing distinction: voiceless aspirated, voiceless unaspirated, voiceless slightly aspirated (devoiced), and voiced unaspirated. Two voiceless nasals and two voiceless liquids were found. Two phonation types were found to be contrastive, lax/breathy and tense/creaky. Nasalisation and length in vowels are phonemic. Denjongka is an incipient tone language. Tonal phenomena, which involve mainly pitch and phonation type, are complex. Pitch is most of the time predictable from the initial consonant and the phonation type. In some cases, however, pitch is the only contrastive feature between words. The description of Denjongka in this paper differs from the traditional four-tone system, which has been used in many descriptions of Tibetan-related languages. In the four-tone system, pitch is contrastive both in the high and low register, whereas in the present analysis pitch has been established to contrast only in the high register. Lastly, the appendices include a comparative word list of the four Denjongka dialects studied in this thesis.

At the Limits of Presentation : Coming-into-Presence and its Aesthetic Relevance in Jean-Luc Nancy's Philosophy

This study investigates the significance of art in Jean-Luc Nancy s philosophy. I argue that the notion of art contributes to some of Nancy s central ontological ideas. Therefore, I consider art s importance in its own right whether art does have ontological significance, and if so, how one should describe this with respect to the theme of presentation. According to my central argument, with his thinking on art Nancy attempts to give one viewpoint to what is called the metaphysics of presence and to its deconstruction. On which grounds, as I propose, may one say that art is not reducible to philosophy? The thesis is divided into two main parts. The first part, Presentation as a Philosophical Theme, is a historical genesis of the central concepts associated with the birth of presentation in Nancy s philosophy. I examine this from the viewpoint of the differentiation between the ontological notions of presentation and representation by concentrating on the influence of Martin Heidegger and Jacques Derrida, as well as of Hegel and Kant. I give an overview of the way in which being or sense for Nancy is to be described as a coming-into-presence or presentation . Therefore, being takes place in its singular plurality. I argue that Nancy redevelops Heidegger s account of being in two principal ways: first, in rethinking the ontico-ontological difference, and secondly, by striving to radicalize the Heideggerian concept of Mitsein, being-with . I equally wish to show the importance of Derrida s notion of différance and its inherence in Nancy s questioning of being that rests on the unfoundedness of existence. The second part, From Ontology to Art, draws on the importance of art and the aesthetic. If, in Nancy, the question of art touches upon its own limit as the limit of nothingness, how is art able to open its own strangeness and our exposure to this strangeness? My aim is to investigate how Nancy s thinking on art finds its place within the conceptual realm of its inherent difference and interval. My central concern is the thought of originary ungroundedness and the plurality of art and of the arts. As for the question of the difference between art and philosophy, I wish to show that what differentiates art from thought is the fact that art exposes what is obvious but not apparent, if apparent is understood in the sense of givenness. As for art s ability to deconstruct Nancy s ontological notions, I suggest that in question in art is its original heterogeneity and diversity. Art is a matter of differing art occurs singularly, as a local difference. With this in mind, I point out that in reflecting on art in terms of spacing and interval, as a thinker of difference Nancy comes closer to Derrida and his idea of différance than to the structure of Heidegger s ontological difference.