Hans Kejserliga Majestäts Alexander I:s Tal, hållet wid hyllningen i Borgå den 17/29 Martii 1809 - [Titelsidan]

Åbo 1809, Frenckell

1809 års riksgräns emellan Sverige och Ryssland Jemte special öfver trackten kring Torneå stad - 1

S.l. 1809 (?), Grav. af L.E. Personns

Konserttiohjelma 1893-04-04

Helsinki 1893

El ferrocarril a Igualada: la lluita pel progrés (1852-1893)

Hom veié que la lluita pel progrés era la lluita pel ferrocarril, i aquesta es convertí en el principal eix de les aspiracions igualadines durant les últimes dècades del segle XIX. La pregunta clau que cal fer-se és fins a quin punt l"aïllament ferroviari d"Igualada roman per causes pròpies o obeeix a plantejament més amplis. A retop d'aquesta, sorgeixen moltes altres preguntes: en quina mesura la solució del problema estava en mans igualadines?; eren aquests realment conscients de la seva situació i de les seves possibilitats?; fou correcta la seva actuació?; quines eren les condicions reals, tant locals com foranies, que jugaven en la qüestió ferroviària en particular i en l"econòmica en general?. Aquesta i d'altres preguntes són les que cal plantejar-se per tal de comprendre veritablement el problema del perllongat aïllament ferroviari d'Igualada.

L'Assomption (Paris. 1893)

Périodicité : Mensuel

Den 6 Maj Festkantat till Johann Ludwig Runebergs minne [Partituuri]

Soitinnus: sekakuoro, orkesteri.

Suurten ajattelijoiden elämäkerrat ja elämänpolut. Bertrand Russellin, Ludwig Wittgensteinin ja Georg Henrik von Wrightin elämäkerrat bourdieulais-pragmatististen ja latourilaisten näkökulmien vertailussa

Perinteisesti elämäkertoja on kirjoitettu sankareista, suurmiehistä tai jollakin tapaa erityislaatuisina pidetyistä henkilöistä. Bertrand Russell, Ludwig Wittgenstein ja Georg Henrik von Wright täyttävät suuren ajattelijan kriteerit. Tämän tutkimuksen lähtökohta on, ettei suuren ajattelijan asemaa voi saavuttaa ilman yhteisön hyväksyvää arviota. Usein sankariaseman tai jopa neron maineen saavuttaneiden menestyksen taustalla on auttajia, kollegoita, oppi-isiä, sopiva työtilaisuus, joskus jopa maailmanpoliittinen tilanne. Keitä tai mitä ovat nämä muut, usein vähälle huomiolle jääneet, menestystekijät kolmen filosofin urapoluilla? Tässä tutkimuksessa menestyksen osatekijöitä etsitään filosofien elämä- ja omaelämäkerroista kahden työtä varten konstruoidun käsitteellisen lähestymistavan avulla. Niistä ensimmäinen nojaa pääosin ranskalaisen sosiologin Pierre Bourdieun ajatuksiin habituksesta, kentästä ja kentällä tarvittavista pääomista yhdistettynä amerikkalaisen pragmatistifilosofin John Deweyn habit-käsitteeseen. Toinen lähestymistapa soveltaa ranskalaisen tieteensosiologin Bruno Latourin toimijaverkkoteoriaa. Paitsi metodologista hyötyä, lähestymistapojen vertailun tarkoitus on tuottaa apuvälineitä elämäkertojen analysoijille, lukijoille ja miksei myös niiden kirjoittajille.

Jousikvartetto nro 10 Es-duuri ("Harppu")

Digitoitu 9. 9. 2008.

Ammattina kuolema. Kuolemankulttuuri hautaustoimistojen näkökulmasta 1893-2009

Tutkimus käsittelee hautaustoimistojen syntyä, muutosta ja kehitystä Porissa 1800-luvun lopusta nykypäivään saakka. Tarkoituksena on selvittää millaiseksi kuolemankulttuuri on muodostunut kaupunkiympäristössä. Tutkimuksen taustana on kyläyhteisön kuolemankulttuuri. Primaariaineisto koostuu Suomen hautaustoimistojen liiton jäsenlehti Tiimalasin julkaisuista ajalla 1950-2009 ja teemahaastatteluista porilaisissa hautaustoimistoissa. Tutkimuksen pääasiallisina metodeina käytin rituaaliteorioita, diskurssianalyysia ja sisällönanalyysia. Kysyin aineistolta mitkä tavat, käytännöt ja rituaalit ovat hävinneet tai missä muodossa ne nykyään elävät? Missä määrin kuolemaan liittyvä kulttuuriperintö ulottuu nykyisyyteen asti? Ovatko kuolemiseen liittyneet roolit, rituaalit ja tehtävät muuttuneet, miten ja ketkä niitä hallitsevat? Mikä on hautaustoimistojen rooli hautauksessa? Hautaustoimistojen rooli tutkimusajalla nojaa hautausperinteeseen. Tutkimus jakautuu kolmeen aikakauteen: ruumisarkkuliikkeistä hautaustoimistoiksi (1896-1970), hautaustoimistojen palveluammatillistuminen (1960-1990) ja kuoleman ammattilaiset (1990-2009). Olen nimennyt hautaustoimistojen roolit aikakausien järjestyksessä perinteen perijöiksi, perinteen haltijoiksi ja perinteen kantajiksi. Kaupungistumisen myötä hautaustoimistot perivät kuolemankulttuurin. Käsityöläismäisissä arkkupajoissa keskityttiin aluksi vain aineelliseen kulttuuriin. Kuolemankulttuuri muotoutui kaupungistuneista ja kyläyhteisön hautaustavoista. Kotoa lähtevä hautajaissaatto poistui kaupunkikuvasta kokonaan 1980-luvulle tultaessa. Hautajaisautot rakensivat imagoa modernista ja alati kasvavasta elämäntavasta. Ruumisarkkuliikkeiden häviämisen myötä viimeistään 1950-luvulla kuolemankulttuurin puhetapa muuttui. Traditionaalisen hautaustavan normia koetteli uudenlaisten muotoutuvien teollisen ja modernien diskurssien paine. Arkut poistuivat näyteikkunoilta ja mainokset yksinkertaistuivat. Hautajaisten tilallinen ja ajallinen toimintajärjestys pirstaloitui modernin mukaiseksi käytännöksi. Hautaustoimistojen yleisilme väreineen muuttui vähitellen yksinkertaiseksi ja stereotyyppiseksi. Kuolemaa symboloivat kuvat ja sanat köyhtyivät tai loppuivat kokonaan. Omaisten ja vainajan välille muodostui kuolemasta etäännyttävä symboliikka. Hautaustoimistot alkoivat korvata yhteisöllisyyttä surutyön kautta. Suuri osa rituaaleista hävisi tai kaventui tutkimusajalla. Palveluammatillistumisen myötä alettiin keskittyä esineistä asioihin ja kuoleman sijaan korostaa toistuvasti elämää. Hautaustoimistot eräänlaisina rituaalinjohtajina saivat erityisen kuoleman asiantuntijan roolin ja vaikuttivat siihen, mitä rituaaleja ja hautajaistapoja voidaan ja tulisi säilyttää. Nykyään kuolemankulttuuri on hautaustoimistojen kautta nähtynä yhtä aikaa niin teknologisoitunutta, psykologisoitunutta (surutyötä), uskonnollista ja hengellistä johtamista, maallistumista kuin myös ympäristöuhkia sekä paikallista että globaalia kulttuuriperintöä.