Kuvaus alkoholinkäyttökulttuurista Ilmavoimissa 1940-luvulta nykypäivään : lentäjien kertomuksia

Alkoholi on suurin yksittäinen työikäisten kuolinsyy. Ilmavoimissa ohjaajilla on tarkat rajoitukset alkoholinkäytön ja lentämisen suhteen, mikä näkyy tiukkana lentokurina ja vähäisinä rikkeiden määrinä. Tutkimuksessa selvitetään onko ilmavoimien ohjaajilla kovan ja paljon rajoittavan työn jälkeen sitäkin kovemmat huvit. Tutkimuksessa on haastateltu viittä ilmavoimissa palvellutta lentäjää. Heidän kertoman perusteella on laadittu kuvaus ilmavoimien alkoholinkäyttökulttuurista eri aikakausina. Ilmavoimien ohjaajien alkoholinkäyttötavat noudattavat pääpiirteissään normaalin suomalaisen miehen juomatapoja. Tiiviistä lentäjäyhteisöstä paljastuu kuitenkin alkoholinkäyttöönkin vaikuttavia seikkoja. Vertaispaine joukossa on suuri, vaikkei kaikki myönnä sitä olevan lentäjien keskuudessa alkoholin suhteen. Lentäjien joukossa on kuitenkin aina ollut yksittäisiä henkilöitä, joille alkoholinkäyttö on muodostunut ongelmaksi saakka. Alkoholiongelmia ilmenee varmasti kaikissa mahdollisissa ammattikunnissa Suomessa. Sotilaslentäjien ryhmä on kuitenkin erittäin pieni, joten yksittäisetkin ongelmatapaukset vaikuttavat tilastollisesti suurilta. Tutkimuksessa sotilaslentäjien alkoholinkäyttöön liittyviä piirteitä peilattiin maskuliinisuuden ja suomalaisten alkoholinkäyttötapojen kautta. Alkoholinkäytössä ilmavoimissa saatettiin havaita selkeitä muutoksia tiukempaan eri aikakausina. Suihkukonekaluston saavuttua sekä myöhempien aikojen vaativamman konekaluston myötä on koulutukseen ja alkoholirajoituksiin on suhtauduttu vakavammin. Alkoholi koetaan ilmavoimissa luonnollisena osana yhdessäoloa ja vapaa-aikaa.

Ellagitanniinien rakenteiden kolmiulotteinen karakterisointi

Tämän tutkielman tarkoituksena on käydä läpi ellagitanniinien kolmiulotteisuutta: rakenteiden monimuotoisuutta, kolmiulotteisuuden käsitteitä sekä minkälaisin analyyttisin menetelmin niitä voidaan tutkia. Lisäksi tutkielman kokeellisessa osassa eristettiin ja puhdistettiin polyfenolisia yhdisteitä suomalaisista kasveista sekä määritettiin niiden rakenteet mahdollisimman tarkasti LC–MS-, NMR- ja CD-menetelmillä. Karakterisoidut 22 rakennetta kuuluvat ellagitanniineihin, flavonoideihin tai fenolisiin happoihin, tarkemmin kahvihappojohdannaisiin. Ellagitanniinit ovat rakentuneet keskusyksikön, useimmiten glukopyranoosin, ympärille siten että siihen on liittynyt galloyyliryhmiä, joista ainakin kaksi on sitoutunut toisiinsa hiili–hiili -sidoksen välityksellä: muodostunutta ryhmää kutsutaan heksahydroksidifenoyyliryhmäksi eli HHDP-ryhmäksi. Tähän päivään mennessä on pystytty karakterisoimaan jopa yli 5000 ellagitanniinimolekyylin rakenteet. Niiden runsaslukuinen määrä johtuu mm. niihin liittyneistä erilaisista ryhmistä (kuten galloyyliryhmistä), erilaisista keskusyksiköistä (esim. avoketjuinen vs. rengasrakenteinen glukoosi) sekä niiden ominaisuudesta muodostaa oligomeerisiä rakenteita. Ellagitanniinirakenteiden stereokemiaa voidaan tarkastella mm. näiden tekijöiden kautta. UV- ja massaspektrometrian avulla rakenteet voidaan karakterisoida melko tarkasti, mutta esimerkiksi konfiguraatioiden ja mahdollisten substituenttien paikkojen määrittämiseen käytetään NMR-spektroskopiaa, joka antaa tietoa myös yhdisteen kolmiulotteisesta rakenteesta. Lisäksi yhdisteiden tarkemman rakenteen eli absoluuttisen konfiguraation tarkastelemiseen käytettiin CD-spektroskopiaa. Haasteita polyfenolien tutkimukseen tuovat mm. vain milligrammatasolla kasvista saatavat puhtaat yhdisteet sekä oligomeeriset rakenteet. Tämä lopputyö osoitti, että fenolisten yhdisteiden kokonaisvaltainen karakterisointi on hyvin aikaa vievää ja monimutkaista: täydelliseen lopputulokseen pääsemiseen tarvitaan hyvin monia eri vaiheita kasviuutosta lähtien geelikromatografiseen ja nestekromatografiseen puhdistukseen, sekä useisiin eri rakenneanalytiikan menetelmiin. Kuitenkaan yksinään mikään käytetyistä analyyttisista menetelmistä, kuten LC, MS tai NMR, ei anna tarpeeksi tarkkaa tietoa yhdisteiden rakenteista. Jotta päästäisiin mahdollisimman tarkkojen, jopa absoluuttisten, rakenteiden määrittämiseen, on käytettävä niitä kaikkia yhdessä.

Dialogipartikkelit joo ja niin pikaviestikeskusteluissa

Tutkimukseni käsittelee dialogipartikkeleita joo ja niin pikaviestikeskusteluissa. Otan huomioon myös partikkeliketjut, jotka sisältävät dialogipartikkelin joo tai niin. Aineistona tutkimuksessa käytän kahta Whatsapp-pikaviestiohjelmalla käytyä keskusteluketjua. Keskustelut on käyty reaaliaikaisesti älypuhelimella. Tavoitteenani on selvittää, minkälaisia tehtäviä dialogipartikkelit joo ja niin saavat pikaviestikeskusteluissa ja eroavatko niiden tehtävät puhutuissa keskusteluissa käytettyjen dialogipartikkelien tehtävistä. Vertaan tuloksiani Marja-Leena Sorjosen tekemiin tutkimuksiin dialogipartikkeleista. Tarkastelen dialogipartikkeleita keskustelunanalyyttisin metodein. Huomioin dialogipartikkelia edeltävän vuoron ja sen, miten keskustelu etenee partikkelin sisältävän vuoron jälkeen. Otan myös huomioon laajemman sekvenssin ja toiminnan, johon partikkelin sisältävä ja sitä edeltävä vuoro kuuluvat. Lisäksi tarkastelen sitä, miten pikaviestikeskusteluissa prosodian puuttuminen ja vierusparien jakautuneisuus vaikuttavat dialogipartikkelien joo ja niin käyttöön. Dialogipartikkelit saavat keskusteluissa pääosin samoja tehtäviä kuin puhutuissa keskusteluissa. Suurimman poikkeuksen muodostaa jatkajina toimivien dialogipartikkelien ryhmä. Pikaviestikeskusteluissa jatkajina toimivat dialogipartikkelit eivät koskaan vastaa jaoteltuun tietoon ja kehottavat erittäin harvoin keskustelukumppaniaan jatkamaan. Keskustelukumppania saatetaan pyytää jatkamaan kysyvällä dialogipartikkelilla joo tai niin, jos keskustelija ei koe saaneen tarpeeksi tietoa toiselta keskustelijalta. Tällöin partikkelin lopussa on kysymysmerkki. Prosodian puuttumista pikaviestikeskusteluista keskustelijat kompensoivat venyttämällä dialogipartikkelien kirjoitusasua, esimerkiksi muotoon jooo tai niii. Dialogipartikkelien sävyyn vaikutetaan myös välimerkeillä, kuten huutomerkillä tai kysymysmerkillä. Dialogipartikkelin sisältämä sävy ja se, sisältääkö partikkeli esimerkiksi erimielisyyttä, on kuitenkin aina tulkittava suhteessa dialogipartikkelin esiintymiskontekstiin. Vierusparien jakautuneisuus pikaviestikeskusteluissa ei vaikuta dialogipartikkelien käyttöön. Tutkimukseni laajentaa dialogipartikkelien tutkimusta, sillä tutkimukseni aineisto koostuu puhuttujen keskustelujen sijaan kirjoitetuista pikaviestikeskusteluita. Pikaviestikeskustelut muistuttavat paljon puhuttuja keskusteluja, ja siksi niihin keskittyvä tutkimus tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman puhutun ja kirjoitetun kielen rajankäyntiin. Tutkimukseni paneutuu tähän rajankäyntiin tietyn kieliopillisen kategorian, dialogipartikkelien,

Ihana, kamala kielenhuolto. Seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisten oikeinkirjoitustaito.

Viimeaikaisten tutkimusten perusteella peruskoululaisten kirjoitustaidot ovat heikentyneet. Yhdeksäsluokkalaisten tyttöjen ja poikien kielentuntemuksen ja kirjoittamisen erot ovat huomattavan suuret Koulutuksen arviointikeskuksen vuonna 2014 teettämän arvioinnin perusteella. Parhaiten oppilaat hallitsevat yleiskielen normit. Tämän tutkimuksen lähtökohtana ovat olleet viimeisimmät peruskoululaisten arviointiraportit. Tässä tutkimuksessa selvitetään seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisten oikeinkirjoitusnormien ja kielen rakenteen normien hallintaa. Tarkastelussa ovat alkukirjaimet, puheen ja kirjoituksen erot, välimerkit, yhdyssanat, numeroilmaukset, omistusliite ja kongruenssi. Yleisen normin hallinnan lisäksi tutkimuksessa luodaan katsaus sukupuolten ja luokka-asteiden välisiin eroihin. Tuloksia verrataan aiempiin yhdeksäsluokkalaisten arviointiraportteihin. Aineisto koostuu 32 kirjoitelmasta, joita on analysoitu sisällönanalyysin periaatteiden mukaisesti. Oikeinkirjoitusnormeja on tarkasteltu eri kielenoppaiden ja oppilaiden oppikirjojen jaottelua mukaillen. Tutkimuksessa on kiinnitetty virheiden lisäksi erityistä huomiota normeihin, jotka hallitaan. Normien hallinnan tarkastelussa on otettu huomioon Ivaničin (2004) kirjoittamisen diskursseista muoto-, prosessi- ja genrediskurssit sekä Makkonen-Craigin (2011) kirjoittajan kompetensseista kieliopillinen kompetenssi. Kirjoittamisen diskurssit ja kieliopillinen kompetenssi liittyvät vahvasti kirjoittamisen opettamiseen ja arviointiin. Tulosten perusteella seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisten oikeinkirjoitustaidot ovat hyvät.. Välimerkeistä pilkut ovat aineiston oikeinkirjoitusnormeista selkeästi heikoiten hallittu ryhmä. Ison ja pienen alkukirjaimen käytössä sukupuolilla on suuri ero. Puhekielen muotoja molemmat sukupuolet käyttävät lähes yhtä paljon. Vaikka yleiskielten normien hallinta on pääosin hyvää, tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että erityisesti alistuskonjunktioiden ja relatiivipronomien pilkutus tulisi asettaa laajemman tarkastelun kohteeksi.

KÄYTTÄJÄNSÄ NÄKÖINEN KASSI - Kokonaista käsityötä tukevan käyttäjälähtöisen suunnittelun mukainen käsityöprosessi käsityön taiteen perusopetuksessa

Tutkimuksen tehtävänä on tutkia kokonaisen käsityön prosessin mahdollistavan käyttäjälähtöisen suunnittelumallin vaiheiden näyttäytymistä käsityön taiteen perusopetuksen käsityöjaksolla. Tutkimuksen kohdejoukon muodostaa 11 oppilaan ryhmä (9 – 12 v.). Tutkimusaineisto kerättiin kansalaisopiston alaisuudessa toimivan käsityökoulun perusopintojen 1 – 2 sekä 3 – 4 yhdistetyllä tekstiilimateriaalein toteutetulla jaksolla. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena, jota lähestyttiin etnografisen tutkimusotteen avulla. Tutkimusaineisto kerättiin käsityöjaksolla tapahtuvan osallistuvan havainnoinnin ja kontekstuaalisen haastattelun avulla. Tutkimusaineisto muodostui havainnointipäiväkirjoista sekä kuvatusta videomateriaalista. Tutkimuksen tavoitteena on tulkita ja tehdä johtopäätöksiä käsityötunnilla tapahtuvasta toiminnasta ja oppilaiden ajatteluprosesseista. Tutkimuksessa pyritään selvittämään sitä, mitkä suunnittelumallin vaiheet näyttäytyvät oppilaan ajattelussa ja/tai toiminnassa, ja miten vaihe näkyy oppilaan käsityötuotteessa. Tämän pohjalta voitiin määritellä myös millaisia eri käsityöntekijöitä oppilasryhmästä löytyy. Tutkimustulokset on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla ja aineiston tulkinta tehdään kokonaisen käsityön vaiheiden, suunnittelun, valmistuksen ja arvioinnin näkökulmista. Tutkimuksen tuloksista selviää se, että alakouluikäinen oppilas kokee käytettävyyden syvällisen ymmärtämisen ja tuotteen optimaalisen käytettävyyden suunnittelun hankalaksi. Käsityötuotetta suunnitellaan vahvasti tuotteen materiaalivalinnan ja teknisen toteuttamisen näkökulmista. Käytettävyyden ja tuotteen toimivuuden arviointi helpottuu huomattavasti oppilaan ollessa konkreettisen valmistuksen vaiheessa, jolloin ratkaisuvaihtoehtoja ja niiden vaikuttavuutta on helpompi pohtia. Oppilaat kokevat haasteelliseksi myös käytettävyyden kehittämisen prosessin keskellä ja lopussa. Jotta käsityötä voidaan opettaa alakoulussa kokonaisen käsityön prosessin periaatetta seuraten, tulee suunnittelun ja arvioinnin tehtävien olla konkreettisia, käytännönläheisiä ja monipuolisia. Käyttäjälähtöisen suunnittelun mukaan toteutetulla käsityöjaksolla tulee suunnittelun lähtökohtana olevan ongelman olla selkeä ja opettajan tulee käydä keskustelua siitä, mitä käytettävyydellä tarkoitetaan. Käytettävyyden kehittelyä ja arviointia tulee tapahtua koko käsityöprosessin ajan ja oppilaita tulee johdatella kysymyksillä tuotteen käytettävyyteen vaikuttavien ominaisuuksien kehittämisen mahdollisuuksista.

Suusyöpäpotilaiden puheterapeuttisen kuntoutuksen toteutuminen

Suu- ja nielusyöpä hoitoineen aiheuttavat useimmille potilaille puheen tai nielemisen ongelmia. Syöpäpotilaiden puhetta ja nielemistä kuntouttaa puheterapeutti, mutta kuntoutukselle ei ole kansallisia käytänteitä. Tutkielman tavoitteena oli kartoittaa Turun yliopistollisen keskussairaalan Korva- ja suutautien osaston suu- ja nielusyöpäpotilaiden puheterapeuttista kuntoutusta. Tarkasteluun valittiin kansainvälisen tautiluokituksen syöpädiagnoosin C01–C06 tai C09–C14 saaneet, vuosina 2009–2014 osastolta kotiutetut potilaat. Tutkielmaa varten haettiin tutkimuslupa (nro T239/2014), joka mahdollisti potilaiden sukupuolen, iän, diagnoosipäivän, diagnoosin, hoidon tavoitteen, hoitotavan ja -ajan, syövän levinneisyyden, puheterapeuttiseen kuntoutukseen ohjautumisen syiden sekä kuntoutuksen tavoitteiden määrittämisen potilastietorekisteristä. Tietojen perustella verrattiin kuntoutusta saaneiden potilaiden ryhmää kuntoutusta ilman jääneisiin potilaisiin taustamuuttujien sekä syöpää määrittävien tunnuslukujen perusteella. Potilaista (N=374) sai puheterapeuttista kuntoutusta 30 %, joista oli naisia enemmän (54 %) kuin puheterapiaan ohjautumattomissa (37 %, p=0.002). Kuntoutusta saaneella ryhmällä oli enemmän kieli-, ien-, sekä suupohjan syöpää, mutta vähemmän kielen tyven sekä nielurisojen syöpää kuin ohjautumattomissa (p=0.001). Kuntoutetuissa oli enemmän edenneen syövän sairastavia (p=0.023), potilaita, joilla oli trakeostomia (p<0.001) sekä leikkaus- (p<0.001) ja yhdistelmähoitoa saaneita potilaita (p=0.002), mutta vähemmän definitiivistä sädehoitoa saaneita (p<0.001). Toisaalta ryhmät eivät eronneet iän (p=0.597) tai syövän paikallisen levinneisyyden (p=0.724) suhteen. Toisessa vaiheessa selvitettiin kuntoutukseen ohjautuneiden osalta puheterapian määrä, ajoitus suhteessa lääketieteellisiin hoitoihin, kuntoutukseen ohjautumisen syyt sekä kuntoutuksen tavoitteet. Kuntoutukseen ohjautuneet 113 potilasta kävivät 488 kertaa kuntoutuksessa, terapiakertoja oli potilasta kohti 1–16. Ennen leikkausta tapasi puheterapeutin vain 12 % potilaista, ennen definitiivistä sädehoitoa kaksi potilasta. Pääsääntöisesti kuntoutus toteutui hoitojen jälkeen. Yleisin puheterapiaan ohjautumissyy oli nielemistoimintojen arviointi tai kuntoutus (49 %) ja kuntoutuksen tavoitteissa nielemisen (35 %) sekä oraalimotoriikan kuntoutus (26 %). Turun yliopistollisessa keskussairaalan Korva- ja suutautien osastolla puheterapia ajoittuu hoitojen jälkeen, terapiaan ohjautuu naisia, sekä paikallista syöpää sairastavia leikkauspotilaita. Kuntoutetuista yli puolet tapasi terapeutin vähintään kolme kertaa, kuntoutustavoitteista yleisin oli nielemistoimintojen kuntoutus, mutta sisällöstä saatiin potilastietorekisterin perusteella rajoitetusti tietoa. Tulosten perusteella sädehoitoa saaneiden (mies)potilaiden kuntoutusta sekä ennen hoitoja toteutettavaa puheterapeuttista arviointia tulisi kehittää.

LUOKANOPETTAJAOPISKELIJOIDEN OPPIMISTULOKSET JA DIDAKTISET RATKAISUT Opettajajohtoinen opetus ja opetusvideon käyttö käsityön opetuksessa

Tieto- ja viestintätekniikan kehittyessä, on tarpeen tutkia aihetta opettamisen näkökulmasta. Tutkimuksessa on tutkittu erityisesti opetusvideota ja verrattu sen käyttöä opetusmenetelmä opettajajohtoiseen opetukseen. Aiemmissa tutkimuksissa opetusvideoiden on todettu muun muassa tukevan ongelmalähtöistä oppimista ((Mason ym.2013) ja vapauttavan aikaa oppitunneilla (Yu ym. 2012). Oppimistuloksien näkökulmasta on tutkimustietoa, jossa videot toimivat juuri rakenteensa vuoksi, mutta yhtäältä oppimistulokset eivät ole juuri parempia, eikä niiden käytössä yksinään ole järkeä (Yousef ym. 2014) Tutkittavana oppinaineena oli käsityö ja opetettavana aiheena pintakäsittely. Tutkimusongelmina selvitettiin opetusmenetelmän yhteyttä oppimistuloksiin ja oppimisen pitkäaikaisuutta. Toisena ongelmana tutkittiin opiskelijoiden didaktisia ratkaisuja. Tutkimusjoukko muodostettiin ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijoista, jotka jaettiin kahteen ryhmään saadun opetuksen mukaan. Tutkimusjoukon kooksi muodostui 95 opiskelijaa. Annetun opetuksen jälkeen opiskelijoille pidettiin saman opetuskerran lopuksi koe, jonka tuloksia vertailtiin tilastollisesti. Sama koe toistettiin kahden kuukauden kuluttua opitun muistamisen selvittämiseksi. Didaktisten ratkaisujen selvittämiseksi opiskelijoiden tuli kertoa, kuinka he opettaisivat pintakäsittelyä oppilaille. Vastaukset käsiteltiin laadullisesti sisällönanalyysin avulla. Opettajajohtoisen opetuksen saanut ryhmä saavutti hieman paremmat oppimistulokset, mutta ero ei ollut merkittävä. Didaktisissa ratkaisussa opiskelijat olivat jonkin verran alttiita noudattamaan saadun opetuksen mukaista opetusta. Ratkaisujen laatuun opetusmenetelmällä ei ollut yhteyttä. Tutkimuksen perusteella ei voi nostaa kumpaakaan menetelmää toisen ohi. Opettajankoulutuksen näkökulmasta opiskelijoille on tarjottava mahdollisimman kattava kuva opetusmenetelmien kirjosta

SOSIAALISILLA TAIDOILLA SOSIAALISEEN OPPIMISEEN Opettajien käsityksiä alakoulun oppilaiden sosiaalisten taitojen ja oppilaiden välisen vuorovaikutuksen kehittämisestä

Tutkimuksessa selvitettiin laadullisen tapaustutkimuksen avulla tietoyhteiskunnassa tarvittavan sosiaalisen oppimisen toteuttamista alakoulussa sekä opettajien käsityksiä oppilaiden sosiaalisen pätevyyden ja oppilaiden välisen vuorovaikutuksen kehittämisestä sosiaalisen oppimisen mahdollistamiseksi. Tulokset osoittivat sosiaalista oppimista toteutettavan käytännössä monin tavoin, kuten tavallisten pari- ja ryhmätöiden, ryhmäyttämisharjoitusten, yhteisöllisen ja yhteistoiminnallisen oppimisen, projektityöskentelyn, laaja-alaisen oppimisen, eri luokkien ja luokka-asteiden yhdistämisen ja samanaikaisopettajuuden avulla. Haastatellut opettajat pitivät alakoulun oppilaiden sosiaaliseen oppimiseen tarvitsemia sosiaalisia taitoja heidän kehitystasoonsa nähden hyvinä. Tasoa eri oppilaiden välillä kuvattiin kuitenkin vaihtelevaksi, ja opettajat kokivat heillä olevan aiempaan verrattuna enemmän oppilaita, joiden sosiaalisissa taidoissa on merkittäviä puutteita, mikä haittaa vuorovaikutusta ja sosiaalista oppimista. Opettajat pitivät oppilaiden sosiaalisten taitojen tärkeimpinä kehitysalueina toisten ihmisten kunnioittamista ja huomioimista, erilaisuuden hyväksymistä sekä oman puolensa pitämistä. Oppilaiden sosiaalisen pätevyyden ja vuorovaikutuksen kehittäminen nähtiin tärkeinä keinoina sosiaalisen oppimisen edistämiseksi. Niitä kehitettiin ohjaamalla ja kasvattamalla oppilaita päivittäisissä ryhmä- ja luokkatilanteissa sekä sosiaalisuutta tukevien opetusmuotojen avulla. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että sekä sosiaalista oppimista, sosiaalista pätevyyttä että oppilaiden välistä vuorovaikutusta voidaan kehittää erityisesti yhteistoiminnallista ja yhteisöllistä oppimista toteuttamalla. Näitä säännöllisesti toteuttaneiden opettajien ryhmissä esiintyi vähemmän ristiriitatilanteita, joidenkin oppilaiden vapaamatkustajuutta tai dominoivaa käytöstä. Yhteisöllisen oppimisen menetelmiä sovellettiin käytännössä yhteistoiminnallisia vähemmän, koska opettajat arvioivat niiden olevan liian vaativia oppilaille. Yhteisöllisessä oppimisessa tavoitteena on kehittää oppilaan kognitiivisia ja megakognitiivisia taitoja, joihin tulisi sosiaalista oppimista toteutettaessa kiinnittää enemmän huomiota. Myös samanaikaisopettajuuden voidaan tulosten pohjalta nähdä luovan paremmat edellytykset sosiaalisen oppimisen toteuttamiselle.

Kulttuurinen muisti selviytymisen välineenä Louise Erdrichin romaanissa Love Medicine

Louise Erdrich (s. 1954) on yksi tunnetuimmista yhdysvaltalaisista Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvista kirjailijoista. Hänen juuriltaan saksalais-amerikkalainen sekä kuuluu chippewa-heimoon. Erdrichin esikoisromaani Love Medicine (1984) sijoittuu kuvitteelliseen chippewa-heimon reservaattiin Pohjois-Dakotassa. June Morriseyn kuoleman jälkeen hänen sukulaisensa kokoontuvat Kashpawien taloon muistelemaan häntä. Junen läheisten elämä avautuu lukijalle eri kertojien äänellä 1930-luvulta 1980-luvulle. Keskityn siihen, kuinka romaanin henkilöt selviytyvät valkoisen valtakulttuurin ja alisteisessa asemassa olevan chippewa-kulttuurin välitilassa. Tarkastelen erityisesti kulttuurisen muistin roolia henkilöiden selviytymisstrategioissa. Kulttuurinen muisti on sosiaalisesti muodostettua yhteistä tietoa menneisyyden tapahtumista ja ryhmää koossa pitävästä merkitysjärjestelmästä. Traditio ja yhteisöllisyys merkitsevät heimoyhteisölle voimaantumisen mahdollisuutta, toivoa kulttuurisen tyhjiön täyttämisestä ja katkenneiden sosiaalisten siteiden korjaamisesta. Kulttuurinen muisti tarjoaa romaanin henkilöille mahdollisuuden muodostaa yhteyden heimon kulttuuriperintöön. Erdrich hyödyntää romaanissaan monenlaisia viittauksia sekä chippewa-mytologiaan että valkoiseen kulttuuriin. Monet chippewa-perinteen ainekset, kuten trickster-hahmot, lemmenlääke ja laaja perhekäsitys, toimivat välineinä, joiden avulla romaanin henkilöt rakentavat identiteettiään ja pyrkivät löytämään paikkansa yhteisössä. Tarkastelen myös sitä, miten osa henkilöistä pyrkii assimiloitumaan ja saavuttamaan toimijuutta valkoisen valtakulttuurin keinoin. Yhteisöllisyyden ja kulttuurin eteenpäin siirtämisen voima mahdollistaa sen, että nuori sukupolvi löytää paikkansa ja asettuu osaksi heimon jatkumoa. Vaikka kolonisaatiota ja sen aiheuttamia tuhoja ei voi kumota, chippewa-traditio ei sammu, vaan Erdrichin romaani osoittaa, että selviytyminen on mahdollista.