Vammaisten henkilöiden terveyskäyttäytyminen ja koettu hyvinvointi

Tutkimuksessa selvitettiin vammaisten henkilöiden terveyskäyttäytymistä alkoholin, tupakoinnin, ruoka- ja liikuntatottumusten osalta sekä hyvinvointia koskien terveyden kokemusta, henkistä hyvinvointia ja ihmissuhteita. Lisäksi tarkasteltiin terveyskäyttäytymisen osa-alueiden ja koetun hyvinvoinnin osa-alueiden välistä yhteyttä. Tutkimusaineisto kerättiin internet-kyselynä. Vastaajia oli kaikkiaan 499 eri tavoin itsensä vammaiseksi henkilöksi kokenutta. Vastauksia analysoitiin käyttäen ristiintaulukointia ja varianssianalyysia. Tuloksia verrattiin osittain aikaisemmin koko väestöllä toteutetun tutkimuksen tuloksiin. Vammaiset henkilöt käyttivät kaiken kaikkiaan alkoholia ja tupakkatuotteita valtaväestöä vähemmän. Liikuntaa vammaiset henkilöt harrastivat vähän ja ylipainoisia oli valtaväestöön verraten enemmän. Ruokatottumusten osalta vammaiset henkilöt eivät juuri eronneet valtaväestöstä. Kaikkiaan terveyskäyttäytymisen suhteen vammaiset henkilöt ovat muuttaneet valtaväestöä enemmän tapojaan terveellisempään suuntaan. Eniten eroja terveyskäyttäytymisessä vammaisten henkilöiden kesken muodostui sukupuolen, iän ja koulutuksen perusteella. Tutkimukseen osallistuneet vammaiset henkilöt kokevat terveydentilansa melko huonoksi tai huonoksi valtaväestöä useammin. Oireita tai vaivoja kaikkiaan vammaiset henkilöt kokevat valtaväestöä harvemmin. Kuitenkin lääkkeitä käytetään enemmän ja negatiivisia tunteita koetaan enemmän. Mielialaan liittyviä negatiivisia tunteita koko ajan kokevia oli vammaisväestössä valtaväestöä enemmän, mutta myös positiivisia tunteita koko ajan kokevia oli enemmän. Vammaisilla henkilöillä hyvinvointiin kaikkiaan vaikutti sukupuoli, ikä, koulutus, työssäolo ja yksinäisyyden kokeminen. Siviilisäätyjen väliset erot olivat yleisesti pieniä. Yksinäisyyden kokemiseen vaikutti eniten yhteiskunnasta syrjäytymisen kokemus. Terveyden kokemus, henkinen hyvinvointi ja yksinäisyyden kokeminen olivat voimakkaasti yhteydessä toisiinsa. Terveyskäyttäytymisen ja koetun hyvinvoinnin välinen yhteys oli vahvin liikuntatottumusten ja kasvisten käytön suhteen. Yhteyttä oli jonkin verran myös alkoholin, tupakoinnin ja aamupalan nauttimisen suhteen. Tulevaisuudessa tulisi huomiota kiinnittää erityisesti vammaisten liikuntaharrastusten lisäämiseen, työllisyyteen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen sekä hyvinvoinnin osatekijöihin. Lisäksi vammaisten henkilöiden terveyskäyttäytymiseen ja koettuun hyvinvointiin liittyvää tutkimusta tulisi tehdä nykyistä huomattavasti enemmän.

ICT-palveluiden asiakaslähtöinen tuotteistaminen, case Valtion IT-palvelukeskus

Syksyllä 2012 Valtion IT-palvelukeskuksen teettämässä asiakastyytyväisyyskyselyssä alle puolet vastanneista oli tyytyväisiä palveluiden tuotteistamiseen, joka heijastui asiakkaan kokemaan palvelun arvoon. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää valtionhallinnon asiakkaille tarjottavien ICT-palveluiden asiakaslähtöiseen tuotteistamiseen vaikuttavat oleelliset osa-alueet. Tutkimus oli luonteeltaan kvalitatiivinen ja tutkimusmenetelmänä käytettiin grounded theory -menetelmää. Tutkimusaineisto koostui 11 johtajahaastattelusta. Tutkimustuloksia käsiteltiin kolmessa teemassa: ICT-palvelu, tuotteistaminen ja asiakaslähtöisyys. Tutkimustulosten perusteella asiakaslähtöiseen tuotteistukseen vaikuttavia tekijöitä ovat yhteinen tavoite ja yhteistyö; asiakasymmärrys, hyödyt ja lisäarvo, laatu ja luottamus, osaaminen ja oppiminen, vastuut ja roolit sekä vuorovaikutus. Tutkimustulokset antavat hyvän lähtökohdan asiakaslähtöisen tuotteistuksen kehittämiseen ja palveluiden laadun parantamisen kehitystoimenpiteiden suunnitteluun.

Moninaisuudessaan pirstaleinen. Talouskriisin kehystäminen Suomen, Ranskan ja Ison-Britannian sanomalehdissä

Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan talouskriisin tapahtumien ja päätösten korostumista ja rajautumista Suomen, Ranskan ja Ison-Britannian sanomalehtien kehyksissä. Tutkielman tarkoituksena on vertailla sanomalehtien välisiä eroja talouskriisin i) poliittisessa, taloudellisessa ja kulttuuris-moraalisessa kehyksissä ja ii) kansallisessa ja eurooppalaisessa kehyksissä. Tutkielmassa kehyksellä viitataan sanomalehtien tapaan korostaa ja rajata talouskriisin tapahtumia tietystä näkökulmasta. Tulosten vertailun perusteella arvioidaan, havaitaanko talouskriisin kontekstissa sanomalehtien kehysten yhtenäistymistä. Lisäksi pohditaan, voidaanko tulosten valossa vetää johtopäätöksiä kansallisten julkisuuskäytäntöjen eurooppalaistumisesta. Talouskriisissä on kysymys pankki- ja valtioiden velkakriisin ohella myös euroalueen rakenteellisista ongelmista. Euroopan unionin rakenteita ja päätöksiä kritisoidaan usein demokraattisen legitimiteetin puutteesta. Ratkaisuksi on esitetty yhtenäisen eurooppalaisen julkisuuden kehittymistä. Käytännössä kuitenkin jäsenvaltiot muodostavat kulttuureiltaan kirjavan yhteisön, jota halkovat erilaiset kansalliset ja alueelliset jakolinjat ja EU-politiikan intressit. Tutkimuksen lähtökohtana on Jürgen Habermasin julkisuusteoria sekä Daniel C. Hallinin ja Paolo Mancinin mediakulttuurien luokittelu kansallisesti jäsentyneiden poliittis-taloudellisten järjestelmien ja kulttuuristen ominaispiirteiden näkökulmasta. Aineiston analyysi perustuu Erving Goffmanin ja Robert M. Entmanin kehysanalyysin menetelmään. Tutkimusaineisto kerätään yhdestä kunkin maan laatusanomalehdestä, jonka oletetaan edustavan keskeisintä kansallista EU-julkisuuden kanavaa. Viitekehyksessä kiinnitetään huomiota myös media-alan murrokseen, joka nykyisin yhä voimakkaammin muovaa sisältöjä ja luo monipuolisempia ja avoimempia julkisuuskanavia. Tulokset osoittavat, että talouskriisiä kehystetään suhteessa tarkastelun kohteena olevien maiden mediakulttuureihin ja harjoitettuun EU-politiikkaan. Talouskriisi herättää laajemmin keskustelua EU:n rakenteista ja integraation tulevaisuudesta, mutta kriisin seurausten vaikutukset piirtyvät laveasti ilman konkreettista sisältöä. Tulokset osoittavat sanomalehtien talouskriisin kehystämisen politisoituneen luonteen. Vastaavasti kehyksistä välittyvä talouspoliittinen näkökulma jää pintapuoliseksi. Talouskriisin kulttuuris-moraalinen näkökulma on sanomalehtien kehyksissä rajoittunut ja suppea. Kansallisten erojen painottuminen sanomalehtien kehyksissä osoittaa, että laadullinen näkökulma EU-politiikan sisällöstä käytävään keskusteluun ja jäsenvaltioiden välillä vallitsevista eroista soveltuu jatkossakin keskeiseksi EU-julkisuuden tutkimuksen painopisteeksi.

Suomalaisten veneiden nimet ja nimenantoperusteet

Tämä tutkielma käsittelee suomalaisten vapaa-ajanveneiden nimiä. Aineistossa on purjeveneiden ja matkamoottoriveneiden nimiä sekä muiden moottoriveneiden, purjejollien ja erilaisten apuveneiden nimiä. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia nimiä veneille annetaan ja millaiset nimenantoperusteet ovat veneiden nimistössä vallitsevia. Myös nimien säilytysperusteita ja syitä nimien vaihtoon tarkastellaan. Tutkimuksessa selvitetään myös, missä määrin veneilijöiden perinteiset uskomukset nimen feminiinisyydestä ja nimen säilyttämisestä vaikuttavat nimikäytäntöön. Nimiä tutkitaan sekä yhdessä että venetyypeittäin erikseen. Tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeen avulla veneilijöiltä. Vastauksista on kerätty 361 nimeä, joista 309 on matkaveneiden nimiä ja 52 muiden veneiden nimiä. Eniten aineistossa on purjeveneiden ja matkamoottoriveneiden nimiä. Edelliseltä omistajalta periytyneitä nimiä on 95. Nimenantoperusteet ovat tiedossa 284 nimestä. Aineiston nimistä suurin osa (181 nimeä) on henkilönnimiä, erityisesti naisten nimiä (163 nimeä). Meriaiheisia tai merenkulkuun liittyviä nimiä on 104. Selvästi veneeseen liittyviä nimiä on 54. Muuhun ilmaukseen perustuvia nimiä on 78. Muut nimiryhmät ovat pienempiä. Ilman tietoa nimenantoperusteista hämäriksi jäisi 14 nimeä. Merkittävin nimenantoperuste on nimen liittyminen veneeseen itseensä (104 nimeä). Toiseksi yleisin nimenantoperuste on sukulaisten tai tuttavien mukaan nimeäminen (81 nimeä). Yleisimmät esikuvat nimelle ovat puoliso tai tyttäret. Myös useamman kerran saman omistajan veneille annetut kiertonimet ja muiden veneiden nimien vaikutus ovat merkittäviä nimenantoperusteita (68 nimeä). Nimenanto perustuu kulttuurimaailmaan (todellisiin tai fiktiivisiin henkilöihin tai hahmoihin, mytologiaan tai musiikkiin) 62 tapauksessa. Nimen sisällön merkitystä painotetaan 52 nimessä. Perinteiden mukaisesti feminiinisen nimen veneelleen on valinnut 42 veneilijää. Venekunnan jäseniin liittyviä nimiä aineistossa on 24. Lisäksi voidaan erottaa harvinaisempia nimenantoperusteita ja lisäperusteita sekä joitakin satunnaisia nimilähteitä. Nimiä ei ole aikaisemmin tutkittu venetyypeittäin, ja näkökulma antoi tärkeitä tutkimustuloksia. Naisten nimiä suositaan enimmäkseen matkaveneillä. Mytologisten henkilöiden nimiä ja taivaankappaleiden nimiä on pelkästään purjekulkuisilla veneillä. Vaikka perinteisinä veneiden niminä pidetään 3-tavuisia ja a-loppuisia naisten nimiä, on niitä naisten nimistä vain 23,3 %. 2-tavuisia ja a-loppuisia nimiä on 23,9 %. Tärkein perinteisyyden kriteeri on aineiston valossa naisen nimen a-loppuisuus (57,7 %). Eniten perinteitä tuntuvat kunnioittavan matkamoottoriveneilijät, jotka myös säilyttävät nimiä eniten. Suurempi aineisto ja selkeämmin ilmaistut nimenantoperusteet antaisivat vielä kattavamman kuvan suomalaisten veneiden nimistöstä.

Bordering with Culture(s): Europeanization and Cultural Agency at the External Border of the European Union.

Rajallistamisen kulttuuri(t): Eurooppalaistuminen ja kulttuurinen toimijuus Euroopan unionin ulkorajalla Euroopan integraation ja Euroopan unionin laajentumisen myötä EU:n sisärajat ovat avautuneet kun taas sen ulkorajoilla lisääntyvää rajan ylitysten valvontaa on pyritty kompensoimaan yhteistyön merkitystä ja verkostoitumista painottamalla. Tämä tutkimus pyrkii ymmärtämään EU:n ulkorajan muutosten merkitystä paikalliselle hyvinvoinnille sekä laajemmin ylirajaisuuden merkitystä identiteettien rakentamiselle raja-alueilla. EU:n ulkorajalla Puolassa ja Suomessa toteutettavat rajat ylittävät, kulttuuriin ja kulttuuriperintöön liittyvät, projektit kertovat eurooppalaistumisesta ja sen vaikutuksista kulttuurisen horisontin muutokselle. Voidaan nähdä miten Eurooppa kulttuurisena konstruktiona tulee paikallisesti merkittäväksi tavoilla jotka kertovat myös paikallisten toimijoiden mahdollisuuksista osallistua EU-rajan muutoksia ja paikallisuutta määritteleviin prosesseihin. Tällöin erityisesti raja-alueiden materiaalisen perinnön, ja sen mahdollistamien rajaan liittyvien neuvottelujen, voidaan nähdä kertovat Eurooppalaistumisesta myös ns. alhaaltapäin muotoutuvana prosessina. Artikkeliväitöskirjan taustalla on Puolan ja Suomen toisen maailmansodan seurauksena luovuttamien raja-alueiden (Kresy ja Karjala) asema nykyisellä Euroopan unionin ulkorajalla. Tutkimusidea perustuu tutkijan omiin kokemuksiin projekteista Puolan ja Ukrainan raja-alueella vuonna 2003, ennen Puolan liittymistä EU:hun vuonna 2004. Tutkimusaineisto on peräisin vuosien 2005-2009 aikana tehdyistä ns. monipaikkaisista (multi-sited) kenttätöistä EU:n ulkorajalla, pääosin Puolassa ja Suomessa, joissa kohteena olivat kulttuuria ja kulttuuriperintöä hyödyntävät, pääosin EU-rahoitetut, rajat ylittävät projektit. Materiaalit koostuvat 34 projektitoimijan haastatteluista, projektien materiaaleista, kenttätöiden havainnoista, paikallisten sanomalehtien artikkeleista sekä eri tasoilla (EU, kansallinen, alueellinen) tuotetuista ohjelmadokumenteista. Huomio kiinnittyy projektitoimijoiden tapoihin tehdä rajanylityksiä, sekä heidän tapaansa kokea ja hyödyntää raja-alueiden kulttuuriperintöä sekä ymmärtää niiden nykyistä kulttuurista moninaisuutta. Tällöin havaitaan miten erilaiset eurooppalaiset ideat, representaatiot ja käytänteet tulevat osaksi erilaisia translokaaleja, rajat ylittäviä ja paikallis-eurooppalaisia, suhteita. Vertailun kohteeksi eivät tällöin asetu projektit, toimijat tai raja-alueet sinänsä, vaan näihin suhteisiin liittyvä kulttuurinen toimijuus. Keskeinen käsite tutkimuksessa on ’rajallistaminen’, eli sen havaitseminen, miten jokainen rajan ylitys tarkoittaa myös neuvottelua rajasta. Rajan ylitys voi siis tarkoittaa myös sen vahvistamista. Myös itse raja voi asettua toiminnan kohteeksi, jolloin nousee esiin se, miten rajat ylittäviä ”kulttuureja” käytetään ja mitkä ovat niiden rajaan liittyvät paikalliset merkitykset. Kysymys on siitä kuka, ja kenelle, rajan merkityksiä neuvottelee? Projektitoimijoiden voidaan nähdä neuvottelevan näitä erilaisia ”kulttuureja” jotka tuottavat rajaa neuvottelevia suhteita, kuten esimerkiksi yhteistyön verkostojen tapaa ohittaa rajan paikallinen merkitys. Tämä rajallistaminen voi kuitenkin tarkoittaa myös paikallisten kulttuuristen identifikaatioiden huomioimista. Tällöin kyse on myös sen luovuuden havaitsemisesta, jota yksilöillä on kun he neuvottelevat näitä erilaisia rajallistamisen kulttuureja. Erityisesti toisen maailmansodan seurauksena valtiorajoista tuli vahvasti kansallisia kulttuureja erottavia, mutta nyt kulttuurisista rajoista neuvotellaan ja rajojen yli tapahtuva vuorovaikutus, sekä paikallisen ja Eurooppalaisen tason väliset suhteet, ja niiden moniäänisyys, nousevat tutkimuksen keskiöön. Tutkimuksen yhteenvedon kannalta keskeinen on kysymys raja/alueen kestävyydestä. Tyypillisesti verkostoitumista painottavan rajat ylittävän yhteistyön suhde paikalliseen yhteisöön voi jäädä häilyväksi. Tavoite paikallisen kulttuuriperinnön suojeluun ei itsessään vielä kerro sen merkityksestä paikalliselle hyvinvoinnille. Arvioinnin kannalta on hyödyllistä nähdä miten myös materiaalisella perinnöllä on toimijuutta osana paikallisuutta muokkaavia suhteita. Paikallisten asukkaiden kokemus rajasta voi edelleen olla että se ei ole muuttunut Neuvostoliiton ajoista, toisaalta EU:nkin voidaan toivoa määrittelemään rajansa vielä tarkemmin, jotta sen kansallinen luonne muuttuisi. Tutkimus nostaa esiin miten eurooppalaiset yhteistyötä ja kulttuurista moninaisuutta korostavat ideat ja käytänteet vaikuttavat erityisesti puolalaisten toimijoiden mahdollisuuksiin määritellä EU-rajaan liittyviä prosesseja osana paikallisia kulttuuriperinnön määrittelyjä. Paikallisten rajaan liittyvien kulttuuristen identifikaatioiden liittäminen osaksi projekteja ei kuitenkaan ole helppoa. Toisaalta rajan merkitys on sisäistetty osana arkea, toisaalta taas rajaan liittyvät suuret kertomukset kansallisena ja EU-rajana voivat olla etäännyttäviä tekijöitä. EU-raja, projektit ja monikulttuurisen perinnön autenttisuus ovat kuitenkin raja-alueen toimijoille ja yhteisöille mahdollisuus osallistua rajallistamiseen. Toiminnan kestävyyden kannalta kyse on pitkälti siitä avaako rajallistaminen paikallisen perinnön merkityksiä osana paikallis-eurooppalaisia suhteita.

Pellolta pöytään: kuluttajien näkemyksiä lähiruoasta arvontuottajana

Kiinnostus lähiruokaa kohtaan on lisääntynyt viime vuosina nopeasti. Kuluttajat ovat yhä tietoisempia siitä, millaisia elintarvikkeita he kuluttavat ja monella on kasvava tarve saada lisätietoa elintarvikkeiden alkuperästä, tuotantotavoista sekä elintarvikeketjujen turvallisuudesta. Kuluttajien elintarvikkeisiin kohdistamat odotukset ovat luoneet vahvan kasvualustan lähiruoan kysynnälle ja lähiruokasektorin laajenemiselle. Samalla tutkijoiden kiinnostus lähiruokaa kohtaan on lisääntynyt. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaista arvoa erilaiset kuluttajat kokevat lähiruoasta saavansa ja millaisia näkemyksiä kuluttajilla on lähiruoasta tuotteena. Tutkimuksen alaongelmina on selvittää, miten kuluttajat ymmärtävät lähiruoka-käsitteen, millaista arvoa kuluttajat kokevat lähiruokatuotteista saavansa sekä mitkä tekijät vaikuttavat lähiruoan kulutukseen. Tutkimuksessa vertaillaan lähiruokaa suosivien kuluttajien ja niin sanottujen keskivertokuluttajien eli ruoan alkuperään neutraalisti suhtautuvien kuluttajien lähiruokaan liittämiä arvoja ja kulutustottumuksia. Kuluttajat viime kädessä päättävät lähiruokatuotteiden tuottaman arvon, ja siksi kaupan ja valmistajien on tärkeää tuntea kuluttajien lähiruokaan liittämiä näkemyksiä. Vain tällä tavoin kauppa voi vastata erilaisten kuluttajien kysyntään, edistää omaa markkina-asemaansa asiakaslähtöisesti ja kohentaa kuluttajamielikuvia. Tutkimusaineisto kerättiin neljässä ryhmähaastattelussa, jotka toteutettiin teemahaastatteluina. Kaksi ryhmistä muodostui lähiruokaa suosivista kuluttajista ja kaksi keskivertokuluttajista. Keskivertokuluttajat pyrittiin löytämään lumipallo-otannan avulla ja lähiruokaa suosivat kuluttajat eliittiotannalla lähituotteita suosivista ruokapiireistä. Haastateltavat määrittelivät aiempien tutkimuksien tavoin lähiruoan tuotannon ja tuotteissa käytettyjen raaka-aineiden alkuperän etäisyyden perusteella mahdollisimman lähellä tuotetuksi. Uusina näkökulmina tuotiin esiin lähiruoan eri hankintakanavat sekä läheisyyden tulkinta joustavana käsitteenä. Lähiruokaa ostetaan hyvin perinteisistä myymälöistä, mutta erityisesti suoraan tuottajilta. Myös tuttavien välityksellä haastateltavat saivat paljon lähituotteita käsiinsä. Lähiruoan hankinnan suurimmiksi haasteiksi koettiin tuotteiden heikko saatavuus ja korkeampi hinnoittelu. Myös lainsäädännön ja lähiruoan hankalan tunnistettavuuden koettiin vaikuttavan lähiruoan ostoon. Lähiruoan arvostus liittyi Holbrookin (1999) typologian arvoista erityisesti tehokkuuteen, erinomaisuuteen ja eettisyyteen. Lähiruoan kulutusta ohjasi ja motivoi tuotteiden helppo saatavuus, laadukkuus ja ainutlaatuisuus, eettisyys, perinteiden arvostus ja tottumus ostaa tiettyjä lähituotteita. Lähiruoan etsimisen aiheuttamat uhraukset koetaan jopa suuremmiksi, kuin lähiruoan erinomaisuuden kuluttajille tarjoamat hyödyt. Tästä syystä lähiruoan määritelmän selkeyttämisen voidaan olettaa vaikuttavan niin lähiruoan kulutuksen lisääntymiseen, kauppojen lähiruokavalikoiman laajenemiseen kuin lähiruoan arvostukseenkin. Lisäksi kauppa voisi yhteistyössä lähiruoan tuottajien kanssa parantaa lähiruoan saatavuutta, tunnistettavuutta ja lähiruokaostosten teon elämyksellisyyttä esimerkiksi myymälämarkkinoinnin ja myymäläsuunnittelun keinoin. Myös lähituotteiden korkeampi hinta tulisi perustella kuluttajille lähiruoan erinomaisuutta korostamalla. Näin tekemällä voidaan olettaa lähiruoan arvostuksen ja kulutuksen vähitellen lisääntyvän suomalaisten kuluttajien keskuudessa.

Suomalais-venäläisten lasten etunimet : valintaperusteet ja rakenne

Tutkimus käsittelee lasten etunimien valintaperusteita ja rakennetta Suomessa asuvissa perheissä, joissa toinen vanhemmista on syntyperäinen suomalainen ja toinen venäläinen maahanmuuttaja. Tutkimuksessa käytetty nimiaineisto koostuu 376 etunimestä, jotka on saatu pääosin 2000-luvulla syntyneiltä 184 lapselta. Analyysiin on otettu ensimmäiset, toiset ja kolmannet etunimet. Tutkimusaineisto on kerätty kyselylomakkeella ja haastatteluilla kesällä 2012. Aineistoni lapsista 13 prosentilla on vain yksi etunimi. Tutkimuksessa käytetään sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista menetelmää. Aineiston analyysissa käytän myös omaa natiivin venäjän kielen puhujan kielitajuani. Tässä tutkielmassa nimenvalintaperusteiden luokittelu perustuu Eero Kiviniemen luokitteluun, jonka olen muokannut tutkimukseeni sopivammaksi. Luokittelen nimenvalintaperusteet yhteentoista kategoriaan ja esittelen ne yleisyysjärjestyksessä yleisimmästä harvinaisimpaan. Tulokset osoittavat, että suomalais-venäläisten lasten nimenvalintaperusteista kolme yleisintä ovat käytännöllisyys, mieltymys nimeen ja nimen periytyminen suvusta. Nimen kansainvälisyys on neljänneksi yleisin nimenvalintaperuste. Eniten nimenvalinnassa painottuvat käytännölliset seikat eli nimen toimivuus kummankin vanhemman äidinkielellä. Nimenvalinnassa otetaan huomioon myös nimen semanttinen sisältö niin, ettei nimi synnyttäisi epämiellyttäviä mielikuvia suomen tai venäjän kielellä. Aineistoni harvinaisin nimenvalintaperuste on Venäjän käytännön mukainen patronyymi eli isännimi. Patronyymeja on aineistossani kolme, ja ne on annettu lasten jälkimmäiseksi etunimeksi. Tutkimustulokset osoittavat, että vanhemmat eivät halua antaa lapselleen täysin suomalaista tai venäläistä etunimeä. Syinä siihen ovat sekä nimen lausumisen vaikeus että kiusaamispelko sekä se, ettei nimi kuulosta hyvältä. Nimien äänteellisten ja rakenteellisten piirteiden analyysi osoittaa, että suomalais-venäläisten lasten etunimet eivät paljonkaan eroa täysin suomalaisten lasten etunimistä. Aineistoni nimet ovat pääosin kaksitavuisia ja vokaaliloppuisia. Nimissä on jonkin verran vierasperäisiä äänteitä, mutta niiden osuus ei ole suuri. Monet etunimet ovat muualla maailmassa tunnettuja nimiä, jotka on annettu suomalaisessa kirjoitusasussa.

Toimintamallien jalkauttaminen hajasijoittuneessa ja moniammatillisessa asiantuntijaorganisaatiossa

Tutkielman aihe on esitetty Sotilaslääketieteen Keskuksen esikunnasta, joka on nähnyt poikkeuksellisen laajasti hajasijoittuneen ja moniammmatillisen asiantuntijaorganisaation johtamistoiminnassa tehostettavaa. Esikuntajohtoisesti laadittujen toimintamallien jalkauttaminen hajasijoittuneessa organisaatiossa alayksikkötasolle käytännön toteutukseen asti koettiin organisaation esikunnan näkökulmasta akuutiksi kehittämisen kohteeksi. Tutkimuksen tieteenfilosofiset taustasitoumukset perustuivat konstruktuvismiin ja fenomenologishermeneuttiseen tutkimusperinteeseen, joiden kautta tieto nähtiin tässä tutkimuksessa ihmisten välisenä ja subjektiivisena. Tutkimus on laadullinen tutkimus, ja tutkimusmenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelulla. Tiedon kohteena olivat kohdeorganisaation yhden eniten maantieteellisesti hajasijoittuneen yksikön yhdeksän lähiesimiestä, joilla todennäköisesti olisi paras tietämys johtamistoiminnasta alayksikkötasolla. Lähiesimiehet edustivat myös kolmea eri ammattiryhmää; lääkäriä (päällikkölääkäri), hoitohenkilökuntaa (osastonhoitaja) ja sotilasta (hallintopäällikkö), jolloin kohdeorganisaation monikulttuurisuuden näkökulma otettiin myös huomioon tiedonkeräämiseen liittyen. Tutkimuksen tulosten kannalta keskeisinä tekijöinä toimintamallien jalkauttamisen kannalta nousivat tiedottaminen ja yhtenäisen toimintakulttuurin luominen. Tiedottamiseen liittyen keskeisenä ongelmaalueena on tiedon runsaus ja tehtäväkeskeinen johtaminen. Kaikki tieto, mukaan lukien uudet toiminatamallit välitetään pääsääntöisesti alayksiköihin sähköisesti, intranetin tehtävät -sovelluksen kautta, mistä johtuen oikeaa tietoa on vaikeaa löytää suuresta tietomäärästä, ja se jää usein sähköisessä muodossa etäiseksi. Lähiesimiehet toivoivatkin tilannetietoisuuden lisäämistä ennakoivasti, ennen kuin asiakirjat lähetetään alayksiköihin toteutettavaksi. Toinen keskeinen osa-alue tutkimuksen tulosten kannalta oli yhtenäisen toimintakulttuurin ja me -hengen luominen, tällä hetkellä paikallinen toiminta alayksiköiden sisällä korvaa näiden merkitystä. Lähiesimiehet kokivat kuitenkin itsensä etäiseksi muuhun organisaation nähden, ja tavoitteita omalle toiminnalle johdon suunnasta odotettiin ennakoivasti enemmän. Myös palautekäytännöt koettiin ontuviksi ja puutteellisiksi, palautteeseen ei ole aina reagoitu ylempää ja esimerkiksi toimintamallien jalkauttamiseen liittyen sitä ei ollut pääsääntöisesti kysytty. Tutkimuksen tulosten kautta pystytään organisaation esikunnalle, ja sen henkilöstölle välittämään sekä hajasijoittuneisuuden että monikulttuurisuuden näkökulmasta moniulotteisesti organisaation johtamisympäristöön liittyviä erityispiirteitä ja mahdollisia kehittämiskohteita.

Muutokset Venäjän merivoimien operaatiosuunnittelussa vuoteen 2030 mennessä

Venäjä on perinteisissä uhkakuvissaan pitänyt päävastustajanaan Yhdysvaltoja ja Natoa. Tämän vuoksi merivoimien pohjoista operaatiosuuntaa on painotettu jopa muiden operaatiosuuntien kustannuksella. Neuvostoliiton hajoaminen käynnisti geopoliittisen muutosliikkeen erityisesti Venäjän läntisellä ja eteläisellä operaatiosuunnalla, mikä voi jatkossa vaatia operaatiosuuntien uudelleen priorisointia. Samaan aikaan Kiina on Venäjän itäisellä operaatiosuunnalla nousemassa Aasian keskeiseksi voimatekijäksi. Tutkimustyössä tarkastellaan miten Venäjä pyrkii merivoimillaan vastaamaan muutoksiin sen eri operaatiosuunnilla vuoteen 2030 mennessä. Tarkastelun kannalta keskeisiä selvitettäviä asioita ovat operaatiosuuntien nykyiset merkitykset Venäjälle ja tekijät, jotka mahdollisesti voisivat laukaista muutostarpeita operaatiosuuntien painotuksissa. Tutkimuksen teoreettinen näkökulma perustuu uusrealismin paradigman mukaiseen hegemoniateoriaan, jonka mukaan suurvallat ovat aggressiivisia, eivätkä tyydy voimatasapainoon, vaan tavoittelevat paikkaa johtavana valtiona, hegemonina. Tutkimusaineisto koostuu Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittisista asiakirjoista, joita tarkastellaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin menetelmin. Venäjän operaatiosuuntien keskeisiä muutostarpeita laukaisevia tekijöitä ovat strategisen tasapainon järkkyminen tai pysyvän sotilaallisen voiman lisääntyminen sen lähialueilla. Läntisellä ja pohjoisella operaatiosuunnilla keskeiset muutostarpeita laukaisevat tekijät ovat kytkeytyneet Naton ja Yhdysvaltojen toimiin. Itäisellä operaatiosuunnalla priorisoinnin tarvetta aiheuttaisi todennäköisesti strategisen tasapainon järkkyminen Venäjän ja Kiinan välillä sekä Yhdysvaltojen mahdollinen vaikutusvallan kasvu Aasian alueella. Eteläisellä operaatiosuunnalla keskeinen muutostarpeita määrittävä tekijä on Venäjän etuoikeutettuun intressipiiriin kuuluvien pienten valtioiden orientoituminen lähitulevaisuudessa Venäjän ja lännen välillä. Tutkimustyössä esiin nousseiden havaintojen perusteella Venäjä on todennäköisesti lähitulevaisuudessa siirtämässä asevoimiensa painopistettä itäiselle ja eteläiselle operaatiosuunnalle. Venäjän merivoimien näkökulmasta tämä tarkoittaisi Tyynenmeren ja Mustanmeren laivastojen kehittämistä ja toiminnan painottamista.

Osataanko osaamista johtaa? : fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus perusyksikön päällikköjen ja ammattialiupseerien kokemuksista osaamisen johtamisesta Panssariprikaatissa

Organisaatiossa työskentelevien henkilöiden osaamista pidetään nykypäivänä organisaatioiden menestymisen perustana. Organisaatioissa tapahtuva osaamisen johtaminen perustuu yksilöiden osaamisen kehittämiseen, osaamisen mahdollisimman tehokkaaseen hyödyntämiseen ja osaamisen muuttamiseen koko organisaation osaamiseksi. Puolustusvoimissa perusyksiköissä tapahtuva osaamisen johtaminen on korostunut sen jälkeen, kun uuden ammattialiupseeriston osaamisen kehittäminen päätettiin perustaa työssä oppimisen periaatteille. Samanaikaisesti perusyksikön päällikön rooli myös muun henkilöstön osaamisen johtajana on kasvanut. Tämän tutkimuksen tutkimusongelmana on selvittää, kuinka osaamista johdetaan Panssariprikaatin perusyksiköissä. Tutkimusongelmaa lähestytään fenomenologis-hermeneuttisella tutkimusmenetelmällä perusyksiköiden päälliköiden sekä perusyksikössä palvelevien ammattialiupseerien näkökulmista. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimusongelma pyritään ratkaisemaan kolmen tutkimuskysymyksen avulla: 1. Minkälaisia käytännön mahdollisuuksia perusyksikössä on osaamisen johtamiseen ja kuinka niitä toteutetaan? 2. Kuinka perusyksiköissä tapahtuvaa osaamisen johtamista tuetaan? 3. Minkälaista on aliupseeriston osaamisen johtaminen perusyksiköissä? Tutkimuksen keskeisenä tuloksena esiin nousi yksiköiden erilainen henkilöstötilanne ja siitä johdettuna resurssit osaamisen johtamiseen. Monissa tapauksissa osaamisen johtamiseen ja sen kehittämiseen löytyisi halua niin esimiehiltä kuin yksilöiltäkin, mutta käytännön toteutukseen ei riitä aikaa eikä resursseja. Yksiköissä suhtauduttiin ristiriitaisesti joukko- osaston ja joukkoyksikön esikuntien tarjoamaan tukeen osaamisen johtamiseen liittyen. Toisaalta koettiin, että tukea on saatavilla resurssien puitteissa, mutta joissain tapauksissa esikuntien rooli osaamisen johtamiseen liittyen nähtiin passiivisena. Aliupseerit olivat pääosin tyytyväisiä kokemaansa osaamisen johtamiseen. Koulutusjärjestelmää pidettiin hyvänä, mutta mentorointia ja työpaikkaohjausta pidettiin liian lyhytkestoisena. Osaamisen kehittämisen prosesseja pidettiin työmotivaation kasvun ja sitoutumisen näkökulmasta erittäin tärkeinä, mutta pitkiä kursseja, joilta saavutettua osaamista ei voi hyödyntää päivittäisissä työtehtävissä, pidettiin turhauttavana.

Erikoisrajajääkärikomppanian yksikkökuva asevelvollisten rekrytoinnin tukena ja kehittyvän maineen edistäjinä

Tämä tutkimus liittyy erikoisrajajääkärikomppaniaan, joka on yksi rajavartiolaitoksen kolmesta varusmieskoulutusta antavasta perusyksiköstä. Erikoisrajajääkärikomppania on koulutusyksiköistä ainoa, johon asevelvolliset hakeutuvat vapaaehtoisesti ja heidät valitaan kerran vuodessa järjestettävien pääsykokeiden kautta. Normaalista kutsuntamenettelystä poiketen rajavartiolaitos rekrytoi erikoisrajajääkärikurssille otettavat henkilöt kutsuntaikäisistä asevelvollisista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää valintatilaisuuteen osallistuneiden pääsykokelaiden erikoisrajajääkärikomppaniaa koskevia käsityksiä. Tutkimuksessa kiinnostuksen kohde ja tutkittava ilmiö oli erikoisrajajääkärikomppanian yksikkökuva, joka liittyy vahvasti imagon ja maineen käsitteisiin. Kyseessä oli ensimmäinen erikoisrajajääkärikomppanian ulkoiseen sidosryhmään kohdistettu tutkimus. Tutkimuksessa aihetta lähestyttiin asevelvollisten rekrytoinnin näkökulmasta. Tutkimuksen aihealueen teoreettinen tarkastelu aloitettiin perehtymällä ensin erikoisrajajääkärikomppanian rekrytoinnin nykytilaan ja toimintaympäristöön. Tämän jälkeen syvennyttiin mielikuvallisiin käsitteisiin, erityisesti imagoon ja maineeseen. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluilla, joissa haastateltiin yhteensä kahtatoista vuoden 2012 valintatilaisuuteen osallistunutta pääsykokelasta. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jolla haastateltujen esittämät käsitykset kategorioitiin kahden yhdistävän luokan alle. Yhdistävinä luokkina olivat viestinnän hierarkiamalli AIDA:an liittyvät tunnettuus ja kiinnostus. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että erikoisrajajääkärikoulutuksen lyhyellä historialla on vaikutusta yksikön yleiseen tunnettuuteen ja maineeseen. Erikoisrajajääkärikomppanian rekrytointi ja rekrytointiviestintä on pääsääntöisesti ollut onnistunutta, ja potentiaalisten hakijoiden kiinnostus on saatu herätettyä tarjoamalla monipuolista ja fyysisesti haastavaa varusmieskoulutusta. Erikoisrajajääkärikomppanian yksikkökuva vaikuttaisi erikoisjoukkokoulutuksesta kiinnostuneiden ja tietävien keskuudessa olevan positiivinen. Erikoisrajajääkärikomppania edistää oman yksikkökuvansa kehitystä ja rajavartiolaitoksen mainetta laadukkaan toiminnan ja viestinnän vuorovaikutuksella.

Öljyntorjunnan johtaminen rajavartiolaitoksessa

Itämeren rantavaltioiden yhteistyö, Suomessa tehdyt poliittiset päätökset ja Rajavartiolaitoksen strategia 2022 konkretisoivat yhteisen tavoitteen: torjua mahdollisesti tulevaisuudessa tapahtuva alusöljyonnettomuus Itämerellä. Suomen ympäristökeskuksella on johtovastuu öljyntorjuntaoperaatiosta Suomessa. Rajavartiolaitos, johtavana meripelastusviranomaisena, on keskeinen johtamista tukeva yhteistyöviranomainen merellisessä öljyntorjuntaoperaatiossa. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten öljyntorjuntaa johdetaan rajavartiolaitoksessa koska emme ole päävastuuviranomainen tällä hetkellä. Tutkimus on laadullinen ja tutkimusaineisto analysoidaan teorialähtöisellä laadullisella sisällönanalyysillä. Tutkimusaineisto muodostuu kirjallisesta aineistosta, kyselyn kautta saadusta materiaalista ja toteuttamalla havainnointia Suomenlahdella järjestetyssä kansainvälisessä öljyntorjuntaharjoituksessa. Tutkimuksen kirjallinen aineisto koostuu pääosin johtamisenteoriaan keskittyvistä teoksista. Johtamisen tutkiminen perustuu johtamisen nelikentän osa-alueisiin: johtamiseen (management), johtajuuteen (leadership), organisaatiorakenteeseen ja organisaatiokulttuuriin. Muu tutkimuksessa käytetty kirjallinen aineisto koostuu aihealueesta tehdyistä raporteista ja ohjeistuksista. Johtamisen kannalta alusöljyvahinkojen torjunnassa korostuvat rajavartiolaitoksen näkökulmasta kaikki nelikentän osa-alueet siten, että itse johtamisprosessin keskiössä ovat johtaminen ja johtajuus. Alusöljyonnettomuuden torjuntaoperaatiossa rajavartiolaitoksen rooli olisi toimia tukevana viranomaisena. Laki antaa rajavartiolaitokselle mahdollisuuden toimia yleisjohtovastuullisena viranomaisena, mutta käytännössä näin ei välttämättä olisi. Rajavartiolaitoksen näkökulmasta on huomioitava laissa määrätyt ensisijaiset merelliset tehtävät, joiden kautta on järkevää, että rajavartiolaitos ei sitoudu liiallisesti öljyntorjuntavaiheen johtamiseen.

Suomen huoltovarmuus ja yritysten kansainvälistyminen

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Suomen huoltovarmuuden ja yritysten kansainvälistymisen välistä suhdetta, joka on seurausta globalisaation ja talouden avautumisesta. Tätä kehitystä ilmentää hyvinvointivaltioiden muutos kilpailukykyvaltioiksi. Ulkoistamisen myötä suomalaiset yritykset ovat siirtäneet globaaleissa arvoketjuissa aineellisen valmistuksen osuutta halvemman tuotannon maihin ja keskittäneet aineetonta osaamista ja johtamistaitoa Suomeen. Tämän tutkimustyön tarkoituksena on selvittää yritysten kansainvälistymisen vaikutusta Suomen huoltovarmuuteen. Tutkimuksen teoreettinen paradigma perustuu keskinäisriippuvaiseen liberalismiin. Tässä tutkielmassa käytetään aineistopohjaista sisällönanalyysia. Tutkimustyössä käytetään keskeisenä lähdemateriaalina kokonaisturvallisuuden hallinnalle tärkeitä valtion virallisdokumentteja. Tämän lisäksi tutkimusaineisto koostuu myös kriisilainsäädännöstä ja varautumiseen liittyvistä muista laista ja asetuksista. Tämän tutkimuksen johtopäätöksinä suomalaisten yritysten kansainvälistymisen tuo huoltovarmuuden näkökulmasta sekä haasteita että hyötyjä. Haasteita huoltovarmuudelle ovat yritysten omistajarakenteen monikansallistuminen ja omavaraisuusasteen pieneneminen. Häiriötilanteessa monikansallisten yritysten omistajien edut voivat olla ristiriidassa Suomen huoltovarmuustarpeiden kanssa. Kansainvälistyminen myötä yritysten tuotanto voi siirtyvät ulkomaille, mikä lisää Suomen riippuvuutta muista toimijoista. Keskinäisriippuvuus voidaan toisaalta nähdä hyötynä huoltovarmuudelle, koska se vähentää valtioiden välisten konfliktien mahdollisuutta. Monimuotoinen elinkeinoelämä yhdessä kansainvälistymisen kanssa takaavat tulevaisuudessa toimivan huoltovarmuuden Suomessa.

Suomen ilmavoimien lentokadettien uramotivaatio ja siihen vaikuttavat tekijät

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja selittää tällä hetkellä kadettikoulussa opiskelevien lentokadettien uramotivaatiota ja -käsityksiä. Uramotivaatiota ja -käsitystä tarkastellaan siitä näkökulmasta, kuinka lentokadetit itse määrittelevät omia odotuksiaan ja motivaatiotaan tulevaa uraa kohtaan. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, miten uramotivaatio ja siihen vaikuttavat tekijät vaihtelevat lentokadettien erilaisten taustojen mukaan (mm. koulutusvaihe, onko upseereita lähisuvussa ja kokeeko olevansa kotoisin maalta vai kaupungista). Teoreettinen tausta uramotivaatiosta perustuu pääasiassa Londonin (1983) uramotivaatioteoriaan. Lentokadettien tulevaa uraa hahmotetaan haastattelemalla kadettikurssi 89. kurssinjohtajaa. Tutkimuksen kohderyhmänä on yhteensä 62 lentokadettia (kaikki palveluksessa olevat kurssit). Tutkimusaineisto kerättiin lokakuussa 2005 strukturoidulla kyselylomakkeella, joka sisälsi yhden avoimen kysymyksen. Vastausprosentti oli 98 % (62/63). Kyselylomakkeen uramotivaatiota mittaava osio perustui professori Ruohotien (1995) luomaan minäkuvamittariin uramotivaatiosta. Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin SPSS 11.5.1 tilasto-ohjelmalla. Tutkimusjoukon kuvaamisessa käytetään pääasiallisesti frekvenssi- ja prosenttijakaumia. Yksittäisistä uramotivaatiota kuvaavista väittämistä muodostettiin faktorianalyysin pääkomponenttimenetelmän ja Promax-vinorotaation avulla kaksitoista summamuuttujaa (faktoria). Summamuuttujien välisiä korrelaatioita mitattiin Spearmanin korrelaatiokertoimen avulla. Avoimen kysymyksen vastauksista muodostettiin sisällön analyysillä kvantitatiivisia muuttujia. Tutkimuksessa ilmeni, että lentokadettien ammatillisen minäkuvan vahvuusalueita ovat itseluottamus, joustavuus, sitoutuminen työyhteisöön sekä selkeä urakäsitys. Johtamismotivaatio kadeteilla oli sen sijaan suhteellisen matala. Tärkeimpiä uramotivaatiota vahvistavia tekijöitä olivat palkkaus valmistuessa ja tyytyväisyys lentopalveluksessa saatuihin elämyksiin. Heikentävinä tekijöinä mainittiin epätietoisuus pääsystä lennostoon ja puolustusvoimien henkilöstöpolitiikka. Tulevalta uraltaan kadetit odottivat pääsyä haluamaansa palveluspaikkaan ja pakkosiirtojen välttämistä.

Lähiammuntojen vaikutus psyykkiseen toimintakykyyn : etnografinen tapaustutkimus Kaartin Jääkärirykmentissä

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää valmentavatko Kaartin Jääkärirykmentissä varusmiehille toteutettavat lähiammunnat koulutettavia tappamaan oikeita ja eläviä vihollisia asutuskeskustaisteluympäristössä. Vastausta tutkimuskysymykseen haettiin vertaamalla ampumakoulutustapahtumista kerättyä aineistoa tutkimuksen teoreettisena pohjana toimivaan Dave Grossmanin esittämään kolmijakoiseen malliin siitä kuinka ihminen voidaan valmentaa psykologisesti tappamaan. Tutkimusaineisto kerättiin osallistuvalla havainnoinnilla, varusmiesten ja kouluttajien haastatteluilla, sekä kirjalliseen materiaaliin kuten harjoitussuunnitelmiin perehtymällä. Tutkija osallistui Syksyn 2005 aikana yhteensä kuuteen päivän mittaiseen lähiampumakoulutustapahtumaan joiden yhteydessä toteutti yhteensä 24 strukturoitua haastattelua koulutukseen osallistuneille varusmiehille Kaartin Jääkärirykmentin 1. JK:sta ja SpolK:sta. Tämän lisäksi haastateltiin kuutta kouluttajaa kyseisistä perusyksiköistä. Haastatteluaineisto litteroitiin ja laadullisin menetelmin teemoittelemalla ja tyypittelemällä. Tutkimusaineiston perusteella kyettiin myös suorittamaan edellä mainittujen perusyksiköiden vertailu suhteessa teoreettisena pohjana olevaan malliin. Tutkimuksen yleisinä havaintoina on että lähiampumakoulutuksessa käytettävät maalitaulut eivät ole riittävästi ihmistä muistuttavia, eivätkä siksi riittävästi valmenna asutuskeskuksissa yleisiin lähitaistelutilanteisiin. Myöskään koulutuksessa käytettävässä retoriikassa ei tuoda merkittävästi esiin sitä että ampumakoulutuksessa on kysymys tappamisen harjoittelusta. Tutkimuksen kohteena olleista perusyksiköistä Sotilaspoliisikomppaniassa oli tiedostettu taistelukentällä vaikuttavat psykologiset ilmiöt paremmin kouluttajien keskuudessa. Tämä seikka ilmeni muun muassa realistisempien maalilaitteiden suosimisena ampumakoulutuksessa sekä kouluttajien käyttämässä koulutusretoriikassa. Tämän voidaan katsoa johtuvan yhden, aiheeseen perehtyneen kouluttajan yksikössä levittämästä asiantuntijuudesta.