Psyykkinen työhyvinvointi turkulaisten opettajien kokemana

Opetushallituksen toteuttama laajasta raportista käy ilmi, että opetustyö koetaan henkisesti raskaana ja koettu stressi on yleisempää kuin muilla aloilla keskimäärin. Työssä viihtymistä heikentävät muun muassa fyysisen työympäristön puutteet, työtahti sekä työhön liittyvän stressin ja emotionaalisten paineiden kasvu. (Onnismaa 2010) Yhteiskunnassa vallitsevat nykyarvot tehokkuus, mittaus ja tuottavuus heijastuvat koulujen toimintaan väistämättä. Yhteiskunnalliset ilmiöt kuten oppilasaineksen muuttuminen muun muassa maahanmuuton ja kasvavien tuloerojen myötä kuormittavat nykypäivän opettajia uudella tavalla. Näiden ilmiöiden vaikutukset näkyvät kouluissa muun muassa käytöshäiriöinä, levottomuutena ja ahdistuneisuutena. (Syrjäläinen 2002) Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen on turkulaisten luokan- ja erityisopettajien kokema psyykkisen työhyvinvoinnin taso. Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa opettajan työn stressitekijöitä, voimavaratekijöitä, työuupumuksen ja työn imun kokemista sekä keinoja stressin hallintaan ja sen vähentämiseksi. Tutkimuksen ulkopuolelle rajattiin työhyvinvointiin liittyvät tekijät kuten työturvallisuus ja koulu työyhteisönä. Tutkimus suoritettiin monimetodisesti. Määrällisinä mittareina käytettiin Maslach Burnout Inventorya, Työn imu –mittaria, Coping strategies for white collar workers -mittaria ja opettajan työn stressitekijät- mittaria. MBI:n ja Työn imun tulokset yhdistämällä luotiin työhyvinvointiprofiileja. Määrällisten mittareiden lisäksi käytettiin avoimia kysymyksiä muun muassa opettajien asenteiden ja kehitysehdotusten selvittämiseksi. Tämän tutkimuksen mukaan turkulaiset luokan- ja erityisopettajat voivat työssään suhteellisen hyvin. Aineistosta 78 % kuuluvat työssään hyvinvoivien klustereihin. Vakavasti uupuneita opettajia oli 4 % aineistosta. Eniten opettajan työssä stressaavaksi koettiin muun muassa kiire, melu, tietotekniikka, puutteelliset resurssit ja työn lisääntyneet vaatimukset. Stressiä opettajat vähentäisivät esimerkiksi lisäämällä oppilaiden tukemiseen käytettäviä resursseja sekä luokkakokoja pienentämällä. Stressinhallintaan opettajat käyttivät eniten ongelmanratkaisutyyppisiä keinoja, kuten laitan asiat tärkeysjärjestykseen ja yritän rauhoittua ja selvittää ongelmat. Voimavaroina tutkimukseen osallistuneet opettajat kokivat työyhteisön, toimivan kodin ja koulun välisen yhteistyön sekä oppilaat. Erityisesti tilanteet, joissa opettaja näki oppilaan kehittyvän ja koki auttavansa lasta kohti parempaa tulevaisuutta, antoivat voimaa.

Matkakohteesta historian kaupungiksi – Historian ja matkakirjoittamisen suhde historioitsija John Andrewsin grand tour -oppaan Letters to a Young Gentleman, on His Setting out for France (1784) Pariisi-osuuksissa

Työni kohteena on ollut historiankirjoittaja John Andrewsin (n.1736–1809) grand tour -opas Letters to a Young Gentleman, on His Setting out for France (1784). Tutkielmassa olen tarkastellut sitä, millaiseen suhteeseen historia ja matkakirjoittaminen ovat teoksen Pariisi-osuuksissa asettuneet. Ilmiötä olen lähestynyt hyödyntämällä niin kutsuttua reframingin käsitettä, jolla historiantutkimuksessa on jäsennetty ajatusten kehystymistä eri konteksteissa – siis niille annettujen merkitysten muuttumista. Tämä käsite on mahdollistanut sellaisen tarkastelun, jossa huomio on kohdistunut historian oppaassa saamiin käyttöihin sekä sen merkitysten muotoutumiseen. Andrewsin oppaasta voi erottaa kaksi pistettä, joissa historia ja matkakirjoittaminen ovat kietoutuneet toisiinsa. Pisteistä ensimmäinen on kytkeytynyt nähtävyyksien kohtaamiseen, kun taas niistä jälkimmäinen on liittynyt Pariisin kulttuurisen aseman määrittelemiseen. Andrewsille historia onkin näyttäytynyt eräänlaisena välineenä, joka on paitsi ohjannut myös perustellut nähtävyyksien tarkastelemista. Samalla historia on jäsentänyt kaupungin suhdetta Ranskaan, Eurooppaan ja kristikuntaan – sekä muihin kansoihin ja eri kirkkokuntiin. Nämä pisteet eivät kuitenkaan ole jääneet irrallisiksi, sillä molemmissa yhteyksissä uskonnolliset erot ovat saaneet merkittävän sijan. Yhtäältä historia on tukenut näihin eroihin perustuneita vertailuasetelmia; toisaalta erot ovat muokanneet Andrewsin suhdetta nähtävyyksiin sekä niiden historiallisuuteen. Reframingin käsitteeseen perustuva erittely on osoittanut sen, että Andrewsin oppaassa historia ei ole ollut vain matkakirjoittamisen aihepiiri. Tekstissä historia onkin saanut myös toisenlaisia käyttöjä, minkä voi liittää matkakirjallisuuden konventioihin sekä aikakauden grand tour -keskusteluihin. Kyse on siitä, että Andrewsin matkakirjoittamista ovat ohjanneet lajityypin genrepiirteet sekä teoksen oletettu yleisö – siis grand tourille aikovat nuorukaiset. Nämä keskustelut ja konventiot ovat tarjonneet Andrewsille eräänlaisen kehyksen, joka on säädellyt hänen tekemiään valintoja. Samalla se on jäsentänyt historian oppaassa saamia merkityksiä.

Vieraannuttavat vieraskirjailijat- käsiteanalyyttinen tutkimus maahanmuuttajakirjallisuuden (lajista)

Tässä pro gradu-tutkielmassa tarkastelen kriittisesti maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitettä ja tässä käsitteessä kielellistyvää ilmiötä. Tutkimuksen teoreettista pohjaa leimaa jälkikolonialistinen tutkimusote ja keskeisimpänä tutkimusmenetelmänä on käsiteanalyysi. Tutkielman aineisto koostuu tutkimushavaintoja tukevista teoreettisista ja journalistisista teksteistä sekä kaunokirjallisesta aineistosta, jonka tarjoamiin esimerkkeihin käsitteen dekonstruktiota peilataan. Tutkielman kaunokirjallinen valikoima sisältää kaunokirjallisia teoksia kuudelta Suomessa 2000- ja 2010-luvulla suomen kielellä julkaisseelta maahanmuuttajataustaiselta kirjailijalta. Käsiteanalyyttisesta tutkimusotteesta huolimatta tutkielma ei tähtää maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitteen käsitteellistämiseen vaan ilmiön ja käsitteen merkityksellistymisen sekä käsitteellistämisen tarpeen problematisointiin. Käsiteanalyysin perustana on sanatason dekonstruktio (yhdyssanajohteen käsiteosasten tarkastelu merkitystasolla), joka tukeutuu kotimaisessa kirjallisuustieteessä jo esitettyihin käsitteellistämisen työhypoteeseihin (esim. Eila Rantonen 2006 ja 2010). Tutkimuksen agendana on maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitteen avulla tapahtuvasta tarpeettomasta ja perusteettomasta erillistämisestä luopuminen, mutta tutkimuksessa arvioidaan myös käsitteen loogiseen perusmuotoon palauttamisen ja uudelleen haltuun ottamisen mahdollisuuksia. Aineiston maahanmuuttajakirjallisuuden (lajiin) nyt luettuja teoksia tarkastellaan toiseuttavasta lajista pois luettuina siten, että niiden kirjallisuudellisuus (joka tässä tutkimuskontekstissa näyttäytyy vieraannuttavana monikielisyytenä) asetetaan luentojen keskiöön. Tutkielma osoittaa maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitteen moniongelmaisuuden ja perusteet tästä toiseuttavasta käsitteestä luopumiselle. Maahanmuuttajakirjallisuuden (lajiksi) nyt kutsutun ilmiön käsitteellistämisestä ei ole johdettu riittävän kattavaa kielellistä sopimusta ja siksi käsitteen käyttö on epämääräistynyt. Maahanmuuttajakirjallisuuden (laji) ei täytä kirjallisuustieteellisen lajijaottelun määreitä, sillä (lajiin) lukemista määrittää ainoastaan tekijän maahanmuuttotaustaisuus eikä lajia luonnehtiva, toisinnettava piirrejoukko (esim. kieli, muoto, rakenne ja tematiikka). Vaikka (laji) ehdottaa suppeaa maahanmuutto- ja tekijäkeskeistä luentaa, aineiston kaunokirjalliset teokset eivät muodoltaan, rakenteeltaan tai tematiikaltaan olennaisesti eroa muusta kansallisesta aikalaiskirjallisuudesta. Erillistämisen tarpeelliseksi kokeminen ja kolonialistinen toiseuttamisen halu estävät maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitteestä luopumisen.

”Sehän on melkein kuin maammelaulu.” Kansakuntapuhe kevään 2014 Suvivirsi-keskustelussa

Keväällä 2014 uutisoitiin apulaisoikeuskanslerin Mikko Puumalaisen tekemästä selvityksestä koskien koulujen uskonnollisia tilaisuuksia. Mediassa huomion keskipisteeseen nostettiin Suvivirsi ja sen uhattu asema koulujen kevätjuhlissa, mikä herätti suomalaisissa huomattavan määrän kommentteja. Tarkastelen tutkimuksessani Suvivirttä koskeviin uutisiin kirjoitettuja kommentteja. Selvitän, millaisia diskursseja kommenteissa ilmenee ja miten suomalaisuudesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta puhutaan. Selvitän samalla, minkälaisia arvioita Suomen evankelis-luterilaisen kirkon roolista Suomessa esitetään. Aineistonani on viiden Suomen suurimman uutissivustojen uutisten kommentit (Iltalehti, Iltasanomat, Helsingin Sanomat, YLE, MTV). Uutisia kertyi 24.3–4.4.2014 välisenä aikana 38 kappaletta sisältäen yhteensä 8 724 kommenttia. Analysoin aineistoa diskurssianalyysin avulla. Löysin aineistostani useita diskursseja, jotka ovat jaoteltavissa neljään pääkategoriaan: maahanmuuttajiin liittyvät diskurssit, valtion ja kirkon suhdetta koskevat diskurssit, ilmiötä kritisoivat diskurssit sekä suomalaisuutta kuvailevat diskurssit. Näistä sisällöltään laajin on valtion ja kirkon suhdetta koskevat diskurssit, joissa paljastuu selkeä vastakkainasettelu valtion ja kirkon erillisyyttä ja yhtenäisyyttä toivovien välillä. Diskurssit paljastavat suomalaisen kansakunnan moniäänisyyden. Keskusteluun ottavat osaa suomalaiseen enemmistöön ja hegemoniaan nojaavat luterilaisen kirkon asemaa yhteiskunnassa puolustavat puheenparret sekä marginaalisemmassa asemassa olevat luterilaisen kirkon erillisyyttä suomalaisesta yhteiskunnasta toivovat. Hegemonisessa kansakuntapuheessa nähdään luterilainen kirkko homogeenisen suomalaisuuden takaajana sekä tärkeänä osana suomalaista myyttistä historiaa. Lisäksi hegemonisessa kansakuntapuheessa rajataan suomalaisen kansakunnan ulkopuolelle ulkomaalaiset, kirkosta eronneet uskonnottomat sekä uskovaiset. Marginaalisessa kansakuntapuheessa puolestaan tuodaan esille suomalaisuuden moniäänisyys. Marginaaliasemassa olevat yksilöt sijoittuvat yhteiskuntaan lähinnä suhteessa hegemoniaan, mutta marginaalin edustajat pyrkivät saamaan itselleen tasa-arvoisen aseman kansakunnassa.