Pieni pala elämää [Elektroninen aineisto]

Elokuva-arvostelu

Digitaalisia tartuntoja : liikettä ja elämää verkossa

Kirjallisuusarvostelu

Sijoitus- ja hedgerahastojen riski- ja menestysmittareiden vertaileva analyysi

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää eroavatko erilaiset suorituskyvyn mittarit toisistaan ja antavatko ne toisista poikkeavia järjestyslukuja. Tutkimuksessa on käytetty seuraavia suorituskyvyn mittareita: Sharpen indeksi, mukautettu Sharpen indeksi, Safety first, Calmarin indeksi, Value at Risk, UPR, RMAD, RTSD, RTASD, Gini-pohjaiset, Z-pohjaiset sekä muutama modifioitu Sharpen indeksi. Tutkielman aineisto on saatu julkisista tietokannoista sekä osittain suljetuista tietokannoista. Aineisto koostuu sekä Amerikkalaisista hedge-rahastoista, että Suomalaisista osakerahastoista. Tuloksista on nähtävissä, että suorituskyvyn mittarit eivät paljonkaan poikkea toisistaan, kun selvitetään eroavatko tunnuslukujen antamat rahastojen parammuusjärjestykset toisistaan.

Vaikuttavuuden huomiointi terveydenhuollon päätöksenteossa. Eettinen analyysi

Terveydenhuollon eettisesti haastavia valintoja pyritään enenevästi oikeuttamaan vetoamalla vaikuttavuuteen. Tämä tutkimus analysoi vaikuttavuutta korostavia ajattelutapoja kolmesta soveltavan etiikan näkökulmasta: käsiteanalyysilla, empiirisellä tutkimuksella ja normatiivisen etiikan avulla. Käsiteanalyysilla tutkitaan arvokysymysten merkityksiä ja selkeytetään niiden suhdetta empiiriseen tietoon terveydenhuollon vaikuttavuutta korostettaessa. Empiirisessä osassa tutkitaan, kokevatko suomalaiset lääkärit eettisiä ongelmia suhteessa vaikuttavien hoitojen toteuttamiseen. Normatiivisessa osassa esitetään malli, jonka avulla eettiset kysymykset voidaan huomioida terveydenhuollon menetelmiä arvioitaessa. Vaikuttavuustietoa tarvitaan terveydenhuollon päätöksenteossa myös eettisistä syistä, mutta vaikuttavuus ei yksin riitä hoitopäätösten pohjaksi. Ensinnäkin vaikuttavuustiedon hankinnassa joudutaan tekemään lukuisia arvovalintoja: mikä katsotaan riittäväksi näytöksi vaikuttavuudesta, mitkä ongelmat, päämäärät ja hoitovaikutukset ovat arvokkaita ja miten oikeudenmukaisuus suhteutetaan vaikuttavuuden maksimointiin. Vaikuttavuustietoa sovellettaessa on ratkaistava monia kulttuuri- ja organisaatioympäristöön liittyviä arvokysymyksiä. Ideaalitapauksessa potilaiden ja demokraattisesti valittujen poliitikkojen tulisi tehdä monet arvo- valinnoista. Käytännössä tämä on epärealistista. Tämä korostaa vaikuttavuustiedon keruun ja soveltamispäätösten tekoa mahdollisimman avoimesti, arvovalinnat tunnustaen. Tutkimuksen perusteella suomalaisessa terveydenhuollossa tavallisimpia eettisiä ongelmia ovat tilanteet, joissa hoidon rajaaminen ei onnistu: potilasta joudutaan hoitamaan lääkärin mielestä joko liikaa tai liian vähän. Ylihoidon taustalla ovat todennäköisimmin potilaiden ja omaisten vaatimukset, kun taas alihoidon takana riittämättömät resurssit. Tuloksen voi tulkita kuvaavan ongelmaa nykyisessä tavassa sopia terveydenhuollon päätöksenteosta: potilaiden, lääkäreiden ja järjestelmän rahoittamisesta vastaavien käsitykset hoidon tarpeesta eivät ole yhteneväisiä. Vaikuttavuustietoa voitaisiin siis käyttää sekä yli- että alihoitojen vähentämiseen; toisaalta julkilausuttuun terveydenhuollon säännöstelyyn, toisaalta potilaiden riittävän hoidon takaamiseen. Tutkimuksessa esitetään malli (ns. EUnetHTA-ydinmalli), jonka avulla eettisten kysymysten käsittely voidaan integroida osaksi vaikuttavuustiedon hankintaprosessia. Malli konkretisoi niitä arvokysymyksiä, joita vaikuttavuustietoa kerättäessä ja sovellettaessa on huomioitava. Malli esittää useita etiikan menetelmiä, joilla näitä arvokysymyksiä voidaan analysoida, sekä ohjeita eettisen analyysin prosessiksi. Samalla malli osoittaa käytännössä, miksei vaikuttavuustieto voi tarjota tieteellisesti ja poliittisesti neutraalia tapaa ratkaista terveydenhuollon priorisointihaastetta. Mallin käyttö tukee terveydenhuollon arvovalintojen tiedostamista ja tekemistä läpinäkyvästi, tieteellisen tiedon tuella.

Hyvää elämää ei voi mitata rahassa? Tutkielma vaikeasti vammaisen lapsen perheen kunnallisten hyvinvointipalveluiden taloudellisista vaikutuksista

Hyvää elämää ei voi mitata rahassa? Tutkielma vaikeasti vammaisen lapsen perheen kunnallisten hyvinvointipalveluiden taloudellisista vaikutuksista Tarkastelen pro gradussani vaikeasti vammaisen lapsen perheen kunnallisten palveluiden järjestämisen kontekstissa, onko hyvä elämä rahassa mitattavissa. Aloitan tutkimukseni tarkastelemalla hyvä elämä- paradigmojen moninaisuutta ja siirryn sitten tutkimaan, millainen on hyvinvointivaltio Suomi. Keskeisen kiinnostuksen kohteena on, miten sen kunnallisia palveluja järjestetään. Tarkastelen erilaisia yhteiskuntamalleja, vallitsevaa aihetta koskevaa lainsäädäntöä ja sen tulkinnan kautta syntyneitä toimintatapoja. Jatkan tuomalla esiin kunnallisten palveluiden järjestämistä koskevia kansallisia ja globaaleja talouskysymyksiä sekä tarkastelemalla aiempaa tutkimusta taloudellisesta vaikuttavuudesta niin terveydenhuollon, sosiaalihuollon kuin koulutuksen parissa. Kuvaan sen jälkeen kahden hypoteettisen vaikeasti vammaisen lapsen perheen Mäkisten ja Virtasten saamia kunnallisia palveluita. Sitten tarkoituksenani on ”eurottaa” tarinat. Tällä tarkoitan sitä, että tarkastelemalla tarinoissa ilmenevien palveluiden kustannuksia sekä vaikutuksia, voisi olla mahdollista mitata hyvää elämää rahassa. Teen tarinoiden pohjalta myös kustannus-hyötyanalyysin ja vertaan sitten näitä laskentatapoja toisiinsa. Tarina-aineiston keruumenetelmänä käytän eläytymismenetelmää soveltaen sitä siten, että käytän omia kokemuksiani vaikeasti vammaisten lasten perheiden tilanteista luodessani itse kaksi ääripäitä kuvaavaa tarinaa. Perheen aikuisten täysityöllistyminen tai sen estyminen ovat tarinoita erottava tekijä. Työelämään osallistuminen on yleisin suomalaisen hyvän elämän rakennusaine. Laskelmat osoittavat, että hyvän elämän mittaaminen rahassa on mahdollista. Asenteet vaikuttavat päätöksentekoon ja vaikeasti vammaisen hyvä elämä rakentuu useimmin muista lähtökohdista kuin hänen omistaan. Tärkeää on tunnistaa, kenen hyvä elämä-käsityksiin perustuen kunnallisia palveluja järjestetään. Taloudellisen vaikuttavuuden arviointia on tehty sosiaalialalla hyvin vähän ja sen tarve on ilmeinen. Helppokäyttöisten arviointimenetelmien kehittäminen lisäisi niiden käyttöä arjen palvelupäätöksiä tehtäessä.

Maisema-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröijer ja moderni piha

Tutkimuksen aiheena on maisema-arkkitehti Maj-Lis Rosenbröijerin moderni asuinpihasuunnittelu. Tutkimus on tehty maisemantutkimuksen näkökulmasta. Moderni maisemaarkkitehtuuri 1900-luvun loppupuolelta on uusi tutkimusalue Suomessa. Rosenbröijeriä käsitteleviä tieteellisiä tutkimuksia ei ole aiemmin kirjoitettu. Tutkimuksen esimerkkipihoina on neljä pääkaupunkiseudulla sijaitsevaa asuinpihaa, joiden avulla Rosenbröijerin modernin pihasuunnittelun olennaiset piirteet tulevat esille. Esimerkkipihat ovat neljältä vuosikymmeneltä, 1960-1990-luvuilta. Työn teoreettisina menetelminä ovat perinteinen rakennushistoriallinen tutkimus ja puutarhapiirustusten tulkinta. Ensisijaisena tutkimusaineistona ovat Rosenbröijerin tekemät puutarhapiirustukset ja havainnot esimerkkipihojen nykytilasta. Tutkimusaineiston avulla muodostui kuva Rosenbröijerin modernista pihasuunnittelusta, suunnittelutyylistä ja suunnitteluprosessista asuinpihojen yhteydessä. Rosenbröijerin työskentelyssä korostuivat taiteellisuus ja selvä kokonaisvisio suunniteltavasta kohteesta. Suunnittelutyö tehtiin maisemaarkkitehtuurin suunnittelukonventioiden mukaisesti. Esimerkkipihojen tarkastelussa tulivat esille vuosikymmenille ominainen suunnittelu, pihasuunnittelun muuttuminen ammatin ja suunnitelmatehtävien vaatimuksien muuttuessa, Rosenbröijerin oman suunnittelutyön kehittyminen sekä pihasuunnitelmien ja pihojen nykytilan suhde toisiinsa. Tutkimustuloksia voi käyttää hyödyksi puutarhapiirustusten tulkintamenetelmien ja puutarhapiirustuksien avulla tehtävien asuinalueiden piha-alueiden kunnostuksien kehittämisessä ja Rosenbröijeriin kohdistuvissa tutkimuksissa.

Henkilökohtainen on poliittista. Neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta työnjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1975–2005

Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.

Mitä on onnellinen elämä? Mikä on leiri? : sekä muutama muu kysymys Giorgio Agambenille

Kirjallisuusarvostelu