996 resultados para Venäjä - 1500-luku
Resumo:
Parissa kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon muutoksia. Neuvostoliitto hajosi, Suomen talousrakenne muuttui, globalisaatio kiihtyy kasvavalla vauhdilla, viennin kuljetusmuotoihin on tullut muutoksia, mutta yritystoiminta edellyttää pysymistä ajan tasalla. Tässä diplomityössä tutkitaan myynti- ja toimituskanavien valintoja EU:sta Venäjälle tapahtuvissa viennissä. Työssä käytetään Venäjältä saatavaa tietoa, sillä suurimmat lopputulokseen vaikuttavat kuljetuskustannukset kuten kuljetus, tavaran käsittely ja välivarastointi syntyvät Venäjän puolella. Vienti EU:sta Venäjälle on kasvanut koko ajan tasaisella vauhdilla ja muodostanut samalla tavanomaisesta poikkeavia kuljetusmenetelmiä. Suomessa pk-yrityksillä ei ole resursseja perehtyä aiheeseen, mutta koko ajan yhä useammat yritykset harjoittavat kauppaa ohjaamalla tavaran valmistajalta suoraan vastaanottajalle. Silloin tavara on lähetettävä esimerkiksi eurooppalaiselta keskusvarastolta Venäjälle, jolloin säästytään turhista kuljetuksista Suomen kautta. Työssä tutkitaan yleisimpiä käytössä olevia kuljetusmuotoja, rautatiekuljetuksen potentiaalia ja maantiekuljetuksen mahdollisuuksia. Siinä analysoidaan logistisen teorian pääpiirteitä, yritystoiminnan logistisia prosesseja samoin kuin EU:n vientisäädöksiä ja EU:sta lähtevien vientikuljetuksien organisointiongelmia. Käytössäni on logististen prosessien rakenteen metodologia. Työssä suoritetaan vientiprosessin tutkimus ja esitetään suoritetun tutkimuksen tulokset. Tuloksien pohjalta tehdään päätökset.
Resumo:
Venäjällä on hyvin keskeinen asema Suomen sotilaallisissa uhkakuvissa. Neuvostoliiton ajoilta periytynyt käsitys Venäjästä Suomen turvallisuutta uhkaavana tekijänä on kuitenkin ajoittain kyseenalaistettu Venäjän jatkuvasti lähentyessä Eurooppaa. Elokuun 2008 Venäjän ja Georgian väliset sotatoimet Etelä-Ossetiassa voidaankin nähdä eräänlaisena Venäjän merkityksen kehityksen kulminaatiopisteenä, jonka myötä Venäjän uhka-asema on joko jälleen vahvistunut tai jäänyt pysyvämmin taka-alalle. Tutkimuksen kohteena on tarkastella Georgian sodan vaikutuksia Venäjän uhkaan ja merkitykseen valtiollisena toimijana Suomen uhkakuvapolitiikassa. Tutkimuksella on pyritty selvittämään, miten vuoden 2008 Venäjän ja Georgian välinen sota on vaikuttanut Suomen sotilaallisiin uhkakuviin ja Venäjän merkitykseen Suomen turvallisuuspolitiikassa. Tutkimus on toteutettu vertailemalla Suomen valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen sotilaallisia uhkakuvia ja niiden tulkintaa Venäjästä ennen ja jälkeen Georgian sodan, eli vuosilta 2004 ja 2009. Tutkimus on menetelmältään teorialähtöinen sisällönanalyysi, jota ohjaa konstruktivistinen yhteiskuntateoria ja sen teemat uhkakuvien genealogiasta (historiallisesta alkuperästä), habituaatiosta (tottumisesta) ja reifikaatiosta (vahvistuminen ajan kuluessa). Oleellinen osa tutkimusta on myös mahdollisuus uhkakuvien emansipaatioon (muutokseen), joka ei varsinaisesti ole konstruktivismin teema, mutta soveltuu erinomaisesti tutkimukseen. Konstruktivistisen yhteiskuntateorian teemojen kautta toteutetulla vertailulla Suomen sotilaallisista uhkakuvista ja Venäjän merkityksestä Suomen uhkakuvapolitiikassa ennen ja jälkeen Georgian sodan on pyritty selvittämään juuri Georgian sodan aikaansaamia kehityslinjoja. Tutkimuksessa tullaan tutkimusaineiston perusteella siihen johtopäätökseen, että Venäjän uhka-asema on vahvistunut vuosien 2004 ja 2009 välillä, mihin suurin yksittäinen tekijä on ollut juuri Georgian sota. Tutkimusaineiston perusteella on täten havaittavissa Venäjän Suomen turvallisuutta uhkaavan merkityksen konstruktivistisen yhteiskuntateorian mukaista reifikaatiota Georgian sodan seurauksena. Vaikka tutkimusaineistosta nouseekin esiin myös Venäjän uhka-aseman väistymistä tukevia havaintoja, ovat ne kuitenkin painoarvoltaan vähäisempiä ja tulkinnanvaraisempia kuin uhka-aseman vahvistumista tukevat havainnot. Tutkimusaineiston perusteella Suomen uhkakuvat ovat pääpiirteissään pysyneet samansuuntaisina, mutta sotilaallisen uhkan painoarvo uhkakuvien joukossa on kasvanut huomattavasti Georgian sodan jälkeen. Tämä osoittaa omalta osaltaan Venäjän sotilaallisen voimankäytön uhkan kasvua osoittaa Venäjän ollessa ainoa Suomea edes mahdollisesti sotilaallisesti uhkaava tekijä.
Resumo:
Faksimile Juan de la Cosan kartasta vuodelta 1500
Resumo:
Ukrainan tapahtumat vuonna 2014 ovat osoittaneet, kuinka Itä-Eurooppa on edelleen geopoliittisen kilpailun näyttämö. Ukrainan lisäksi Valko-Venäjä ja Moldova ovat viimeisiä entisen Neuvostoliiton maita, jotka eivät ole EU:n tai Naton jäseniä. Tämä artikkeli selvittää, mitkä voimat vetävät näitä maita länteen ja itään. Kansallisilla identiteeteillä, taloussuhteilla, separatistisilla kiistoilla, EU:n laajenemisella ja Venäjän valtapyrkimyksillä on kaikilla roolinsa. Valko-Venäjä tasapainoilee Venäjään tukeutuen. Moldova on ottanut haparoivia askelia kohti länttä, mutta marraskuun 2014 vaalit saattavat kääntää suunnan.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Väitöskirjassa kuvataan aiempaa tutkimusta kattavammin autonomisen Suomen siviiliväestön osallistumista vuosien 1854–1855 sotaan, heidän rakentamaansa meripuolustusjärjestelmää ja vihollisen merenherruuden kiistämistä sekä näiden vaikutusta taisteluiden kulkuun. Siviileiden osallistuminen Suomen sotaan nähdään myös olleen aiemman tutkimuksen osoittamaa merkittävämpi vaikutus Porvoon valtiopäivien kokoon kutsumiselle. Se oli siten eräänlainen verrokkitapahtuma nyt tutkittavalle ajalle. Krimin sodassa siviilihallinto ja lähes spontaanisti toimiva rannikoiden siviiliväestö tuottivat viholliselle henkilö- ja materiaalitappioita sekä hidastivat merkittävästi sen liikkeitä. He kiistivät lännestä iskevän vihollisen meren herruuden etenkin saarronmurtaja-aluksillaan ja suojasivat tehokkaasti merikaupankäyntiin sidottuja investointeja. Suomi vastasi suurelta osin venäläisten ja suomalaisten joukkojen yhteisen vihollisen torjumisen vaatimista hankinnoista, joukkoja ylläpitävästä huollosta sekä sotilaallisen liikkuvuuden vaatimista kuluista ja joutui siksi taloudessaan lähes suoritustilaan. Liitteissä olevilla Suomen rannikot kattavilla karttakuvilla esitetään siviilien luoma oma meripuolustusjärjestelmä. Keisarit kiittivät rannikoiden väestöä laajasta ja merkittävästä osallistumisesta sekä vaikutuksesta sotatoimien kulkuun. Tässä väitöskirjassa todetaan, että näin ansaittu Venäjän turvallisuuspoliittinen luottamus on aiempien tutkimusten osoittamia syitä voimakkaammin vaikuttanut Suomen autonomian voimistumiseen aina vuoteen 1878 asti. Se oli saavutettu Krimin sodassa ja varautumalla edelleen samalla tavalla torjumaan yhteinen vihollinen emämaan luoteisrajan turvaamiseksi. Hypoteesia siviilihallinnon mittavasta satsauksesta sotatoimiin ja Venäjän turvallisuuspoliittisen luottamuksen saavuttamista testataan keräämällä sotatoimien kuvauksia satamakaupunkien historioista, KA:n ja Venäjän laivaston arkistojen sotilasasiakirjoista, Englannin laivaston asiakirjoista sekä tutkimuskirjallisuudesta. Venäjän turvallisuuspoliittista luottamusta suomalaisiin kuvataan keisarin Venäjän kaikkinaisilla kiitoksilla ja luottamusta osoittavilla teoilla. Suomen suhteet Venäjän keisariin nähdään lojaaleina ja pragmaattisina verrattaessa niitä Balttian ja etenkin Puolan venäjänsuhteisiin. Erillisellä koko autonomian ajan kattavalla aikatapahtumagrafiikalla ja sitä kuvailevalla tekstillä esitetään Venäjän ja sen luoteisen reuna-alueen suhteisiin vaikuttaneita tekijöitä ja etenkin Krimin sodan jälkeen tapahtunutta autonomian voimistumista. Siinä Venäjän ulkoiset uhat, sisäpolitiikka sekä turvallisuuspoliittinen luottamus suomalaisiin ovat keskeisiä tekijöitä. Suomi sai Krimin sodan jälkeen Venäjän turvallisuuspoliittisesti luotettavana luoteisena alueena löysät ohjakset voimistaa kansallisvaltiotaan. Sen myötä Suomi pystyisi vieläkin tehokkaammin torjumaan Venäjää uhanneet lännen iskut. Suomi sai siksi Krimin sotaa seuranneena ajanjaksona 1870-luvun lopulle tultaessa kasvaa vahvaksi kansallisvaltioksi. Neuvostoliiton ja Suomen yhteistyö, ystävyys ja avunantosopimus (yya-sopimus) näyttää saaneen nyt tutkittavana olevasta ajasta virikkeitä. Krimin sodan vauhdittaman kehityksen nähdään vuoden 1878 jälkeen jatkuvan niin dynaamisena, että sen luomalla jatkavuuden voimalla oli omalta osaltaan merkitystä taistelussa autonomisen Suomen venäläistämistä vastaan.
Resumo:
Tässä tutkielmassa selvitän Jacopo Tintoretton Susanna-aiheisten maalausten ilmentämää kuvaa naisesta ja vaimosta ja heihin liitettyjä siveellisyyden ihanteita ja uhkia venetsialaisessa 1500-luvun kontekstissa. Maalausten aihe liittyy Vanhan Testamentin apokryfikirjan kertomukseen kauniista ja siveellisestä Susannasta, joka joutui vanhojen miesten ahdistelemaksi miehensä puutarhassa. Aiheesta on tehty historian saatossa useiden eri tekijöiden toimesta monia maalauksia. Tarkasteluni kohteena on neljä maa-lausta, jotka Tintoretto on tehnyt 1550—1575 välisenä aikana. Apokryfikirjan kertomuksen lisäksi olen käyttänyt aikalaiskirjallisuutta, kuten Castiglionen Hovimies-teosta ja Leon Battista Albertin teosta Maalaustaiteesta. Näen maalaukset osana aikakauden visuaalista kulttuuria ja niiden avulla pyrittiin ilmentämään ja kertomaan katsojalle, lähinnä naiselle ja vaimolle, siveellisen ja hyveellisen elämän merkityksiä. Toisaalta teokset on nähtävä myös viihteellisenä ja osin eroottisina maalauksina. Osaltaan eroottisuuteen vaikuttaa teosten alastoman naisen kuvaus. Alastomuus on myös tulkittavissa ilmaukseksi puhtaasta synnittömästä hyveen kuvauksesta. Alastomuus on kuin sielu ja kristillinen usko, jotka ovat kaiken paljastavana ja puhtaina Jumalan edessä. Teosten tilaajat ja tilausten tarkoitus eivät ole tiedossa, joten tulkitsen niiden olleen myös osana avioliiton solmimista, avioliittoteoksina. Teoksissa esiintyy miehiä ja naisia, joten sukupuolella on merkityksensä maalausten sanomassa. Teokset olivat tulkintani mukaan tarkoitettu naisille esimerkiksi ja opastukseksi, joten ne ovat sukupuolittuneet aiheensa perusteella. Susanna yhdistyy myös Venetsian kaupunkivaltioon kuvaten sen sekä siveellistä että siveetöntä puolta. Teokset loivat ja muokkasivat osaltaan naisille, kuten myös miehille, tarkoitettuja käytösmalleja. Metodologisena lähtökohtana olen käyttänyt maalausten tulkitsemista suhteutettuna kertomuksessa ilmeneviin teemoihin. Kertomus on toiminut taustana maalausten tulkin-nalle. Taustalla on ollut myös aikalaiskirjallisuutta. Tutkimuksen kannalta on tärkeää kysyä, miten maalaukset ilmentävät vaimoon ja naiseen liitettyjä siveellisyyden ihanteita ja uhkia? Kysymyksiä tarkastellaan maalausten ja kertomuksen pohjalta jakaen ne maalauksen tarkoituksen ja käytön, avioliiton ja aviovaimon hyveen ja siveellisen nai-sen ihanteiden ja uhkien tarkasteluun. Tarkastelun tuloksena luodaan kulttuurihistoriallinen näkökulma venetsialaiseen 1500-luvun ylhäisönaisen elämään ja hänen siveellisyytensä määrittelyyn. Maalaukset kulttuurisina tuotteina mahdollistavat kulttuurihistoriallisen lähestymistavan. Tutkielmassa yhdistellään kulttuurihistoria, kuvantutkimusta, kerronnallisuudentutkimusta ja sukupuolentutkimusta siveellisyyden merkityksen selvittämiseksi 1500-luvun venetsialaisessa kulttuurissa.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu