L'École laïque (Paris. 1941)

Variante(s) de titre : L'École laïque : organe du Front national de l'enseignement primaire

N.J.K. [Nyländska jaktklubben] 1861 - 1911 : Middag å Societetshuset den 14 juli 1911.

Ruokalista. Musiikkiohjelma.

Aseveljeyden nurjalla puolella : saksalaisten sotavankileirit Suomessa 1941-44

Kirjallisuusarvostelu

Tykistön tulenkäytön kehittyminen VI Armeijakunnan taisteluissa jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941

Tässä tutkimuksessa tutkitaan vertailevalla arkistotutkimuksella VI Armeijakunnan tykistön tulenkäytön kehittymistä Korpiselän hyökkäyksessä sekä Tuulosjoen ja Syvärin ylimenohyökkäyksissä 1941. Päätutkimuskysymyksenä on, miten ja miksi hyökkäysten tukeminen epäsuoralla tulella kehittyi jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana? Alatutkimuskysymyksiä ovat, kuinka hyökkäyksiä tuettiin epäsuoralla tulella, miksi hyökkäyksissä käytettiin epäsuoraa tulta keskitetysti ja sijoitettiinko patteristot tulentehon kannalta oikeisiin paikkoihin. Lisäksi tarkastellaan sitä, millaista aselajien välinen yhteistoiminta oli, lähinnä jalkaväen ja kenttätykistön osalta, huomioitiinko edellisten hyökkäysten toteuttamista ja otettiinko oppia muista taisteluista, lähinnä eri yhtymien alueilla, esimerkiksi keräämällä niistä tietoa hyökkäysvaiheen kuluessa. Tässä tutkielmassa käytetään tärkeimpinä lähteinä Sota-arkistossa olevia sotapäiväkirjoja ja joukko-osastojen esikuntien arkistoja. Julkaistuja kirjoja, muistelmia ja kirjasarjoja (Jatkosodan historia osat 1-3 ja Kenttätykistön historia osat 1 ja 2) käytetään tutkimuksessa pääasiallisesti tukena. Tutkimus on lähinnä kenttätykistötaktinen ja taistelutekninen. Karjalan Armeija hyökkäsi 10.7.1941 VI Armeijakunnan alueella Korpiselkään. VI Armeijakunta jatkoi hyökkäystä kohti Syväriä aina 24.7. saakka, jolloin Karjalan Armeija pysäytti hyökkäyksen Tuulosjoen pohjoispuolelle. 4.9.1941 VI Armeijakunta hyökkäsi Tuulosjoen yli ja jatkoi hyökkäystä Syvärille. Karjalan Armeija tarvitsi sillanpääaseman Syvärin joen eteläpuolelta. Sillanpääasema mahdollisti hyökkäyksen jatkamisen myöhemmässä vaiheessa. Syväri ylitettiin kokonaisuudessaan 5.10. kuluessa ja sillanpääaseman saavuttamisen jälkeen joukot ryhmittyivät puolustukseen. Tutkimuksessa ilmeni, että kenttätykistön käyttö hyökkäyksen tukena kehittyi jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana pääasiallisesti henkilöiden ammattitaidon kehittymisen myötä. Edellisistä hyökkäyksistä otettiin oppia vain armeijakunnan sisällä. VI Armeijakunnan alueella kehitys oli suurta etenkin maalitiedustelun ja ampumatarvikkeiden käytön osalta, mukaan lukien tulenteho. Päämajan joukoilta keräämät sotakokemukset olivat joukkojen käytössä vasta hyökkäysvaiheen jälkeen. Tämä johtui lähinnä hyökkäysvaiheen lyhyestä kestosta.

Viestitoiminta Viipurinlahden ylimenohyökkäyksessä 1941

Pro gradu -tutkielman aiheena on viestitoiminta Viipurinlahden ylimenohyökkäyksessä vuonna 1941. Tutkielma käsittelee IV Armeijakunnan alaisen Viestipataljoona 15:n ja 8. Divisioonan alaisen Viestipataljoona 27:n viestitoiminnan järjestelyjä Viipurinlahden ylimenohyökkäyksessä. 8. Divisioona tarvitsi kaapeliyhteyden Viipurinlahden poikki Lihaniemeen. Viestipataljoona 27 rakensi kolme kenttäkaapeliyhteyttä Viipurinlahden salmen ylitse. Ensimmäinen kenttäkaapeliyhteys ei toiminut, mutta kaksi seuraavaa kenttäkaapeliyhteyttä toimivat. Kenttäkaapelia ei ollut tarkoitettu pitkäaikaiseen yhteyteen vesistössä, joten armeijakunnalle alistettu Viestipataljoona 15 rakensi vielä lisäksi vesikaapeliyhteyden Viipurinlahden poikki, jolloin tarpeettomiksi käyneet kenttäkaapeliyhteydet purettiin. Viestipataljoona 27:n viestitoiminnasta Viipurinlahden operaatiossa ei ole aikaisempaa tutkimusta. Tutkielmassa selvitetään, miten rakennetut viestiyhteydet tukivat IV Armeijakunnan ylimenohyökkäyksen onnistumista. Tutkielmassa tarkastellaan ainoastaan maavoimien viestitoimintaa Viipurinlahden ylimenohyökkäyksessä. Päätutkimuskysymykseen pyritään löytämään vastaus alatutkimuskysymysten avulla, joissa tarkastellaan armeijakunnan ja divisioonien viestitoiminnan toteuttamisperiaatteita, kaapeliyhteyksien rakentamisperiaatteita, vesistön poikittamista kaapelilla, operaation asettamia vaatimuksia viestitoiminnalle ja viestiyhteyksien toteuttamista Viipurinlahden ylimenohyökkäyksessä. Tutkielma on laadullinen eli kvalitatiivinen asiakirjatutkimus. Päätutkimusmenetelmänä käytettiin sisältöanalyysia. Tavoitteena on luoda mahdollisimman tarkka kuva tapahtuneesta tutkielmassa käytettyjen lähteiden perusteella. Tutkielman lähteinä käytettiin Viestipataljoona 15:n ja Viestipataljoona 27:n sotapäiväkirjoja ja taistelukertomuksia Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteestä (entinen Sota-arkisto). Muina lähteinä käytettiin aikaisemmin aiheesta tehtyjä tutkielmia, ennen jatkosotaa julkaistuja ohjesääntöjä, jatkosodan aikaista viestitoimintaa käsitteleviä teoksia sekä Jatkosodan historia -teossarjaa. Ensisijaisena lähteenä käytettiin primäärilähteitä. Aineiston perusteella päädytään siihen tulokseen, että Viestipataljoona 27 ei olisi selvinnyt ilman armeijakunnalta saatua tukea kaapeliyhteyden rakentamisesta Viipurinlahden poikki. Kaapeliyhteyden rakentaminen Lihaniemeen oli tärkeää, koska divisioona piti liittää viestiverkkoon ja pelkät radioyhteydet ylä- ja alajohtoportaisiin eivät olisi mahdollistaneet johtamista. Ylimenohyökkäyksen viestitoiminta jakautui kolmeen vaiheeseen. Ylimenon valmisteluissa käytettiin lähetti- ja tapaamisyhteyksiä, ylimenohyökkäyksessä lähetti- ja radioyhteyksiä ja jatkamisessa ylimenohyökkäyksen jälkeen kaapeliyhteyksiä.

”Tätä työtä tehdään Suomen suvun historiassa vain yhden kerran”. Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan opettajaleiri suomalaisten ja itäkarjalaisten kohtaamisen paikkana 1941 – 1944

Tutkimus käsittelee suomalaisten ja itäkarjalaisten suhdetta Itä-Karjalan miehityksen aikana 1941 – 1944. Lähestyn aihetta Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan opettajaleirin kautta. Leirillä opiskeli joulukuun 1941 ja elokuun 1944 välisenä aikana yli sata itäkarjalaista opettajaa Paltamossa, Jämsässä ja Raumalla. Koulutuksen tavoitteena oli antaa opiskelijoille suomalaisen kansakoulunopettajan pätevyys ja kasvattaa heistä suursuomalaisen aatemaailman omaksuneita opettajia Suomeen liitettävän Itä-Karjalan tarpeisiin. Tutkimuksen lähdeaineistona on opettajaleirin arkistoksi kutsuttu aineistokokonaisuus. Tarkastelen tutkimuksessa suomalaisten ja itäkarjalaisten suhteita sotilashallinnon kontekstissa. Tutkimuksessa käsitellyt suomalaiset olivat miehityshallinnon edustajia, itäkarjalaiset taas miehitetyn alueen asukkaita ja vihollismaan kansalaisia. Tämä valtasuhde määritteli pitkälti sen, miten he toisensa näkivät. Perinteisen sotahistorian sijaan tutkimukseni sijoittuu pikemminkin uuden sotahistorian kenttään. Varsinaisten sotatapahtumien sijaan tutkimus keskittyy siihen, millaiselle ajatusmaailmalle Itä-Karjalan sotilashallinto rakentui. Tutkimus rakentuu kolmen tapahtumasarjan ympärille. Helmikuussa 1942 leirin opiskelijat järjestivät Leninin kuolinpäivänä mielenilmauksen, jonka seurauksena useita leirin opiskelijoita lähetettiin keskitysleireille. Käsittelen tapahtuman yhteydessä opettajaleiriä miehitysvallan välineenä ja opiskelijoiden mahdollisuuksia vastarintaan. Kesällä 1942 Mikko Karvosen itäkarjalaisesta opettajasta kertovan romaanin Heräävän elämän maa julkaisu herätti opettajaleirillä suuttumusta. Käyn leiriläisten reaktion kautta läpi kansallisuuden ja rodun merkitystä suomalaisten ja itäkarjalaisten suhteen pohjana. Viimeisessä käsittelyluvussa tutkin sitä, mitä sodan päättyminen ja opettajaleirin lakkauttaminen merkitsivät sen opettajille ja opiskelijoille. Sotilashallinnon ja opettajaleirin työ perustui siihen ajatukseen, että Itä-Karjala liitettäisiin sodan jälkeen Suomeen. Tämän takia itäkarjalaisia kohdeltiin ennen kaikkea tulevina suomalaisina. Opettajaleirin opiskelijat tuottivat pettymyksiä, koska heidän taivuttamisensa Suur-Suomi -ajatuksen puolelle oli ennakkoon ajateltua vaikeampaa. Heissä nähtiin myös kielteisiä piirteitä, jotka tulkittiin venäläisen kulttuurin vaikutuksiksi. Leirillä ajateltiin, että syntyperänsä takia opiskelijoista voisi tulla hyviä suomalaisia, mutta heidän piti oppia vihaamaan ”ryssää” ja pääsemään irti venäläisyyden vaikutuksista. Suomen vetäytyminen Itä-Karjalasta teki tyhjäksi haaveet Suur-Suomen luomisesta. Osa leirin entisistä opettajista ja Suomeen jääneistä opiskelijoista jatkoi yhteydenpitoa sodan jälkeenkin. Leiriläisiä yhdistivät yhteiset kokemukset, mutta etenkin leirin johtajan Matti Koskenniemen toiminnassa näkyi myös tavoite pitää kiinni ajatuksesta, että opettajaleirin työ ei ollut mennyt hukkaan. Sodan jälkeisessä Suomessa Itä-Karjalan miehitys haluttiin yleisesti unohtaa, mutta säilyttämällä ja kartuttamalla opettajaleirin arkistoa Koskenniemi piti kiinni oikeudesta omaan tulkintaansa siitä, mistä opettajaleirissä oli ollut kyse.

Rannikkoiskujoukkojen koulutus 1940-1941 : rannikkoiskujoukkojen kehitys talvisodan sotakokemusten perusteella Hangon alueella maaliskuusta 1940 - joulukuuhun 1941

Tässä tutkimuksessa olen pyrkinyt saamaan selville Hangon taisteluiden aikaiseen rannikkoiskujoukkojen koulutuksen aloittamiseen vaikuttaneet tekijät, koulutuksen sisällön ja mitä kokemuksia rannikkoiskujoukkojen käytöstä saatiin Hangon taisteluihin liittyen. Tutkimuksen painopiste on rannikkoiskujoukkojen koulutuksessa; mitä käskettiin kouluttaa, mitä koulutettiin, miten koulutettiin, oliko ennen koulutuksen aloittamista ohjeistettu miten tehtävät saaristo olosuhteissa tullaan toteuttamaan ja oliko olemassa ohjesääntöjä tai muita ohjeita, joiden perusteella koulutus aloitettiin ja toteutettiin. Näkökulma tässä tutkimuksessa on koulutuksellinen, jota tukee taktiikan ja käyttöperiaatteiden tarkastelu. Tutkimus on rajattu ajallisesti käsittämään ajanjaksoa, joka alkaa tilapäisen taistelukoulu ”Pyöriäisen” perustamisesta, ja päättyy hetkeen, jolloin 32. Pioneeripataljoonan 3. Pioneerikomppania siirrettiin seuraavaan tehtävään.