Keille yliopiston portit avautuvat? Tutkimus suomalaisiin yliopistoihin ja eri tieteenaloille valikoitumisesta 2000-luvun alussa

Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisiin yliopistoihin valikoitumista 2000-luvun alussa. Tarkastelu pohjautuu yliopistoon hakeneiden, opiskelemaan hyväksyttyjen ja opiskelupaikkaa ilman jääneiden taustojen vertailuun. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten koulutuksellinen tasa-arvo toteutuu opiskelemaan pääsyssä. Erityistä huomiota kiinnitetään sukupuolten, eri-ikäisten, sosiaalisten ryhmien sekä eri alueella asuvien opiskelijavalinnoissa pärjäämiseen. Lisäksi pohditaan, millaiset taustatekijät ovat yhteydessä opiskelemaan pääsyyn ja miten suomalainen yliopistokenttä on lohkoutunut yliopistoittain ja aloittain hakijoiden ja sisään päässeiden taustojen perusteella. Tutkimuksen pääaineistona on henkilöpohjainen rekisteriaineisto, joka on laadittu valtakunnallisen hakijarekisterin (HAREK) ja Tilastokeskuksen yhteistyönä. Aineisto käsittää 40 %:n satunnaisotoksen vuonna 2003 suomalaisiin yliopistoihin hakeneista (N = 55 790). Aineiston muuttujat kuvaavat hakijoiden taustoja, elämäntilannetta, aiempaa koulutusta ja lapsuudenperheen asemaa. Tutkimuksessa hyödynnetään lisäksi kokonaisjoukosta muodostettua taulukkoaineistoa (N = 139 668). Yliopistoihin hakevat eivät ole yhtenäinen ryhmä. Vaikka suurin osa hakijoista oli nuoria, oli joukossa myös varttuneempia hakijoita, jotka olivat ehtineet hankkia koulutusta ja muuta elämänkokemusta. Päävalinnat toimivat siten myös aikuishakijoiden hakuväylänä; erillisvalintoja eivät hyödynnä läheskään kaikki, joilla siihen olisi mahdollisuus. Klusterianalyysin avulla hakijoista voitiin erottaa neljä ryhmää: 1) nuoret ylioppilaat, 2) toisen tutkinnon suorittajat, 3) koulutuspääoman kartuttajat sekä 4) aikuiset lisäkouluttautujat. Opiskelemaan pääsyyn vaikuttavia tekijöitä analysoitiin logistisen regressioanalyysin avulla. Analyysin mukaan hakijan iällä oli muista taustatekijöistä riippumaton vaikutus opiskelemaan pääsyyn niin, että todennäköisyys päästä yliopistoon vähenee hakijan iän kohotessa. Parhaiten opiskelemaan pääsivät kaikkein nuorimmat, alle 20-vuotiaat hakijat, jotka siis useimmiten ovat saman kevään ylioppilaita. Vanhemmille hakijoille oli usein kertynyt jo koulutusta, mutta aiemmat tutkinnot paransivat sisäänpääsyn mahdollisuuksia vain, mikäli ne olivat korkea-asteelta. Alemmilla ammatillisilla tutkinnoilla oli pikemminkin opiskelemaan pääsyä heikentävä vaikutus. Myös se, mitä hakija oli tehnyt ennen valintakokeita, vaikutti sisäänpääsyn mahdollisuuksiin. Parhaiten valinnoissa pärjäsivät päätoimiset opiskelijat, heikoiten työttömät hakijat. Vaikka miesten hyväksymisprosentit olivat keskimäärin korkeammat kuin naisten, sukupuoli ei osoittautunut itsenäiseksi opiskelemaan pääsyä selittäväksi tekijäksi. Naisten huonompi pärjääminen valinnoissa selittyykin pitkälti sukupuolten eriytyneillä alavalinnoilla. Naisten suosimat alat kun ovat pääsääntöisesti vaikeapääsyisempiä kuin miesten. Tutkimuksessa selvisi myös, että kaupunkilaisuus lisäsi todennäköisyyttä tulla hyväksytyksi. Toisaalta opiskelemaan pääsy erosi myös asuinmaakunnittain, mikä kertoo lähinnä siitä, että eri yliopistojen sisäänpääsyasteissa on varsin suuria eroja. Yliopistojen lohkoutuminen hakijoiden sosiaalisen taustan mukaan oli paljon selvempää kuin alojen. Kaikki pääkaupunkiseudun yliopistot – lukuun ottamatta Teatterikorkeakoulua – luokittuivat isän asemalla mitaten elitistisiksi. Matalimmista taustoista haettiin Lapin, Joensuun ja Vaasan yliopistoihin. Alojen paikka elitistisyyskansanomaisuus -ulottuvuudella vaihteli suuresti yliopistoittain. Teknillistieteellinen, matemaattis-luonnontieteellinen ja kauppatieteellinen ala sijoittuivat kuitenkin keskimääräistä ylemmäs, kun taas kasvatustiede ja farmasia olivat kansanomaisimpia hakukohteita. Opiskelijaksi valikoitumisen peruselementit toistuivat myös tässä tutkimuksessa: koulutetuimpien ja hyvässä asemassa olevien vanhempien jälkeläiset saivat opiskelupaikan useammin kuin muut. Yliopistolaitoksessa vuosikymmenten saatossa toteutetut rakenteelliset muutokset eivät siis ole muuttaneet valikoitumisen peruslinjaa, joskin uutena huomiona nousi maanviljelijöiden jälkeläisten hyvä valinnoissa pärjääminen. Maanviljelijäperheestä tulevien opiskelemaan pääsyn todennäköisyys oli kaikkein suurin.

"Nakertajia" vastaan : nuoret upseerit maanpuolustushengen puolustajina

Tutkimukseni tavoitteena oli kuvata ja tulkita poliittisen ilmapiirin vaikutusta kansalaisten maanpuolustushenkeen 1970 – luvulla. Tälle ajalle tyypillinen vasemmistolainen ja pasifistinen ajattelu näkyivät muun muassa sotilaspassien julkisina polttamisina ja kutsuntatilaisuuksien häiritsemisinä. Koulujärjestelmän organisaatiouudistus nähtiin mahdollisuutena viedä tätä vasemmistolaista aatetta eteenpäin. Kadettikunta oli ajan hermolla. Toiminnan terävöittämiseksi Kadettikunnan hallitus päätti perustaa vuonna 1970 ”maanpuolustusaatteellisen jaoston”. Jaoston tehtävänä oli suunnitella tehokas piiriorganisaatio ja toimintamuotoja välittömiä vastatoimia varten. Haminan kadettipiiri oli jäsentiedotteessaan määritellyt ”Nakertajiksi” henkilön, järjestön tai muun vaikuttajan, joka tietoisesti toimii maanpuolustuksen vastaisesti. Tiedote joutui ”vääriin” käsiin ja sosialidemokraattisen puolueen kansanedustaja Seppo Tikka teki vuonna 1974 asian johdosta eduskuntakysymyksen. Kysymys sai laajaa julkisuutta tiedotusvälineissä ja näin sana ”Nakertaja” tuli suomalaisille tunnetuksi. Tutkimusmenetelmänä on kirjallinen tutkimus, jota tuetaan haastatteluilla. Vuonna 1970 Kadettikunta perusti maanpuolustusaatteellisen jaoston. Seuraavana vuonna maanpuolustusaatteellinen työ laajeni jo valtakunnalliseksi ja vuonna 1972 toiminta oli jo ”jalkautunut” laajemmalla rintamalla kadettipiireihin. Jo muutamien vuosien kuluttua opettajia ja koululaisia osallistui Kadettikunnan järjestämiin tilaisuuksiin vuosittain jopa 20.000–60.000. Aineiston perusteella päädytään siihen tulokseen, että Kadettikunnan oikeaaikainen, nopea, määrätietoinen ja suunnitelmallinen toiminta maanpuolustushengen puolustajana oli merkittävä tekijä niin puolustusvoimien kuin koko yhteiskunnan näkökulmasta katsoen.

Kouluikäisten liikuntasuhde luupin alla - kyselytutkimus 6.- ja 9.-luokkalaisille

Miten ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin? Kysymys on helppo asettaa, mutta siihen on käytännössä melkoisen vaikea vastata. Tämä kysymys on askarruttanut myös tutkijoita pitkään. Lasten ja nuorten ohjatusta, pääosin urheilu- ja liikuntaseuroissa tapahtuvasta liikunnasta tiedetään paljon niin sukupuoli- ja ikäjakauman suhteen kuin harrastamisen lajivalikoiman ja intensiteetin suhteen. Sen sijaan liian vähän on tietoa siitä, mistä koostuu muu fyysinen aktiivisuus, omaehtoinen ja omatoiminen1 liikunta ja erityisesti mitkä tekijät kannustavat sekä omaehtoiseen että ohjattuun liikuntaan, mitkä puolestaan estävät sen. Lisää tietoa tarvitaan erityisesti siitä, miten lapset ja nuoret itse käsittävät liikunnan merkityksen niin subjektiivisena kokemuksena kuin heidän terveyttään edistävänä tekijänä. Edellä kuvattujen tekijöiden tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta löydetään keinoja edistää lasten ja nuorten hyvinvointia liikunnan avulla. Näistä lähtökohdista käsin lähestyimme lapsia ja nuoria kyselyin eri puolella Suomea ja saimme kerättyä kokoon kattavan ja suomalaisten lasten ja nuorten liikkumisen laaja-alaisen tarkastelun mahdollistavan aineiston. Kysely oli kieltämättä melkoisen melko pitkä ja raskas, mikä käy ilmi myös lapsilta ja nuorilta saamastamme palautteessa. Joten suuri kiitos kuuluu kaikille kyselyyn osallistuneille lapsille ja nuorille. Haluamme osoittaa lämpimän kiitoksen myös osallistuneiden koulujen rehtoreille ja opettajille, joiden panos aineistonkeruussa osoittautui yksittäisten vastaajien kohdalla hyvinkin ratkaisevaksi, kuten erään pojan vastauksesta käy ilmi: ”…Nää asiat ei kuulu teille, mut valitettavasti ope käski mun tehä tän testin!!!” Haluamme ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin. Vaikka tai nimenomaan koska tavoitteemme on näin suureellinen, haluamme iloita jo pienestäkin saavutetusta voitosta: ”…Kiitän kyselystä, koska sain lisää vinkkejä ja kiinnostusta liikuntaa kohtaan, vaikka en siinä hirveän hyvä olekaan.” Tutkimustiimillemme oli ilo huomata, että kysely jo itsessään oli joidenkin kohdalla herättänyt ajatuksia ja saanut pohtimaan omaa liikkumista ja terveyttä. Lapsille ja nuorille kyselyihin vastaaminen on tuttua, joillekin jopa kyllästymiseen saakka, minkä saimme myös palautteenannosta huomata. Palautteista oli tulkittavissa myös varautuneisuutta kyselyitä ja etenkin niiden merkitystä ja vaikuttavuutta kohtaan. Usein kyseltiin, että ”Miksi näitä tehdään?” ja ”…ihan kivaa että välitätte toisten ajatuksista, mutta mitä te teette tällä tiedolla?”. Tässä kommentissa osutaan asian ytimeen, mitä me teemme näillä tiedoilla? Miten me varmistamme sen, että kysely ei jää vain kyselyksi muiden rinnalla, vaan tuloksista hyötyvät niin lasten ja nuorten kanssa toimivat kuin lapset ja nuoret itse? Kyselymme on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa toteutettavaa hanketta Kouluikäisten liikuntasuhde luupin alla: Tieto, taito ja tunne osana liikuntasuhdetta, missä tarkastellaan suomalaisten lasten ja nuorten liikuntaa ja liikuntasuhdetta laaja-alaisesti eri tutkimusaineistoja ja -menetelmiä hyväksikäyttäen ja mikä tärkeintä; lapset ja nuoret osallistaen. Hankkeen päätavoitteena on tutkimustiedon jalkauttaminen käytäntöön. Tämä tarkoittaa konkreettisten työvälineiden kehittämistä niin kunta-, koulu-, perhe- kuin yksilötasollekin. Tässä tehtävässä kyselymme toimii pohjatyönä. Käsissäsi on kyselymme perusraportti, jossa on esitetty tiivistetysti keskeiset kyselyn tulokset. Kyselystä saatua tutkimustietoa lasten ja nuorten liikunnasta jalkautetaan käytännön tasolle muun muassa kunta- ja koulukohtaisten raporttien avulla, joita on mahdollisuus tilata myös aihealueittain räätälöityinä. Näin pyrimme vastaamaan haasteeseen tutkimuksen konkreettisesta vaikuttavuudesta.

Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys ja työllisyys Kaakkois-Suomen työmarkkinoilla 2000-luvun lopun taantuman ympärillä

Tässä raportissa on selvitetty korkeakoulututkinnon suorittaneiden henkilöiden työttömyyttä Kaakkois-Suomessa vuonna 2008 käynnistyneen taloustaantuman ympärillä. Tarkastelu ulottuu tammikuuhun 2012 saakka. Raportin tietoaineisto on koottu työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastojärjestelmästä sekä Tilastokeskuksen työssäkäynti- ja koulutustilastoista. Vaikka korkeakoulutettujen ja erityisesti ylemmän korkeakouluasteen suorittaneiden työttömyys kasvoi taantumassa ja sen hellitettyäkin on pysynyt aiempaa korkeammissa luvuissa, korkeakoulutettujen työttömyys suhteessa työvoimaan on edelleen keskimäärää alempi. Taantuma on kuitenkin nostanut Kaakkois-Suomen korkeakoulutettujen työttömyyttä uudelle, taantuman alkuun verrattuna korkeammalle tasolle. Vaikka työttömyys hellitti taantuman huipun jälkeen, tammikuussa 2012 Kaakkois-Suomessa oli sekä alemman että ylemmän korkeakouluasteen työttömiä työnhakijoita lähes kolmannes enemmän kuin ennen taantumaa tammikuussa 2008. Samalla ajanjaksolla kokonaistyöttömyys (ilman lomautettuja) kasvoi n. 11 %. Kaakkois-Suomessa on nähtävissä, että nuoret korkeakoulutetut eivät aina sijoitu sujuvasti työmarkkinoille, vaikka heidän tilanteensa onkin parempi kuin esimerkiksi keskiasteen tutkinnon suorittaneiden. Korkeakoulutettujen työttömyyden lisäys painottuu jonkin verran nuorimpiin ikäluokkiin, erityisesti ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneissa. Tätä voi tulkita niin, että työmarkkinoille sijoittuminen on hieman vaikeutunut.

Itseoppineet kirjoittajat, kirjeenvaihdon kulttuuri ja kirjeet egodokumentteina. Tutkimus Janssonin laivuriperheen kirjeenvaihdosta 1860- ja 1870-luvulla

Itseoppineiden kirjoittajien tutkimus on 1900-luvun lopulta, Suomessa erityisesti 2000-luvun alusta, luonut uutta näkökulmaa tavallisten, julkisen elämän ulkopuolella toimivien ihmisten arjen, ajatusmaailman ja kirjoittamisen tapojen tutkimukseen. Systemaattinen arkistoaineistojen kartoitus ja keruut ovat osoittaneet, että jo ennen kansakoululaitoksen vakiintumista myös suomalaisella maaseudulla ihmiset saattoivat hankkia itselleen kirjoitustaidon ja käyttää sitä aktiivisesti. Kustavilaisen laivuri Simon Janssonin (1812–1887) ja Wilhelmina Janssonin o.s. Widbomin (1810–1892) koulutielle lähetetyille pojilleen lähettämät kirjeet 1860- ja 1870- luvuilta ovat säilyneet A. W. Jahnssonin arkistossa SKS:n kirjallisuusarkistossa. Kirjeet ovat suomen- ja ruotsinkielisiä. Kirjeiden kautta on selvitetty, minkälaisia mahdollisuuksia säätyyhteiskunnan murtuminen avasi säätyläistön ulkopuolella oleville ihmisille ja minkälaisia taloudellisia ja sosiaalisia resursseja käyttäen koulua käymättömät vanhemmat onnistuivat siirtämään poikansa yliopistokoulutuksen kautta säätyläistöön. Kirjeitä on tarkasteltu egodokumentteina, historian lähteinä, joissa ihmiset kertovat itse omasta elämästään ja ajatuksistaan. Hollantilaisen historioitsija Jacques Presserin luoma ja mm. Rudolf Dekkerin kehittämä egodokumentti-termi käsittää kirjeiden lisäksi omaelämäkerrat, muistelmat ja päiväkirjat. Näkökulma yhdistää historiantutkimukseen mm. kirjallisuustieteen käsitteitä. Yksityisluontoisten tekstien kautta voidaan tutkia sitä, minkälaisia mahdollisuuksia sosiaalinen tila tiettynä aikana tarjoaa. Ne tarjoavat tavan tutkia ihmisten arkea, sosiaalisia suhteita ja paikallisyhteisöä, tavoitteita ja keinoja niiden saavuttamiseen sekä ajatusmaailmaa. Yhden perheen kirjeenvaihdon kautta on tarkasteltu niitä mahdollisuuksia ja rajoituksia, joita kirjeenvaihdon käyttämisellä tutkimuksen materiaalina on egodokumenttien kentässä. Kirjeitä on tutkittu osana kirjeenvaihdon kulttuuria. Siihen kuuluvat itse kirjeiden sisällön lisäksi luku- ja kirjoitustaito, kirjekulttuurin oppiminen ja sen konventiot sekä kirjoittamisen materiaaliset edellytykset. Britt Liljewallin tutkimuksia soveltaen Janssonin perheen kirjeenvaihtoa on tarkasteltu sen rituaalisen, informatiivisen, sosiaalisen ja normeja välittävän funktion kautta. Kirjeenvaihdossa esille tulevien aihepiirien joukosta on nostettu esiin viisi keskeisintä: arki ja siihen liittyvä perheen sisäinen huolenpito; koulutus ja siihen liittyvät toiveet ja pettymykset; uskonto: sosiaaliset suhteet ja verkostot sekä viimeisenä terveys, sairaus ja kuolema. Kirjeiden kautta on tutkittu yhteistöllistä tiedonvälitystä ja sitä, ketkä henkilöt ja minkälaiset aiheen ovat kirjeiden uutisoinnissa keskeisiä.

Opiskelijat kulutusyhteiskunnan imussa – opiskelevien, työttömien ja työssäkäyvien nuorten kulutustottumukset 2000-luvun Suomessa

Nykyajan nuoret ovat kasvaneet kulutusyhteiskunnassa. Nuoret kokevat kulutuksen arkipäiväisenä toimintona, jonka avulla ilmaistaan itseään. Nuorten kulutusmahdollisuudet kuitenkin vaihtelevat pääasiallisen toiminnan mukaan. Nuorten kulutusresursseja määrittää sosioekonomisen aseman ohella kulutukseen vaikuttavat taustatekijät, kuten elämänvaihe, sukupuoli ja tulot. Suomalaisista perustutkintoaan suorittavista korkeakouluopiskelijoista yli 80 prosenttia on alle 30-vuotiaita. Opiskelijoiden toimeentulo koostuu useista eri tulolähteistä. Opintorahan ja asumislisän lisäksi tärkeä tulonlähde on palkkatulot. Työssäkäynti on yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa yleistä, sillä yli 60 prosenttia on opintojen ohessa työsuhteessa. Tutkielmassa tarkastellaan 18–29-vuotiaiden suomalaisnuorten euromääräistä kulutusta elintarvikkeisiin, alkoholiin sekä kulttuurin ja vapaa-ajan palveluihin. Eri sosioekonomisessa asemassa olevien nuorten kulutusta verrataan toisiinsa, minkä lisäksi tutkitaan eroavatko päätoimisten ja työssäkäyvien opiskelijoiden kulutusrakenteet toisistaan. Tutkielmassa haluttiin selvittää poikkeaako opiskelijoiden kulutus muiden nuorten kulutuksesta ja kuinka työssäkäynti vaikuttaa opiskelijan kulutuskäyttäytymiseen. Tutkielmassa käytettiin Tilastokeskuksen kulutustutkimusaineistoa vuodelta 2006. Alle 30-vuotiaita kotitalouksia oli aineistossa 569, joka on myös tutkielman tutkimusosiossa käytetty tapausmäärä. Aineistoa analysoitiin taulukoiden ja kuvioiden sekä varianssianalyysin avulla. Tulokset osoittivat, että valittuihin kulutusryhmiin kulutetaan eri tavalla eri kotitaloustyypeissä. Myös käytettävissä olevat tulot selittivät nuorten kulutusta. Sosioekonomisella asemalla tai sukupuolella ei tässä tutkimuksessa ollut riittävän selkeää vaikutusta kulutuskäyttäytymiseen. Opiskelijat kuluttivat suhteessa muihin nuoriin suhteellisesti eniten rahaa kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluihin. Alkoholia kuluttivat opiskelijoita enemmän vain ammatissa toimimattomat nuoret. Elintarvikemenot olivat opiskelijoilla keskitasoa. Päätoimisiin opiskelijoihin verrattuna työssäkäyvillä opiskelijoilla kulutusedellytykset paranivat lisääntyneiden ansiotulojen myötä, mikä näkyi elintarvikemenojen laskuna ja alkoholin kulutuksen nousuna. Opiskelijakotitalouksien taloudellinen asema osoittautui muita kotitalouksia heikommiksi, vaikka opiskelijat eivät tässä tutkimuksessa omaksi sosioekonomiseksi ryhmäksi nousseetkaan. Kaiken kaikkiaan opiskeluelämänvaihe näyttäytyy tämän tutkielman valossa vapaalta, itsenäiseltä ja ainutlaatuiselta vaiheelta nuoren elämässä.

Nuoruus on kuulemma kaikkien parasta aikaa – mitenkähän helvetin vaikeeta sitä on vanhana? Kiroilu eri vuosikymmenten kotimaisissa nuortenelokuvissa

Tässä pro gradu -työssä tutkitaan kiroilua 1940-, 1960-, 1980- ja 2000-luvun kotimaisissa nuortenelokuvissa. Tutkimusaineistoon kuuluu yhteensä kahdeksan elokuvaa eli kaksi kultakin vuosikymmeneltä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä kirosanoja elokuvissa käytetään ja miten erilaiset sosiolingvistiset taustamuuttujat eli kiroilijan ikä, sukupuoli ja sosiaalinen asema vaikuttavat kiroilun määrään ja laatuun. Lisäksi tutkitaan kirosanojen syntaktista käyttöä eli sitä, millainen asema kirosanoilla on lauseissa. Lopuksi luodaan katsaus kiroilun tehtäviin eli siihen, millaisissa tilanteissa kirosanoja käytetään eri vuosikymmenillä. Pro gradu -työn tavoitteena on selvittää, millä tavalla kiroilun määrä ja laatu vaihtelevat eri vuosikymmenten välillä. Tutkimuksen taustalla on ajatus siitä, että elokuvien kieli mukailee parhaansa mukaan todenmukaista puhekieltä. Keskeisin pro gradu -työssä käytettävä lähdeteos on Lars-Gunnar Anderssonin Fult språk: svordomar, dialekter och annat ont. Tutkimuksessa hyödynnetään Anderssonin mallien pohjalta luotuja analysointimenetelmiä, joilla on keskeinen rooli varsinkin kiro-sanojen syntaktisen käytön ja kiroilutilanteiden analyysissa. Kirosanat jaotellaan tutkimuksessa syntaktisen asemansa mukaan kolmeen ryhmään: itsenäisiin, löyhästi lauseeseen liittyviin ja rakenteellisesti lauseeseen liittyviin kirosanailmauksiin. Kiroilutilanteet jaetaan kuuteen eri kategoriaan, jotka ovat fyysinen kipu, psyykkinen kipu, viha/inho, yllättyminen, kieltäminen ja ilo. Tutkimuksen perusteella elokuvissa esiintyvien kirosanojen frekvenssi kasvaa huomat-tavasti 1940-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Samalla kiroilun tyyli muuttuu karkeam-maksi. Sen sijaan kiroilun sosiolingvistiset erot ovat elokuvien välillä pieniä: kaikilla vuosikymmenillä ahkerimpia kiroilijoita ovat nuoret pojat, mutta myös tytöt ja miehet kiroilevat silloin tällöin. Sen sijaan naisten ei kuulla kiroilevan kuin kahdessa elokuvassa ja niissäkin harvoin. Niin ikään kirosanojen syntaktinen analyysi osoittaa, että kirosanoja käytetään melko samalla tavalla eri vuosikymmenillä – esiintymät vain ovat moninkertaistuneet, ja eri sanoja suositaan. Huomionarvoista on, että uusissa elokuvissa kiroillaan kaikenlaisissa tilanteissa, mutta vanhemmissa elokuvissa kiroilua käytetään lähes yksinomaan negatiivisten ja voimakkaiden tunteiden ilmaisemiseen. Tutkimus vahvistaa yleistä käsitystä kirosanojen affektiivisen tehon laimenemisesta.

Vieraannuttavat vieraskirjailijat- käsiteanalyyttinen tutkimus maahanmuuttajakirjallisuuden (lajista)

Tässä pro gradu-tutkielmassa tarkastelen kriittisesti maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitettä ja tässä käsitteessä kielellistyvää ilmiötä. Tutkimuksen teoreettista pohjaa leimaa jälkikolonialistinen tutkimusote ja keskeisimpänä tutkimusmenetelmänä on käsiteanalyysi. Tutkielman aineisto koostuu tutkimushavaintoja tukevista teoreettisista ja journalistisista teksteistä sekä kaunokirjallisesta aineistosta, jonka tarjoamiin esimerkkeihin käsitteen dekonstruktiota peilataan. Tutkielman kaunokirjallinen valikoima sisältää kaunokirjallisia teoksia kuudelta Suomessa 2000- ja 2010-luvulla suomen kielellä julkaisseelta maahanmuuttajataustaiselta kirjailijalta. Käsiteanalyyttisesta tutkimusotteesta huolimatta tutkielma ei tähtää maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitteen käsitteellistämiseen vaan ilmiön ja käsitteen merkityksellistymisen sekä käsitteellistämisen tarpeen problematisointiin. Käsiteanalyysin perustana on sanatason dekonstruktio (yhdyssanajohteen käsiteosasten tarkastelu merkitystasolla), joka tukeutuu kotimaisessa kirjallisuustieteessä jo esitettyihin käsitteellistämisen työhypoteeseihin (esim. Eila Rantonen 2006 ja 2010). Tutkimuksen agendana on maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitteen avulla tapahtuvasta tarpeettomasta ja perusteettomasta erillistämisestä luopuminen, mutta tutkimuksessa arvioidaan myös käsitteen loogiseen perusmuotoon palauttamisen ja uudelleen haltuun ottamisen mahdollisuuksia. Aineiston maahanmuuttajakirjallisuuden (lajiin) nyt luettuja teoksia tarkastellaan toiseuttavasta lajista pois luettuina siten, että niiden kirjallisuudellisuus (joka tässä tutkimuskontekstissa näyttäytyy vieraannuttavana monikielisyytenä) asetetaan luentojen keskiöön. Tutkielma osoittaa maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitteen moniongelmaisuuden ja perusteet tästä toiseuttavasta käsitteestä luopumiselle. Maahanmuuttajakirjallisuuden (lajiksi) nyt kutsutun ilmiön käsitteellistämisestä ei ole johdettu riittävän kattavaa kielellistä sopimusta ja siksi käsitteen käyttö on epämääräistynyt. Maahanmuuttajakirjallisuuden (laji) ei täytä kirjallisuustieteellisen lajijaottelun määreitä, sillä (lajiin) lukemista määrittää ainoastaan tekijän maahanmuuttotaustaisuus eikä lajia luonnehtiva, toisinnettava piirrejoukko (esim. kieli, muoto, rakenne ja tematiikka). Vaikka (laji) ehdottaa suppeaa maahanmuutto- ja tekijäkeskeistä luentaa, aineiston kaunokirjalliset teokset eivät muodoltaan, rakenteeltaan tai tematiikaltaan olennaisesti eroa muusta kansallisesta aikalaiskirjallisuudesta. Erillistämisen tarpeelliseksi kokeminen ja kolonialistinen toiseuttamisen halu estävät maahanmuuttajakirjallisuuden (lajin) käsitteestä luopumisen.

Comparação dos estados nutricionais dos alunos do ensino medio da cidade de Los Angeles VIII. Região de Bio-Bio, Chile : (1991-2000)

Universidade Estadual de Campinas . Faculdade de Educação Física

Seleções olimpicas de basquetebol feminino do Brasil (2000 e 2004) : correlação entre variaveis tecnicas e fisicas

Universidade Estadual de Campinas . Faculdade de Educação Física

"Sacando" o voleibol : do amadorismo a espetacularização da modalidade no Brasil (1970-2000)

Universidade Estadual de Campinas . Faculdade de Educação Física