999 resultados para Nordenskiöld, Adolf Erik
Resumo:
Opinnäytetyössäni tavoitteena on saada tietoa Erik Lindströmistä basistina, sekä selvittää, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet hänen menestyksekkääseen basistin uraansa. Esitän hypoteesina, että ominaisuudet, joita freelancebasistilta edellytetään, ovat varsin samanlaisia nykyään, kuin Lindströmin uran alkuvaiheilla 1940-luvulla. Opinnäytetyötäni varten olen haastatellut Lindströmiä ja kirjoittanut hänen bassonsoittourastaan musiikkiharrastuksen alusta alkaen. Haastattelu on liitteenä CD-muodossa työn takakannessa ja sen kesto on 60 minuuttia. Erik Lindström syntyi Helsingissä 29.5.1922. Hänen isänsä oli aktiivinen amatöörimuusikko, jonka kanssa Erik oli jo 10-vuotiaana ensimmäisellä tanssikeikalla. Ensimmäinen soitin oli viulu, jota hän soitti korvakuulolta. Erik tutustui myöhemmin jazzia harrastaviin ikätovereihinsa Cotton Clubilla. Tästä porukasta alkoi muodostua yhtyeitä, joissa Lindström soitti bassoa. Hän tutki amerikkalaisten esikuviensa soittoa ja opiskeli klassista kontrabasson soittoa kolme vuotta. Luvussa bassonsoiton opiskelu käsitellään jazzinnostusta ja esikuvien vaikutusta, sekä Lindströmin tärkeänä pitämiä asioita, kuten soundia, timea ja yhtyesoittoa. Lisäksi pohditaan korvakuulosoittoa ja nuotinlukua. Lindströmistä kehittyi nopeasti yksi Helsingin kysytyimpiä basisteja. Valittuaan ammattimuusikon uran hän asennoitui kunnianhimoisesti työhönsä ja kehitti itseään niin teoreettisesti kuin taidollisestikin. Hän työskenteli ahkerasti studioissa soittaen erilaisissa tuotannoissa. Ammattilaisura-osassa käsiteltäviä asioita ovat asenne, instrumentit, keikat ja uran kohokohdat. Lopuksi Lindström antaa ohjeita nuoremmille soittajille. Tämän tutkimuksen valossa freelancebasistilta vaadittavat ominaisuudet eivät ole juuri muuttuneet Erik Lindströmin uran alkuajoista. Lindström pitää tärkeänä hypoteesissa mainitsemiani ominaisuuksia: soundia, taimia, musiikin omaksumistaitoja sekä täsmällisyyttä ja luotettavuutta niin musiikillisissa kuin käytännön asioissakin.
Resumo:
Soitinnus: lauluääni, piano.
Resumo:
Kirja-arvio
Resumo:
Luettelo Kansalliskirjastossa olevan Erik Fordellin arkiston sisällöstä.
Resumo:
A. I. Arwidsson f. 7.8.1791 i Padasjoki d. 21.6.1858 i Viborg. Den svenskspråkiga finskhetsivraren och samhällspåverkaren Adolf Ivar Arwidsson, hörde till de så kallade Åboromantikernas krets under det tidiga 1800-talet. Han förmedlade litterära och politiska strömningar i Sverige och ute i Europa till det akademiska Åbo. Arwidssons litterära produktion, som främst bestod av vikingaromatisk poesi, blev jämförelsevis obetydlig. I produktionen ingår t.ex. dikterna Kettil Okristen (1832) och Amor i Norden (1832). Arwidsson hade större inflytande som akademiker och tidningsman (med litterär profil) i tidningar som Mnemosyne och Åbo Morgonblad. I dessa verksamheter förebådade han den finska nationella väckelsen och försökte främja ett modernt och öppet debattklimat. Strävan efter att forma en kulturell och nationell identitet syns också i hans litterära produktion för barn, där han framträdde som en tidig förnyare. Arwidsson var därtill en kontroversiell politisk debattör, vilket resulterade i landsflykt till Sverige. Där gjorde han karriär som föreståndare vid Kungliga biblioteket och var aktiv som folkdiktsupptecknare samtidigt som han fortsatte att granska och kommentera situationen i Finland. Biografiskt lexikon för Finland: http://www.blf.fi/artikel.php?id=3122
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Luettelo Kansalliskirjastossa olevan Nils Erik Wickbergin arkiston sisällöstä