1000 resultados para Hintikka, Jaakko: Filosofian köyhyys ja rikkaus: Nykyfilosofian kartoitusta
Resumo:
Porin yliopistokeskuksen toimeksiannosta selvitettiin luovilta aloilta valmistuneiden maistereiden työelämään sijoittumista. Luovat alat määriteltiin tarkoittamaan Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmasta vuosina 2007–2013 valmistuneita filosofian maistereita. Kyselyn keskeisimmät tulokset ovat seuraavat: - Koulutusohjelmasta valmistui 117 henkilöä. Digitaalista kulttuuria pääaineenaan oli lukenut 29, kulttuuriperinnön tutkimusta 56 ja maisemantutkimusta 31. Kulttuurien tutkimusta oli lukenut 3 ja historiantutkimusta 3. - Kysely pystyttiin lähettämään 108 henkilölle. Sähköiseen kyselyyn saatiin 51 vastausta (vastausprosentti 47,2 prosenttia). Vastaajista 18 oli valmistunut digitaalisen kulttuurin oppiaineesta, 19 kulttuuriperinnön tutkimuksen oppiaineesta ja 14 maisemantutkimuksen oppiaineesta. - Luovien alojen maistereista 76 prosenttia oli työsuhteessa. Työttömänä työnhakijana tai työvoimapoliittisessa koulutuksessa oli 16 prosenttia ja työvoiman ulkopuolella kahdeksan prosenttia maistereista. - Maisterit työllistyivät asiantuntija- ja toimihenkilötehtäviin kuntasektorille, yrityksiin sekä järjestöihin ja säätiöihin. - Kyselyhetken työ ja yliopistokoulutus vastasivat toisiaan vähintään jossain määrin peräti 93 prosentilla. - Korkeakoulututkinto oli 56 prosentilla maistereista edellytyksenä nykyiseen työhön. - Vakituisessa työssä oli 39 prosenttia ja määräaikaisessa työssä 25 prosenttia maistereista. Määräaikaisia työsuhteita oli suhteessa eniten järjestöjen ja säätiöiden palveluksessa olevilla. - Suuri osa maistereista oli tyytyväinen tutkinnon antamiin työelämävalmiuksiin. - Etenkin oman alan työssä olevat vastaajat kokivat, että työtä on liikaa ja työ on henkisesti liian kuormittavaa. - Luovien alojen maisterit suhtautuivat kriittisesti oman alansa työllistämismahdollisuuksiin Satakunnassa. Vain 19 prosenttia maistereista piti kohtuullisina mahdollisuuksia työllistyä koulutusta vastaavaan työhön.
Resumo:
Tutkimuksessani tutkin johtajuutta ja vallankäyttöä puolustusvoimien rauhanajan organisaatioissa. Johtajuus ja valta ovat ainaolennaisesti liittyneet toisiinsa ja ovat ajankohtaisia tutkimuskohteita. Lisäksi puolustusvoimissa nopeasti käyttöön otettu syväjohtamisen malli on vaikuttanut johtajuuteen ja vallankäyttöön puolustusvoimien rauhanajan organisaatioissa. Johtajuus eli ihmisten johtaminen on osapuolten välistä vuorovaikutusta. Hyvä ihmisten johtaja saa sitoutettua alaisensayhteisiin tavoitteisiin. Ihmisten johtaminen on luovaa ja tulkinnallista. Johtaja luo tulkintojensa kautta merkityksiä hyvästä johtajuudesta olemalla vuorovaikutuksessa alaistensa kanssa. Puolustusvoimien johtajakoulutuksen malli, syväjohtaminenkin perustuu hyvään ihmisten johtamiseen. Vallalla tarkoitetaan jotain millä saadaan joku tai jotkin tekemään jotain, vaikka tämä ei alun perin olisi suostuvainen tähän. Vallankäyttöäkin on monenlaista ja hyvä johtaja osaa käyttää valtaansa viisaasti. Vallankäyttö kuuluu oleellisesti myös johtamistoimintaa. Vallan avulla saadaan aikaan vaikutuksia. Tutkimus kartoittaa minkälaista johtajuutta ja vallankäyttöä puolustusvoimien rauhanajan organisaatiossa ilmenee. Tutkin myös kuinka puolustusvoimien organisaatiokulttuurit ja rakenteet vaikuttavat johtajuuden ja vallan muotoihin. Lisäksi käsittelen vielä sitä, kuinka puolustusvoimissa käyttöön otettu syväjohtamisen malli vaikuttaa näihin asioihin. Tutkimuksen pääkysymyksiä ovat, mitä johtajuus ja valta ovat sotilasorganisaatiossa ja minkälaista johtajuutta ja vallankäyttöäesiintyy sotilasorganisaatiossa? Pääkysymyksiin lähden hakemaan vastausta alakysymysten kautta, mitä johtajuus ja valta ovat? Mitkä erityispiirteet vaikuttavat johtajuuteen ja vallankäyttöönpuolustusvoimien rauhan ajan organisaatioissa? Miten syväjohtaminen vaikuttaa sotilasjohtajien johtamiskäyttäytymiseen? Mitä johtamisen ja vallankäytön erityispiirteitä puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiot ja kulttuuri tuovat sotilasjohtajien johtajuuteen ja vallankäyttöön? Tutkimusaineistona on pääsääntöisesti tuoreita tutkimuksia, mutta tietyiltä osin käytetään hyväksi myös vanhempia tutkimuksia ja puolustusvoimien oppaita. Tutkimuksessa käytetään kvalitatiivista tutkimusmenetelmää, tutkimalla eri kirjallisuuslähteitä. Tutkimuksessa havaittiin että johtajuus ja vallankäyttö ovat viime aikoina lähentyneet siviilipuolta puolustusvoimissa. Edelleen puolustusvoimissa on kuitenkin myös sellaisia asioita, mitkä erottavat sen selvästi siviilipuolesta. Nämä asiat vaikuttavat myös johtajuuteen ja vallankäyttöön. Johtajuutta ja vallankäyttöä ohjaa puolustusvoimien rauhan ajan organisaatioissa esimerkiksi, oppaat, ohjeet, organisaation hierarkia, kulttuuri ja koulutus. Lopputuloksena kuitenkin voimme todeta, että johtajat jotka ovat hyviä ihmisten johtajia ja osaavat käyttää valtaansa oikein saavat aikaan parempia tuloksia myös puolustusvoimissa, vaikka puolustusvoimissa vaikuttavatkin monet asiat johtajuuteen ja vallankäyttöön. Näiden lisäksi johtajan on myös osattava käyttää oikeassa suhteessa muitakin johtamistyylejä.
Resumo:
Tämä tutkielma käsittelee kysymystä siitä, miten superveniensin käsitettä voidaan soveltaa selitettäessä, miten eri tieteenalojen tutkimat ilmiöt voivat näyttäytyä luonteeltaan erilaisina ja toisiinsa palautumattomina siinäkin tapauksessa, että kaikki ilmiöt nousisivat yhdeltä perustavan fysiikan tasolta. Supervenienssi on tunnettu filosofisena käsitteenä ja sitä on esitetty selitykseksi moniin tämänkaltaisiin kysymyksiin, mutta pelkkänä teoreettisena käsitteenä se on vain osittainen esitys siitä, millainen eri tasojen suhde voisi teoriassa olla. Tässä työssä tutkin, miten empiirisiin tieteisiin pohjautuvat käsitteet suhtautuvat supervenienssin käsitteeseen ja antavat sille tarkemmin määritellyn sisällön sekä todisteita sen olemassaolosta. Ajatus siitä, että kaikki totuudet maailmassa olisivat johdettavissa jollekin yhdelle tasolle, kaipaa tarkennusta. David Chalmers on kirjassaan Constructing the World osoittanut yksityiskohtaisesti, miten tämä ajatus voidaan ymmärtää. On kuitenkin mahdollista väittää myös, että sekä käytännön tieteen että filosofian näkökulmasta on olemassa perusteita uskoa, että maailmassa ei ole yhtä perustasoa vaan useita toisiinsa palautumattomia tasoja. Tällaisen näkemyksen on yksityiskohtaisesti esittänyt ja perustellut John Dupré kirjassaan The Disorder of Things. Duprén esittämien kaltaisiin argumentteihin on mahdollista vastata käyttämällä supervenienssin käsitettä, kunhan sitä käytetään oikein. Supervenienssin ja siihen liittyvän emergenssin käsitteet voidaan ymmärtää eri tavoilla, joista toiset ovat järkevämpiä ja luonnon ymmärrettävyyden kannalta lupaavampia kuin toiset. Olennaista käsitteelle on moninainen toteutuvuus, jossa samat supervenientit ominaisuudet voivat toteutua monella tavalla alemmalla tasolla. Kun tarkastellaan luonnossa esiintyviä supervenienssin kaltaisia ilmiöitä, voidaan huomata fysiikan karkeistuksen käsitteen, jossa systeemiä koskevaa informaatiota katoaa, johtavan supervenienssisuhteeseen. Jack Cohenin ja Ian Stewartin emergenssiin liittyvät argumentit osoittavat, että luonnon supervenienssi johtaa myös siihen, että korkeamman tason ilmiöt voivat toteutua samanlaisina riippumatta siitä, mikä alemman tason pohja toteuttaa ne, ja liikkuminen selityksissä alemman ja ylemmän tason ilmiöiden välillä on usein ongelmallista. Tästä päästään havaintoon, että Duprén esittämä eri tasojen epäyhtenäisyys on käytännön tasolla varsin todellista, eikä tieteessä pitäisikään aina olettaa reduktionistista lähestymistapaa, mutta tämä ei toisaalta tarkoita, että tasojen erot olisivat jyrkkiä ja metafyysisiä. Tietoinen kokemus on ehkä ainoa ilmiö, jonka paikan löytäminen kokonaiskuvassa näyttäytyy periaattessakin hyvin ongelmallisena.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Itävallan ja Ruotsin suhdetta EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Lisäksi tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten keväällä 2014 alkanut Ukrainan sota on vaikuttanut maiden suhteeseen EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytetään sosiaalista konstruktivismia, joka tässä tutkimuksessa perustuu vahvasti Alexander Wendtin teokseen Social Theory of International Relations. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä. Tutkimusaineistona käytetään pääasiassa kohdevaltioiden virallisilta verkkosivuilta löytyviä julkisia englanninkielisiä raportteja, lehdistötiedotteita, strategioita ja muita julkaisuja joista valikoidaan aihetta koskeva lähdeaineisto. Ensimmäisessä vaiheessa neljän teeman avulla molempien maiden osalta aineiston se osa, joka on julkaistu ennen Ukrainan sodan alkamista. Teemat ovat: - Sotilaallisen voiman merkitys - EU:n yhteinäisyyden merkitys valtiolle - Yhteisen ulko- ja tuvallisuuspolitiikan suhde valtion omiin intresseihin - EU rauhan takaajana Toisessa vaiheessa analysoidaan molempien maiden osalta aineiston se osa, joka on julkaistu ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Pohdintaluvussa tarkastellaan lopulta analyysin tulokset tukeutuen tutkimuskysymyksiin. Tutkimuksen tuloksena havaittiin, että molemmat maat olivat vahvasti sitoutuneet EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteisiin ja olivat sitoutuneet niihin myös omissa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa tavoitteissaan. Maiden suhtautumisessa YUTP:n tavoitteisiin ei ollut merkittäviä eroavaisuuksia. Ukrainan sota vaikutti maiden suhteisiin EU:n yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan eri tavoin. Itävalta muuttui lausunnoissaan varovaiseksi ja Venäjää myötäileväksi ja Ruotsi korosti EU:n yhtenäisyyden merkitystä aiempaa kovemmin.
Resumo:
Yhteiskunnan muutoksen myötä käsitykset turvallisuudesta ovat muuttuneet. 1900-luvun maatalous- ja teollisuusyhteiskunnassa turvallisuus käsitettiin vielä hyvin valtiojohtoisesti. Nykyisessä tieto- ja hyvinvointiyhteiskunnassa turvallisuus merkitsee kaikkea yksilöiden turvallisesta arjesta yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin suojeluun. Samalla kun suomalainen yhteiskunta on muuttunut, myös suomalainen asevelvollisuus on rakentanut omaa tarinaansa. Yhteiskunnan muutoksen myötä myös asevelvollisuutta on alettu arvostella ja sen oikeutusta kritisoida. Suomessa on alettu keskustella siitä, mikä merkitys asevelvollisuudella on nyky-yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Tämän tutkielman tavoitteena oli analysoida 2010-luvun julkista asevelvollisuuskeskustelua. Analyysi kohdistui niihin merkityksiin, mitä asevelvollisuudelle on annettu suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden tuottajana. Kysymys oli siis siitä, miten suomalainen yhteiskunta näkee asevelvollisuuden turvallisuuden tuottajana 2010-luvulla. Lisäksi havainnoitiin yhteiskunnan muutoksen vaikutusta näihin merkityksiin. Tutkielman ylempänä teoreettisena viitekehyksenä toimi sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan kieli rakentaa ja uusintaa sosiaalista todellisuutta sekä merkityksiä. Näitä kielen rakentamia merkityksiä pyrittiin tarkastelemaan kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Kriittisen diskurssianalyysin konteksti muodostettiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman aineisto oli kaksiosainen. Ensimmäisen osan muodosti alan tutkimuskirjallisuu-den lisäksi valtiohallinnon julkaisemat asiakirjat. Näistä merkittävimpinä olivat Suomen tur-vallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot. Aineiston toisen osan muodosti 2010-luvun julkinen asevelvollisuuskeskustelu, joka kerättiin Suomen kymmenen suurimman sanomalehden internetarkistoista. Lisäksi aineiston toisen osan muodostivat tasavallan presidentin puheet, puolustusvoimien komentajan puheet, maavoimien tiedotuskampanja syksyltä 2013, valtiohallinnon asevelvollisuutta kehittävät raportit sekä ”ohi on” –kampanjan tukijoiden ja kampanjaan osallistuneiden järjestöjen kannanotot. Tutkielman perusteella 2010-luvun asevelvollisuuskeskustelussa käydään valtakamppailua ideologioiden välillä. Perinteisen realistisen turvallisuuskäsityksen mukainen sotilaallinen ideologia on yleisen asevelvollisuuden kannattajien keskuudessa merkityksellinen. Yhteiskunnan muutoksen vuoksi asevelvollisuutta kuitenkin perustellaan enenevässä määrin sen yksilöä ja yhteiskuntaa hyödyttävillä vaikutuksilla. Tällä tavoin pyritään rakentamaan yleinen asevelvollisuus legitiimiksi sosiaaliseksi ja poliittiseksi instituutioksi. Valtakamppailun toisen puolen muodostavat yleisen asevelvollisuuden kritisoijat, jotka kritisoivat asevelvollisuutta yksilön ja yhteisöjen turvallisuuden kautta. Heidän turvallisuuskäsitykseensä pakkoon perustuva yleinen asevelvollisuus ei sovi. Tästä johtuen he ehdottavat asevelvollisuudesta luopumista ja sen korvaamista vapaaehtoisuuteen perustuvalla maanpuolustusmallilla.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkimuksessa käsitellään kulttuurisidonnaisten elementtien eli reaalioiden kääntämistä Alexander McCall Smithin teoksen The No 1 Ladies’ Detective Agency suomennoksessa. Keskeisenä tavoitteena oli selvittää reaalioiden kääntämisessä käytettyjä käännösstrategioita Ritva Leppihalmeen käännösstrategiajaottelun mukaisesti. Tutkimusaineistona ovat Alexander McCall Smithin teos The No 1 Ladies’ Detective Agency (1998) sekä sen Jaakko Kankaanpään tekemä suomennos Naisten etsivätoimisto no 1 (2003). Tutkimuksessa tarkastellaan reaalian käsitettä, tutkimusaineistona olevan kirjan sisältöä, Alexander McCall Smithin tuotantoa, kirjasarjan kääntäjiä sekä suomennoksessa käytettyjä käännösstrategioita. Tutkimuksen analyysiosassa tarkastellaan aineistoa Sider Florinin ja Sergei Vlahovin reaalijaottelun mukaan sekä käännösstrategioita Ritva Leppihalmeen mukaan. Florinin ja Vlahovin reaalijaottelussa reaaliat on jaettu maantieteellisin reaalioihin, etnografisiin reaalioihin ja yhteiskunnallisiin reaalioihin. Käännösstrategiat Leppihalmeen jaottelussa ovat suora siirto, käännöslaina, kulttuurinen adaptaatio, yläkäsitteen käyttö, eksplisiittistäminen eli selventäminen, lisäys ja poisjättö. Tulokset osoittavat, että teoksessa oli reaalioiden kääntämisessä käytetty eniten suoraa siirtoa, jolloin reaaliat oli tuotu käännökseen sellaisenaan. Tämä strategia säilyttää käännöksessä paikallisvärin, mutta saattaa myös vieraannuttaa lukijaa. Käännösstrategioista myös käännöslainaa ja selventämistä oli käytetty. Lisäksi käännöksessä oli käytetty termivastineita.
Resumo:
Köyhyys on moniulotteinen ja usein sukupolvelta toiselle periytyvä ilmiö. Se tarkoittaa tuloköyhyyttä laajempaa asiaa, puutetta hyvinvoinnissa ja eri pääomien lajeissa. Tutkielmassani tarkastelen köyhyyden periytymistä Suomessa. Tutkielmani teoreettinen osuus sisältää katsauksen köyhyyden eri ulottuvuuksiin ja miten eri tavoin köyhyyden periytyminen sukupolvelta toiselle ilmenee. Esittelen köyhyystutkimuksessa käytettyjä käsitteitä ja mittareita sekä syrjäytymistutkimuksen käsityksen köyhyydestä. Teoriapohjaan sisällytän myös hyvinvointi- ja luokkatutkimusten kentillä tuotettua tietoa köyhyyden periytyvästä luonteesta. Tutkielman empiriaosuudessa analysoin Turun yliopistossa kerättyjä konsensuaalista köyhyyttä ja hyvinvointieroja kartoittavia kyselyaineistoja (ns. KONSE) vuosilta 2005 ja 2010. Köyhyyden periytymisen yleisyyttä kartoitan selvittämällä miten vastaajat ovat verranneet omaa nykyistä toimeentuloaan ja sosiaaliluokkaansa lapsuudenperheensä tilanteeseen. Tarkastelen köyhyyttä sekä tulotason että konsensuaalisen köyhyyden ja puutteen avulla, ristiintaulukoin ja logistisella regressioanalyysilla. Keskeisimpänä tutkimustuloksena esitän konsensuaalisen köyhyyden periytyvyyden vahvistuneen Suomessa vuodesta 2005 vuoteen 2010. Tutkimusajankohtina tuloköyhyyden kasvu pysähtyi ja konsensuaalinen köyhyys vähentyi, mutta pienentyneestä köyhien joukosta jo lähes puolet on ns. toisen polven köyhiä. Lapsuudenkodista peritty köyhyys pitää entistä tiukemmin otteessaan. Analyysieni mukaan riski köyhään aikuisuuteen on kasvanut tutkimusvuosien välillä, mikäli lapsuudenperheessä on koettu köyhyyttä. Hyvin toimeentuleva lapsuudenperhe suojaa köyhyydeltä aikuisuudessakin: entistä harvempi putoaa hyvästä lapsuusajan taloudellisesta tilanteesta köyhyyteen aikuisiässäkään. Toisen polven köyhät kokevat yhä useammin terveydentilansa muita huonommaksi ja he ovat muita heikommin koulutettuja. Köyhyys tuo mukanaan hyvinvoinnin puutteita ja se aiheuttaa sosiaalisia jakoja sekä yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Köyhyyden periytymiseen voi vaikuttaa sosiaalipoliittisilla päätöksillä. Panostaminen universaaleihin palveluihin ja ennaltaehkäiseviin toimiin auttaa köyhyyden kierteen katkaisussa. Sosiaalityöllä voi vaikuttaa huono-osaisuuden periytymiseen yksilö-, lähiyhteisö- kuin laajemmallakin tasolla esimerkiksi köyhien tarjoaman ns. toisen tiedon esiintuomisen avulla. Köyhyyteen puuttumalla voidaan vaikuttaa mahdollisuuksien tasa-arvon parempaan toteutumiseen yhteiskunnan tasolla.
Resumo:
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sopeutumattomien erityisoppilaiden tunne- ja itsesäätelytaitojen kehittymistä Aggression portaat -interventio-ohjelman avulla kolmen vuoden tutkimusjakson aikana. Käsite sopeutumaton oppilas ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä, mutta tässä tutkimuksessa sillä tarkoitetaan yleisopetussuunnitelman mukaan opiskelevaa oppilasta, joka käyttäytymiseen ja tunne-elämään liittyvien haasteidensa vuoksi on saanut siirron erityisopetuksen oppilaaksi ja saa enintään 10 oppilaan opetusryhmässä erityistä pedagogista tukea. Tutkimuksen yksi keskeinen tehtävä oli tutkia, onko tunne- ja itsesäätelytaitojen opettamisesta hyötyä sopeutumattomien oppilaiden tunteiden hallinnan ja käyttäytymisen itsesäätelyn kannalta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on Rose-Krasnorin (1997) malli yksilön sosioemotionaalisesta kompetenssista täydennettynä muiden tutkijoiden näkemyksillä. Sosioemotionaalinen kompetenssi on yläkäsite, johon kuuluvat alakäsitteinä tunne- ja itsesäätelytaidot, sosiokognitiiviset taidot ja sosiaaliset taidot. Lisäksi sosioemotionaaliseen kompetenssiin vaikuttavat kiintymyssuhteet ja osallisuus sekä tavoitteet vuorovaikutuksessa ja konteksti. Tässä tutkimuksessa keskitytään tunne- ja itsesäätelytaitoihin. Interventioryhmän (N=36) muodostivat Varsinais-Suomen alueella opiskelevat sopeutumattomien oppilaiden erityiskoulun 8-13-vuotiaat oppilaat, joille opetettiin tunne- ja itsesäätelytaitoja Aggression portaat -opetusmateriaaliin (Cacciatore 2007) pohjautuvan intervention avulla. Kontrolliryhmän (N=26) oppilaat olivat interventioryhmän oppilaiden ikäisiä ja he opiskelivat Varsinais-Suomen alueen kouluissa pienluokissa myös käyttäytymiseen ja tunne-elämään liittyvien haasteidensa vuoksi. Kontrolliryhmän oppilaat eivät saaneet tutkimusjakson aikana interventio-ohjelman mukaista opetusta. Interventioryhmän oppilaat kävivät erityiskoulua, jossa kaikilla oppilailla oli sopeutumisongelmia ja kontrolliryhmän oppilaat opiskelivat yleisopetuksen koulujen yhteydessä olevilla sopeutumattomien oppilaiden pienluokilla. Tutkimusaineisto on kerätty vuosina 2010-2012. Tutkimusmetodeina olivat sekä oppilaille että opettajille laaditut Webropol-alustaiset kyselyt ja oppilaiden kirjoittamat väkivalta-aiheiset tekstit. Tutkimus- ja kontrolliryhmän oppilaille pidettiin ”Tunteiden hallinta ja käyttäytyminen”- kyselyn avulla alkumittaus syksyllä 2009 ja mittaus toistettiin keväällä 2010, 2011 ja 2012. Kyselyiden avulla selvitettiin, miten oppilaiden tunteiden kokeminen ja ilmaiseminen sekä tunteiden hallinta ja käyttäytymisen itsesäätely muuttuivat tutkimusjakson aikana. Kyselyssä kartoitettiin myös oppilaiden kokemuksia kiusaamisena ilmenevästä väkivallasta. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla selvitettiin oppilaiden kirjoitelmista heidän ajatuksiaan ja näkemyksiään väkivallasta ja ehdotuksia keinoista väkivallan vähentämiseksi. Keväällä 2012 interventioryhmän oppilaille ja opettajille laadittujen erillisten kyselyiden avulla selvitettiin sekä oppilaiden että opettajien arvioita ja kokemuksia oppilaiden tunne- ja itsesäätelytaitojen muutoksesta interventio-ohjelman avulla. Lisäksi oppilaat ja opettajat arvioivat pidettyjen tunnetaitotuntien hyödyllisyyttä oppilaille. Interventioryhmän opettajat arvioivat myös Aggression portaat -interventiomateriaalin käyttökelpoisuutta. Vuoden 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa esitetyt velvoitteet opettaa kouluissa oppilaille tunne- ja vuorovaikutustaitoja edellyttävät tietoa konkreettisista käytänteistä ja tutkimusperustaisista interventio-ohjelmista. Tämän tutkimuksen tulokset osoittavat, että interventioryhmän muodostaneet sopeutumattomat oppilaat hyötyivät Aggression portaat -interventiosta. Heidän tunne- ja itsesäätelytaidoissaan tapahtui myönteistä kehitystä etenkin myönteisten tunnekokemusten lisääntymisen ja toisiin kohdistuneen fyysisen väkivallan vähenemisen osalta. Myös suhtautuminen väkivaltapelien ikärajoihin oli merkittävästi myönteisempää kuin kontrolliryhmän oppilailla, joilla kielteinen asenne lisääntyi selvästi tutkimusjakson aikana. Lisäksi interventioryhmän oppilailla oli keinoja itsensä rentouttamiseksi, päinvastoin kuin kontrolliryhmän oppilailla, joilla keinottomuuden kokemus jopa lisääntyi. Interventioryhmän oppilaat suhtautuivat hyvin kielteisesti toisen yllyttämiseen väkivaltaiseen tekoon ja kirjoittivat enemmän ajatuksiaan väkivallasta tuoden esille runsaasti ehdotuksia keinoista väkivallan vähentämiseksi. Myös oppilaat ja opettajat kokivat interventio-ohjelman oppilaiden kehityksen kannalta hyödylliseksi ja opettajat myös interventiomateriaalin käyttökelpoiseksi.
Resumo:
Äänitettynä kuunneltavan musiikin alukkeet ovat aina jollain tavalla käsiteltyjä haluttujen taiteellisten näkemysten mukaisesti. Tässä työssä tutkitaan äänen alukkeita sekä niiden muokkaustekniikoita nykyaikaisessa populaarimusiikin miksauksessa. Aluke on jokaisen luonnollisen äänen alussa esiintyvä muutaman kymmenen millisekunnin kestoinen hälyääni, joka erotetaan äänen tasaisesta vaiheesta. Yhtenä esimerkkinä alukkeista ovat puheessa käyttämämme konsonantit, mutta alukkeet vaikuttavat myös esimerkiksi instrumenttien tunnistettavuuteen. Työssäni tarkastelen lisäksi alukkeiden suhdetta äänen ymmärrettävyyteen. Tutkimustani taustoitan neljän suomalaisen populaarimusiikin miksaajan (Tuomas Kokko, Julius Mauranen, Jonas Olsson ja Arttu Peljo) teemahaastatteluilla. Näistä haastatteluista keräämääni tietoa syvennän helmikuussa 2015 tekemälläni etnografisella kenttätyöllä Jonas Olssonin Victory Audio -studiolla Kokkolassa. Nykyaikaisen populaarimusiikin miksauksessa alukkeita muokataan pääasiassa kompressiolla, taajuuskorjauksella, edellisten yhdistelmillä, kaiunta- ja viive-efekteillä sekä äänen säröttämisellä. Tutkimuksessani havaitsin, että äänen alukkeet ja niiden muokkaus vaikuttavat ääni-informaation ymmärrettävyyteen merkittävästi. Lisäksi aluke liittyy musiikin havaittuun rytmitykseen ja iskevyyteen sekä sisältää tietoa muun muassa äänen suunnasta ja etäisyydestä.