"Mitä ne oikein tahtoo?" : toimintaterapeuttiopiskelijoiden interventio palvelutalon viriketoiminnan kehittämiseksi

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, minkälainen viriketoiminta Miljan palvelutalon asukkaita motivoi. Selvitimme työssämme myös Miljan palvelutalon sekä työntekijöiden resursseja viriketoiminnan kehittämiseen.Työmme tavoitteena oli tuottaa määrällistä tietoa, jonka avulla työntekijät voivat kehittää viriketoimintaa asukkaille motivoivammaksi ja asiakaslähtöisemmäksi. Halusimme työllämme tuoda esille oman toimintaterapeuttisen näkökulmamme toiminnan merkityksellisyydestä ja sen vaikutuksesta hyvään elämänlaatuun.Perimmäisenä pyrkimyksenä työssämme oli luoda asukkaille mahdollisuus parempaan elämänlaatuun viriketoimintaa kehittämällä asiakaslähtöisemmäksi. Pidimme tärkeänä sitä, että palvelutalon asukkailla olisi mahdollisuus toimia heille mielekkäällä ja merkityksellisellä tavalla vapaa-ajallaan. Työmme on tehty toimintaterapeuttisesta näkökulmasta vaikka aiheena on viriketoiminta. Palvelutaloympäristössä vapaa-aikaa vietetään viriketoiminnan muodossa, ja ikääntyneiden vapaa-ajan laatua ylläpidetään ja parannetaan viriketoiminnan muodossa työntekijöiden toimesta. Käytimme työssämme viitekehyksinä Inhimillisen toiminnan mallia ja Kanadan toiminnallisen suoriutumisen mallia. Tiedonkeruumenetelminä käytimme ryhmämuotoista teemahaastattelua työntekijöille ja kyselylomaketta asukkaille. Työntekijöitä haastattelemalla halusimme selvittää palvelutalon yleisiä resursseja sekä työntekijöiden mielipiteitä palvelutalon viriketoimintaa koskien. Saamiemme tietojen pohjalta laadimme kyselylomakkeen, joka selvitti palvelutalon asukkaiden mielenkiinnon kohteita valmiiksi määriteltyjen toimintakokonaisuuksien osa-alueilta. Palvelutalossa oli kyselyiden tekohetkellä kolmekymmentä (30) asukasta, joista selvitykseen osallistui kuusitoista (16) asukasta. Työmme tuloksista ilmeni, että merkittävä osa palvelutalon asukkaista haluaa osallistua viriketoimintaan. Vastaajia kiinnosti eniten muistitoiminta, retkeily, ulkoilu, keskustelu, musiikki ja liikunta. Vaikka työmme toi yksilötason tietoa mielekkäästä toiminnasta ja sen merkityksestä se ei kuitenkaan kerro sitä, miten elämänkokemukset, arvot ja tunne omasta toimintakyvystä vaikuttavat ihmisen tekemiin valintoihin. On tärkeää, että työmme tuloksiin ei tyydytä sellaisenaan vaan niitä lähdetään purkamaan auki yksilötasolla.

Tavallisia tarinoita : rivikansalaiset television uutisjutuissa

Tässä opinnäytetyössä käsittelen tavallisia ihmisiä televisiouutisten jutuissa käyttäen esimerkkeinä uutisjuttuja Nelosen ja MTV3:n kotimaan uutisista. Tavoitteeni on tutkia tavallisen ihmisen rooleja ja tehtäviä television uutisjutuissa, sekä tarkastella ”rivikansalaisten” käyttämistä uutisjutuissa toimittajantyön kannalta. Valotan sitä, mitä MTV3 ja Nelonen uutisillaan tavoittelevat, millaisista lähtökohdista kanavat toimivat ja miten kanavien arvot vaikuttavat tavallisten ihmisen esiintymiseen uutisjutuissa. Esittelen ja analysoin erilaisia juttutyyppejä, joissa tavallisia ihmisiä uutisissa esiintyy, pohdin millaisia tarinoita ja sisältöjä heidän kannaltaan kerrotaan ja millaisissa rooleissa he esiintyvät. Pohdin myös sitä, mitä lisäarvoa tavallisilla ihmisillä uutisjuttuihin haetaan ja sitä, voisiko arjen näkökulmaa laajentaa niistä juttutyypeistä, joissa se nyt jo esiintyy. Tarkastelen omien kokemuksieni pohjalta myös, millaisia käytännöllisiä, moraalisia ja journalistisia pulmia ja mahdollisuuksia tavallisten ihmisten käyttämiseen television uutisjutuissa liittyy. Käsittelen myös sitä, mihin tavalliset ihmiset asettuvat uutisten hierarkiassa, ja miten heidän esiintymisensä uutisjutuissa vaikuttaa uutisen objektiivisuuteen. Tavallinen ihminen on uutisjutussa elävöittävä kokija, toimija tai passiivinen toiminnan kohde. Hän voi esiintyä lähes minkä tahansa tyyppisessä uutisjutussa kuvittajana, kommentoijana, uutiskuorman keventäjänä tai jutulle rakenteen antavana tapauksena. Tavalliset ihmiset esiintyvät televisiouutisten gallupeissa tai avaamassa keskustelunaiheita elämäntilanteellaan. Usein he esiintyvät toimittajan tai toimituksen alter egoina, ottavat kantaa asioihin vapaina uutishuoneen objektiivisen totuuden oletusarvosta. Televisio on arkinen, perhekeskeinen ja tasa-arvoinen väline, joka joutuu taistelemaan huomiosta kodin muiden tapahtumien kanssa. Viihtymisen kannalta on olennaista kuvata ihmiskasvoja, tehdä uutisista tarinoita ja tarjota samaistuttavia elementtejä katsojalle. Vaikka monet tutkijat sijoittavat tavallisen ihmisen uutishierarkian alimmalle portaalle, heillä on uutisjutuissa viihdyttäjän osan ohella tärkeä tehtävä totuudenpuhujina.

Kaaoksen ja järjestyksen jännitteessä : luonto-ohjelman The Nature of Rebirth hermeneuttinen sisällönluominen

Opinnäytetyöni on monimuototyö, jonka teososa on luonto-ohjelma/dokumenttielokuva The Nature of Rebirth, jonka toteutin yhteistyössä neljän muun opiskelijan kanssa. Toimin toisena käsikirjoittajana, ohjaajana ja tuottajana. Luonto-ohjelman keskeisenä ideana on kertoa luonnosta tavalla, joka korostaa ihmisen ja luonnon suhdetta, vuorovaikutusta sekä yhteenkietoutuneisuutta. Luonto-ohjelman aiheena on Euroopan vanhin metsä Bialowieza Puolassa. Kirjallisessa osiossa tarkastelen ja reflektoin luonto-ohjelman hermeneuttista sisällönluomista moniosaajan (käsikirjoittaja-ohjaaja-tuottajan) näkökulmasta. Hermeneuttisen sisällönluomisen käsite kuvastaa sitä prosessia, jonka kautta mielestäni lopullinen luonto-ohjelma luotiin. Se on työskentelytapa, joka perustuu kaaoksen ja järjestyksen väliseen jännitteeseen ja vuorovaikutukseen. Jännitteen ja vuorovaikutuksen kautta intuitiivisesta ideasta luodaan vaihe vaiheelta lopullista sisältöä. Hermeneuttinen sisällönluominen sopi tuotantoomme, jossa haasteena oli hakea muotoa ja tapaa kertoa Euroopan vanhimmasta metsästä ihmisten kautta. Hermeneuttinen sisällönluominen soveltuu sellaisille tuotannoille, joissa tekijällä on samanaikaisesti limittäin erilaisia pidemmän aikavälin tuotantoja. Rajaan tarkasteluni niihin tuotannon vaiheisiin, joissa hermeneuttinen sisällönluomisen prosessi oli suuressa roolissa joko omassa mielessäni tai työryhmän välisissä dialogeissa ja yhteistyössä. Nämä olivat ikään kuin solmukohtia, jotka piti ratkaista, jotta sisällönluominen olisi voinut taas jatkua. Luonto-ohjelman The Nature of Rebirth tuotannossa solmukohdat painottuivat erityisesti ennakkotuotantovaiheessa käsikirjoituksen luomiseen ja jälkituotantovaiheessa leikkausvaiheeseen. Solmukohtien lisäksi käsittelen luonto-ohjelmamme sisältöä laajemmassa yhteiskunnallisessa ja ohjelmavirran kontekstissa. Lähdekirjallisuutena olen käyttänyt sekä luonto-ohjelmiin että dokumenttielokuviin liittyviä teoksia ja artikkeleita. Lisäksi olen soveltanut monitieteisesti muiden tieteenalojen teorioita ja tutkimuksia, esimerkiksi hermeneuttisen sisällönluomisen viitekehyksessä. Osa tiedoista perustuu luentoihin Stadiassa tai keskusteluihin alan asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi kirjallisessa osuudessa tuon esiin omia huomioitani sekä luonto-ohjelman tekijänä että luonto-ohjelmien katsojana.

Totuuden tuntomerkit : tosi-TV:tä ja "totuus"-elokuvaa

Opinnäytetyön kirjallinen osa pohtii dokumentaarisen elokuvan ja tosi-TV:n eroja ja yhtäläisyyksiä. Kysymys on rajattu koskemaan näiden kahden lajityypin keinoja autenttisen vaikutelman luomiseksi muodon ja teknisen toteutuksen tasolla. Dokumentaarisella elokuvalla ja tosi-TV:llä on osittain samanlaiset lähtökohdat, mutta niiden keinoissa on enemmän eroja kuin yhtäläisyyksiä. Keskityn tutkimuksessani erityisesti tosi-TV:n muotoon. Lähtökohtana pohdinnalle olen käyttänyt Veijo Hietalan ja Ari Honka-Hallilan esittämää teoriaa televisio-ohjelman autenttisuuden vaikutelmaa lisäävistä indekseistä eli "mittareista". Ohjelman autenttisuutta voidaan Hietalan ja Honka-Hallilan mukaan mitata visuaalisilla, temporaalisilla ja interaktiivisilla indekseillä. Käyn läpi tosi-TV:n kuvan, äänen, rakenteen, leikkauksen ja käsikirjoituksen keinoja autenttisuuden vaikutelman tehostamisessa ja vertaan niitä dokumentaarisen elokuvan vastaaviin keinoihin. Käsittelen myös joitain vain televisiolle ominaisia keinoja luoda autenttisuuden vaikutelmaa, kuten suoran lähetyksen illuusio ja vuorovaikutus katsojan kanssa. Pohdin myös "toisen sukupolven" tosi-TV:lle ominaista tapaa tuoda "tavallisen" ihmisen tunteet televisiodraaman keskiöön. Vaikka tosi-TV:llä ja dokumentaarisella elokuvalla on joitain yhtymäkohtia, ovat ne lajityyppeinä etääntyneet kauas toisistaan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita sitä, että niiden sisältöjen erot olisivat tarkkarajaiset. Myöskään ei ole aina yksiselitteisen selvää, onko jokin tietty ohjelma dokumentti vai tosi-TV-ohjelma. Opinnäytetyöni teososan muodostavat Laulua kauniiden lasten saarelta -nimisen teatterikappaleen videoprojisoinnit. Teatterikappaleessa tehtäväni oli ohjata tosi-TV:tä jäljittelevä kuvaustilanne koko näytelmän ajaksi. Teososan tekeminen on ollut lähtökohtana kirjallisen osan pohdinnoille.

HPV In situ -hybridisaation käyttöönotto

Ihmisen papilloomavirus (Human papillomavirus HPV) aiheuttaa yleisen sukupuoliteitse leviävän tartuntataudin. Virusinfektiolla on todettu olevan yhteys kohdunkaulan syöpään ja on siksi tärkeä tutkimuskohde. Kätilöopiston sairaalan patologian laboratoriossa tutkitaan HPV:ta Hybrid Capture 2 -menetelmällä, joka antaa tuloksen kvantitatiivisena. Tulos on joko positiivinen tai negatiivinen korkean riskin HPV-genotyypeille. Tutkimuskohteena oli ihmisen papilloomavirusta määrittävä in situ -hybridisaatiomenetelmä, joka on tarkoitus ottaa käyttöön Kätilöopiston sairaalan patologian laboratorioon. Näytemateriaali kerättiin HUSLAB:n Qpati-tietokannasta. 40 potilastapausta valittiin, joista kymmenen potilastapausta kuuluu kondyloma planum-, kymmenen dysplasia levis-, kymmenen dysplasia moderata- ja viimeiset kymmenen dysplasia gravis -luokitukseen. Näytteet oli valettu parafiiniin, joista leikkattiin uudet näytelasit. Näistä tehtiin HPV in situ -hybridisaatio-, p16INK4a-, Ki67- ja hematoksyliini-eosiinivärjäykset. HPV ISH:n tuloksia verrattiin negatiivisten ja positiivisten kontrollien antamiin tuloksiin. Lisäksi tutkittiin proteiinien p16INK4a ja Ki67 vastaavuutta HPV ISH:n antamiin tuloksiin. Ki67 ja p16INK4a ovat merkkiaineita, joita havaitaan HPV:n aiheuttamissa dysplastisissa muutoksissa. HE-värjäyksen avulla tarkistettiin diagnoosiluokat. HPV in situ -hybridisaationäytteissä esiintyi HPV DNA-viruskopioita 82,5 %:ssa (33/40). Näytteistä negatiivisen tuloksen antoi 12,5 % (5/40) ja 5 % (2/40) niistä ei voitu tulkita. Immunohistokemialliset värjäykset antoivat keskenään yhteneväisiä tuloksia. Tulokset olivat yhteneviä myös HPV in situ -hybridisaation antamiin tuloksiin. Tulokset olivat luotettavia, koska negatiivinen kontrolli antoi negatiivisen ja positiivinen kontrolli positiivisen tuloksen. Hematoksyliini-eosiinivärjäyksellä tarkistetuista diagnoosiluokista 20 prosenttia (8/40) oli muuttunut. Tulokset olivat luotettavia, joten voidaan todeta, että in situ -hybridisaatiomenetelmä voidaan ottaa käyttöön Kätilöopiston sairaalan patologian laboratoriolle.

Kirkkohistoriaa psykoanalyysin näkökulmasta

Lauri Koskenniemi

Uskonnonpedagogiikka

Kristillistä uskontokasvatusta ja ihmisen uskonnollista kehitystä koskevaa tutkimusta sekä rippikouluun, koulun uskonnonopetukseen ja kirkon nuorisotyöhön liittyvää kirjallisuutta. Osastosta löytyy myös soveltavien opintojen opetusmateriaali.

Two Cultures of Arts Education, Finland and Canada? An integrated View

Taidekasvatuksen kaksi kulttuuria, Suomi ja Kanada? Integroitu näkemys Tutkimuksessa kuvataan kanadalaisen Learning Through The Arts –pedagogiikan mukainen suomalainen kokeiluhanke, jonka aikana taiteilija–opettaja-parit opettivat yhdessä eri oppiaineita koululuokille: esim. matematiikkaa tanssien, biologiaa maalaten tai yhdistäen eri taiteenlajeja projektimuotoiseen oppimiseen. Hanketta arvioitaessa nousee esille, ei niinkään yksittäisten taiteilijoiden ja opettajien toiminta, vaan pikemminkin Kanadan ja Suomen rakenteelliset sekä kulttuuriset eroavuudet. Tutkimus sivuaa myös Suomessa käytävää keskustelua taiteen hyödyllisyydestä ja pohtii samalla taito- ja taideaineiden asemaa koulussa. Työn teoreettisessa osassa integroidaan opetussuunnitelmateoriaa, kasvatuksen historiaa ja filosofiaa, tähdentäen taidekasvatuksen merkitystä osana koko ihmisen kasvatusta. Opetussuunnitelmateorian osalta tarkastellaan romanttista ja klassista opetussuunnitelmaa, jotka eroavat toisistaan menetelmiensä, sisältöjensä, tavoitteidensa sekä arvioinnin osalta. Ns. kovat ja pehmeät aineet tai matemaattis-luonnontieteelliset aineet vastakohtanaan humanismi, voidaan ymmärtää sekä historiallisia että epistemologisia taustojaan vasten. Pepperin maailmanhypoteesien mukaisesti on kasvatuksen ongelmien ratkaisemiseksi hahmotettavissa neljä selvästi toisistaan eroavaa lähestymistapaa: formismi; organisismi; mekanisismi; sekä kontekstualismi. Kantin filosofiaan viitaten tutkimus puolustaa käsitystä taiteesta rationaalisena ja propositionaalisena kokonaisuutena, joka ei ole vain kommunikaation väline, vaan yksi todellisuuden kohtaamisen lajeista, tiedon ja etiikan rinnalla. Näin ajateltuna taito- ja taidekasvatuksen tulisi olla luonteeltaan aina myös kulttuurikasvatusta. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan väittää, että moniammatillinen yhteistyö monipuolistaa koulun opetusta. Mikäli huolehditaan siitä, että taiteilijat saavat riittävästi koulutusta opettamiseen liittyvissä asioissa, on mahdollista käyttää taiteilijoita opettajien rinnalla koulutyössä.