980 resultados para toxic milk mouse


Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Dioxins are ubiquitous environmental poisons having unequivocal adverse health effects on various species. The majority of their effects are thought to be mediated by the aryl hydrocarbon receptor (AhR). Developing human teeth may be sensitive to dioxins and the most toxic dioxin congener, 2,3,7,8-tetrachlorodibenzo-p-dioxin (TCDD), is developmentally toxic to rodent teeth. Mechanisms of TCDD toxicity can be studied only experimentally. The aim of the present thesis work was to delineate morphological end points of developmental toxicity of TCDD in rat and mouse teeth and salivary glands in vivo and in vitro and to characterize their cellular and molecular background. Mouse embryonic teeth and submandibular gland explants were grown in organ culture without/with TCDD at various concentrations, examined stereomicroscopically and processed for histological examination. The effects of TCDD on cellular mechanisms essential for organogenesis were investigated. The expression of various genes eliciting the response to TCDD exposure or involved in tooth and salivary gland development was studied at the mRNA and/or protein levels by in situ hybridization and immunohistochemistry. Association of the dental effects of TCDD with the resistance of a rat strain to TCDD acute lethality was analyzed in two lactationally exposed rat strains. The effect of TCDD on rat molar tooth mineralization was studied in tissue sections. TCDD dose- and developmental stage-dependently interfered with tooth formation. TCDD prevented early mouse molar tooth morphogenesis and altered cuspal morphology by enhancing programmend cell death, or apoptosis, in dental epithelial cells programmed to undergo apotosis. Cell proliferation was not affected. TCDD impaired mineralization of rat molar dental matrices, possibly by specifically reducing the expression of the mineralization-related dentin sialophosphoprotein gene shown in cultured mouse teeth. The impaired mineralization of rat teeth was accompanied by decreased expression of AhR and the TCDD-inducible xenobiotic-metabolozing enzyme P4501 A1 (CYP1A1), suggesting mediation of the TCDD effect by the AhR pathway. The severe interference by TCDD with rat incisor formation was independent of the genotypic variation of AhR determining the resistance of a rat strain to TCDD acute lethality. The impairment by TCDD of mouse submandibular gland branching morphogenesis was associated with CYP1A1 induction and involved blockage of EGF receptor signalling. In conclusion, TCDD exposure is likely to have activated the AhR pathway in target organs with the consequent activation of other signalling pathways involving developmentally regulated genes. The resultant phenotype is organ specific and modified by epithelial-mesenchymal interactions and dependent on dose as well as the stage of organogenesis at the time of TCDD exposure. Teeth appear to be responsive to TCDD exposure throughout their development.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Tissue destruction associated with the periodontal disease progression is caused by a cascade of host and microbial factors and proteolytic enzymes. Aberrant laminin-332 (Ln-332), human beta defensin (hBD), and matrix metalloproteinase (MMP) functions have been found in oral inflammatory diseases. The null-allele mouse model appears as the next step in oral disease research. The MMP-8 knock-out mouse model allowed us to clarify the involvement of MMP-8 in vivo in oral and related inflammatory diseases where MMP-8 is suggested to play a key role in tissue destruction. The cleaved Ln-332 γ2-chain species has been implicated in the apical migration of sulcular epithelial cells during the formation of periodontal pockets. We demonstrated that increased Ln-332 fragment levels in gingival crevicular fluid (GCF) are strongly associated with the severity of inflammation in periodontitis. Porphyromonas gingivalis trypsin-like proteinase can cleave an intact Ln-332 γ2-chain into smaller fragments and eventually promote the formation of periodontal pockets. hBDs are components of an innate mucosal defense against pathogenic microbes. Our results suggest that P. gingivalis trypsin-like proteinase can degrade hBD and thus reduce the innate immune response. Elevated levels and the increased activity of MMPs have been detected in several pathological tissue-destructive conditions where MMPs are shown to cleave extracellular matrix (ECM) and basement membrane (BM) molecules and to facilitate tissue destruction. Elevated levels of MMP-8 have been reported in many inflammatory diseases. In periodontitis, MMP-8 levels in gingival crevicular fluid (GCF) and in peri-implant sulcular fluid (PISF) are elevated at sites of active inflammation, and the increased levels of MMP-8 are mainly responsible for collagenase activity, which leads to tissue destruction. MMP-25, expressed by neutrophils, is involved in inflammatory diseases and in ECM turnover. MMP-26 can degrade ECM components and serve as an activator of other MMP enzymes. We further confirmed that increased levels and activation of MMP-8, -25, and -26 in GCF, PISF, and inflamed gingival tissue are associated with the severity of periodontal/peri-implant inflammation. We evaluated the role of MMP-8 in P. gingivalis-induced periodontitis by comparing MMP-8 knock-out (MMP8-/-) and wild-type mice. Surprisingly, MMP-8 significantly attenuated P. gingivalis-induced site-specific alveolar bone loss. We also evaluated systemic changes in serum immunoglobulin and lipoprotein profiles among these mouse groups. P. gingivalis infection increased HDL/VLDL particle size in the MMP-8-/- mice, which is an indicator of lipoprotein responses during systemic inflammation. Serum total LPS and IgG antibody levels were enhanced in both mice groups. P. gingivalis-induced periodontitis, especially in MMP-8-/- mice, is associated with severe alveolar bone loss and with systemic inflammatory and lipoprotein changes that are likely to be involved in early atherosclerosis.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Increase water use efficiency and productivity, and reduce energy and water usage and costs, of dairy and fodder enterprises, to reduce costs of milk production.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Fractionation of methanolic extracts of air dried aerial parts ofParthenium resulted in the isolation of a toxic constituent which was identified as parthenin, the major sesquiterpene lactone from the weed. The LD50 (minimal lethal dose required to cause 50% mortality) for parthenin in rats was 42 mg/kg body weight. When [3H]-parthenin was given orally or by intravenous administration, radioactivity appeared in the milk of lactating laboratory and dairy animals. Tissue distribution of radioactivity revealed that maximum label was detectable in kidneys.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Nephrin is a transmembrane protein belonging to the immunoglobulin superfamily and is expressed primarily in the podocytes, which are highly differentiated epithelial cells needed for primary urine formation in the kidney. Mutations leading to nephrin loss abrogate podocyte morphology, and result in massive protein loss into urine and consequent early death in humans carrying specific mutations in this gene. The disease phenotype is closely replicated in respective mouse models. The purpose of this thesis was to generate novel inducible mouse-lines, which allow targeted gene deletion in a time and tissue-specific manner. A proof of principle model for succesful gene therapy for this disease was generated, which allowed podocyte specific transgene replacement to rescue gene deficient mice from perinatal lethality. Furthermore, the phenotypic consequences of nephrin restoration in the kidney and nephrin deficiency in the testis, brain and pancreas in rescued mice were investigated. A novel podocyte-specific construct was achieved by using standard cloning techniques to provide an inducible tool for in vitro and in vivo gene targeting. Using modified constructs and microinjection procedures two novel transgenic mouse-lines were generated. First, a mouse-line with doxycycline inducible expression of Cre recombinase that allows podocyte-specific gene deletion was generated. Second, a mouse-line with doxycycline inducible expression of rat nephrin, which allows podocyte-specific nephrin over-expression was made. Furthermore, it was possible to rescue nephrin deficient mice from perinatal lethality by cross-breeding them with a mouse-line with inducible rat nephrin expression that restored the missing endogenous nephrin only in the kidney after doxycycline treatment. The rescued mice were smaller, infertile, showed genital malformations and developed distinct histological abnormalities in the kidney with an altered molecular composition of the podocytes. Histological changes were also found in the testis, cerebellum and pancreas. The expression of another molecule with limited tissue expression, densin, was localized to the plasma membranes of Sertoli cells in the testis by immunofluorescence staining. Densin may be an essential adherens junction protein between Sertoli cells and developing germ cells and these junctions share similar protein assembly with kidney podocytes. This single, binary conditional construct serves as a cost- and time-efficient tool to increase the understanding of podocyte-specific key proteins in health and disease. The results verified a tightly controlled inducible podocyte-specific transgene expression in vitro and in vivo as expected. These novel mouse-lines with doxycycline inducible Cre recombinase and with rat nephrin expression will be useful for conditional gene targeting of essential podocyte proteins and to study in detail their functions in the adult mice. This is important for future diagnostic and pharmacologic development platforms.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Internal ribosome entry site (IRES)-mediated translation of input viral RNA is the initial required step for the replication of the positive-stranded genome of hepatitis C virus (HCV). We have shown previously the importance of the GCAC sequence near the initiator AUG within the stem and loop IV (SLIV) region in mediating ribosome assembly on HCV RNA. Here, we demonstrate selective inhibition of HCV-IRES-mediated translation using short hairpin (sh)RNA targeting the same site within the HCV IRES. sh-SLIV showed significant inhibition of viral RNA replication in a human hepatocellular carcinoma (Huh7) cell line harbouring a HCV monocistronic replicon. More importantly, co-transfection of infectious HCV-H77s RNA and sh-SLIV in Huh7.5 cells successfully demonstrated a significant decrease in viral RNA in HCV cell culture. Additionally, we report, for the first time, the targeted delivery of sh-SLIV RNA into mice liver using Sendai virosomes and demonstrate selective inhibition of HCV-IRES-mediated translation. Results provide the proof of concept that Sendai virosomes could be used for the efficient delivery of shRNAs into liver tissue to block HCV replication.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Skeletal muscle cells are highly specialised in order to accomplish their function. During development, the fusion of hundreds of immature myoblasts creates large syncytial myofibres with a highly ordered cytoplasm filled with packed myofibrils. The assembly and organisation of contractile myofibrils must be tightly controlled. Indeed, the number of proteins involved in sarcomere building is impressive, and the role of many of them has only recently begun to be elucidated. Myotilin was originally identified as a high affinity a-actinin binding protein in yeast twohybrid screen. It was then found to interact also with filamin C, actin, ZASP and FATZ-1. Human myotilin is mainly expressed in striated muscle and induces efficient actin bundling in vitro and in cells. Moreover, mutations in myotilin cause different forms of muscle disease, now collectively known as myotilinopathies. In this thesis, consisting of three publications, the work on the mouse orthologue is presented. First, the cloning and molecular characterisation of the mouse myotilin gene showed that human and mouse myotilin share high sequence homology and a similar expression pattern and gene regulation. Functional analysis of the mouse promoter revealed the myogenic factor-binding elements that are required for myotilin gene transcription. Secondly, expression of myotilin was studied during mouse embryogenesis. Surprisingly, myotilin was expressed in a wide array of tissues at some stages of development; its expression pattern became more restricted at perinatal stages and in adult life. Immunostaining of human embryos confirmed broader myotilin expression compared to the sarcomeric marker titin. Finally, in the third article, targeted deletion of myotilin gene in mice revealed that it is not essential for muscle development and function. These data altogether indicate that the mouse can be used as a model for human myotilinopathy and that loss of myotilin does not alter significantly muscle structure and function. Therefore, disease-associated mutant myotilin may act as a dominant myopathic factor.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Stanniocalcin-1 (STC-1) is a 56 kD homodimeric protein which was originally identified in bony fish, where it regulates calcium/phosphate homeostasis and protects against toxic hypercalcemia. STC-1 was considered unique to fish until the cloning of cDNA for human STC-1 in 1995 and mouse Stc-1 in 1996. STC-1 is conserved through evolution with human and salmon STC-1 sharing 60% identity and 80% similarity. The surprisingly high homology between mammalian and fish STC-1 and the protective actions of STC-1 in terminally differentiated neurons, originally reported by my colleagues, prompted me to further study the role of STC-1 in cell stress and differentiation. One purpose was to determine whether there is an inter-relationship between terminally differentiated cells and STC-1 expression. The study revealed an accumulation of STC-1 in mature megakaryocytes and adipocytes, i.e. postmitotic cells with limited or lost proliferative capacity. Still proliferating uninduced cells were negative for STC-1 mRNA and protein, whereas differentiating cells accumulated STC-1 in their cytoplasm. Interestingly, in liposarcomas the grade inversely correlated with STC-1 expression. Another aim was to study how STC-1 gene expression is regulated. Given that IL-6 is a cytokine with neuroprotective actions, by unknown mechanisms, we examined whether IL-6 regulates STC-1 gene expression. Treatment of human neural Paju cells with IL-6 induced a dose-dependent upregulation of STC-1 mRNA levels. This induction of STC-1 expression by IL-6 occurred mainly through the MAPK signaling pathway. Furthermore, I studied the role of IL-6-mediated STC-1 expression as a mechanism of cytoprotection conferred by hypoxic preconditioning (HOPC) in brain and heart. My findings show that Stc-1 was upregulated in brain after hypoxia treatment. In the brain of IL-6 deficient mice, however, no upregulation of Stc-1 expression was evident. After induced brain injury the STC-1 response in brains of IL-6 transgenic mice, with IL-6 overexpression in astroglial cells, was stronger than in brains of WT mice. These results indicate that IL-6-mediated expression of STC-1 is one molecular mechanism of HOPC-induced tolerance to brain ischemia. The protection conferred by HOPC in heart occurs during a bimodal time course comprising early and delayed preconditioning. Interestingly, my results showed that the expression of Stc-1 in heart was upregulated in a biphasic manner during HOPC. IL-6 deficient mice did not, however, show a similar biphasic manner of Stc-1 upregulation as did WT mice. Instead, only an early upregulation of Stc-1 expression was evident. The results suggest that the upregulation of Stc-1 during the delayed preconditioning is IL-6-dependent. The upregulated expression of Stc-1 during the early preconditioning, however, is only partly IL-6-dependent and possibly also directly mediated by HIF-1. These findings suggest that STC-1 is a pro-survival protein for terminally differentiated cells and that STC-1 expression may in fact be regulated by stress. In addition, I show that STC-1 gene upregulation, mediated in part by IL-6, is a new mechanism of protection conferred by HOPC in brain and heart. Because of its importance for fundamental biological processes, such as differentiation and cytoprotection, STC-1 may have therapeutic implications for management of stroke, neurodegenerative diseases, cancer, and obesity.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Poikkijuovaisen luuranko- ja sydänlihaksen supistumisyksikkö, sarkomeeri, koostuu tarkoin järjestyneistä aktiini- ja myosiinisäikeistä. Rakenne eroaa muista solutyypeistä, joissa aktiinisäikeistö muovautuu jatkuvasti ja sen järjestyminen säätelee solun muotoa, solujakautumista, soluliikettä ja solunsisäisten organellien kuljetusta. Myotilin, palladin ja myopalladin kuuluvat proteiiniperheeseen, jonka yhteispiirteenä ovat immunoglobuliinin kaltaiset (Igl) domeenit. Proteiinit liittyvät aktiinitukirankaan ja niiden arvellaan toimivan solutukirangan rakenne-elementteinä ja säätelijöinä. Myotilinia ja myopalladinia ilmennetään poikkijuovaisessa lihaksessa. Sen sijaan palladinin eri silmukointimuotoja tavataan monissa kudostyypeissä kuten hermostossa, ja eri muodoilla saattaa olla solutyypistä riippuvia tehtäviä. Poikkijuovaisessa lihaksessa kaikki perheen jäsenet sijaitsevat aktiinisäikeitä yhdistävässä Z-levyssä ja ne sitovat Z-levyn rakenneproteiinia, -aktiniinia. Myotilingeenin pistemutaatiot johtavat periytyviin lihastauteihin, kun taas palladinin mutaatioiden on kuvattu liittyvän periytyvään haimasyöpään ja lisääntyneeseen sydäninfarktin riskiin. Tässä tutkimuksessa selvitettin myotilinin ja pallainin toimintaa. Kokeissa löydettiin uusia palladinin 90-92kDa alatyyppiin sitoutuvia proteiineja. Yksi niistä on aktiinidynamiikkaa säätelevä profilin. Profilinilla on kahdenlaisia tehtäviä; se edesauttaa aktiinisäikeiden muodostumista, mutta se voi myös eristää yksittäisiä aktiinimolekyylejä ja edistää säikeiden hajoamista. Solutasolla palladinin ja profilinin sijainti on yhtenevä runsaasti aktiinia sisältävillä solujen reuna-alueilla. Palladinin ja profilinin sidos on heikko ja hyvin dynaaminen, joka sopii palladinin tehtävään aktiinisäideiden muodostumisen koordinoijana. Toinen palladinin sitoutumiskumppani on aktiinisäikeitä yhteensitova -aktiniini. -Aktiniini liittää solutukirangan solukalvon proteiineihin ja ankkuroi solunsisäisiä viestintämolekyylejä. Sitoutumista välittävä alue on hyvin samankaltainen palladinissa ja myotilinissa. Luurankolihaksen liiallinen toistuva venytys muuttaa Z-levyjen rakennetta ja muotoa. Prosessin aikana syntyy uusia aktiinifilamenttejä sisältäviä tiivistymiä ja lopulta uusia sarkomeereja. Löydöstemme perusteella myotilinin uudelleenjärjestyminen noudattaa aktiinin muutoksia. Tämä viittaa siihen, että myotilin liittää yhteen uudismuodostuvia aktiinisäikeitä ja vakauttaa niitä. Myotilin saattaa myös ankkuroida viesti- tai rakennemolekyylejä, joiden tehtävänä on edesauttaa Z-levyjen uudismuodostusta. Tulostemme perusteella arvelemme, että myotilin toimii Z-levyjen rakenteen vakaajana ja aktiinisäikeiden säätelijänä. Palladinin puute johtaa sikiöaikaiseen kuolemaan hiirillä, mutta myotilinin puutoksella ei ole samanlaisia vaikutuksia. Tuotettujen myotilin poistogeenisten hiirten todetiin syntyvän ja kehittyvän normaalisti eikä niillä esiintynyt rakenteellisia tai toiminnallisia häiriöitä. Toisaalta aiemmissa kokeissa, joissa hiirille on siirretty ihmisen lihastautia aikaansaava myotilingeeni, nähdään samankaltaisia kuin sairailla ihmisillä. Näin ollen muuntunut myotilin näyttä olevan lihaksen toiminnalle haitallisempi kuin myotilinin puute. Myotilinin ja palladinin yhteisvaikutusta selvittääksemme risteytimme myotilin poistegeenisen hiiren ja hiirilinjan, joka ilmentää puutteellisesti palladinin 200 kDa muotoa. Puutteellisesti 200 kDa palladinia ilmentävien hiirten sydänlihaksessa todettiin vähäisiä hienorakenteen muutoksia, mutta risteytetyillä hiirillä tavattiin rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia myös luurankolihaksessa. Tulosten perusteella voidaan todeta, että palladinin 200 kDa muoto säätelee sydänlihassolujen rakennetta. Luurankolihaksessa sen sijaan myotilinilla ja palladinilla näyttäisi olevan päällekkäisiä tehtäviä.

Relevância:

20.00% 20.00%

Publicador:

Resumo:

Lypsylehmien maidon juoksettumiskyvyn jalostuskeinot Väitöskirjassa tutkittiin lypsylehmien maidon juustonvalmistuslaadun parantamista jalostusvalinnan avulla. Tutkimusaihe on tärkeä, sillä yhä suurempi osa maidosta käytetään juustonvalmistukseen. Tutkimuksen kohteena oli maidon juoksettumiskyky, sillä se on yksi keskeisistä juustomäärään vaikuttavista tekijöistä. Maidon juoksettumiskyky vaihteli huomattavasti lehmien, sonnien, karjojen, rotujen ja lypsykauden vaiheiden välillä. Vaikka tankkimaidon juoksettumiskyvyssä olikin suuria eroja karjoittain, karja selitti vain pienen osan juoksettumiskyvyn kokonaisvaihtelusta. Todennäköisesti perinnölliset erot lehmien välillä selittävät suurimman osan karjojen tankkimaitojen juoksettumiskyvyssä havaituista eroista. Hyvä hoito ja ruokinta vähensivät kuitenkin jossain määrin huonosti juoksettuvien tankkimaitojen osuutta karjoissa. Holstein-friisiläiset lehmät olivat juoksettumiskyvyltään ayrshire-rotuisia lehmiä parempia. Huono juoksettuminen ja juoksettumattomuus oli vain vähäinen ongelma holstein-friisiläisillä (10 %), kun taas kolmannes ayrshire-lehmistä tuotti huonosti juoksettuvaa tai juoksettumatonta maitoa. Maitoa sanotaan huonosti juoksettuvaksi silloin, kun juustomassa ei ole riittävän kiinteää leikattavaksi puolen tunnin kuluttua juoksetteen lisäyksestä. Juoksettumattomaksi määriteltävä maito ei saostu lainkaan puolen tunnin aikana ja on siksi erittäin huonoa raaka-ainetta juustomeijereille. Noin 40 % lehmien välisistä eroista maidon juoksettumiskyvyssä selittyi perinnöllisillä tekijöillä. Juoksettumiskykyä voikin sanoa hyvin periytyväksi ominaisuudeksi. Kolme mittauskertaa lehmää kohti riittää varsin hyvin lehmän maidon keskimääräisen juoksettumiskyvyn arvioimiseen. Tällä hetkellä juoksettumiskyvyn suoran jalostamisen ongelmana on kuitenkin automatisoidun, laajamittaiseen käyttöön soveltuvan mittalaitteen puute. Tämän takia väitöskirjassa tutkittiin mahdollisuuksia jalostaa maidon juoksettumiskykyä epäsuorasti, jonkin toisen ominaisuuden kautta. Tällaisen ominaisuuden pitää olla kyllin voimakkaasti perinnöllisesti kytkeytynyt juoksettumiskykyyn, jotta jalostus olisi mahdollista sen avulla. Tutkittavat ominaisuudet olivat sonnien kokonaisjalostusarvossa jo mukana olevat maitotuotos ja utareterveyteen liittyvät ominaisuudet sekä kokonaisjalostusarvoon kuulumattomat maidon valkuais- ja kaseiinipitoisuus sekä maidon pH. Väitöskirjassa tutkittiin myös mahdollisuuksia ns. merkkiavusteiseen valintaan tutkimalla maidon juoksettumattomuuden perinnöllisyyttä ja kartoittamalla siihen liittyvät kromosomialueet. Tutkimuksen tulosten perusteella lehmien utareterveyden jalostaminen parantaa jonkin verran myös maidon juoksettumiskykyä sekä vähentää juoksettumattomuutta ayrshire-rotuisilla lehmillä. Lehmien maitotuotos ja maidon juoksettumiskyky sekä juoksettumattomuus ovat sen sijaan perinnöllisesti toisistaan riippumattomia ominaisuuksia. Myöskin maidon valkuais- ja kaseiinipitoisuuden perinnöllinen yhteys juoksettumiskykyyn oli likimain nolla. Maidon pH:n ja juoksettumiskyvyn välillä oli melko voimakas perinnöllinen yhteys, joten maidon pH:n jalostaminen parantaisi myös maidon juoksettumiskykyä. Todennäköisesti sen jalostaminen ei kuitenkaan vähentäisi juoksettumatonta maitoa tuottavien lehmien määrää. Koska maidon juoksettumattomuus on niin yleinen ongelma suomalaisilla ayrshire-lehmillä, väitöksessä selvitettiin tarkemmin ilmiön taustoja. Kaikissa kolmessa tutkimusaineistoissa noin 10 % ayrshire-lehmistä tuotti juoksettumatonta maitoa. Kahden vuoden kuukausittaisen seurannan aikana osa lehmistä tuotti juoksettumatonta maitoa lähes joka mittauskerralla. Maidon juoksettumattomuus oli yhteydessä lypsykauden vaiheeseen, mutta mikään ympäristötekijöistä ei pystynyt täysin selittämään sitä. Sen sijaan viitteet sen periytyvyydestä vahvistuivat tutkimusten edetessä. Lopuksi tutkimusryhmä onnistui kartoittamaan juoksettumattomuutta aiheuttavat kromosomialueet kromosomeihin 2 ja 18, lähelle DNA-merkkejä BMS1126 ja BMS1355. Tulosten perusteella maidon juoksettumattomuus ei ole yhteydessä maidon juoksettumistapahtumassa keskeisiin kaseiinigeeneihin. Sen sijaan on mahdollista, että juoksettumattomuusongelman aiheuttavat kaseiinigeenien syntetisoinnin jälkeisessä muokkauksessa tapahtuvat virheet. Asia vaatii kuitenkin perusteellista tutkimista. Väitöksen tulosten perusteella maidon juoksettumattomuusgeeniä kantavien eläinten karsiminen jalostuseläinten joukosta olisi tehokkain tapa jalostaa maidon juoksettumiskykyä suomalaisessa lypsykarjapopulaatiossa.