”JAAKKIMAN SOTA” : armeijakunnan talvisotaharjoitus maaliskuussa 1937

Suomen armeijan koulutusjärjestelmä keskittyi 1930-luvulla järjestelmälliseen joukkojen kertausharjoittamiseen. Kertausharjoitukset nostivatkin yksittäisten taistelijoiden ja pienempien osastojen koulutustasoa merkittävästi. Ylin sodanjohto oli kuitenkin huolissaan johtajiemme operaatiotaidosta sekä kyvystä käsitellä suurempia joukkoja. Rahoituksen puute esti lähes kymmeneksi vuodeksi suurempien sotaharjoitusten järjestämisen. Vuodeksi 1937 rahoitus saatiin kuitenkin järjestymään, ja Armeijakunnan esikunta sai tehtäväkseen pitää suuren n. 15 000 hengen kaksipuolisen taisteluharjoituksen Laatokan Karjalassa. Harjoitusperusteita laadittiin Armeijakunnan esikunnassa todella kireällä aikataululla. Suunnittelu pohjautui vuonna 1928 Kymenlaaksossa järjestetyn suuren harjoituksen kokemuksiin sekä Ruotsissa vuonna 1935 järjestetyn n. 20 000 hengen sotaharjoituksen havaintoihin. Ruotsissa tehdyt havainnot toivat mukanaan moderneja ajatuksia harjoituskehykseen ja harjoitusdokumenttien laadintaan. Harjoituksen järjestämisajankohtana Laatokan Karjalan puolustussuunnitelmia kehitettiin aktiivisesti. Harjoitus tarjosi hyvän tilaisuuden uudenlaisten, aikaisempaa puolustuksellisempien suunnitelmien operaatioajatuksen testaamiseen. Harjoitus järjestettiin erittäin haastavissa sääolosuhteissa maaliskuussa 1937. Ankarat olosuhteet osoittivat konkreettisesti epäilyt operaatiokyvystämme aiheellisiksi. Johtajat eivät ymmärtäneet tiestön käytön sekä huollon suunnittelun merkitystä, vaan keskittyivät liiaksi pelkkään joukkojen käytön suunnitteluun. Tämä laski joukkojen taistelukykyä dramaattisesti ja aiheutti vakavia paleltumisongelmia. Jälkipyykki esitutkintoineen kesti pitkään harjoituksen jälkeen. Harjoitus toimi hyvänä puolustuskykymme mittarina ja toi esille siinä vallitsevat puutteet. Ongelmista huolimatta harjoitus toi mahdollisimman sodanmukaista kokemusta laajalle joukolle suomalaista upseeristoa. Harjoituskokemusten analysointiin käytettiin erittäin paljon aikaa. Kokemuksilla olikin vaikutusta talvitaisteluun ja sotaharjoituksiin liittyvän ohjesäännöstön kehityksessä.

Hiljaisen tiedon siirtyminen pääjohtokeskuksen torjuntakeskuksen organisaatiossa

Tutkimuksessa pyritään kuvaamaan hiljaisen tiedon luonnetta ja merkitystä osana ilmavoimien pääjohtokeskuksiin kuuluvien torjuntakeskusten toimintaa sekä selvittämään niitä seikkoja jotka vaikuttavat tiedon siirtymiseen kyseisessä organisaatiossa. Lisäksi tutkittiin, onko organisaatio kyennyt siirtämään osia hiljaisesta tiedostaan formaaliin, eksplisiittiseen muotoon. Tutkimus sijoittuu ajankohtaan jolloin torjuntakeskusten henkilöstöä on siirtymässä muihin tehtäviin osana puolustusvoimauudistusta. Lisäksi henkilöstörakenne uusiutuu opistoupseerien tehtävien siirtyessä aliupseeristolle opistoupseerien eläkkeelle siirtymisen myötä. Tässä ympäristössä tiedon tehokas siirtyminen organisaation sisällä on entistä tärkeämpää organisaation tehokkaan toiminnan kannalta. Poistuvan henkilöstön omaama henkinen pääoma tulee pystyä hyödyntämään. Tutkimuksessa haastateltiin 5. ja 7. pääjohtokeskusten henkilöstöä kyselytutkimuksella, joka sisälsi sekä monivalintakysymyksiä että avoimia kysymyksiä. Kyselyä ei kohdistettu tiettyyn henkilöstöryhmään, vaan se jaettiin tarkoituksellisesti koko torjuntakeskusten henkilöstölle. Kyselytutkimuksella saadun aineiston käsittelyssä käytettiin hyväksi fenomenologista reduktiota. Tämän metodin avulla tutkimusaineisto jaettiin kahdeksaan sisältöalueeseen, joiden merkityssuhteiden teemoja käsiteltiin Michael Polanyin hiljaisen tiedon teorian kannalta. Tutkimustuloksissa havaittiin, että torjuntakeskusten henkilöstö havaitsee työtehtäviinsä liittyvän hiljaista tietoa, ja pitää sen osuutta tärkeänä hyvän työsuorituksen kannalta. Tiedon siirtymisessä havaittiin selkeä ero eksplisiittisen ja hiljaisen tiedon välillä. Eksplisiittisen tiedon koettiin välittyvän hyvin, ja sen siirtymisen kannalta tärkeimpänä pidettiin tehokasta tiedon jakelukanavaa ja virallisia menetelmiä, kuten koulutustapahtumia ja dokumenttien hallintaa. Hiljaisen tiedon siirtymisen todettiin olevan selkeästi heikommalla tasolla, ja sen tehokkaimpana siirtymismuotona pidettiin työyhteisön jäsenten epävirallisia vuorovaikutustilanteita. Epävirallisten vuorovaikutustilanteiden syntyyn vaikuttaa eniten työyhteisön työilmapiiri. Yleisesti työilmapiiri koettiin melko hyväksi, mutta sen ei kuitenkaan todettu kannustavan työntekijöitä tuomaan omaa asiantuntijuuttaan esille. Suurimmaksi esteeksi tiedon siirtymisessä todettiin yksittäisten työntekijöiden kokema arvostuksen puute. Organisaation todettiin kyenneen siirtämään osan hiljaisesta tiedosta eksplisiittiseen muotoon, mutta materiaalin käytettävyys ei ole vielä optimaalisella tasolla. Tutkimuksen mukaan torjuntakeskusten tulee kiinnittää huomiota avoimen ja vuorovaikutuksellisen työilmapiirin kehittämiseen ja ylläpitoon, jotta kaikkien työntekijöiden osaaminen saadaan maksimaalisesti hyödynnettyä. Myös mentoritoimintaa tulisi kehittää suunnitelmallisemmaksi pidemmän aikavälin toiminnaksi.

Sosiaalisen median muodostama uhka taisteluosaston operaatioturvallisuudelle joukkojen perustamisvaiheessa

Operaatioturvallisuus (OPTU) nykyajan konseptina on suhteellisen tuore. Aihetta on tutkittu Persianlahdensodan ajoilta asti. Suomen Puolustusvoimat tulkitsee operaatioturvallisuutta yleisesti ottaen samalla tavalla kuin Yhdysvaltojen asevoimat. Sosiaalinen media (SOME) on konseptina myös tuore ilmiö (2007). Sosiaalisen median käyttöaste yhteiskunnassamme on merkittävä. Sosiaalinen media mahdollistaa vaivattoman tiedon jakamisen, joka puolestaan vaikuttaa operaatioturvallisuuteen. Sosiaalista mediaa ja operaatioturvallisuutta on tutkittu laajasti joko yksittäisinä konsepteina tai osana muita kokonaisuuksia. Operaatioturvallisuutta ei ole kuitenkaan käsitelty sosiaalisen median näkökulmasta laajamittaisesti. Suomessa aihe-aluetta on tarkasteltu rauhanturvaajien toimintaympäristössä ja sen yleiskäyttöä rauhan aika-na. Joukkojen perustamisvaihetta ei ole käsitelty. Modernina ilmiönä on syytä ymmärtää so-siaalisen median mahdollistamaa uhkaa taisteluosaston (TSTOS) operaatioturvallisuudelle joukkojen perustamisvaiheessa. Päätutkimuskysymys on: Millainen uhka sosiaalinen media on taisteluosaston operaatiotur-vallisuudelle ja miten siltä voidaan suojautua joukkojen perustamisvaiheen aikana? Alaky-symykset, jotka tukevat tutkimusta ovat: Mitä operaatioturvallisuus tarkoittaa konseptina? Minkälainen sosiaalinen media on toimintaympäristönä? Miten vastustaja tiedustelee sosiaa-lisessa mediassa (OSINT)? Minkälaisen vaikutuksen operaatioturvallisuuden puute sosiaali-sen median toimintaympäristössä luo taisteluosastolle? Aineisto koostuu internetlähteistä sekä kirjallisista lähteistä oppaiden, artikkelien ja uutisten muodossa. Johtopäätöksenä on todettavissa, että operaatioturvallisuuden kannalta on syytä kieltää sosiaalisen median käyttöä sekä poistaa sosiaalisen median palveluita mahdollistavat laitteet joukkojen perustamisvaiheessa. Operaatioturvallisuuden laiminlyöminen sosiaalisen median toimintaympäristössä jo rauhanajan koulutuksessa voi johtaa pahimmassa tapaukses-sa siihen, että joukot on saatettu toimintakyvyttömään tilaan ennen laajamittaista sotaa. Ope-raatioturvallisuuden tärkeyttä sosiaalisessa mediassa on koulutettava henkilökunnalle ja va-rusmiehille jo rauhan aikana. Tutkija kehottaa Puolustusvoimia ottamaan tarkemmin kantaa älypuhelimien ja sosiaalisen median käyttöön rauhan- ja joukkojen perustamisvaiheen aika-na.

Biohiilen tuotannon toimintaedellytykset Parikkalassa

Suomessa on sitouduttu kansainvälisiin päästövähennystavoitteisiin ja uusiutuvan ener-gian osuuden kasvattamiseen. Biohiili on erinomainen polttoainevaihtoehto kivihiili-voimalaitoksissa, sillä sitä voidaan käyttää suurellakin seososuudella ilman merkittäviä rakenteellisia muutoksia polttoaineen syöttölaitteistoihin tai kattilaan. Biohiiltä voidaan käyttää myös metallurgiassa pelkistimenä, maanparannusaineena ja hiilinieluna. Biohiilen raaka-aineena toimii energia- ja kuitupuuhake. Parikkalan lähialueella on hyödyn-nettävissä olevaa teknis-taloudellista metsäenergiapotentiaalia keskisuuren biojalostamon perustamista varten. Biohiilen teoreettinen markkinapotentiaali on valtava, mutta sen taloudelliset kannattavuusnäkymät ovat heikot nykyhintatasolla. Biohiilen kilpailukykyä heikentävät kivihiilen ja päästöoikeuksien alhaiset hinnat ja biohiilen korkeat tuotantokustannukset. Biohiilimarkkinoiden kehittymistä jarruttaa myös olemassa olevan tuotannon puute. Biohiilen käyttöönotto edellyttäisi kansainvälisiä tukitoimia tai kivihiilen hinnan kasvua.

Harjukiviaineksia korvaavien materiaalien käytön esteet : Esiselvitys Kanta- ja Päijät-Hämeessä

Harjukiviaineksia otetaan Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) toimialueella enemmän kuin muiden ELY-keskusten alueilla. Kalliokiviainesten otto puolestaan on Kanta- ja Päijät-Hämeessä suhteellisen vähäistä muihin Etelä-Suomen maakuntiin verrattuna Luonnonsoran käytön kasvu sekä kalliokiviainesten ja uusiomateriaalien käytön vähäisyys ovat ympäristönsuojelun kannalta epätoivottavaa kehitystä sekä ristiriidassa alueellisesti ja valtakunnallisesti asetettujen luonnonvarojen kestävää ja säästeliästä käyttöä sekä jätemateriaalien hyötykäyttöä koskevien tavoitteiden kanssa. Tässä hankkeessa on selvitetty, mitkä ovat merkittävimmät esteet harjukiviaineksia korvaavien kalliokiviainesten ja uusiomateriaalien käytölle Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Keskeisimpänä tutkimusmenetelmänä oli alan toimijoille tehty kyselytutkimus. Lisäksi toteutettiin materiaalivirtatarkastelu sekä paikkatietoanalyysi kalliokiviainesten ottoon ja korvaavien materiaalien käsittelyyn soveltuvista alueista. Merkittävin tutkimuksessa havaittu este harjukiviaineksia korvaavien materiaalien käytön kasvulle on, että Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella harjukiviaineksia on saatavissa vielä suhteellisen monipuolisesti ja edullisesti. Myös murskattavaksi kelpaavaa soraa on vielä saatavissa, jolloin tarvetta kalliokiviainesten ottamisalueiden avaamiseen ei juuri ole ollut. Harjukiviaineksia korvaavina materiaaleina on kattavasti hyödynnetty ainoastaan rakentamisesta ja purkamisesta sekä betoniteollisuudesta peräisin olevaa betonijätettä. Muita alueella syntyviä tai sinne tuotavia määrältään merkittäviä uusiomateriaaleja ovat rakentamisen ylijäämämaat, energiateollisuuden tuhkat sekä pilaantuneilta alueilta kaivetut ainekset. Näiden hyödyntäminen on ollut lähinnä satunnaista ja se on tapahtunut usein jätteenkäsittelytoimintojen yhteydessä sellaisissa tarkoituksissa, joilla ei välttämättä ole ollut tosiasiallista merkitystä harjukiviainesten korvaavuuden kannalta. Ylijäämämaiden syntymisestä ja hyödyntämisestä ei ole olemassa kattavaa seurantatietoa. Muita hankkeessa tunnistettuja esteitä ovat korvaavien materiaalien käyttöä suosimattomat säädökset ja niiden tulkinnat, korvaavia materiaaleja huomioimattomat suunnittelu- ja kilpailutuskäytännöt, maankäytön suunnittelun puutteet sekä informatiiviset esteet eli tiedon ja tietämyksen puute sekä ennakkoasenteet ja tottumukset. Kaikkia mainittuja esteitä on mahdollista purkaa alueellisin keinoin, mutta monelta osin ongelmat ovat valtakunnallisia. Raportissa on esitetty alustava suunnitelma harjukiviaineksia korvaavien materiaalien käytön esteiden purkamiseksi seudullisesti toteutettavin hankkein.

Potilaan tiedollinen yksityisyys heräämössä

Tutkielman tarkoituksena oli kuvata potilaan kokemuksia tiedollisesta yksityisyydestään sekä tiedollista yksityisyyttä edistäviä ja estäviä tekijöitä heräämössä. Tämän tiedon pohjalta on mahdollista kehittää heräämön hoitotyötä potilaiden tiedollisen yksityisyyden osalta. Tutkimus toteutettiin kuvailevana haastattelututkimuksena. Aineisto kerättiin puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Tutkimuksessa haastateltiin yhden suomalaisen yliopistosairaalan korva-, nenä- ja kurkkutautien (KNK) klinikan heräämössä hoidettuja aikuispotilaita 1-2 tunnin kuluessa heräämöhoidon päättymisestä. Haastatteluaineisto koostui 17:stä päiväkirurgisen – tai vuodeosastopotilaan haastattelusta. Tallennetut haastattelut litteroitiin ja aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Potilaat kuvasivat tiedollista yksityisyyttä potilaan tietojen hallintana: potilaan tietojen luottamuksellisena käsittelynä ja oikeutena omiin tietoihin. Tiedollista yksityisyyttä pidettiin tärkeänä, mutta potilaat eivät olleet erityisen huolissaan tämän toteutumisesta heräämössä. Tiedollinen yksityisyys toteutui potilaiden mielestä melko hyvin heräämössä lukuun ottamatta tilanteita, joissa henkilökunta vaihtoi suullisesti tietoja potilaasta keskenään. Suurin osa potilaista totesi KNK-vaivojen olevan niin neutraaleja, ettei niiden joutuminen ulkopuolisten tietoon ollut heistä merkityksellistä. Tieto leikkauksesta kiinnosti potilaita ja he olivat tyytyväisiä saatuaan siitä tietoa heräämössä. Tiedollisen yksityisyyden toteutumista edistivät potilaan uppoutuminen omaan maailmaansa, mahdollisuus kontrolloida ja saada tietoa asioistaan, kahdenkeskinen vuorovaikutus, tieto tiedollisesta yksityisyydestä, heräämön tilajärjestelyt ja tiedollista yksityisyyttä koskevien sääntöjen noudattaminen. Muiden potilaiden uteliaisuus, potilaan kyvyttömyys suojata omia tietojaan ja ulkopuolisuus omissa asioissaan, kahdenkeskeisen vuorovaikutuksen mahdottomuus, yksityisen tilan puute ja tiedollista yksityisyyttä koskevan sääntelyn noudattamattomuus koettiin tietojen luottamuksellisen käsittelyn esteiksi heräämössä. Potilaiden tietojen luottamuksellista käsittelyä voitaisiin parantaa kiinnittämällä huomiota raportointimenetelmiin ja -paikkaan heräämössä. Käytettävissä olevia keinoja, kuten sermejä ja potilaiden sijoittelu heräämössä, kannattaa käyttää hyödyksi potilaan tiedollisen yksityisyyden suojaamiseksi. Tiedollisen yksityisyyden määritelmää tulisi jatkossa täsmentää käsiteanalyysin avulla. Lisäksi tiedollista yksityisyyttä olisi hyvä tutkia hoitotyön ympäristöissä, joissa potilaiden hoitoon liittyy mahdollisesti arkaluonteisempia tietoja kuin KNK- potilailla.

”Moniottelijana varhaiskasvatuksen kentällä”. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan työhyvinvointi

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää varhaiskasvatuksen erityisopettajien kokemuksia koskien työhyvinvointia. Tavoitteena on tarkastella varhaiskasvatuksen erityisopettajien suurimpia varhaiserityiskasvatusta ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan työtä koskevia huolenaiheita. Tutkimuksen tavoitteena on myös selvittää varhaiskasvatuksen erityisopettajien työolosuhteita ja kokemuksia siitä, miten työolosuhteita tulisi parantaa. Tutkimuksessa pyritään selvittämään myös varhaiskasvatuksen erityisopettajien työhyvinvointia edesauttavia tekijöitä ja mikä pitää erityisopettajan työssään varhaiskasvatuksen kentällä. Tavoitteena on tuoda varhaiskasvatuksen erityisopettajien kokemukset esiin heidän itsensä kertomina. Aiheesta löytyy vähän aiempaa tutkimuksia. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Aineisto kerättiin Webropol kyselyllä Varhaiskasvatuksen Erityisopettajat ry:n jäsensivustolla. Kyselyyn vastasi 167 Varhaiskasvatuksen erityisopettajat ry:n jäsentä. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat kokivat varhaiserityiskasvatuksen kaipaavan lakisääteistä päivitystä ja uudelta varhaiskasvatuslailta odotetaan paljon. Vastaajien mukaan kuntien erilaisuus varhaiserityiskasvatuksen toimintatavoissa huolestuttaa sekä lasten tasa-arvoinen huomioinen erityisen tuen tarpeen suhteen. Oma työnkuva koetaan viidakkomaiseksi ja siihen kaivataan selkeää työnkuvan ohjeistusta. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat kokevat pedagogisen osaamisen vähentyneen kentällä ja ovat huolissaan varhaiserityiskasvatuksen laadusta. Pedagogisen osaamattomuuden koetaan vaikuttavan suoraan omaan työhön. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan työoloihin kaivataan muutoksia palkkauksen suhteen. Työnkuvan laajuus ja haasteellisuus koetaan vaativaksi ja kokevat saavansa työmäärään suhteutettuna liian vähän palkkaa. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat kokevat työssään väsymystä ja jaksamattomuutta. Arvostuksen puute työstään on tuttu tunne varhaiskasvatuksen erityisopettajalle. Varhaiskasvatuksen kentällä työskentelevät erityisopettajat kokevat palautteen, toimivan tiimin ja moniammatillisen yhteistyön tärkeäksi ja pitää erityisopettajan varhaiskasvatuksen kentällä.

Evidencing and Sharing Value with Decision Making Models in an Industrial Maintenance Network

The objective of this thesis is to concretize the potential benefits that the industrial maintenance case network could achieve through using the value-based life-cycle model and the flexible asset management model. It is also inspected what factors prevent value creation and sharing in the maintenance contract practices of the case network. This thesis is a case study which utilizes modelling. Four scenarios were developed to demonstrate value creation in the future. The data was partly provided by the collaborating company, partly gathered from public financial statement information. The results indicate that value has been created through the past maintenance of the collaborating company’s rod mill and that profitability of the collaborating company has been mostly on satisfactory level during the past few years. Potential value might be created by increasing the share of proactive maintenance of the rod mill in the future. Profitability of the network could be improved in the future through flexible asset management operations. The main obstacle for value creation and sharing seems to be the lack of sufficient trust between the network members.

The long, small war : kokemukset epäsymmetrisestä sodasta Irakissa vuosina 2003–2008

Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, miten epäsymmetrinen sodankäynti Irakissa vuosina 2003–2008 vaikutti Yhdysvaltain armeijaan ja merijalkaväkeen. Päätutkimuskysymykseen vas-tataan selvittämällä historian kokemuksien vaikutus siihen miten Irakin sotaan valmistauduttiin. Tarkoituksena on myös selvittää miten epäsymmetrinen sota ilmeni vuosien kuluessa ja miten amerikkalaiset kehittivät varusteita, koulutusta, organisaatioita ja doktriiniaan sodan kuluessa. Lähdeaineistona on käytetty englanninkielistä kirjallisuutta. Suurin osa aineistosta on operaati-oon osallistuneiden sotilaiden ja siviilien kirjoittamia. He ovat kirjoittaneet joko omien koke-muksien pohjalta tai sitten teoksissa on haastateltu tapahtumia todistaneita avainhenkilöitä. Li-säksi on käytetty sotilasammatillisissa lehdissä julkaistuja artikkeleita, asevoimien ohjesääntöjä ja eri puolustushallinnon sekä riippumattomien tutkimuslaitoksien tekemiä raportteja. Opinnäyt-teiden osuus on vähäinen ja haastatteluja ei ole käytetty. Tutkimusmenetelmä on aineistoanalyy-siin perustuva kirjallisuustutkimus. Työssä korostuu lähdekritiikki ja lähteiden vertailu, koska ajoittain lähteissä esitetyt tiedot ovat kirjoittajien omia näkemyksiä historiallisista tapahtumista. Vuonna 2003 alkanut Irakin sota kehittyi vuosia kestäneeksi taisteluksi epäsymmetrisesti toimi-vaa vihollista vastaan. Irakin sodan kynnyksellä operaation suunnittelussa ei huomioitu hyökkä-yksen jälkeistä vakauttamisvaihetta riittävällä tarkkuudella. Seurauksena oli se että Irakin ajau-tumista sekasortoon Baghdadin valtauksen jälkeen ei voitu estää. Liittouman päätös lakkauttaa Irakin omat turvallisuuskoneistot vaikeutti tilannetta entisestään. Vuoden 2003 lopulla Irak oli ajautumassa etnisten ja uskonnollisten ristiriitojen vaikuttamaan kumoukselliseen sotaan. Seu-raavat vuodet Yhdysvallat pyrki viholliskeskeisellä strategialla kukistamaan epäsymmetrisesti toimivat kumoukselliset taistelijat. Keskeisinä tutkielman havaintoina on, että Yhdysvalloilla on paljon kokemusta epäsymmetri-sestä sodankäynnistä. Historian kokemuksista johtuvien asenteiden ja vuonna 2003 vaikuttaneen poliittisen ilmapiirin vuoksi Irakin sodan miehitysvaihetta ei suunniteltu kunnolla. Yhtenäisen strategian puute aiheutti ongelmia sodan alkuvuosina. Tänäkin aikana osa joukoista toteutti on-nistuneesti vastakumouksellisen sodan operaatioita, jotka vaikuttivat uuden doktriinin syntyyn. Doktriinin avaintekijä oli uusi ohjesääntö FM 3-24, jonka opit olivat keskeisessä asemassa vuonna 2007 alkaneissa operaatioissa. Näiden operaatioiden menestyksen taustalla oli monia tekijöitä, mutta myös amerikkalaisten uudenlainen ymmärrys siitä miten taistella epäsymmetri-sesti toimivaa vihollista vastaan. Sotakokemukset synnyttivät uusia varusteita, koulutusta ja organisaatiomuutoksia. Suurin vaikutus on kuitenkin siinä, miten vuoteen 2008 mennessä epä-tavanomaisen sodankäynnin merkitys asevoimien tehtävissä oli noussut aiempaa tärkeämmäksi.

Perunan, porkkanan ja sokerijuurikkaan viljelykiertojen vaikutukset kasvintuhoojiin ja ravinnetaseisiin

TEHO Plus -hanke selvitti Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelta perunan, porkkanan ja sokerijuurikkaan viljelykiertoja viiden vuoden (2009–2013) ajalta. Materiaali koottiin hyödyntämällä Maaseutuviraston, Geologian tutkimuskeskuksen ja maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen aineistoja. Viljelykiertotarkastelun lisäksi MTT tarkasteli näiden kasvisten ravinnetaseita toteutuneiden keskisatojen ja ympäristötuen 2007–2013 ravinnetaulukoiden enimmäislannoitemäärien mukaan. Viljelykiertojen perusteella annetaan suosituksia siitä, miten viljelykiertoja voisi parantaa tautipaineen vähentämiseksi ja ravinteiden hyödyntämisen tehostamiseksi. Tämä opas on osa TEHO Plus -hankkeen tuottamaa materiaalia viljelijöiden ja neuvojien käyttöön, mikä täydentää hankkeen laatimaa Maatilan ympäristökäsikirjaa.

Suomen sodissa 1939–1945 saatujen kokemusten vaikutus suomalaisen kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön

Ennen talvisotaa kranaatinheittimistö oli ollut melko pieni jalkaväen koulutushaara, jonka kehittäminen oli vielä kesken talvisodan alettua. Sotien aikana toimittiin lähes kymmenen vuotta vanhojen yleisten taktisten ohjesääntöjen pohjalta. Sotien kokemukset kuitenkin muokkasivat epävirallisesti kranaatinheittistön toimintaa ja taktista käyttöä. Sotakokemusten kerääminen aloitettiin heti talvisodan päätyttyä, sillä niiden tuoma hyöty haluttiin saada laajemmin käyttöön. Välirauhan alettua kokemusten analysointi oli kuitenkin hidasta, eikä kaikkia talvisodan kokemuksia onnistuttu käyttämään hyväksi ennen jatkosodan alkamista. Jatkosodan alussa uusien kokemusten keräämistä jatkettiin. Näiden perusteella kranaatinheittimistön organisaatiota ja taktista käyttöä pyrittiin kehittämään jo sotien aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Suomen sodissa 1939–1945 saadut kokemukset vaikuttivat suomalaisen kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön. Pääkysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: miten kranaatinheittimistöä käytettiin ennen talvisotaa, miten talvisodan kokemukset vaikuttivat kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön, miten kranaatinheittimistön taktinen käyttö kehittyi jatkosodan aikana ja miten sotien kokemukset vaikuttivat kranaatinheittimistön taktiseen käyttöön sotien päätyttyä. Tutkimus on laadullinen asiakirjatutkimus ja tutkimusmenetelmänä käytetään sisältöanalyysia. Tärkeimpiä alkuperäislähteitä ovat Kansallisarkiston arkistolähteet, jotka koostuvat pääosin päämajan koulutusosaston, jalkaväkitoimiston sekä tykistötoimiston asiakirjoista. Toisen tärkeän alkuperäislähteen muodostavat sotien aikana voimassa olleet ja niiden jälkeen julkaistut ohjesäännöt ja oppaat. Tutkimuksessa ilmeni, että sotien aikana voimassa olleet vanhat ohjesäännöt olivat ohjeistaneet kranaatinheittimistön taktisen käytön tarkasti, mutta niissä oli ollut myös puutteita, esimerkiksi yhteistoimintaa tykistön kanssa ei ollut ohjeistettu. Ohjesääntöjen oppeja ei saatu kuitenkaan täysin käytäntöön talvi- ja jatkosodan alussa, mihin syynä olivat aluejärjestön nopea uudelleenjärjestely ennen sotia, kertausharjoitusten vähyys, heittimien määrän nopea lisääntyminen ja kokemuksen sekä vakituisen henkilökunnan puute heittimistössä. Myös jalkaväen johtajilla oli heittimistön käytössä selviä puutteita. Heittimistön kehityksestä jatkosodan aikana olivat huolissaan etenkin tykistökomentajat, jotka olivat asian takia usein yhteydessä ylöspäin, antoivat ohjeistuksia ja järjestivät koulutuksia. Taktista käyttöä koskeva yhtenäistäminen pääsi käyntiin, kun kranaatinheittimistön ampumatoiminnan tarkastus ja kehittäminen käskettiin 25.7.1942 tykistön tarkastajalle. Jatkosodan loppua kohden siirryttiin myös kranaatinheittimistössä keskitetympään ja lähes tykistölliseen käyttöön. Sotien jälkeen keskustelu kranaatinheittimistön organisaatiosta ja käytöstä kiihtyi. Osa halusi viedä sitä tykistöllisempään suuntaan ja osa pitää sen aikaisempaa selkeämmin jalkaväen tulitukiaseena. Organisaatioissa päädyttiin yhdistämään kranaatinheittimistö jalkaväen muiden raskaiden aseiden kanssa suuriksi kokonaisuuksiksi. Käytön suhteen kevyet kranaatinheittimet pidettiin kiinteästi jalkaväen tukena ja raskaat kranaatinheittimet lähentelivät tykistömäistä käyttöä.

Keskustelu tiivistyvästä suomalais-ruotsalaisesta puolustusyhteistyöstä

Tämä tutkimus keskittyy analysoimaan tiivistyvästä suomalais-ruotsalaisesta puolustusyh-teistyöstä käytävässä julkisessa keskustelussa ilmeneviä keskusteluun vaikuttavia tekijöitä. Tutkimusmenetelmänä on abduktiivinen kvalitatiivinen sisällönanalyysi (yhdistelmä groun-ded theory- ja sisällönanalyysiä). Tutkimus toteutettiin käyttäen mallia, joka muokattiin To-mas Valasekin hypoteesista, joka koskee pooling and sharing -yhteistyötä (Surviving Auste-rity - The case for a new approach to EU military collaboration, 2011). Malli muodostettiin induktoimalla tutkimuksen primääriaineistosta, joka koottiin julkisesta puolustusyhteistyötä käsittelevästä keskustelusta Suomessa ja Ruotsissa 1.1.2013–31.8.2014. Tutkimuksen pääkysymys on: Miten tiivistyvästä suomalais-ruotsalaisesta puolustusyhteis-työstä 1.1.2013–31.8.2014 käytyyn julkiseen keskusteluun vaikuttaneet päätekijät ilmene-vät? Tutkimuksen alakysymykset muodostettiin tutkimuksen primääriaineistosta neljässä eri kategoriassa: historialliset, poliittiset/sotilaalliset, taloudelliset ja asenteelliset tekijät. Ai-neistoa analysoitiin deduktiivisesti käyttäen näitä kategorioita analyysimallina, tarkoituk-sena lisätä ymmärrystä yksittäisistä tekijöistä ja löytää päätekijät. Alakysymyksiä ovat: - Miten 1) historialliset, 2) poliittiset/sotilaalliset, 3) taloudelliset ja 4) asenteelliset tekijät ilmenevät keskustelussa tiivistyvästä puolustusyhteistyöstä? - Kuinka nämä tekijät eroavat Suomessa ja Ruotsissa? - Mikä tekijöistä nähdään keskustelussa tärkeimpänä? Tutkimuksen päätuloksena on, että luottamus tai sen puute on tärkein keskustelussa ilme-nevä päätekijä, joka joko edistää tai toisaalta heikentää yhteistyötä. Muina keskustelusta il-menevinä päätekijöinä nähdään seuraavien tekijöiden olemassaolo tai puute: - ymmärrys yhteistyön historiallisesta taustasta molempien valtioiden näkökulmista - poliittisten/sotilaallisten tavoitteiden selkeys ja niihin sitoutuminen - poliittinen sitoutuminen yhteistyön poliittisten/sotilaallisten tarkoitusperien edistämi-seen kotimaan taloudellisten hyötyjen sijaan - laillisesti sitova rakenne yhteistyölle.

Food system transition towards sustainability: Inside thoughts of pioneers

The objective of this Master’s Thesis is to find individuals’ inducements that assist innovation adoption in the framework of sustainable food system. The purpose of the thesis is to examine the reasons why individuals adopt sustainable approaches, and furthermore, to see by what means the transition to the more sustainable food system could be accelerated. The study’s focal point is on the micro level, even if the wider purpose is to accelerate the holistic change of food system in the near future. The study consists of a literature review and a qualitative research, which is actualized with semi-structured interviews. The results indicate that individuals adopt innovations based on their strong intrinsic motivation. The main inducements were environment-related and health-related aspects, and individual’s deep connection to the countryside. The effect of social circle and doing good actions with the consuming behavior were also highlighted. Strongest barriers to innovation adoption seem to be price sensitivity, lack of easiness, and lack of interest in food. The findings indicate also that the most significant means that could ease the individuals’ decision to adopt an innovation are health-related aspects, educating and learning, environmental aspects, and decreasing the prices. Although the theoretical part of the study highlights the effect of positive reinforcement, the empirical part neglects it.

Näkövammainen oppilas perusopetuksen käsitöissä: opettajan kokemuksia

Tutkimuksen tarkoituksena on saada uutta tietoa näkövammaisen käsityön opetuksesta opettajien kokemuksien kautta, jotta opetusta pystytään kehittämään paikallisella ja valtakunnallisella tasolla. Tietoa haetaan seuraavaan päätutkimuskysymykseen: Millaisia kokemuksia opettajalla on näkövammaisen oppilaan opettamisesta perusopetuksen käsitöissä? Kysymykseen haettiin vastauksia haastattelemalla kymmentä näkövammaiselle oppilaalle käsitöitä opettavaa opettajaa. Teoreettisessa viitekehyksessä esitellään tutkimuksen keskeiset käsitteet, joita ovat näkövammainen oppilas, opettaja, käsityö perusopetuksessa, oppilaan integroiminen perusopetukseen sekä niihin liittyvät tukitoimet. Tutkimuksessa selvitetään opettajan kokemuksia, joten tutkimus toteutettiin fenomenologisen tutkimusstrategian mukaisesti kvalitatiivisella tutkimusotteella. Aineisto kerättiin teemahaastattelun keinoin. Litteroitu haastatteluaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Tutkimustuloksena saatiin laaja kuvaus näkövammaisen oppilaan käsityönopettajan kokemuksista. Opettajat kokivat pärjänneensä työssään suhteellisen hyvin, vaikka heidän henkilökohtaiset resurssinsa eivät ole riittävät näkövammaisen käsityön opettamiseen. Resurssipuutteina voidaan esitellä koulutuksen, kokemuksen ja ajan puute. Koulunkäynninohjaajan rooli, kompetenssi ja kyvyt olivat merkittävässä asemassa opetuksen turvallisessa toteuttamisessa sekä opettajan työssä jaksamisessa. Näkövammainen oppilas koettiin käsitöiden opetuksen kannalta haasteena sekä rikkautena. Näkövammaiset oppilaat tekivät pääsääntöisesti samat työt kuin muut oppilaat. Käsityötilojen tulisi olla valoisat, esteettömät sekä tilavat. Moniammatillisessa yhteistyössä ilmeni puutteita näkövammaisen käsityön opetukseen liittyen. Näkövammaiselle käsityötä opettavat opettajat eivät olleet verkostoituneet, mutta sille koettiin olevan tarvetta. Tutkimuksella saadun tiedon perusteella näkövammaisen käsityön opetusta tulee kehittää paikallisella ja valtakunnallisella tasolla. Tämän työn aloittamiseksi tutkijat toteuttivat käytännönsovelluksen, jonka avulla opettaja voi aloittaa näkövammaisen opetukseen ja tukitoimiin tutustumisen, moniammatillisen yhteistyön ja verkostoitumisen.

Transition management in action within the context of nutrient economy

Tämä työ tutkii ja tarkastelee transitio-kokeilua ravinnetaloudessa. Transitio-kokeilu on toimintatutkimusprojekti, joka toteutetaan systeemisen muutoksen ajattelun mukaisesti alhaalta ylöspäin. Ravinnetalous määritetään tarkemmin työn kautta sekä analysoidaan monitaso-perspektiivin näkökulmasta. Ravinnetalous on terminä varsin tuntematon ja tarvitsee enemmän tunnettavuutta laajemman yleisön edessä. Transitio-areenan ja transitio-visioiden kehittäminen ovat työn keskipisteessä, koska ne ovat tärkeimpiä vaiheita transition alkuvaiheessa. Joukko sidosryhmätoimijoita osallistuu transitio areenaan sekä visioiden jatkokehittelyyn. Visio(t) luodaan ensisijaisesti backcasting-menetelmällä, jota myös täydennetään tavanomaisella ennustamisella. Backcasting- menetelmä on osin osallistava ja siinä käytetään ravinteiden planeettarajoja kvantitatiivisina pääperiaatteina, minkä tuloksena myös visiot ovat osin kvantitatiivisia. Transitio areenan kokoaminen ja fasilitointi aiheuttavat hankalia kysymyksiä, jotka tarvitsevat jatko-tutkimusta. Alhaalta-ylöspäin organisoitu transitio-arena houkuttelee niche-toimijoita, mutta epäonnistuu sitouttamaan julkisen vallan toimijoita. Toimintamallin voimasuhteet, politiikka ja transition vakiinnuttaminen tulisivat olla jatko-toimenpiteinä niin tutkimuksessa kuin toiminnassakin.