Ukrainan turvallisuusorientaatio idän ja lännen välissä

Ukrainan on itsenäistymisestään vuodesta 1991 lähtien ollut vaikea rakentaa pitkäjänteistä ulkopolitiikkaa. Maan ulko- ja turvallisuuspolitiikka on suuntautunut voimakkaammin milloin itään milloin länteen. Presidentti Janukovytšin aikana vuodesta 2010 lähtien Ukraina on menettänyt otettaan demokratiasta kohti autoritarismia. Janukovytš on keskittynyt lisäämään presidenttikautenaan omaa valtaansa Ukrainassa. Ulkopolitiikka Venäjää sekä Euroopan unionia kohtaan on ollut lähinnä ristiriitaista. Tavoitteena on ollut hyötyä molemmista osapuolista niin, ettei oma valta-asema kotimaassa kärsisi. Euroopan unioni on yrittänyt naapuruuspolitiikallaan levittää Ukrainaan oikeusvaltion periaatetta ja demokratiaa tavoitteena vakauden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen. EU:n vaikutusvalta ei ole ollut riittävä Ukrainan integroimiseen ja se on epäonnistunut tavoitteissaan. Venäjän ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan periaatteet osana maan suurvaltasuvereniteetin puolustamista ohjaavat Venäjän toimintaa Ukrainaa kohtaan. Venäjän näkemys sille etuoikeutetuista intressipiireistä, omien kansalaisten suojelemisesta myös maan rajojen ulkopuolella sekä moninapaisen maailmanjärjestyksen luomisesta ovat periaatteet, jotka Venäjän mukaan oikeuttavat sen vaikuttamaan myös Ukrainan sisäisiin asioihin. Ukraina on kuitenkin pyrkinyt saavuttamaan vapauden ulkopoliittisissa valinnoissaan ja kyennyt käyttämään itsemääräämisoikeuttaan omien etujensa ajamiseen, mitä Venäjän on ollut vaikea hyväksyä. Tutkimuksessa tarkastellaan Ukrainan voimavaroja, Ukrainan ulko- ja turvallisuuspoliittisia dokumentteja ja toiminnan painotuksia sekä Ukrainan ulkopolitiikkaan vaikuttavien keskeisimpien tekijöiden eli EU:n, Venäjän ja Yhdysvaltojen tavoitteita Ukrainaa kohtaan. Tutkimuksessa huomioidaan myös Naton vaikutus. Tutkimuksessa aineistoa tarkastellaan poliittisen realismin ja osittain klassisen geopolitiikan kansainvälisten suhteiden teorian näkökulmasta. Tutkimus on tyypiltään kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Aineistona käytetään Ukrainan turvallisuuspoliittisia virallisdokumentteja, valtionjohdon puheita, Ukrainaa koskettavaa tutkimuskirjallisuutta ja lehdistöä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää Ukrainan turvallisuusorientaation tulevaisuutta. Ukrainan turvallisuusorientaatiossa korostuu Ukrainan pyrkimys olla itsenäinen, muista riippumaton valtio ja oman turvallisuuden takaaja. Valtionjohdon sisäpolitiikan intressit painottuvat Ukrainan ulkopolitiikassa. Yhteistyön syventäminen EU:n ja yhteistyö Venäjän kanssa ovat tärkeitä, kunhan se ei ole eliitin etujen vastaista.

Meritilannekuva : apuna METO-viranomaisten lakisääteisten tehtävien hoitamisessa

Merelliset toimijat eli puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja Merenkulkulaitos muodostavat yhteistyönä reaaliaikaista meritilannekuvaa, jonka tarkoituksena on edesauttaa kyseisten viranomaisten lakisääteisten tehtävien täyttämistä. Meritilannekuva on keskeinen työväline METO-viranomaisten toteuttaessa yhteiskunnan niille asettamia tehtäviä, jotka ovat kirjoitettu lakinormien muotoon. Tutkielmassa meritilannekuvaa käsitellään johtamisen apuvälineenä. Tutkielman tarkoituksena oli tutkia meritilannekuvan avulla hoidettavien tehtävien tehtävänantojen, eli lakinormien sisältö ja sen jälkeen, miten meritilannekuva vastaa näihin tehtäviin. Tutkimusongelmana on: Miten meritilannekuva soveltuu lainsäädännön asettamien tehtävien täyttämiseen? Tutkielman päämääränä oli selvittää antaako meritilannekuva tarpeeksi informaatiota päätöksenteon tueksi, sillä meritilannekuvan käyttäjä tekee päätelmiä ja päätöksiä meritilannekuvan antamaan informaation tuella. Tutkielmassa lähestyttiin oikeuslähteitä oikeuspositivistisen lainopin näkökulmasta, käyttäen analyyttistä argumentaatioteoriaa. Lähteinä työssä käytettiin pääsääntöisesti oikeudellisia lähteitä. Meritilannekuvan soveltuvuutta tutkittiin teemahaastatteluin, joita analysoitiin sisällönanalyysin keinoin, näiltä osin tutkielma on kvalitatiivinen. Tutkielmassa päädyttiin käsittelemään seitsemää lakisääteistä tehtävää: alue- ja rajavalvonta, alusliikennepalvelu, meripelastus, öljyn- ja öljypitoisen seoksen mereen päästämisen ja talousvyöhykkeen- ja hylkyjen valvonta. Tutkielmassa todettavien kehittämiskohteiden avulla todennettiin meritilannekuvan soveltuvuus lakisääteisten tehtävien täyttämiseksi.

Rajaturvallisuusriskien hallinta

Tässä tutkimuksessa rajaturvallisuus ja rajaturvallisuusriski määritellään käsitteinä sekä pohditaan miten kompleksisia rajaturvallisuusriskejä voidaan hallita. Tutkimus koostuu neljästä osasta. Johdannossa esitetään tutkimuksen taustatekijät. Ensimmäisessä luvussa määritellään tutkimusongelma ja rajaukset sekä tutkimusmetodologiset valinnat. Toisessa luvussa tehdään John Wilsonin analyysimallin mukainen rajaturvallisuusriskin käsiteanalyysi. Kolmannessa luvussa määritetään riskienhallinnan teoreettinen tausta ja etsitään keinoja rajaturvallisuusriskien hallinnalle. Tarkastelu tehdään kompleksisten riskien hallinnan näkökulmasta. Neljänteen osaan kootaan johtopäätökset sekä vastataan tutkimuskysymyksiin. Rajavartiolaitoksen kehittyminen voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Nuoren valtion rajavartiolaitoksen vaihe, kylmän sodan rajavartiolaitoksen vaihe ja verkottuneen rajavartiolaitoksen vaihe, jossa toimintaympäristön monimutkaistuminen ja rajatarkastukset uutena tehtävänä muuttivat Rajavartiolaitoksen toimintaa merkittävällä tavalla. Verkottuneen rajavartiolaitoksen vaiheessa sisäinen turvallisuus ja rajaturvallisuus siirtyivät kansalliselta tasolta kompleksisemmalle globaalille tasolle. Emergenssin myötä systeemien määrä lisääntyi ja syntyi kokonaan uusi Euroopan unionin sisäisen turvallisuuden ja rajaturvallisuuden taso. Uudella tasolla myös rajaturvallisuusriskeihin liittyviä systeemejä on enemmän ja niiden keskinäisriippuvuudet ovat monimutkaisempia. Kompleksisuus voidaan huomioida rajaturvallisuusriskien hallinnassa ymmärtämällä, että toisen vaiheen toimintatavat tai toimintaympäristökäsitys eivät toimi enää kolmannessa vaiheessa sellaisenaan. On tunnistettava kolmannen tason systeemit ja niiden toimintaperiaatteet, jotta omat toimenpiteet voidaan suunnata oikein. Yhdennetty rajaturvallisuus strategisena ratkaisuna ja operatiivisen kenttätoiminnan johtamisjärjestelmä taktisena ratkaisuna soveltuvat hyvin kompleksisten rajaturvallisuusriskien hallintaan. Rajavartiolaitosta voidaan kuitenkin kehittää edelleen resilientin organisaation suuntaan. Resilientiltä organisaatiolta vaaditaan kykyä ennakoida, havainnoida ja reagoida. Organisaatiolta vaaditaan kykyä ymmärtää, mitä voi tapahtua, tietoa siitä minne havainnointi pitää suunnata ja tietotaitoa reagoida oikealla tavalla olemassa olevan toimivallan puitteissa. Hallitakseen kompleksisia rajaturvallisuusriskejä Rajavartiolaitoksen tulee kiinnittää huomiota päätöksentekoon ja erityisesti päätöksen vaikutusten analysointiin. Heijastavan päätöksenteon mallissa huomioidaan päätöksen aiheuttamat välittömät, välilliset ja seurannaiset vaikutukset. Rajaturvallisuuden alalla tehdään päätöksiä jatkuvasti. Päätöksiä tekevät niin valtiolliset kuin eivaltiollisetkin toimijat sekä yksittäiset ihmiset. Päätökset luovat uusia tulevaisuuksia ja vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa. Kansallista rajaturvallisuutta ei ole olemassa ilman Euroopan unionin rajaturvallisuutta ja päinvastoin. Kansallisella ulkorajalla tehtävän rajavalvonnan lisäksi tulevaisuudessa on kiinnitettävä enemmän huomiota yhteistoimintaan Schengen -alueen ulkorajoilla sekä vapaan liikkuvuuden alueella tehtävään ulkomaalaisvalvontaan. Kansallisen rajavalvonnan merkitys vähenee, jos muilla ulkorajoilla valvonta ei toimi.

Sotatieteiden kandidaatin tutkinnon opetussuunnitelmien vastaavuus rajavartiolaitoksen henkilöstösuunnitteluun

Monen organisaation tärkein voimavara on henkilöstö. Oikeanlaisen henkilöstön hyödyntäminen oikeassa tehtävässä on edellytys sille, että organisaatio toimii siltä odotetulla tavalla. Suuri osa Rajavartiolaitoksen vuosittaisesta budjetista on varattu henkilöstön palkkauskuluihin. Tästä syystä on hyvin tärkeää että henkilöstöresurssien laatua ja niiden hyödyntämistä suunnitellaan ja kehitetään jatkuvasti. Tutkimuksessa käsitellään vastavalmistuneen sotatieteiden kandidaatin työtehtäviä varusmiesyksikössä sekä rajavartio- ja rajatarkastusasemalla. Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu Maanpuolustuskorkeakoulun pedagogisista käsikirjoituksista sekä Raja- ja merivartiokoulun sotatieteiden kandidaatin tutkinnon opintojen opintojaksokuvauksista ja koskee kadettikurssilla 97 opiskelleita kandidaatteja. Tutkimuksen teoria on koottu Rajavartiolaitoksen henkilöstösuunnittelua käsittelevistä asiakirjoista ja muista henkilöstösuunnittelua käsittelevistä julkaisuista. Tutkimusmenetelmäksi sovellettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jossa valittu teoria-aineisto ohjasi empiria-aineiston analyysiä. Tutkimuksen pääongelmana oli selvittää, kuinka hyvin tämänhetkiset opetussuunnitelmien mukaiset opinnot antavat Rajavartiolaitoksen edellyttämät tiedolliset ja taidolliset valmiudet vasta valmistuneille upseereille. Tässä tutkimuksessa käsitellään vastavalmistuneen kandidaatin ensimmäisiä työtehtäviä ja niitä tukevia opintoja sekä tavoitteita maavoimien upseereiden osalta. Tulokset-kappaleessa tarkastellaan vastavalmistuneiden upseereiden ensimmäisiä työtehtäviä työskentely-ympäristönä varusmiesyksikkö sekä rajavartio- ja rajatarkastusasema. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että tämänhetkinen kandidaatin tutkinto ja sen opetussuunnittelun mukaiset opinnot antavat hyvät valmiudet Rajavartiolaitoksen palvelukseen astuvalle kandidaatille. Erityisesti opintojen aikana annettava palvelusturvallisuuden koulutus huomioidaan sekä varusmieskoulutuksessa että rajavartio- ja rajatarkastusasemaympäristössä. Mahdollisiksi opetuksen kehittämiskohteiksi ja painotuksen suuntaamiseksi nousivat joukkueen taisteluammuntojen johtamisoikeuksien käskyttäminen, rajajoukkojen taktiikan opetuksen lisääminen sekä painopisteen muuttaminen rajojen valvonnasta rajatarkastuksiin. Puolustusvoimien tavoitetaksonomiaa voitaisiin käyttää myös Raja- ja merivartiokoulun opetussuunnitelmien tavoitteiden kirjaamisessa. Tutkimustoiminnan kehittämistä rajavartioopintosuunnan osalta on syytä edelleen jatkaa.

Häivetekniikan nykytila

Tutkielmassa käsitellään tutka-alueen häivetekniikkaa ja sen huomioon ottamista aluksissa. Häiveteknologian käyttö on noussut viime vuosina merkittäväksi osaksi taistelualusten omasuojajärjestelmiä. Merellä tapahtuva tiedustelu, valvonta ja tulenjohto aiheuttavat kilpajuoksun toisaalta maalin havaitsemisen suhteen ja toisaalta paljastumisen suhteen. Tämä ilmenee sensori- ja häiveteknologian välisenä kehityskilpailuna. Häivetekniikan merkitys korostuu, kun maiden laivastot pienenevät. Sen avulla minimoidaan tappioita ja taistelunkestävyys paranee. Häivetekniikalla kyetään suojaamaan aluksia ennakoivasti. Sen avulla kyetään välttämään omaan toimintaan kohdistuvaa tiedustelua sekä suojautumaan tulenjohdolta. Päätutkimuskysymyksenä on: Miten aluksen näkyvyyteen voidaan vaikuttaa merellä. Tutkielmaan on asetettu lisäksi kolme alakysymystä. Ensimmäinen alakysymys käsittelee muotoilun merkitystä häivetekniikalle. Toinen alakysymys määrittää materiaalien roolia häiveteknologiassa ja kolmas tutkimuskysymys käsittelee olosuhteiden vaikutusta häiveteknologiaan sekä uusien runkoratkaisujen tuomia mahdollisuuksia alussuunnitteluun ja häiveteknologiaan Kirjallinen aineisto on kerätty pääsääntöisesti kirjastoista. Artikkelit ovat suurimmaksi osaksi internetissä olevista tietokannoista. Haastattelut on tehty puolustusvoimien sisällä. Johtopäätöksissä esitellään, millaisia ratkaisuja aluksen tutkaherätteen pienentämiseksi käytetään maailmalla tällä hetkellä. Mukaan on otettu myös mahdollisia tulevaisuuden näkymiä, jotka pohjautuvat lähteistä saatavaan informaatioon.

Tutkien käyttö pääkaupunkiseudun ilmatorjunnan osana jatkosodassa

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mikä merkitys oli puolustusvoimien ensimmäisellä ja ainoalla taistelussa käytetyllä tutkajärjestelmällä sen ajan ilmatorjunnalle ja ilmasuojelulle. Keskeisin syy tämän aiheen valitsemiseen on se, että se liittyy kirjoittajan sekä nykyiseen, että varusmiespalveluksen aikaiseen aselajiin. Tutkielman näkökulma on sotataidollinen. Työ on ajankohtainen, sillä tutkielman valmistuessa on kulunut 70 vuotta Saksassa järjestetystä tutkakoulutuksesta ja ensimmäisen tutkakaluston saapumisesta Suomeen. Aiheesta ei ole aikaisemmin tehty kattavaa tutkimusta Maanpuolustuskorkeakoulussa. Tutkimus on tehty täysin ilmatorjunnan ja ilmasuojelun viitekehyksessä. Tutkimuksen painopiste on tutkien hyödyntämisessä Ilmatorjuntarykmentti 1:n raskaiden patteristojen eli suuntapatteristojen tulenkäytössä. Suuntapatteristot pystyivät parhaiten hyödyntämään tutkien mittausarvoja. Tutkimuksen pääkysymys on: ”Mikä oli tutkien merkitys pääkaupunkiseudun puolustuksen onnistumiselle?” Tutkielman lähtökohtana on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tutkielmassa käsitellään yksilöiden töitä, tutkimuksia ja lausuntoja. Vastaajat ovat tunnettuja ja otantamenetelmä harkinnanvarainen. Tutkielma on luonteeltaan kuvaileva ja aineistolähtöinen. Lähdemateriaalin pääpaino on aihealuetta käsittelevässä kirjallisuudessa ja tutkielmissa. Eräs tutkielman päälähteistä, Ari Suontlahden diplomityö, perustuu pääosin arkistotutkimukseen. Työ käsittelee kattavasti yleisellä tasolla pääkaupunkiseudun puolustusjärjestelyjä maavoimien, merivoimien ja ilmapuolustuksen näkökulmasta. Työssä ei kuitenkaan käsitellä ilmatorjuntaa kovin yksityiskohtaisesti. Lähteenä on käytetty myös artikkeleita. Artikkeleista keskeisimmät ovat Ilmatorjuntaupseeri-lehdessä julkaistut artikkelit. Artikkelit käsittelevät pääsääntöisesti Saksassa tapahtunutta tutkakoulutusta. Tutkielmaa varten on haastateltu entistä ilmatorjunnan tarkastajaa, eversti evp. Ahti Lappia. Lappi on kokenut sotahistoriantutkija. Hän on julkaissut useita ilmapuolustuksen historiaa käsitteleviä teoksia. Ahti Lapin ja eversti evp. Perttu Peitsaran teos ”Salainen Ase Ilmapuolustuksessa – Tutkat toisessa maailmansodassa” julkaistiin joulukuussa 2012, eli hieman ennen tutkielman valmistumista. Teos käsittelee tutkielman kannalta keskeisiä aiheita hyvin yksityiskohtaisesti. Teosta on käytetty tutkimuksessa täydentämään puuttuvia tietoja, todentamaan joitakin yksityiskohtia sekä tukemaan johtopäätöksiä. Ennen tutkien saapumista pääkaupunkiseudun ilmatorjunta ei kyennyt toimimaan tehokkaasti pimeällä. Maalin tulosuunta voitiin selvittää karkeasti kuulosuuntimella mittaamalla, mutta etäisyystiedon saaminen edellytti visuaalista näköyhteyttä kohteeseen. Pimeällä maali tuli saada ensin valaistua valonheittimellä, jotta etäisyys kohteeseen saatiin mitattua stereoetäisyysmittarilla. Maalin lentokorkeuden määrittäminen kuulosuuntimilla oli myös hyvin summittaista. Sulkuammunta oli pimeällä käytännössä ainoa vaihtoehto. Sulkujen määrittäminen oli kuitenkin melko epätarkkaa ja perustui kuulosuuntimien, aisti-ilmavalvonnan ja valonheittimien antamaan maalitietoon. Myös ennakkovaroituksen saaminen niin ilmatorjunnalle kuin siviiliväestöllekin perustui pääsääntöisesti edellä mainittuihin menetelmiin. Ennakkovaroitus voitiin saada myös radiotiedustelun toimesta. Tulenjohtotutkien avulla sulkujen määrittäminen tehostui huomattavasti. Pommikoneosastoista saatiin tarkkaa ja reaaliaikaista maalitietoa (myös korkeustieto) vuorokaudenajasta ja säästä riippumatta. Tulenjohtotutkilla varustettujen johtopattereiden pääampumamenetelmä oli seuranta-ammunta. Johtopatterit ampuivat myös eniten kaikista yksiköistä. Johtopatterien ampuma kranaattimäärä helmikuun suurpommituksissa oli lähes puolet kaikista ammutuista kranaateista. Johtopattereiden mittaamat arvot saatiin välitettyä suuntapatteristojen kaikille raskaille pattereille, jolloin tuli oli riittävän tarkkaa riippumatta kaluston nykyaikaisuudesta. Malsi-laitteiden saapumisen jälkeen vieruspatterit kykenivät myös seuranta-ammuntaan pimeällä. Kevyet jaokset eivät kyenneet osallistumaan yhtä tehokkaasti pääkaupunkiseudun ilmatorjuntaan kuin raskaat patterit, johtuen vihollisosastojen lentokorkeuksista. Pienikaliiperisilla ilmatorjunta- aseilla kyettiin kuitenkin rajoitetusti osallistumaan sulkuammuntaan ja tulittamaan syöksyviä koneita. Valvontatutkat antoivat tehokkaan ennakkovaroituksen pääkaupunkiseudun ilmatorjuntajoukoille ja siviiliväestölle. Raijoilla kyettiin tarvittaessa määrittämään vihollisosastojen koko jopa koneen tarkkuudella, mikä helpotti sulkutulen keskittämistä uhkaavimpaan suuntaan. Tämä ei kuitenkaan ollut perustoimintamenetelmä. Yhteistyö Viron rannikolla sijaitsevien saksalaisten ilmavalvontajoukkojen kanssa oli sujuvaa. Torjuntakeskuksen ja Ilmavalvontaaluekeskuksen sijoittaminen samoihin tiloihin nopeutti ja selkeytti toimintaa huomattavasti. Saksaan koulutukseen lähetettyjen suomalaisten tekninen osaaminen oli hyvällä tasolla. Koulutukseen lähtijät valittiin siviilikoulutustaustan ja saksan kielen osaamisen perusteella. ”Osasto Pesosen” oppilaiden kiitettävä opintomenestys Saksassa on varmasti edesauttanut tutkien käytön nopeata sisäistämistä ja tutkien integroimista osaksi patteristoja. Tutkien merkitys ilmatorjunnan suorituskyvyn kasvulle ja torjuntataisteluiden onnistumiselle on ilmeinen. Valvonta- ja tulenjohtotutkien merkitys ennakkovaroituksen saamiselle ja tulenjohdon tehokkuudelle on hyvin suuri. Tämä näkyi myös helmikuun suurpommitusten jälkeisenä aktiivisena hankinta-, koulutus- ja kehittämistoimintana tutkien osalta. Suorituskyvyn kehitykseen vaikutti kuitenkin monta eri tekijää, joita ei voi sivuuttaa täysin vähäpätöisinä. Esimerkiksi elektron-ammusten käyttö, everstiluutnantti Jokipaltion ja Torjuntakeskuksen johtamistoiminta, 1. Ilmatorjuntarykmentin organisaatiomuutokset sekä tykkikaluston määrän lisääntyminen ja nykyaikaistuminen vaikuttivat myös ilmatorjunnan suorituskyvyn kasvuun. On myös huomioitava, että ADD ei suurpommitusten aikana häirinnyt suomalaisten tutkia järjestelmällisesti. Länsiliittoutuneiden mallin mukaan toteutettu tutkahäirintä olisi todennäköisesti laskenut pääkaupunkiseudun ilmatorjunnan suorituskykyä radikaalisti, aivan kuten tapahtui Saksassakin.

Metsäteollisuuden ympäristöstrategia hallinnon näkökulmasta : Metsäteollisuuden kehitysskenaariot vuoteen 2020

Suomen metsäteollisuus elää voimakasta uusiutumis- ja murrosvaihetta, joka ilmenee muutoksina yksittäisten tehtaiden ja tehdasintegraattien toiminnassa. Monia yksikköjä on poistunut tuotannosta ja tuotannon painotusta on muutettu. Toisaalta metsäteollisuus on suuntaamassa uusille aloille, jolloin tuotteina voivat olla esimerkiksi erilaiset biopolttoaineet, kemianteollisuuden raaka-aineet ja uuden sukupolven paperi- ja kartonkituotteet. Metsäteollisuuden muuttuminen ja laitosten monimutkaistuminen sekä jatkuvasti lisääntyvä tiedontarve asettavat yhä suurempia vaatimuksia sekä toiminnanharjoittajien ympäristövastaaville että viranomaisille. Hallinnon jatkuva muutos ja niukkenevat voimavarat voivat johtaa siihen, että käytännön lupa- ja valvontatyöhön jää yhä vähemmän aikaa. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen koordinoima hanke ”Metsäteollisuuden ympäristöstrategia vuoteen 2020 – hallinnon näkökulma” pyrkii vastaamaan edellä mainittuihin haasteisiin strategiatyön avulla. Hankkeen tarkoituksena oli tarkastella metsäteollisuuden ympäristönäkökohtia niistä lähtökohdista, joihin yritys voi vaikuttaa raaka-aineen tulosta tehtaalle ja tuotteen lähdöstä tehtaalta sekä tehtaan perustamisesta sulkemiseen ja jälkihoitoon asti. Tavoitteena oli määritellä toiminnoille toimiva ympäristöstrategia. Strategiassa pyrittiin löytämään yhteisymmärrys toiminnanharjoittajan ja viranomaisen kanssa mm. siitä, miten otetaan käyttöön parhaat käytännöt niin teollisuudessa kuin hallinnossakin, toimitaan uusien BAT-, IED- ja vesienhoitoperiaatteiden mukaisesti sekä edistetään kestävän kehityksen mukaisten tuotteiden markkinoille tuloa ja otetaan ennakointi tavaksi -lähtökohta käyttöön kaikessa toiminnassa. Hanketyössä esille nousseet haasteet ryhmiteltiin aihealueittain kolmeksi pääkohdaksi tärkeysjärjestyksessä: viranomaisen ja teollisuuden tiedonkulun ja tietämyksen parantaminen, lupa-, valvonta- ja hallintoprosessien parantaminen sekä uusien haasteiden kartoittaminen ja niihin reagointi. Haasteiden ratkaisukeinoiksi etsittiin käytännön toimenpiteitä sekä määriteltiin niille vastuutahot. Toimenpiteiksi esitettiin mm. viranomaisen ja teollisuuden yhteisiä koulutuspäiviä, asiantuntijapaneelin perustamista sekä lupamääräysten antamista myös tehtaan tai tuotantoyksikön sulkemisen tai muuttamisen varalle. Riittävien resurssien ja tietotaidon turvaaminen niin hallinnossa kuin teollisuudessa on ehdoton edellytys toimenpiteiden onnistumiselle.

”Se oli niinko luannollist vissiin, ko kaikki oli samaa.” Avioliiton ulkopuolisten lasten ja heidän äitiensä asema Yläneellä ja Yläneen Vanhankartanon elinpiirissä 1920-1950 –luvulla

Tutkimukseni käsittelee avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten ja heidän äitiensä asemaa 1920-1950 –luvun suomalaisessa agraariyhteiskunnassa. Tarkastelu keskittyy Yläneen kuntaan ja siellä sijaitsevaan Vanhankartanon alueeseen. Tavoitteenani on kuvata sekä au-lasten ja äitien asemaa, että siinä tarkasteluajankohtana mahdollisesti tapahtunutta muutosta. Tutkimusaineistoni muodostuu kartanon työläisperheissä lapsuuttaan viettäneiden henkilöiden haastatteluista, sekä Yläneen kunnan ja seurakunnan arkistolähteistä. Muistelijoina on sekä avioperheiden että isättömien kotien lapsia. 1900-luvun alkupuolella aviottomat lapset muodostivat yhteiskunnalle paitsi moraalisen ja sosiaalisen ongelman, myös taloudellisen taakan. Tutkimuskirjallisuuden valossa näytti siltä, että köyhyys oli suurempi stigma ja haitta kuin yksittäinen tekijä, kuten aviottomat lapset tai isättömyys. Aineistoni tukee johtopäätöstä, että näin todellakin oli. Köyhyys oli läsnä niin taloudellisena, sosiaalisena kuin kokemuksellisena ulottuvuutena. Nöyryyttäväksi koettuun köyhäinapuun turvautuminen johti kunnan viranomaisten harjoittamaan tarkkailuun. Yläneellä aviottomien perheiden valvontaan vaikutti keskeisesti vuonna 1922 voimaan astunut laki avioliiton ulkopuolisista lapsista lastenvalvojineen. Taloudellisten edunvalvontatehtävien lisäksi lastenvalvoja kiinnitti huomiota lasten kasvatukseen ja kotioloihin. Syyttävä sormi osoitti äiteihin, joita moitittiin siveettömästä ja pahatapaisesta elämästä. Valvonnan painopiste oli kuitenkin selvästi lasten elatuksen järjestämisessä. Elatusvelvollisia oli vaikea saada tilille ja maksetut elatusmaksut olivat liian pieniä turvaamaan lapsen elatuksen. Tästä huolimatta huomattava enemmistö yläneläisistä au-lapsista hoidettiin ilman köyhäinhoidon avustuksia kotihoidossa äitinsä tai tämän omaisten luona. Avioton lapsuus ei automaattisesti johtanut poikkeavan ja pelottavan lapsuuden kokemuksiin. Lapsen elämänkulku oli pitkälti riippuvainen äidin jaksamisesta ja hänen elämäntapansa hyväksymisestä. Yläneellä yhteisön harjoittama ns. epävirallinen valvonta ei näytä kohdistuneen erityisesti avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin tai aviottomiin lapsiin. Vanhankartanon työväen yhteisön suhtautuminen au-lapsiin erosi osin merkittävästi sekä tilallisten luokkakulttuurista että virallisen tahon katsantokannasta. Kartanon tiiviissä yhteisössä asukkaiden suhteellisen yhteneväinen arvomaailma pohjautui tilattomien luokkakulttuuriin. Perimysongelmia tai yhteisön sisäistä kilpailua ei syntynyt, koska muonapalkan myötä usein kaikki elämän perusedellytykset oli sidottu työnantajaan. Avioton lapsi ei siis ollut suuri häpeä tai taloudellinen uhka. Haastateltavien kohdalla oli kyse suhteellisen tavalliseksi koetusta maaseudulla vietetystä lapsuusajasta, johon jätti jälkensä Vanhankartanon omintakeinen elämäntapa. Perheiden monimuotoisuus ja isättömien lasten runsaslukuisuus olikin niin luonnollinen asiantila, etteivät kertojat muistaneet siitä aina erikseen edes mainita.

Hylätyn tilan vaihtoehtoiset käytöt – joutomaista ja niiden merkityksestä kaupunkilaisille

Tämä tutkimus käsittelee kaupungin joutomaita ja niiden merkityksiä käyttäjien näkökulmasta sekä selvittää joutomaan olemusta osana kaupungin tilallisuutta. Haastattelujen ja kyselyn pohjalta joutomaalle määritellään 12 erilaista käyttötarkoitusta ja hahmotetaan käyttäjäryhmiä. Toisaalta keskitytään siihen, mitä merkityksiä joutomailla on käyttäjilleen, ja miten he joutomaat kokevat. Tutkimuksessa todetaan, että joutomaita käytetään muun muassa seikkailuun ja leikkiin, rauhoittumiseen ja luontoelämysten kokemiseen, oleiluun, ulkoiluun ja läpikulkuun, tapahtumien järjestämiseen, asumiseen, sissiviljelyyn, taiteen tekemiseen, juopotteluun, lemmenleikkeihin ja toimintaan, jota ei ole tarkoitettu muiden katseille. Joutomaat ovat tilaa, johon voi heijastella omia ajatuksiaan, jossa voi rauhoittua, inspiroitua ja kokea jännitystä tai jopa pelkoa. Analyysissä keskeisellä sijalla ovat tilan ja paikan käsitteet. Joutomaat nähdään multifunktionaalisena erilaisia käyttöjä sallivana tilana ja kaupungin ”aukkoina”, jotka voivat parhaimmillaan saada julkisen tilan ominaisuuksia. Tilan valvonta on joutomailla löyhempää, ja vähäisempi kontrolli mahdollistaa tilan muokkaamisen. Joutomaata muokkaamalla ihminen voi tuntea juureutuvansa ja nähdä oman toimintansa vaikutukset sekä kokea omistajuutta tilasta. Omaehtoinen yhdessä toimiminen luo myös yhteisöllisyyttä. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan, luoko erilaisten ryhmien samanaikainen läsnäolo joutomaalle jännitteitä, ja sulkeutuuko vai avautuuko paikka erilaisille käyttäjille. Käytöt limittyvät usein ajallisesti, mutta voimakas käyttäjäryhmä voi myös vallata tilaa itselleen ja karkottaa muita käyttäjiä. Joutomaa on mahdollistavaa tilaa, jonka vaihtoehtoja ei ole välttämättä ennalta määritetty tai käyttötarkoitusta lyöty lukkoon. Tämän johdosta joutomaasta voi versota jotakin omaperäistä ja merkittävää, jos tilan suunnittelulle ja käytön muodostumiselle ruohonjuuritasolta käsin annetaan mahdollisuus.

The Environmental Status of the Port of HaminaKotka

This study is a part of the Ecologically Friendly Port Ust-Luga (EFP) project. The purpose of this study is to examine the environmental status of the Finnish ports and, more specifically, the Port of HaminaKotka. An analysis of the environmental status is performed mainly as a literature review, because the Finnish ports must comply with Finnish and EU legislation and with the binding international regulations and conventions created by different organizations. The International Maritime Organisation (IMO) has done groundbreaking work in the field of maritime safety and maritime environmental protection. The MARPOL convention has a great impact on decreasing pollution from international shipping and it applies to 99% of the world’s merchant tonnage. Pollution prevention covers: Oil pollution, Chemical pollution, Air pollution and GHG Emissions, Dumping of Wasted and Other Matters, Garbage, Sewage, Port Reception Facilities, Special Areas under MARPOL and Particularly Sensitive Sea Areas. There is also Pollution Prevention for other treaties like anti-fouling systems used on ships, the transfer of alien species by ships’ ballast water and the environmentally sound recycling of ships. There are more than twenty different EU and international regulations that influence ports and port operations in Finland. In addition, there is also national legislation that has an effect on Finnish ports. For the most part, the legislation for ports is common in the EU area, but the biggest and most important difference between the legislation in Finland and other EU countries is due to the Act on Environmental Impact Assessment Procedure. The Act states that the environmental impact assessment procedure shall be applied to projects that may have significant adverse environmental impacts, due to the special features of Finland`s nature and environment. In this Act, the term environmental impact refers to the direct and indirect effects inside and outside Finnish territory of a project or operations on human health, living conditions and amenity; soil, water, air, climate, organisms, interaction between them and biodiversity; community structure, buildings, landscape, townscape and cultural heritage; utilization of natural resources. In Finland, the Environmental Permit requires that ports collect all necessary information concerning environmental effects and make required reports to the Finnish authorities, stakeholders and the public. Commonly, environmental reporting is public and environmental achievements are emphasized in reporting and in media. At the moment, the problem in environmental reporting is that it’s difficult to compare data from different ports. There is enough data concerning the environmental effects and performance, but the manner of reporting and the quality of the data varies between ports. There are differences in the units and codes used, in some cases the information is not sufficient and it can even be rather unreliable. There are also differences regarding the subjects that are emphasized in reporting.

Digitaalinen taistelukenttä : informaatioajan sotakoneen tekniikka

Digitaalinen taistelukenttä – informaatioajan sotakoneen tekniikka on tarkoitettu kaikille niille, jotka haluavat ymmärtää nykyaikaisen digitaalielektroniikkaan perustuvan sotakoneen toimintaa ja rakennetta. Digitaalinen taistelukenttä muodostuu fyysisesti hajautetuista tietojärjestelmistä, tiedustelu-, valvonta-, johtamis- ja asejärjestelmäalustoista ja yksittäisistä taistelijoiden järjestelmistä, reaaliaikaisesta alustakohtaisesta tiedonvälitysjärjestelmästä, lähes reaaliaikaisesta tietoliikennealustasta sekä näiden muodostaman verkon avulla luodusta tilannetietoisuudesta ja taistelutilan hallinnasta. Aihepiirin laajuuden ja käytettävissä olevan sivumäärän rajallisuuden vuoksi kirjassa on pyritty keskittymään järjestelmäkokonaisuuden ymmärtämisen ja suorituskyvyn arvioimisen kannalta olennaisiin asioihin. Kirjassa tarkastellaan nykyisen ja tulevaisuuden taistelukentän järjestelmiä painopisteen ollessa sähkömagneettisessa spektrissä, erityisesti siinä miten sähkömagneettista spektriä voidaan hyödyntää taistelussa, miten sen kautta voidaan hyökätä vihollisen järjestelmiä ja toimintaa vastaan ja miten vihollisen käyttämiltä sähkömagneettista spektriä hyödyntäviltä järjestelmiltä voidaan suojautua. Kirjassa on pyritty korostamaan järjestelmätason näkökohtaa. Kirjan tavoitteena on se, että lukija ymmärtää eri järjestelmien ja tekniikoiden toimintaperiaatteen sekä olennaiset suorituskykyyn vaikuttavat fysikaaliset vuorovaikutussuhteet. Järjestelmien suunnittelussa ja analysoinnissa on olennaista kyetä näkemään järjestelmän toiminnan kannalta keskeiset suorituskykyyn vaikuttavat vaatimukset sekä muodostamaan käsitys niiden realistisuudesta ja vaikutuksesta kokonaiskustannuksiin. Arvioitaessa järjestelmän suorituskykyä on kyettävä muodostamaan matemaattinen näkemys järjestelmän toiminnasta; mikä on sen suurin teoreettinen suorituskyky, mihin nykytekniikalla korkeintaan päästään, mikä on järjestelmäkokonaisuuden suorituskyvyn heikoin lenkki, miten vihollinen pyrkii heikentämään järjestelmän suorituskykyä ja mikä on todennäköinen käyttöön otetun järjestelmäkokonaisuuden suorituskyky. Järjestelmätekniikassa matematiikka on vain työkalu, ei itsetarkoitus. Tämän mukaisesti emme ole katsoneet tarpeelliseksi johtaa kaavoja tai erikseen todistaa niitä oikeiksi. Olemme pyrkineet valitsemaan sellaisia kaavoja, jotka ovat matemaattisesti niin yksinkertaisia, että niitä voidaan käyttää yksinkertaisella laskukoneella. Approksimoivien kaavojen käyttö järjestelmätasolla yleissuunnittelussa on sitäkin perustellumpaa, kun otetaan huomioon ne monet epävarmuudet ja lähtöarvojen epätarkkuudet, jotka vaikuttavat järjestelmän toiminnan arvioimiseen. Yksityiskohtaisessa analysoinnissa ja toteutuksen suunnittelussa on luonnollisestikin käytettävä tarkempia menetelmiä. Kolmas painos sisältää joitakin tarkistuksia toiseen painokseen. Kolmannen painoksen laadinnassa on pyritty lisäämään teoksen luettavuutta toisaalta lisäämällä kuvia ja esimerkkejä ja toisaalta karsimalla sellaisten alueiden käsittelyä, joita ei ole käytetty opetuskäytössä tai joiden osalta tekninen kehitys on ajanut ohitse.

Piuha : Pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleenkäyttöönottohanke

Kaupunkien laajentuminen on lisännyt keskeisillä alueilla sijaitsevien pilaantuneiden teollisuusalueiden käyttöönottopaineita. Teollisuusalueiden uudelleenkäytön suunnittelu on usein toteutettu puutteellisin tiedoin, eikä pilaantuneen maan aiheuttamia ympäristöön kohdistuvia ja taloudellisia riskejä ole huomioitu riittävästi. Maanrakennusvaiheessa on todettu odottamattomia pilaantuneen maan kunnostustarpeita, jolloin on jouduttu tekemään nopeita ja kalliita kunnostusratkaisuja. Hämeen ELY-keskus käynnisti syksyllä 2008 PIUHA-hankkeen (PIUHA = pilaantuneiden teollisuusalueiden uudelleenkäyttöhanke). Hankkeen idea syntyi vuonna 2007, kun valtioneuvoston asetus maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista (214/2007) tuli voimaan. PIUHAssa selvitettiin saadaanko riskinarvion ja kaavoituksen ennakoivalla yhteistyöllä vähennettyä alueelta poiskaivettavien pilaantuneiden maiden määrää ja sitä kautta saavuttaa kustannussäästöjä pilaantuneiden maiden käsittelyssä. PIUHA tehtiin yhteistyössä Lahden, Hämeenlinnan ja Porvoon kaupunkien kanssa. Lisäksi hankkeeseen osallistuivat Tradeka ja Ramboll Finland Oy. Yhteistyökaupungit valitsivat alueet, joille tehtiin mm. maaperän pilaantuneisuustutkimuksia, riskinarviot ja PIMA-rakennettavuusselvitykset. Alueiden suunnittelua kehitettiin maankäytön, ympäristö- ja rakennustekniikan alojen asiantuntijoiden välisenä yhteistyönä. PIUHAn johtopäätöksenä suunniteltiin toimintamalli, jota kuvataan etenemiskaaviolla. Eri tahojen yhteistyö jokaisessa vaiheessa ja alueen kokonaisvaltainen suunnittelu ovat avainasemassa onnistuneeseen, kustannustehokkaaseen ja ympäristön kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen pääsemisessä. Riskinarvioon perustuen maaperään voidaan sallia jätettävän haitta-ainepitoisia maita (PIMA-maita). Maiden tulee olla hallittavissa ja tietojen merkittynä rekisteröinti- ja tiedonhallintajärjestelmään. Rekisteröinti- ja tiedonhallintajärjestelmän on tavoitettava kaikki tahot, jotka tekevät päätöksiä ja suunnitelmia maaperän käytöstä ja kaivusta, kuten rakennustarkastaja, kiinteistörekisteri, energialaitos sekä vesi- ja viemärilaitos. PIMA-maiden valvonta ja seuranta on hallitumpaa ja suunnitelmallisempaa, mikäli haitta-ainepitoiset maat kootaan alueittain yhteen ja hyötykäytetään korvaamaan neitseellisiä maita rakenteena (esim. meluvalli, parkkialue tai maisemamäki). Kunnostustavoitteesta päätettäessä tulee kiinteistönomistajan pohtia pitkäaikaisvaikutukset ja vastuut, kuten maankäytön muutoksen tai kiinteistökaupan vaikutukset.

Harmonisia rivitaloja ja väestödiagrammeja. Munkkiniemi-Haagan suunnitelma osana ylirajaista eurooppalaista kaupunkisuunnittelukenttää

Tutkielmassa tutkitaan ylirajaisen eurooppalaisen kaupunkisuunnittelukentän läsnäoloa ja merkitystä Munkkiniemen ja Haagan alueiden suunnittelulle 1910-luvun Helsingissä. Tutkimuksen lähtökohtana on alueen järjestämiseksi tehty suunnitelma, vuonna 1915 julkaistu Munkkiniemi-Haaga ja Suur-Helsinki – Tutkimuksia ja ehdotuksia kaupunkijärjestelyn alalta. Munkkiniemen ja Haagan suunnittelussa useat toisistaan poikkeavat teemat koettiin tärkeiksi: suunnitelman tuli olla yhtäaikaisesti tarkoituksenmukainen, taloudellinen, terveellinen ja esteettinen. Tutkielmassa tutkitaan sitä, miksi nämä teemat koettiin merkittäviksi ja miksi niihin liittyvät ongelmat ratkaistiin suunnitelmassa esitellyillä tavoilla. Tutkielmassa osoitetaan Munkkiniemi-Haagan suunnittelun olleen osana ylirajaista eli transnationaalista kaupunkisuunnittelukenttää. Vaikutushistoriallisten, suorien syy-seuraus-suhteiden ja kahden välisen vuorovaikutuksen sijaan kaupunkisuunnittelua tutkitaan ylirajaisena toimintana. Käytännössä tällä tarkoitetaan valtiollisten rajojen ylittävien ilmiöiden ja niiden historiallisuuden tutkimusta. Ylirajaisuuden ohella tärkeänä tutkimuksellisena lähtökohtana on ajatus risteävistä historioista (histoire croisée). Risteävät historiat -lähestymistapa korostaa monitahoista vuorovaikutusta sekä useiden, erirytmistenkin tasojen läsnäoloa yhdessä risteämispisteessä. Tutkielman kannalta keskeiseksi havainnoiksi osoittautui paitsi suorien vaikutussuhteiden osoittamisen epämielekkyys, myös mahdottomuus. Kaupunkisuunnittelullisten tyylien tai ajatusten ei voida osoittaa siirtyneen sellaisenaan kohteelta toiselle. Samankaltaiset ajatukset kulkeutuivat erirytmisesti useasta eri suunnasta, muokkautuen jokaisessa kohtaamisessa. Tutkielman kuluessa nousi myös uusi kysymys toimijuuden moninaisuudesta ja suurmieshistoriallisen ajattelutavan kyseenalaistamisesta. Sen sijaan, että korostettaisiin Eliel Saarisen roolia yksinäisenä Munkkiniemi-Haagan suunnittelijana, on tarpeen huomioida suunnittelutyön monitoimijuus.

Lujasta teräksestä valmistetun palkin poikkileikkauksen optimointi

Parin viime vuosikymmenen aikana on kehitetty huomattavasti entistä lujempia teräslaatuja, joiden käyttö ei kuitenkaan ole yleistynyt läheskään samaan tahtiin. Korkeamman hinnan lisäksi yksi merkittävä syy tähän on, että suunnittelijoilla ei usein ole riittäviä tietoja siitä, millaisissa tilanteissa lujemman teräslaadun käytöstä on merkittävää hyötyä. Tilannetta ei myöskään helpota se, että käytössä olevat standardit eivät tarjoa lainkaan ohjeistusta kaikkein lujimpien, myötörajaltaan yli 700MPa terästen käyttöön ja mitoitukseen. Tässä työssä pyritään tarjoamaan suunnittelijalle ohjeita ja nyrkkisääntöjä sopivan lujuusluokan ja profiilin valintaan sekä yleisesti lujempien teräslaatujen käyttöön. Lujemman teräslaadun käytöllä voidaan keventää suunniteltavaa rakennetta ja saada aikaan huomattavia painonsäästöjä. Usein ongelmaksi nousevat kuitenkin stabiiliuskriteerit, sillä teräksen lommahduskestävyys määräytyy suuresti sen lujuusluokasta siten, että mitä lujempaa teräs on, sitä helpommin se lommahtaa. Kun tämä yhdistetään siihen, että lujempaa terästä käytettäessä rakenteesta tulee optimoituna muutenkin pienempi ja kevyempi, kasvaa näiden kahden asian yhteisvaikutuksena kantokyvyn mukaan mitoitetun rakenteen taipuma korkeampiin lujuusluokkiin edetessä hyvin nopeasti sallittujen rajojen yli. Työssä etsitään siksi keinoja sopivan kompromissin löytämiseksi lujuuden ja jäykkyyden välille. Koska muotoilulla ja poikkileikkauksella on suuri merkitys sekä taipuman että stabiliteetin kannalta, tutkitaan erilaisia poikkileikkausvaihtoehtoja ja etsitään optimaalista poikkileikkausta taivutuspalkille matemaattisen optimointimallin avulla. Kun eri poikkileikkausvaihtoehdot on käsitelty ja optimoitu taivutuksen suhteen, tutkitaan poikkileikkauksia myös muissa kuormitustapauksissa. Huomattavan raskaan laskentatyön takia apuna käytetään Matlab-ohjelmistoa itse optimointiin ja Femap-ohjelmaa muiden kuormitustapausten tutkimiseen ja tulosten verifioitiin.