Situação atual da mata ciliar do ribeirão São Bartolomeu em Viçosa, MG

O presente trabalho teve como objetivos fazer o levantamento de remanescentes de mata ciliar existentes ao longo de um trecho do curso principal do ribeirão São Bartolomeu, em Viçosa, MG, e estimar a área a ser revegetada com espécies nativas da região, através de uma metodologia simples, porém eficaz no caso de pequenos cursos de água e com pouca área de preservação permanente com floresta. A área em estudo apresentou apenas 5,7% da área de mata ciliar que deveria existir de acordo com a legislação vigente, representada por nove fragmentos florestais em diferentes estágios de sucessão ecológica, totalizando 3,46 ha. Para a revegetação completa do trecho em estudo, propôs-se um modelo de plantio baseado na combinação de espécies de diferentes grupos ecológicos. A área a ser revegetada para atender às exigências da legislação é de 57,24 ha, e serão necessárias cerca de 82.830 mudas de espécies nativas da região para o plantio.

Características da pulverização em citros em função do volume de calda aplicado com turbopulverizador

Este trabalho teve como objetivo avaliar o efeito do volume de calda aplicado por um turbopulverizador sobre a deposição e a cobertura em folhas, ramos e frutos de citros. A pulverização foi realizada com um pulverizador tratorizado Arbus 2000/Valência em pomar de laranja 'Natal', com porte médio de 4,0 m, sendo avaliados seis volumes de calda (50; 70; 85; 100; 150 e 200% do volume-padrão utilizado pelo produtor, de 28 L planta-1). Após a pulverização de plantas uniformes com calda contendo cobre e o traçador fluorescente Poliglow 830 YLSS, amostras foram coletadas em nove setores da planta, sendo a avaliação da deposição feita usando-se análise do íon cobre por espectrofotômetro de absorção atômica, e a da cobertura, por meio de imagens digitalizadas analisadas pelo programa para computador IDRISI. A análise estatística mostrou que, na avaliação da cobertura e deposição em citros, a utilização de frutos como estrutura de amostragem tendeu a evidenciar melhor o efeito dos tratamentos. Tanto a deposição quanto a cobertura tenderam a ser maiores nos setores frontal e saia da planta. Tanto a deposição quanto a cobertura não foram prejudicadas pela utilização do volume de 70% (19,6 L planta-1), indicando que tal volume pode substituir o volume de 100% (28 L planta-1) sem prejuízos ao controle de pragas.

O papel dos parceiros sexuais sintomáticos e assintomáticos nas vulvovaginites recorrentes

OBJETIVO: Identificar as espécies predominantes e o papel dos parceiros sexuais na manutenção das vulvovaginites recorrentes por Candida spp. MÉTODOS: Entre agosto de 2007 e março de 2012, foi efetuado estudo prospectivo de 830 pacientes com idades variáveis entre 18 e 65 anos e vaginites fúngicas. Foram excluídos pacientes com diabetes mellitus, síndrome da imunodeficiência adquirida (AIDS), em uso de corticoterapia, antibioticoterapia, hormonoterapia, imunossupressão, duchas vaginais, dispositivos intrauterinos (DIUs) ou espermicidas. A identificação das espécies de Candida foi feita por métodos fenotípicos e genotípicos. O teste do χ2 foi usado para correlacionar a Candida spp. nos parceiros masculinos e a recorrência nas vaginites. RESULTADOS: O agente fúngico foi isolado em um total de 40 mulheres, sendo 24 com vaginites recorrentes, e em 15 dos seus parceiros sexuais, dos quais 10 eram assintomáticos, e 5, sintomáticos. Houve concordância das espécies encontradas no casal em 100% das recorrências. C. albicans (62,4 e 60%), C. glabrata (29,1 e 33,3%) e C. guilliermondii foram as espécies identificadas. Candida tropicalis (4,1%) foi isolada de apenas uma paciente. Nas 16 mulheres restantes que tinham vaginites não complicadas, C. albicans foi isolada em todas. C. glabrata foi isolada em apenas dois de seus parceiros assintomáticos. CONCLUSÃO: Houve predominância de C. albicans; parceiros sintomáticos ou assintomáticos podem ter papel importante como reservatório e fonte de transmissão de leveduras, principalmente nos quadros de vulvovaginites recorrentes.

Uudenkaupungin Vainionpää-Virtalan kedon hoitosuunnitelma

Perinnemaisemat ovat perinteisen karjatalouden myötä syntyneitä elinympäristöjä, kuten niittyjä, ketoja, metsälaitumia ja hakamaita. Näissä ainutlaatuisissa elinympäristöissä kasvi- ja hyönteislajisto on erityisen monipuolista. Maatalouden muutos 1960–70-luvuilla vähensi karjatilojen määrää, ja samalla alkoi myös nopea perinnemaisemien väheneminen. Nykyään vanhat laidunalueet ovat suurimmalta osin hävinneet, pirstoutuneet ja pinta-alat ovat pienentyneet huomattavasti. Elinympäristöjen katoaminen on vienyt monet kasvi- ja eläinlajit ahdinkoon, ja perinneympäristöissä sekä muissa ihmisten muuttamissa ympäristöissä elääkin huomattava osa kaikista maamme uhanalaisista lajeista. Varsinais-Suomen perinnebiotooppien hoito-ohjelmassa asetettiin tavoitteet perinnebiotooppien säilyttämiseksi ja hoidon järjestämiseksi, ja pyrittiin kohdentamaan hoito lajien suojelun kannalta arvokkaimmille kohteille. Uudenkaupungin Lokalahdella sijaitseva Vainionpää-Virtalan keto on arvioitu maakunnallisesti (M) arvokkaaksi perinnebiotoopiksi, jonka kasvilajisto on edustava, ja jossa kasvaa alueellisesti uhanalainen kasvilaji, pehmytkurjenpolvi (Geranium molle). Tämän hoitosuunnitelman tavoitteena on edistää alueen hoitoa, sekä toimia oppaana hoitoa suunnitellessa ja toteutettaessa. Alueella on erittäin uhanalaisia ja äärimmäisen uhanalaisia luontotyyppejä, kuten karuja kallioketoja, karuja pienruohoketoja sekä tuoretta heinäniittyä. Niittyalueet ovat kuitenkin umpeenkasvamassa ja rehevöityneet, joten hoidolla on kiire. Alueen hoidoksi suositellaan laidunnusta, tai niittoa heinä-elokuun vaihteessa sekä niittojätteen keruuta.

Pienokaiset

Yksitoista kuvaa

Plasma levels and placental expression of vaspin in pregnant women with diabetes mellitus

The present study aimed to investigate visceral adipose tissue-specific serpin (vaspin) concentrations in serum and term placentas and relate these values to insulin resistance and lipid parameters in women with gestational diabetes mellitus (GDM). A total of 30 GDM subjects and 27 age-matched pregnant women with normal glucose tolerance (NGT, control) were included. Serum glucose, glycated hemoglobin (HbA1c), lipid profile, insulin, and vaspin were measured at the end of pregnancy, and homeostasis model of assessment-insulin resistance (HOMA-IR) values were calculated. Vaspin mRNA and protein levels in placentas were measured by real-time fluorescence quantitative reverse transcription polymerase chain reaction (RT-qPCR) and Western blotting, respectively. Serum vaspin levels were significantly lower in the GDM group than in controls (0.49±0.24 vs 0.83±0.27 ng/mL, respectively; P<0.01). Three days after delivery, serum vaspin levels were significantly decreased in subjects with GDM (0.36±0.13 vs0.49±0.24 ng/mL, P<0.01). However, in the GDM group, serum vaspin levels were not correlated with the parameters evaluated. In contrast, in the control group, serum vaspin levels were positively correlated with triglycerides (TG; r=0.45, P=0.02) and very low-density lipoprotein cholesterol (VLDL-C; r=0.42, P=0.03). Placental mRNA vaspin (0.60±0.32 vs0.68±0.32, P=0.46) and protein (0.30±0.08 vs0.39±0.26; P=0.33) levels in the GDM group did not differ significantly from those in the control group, but were negatively correlated with neonatal birth weight in the GDM group (r=-0.48, P=0.03; r=-0.88; P<0.01). Our findings indicated that vaspin may be an important adipokine involved in carbohydrate and lipid metabolism and may also play a role in fetal development.

Nonnulla momenta controversiae illustris: an recentioribus vel antiquioribus palma eruditionis sit tribuenda

Invokaatio: Inceptis Jesu adesto.

De necessitate revelationis

Invokaatio: D.D.

Development of Measurement Systems in Scientific Research: Case Study

In recent years, technological advancements in microelectronics and sensor technologies have revolutionized the field of electrical engineering. New manufacturing techniques have enabled a higher level of integration that has combined sensors and electronics into compact and inexpensive systems. Previously, the challenge in measurements was to understand the operation of the electronics and sensors, but this has now changed. Nowadays, the challenge in measurement instrumentation lies in mastering the whole system, not just the electronics. To address this issue, this doctoral dissertation studies whether it would be beneficial to consider a measurement system as a whole from the physical phenomena to the digital recording device, where each piece of the measurement system affects the system performance, rather than as a system consisting of small independent parts such as a sensor or an amplifier that could be designed separately. The objective of this doctoral dissertation is to describe in depth the development of the measurement system taking into account the challenges caused by the electrical and mechanical requirements and the measurement environment. The work is done as an empirical case study in two example applications that are both intended for scientific studies. The cases are a light sensitive biological sensor used in imaging and a gas electron multiplier detector for particle physics. The study showed that in these two cases there were a number of different parts of the measurement system that interacted with each other. Without considering these interactions, the reliability of the measurement may be compromised, which may lead to wrong conclusions about the measurement. For this reason it is beneficial to conceptualize the measurement system as a whole from the physical phenomena to the digital recording device where each piece of the measurement system affects the system performance. The results work as examples of how a measurement system can be successfully constructed to support a study of sensors and electronics.

Infecção do trato urinário de repetição por fístula enterovesical secundária a doença diverticular do cólon: um relato de caso

INTRODUÇÃO: As fístulas enterovesicais (FEV) são comunicações patológicas entre a bexiga e as alças intestinais pélvicas. Trata-se de uma rara complicação decorrente de doenças inflamatórias e neoplásicas da pelve, além de casos resultantes de iatrogenia, e associa-se a altos índices de morbimortalidade. RELATO DO CASO: Trata-se de um paciente de 61 anos com um quadro de dor e distensão abdominal, vômitos, parada de eliminação de fezes e flatos. APP: Hipertenso, diabético, com antecedentes de disfunção vesical e infecções do trato urinário de repetição (ITUr) nos últimos três anos. Por meio da realização de ressonância magnética de abdômen e pelve, diagnosticou-se FEV associada à doença diverticular (DDC) do sigmoide. A conduta estabelecida consistiu em colectomia parcial com rebaixamento de colo e cistectomia parcial com colocação cirúrgica de cateter duplo jota à esquerda. DISCUSSÃO: Embora consista de afecção primária do trato digestivo, normalmente o paciente com DDC associada a FEV procura atendimento médico em decorrência de queixas do trato urinário. Nesse caso, a demora no diagnóstico fez com que a queixa principal fosse do trato digestivo e com antecedentes de queixas urinárias. CONCLUSÃO: Apesar de pouco frequente, a ocorrência de ITUr associada à DDC deve ser sempre considerada no diagnóstico diferencial das ITUr pela alta morbimortalidade.

Pieni Hanna ja Anna, eli Aikaisen christillisen ylöskaswattamisen ja opetuksen hyödytys

Nimiösivulla myös: Saksan kielestä suomeksi käätty.

Sangen merkillinen historia, Jumalan hengen suuresta armotyöstä kolmen juudalaisen tyttären sydämessä

Nimiösivulla myös motto: Wapahtaja sanoo: Sallikaat lasten tulla minun tykööni. Mark. 10:14.

Yxi sangen merkillinen historia, Jumalan hengen suuresta armotyöstä kolmen judan tytärlapsukaisen tykönä

Nimiösivulla myös motto: Wapahtaja on sanonut: Sallikat lasten tulla minun tygöni. Mark. 10:14.

Rumpurakenteiden ympäristöongelmat, niiden ehkäisy ja korjaaminen : Keskisuomalainen pilottitutkimus

Tämä on ensimmäinen maakunnanlaajuinen rumpurakennetutkimus Suomessa. Sen tavoitteena on edistää vesialueiden ylitysrakenteisiin liittyvien ympäristöongelmien tunnettavuutta sekä niiden välttämis- ja korjaamiskäytäntöjä. Tarkastelussa keskitytään ensisijaisesti rumpurakenteisiin sekä kaloihin. Tutkimuksen I osassa tarkastellaan keskisuomalaisten ylitysrakenteiden määrää, laatua ja ympäristöhaittoja sekä ylitysrakenteisiin liittyviä lupa-, mitoitus- ja valvontakäytäntöjä. Näiden lisäksi I osan lopussa on kirjallisuustarkastelu rumpurakenteiden ympäristövaikutuksista. Tutkimuksen II osassa annetaan valtakunnallisia suosituksia ylitysrakentamisen synnyttämien ympäristöongelmien ratkaisemiseksi niin suunnittelu-, perustamis-, kunnossapito- kuin uusimistilanteessakin. Tutkimuksen III osaan on koottu rumpurakenteiden kartoitusohjeita. Rumpurakenteisiin liittyvät ympäristökysymykset ovat monin tavoin ajankohtaisia. Ilmastomallit ennustavat valunnan huomattavaa kasvua ja ajallista muutosta, kun taas tuulipuistojen ja metsäteollisuuden tarvitsemat lisätiet merkitsevät uusia vesistöylityksiä. Metsätieverkostomme ja samalla ylitysrakenteiden korjaustarve on myös suuri. Toisaalta aukkomitoitukset on siirretty konsulteille, luonnontilaisia purovesiä on jäljellä enää pari prosenttia ja vesienhoidon tavoite edellyttää vesimuodostumilta hyvää ekologista tilaa. Tila ei voi kuitenkaan olla hyvä, jos ylitysrakenteet katkaisevat virtaveden yhtenäisen jatkumon. Tähän saakka yksittäinen ongelmarumpu on ympäristöllisesti koettu vähäpätöiseksi harmiksi. Kun otetaan huomioon, että Suomessa on noin 90 000 vesistörumpua, että joka kolmas niistä on vaelluseste, että vain pieni osa rakenteista tulee viranomaisten tietoon ja että hankekäytäntöihin sisältyy monia puutteita, asia saakin laajan ympäristöongelman mittasuhteet. Vuosijaksolla 2005–2015 kartoitettiin yli 2 000 ylitysrakennetta, joista yli 85 % rumpuja (Ø < 200 cm). Tyypillinen keskisuomalainen vesistörumpurakenne on muodoltaan pyöreä, pohjaltaan paljas, halkaisijaltaan 90 cm, pituudeltaan 930 cm ja valmistettu betonista. Ylitysrakenteen ympäristöongelma voi johtua rakenteen ominaisuuksista, sen asentamisesta (perustamisesta) ja kunnossapitoon liittyvistä toimista. Miltei kaikki tämän tutkimuksen noin 350 sillasta oli kalojen läpikuljettavissa sekä ylä- että alavirtaan. Sen sijaan lähes 40 % vuosina 2013–2014 tutkituista rummuista (N=830) muodosti pysyvän vaellusesteen. Estevaikutuksen aiheuttivat useimmiten rummun alapään pudotus (keskimäärin 13 cm), liian suuri virtausnopeus, rakenteen pohjan sileys, veden mataluus sekä rakenteen suulla olevat kivi-, jäte- ja karikepadot. Eurooppalaisen vesiensuojelun ja -hoidon perusteeseihin kuuluu virtavesien vapaa uomajatkumo ja hyvälaatuinen elinympäristö. Siksi uusi vesirakentaminen ei saa enää synnyttää vaellusesteitä. Myös ylitysrakenteiden uusimisen ja korjaamisen yhteydessä tulee aiemman rakentamisen aiheuttamia ympäristöhaittoja ja -vahinkoja vähentää tai mieluiten kokonaan poistaa. Valtaosa ylitysrakenteisiin liittyvistä ympäristöongelmista on vältettävissä pelkästään oikealla rakennevalinnalla, oikealla tielinjauksella ja rakenteen oikealla asentamisella. Tämä puolestaan edellyttää ohjeistuksen ja -koulutuksen tehostamista, ympäristöasiantuntemuksen lisäämistä ylityshankkeissa, uusien ylitysrakennemallien kehittämistä sekä vesilain täydentämistä ns. pieniä vesitaloushankkeita koskevan ilmoitusmenettelyn osalta.