Vieraan kielen äänteiden tunnistaminen autenttisessa kieliympäristössä asumisen jälkeen. Materiaalina saksan pitkät ja tiukat puolisuppeat vokaalit /e:/, /ø:/ ja /o:/

Tutkielmani käsittelee kohdemaassa asumisen roolia vieraan kielen oppimisessa. Vierasta kieltä tunnutaan opittavan luonnollisissa kielen käyttöympäristöissä vaivattomasti, kun taas luokkahuoneessa oppijalla ilmenee monia hankaluuksia, eikä koulussa opittu kielitaito vastaa autenttisessa ympäristössä omaksuttua kielitaitoa. Esittelen työssäni keskeisiä kielenoppimisteorioita ja niiden pohjalta tehtyjä tutkimuksia. Tutkin kielen oppimista saksan vokaalien tunnistamisen kautta, sillä äänteiden oikea tunnistaminen on edellytys sanojen tunnistamiselle ja edelleen kielen tuottamiselle. Saksan ja suomen äännejärjestelmien erojen perusteella valitsin tutkimusmateriaalikseni saksan pitkät ja tiukat puolisuppeat vokaalit /e:/, /ø:/ ja /o:/, joissa on suomea äidinkielenään puhuvalle kaksi vieraista piirrettä: tiukkuus ja puolisuppea väljyysaste. Tiukkuus on piirre, jota suomalainen ei äidinkielensä pohjalta erota; suomessa sillä ei eroteta merkitystä. Suomalainen ei siis ole tottunut kuuntelemaan äänteen tiukkuusvaihtelua, minkä vuoksi kyseiset äänteet tuottavat suuria oppimisvaikeuksia. Selvitin kuuntelukokeen avulla koehenkilöiden kykyä tunnistaa äidinkielellensä vieraita äännekategorioita. Koehenkilöt olivat suomalaisia saksan opiskelijoita, jotka jaettiin kahteen koeryhmään saksankielisessä ympäristössä vietetyn ajan perusteella. Kontrolliryhmänä käytin natiiveja saksanpuhujia. Koehenkilöt kuuntelivat nauhalta saksankielisiä sanoja, joissa tutkittavat vokaalit /e:/, /ø:/ ja /o:/ esiintyivät. Vastausvaihtoehdot olivat minimipareja eli sanoja, jotka eroavat toisistaan vain yhden äänteen osalta. Koehenkilöiden tehtävänä oli rastittaa kahdesta vaihtoehdosta, kumman sanan he mielestään kuulivat. Tavoitteenani oli selvittää, sekoittuuko vieras äänne jonkun lähellä olevan äidinkielen kategoriaan ja olivatko koehenkilöt oppineet tietoisesti kuuntelemaan vokaalien laatueroja vieraassa kieliympäristössä saadun altistuksen perusteella. Tulokset osoittavat, että tutkittavat äänteet olivat suomalaisille koehenkilöille hankalia tunnistaa, mutta pitempään saksankielisessä ympäristössä asuneet opiskelijat tekivät kuuntelukokeessa verrokkiryhmään nähden yli kolmasosan vähemmän virheitä. Natiivit saksanpuhujat suorittivat kokeen odotetusti ongelmitta. Kun muut kielen oppimiseen vaikuttavat taustatekijät erotettiin tuloksista, koemenestyksen kanssa korreloi vahvimmin juuri kielitaidon harjoittaminen autenttisessa ympäristössä. Ihmisen kyky oppia tunnistamaan ja tuottamaan vieraan kielen äänteitä näyttää säilyvän jossain määrin myös aikuisena. Erityisesti kielen ammattilaisille, kuten kääntäjille, tulkeille ja opettajille on suositeltavaa, ellei jopa välttämätöntä, harjaannuttaa kielitaitoansa kohdemaassa, sillä se edistää heidän ammattitaitoansa merkittävästi.

Suomen liitepartikkelien funktiota ja kääntäminen japaniksi – kontrastiivinen tutkimus teoksista Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela ja Hirame Hyōryūki

Tässä tutkimuksessa tutkin liitepartikkelien käyttöä ja niiden funktiota suomenkielisessä lastenkirjassa Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela sekä sen japaninkielisessä käännöksessä Hirame Hyōryūki. Tavoitteenani on siis perehtyä suomen kielen liitepartikkelien funktioihin sekä selvittää niitä vastaavia esiintymisvariantteja ja niiden funktioita käännösteoksessa. Tutkimukseni kuuluu kieli- ja käännöstieteen alaan. Se on kvantitatiivinen ja kvalitatiivinen sekä myös kontrastiivinen. Tutkimuksessani esittelen ensiksi kielten oppikirjoja ja oppaita sekä aiempia tutkimuksia: artikkeleita sekä pro gradu -tutkielmia. Käännöstieteeseen liittyvää tutkimusta käsiteltäessä keskeisimmät teokset ovat Helsingin yliopiston julkaisema Kohteena käännös: uusia näkökulmia kääntämisen ja tulkkaukseen tutkimukseen ja opiskelemiseen ja Rune Ingon Lähtökielestä kohdekieleen: johdatusta käännöstieteeseen. Käännöstieteeseen liittyvää tutkimusta käsitellään japanin kielen käännöksen analyysin yhteydessä. Tutkin liitepartikkelien käyttöä ja funktiota sekä analysoin niitä tutkittavissa teoksissa. Suomen kielen liitepartikkeleita käsitellään muun muassa Ison suomen kieliopin avulla. Tutkimuksen japanin kielen osassa käsitellään lyhyesti kieliopillisia ominaisuuksia käyttämällä muun muassa Hideaki Handon kielioppia Nihongo Joshi no Bunpō ja Saburō Niwan verkkojulkaisua Gendai Nihongo Bunpō Gaisetsu. Myös japanin kielen korostuskeinot otetaan huomioon, sillä korostus on yksi suomen liitepartikkelien tärkeimmistä funktioista. Japanin sukupuolen sävyeroja käsitellään Janet Shibamoton teoksen Japanese women’s language avulla. Japaninkielisen käännöksen analyysin avulla havaitaan, että japanin kielessä on liitepartikkeleita vastaavat hyōgenshit. Muina ilmaisukeinoina kääntäjä osoittaa lukijalle alkuperäisen tekstin merkitystä esimerkiksi luomalla tekstiä itse ja vaihtamalla sanajärjestystä. Itsenäisesti tekstiä luodessaan kääntäjä on jättänyt muutamissa tapauksissa liitepartikkelien funktioita kääntämättä. Lisäksi kääntäjä jakaa suomenkielistä tekstiä jaksoihin vaihtamalla sanajärjestystä. Sen tuloksena käännettyihin teksteihin syntyy hieman merkitys- ja vivahde-eroja. Yhteenvetoluvussa ja liitteessä esittelen tulokset analyysistani taulukon avulla. Luku päättyy jatkotutkimuksen mahdollisuuteen.

Tutkimus nollapersoonasta suomen ja viron kielessä

Kirjallisuusarvostelu

Futuuri ja tulevan ilmaiseminen suomen kielessä

Tämän tutkielman aiheena on futuuri ja tulevan ilmaiseminen suomen kielessä. Tutkimuskohteena on suomen kieli ja sen verbaalinen tempusjärjestelmä sekä verbeihin kytkeytyvät tulevaa koskevat temporaaliset ilmaukset. Suomen kieli on perinteisesti luokiteltu ns. ”futuurittomaksi kieleksi”, koska kielessä ei ole esimerkiksi romaanisten kielten tapaan omaa erillistä futuuritaivutusta verbille. Tämän tutkielman lähtökohtana on ulottaa tulevan ajan ilmaisemisen tarkastelu puhtaasti verbikategorioiden ulkopuolelle ja selvittää, miten jokaisessa kielessä semanttisesti läsnä oleva tulevaisuuden kategoria käytännössä ilmenee suomen kielessä ja miten tulevaa kielessä voi ilmaista. Tutkielman teoreettiset lähtökohdat ovat fennistisessä ja fennougristisessa tutkimuksessa (Ikola, Bartens, Kangasmaa-Minn ja suomen kieliopit) sekä kansainvälisissä, erityisesti kieliopillistumisteoriaa hyödyntävissä tutkimuksissa, joista tärkeimpinä mainittakoon Bernard Comrien teos Tense, Bybee ja kumppaneiden The Evolution of Grammar, Östen Dahlin kokoama Tense and Aspect in the Languages of Europe sekä Johan Nordlanderin Towards a semantics of Linguistic Time. Empiriistä eli kieliopeista, mediasta, internetistä ja Lauseopin arkistosta kerättyä aineistoa tarkastellaan tutkielmassa tämän teoreettisen taustan avulla, ja esimerkkiaineistoa käytetään apuna myös oman näkökulman muodostamisessa ja perustelemisessa. Keskeisenä tuloksena tutkielmassa on, etteivät suomen kielen mahdollisuudet ilmaista tulevaa ja sen eri ajallisia ja ajatuksellisia vivahteita rajoitu pelkkien päätempusten varaan, vaan suomessa on laaja valikoima erilaisia ilmauksia ulottuen aina tulla-futuurista erilaisiin modaalisiin ja sijamorfologiaa hyödyntäviin keinoihin. Näiden koko potentiaali käy ilmi, kun kieltä lähestytään avoimesti laajemman tempuskäsitteen näkökulmasta ja ilman esim. kielen puhtauteen aiemmin liitettyjä, usein konservoivia ja kapea-alaisia ennakkoasenteita.

Suomi toisena kielenä – opettajien näkemyksiä opetuksen merkityksestä, opetussuunnitelmista ja koulutuksellisesta tasa-arvosta

Tutkimuksessa selvitettiin suomi toisena kielenä (S2) -opettajien näkemyksiä kolmesta keskeisestä kysymyksestä, jotka liittyvät peruskoulun S2-oppimäärään: mitä merkitystä heidän mielestään erillisellä S2-opetuksella on, kuinka toimivina he pitävät oppimäärän nykyistä ja tulevaa opetussuunnitelmaa ja millaisena he näkevät S2-oppilaiden tämänhetkisen aseman koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastatteluilla kevään 2015 aikana. Haastateltaviksi valikoitui viisi S2-opettajaa, joilla oli monipuolista kokemusta eri-ikäisten maahanmuuttajataustaisten oppilaiden tai opiskelijoiden kielenopetuksesta. Haastatteluaineiston analyysi toteutettiin aineistolähtöisesti sisällönanalyysinä. Ensimmäisen kysymyksen osalta haastateltavat pitivät erillistä S2-opetusta tärkeänä ensisijaisesti siksi, että sen ansiosta S2-oppilaat saavat tarvitsemaansa kielellistä tukea kielitaidon kaikilla osa-alueilla. Toisen kysymyksen osalta haastateltavat esittivät osin vastakkaisia näkemyksiä esimerkiksi opetussuunnitelmien arviointikriteerien toimivuudesta. He olivat kuitenkin yksimielisesti tyytyväisiä tulevan opetussuunnitelman monipuoliseen tekstikäsitykseen sekä siinä esiintyviin muihin opetuksen periaatteisiin kuten funktionaaliseen kielenoppimiseen. Tulevan opetussuunnitelman suurimpana puutteena nähtiin oppilaiden eri lähtötasojen vähäinen huomiointi. Kolmannen kysymyksen osalta haastateltavien keskeisin huoli oli, että puutteellisten resurssien vuoksi suuri osa S2-oppilaista ei saa riittävää määrää S2-opetusta. Lisäksi haastateltavat näkivät oppilaiden olevan eri kouluissa ja kunnissa keskenään epätasa-arvoisessa asemassa saadun kielellisen tuen suhteen. Tämän tutkimuksen perusteella voi suositella, että S2-opetuksen resursseja tulee jatkossa lisätä ja tuen määrän tulisi perustua myös oppilaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Opettajien koulutusta tulisi kehittää niin, että valmistuvat opettajat pystyisivät nykyistä paremmin tukemaan S2-oppilaita suomen kielen oppimisessa. Koulujen tulisi harkita ryhmäkokojen rajaamista tai koulunkäynnin ohjaajien lisäämistä S2-oppilaita sisältävissä luokissa. S2-oppilaille tulisi tarjota nykyistä enemmän tukea eri nivelvaiheissa kuten peruskoulun ja lukion sekä toisen asteen koulutuksen ja korkeakoulun välissä. Jatkossa huoltajien lisäksi myös koululla ja opettajilla tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa oppimäärän valintaan. Lisäksi ehdotuksena voi esittää, että Suomessa tulisi käydä vielä laajaa yhteiskunnallista keskustelua S2-oppilaiden ja S2-opetuksen asemasta.

Fonosemantiikka ja intuitiivinen päätöksenteko vieraan kielen ymmärtämisessä

Tutkielmassa perehdytään suomen kielen ymmärtämiseen fonosemantiikan näkökulmasta, sekä selvitetään sitä, mitkä suomen kielen foneettiset piirteet vaikuttavat suomen kielen ymmärtämiseen, kun koehenkilöt ovat natiivi-venäjänkielisiä ja tiedon prosessointi tapahtuu nopean tiedonprosessointijärjestelmän kautta, eli intuitiivisesti Tutkielman teoriaosuudessa käsitellään suomen- ja venäjän kielen äänneoppeja, sekä suomen ja venäjän kielen eroja. Teoriaosuuden lopuksi perehdytään intuitioon, tiedon prosessointijärjestelmiin ja intuitiiviseen päätöksentekoon, sikäli kun se on tutkimuksen kannalta oleellista. Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida sitä, miten natiivi-venäjänkieliset mahdollisesti ymmärtävät suomen kieltä tätä osaamatta ja mitkä suomen kielen sanojen foneettiset ominaisuudet vaikuttavat niiden ymmärtämiseen. Edellä mainitun lisäksi halutaan selvittää sitä, miten koehenkilöiden henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten kieliosaaminen, sukupuoli ja koulutustausta vaikuttaisivat lopputulokseen. Kokeen aikana koehenkilöille soitetaan suomenkielisiä sanapareja, joiden sanat ovat toistensa vastakohtia. Koehenkilön tehtävänä on valita kahdesta soitetusta suomen kielen sanasta vastine tehtäväpaperissa olevalle yhdelle venäjänkieliselle sanalle. Tutkimuksessa selvisi, että koehenkilöiden äidinkieli vaikutti suomen kielen ymmärtämiseen sekä positiivisesti, että negatiivisesti. Koehenkilöt hakivat vihjeitä suomen ymmärtämiseen venäjän kielen foneettisista piirteistä. Myös koehenkilöiden henkilökohtaisilla ominaisuuksilla, kuten koulutustaustalla, näytti olevan vaikutusta lopputulokseen.

Kielioppi ja funktionaalisuus peruskoulun yläluokkien suomi toisena kielenä -oppikirjoissa

Tutkimuksen aiheena on suomen kielen kielioppi ja funktionaalisuus peruskoulun yläluokkien suomi toisena kielenä -oppi- ja tehtäväkirjoissa. Tutkimusaineistoa ovat Tekstitaituri7–9 -oppikirjat ja S2-tehtäväkirjat sekä Suomi2-sarjan kirjat Minä ja arki, Minä ja media sekä Minä ja yhteiskunta. Tutkimus kuuluu S2-oppikirjatutkimuksen piiriin ja perustuu oppikirjojen sisällön yksityiskohtien keräämiseen, vertailuun ja analysointiin. Tutkimus on laadullista eli kvalitatiivista ja menetelmänä on päättelyyn ja tulkintaan tähtäävä aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimuksessa on selvitetty, mitä kielioppiasioita on peruskoulun yläluokkien suomi toisena kielenä -oppi- ja tehtäväkirjoissa. Tämän lisäksi on tutkittu funktionaalisuutta tukevia kielioppiharjoituksia ja sitä, millaisia ne ovat. Tutkimuksessa vertaillaan lopuksi Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2004 ja 2014 suomi toisena kielenä oppimäärän tavoitteita ja sisältöjä kieliopin osalta keskenään sekä pohditaan, miten tutkimusaineistossa näkyy OPS:ien kieliopin tavoitteet ja sisällöt. Molemmissa tutkittavissa kirjasarjoissa on funktionaalisuutta tukevia harjoituksia. Suomi2-sarjan kirjoista nousee esiin puhekielisyys kielioppitehtävissä ja se, että oppijat keräävät itse muistisääntöjä kielioppiasioista. Tekstitaitureissa on enemmän perinteisiä kielioppitehtäviä eikä kovinkaan paljon puhekielisyyttä, mutta kirjoissa käytetään paljon erilaisia tekstejä harjoituksissa, kuten Suomi2-sarjan kirjoissakin.

Suomen ja Skandinavian kirkkohistoria

Osasto sisältää lähdekokoelman, jonka keskeisen osan muodostavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokousten, hiippakuntakokousten, piispainkokousten ja pappeinkokousten pöytäkirjat, sekä suppean kokoelman lähinnä Ruotsin kirkkohistoriaan liittyviä lähteitä. Varsinaisen kirkkohistoriallisen tutkimuksen lisäksi osastossa on Suomen sekä sen instituutioiden ja julkisen elämän alueiden tutkimusta, sekä Pohjoismaiden ja niiden kirkkojen historioita ja aihepiirin monografioita. Osasto sisältää myös kokoelman Suomen paikallishistorioita.