Turun Taidegraafikot ry – grafiikan yhdistys taiteilijoiden ammatillistumisen välineenä

Pro gradu -tutkielmani käsittelee Turun Taidegraafikot ry:tä taiteilijoiden ammatillistumisen välineenä yhdistyksen perustamisesta vuodesta 1933 aina 1970-luvun lopulle saakka. Kyseessä on empiirinen perustutkimus, jonka keskeiset teoreettiset työvälineet ovat uusweberiläinen professiotutkimus ja siihen liittyvä sosiaalisen sulkemisen käsite sekä Pierre Bourdieun käsitys taiteen kentästä. Tutkielmani kuuluu taiteen sosiologian piiriin. Tutkielman keskeinen toimija on Suomen vanhin grafiikan paikallisyhdistys Turun Graafillisen Taiteen Yhdistys, vuodesta 1967 lähtien Turun Taidegraafikot ry, jonka tarkoituksena on taidegrafiikan harjoittamisen edistäminen ja tukeminen sekä sen arvostuksen kohottaminen. Yhdistys on ylläpitänyt Turussa grafiikan työhuonetta vuodesta 1967 ja omaa galleriaa vuodesta 1986 lähtien. Tutkielmani painopiste on suomalaisen taiteilijakunnan ammatillistumisessa, jota tutkin grafiikan yhdistystoiminnan kautta. Tarkastelen ensin yhdistyksen perustamista ja 1930- lukua, jota leimaa grafiikan opetuksen aloittaminen Turussa ja graafikoiden järjestäytyminen sekä valtakunnallisella tasolla Helsingissä että paikallistasolla Turussa. Toinen tärkeä vaihe on 1960-luvulla alkanut kehitys, jota kutsun yhdistyksen professionalisaatioksi. Näiden ajanjaksojen lisäksi käsittelen ammatillistumiseen vaikuttaneita muita murroskohtia. Erityistä huomiota kiinnitän Turun kaupungin vuosina 1956, 1961 ja 1969 järjestämiin grafiikkakilpailuihin, jotka kohottivat grafiikan asemaa kaupungissa. 1960-luvun lopulla Suomessa alkanut kulttuuripoliittinen murros aiheutti yhdistyksen ammatillistumisen, jossa keskeinen käännekohta oli grafiikan työhuoneen perustaminen. 1970-luvun alussa yhdistyksen taidegraafikon professiota vahvistaviksi ydintoiminnoiksi muotoutuivat kulttuuripoliittiset kannanotot, grafiikan edistämistä tukeva valistustyö, työhuoneen ylläpitäminen, kannatusjäsentoiminta ja yhteisnäyttelyt. Turun Taidegraafikot toimi tehokkaana graafikon ammatin sulkemisvälineenä. Sillä oli keskeinen merkitys taidegraafikon ammatin syntymiseen ja kehitykseen Turussa. Taiteilijajärjestöt toimivat merkittävinä taiteilijan profession määrittelijöinä yhteiskunnassa, sillä valtio ei pysty määrittelemään ammatille välttämätöntä tutkintoa tai koulutusta. Tämä johtuu muun muassa siitä, että profession keskeinen määrittäjä, taiteellinen lahjakkuus, on vaikeasti määriteltävissä ja riippumaton koulutuksesta. Graafikoilla ammatillistuminen kietoutuu kuitenkin muita taiteenlajeja tiiviimmin tekniikan hallintaan, joka rajoittaa osaltaan ammatissa toimivien tai siihen pyrkivien määrää.

Maantieteellisten termien variaatiota ja kirjakielisiä ensiesiintymiä 1800-luvulla

Kirjallisuusarvostelu

Uudenlainen näkökulma Suomen 1700-luvun historiaan

Kirjallisuusarvostelu

Ma vierahassa kaupungissa käyn

Soitinnus: lauluääni, piano.

Ma vierahassa kaupungissa käyn

Soitinnus: lauluääni, orkesteri.

Tunnuslukujen monimuotoisuus: ROI, RI ja EVA

Tässä työssä käsitellään sijoitetun pääoman tuottoprosentin, jäännöskatteen ja taloudellisen lisäarvon historiaa, käsitteitä ja käyttöä. Erityisesti keskitytään näistä tunnusluvuista käytettyjen määritelmien moninaisuuteen. Aluksi tutustutaan tunnuslukujen historiaan ja määritelmiin. Tämän jälkeen tutkitaan niiden käyttömahdollisuuksia johdon ja rahoituksen laskentatoimessa. Lopuksi tutkitaan empiirisen aineiston avulla näiden tunnuslukujen käyttöä yrityksissä. Sijoitetun pääoman tuottoprosentti syntyi 1900-luvun alussa Yhdysvalloissa, josta se levisi maailmanlaajuiseksi. Sijoitetun pääoman tuottoprosentti on suosittu tunnusluku sen helppokäyttöisyyden ansiosta. Rahoituksen laskentatoimen puolella on annettu tarkat ohjeet sijoitetun pääoman tuottoprosentin laskemiseksi, koska sen esittäminen ulkoisessa tiedottamisessa on joillekin yrityksille lakisääteistä. Johdon laskentatoimessa ei ole olemassa sääntöjä tämän tunnusluvun laskemiseksi, ja se voidaan laskea yrityksen haluamalla tavalla. Jäännöskate on ensimmäisen kerran mainittu kirjallisuudessa jo 1700-luvun loppupuolella, mutta sen käytöstä tuli yleisempää vasta 1900-luvulla. Jäännöskate ei kuitenkaan koskaan saavuttanut suurta suosiota, eikä sitä nykyään juuri käytetä. Jäännöskatteeseen pohjautuva taloudellinen lisäarvo nousi julkisuuteen, kun Stern Stewart & Co. rekisteröi sen tuotemerkikseen 1980-luvun lopussa. Verrattuna jäännöskatteeseen taloudellinen lisäarvo vastaa paremmin yrityksen todellista arvonmuodostusta. Näiden tunnuslukujen laskenta ei ole lakisääteisiä, joten kaikki yritykset voivat laskea ne omalla tavallaan. Jäännöskatetta ja taloudellista lisäarvoa käytetään lähinnä johdon laskentatoimessa, mutta vähitellen ne ovat siirtymässä myös rahoituksen laskentatoimeen.

Rahatalous

Suomen Pankin kirjaston rahatalouden kokoelma on maan kattavin ja monipuolisin rahatalouteen ja rahoitusmarkkinoihin painottunut kokoelma. Kokoelmaan kuuluu merkittävä määrä nimekkeitä, joita ei ole hankittu muihin suomalaisiin kirjastoihin. Rahatalouden kokoelma koostuu monografioista, painetuista kausijulkaisuista ja elektronisista lehtitietokannoista. Kokoelma on painottunut tieteelliseen kirjallisuuteen, joka tukee pankissa tehtävää tutkimusta. Lisäksi aineistossa on huomattava määrä yleistajuista kirjallisuutta rahatalouden eri aihealueilta. Rahatalouden kokoelmaan kuuluu monografioita n. 9000 nimekettä (joulukuu 2010). Kokoelma käsittää nimekkeitä useilta eri aihealueilta, kuten rahapolitiikka ja rahateoria (n. 900), valuutat, valuuttajärjestelmät ja valuuttakurssit (n. 1100), pankkitoiminta ja keskuspankit (n. 1300), rahoitusmarkkinat (n. 1700), yleinen talousteoria ja oppihistoria (n. 1300), talouspolitiikka ja -historia (n. 450), hyöty- ja hintateoriat (n. 300), taloudellinen kasvu ja kansantulo (n. 700), suhdanteet (n. 250), julkinen talous ja verotus (n. 400) ja ekonometria (n. 600). Lehtiä kokoelmaan kuuluu n. 300 nimekettä, joista edelleen tilataan 200 nimekettä. Osa lehdistä löytyy painettuna ja osa on käytettävissä kirjastoon hankittujen elektronisten lehtitietokantojen kautta. Kokoelma karttuu pääosin ostojen kautta ja uutta aineistoa hankitaan jatkuvasti. Kokoelmaa on kartutettu systemaattisesti 1950-luvulta lähtien, minkä vuoksi siihen kuuluu merkittävästi vanhempaa aineistoa. Kokoelmaan kuuluvista kirjoista n. 26 % on julkaistu 2000-luvulla ja n. 21 % 1990-luvulla. Varsin suuri osa kirjoista, n. 29 %, on julkaistu 1970- ja 1980-luvulla. Ennen vuotta 1950 julkaistua aineistoa on n. 10 % kokoelmasta. Aineisto on valtaosin englanninkielistä, mutta kokoelmaan kuuluu myös suomen-, ruotsin- ja saksankielisiä nimekkeitä. Monografiat on luokiteltu Suomen Pankin kirjaston oman luokitusjärjestelmän mukaan. Kokoelmaa säilytetään Suomen Pankin kirjaston tiloissa jaettuna avokokoelmaan ja varastokokoelmaan. Aineiston ensisijaisia käyttäjiä ovat pankin oma henkilökunta, mutta kirjasto on avoinna myös kaikille ulkoisille asiakkaille. Kokoelma on lainattavissa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.