985 resultados para Cranko, John (1927-1973)
Resumo:
Suomen ja Viron välillä on ollut kontakteja tuhansien vuosien ajan. Vilkkaammiksi yhteydet muuttuivat kansallisen heräämisen ajalla ja sotien välisenä aikana. Toinen maailmansota katkaisi suomalais-virolaiset suhteet lähes 20 vuodeksi Neuvostoliiton miehitettyä Viron. Yhteydet Viroon palasivat jossakin muodossa 1960-luvulla, mutta olivat silloin ja tutkimusajankohtana 1970-luvulla tiukasti säädeltyjä. Kaikki virallisen tason yhteydenpito tapahtui Moskovan kautta ja valvonnassa, ja kansalaisyhteiskunnan tasolla tapahtuvaa toimintaa maiden välillä ei ollut. Myös lehtikirjoittelu oli Moskovan seurannassa ja Neuvostoliitto puuttui usein, mikäli Suomessa kirjoitettiin Virosta jotakin mikä ei ollut sille mieleen. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millainen maa Viro oli 1970-luvun alkupuolella ja millainen kuva siitä oli Suomessa sekä Ruotsissa eläneen pakolaisvirolaisen yhteisön keskuudessa. Aineistona on sanomalehtiartikkeleita vuosilta 1973–1975 neljästä suomalaisesta ja kahdesta ruotsinvirolaisesta sanomalehdestä. Erityinen painopistealue on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous eli Etyk, jonka järjestelyihin Suomi otti aktiivisesti osaa. Länsivaltiot ajoivat Ety-asiakirjaan periaatteita mm. vapaammasta tiedonvälityksestä ja ihmisten liikkumisesta, Neuvostoliitto taas tavoitteli rauhansopimuksen korviketta, jolla Euroopan toisen maailmansodan jälkeiset rajat vahvistettaisiin. Etyk oli siis virolaisille monella tavalla merkittävä: he saattoivat toivoa kokouksen tuovan mahdollisuuksia ottaa Baltian asia esille ja saada Baltian maille itsenäisyys, tai ainakin suurempi itsemääräämisoikeus. Toisaalta he pelkäsivät Neuvostoliiton vain vahvistavan otettaan Virosta Etykin avulla. Etykiin liittyvässä kirjoittelussa suomalaislehtien haluttomuus ottaa Viron asiaa esille näkyy erityisen selvästi.Virosta ei muutenkaan 1970-luvulla uutisoitu usein ja Etykin yhteydessä virolaisten toiveita ja tavoitteita ei juuri julkistettu. Baltian maista paenneet pyrkivät kyllä tuomaan asiaansa julkisuuteen Helsingin 1973 ja 1975 kokousten aikaan, mutta suomalaislehdissä se ei näkynyt. Virosta myös annettiin siloiteltu kuva sanomalehdissä ja epäkohtia kuten venäläistämistoimenpiteitä, pidätyksiä tai elintarvikepulaa ei julkistettu. Samaan aikaan Ruotsissa pakolaisvirolaisten toimesta ilmestyneiden lehtien maailma oli aivan toisenlainen. Niiden Etyk-aiheiset kirjoitukset käsittelivät lähes pelkästään Viron asiaa ja Etykin kolmannen korin asioita eli ihmisoikeuskysymyksiä. Ne myös toivat esille aivan toisenlaisen kuvan Neuvosto-Viron oloista kuin suomalaislehdet. Muissa kuin Etykiin liittyvissä artikkeleissa suomalaislehtien välillä on kuitenkin eroja. Yhdenkään tutkituista suomalaislehdistä (Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kansan Uutiset ja Uusi Suomi) ei voi sanoa noudattaneen täysin horjumatta mitään tiettyä linjaa Viro-kirjoittelussa. Yhdenmukaisimmin suhtautui Kansan Uutiset, joka harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ei tuonut esiin kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan. Vaihtelevin suhtautuminen oli Helsingin Sanomilla, jonka tapauksessa ei oikeastaan voi puhua minkäänlaisesta linjasta. Hufvudstadsbladet oli melko neutraali joskin etäinen ja maltillinen. Eniten neuvostokritiikkiä viljeli Uusi Suomi. Kuitenkin myös siinä ilmestyi esimerkiksi kaunistelevia kuvauksia elämästä Neuvosto-Virossa, eikä sekään Ety-kokousten aikaan asettunut balttipakolaisten puolelle. Yhdessäkään lehdessä ei ilmestynyt Viro-aiheisia kirjoituksia usein; kaikkiaan artikkeleita aineistossani oli 4 lehdestä 3 vuodelta 247. Monissa niistäkään Viro ei ollut pääasia vaan sitä vain sivuttiin. Ruotsinvirolaisia lehtikirjoituksia aineistossani oli 318. Lehtien (Eesti Päevaleht ja Teataja) välillä ei ollut merkittäviä sisällöllisiä eroja. Suomalaislehdistä ne taas erosivat täysin. Viron kuulumisten ja maailmanpolitiikan lisäksi ne seurasivat myös Suomen asioita ja etenkin niitä tapauksia, joissa Viro ylitti uutiskynnyksen suomalaislehdissä. Suomen lehdissä taas ei paria lähinnä Uuden Suomen poikkeusta lukuun ottamatta kirjoitettu pakolaisvirolaisista mitään, eikä etenkään heidän toiminnastaan Viron asian eteen. Pakolaisvirolaisten lisäksi myös Neuvosto-Viro oli 1970-luvulla suurimmalle osalle suomalaisista varsin tuntematon, sillä julkisessa keskustelussa se esiintyi erittäin harvoin ja oli poistettu jopa oppikirjoista. Suomalaisten yleisen käsityksen mukaan Virossa kaikki oli hyvin ja siellä asui tyytyväisiä ihmisiä. Myös Etyk nähtiin Suomessa täysin toisenlaisessa valossa kuin Pohjanlahden toisella puolella, jossa kirjoittelua leimasi pettymys Etykiin toisen maailmansodan jälkeisten rajojen vahvistajana.
Resumo:
The aim of this study is to explore by systematic textual analysis the crucial conceptions of constructive alignment and to reconstruct the concept of constructive alignment and examine the relation between conceptual relationships in John Biggs’s texts. In this study, I have also analyzed the presuppositions of the concept of constructive alignment and its possible implications. The research material includes Biggs’s (1996b; 2003) article entitled Enhancing Teaching through Constructive Alignment and book entitled Teaching for Quality Learning at University. The primary purpose of the systematic textual analysis is to reconstruct concepts and gain access to a new or more profound understanding of the concepts. The main purpose of the constructive alignment is to design a teaching system that supports and encourages students to adopt a deep approach learning. At the center of the constructive alignment are two concepts: constructivism in learning and alignment in teaching. A tension was detected between these concepts. Biggs assumes that students’ learning activities are primed by the teaching. Because of this it is not important what the teacher does. At the same time he emphasizes that teaching interacts with learning. The teacher’s task is to support student’s appropriate learning activities. On the basis of the analysis, I conclude these conceptions are not mutually exclusive. Interaction between teaching and learning has an effect on student’s learning activities. The most essential benefit of the model of constructive alignment is that Biggs brings together and considers teaching at the same level with learning. A weakness of Biggs’s model relates to the theoretical basis and positions of the concept of constructive alignment. There are some conflicts between conceptions of epistemology in Biggs’s texts. In addition, Biggs writes about constructivism also as conceptions of epistemology, but doesn’t consider implications of that position or what follows or doesn’t follow from that commitment. On the basis of the analysis, I suggest that constructivism refers in Biggs’s texts rather to constructivism in learning than philosophical constructivism. In light of this study, constructive alignment doesn´t lead to philosophical constructivism. That’s why constructive alignment stays out of idealism. Biggs’s way of thinking about teachers possibility to confronting students’ misconceptions and evaluate and assess students’ constructions support a realist purpose in terms of philosophical stance. Realism does not drift toward general problems of relativism, like lack of criteria for assessing or evaluate these constructions.
Resumo:
Digital Image
Resumo:
John Ettinger, 1987.
Resumo:
Digital Image
Resumo:
The motion generated by forced oscillations in an incompressible inviscid rotating and/or stratified fluid is examined under linear theory taking the density variation on the inertia terms. The solution consists of numerous internal modes in addition to the mode which oscillates with forcing frequency. Resonance occurs when the forcing frequency is equal to one of the frequencies of the internal modes. Some of these modes grow linearly or exponentially with time rendering the motion unstable and eventually may lead to turbulence. Most of the results discussed here will be missed under Boussinesq approximation.
Resumo:
Schwefeltetrafluorid läßt sich in reiner Form in einer CCl3F-Lösung durch direkte Fluorierung von elementarem Schwefel bei -78°C in hoher Ausbeute darstellen.
Resumo:
Obverse: Stylized Desing of an Israeli Navy ship with rocket coming out of the canon. Reverse: Emblem of the Israel Government coins and Medals Corporation.
Resumo:
Under certain specific assumption it has been observed that the basic equations of magneto-elasticity in the case of plane deformation lead to a biharmonic equation, as in the case of the classical plane theory of elasticity. The method of solving boundary value problems has been properly modified and a unified approach in solving such problems has been suggested with special reference to problems relating thin infinite plates with a hole. Closed form expressions have been obtained for the stresses due to a uniform magnetic field present in the plane of deformation of a thin infinite conducting plate with a circular hole, the plate being deformed by a tension acting parallel to the direction of the magnetic field.
Resumo:
The author's mother Alice Goldschmidt was a gifted piano player, who studied with Carl Maria Breithaupt and became his most talented student. Childhood recollections. Early musical awakening. Outbreak of World War One. Recollections of air raids and scarceness of food. Inflation and political instability in post-war Germany. Piano lessons by her mother from an early age. Heida made her debut at age fourteen with the Wiesbaden Symphony under the conductor Carl Schuricht, who became a close mentor and friend. Close relationship to her mother, who had a great influence on her professional career. Heida had a number of outstanding teachers, among them Artur Schnabel, Karl Leimer and Egon Petri. Heida was accepted as a student of Petri at the "Hochschule fuer Musik" in Berlin, where she studied between 1922-1925. Salon at her aunt's house with guests such as the playwright Georg Kaiser and Siegfried Wagner. Her sister Elsie received her Ph.D. in economics and moved to Berlin as well. Heida graduated from the "Hochschule" in 1925. Soon after she won an international piano competition in Berlin. Engagements with various conductors such as Max Fiedler and Otto Klemperer. Private lessons with Arthur Schnabel and Carl Friedberg, the co-founder of Juilliard. Due to occasional experiences of antisemitism during her music career Heida decided to change her name from Goldschmidt to Hermanns. Position at the "Hoch Conservatory" in Frankfurt. Encounter with the music critic Artur Holde, Heida's future-husband. Engagement and wedding in 1932. Move to Berlin.
Resumo:
A semiconductor with almost overlapping conduction bands b and c is considered. It is found that an attractive interaction leading to superconductivity can be induced between electrons in the conduction band b by a strong radiation field of monochromatic photons whose energy differs slightly from the band gap Ebc. The mechanism is the exchange of a photon and a phonon between the interacting electrons and the interaction is found to be proportional to the photon density.
Resumo:
Es wird die Temperaturabhiingigkeit der CI35-Kernquadrupolresonanz in Natriumchlorat und Kupferchlorat im Temperature von 77 bis 300 °K untersucht. Es wird gezeigt, daß die Annahmen, die in der Theorie von Bayer gemacht werden, fur Chlorate gelten. Die Frequenz der Torsionsschwingungen der ClO3-Gruppe wird folglich mit dieser Theorie berechnet. Der berechnete Wert der Torsionsfrequenz stimmt gut mit vorhandenen Werten der Ramanspektroskopie überein.
Resumo:
Digital image