235 resultados para Ahola-Valo, Aleksanteri


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

HaminaKotka satama on Itämeren kolmanneksi suurin konttisatama ja kokonaisliikenteessä mitattuna Itämeren 15. suurin. Sataman osuus Suomen ulkomaan tavaraliikenteestä oli vuonna 2011 20 %, ja osuus koko Suomen kauttakulkuliikenteestä 46 % ja transitokonteista 81 %. Valtakunnallisen merkityksensä lisäksi sataman merkitys Kymenlaakson elinkeinoelämälle ja aluekehitykselle on suuri. Vuonna 2013 valmistuneessa selvityksessä tunnistettiin kehittämishankkeet, joiden toteuttamisella voidaan tehokkaimmin parantaa sataman maaliikenteen yhteyksiä. Tieliikenteen toimenpiteistä tehokkaimmiksi todettiin Hyväntuulentien (Vt15) ja Merituulentien (Mt355) parantaminen. Hyväntuulentien ja Meri-tuulentien merkitys satamakuljetuksille sekä Kotkan kaupungin maankäytölle ja ihmisten arjen toimivuudelle on keskeinen. Hyväntuulentie on valtatieyhteys valtatieltä 7 Kotkan keskustaan ja viiteen satamaan, joista suurimmat ovat Mussalo ja Hietanen. Kotkan satamien kasvu on ollut voimakasta ja sen tulevasta kasvusta on erilaisia ennusteita. Tiellä on toistuvia sujuvuusongelmia ja sillä tapahtuu paljon onnettomuuksia. Hyväntuulentieltä Hietasen satamaan johtaa katuyhteys, joka ei vastaa tasoltaan satamaliikenteen tarpeita. Sataman liikennettä ohjautuu nykyisellä verkolla myös muulle katuverkolle. Merituulentie on seututieluokkainen yhteys Hyväntuulentieltä Mussalon satamaan. Raskaan liikenteen osuus on huomattavan suuri, mikä aiheuttaa ongelmia varsinkin valo-ohjatuissa liittymissä. Tie toimii myös ympäröivän maankäytön yhteytenä Kotkan keskustan suuntaan. Kotkan satamayhteyksien keskeisin ongelma on satamien raskaan liikenteen ja paikallisen ja seudullisen henkilöliikenteen yhteensovittaminen. Teiden nykyinen taso ei vastaa jo nykyisin suuren liikennemäärään ja korkean raskaan liikenteen osuuden tarpeita, minkä seurauksena teillä on liikenneturvallisuus- ja toimivuusongelmia. Tulevaisuudessa liikenteen sujuvuus heikkenee liikennemäärien kasvaessa. Hyväntuulentiestä on laadittu tiesuunnitelma, joka on hyväksytty ja lainvoimainen. Tiesuunnitelman toteuttamisella voidaan poistaa Hyväntuulentien merkittävimmät turvallisuus- ja toimivuusongelmat. Hanke on yhteiskuntataloudellisesti erittäin kannattava ja sen toteuttaminen on suositeltavaa käynnistää nopealla aikataululla. Jatkossa tulisi etsiä ratkaisu myös Metsolan tasoliittymän poistamiseksi ja maantieyhteyden muodostamiseksi Hietasen satamaan. Merituulentiestä on laadittu toimenpideselvitys vuonna 2005. Merituulentien parantamisesta tulisi käynnistää yleissuunnitelman laatiminen parhaiden keinojen löytämiseksi alueen maankäytön liikenteen ja Satamaliikenteen yhteensovittamiseksi. Yleissuunnitelman laatimisen yhteydessä tulisi tutkia myös mahdollisuuksia parantaa raskaan liikenteen olosuhteita nopeasti toteutettavilla pienehköillä toimenpiteillä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Julkaisussa: Geographia classica : the geography of the ancients

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

By recent years the phenomenon called crowdsourcing has been acknowledged as an innovative form of value creation that must be taken seriously. Crowdsourcing can be defined as an act of outsourcing tasks originally performed inside an organization, or assigned externally in form of a business relationship, to an undefinably large, heterogeneous mass of potential actors. This thesis constructs a framework for successful implementation of crowdsourcing initiatives. Firms that rely entirely on their own research and ideas cannot compete with the innovative capacity that crowd-powered firms have. Nowadays, crowdsourcing has become one of the key capabilities of businesses due to its innovative capabilities, in addition to the existing internal resources of the firm. By utilizing crowdsourcing the business gains access to an enormous pool of competence and knowledge. However, various risks remain such as uncertainty of crowd structure and loss of internal know-how. Crowdsourcing Success Framework introduces a step by step model for implementing crowdsourcing into the everyday operations of the business. It starts from the decision to utilize crowdsourcing and continues further into planning, organizing and execution. Finally, this thesis presents the success factors of crowdsourcing initiative.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pohjois-Savon kulttuuriympäristöohjelman tavoitteena on antaa kokonaisnäkemys Pohjois-Savon kulttuuriympäristön - rakennetun kulttuuriympäristön, kulttuurimaiseman ja muinaisjäännösten - tilasta, antaa tietoperusta ja luoda yhteiset toimintalinjat kulttuuriympäristön vaalimistyölle maakunnassa. Ohjelmassa linjataan tavoitteet ja toimenpiteet vuosille 2014-2020. Ohjelman laatimisessa on ollut mukana ohjaavana tahona ja osin kirjoittajina Pohjois-Savon kulttuuriympäristöyhteistyöryhmä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomalaisen yhteiskunnan kriisivalmius perustuu yhteistyöhön – elintärkeät toiminnot turvataan toimimalla verkostoissa niin julkishallinnon, elinkeinoelämän kuin vapaaehtoistoimijoidenkin kanssa. Toiminnan sujuvuus edellyttää etukäteissuunnittelun lisäksi aktiivista harjoittelua. Näiden valmiusharjoitusten avulla kriisivalmiutta kyetään kehittämään entisestään ja vastaamaan jopa sellaisiin uhkakuviin, jotka vielä tänä päivänä näyttäisivät epätodennäköisiltä. Valmiusharjoittelun tavoitteena on yhteensovittaa valmiussuunnittelua, kehittää yhteistoimintaa ja parantaa yhteiskunnan valmiutta turvata elintärkeät toiminnot niin normaaliolojen häiriötilanteissa kuin poikkeusoloissakin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa valmiusharjoitusten onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä osallistujien näkökulmasta. Onnistuneella valmiusharjoituksella tarkoitettiin tässä tutkimuksessa sitä, että osallistujat kokivat harjoituksesta olleen hyötyä varautumisen ja yhteistoiminnan kehittymisen näkökulmasta tai osallistuminen koettiin muutoin positiivisena. Tutkimukseen valittujen valmiusharjoitusten toteutuksesta vastasivat aluehallintovirastot yhdessä Pelastusopiston kanssa. Tutkimusaineisto koostui vuonna 2012 eri puolilla Suomea järjestettyjen alueellisten valmiusharjoitusten palauteyhteenvedoista, joista tarkasteltiin sanallisia palauteosioita. Harjoituksiin osallistui yhteensä noin 1400 henkilöä, joista jokaisella oli mahdollisuus osallistua verkkokyselyyn. Kaikkiaan palautekyselyihin vastasi 690 henkilöä, joista sanalliseen palauteosioon kirjoitti lähes puolet. Nämä 342 sanallista palautetta analysoitiin sisällönanalyysillä. Luokittelun jälkeen tutkimusaineistoa täydennettiin neljällä asiantuntijahaastattelulla. Asiantuntijoiksi valittiin henkilöitä, joilla on laaja-alainen kokemus sekä alueellisten että valtakunnallisten valmiusharjoitusten järjestämisestä. Keskeisinä onnistumiseen vaikuttavina tekijöinä löydettiin viisi vahvasti toisiinsa kietoutunutta kokonaisuutta. Osallistujien sekä asiantuntijoiden mielestä valmiusharjoitusten onnistumiseen vaikuttivat konkreettiset tavoitteet ja niiden perusteella oikein valittu harjoitusmuoto, tilannekuvausten realistisuus ja ajankohtaisuus, johtaminen ja mentorointi, osanottajien edustavuus ja yhteistoiminta sekä harjoituksen toimintaympäristö ja järjestelyt. Voidaankin todeta, että näiden edellä mainittujen tekijöiden huomioiminen sekä suunnittelu että toteutusvaiheessa luo edellytyksiä valmiusharjoituksen onnistumiselle.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kirjallisuusarvostelu

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Miten alivoimainen voi olosuhteissamme pärjätä? Tämä kysymys lienee raastanut Jouko Pirhosen mieltä hänen laatiessaan diplomityötään vuonna 1947. Tilanne oli merivoimien kannalta sysimusta. Laivasto oli riisuttu käytännössä kaikista hyökkäyksellisistä asejärjestelmistä Pariisin rauhansopimuksen seurauksena, ja merivoimien operaatioalueen katkaisi suurvallan miehittämä suurtukikohta Porkkalassa. Tulevasta ei ollut varmuutta. Silti oli yritettävä jotakin: yritettävä ylläpitää vähäisiäkin resursseja ja tutkia tulevaa parempien aikojen toivossa. Jouko Pirhosen diplomityö laajentaa vuonna 2012 aloitetun Suomalaisen sotataidon klassikot sarjan merelle. Näin ollen sarjalle asetettu ensimmäinen välitavoite – julkaista tekstejä kaikista puolustushaaroistamme – on saavutettu. Pirhosen tutkimus sijoittuu aikaan, jolloin diplomitöitä käytettiin hyödyksi täysipainoisesti. Sotakorkeakoulussa hänen vuosikurssillaan laadittiin kaiken kaikkiaan toistakymmentä diplomityötä, joiden otsikot ja sisältö liittyvät puolustusjärjestelmän jonkin osa-alueen kehittämiseen. Esimerkiksi Leevi Välimaa pohti tulevaisuuden sotaa pessimistisen sävyisessä tutkimuksessaan. Komentajakapteeni Kullervo Killinen taas arvioi tulevaisuuden merivoimia ja majuri Leo Ahola ilmavoimien kehittämismahdollisuuksia. Pirhosen työ pelkistyy lauseeseen ”taktiikka maaston mukaan ja väline olosuhteita varten”. Laajennettakoon maasto nykytermein taistelutilaksi ja olosuhteet kattakoot myös kyberulottuvuuden. Toimintamalliemme tulee yhä nivoutua jossain määrin taloudellisesti edullisiin ratkaisuihin ja erityisolosuhteidemme hyväksikäyttöön. Materiaali, henkilöstö ja käyttöperiaatteet luovat yhdessä perustan suorituskyvyllemme. Miten Pirhonen on päätynyt johtopäätöksiinsä? Pirhosen työn lähtökohdat ovat varsin käytännönläheiset – sotakokemukset ja suomalaiset olosuhteet. Suomalainen saaristo muodosti ja muodostaa erityislaatuisen toimintaympäristön, mikä edellyttää erityislaatuista meripuolustusta. Tuloksiinsa Pirhonen pääsi todennäköisesti yhdistelemällä omia sekä kollegoittensa kokemuksia ja havaintoja muiden tekemiin tutkimuksiin ja näkemyksiin. Pirhosen lähdeaineisto on parasta, mitä tuohon aikaan oli saatavissa. Pirhosen työtä arvioi kaksi eri sukupolven meriupseeria. Pitkän uran merivoimissa tehnyt ja merivoimia vuosina 1997–2001 komentanut vara-amiraali Esko Illi kuvaa artikkelissaan merivoimien kehitystä sodan jälkeen sekä arvioi Pirhosen diplomityössään esittämien näkemysten toteutumista merivoimissamme. Kapteeniluutnantti Juuso Säämänen maalaa kuvan Pirhosen sotilasurasta ja asemoi Pirhosen tekstin aikakauden kontekstiin. Lukijalle piirtyy siis kuva olosuhteista, jotka todennäköisesti vaikuttivat Pirhosen näkemyksiin hänen laatiessaan tutkimuksensa sekä analyysi niiden toteutumisesta ja vaikuttavuudesta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä kandidaatintyössä selvitettiin symmetrisyyden vaikutus hitsin rajaviivalle syntyvään lovijännitykseen. Tutkittavina liitoksina olivat poikittainen ripaliitos ja päällekkäisliitos. Nykyiset IIW:n väsymismitoitussuositukset eivät anna ohjeistuksia siitä, miten symmetrisyys tulisi huomoida väsymiskestävyyttä arvioitaessa. Laboratoriokokeet ovat kuitenkin osoittaneet, että epäsymmetrisen liitoksen väsymislujuus on parempi kuin symmetrisen liitoksen.Geometrialtaan erilaisia liitoksia tutkittiin FE-analyysin avulla käyttäen FEMAP/NxNastran-ohjelmistoja. Tutkimuksissa havaittiin, että symmetrisyydellä on suuri vaikutus lovijännityksen arvoon. Vetokuormituksessa epäsymmetrisen liitoksen lovijännitys voi olla jopa puolta pienempi kuin vastaavan symmetrisen liitoksen. Taivutuskuormituksessa tilanne on päinvastainen: epäsymmetrisen liitoksen lovijännitys oli suurimmillaan 1,5-kertainen suhteessa symmetriseen liitokseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Valtatie 24 on Lahden ja Jämsän välinen tieyhteys, joka yhdistää Päijät-Hämeen ja läntisen Keski-Suomen. Päijät-Hämeen puolella tie sijaitsee neljän kunnan alueella noin 67 kilometrin matkalla. Valtatien 24 eteläisin jakso Lahdesta Vääksyyn on tärkeä työmatkaliikenteen reitti. Kokonaisuutena tie välittää enimmäkseen seudullista ja maakunnallista liikennettä. Kuljetus-ten ja matkailuliikenteen kannalta tie täydentää valtakunnallista päätieverkkoa. Yhteysvälille on asetettu käyttäjälähtöiset palvelutasotavoitteet: • Liikenneturvallisuuden parantaminen Lahdesta Padasjoelle ja hyvän tason säilyttäminen Padasjoelta pohjoiseen. • Henkilöautoliikenteen ja kuljetusten hyvä toiminnallinen palvelutaso koko yhteysvälillä. • Kävelyn ja pyöräilyn hyvä palvelutaso Lahden ja Vääksyn välillä, muualla tyydyttävä. • Joukkoliikenteen hyvä palvelutaso Lahden ja Vääksyn välillä, muualla tyydyttävä. Suurin osa yhteysvälille esitettävistä toimenpiteistä kohdistuu jaksolle 1 Lahti–Vääksy, jolla on selvästi eniten liikennettä. Hankkeen vaikutuksesta liikenneturvallisuus paranee, vaikka liikennemäärät kasvaisivat ennustetusti. Henkilöautoliikenteen ja kuljetusten toimivuus pääsuunnalla paranee ja liittyminen sivusuunnilta valtatielle helpottuu. Toisaalta yhteysvälin eteläpäässä liittymien valo-ohjaus lisää kiihdytyksiä ja jarrutuksia sekä pääsuunnan viivytyksiä yhteenkytkennästä huolimatta. Polkupyö-rien liityntäpysäköintimahdollisuudet ja paikoin kehitettävät pysäkkiyhteydet lisäävät joukkoliikenteen houkuttelevuutta. Kävelyn ja pyöräilyn palvelutaso paranee, kun verkkoa täydennetään Lahdessa, Hollolassa ja Asikkalassa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Fluid handling systems such as pump and fan systems are found to have a significant potential for energy efficiency improvements. To deliver the energy saving potential, there is a need for easily implementable methods to monitor the system output. This is because information is needed to identify inefficient operation of the fluid handling system and to control the output of the pumping system according to process needs. Model-based pump or fan monitoring methods implemented in variable speed drives have proven to be able to give information on the system output without additional metering; however, the current model-based methods may not be usable or sufficiently accurate in the whole operation range of the fluid handling device. To apply model-based system monitoring in a wider selection of systems and to improve the accuracy of the monitoring, this paper proposes a new method for pump and fan output monitoring with variable-speed drives. The method uses a combination of already known operating point estimation methods. Laboratory measurements are used to verify the benefits and applicability of the improved estimation method, and the new method is compared with five previously introduced model-based estimation methods. According to the laboratory measurements, the new estimation method is the most accurate and reliable of the model-based estimation methods.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lectio praecursoria Helsingin yliopistossa 24.5.2014.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä kerrotaan laajasti konttilaivaukseen liittyvästä taustasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä, joista tärkeimpiin kuuluvat muun muassa laivojen eri reititystopologiat, linjalaivaajien suunnittelutasot ja kysynnän vaihtelut. Lisäksi työssä tarkastellaan konttien kuljettamiseen liittyviä tutkimuksia yleisen kirjallisuuskatsauksenosalta ja lähempään matemaattiseen tarkasteluun otetaan muutamia kirjallisuudesta löytyviä optimointimalleja. Työn tärkeimpänä antina voidaan pitää luotua reittioptimointimallia. Monimutkaisesta mallista ratkaistaan osittain vakioitu yksinkertainen esimerkkitapaus. Lopuksi mallin jatkokehittämiseen ja ratkaisuun liittyviä tekijöitä tarkastellaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä kerrotaan laajasti konttilaivaukseen liittyvästä taustasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä, joista tärkeimpiin kuuluvat muun muassa laivojen eri reititystopologiat, linjalaivaajien suunnittelutasot ja kysynnän vaihtelut. Lisäksi työssä tarkastellaan konttien kuljettamiseen liittyviä tutkimuksia yleisen kirjallisuuskatsauksen osalta ja lähempään matemaattiseen tarkasteluun otetaan muutamia kirjallisuudesta löytyviä optimointimalleja. Työn tärkeimpänä antina voidaan pitää luotua reittioptimointimallia. Monimutkaisesta mallista ratkaistaan osittain vakioitu yksinkertainen esimerkkitapaus. Lopuksi mallin jatkokehittämiseen ja ratkaisuun liittyviä tekijöitä tarkastellaan.