Development of foreign direct investment in Finland

During 1990 to 2009, Foreign Direct Investment (FDI henceforth) in Finland has fluctuated greatly. This paper focused on analyzing the overall development and basic characteristics of Foreign Direct Investment in Finland, covering the period from 1990 to present. By comparing FDI in Finland with FDI in other countries, the picture of Finland’s FDI position in the world market is clearer. A lot of statistical data, tables and figures are used to describe the trend of Foreign Direct Investment in Finland. All the data used in this study were obtained from Statistics Finland, UNCTAD, OECD, World Bank and International Labor Office, Investment map website and etc. It is also found that there is a big, long-lasting and increasing imbalance of the inward FDI and outward FDI in Finland, the performance of outward FDI is stronger than the inward FDI in Finland. Finland’s position of FDI in the world is rather modest. And based on existing theories, I tried to analyze the factors that might determine the size of the inflows of FDI in Finland. The econometric model of my thesis is based on time series data ranging from 1990 to 2007. A Log linear regression model is adopted to analyze the impact of each variable. The regression results showed that Labor Cost and Investment in Education have a negative influence on the FDI inflows into Finland. Too high labor cost is the main impediment of FDI in Finland, explaining the relative small size of FDI inflows into Finland. GDP and Economy openness have a significant positive impact on the inflows of FDI into Finland; other variables do not emerge as significant factor in affecting the size of FDI inflows in Finland as expected. Meanwhile, the impacts of the most recent financial and economic crisis on FDI in the world and in Finland are discussed as well. FDI inflows worldwide and in Finland have suffered from a big setback from the 2008 global crisis. The economic crisis has undoubtedly significant negative influence on the FDI flows in the world and in Finland. Nevertheless, apart from the negative impact, the crisis itself also brings in chances for policymakers to implement more efficient policies in order to create a pro-business and pro-investment climate for the recovery of FDI inflows. . The correspondent policies and measures aiming to accelerate the recovery of the falling FDI were discussed correspondently.

Kolme suurta puoluetta vihreällä tiellä : ympäristöpolitiikan tulo Keskustapuolueen, Kansallisen Kokoomuksen ja Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ohjelmiin vuosina 1967–1976

Ympäristöpolitiikka on viime vuosikymmeninä noussut keskeiseksi osa-alueeksi niin kansallista kuin kansainvälistäkin politiikkaa. Suomi on osaltaan seurannut tätä kehitystä. Vihreä liitto on toiminut vuodesta 1988 aktiivisena osana puoluekenttäämme. Samanaikaisesti kolmen suurimman puolueen roolissa ovat olleet Kansallinen Kokoomus, Keskustapuolue sekä Suomen sosialidemokraattinen puolue. Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, miten nämä kolme niin kutsuttua suurta puoluetta muodostivat ympäristöpoliittiset linjauksensa silloin, kun aihe nousi Suomessa ensi kertaa valtakunnalliseen politiikkaan, mutta Vihreätä liittoa ei vielä ollut puolueena olemassa. Tarkastelu sijoittuu vuosien 1967 ja 1976 välille alkaen vuodesta, jolloin Suomessa kiisteltiin elohopeapäästöjen haitallisesta vaikutuksesta ympäristöön, päättyen vuoteen, jolloin Kokoomus julkaisi viimeisenä kolmesta tarkastellusta puolueesta ensimmäisen ympäristöpoliittisen ohjelmansa. Aatteellinen kenttä koki tuona aikana voimakasta uudistumista ja puolueet joutuivat nopeasti omaksumaan monia uusia teemoja politiikkaansa. Tarkasteltujen puolueiden aatteet poikkeavat perustaltaan toisistaan, joten tutkimuksessa halutaan tuoda esille , miten eri lähtökohdista on voitu tavoitella tätä samaa ympäristönsuojelun päämäärää politiikassa. Tutkimus määrittelee osaltaan suomalaisen ympäristöpolitiikan historiaa. Ympäristöpolitiikkaa ei ole tutkittu Suomessa kovin paljoa, ja tutkimusperinne sijoittuu enemmän yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen sekä modernin ympäristöhistorian aloille. Ympäristötietoisuus yleistyi yhteiskuntatieteissä 1990-luvulla. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen perustuen kirjallisiin lähteisiin. Tutkimuksen keskeisiä lähteitä ovat puolueiden ohjelmakirjallisuus, puoluekokousten sekä ympäristöpoliittisten toimikuntien pöytäkirjat, julkilausumat sekä muut tiedonannot, puolueiden pää-äänenkannattajat sekä aiempi tutkimuskirjallisuus. Tutkimus osoittaa, että Kansallinen Kokoomus, Keskustapuolue sekä Suomen sosialidemokraattinen puolue, ovat kaikki luoneet aktiivisesti omia ympäristöpoliittisia linjauksiaan 1960- ja -70-lukujen vaihteessa. Puolueiden linjoja on yhdistänyt yhteinen huoli ympäristöstä, mutta ajoittain linjauksissa näkyy kunkin puolueen aatteellisen pohjan vaikutus. Keskustapuolueen ympäristöpolitiikalla on siteensä maatalouteen, Suomen sosialidemokraattisen puolueella vaikutuksensa antaa sosialismin aatteen perinne kun taas Kansallinen Kokoomus teki ympäristöpolitiikkaa nojautuen kapitalistiseen ajatteluun.

Governmental rationalities and the local dimension of European politics. A study of the Interreg IV programme "Alpenrhein-Bodensee-Hochrhein"

The thesis aims at investigating the local dimension of the EU cohesion policy through the utilization of an alternative approach, which aims at the analysis of discourse and structures of power. The concrete case under analysis is the Interreg IV programme “Alpenrhein-Bodensee-Hochrhein”, which is conducted in the border region between Germany, Switzerland, Austria and the principality of Liechtenstein. The main research question is stated as such: What governmental rationalities can be found at work in the field of EU cross-border cooperation programmes? How is directive action and cooperation envisioned? How coherent are the different rationalities, which are found at work? The theoretical framework is based on a Foucaultian understanding of power and discourse and utilizes the notion of governmentalities as a way to de-stabilize the understanding of directive action and in order to highlight the dispersed and heterogeneous nature of governmental activity. The approach is situated within the general field of research on the European Union connected to basic conceptualisations such as the nature of power, the role of discourse and modes of subjectification. An approach termed “analytics of government”, based on the work of researchers like Mitchell Dean is introduced as the basic framework for the analysis. Four dimensions (visiblities, subjectivities, techniques/practices, problematisations) are presented as a set of tools with which governmental regimes of practices can be analysed. The empirical part of the thesis starts out with a discussion of the general framework of the European Union's cohesion policy and places the Interreg IV Alpenrhein-Bodensee-Hochrhein programme in this general context. The main analysis is based on eleven interviews which were conducted with different individuals, participating in the programme on different levels. The selection of interview partners aimed at maximising heterogeneity through including individuals from all parts of the programme region, obtaining different functions within the programme. The analysis reveals interesting aspects pertaining to the implementation and routine aspects of work within initiatives conducted under the heading of the EU cohesion policy. The central aspects of an Interreg IV Alpenrhein-Bodensee-Hochrhein – governmentality are sketched out. This includes a positive perception of the work atmosphere, administrative/professional characterisation of the selves and a de-politicization of the programme. Characteristic is the experience of tensions by interview partners and the use of discoursive strategies to resolve them. Negative perceptions play an important role for the specific governmental rationality. The thesis contributes to a better understanding of the local dimension of the European Union cohesion policy and questions established ways of thinking about governmental activity. It provides an insight into the working of power mechanisms in the constitution of fields of discourse and points out matters of practical importance as well as subsequent research questions.

Paikallisradiot suomalaisen viestintäpolitiikan kiistana

Valtioneuvosto myönsi tammikuussa 1985 32 kokeilutoimilupaa paikallisradioyhtiöille. Tämä oli tärkeä periaatteellinen mullistus suomalaisessa viestintäpolitiikassa. Ennemmin ääniradiotoiminta oli ollut tiukasti Yleisradion monopoli. Paikallisradioista käydyn keskustelun aloitti kesällä 1983 Paikallislehtien liitto julkaisemalla aikeensa perustaa paikallisradioyhtiöitä. Myöhemmin kesällä paikallislehdet yhdessä joidenkin elinkeinoelämän järjestöjen kanssa perustivat paikallisradioliiton ajamaan asiaansa. Asia oli ajankohtainen, sillä vuonna 1979 asetettu Juhani Perttusen radio- ja televisiokomitea laati juuri viimeistä mietintöään yleisradiotoiminnan järjestämisestä. Mietintö valmistui tammikuussa 1984, ja siinä suhtauduttiin varauksellisen myönteisesti paikallisradiokokeilun aloittamiseen. Paikallisradiokokeilun toteuttamistavasta ja toimilupien saajista käytiin kuitenkin vielä vuoden ajan poliittista vääntöä, kunnes tammikuussa 1985 valtioneuvosto myönsi kaksivuotiset kokeilutoimiluvat. Tämän tutkimuksen pääkohteena on paikallisradioista vuosina 1983-1985 käyty keskustelu. Tarkastelen viestintäpolitiikkaa kuitenkin pitkän aikavälin näkökulmasta, aina 1960-luvun loppupuolelta saakka. Puolueista keskityn tutkimuksessani Keskustapuolueeseen ja SDP:hen. Tämä siksi, että ne olivat päähallituspuolueet paikallisradioista päätettäessä. Lisäksi noiden puolueiden viestintäpolitiikan muutos 1970-luvulta lähtien oli keskeinen viestinnän deregulaation takana vaikuttanut voima. Muitten puolueitten viestintäpolitiikka pysyi samansuuntaisena, oikeisto kannatti deregulaatiota ja vasemmisto – SKDL – vastusti sitä. Keskustapuolueen ja SDP:n lisäksi tarkastelen Paikallisradioliiton kampanjointia. Tutkimukseni tavoitteena on ymmärtää sitä yhteiskunnallista, poliittista ja kulttuurista prosessia, joka johti viestinnän aseman uudelleenmäärittelyyn suomalaisessa yhteiskunnassa ja politiikassa. Näkökulmani viestintäpolitiikan tarkasteluun pitkällä aikavälillä on kulttuurin murroksen näkökulma. Teesini on, että 1970-luvun lopulla alkanut viestinnän deregulaatio oli osa laajempaa kulttuurista muutosta, johon on yleisesti viitattu postmodernin tai jälkiteollisen ajan alkamisena. Monopolistinen, kansansivistysmallinen radio oli osa modernia, valistusoptimistista yhteiskuntaa ja se joutui kriisiin modernin metanarratiivien legitimaatiopohjan murentuessa. Kulttuurin murrokseen liittyi myös suunnitteluoptimismin murentuminen ja yksilöllistyminen, jotka vähensivät kansansivistysradion aikaan sopivuutta. Tutkimuksessa selvitän deregulaation poliittisen prosessin kulkua, mutta pääpainoni on siinä, miten viestintäpolitiikkaa legitimoitiin ja millaiset merkitysrakenteet sitä määrittivät. Tutkimusotteeni on diskurssianalyyttinen, sen kohteena on viestintäpoliittinen tulkinta ja kulttuuri merkitysrakenteina. Tutkimustehtävänäni on myös selvittää sopiiko deregulaatioprosessi Taisto Hujasen teesiin viestinnän demokratisoinnista tai Pentti Kemppaisen malliin konsensusdemokraattisesta prosessista, joka heijasti uusliberaalia aikakautta. Tutkimustulokseni on, että viestinnän demokratisoinnin ideat näyttelivät kyllä osaa keskustelussa, mutta niillä lähinnä kammettiin taloudellinen logiikka sisään radiotoimintaan, mikä ei olisi muuten ollut perusteltavissa. Konsensusmalli sopii huonosti kuvaaman deregulaation prosessia, viestintäpolitiikka oli tuona aikana hyvin erimielistä. Tosin viestintäpoliittisten kannanottojen voi nähdä jossain määrin maltillistuneen ja liberalisoituneen 1970-luvun informaatiosodista. Taloudellinen logiikka näytteli vähäistä roolia toimiluvista päättäneiden ajattelussa. Tärkeimpinä lähdeaineistoina ovat toimineet Keskustapuolueen ja SDP:n arkistot. Lisäksi olen käyttänyt lähteinä puolueiden lehdistöä ja Paikallisradioliiton julkaisemaa Paikallisradio-lehteä.

Eräiden kansalaisjärjestöjen verkkosivut ja osallistamisen muutos 1990-luvulta 2010-luvulle

Tutkimus analysoi kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen välistä vuorovaikutusta verkkomedian mahdollisuuksien kautta. Taustalla on ensinnäkin politiikan teorian kautta muodostettu käsitys kansalaisjärjestöjen positiivisista vaikutuksista niin demokratiaan kuin kansalaisten omiin taitoihin. Toiseksi aiemman aihetta käsittelevän empiirisen tutkimuksen, erityisesti Steinin (2009) ja Brudinin (2008) analyysien perusteella kansalaisjärjestöjen verkkosivut on luotu ennen kaikkea yksisuuntaiseen tiedotukseen, eivätkä ne sisällä kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen elementtejä. Viimeisenä perusteena tutkimuksen mielekkyydelle toimii esimerkiksi Winnerin (1985) huomio, että teknologialla ja sen käyttöönotolla on aina poliittinen ulottuvuus, minkä voidaan ajatella pätevän myös kansalaisjärjestöjen tilanteessa. Tässä tutkimuksessa olennainen lisä aiempaan tutkimukseen verrattuna on historiallinen tarkastelutapa. Tutkimuksessa tarkastellaan kymmenen kansalaisjärjestön verkkosivujen ja muun verkkopresenssin kehittymistä vuodesta 1996 vuoteen 2011. Tätä kautta on mahdollista tutkia tarkemmin kahta tutkimuskysymystä: 1. Kansalaisjärjestöjen organisaatiollinen kehityksen, erityisesti institutionalisoitumisen ja professionalisoistumisen vaikutukset, vähentävät kansalaisjärjestöjen osallistuvuutta (Kriesi 1996, Tarrow 1998, Blumer 1951). Havaitaanko näitä muutoksia myös verkkopresenssin kautta? 2. Verkkomedia on kokenut voimakkaita muutoksia, erityisesti 2000-luvun alusta lähtien. Eräs näiden muutoksien keskeinen elementti on ollut kaksisuuntaisten viestintämahdollisuuksien kehittyminen ja parantuminen (Majava 2006, Erkkola 2008). Miten kansalaisjärjestöjen verkkoviestinnässä on otettu näitä uusia verkkomedian mahdollisuuksia käyttöön? Kysymyksiä lähestytään laadullisen analyysin kautta tutkimalla verkkosivujen osallistamista, eli sitä onko kaksisuuntainen vuorovaikutus mahdollista vai ei. Osallistumisen mahdollisuuksien kuvaukseen käytetään Chadwickin ja Mayn (2003) viitekehystä, jonka mukaan verkko-osallistuminen voi olla tiedottavaa, konsultoivaa tai keskustelevaa. Tiedottavalle verkko-osallistumiselle ominaispiirteistä on sen yksisuuntainen luonne, kun taas konsultoiva ja keskusteleva osallistuminen ovat kaksisuuntaista viestintää. Konsultoivaan osallistumiseen verrattuna keskustelevalle osallistumiselle ominaista on jaetumpi tietokäsitys ja kansalaisten mukaanotto agendan muotoilussa. Keskeisenä tuloksena voidaan esittää, ettei ensimmäiseen tutkimuskysymykseen tämän kymmenen tapauksen tapaustutkimuksella voida antaa luotettavaa vastausta. Ensinnäkin, eri ikäisten kansalaisjärjestöjen verkkosivujen osallistumisen mahdollisuuksien välillä ei ole selkeitä eroja. Toiseksi, nuorempien kansalaisjärjestöjen kohdalla osallistumisen mahdollisuuksissa ei havaittu merkittävää muutosta tarkastellulla aikavälillä. Toiseen tutkimuskysymykseen taas voidaan vastata, että osallistumisen mahdollisuudet ovat kasvaneet verkkomedian muutosten ansiosta. Käytännössä siirtymä osallistumista paremmin mahdollistaviin mekaniikkoihin, kuten kommentoinnin mahdollistamiseen, tapahtui 2000-luvun lopussa. Siirtymä on kuitenkin kohdistunut suurimmilta osin vain konsultoiviin mekaniikkoihin, eli näennäisestä vuorovaikutteisuudesta huolimatta aloitteen tekemisen monopoli on säilynyt kansalaisjärjestöillä itsellään. Lisäksi on syytä huomioida, etteivät osallistumisen mahdollisuudet sellaisenaan johda vielä aitoon osallistumiseen, eli kansalaisjärjestöjen ja kansalaisten väliseen vuorovaikutukseen.

”Uskonto puoluepyyteiden palveluksessa” – Punaisen hallinnon edustajien ja kannattajien suhde kirkkoon ja uskontoon Suomen sisällissodan aikana 1918

Tutkimuksen tavoitteena on mentaliteettihistoriallista kuorimismenetelmää hyväksi käyttäen selvittää uskonnon asemaa punaisen hallinnon edustajien ja kannattajien elämänkatsomuksessa Suomen sisällissodan aikana 1918. Kuorimismenetelmä perustuu teoriaan, jonka mukaan ihmisryhmän elämänkatsomus on jaettavissa eri kerroksiin. Kerrokset voidaan saada näkyviin tulkitsemalla ihmisten jättämiä jälkiä, joskus luovalla ja mielikuvituksellisellakin tavalla. Tärkeimmät lähdeaineistot ovat kansanvaltuuskunnan asiakirjat sekä kolme keskeistä punaisessa Suomessa ilmestynyttä lehteä. Kansanvaltuuskunta pyrki politiikallaan tekemään valtiosta uskonnollisesti neutraalin. Luterilaisen kirkon erityisasema haluttiin murtaa ja saattaa kirkko samanlaiseen asemaan muiden uskonnollisten ryhmien kanssa. Uskonnon- tai katsomuksenvapaus itseisarvona ei juuri noussut esille lehdistössä; keskeisimmät perustelut valtiokirkon lakkauttamiselle olivat sen antama tuki porvarilliselle yhteiskuntajärjestykselle sekä sen aiheuttama moraalin rappio. Kirkon toiminnasta olemassa olevien tietojen ja työväenlehtien ilmoittelun perusteella uskonnonvapaus näkyy toteutuneen punaisessa Suomessa jotenkuten. Uskonnolliset ryhmät saivat ilmoitella toiminnastaan ja pääsääntöisesti myös järjestää kokouksiaan. Paikallisen punaisen vallan suhtautuminen kirkkoon ja muihin uskonnollisiin ryhmiin vaihteli huomattavasti. Kirkkoon kohdistettiin paikoin väkivaltaisuuksia, mutta kirkko ei ollut punaisen terrorin erityinen kohde. Valtion ja kirkon erottamistavoite oli ilmeisen tärkeä osa vallankumousta. Se ei kuitenkaan kuulunut kansanvaltuuskunnan tilannearviossa välttämättömimpiin uudistuksiin. Lehdistössä kirkkoa ja uskontoa käsittelevät aiheet näyttävät saaneen suuremman huomion kuin kansanvaltuuskunnan politiikassa. Kirkkoon tai uskontoon liittyneet asiat, joissa paikallistason vallankumouselimet ottivat yhteyttä kansanvaltuuskuntaan, olivat hyvin käytännönläheisiä. Yhteydenotot sinänsä sekä joidenkin kohdalla myös niiden sävy kertovat jonkinlaisesta kunnioituksesta kirkkoa kohtaan. Kirkkoon kohdistuneet väkivaltaisuudet, kirkollisen elämän rajoittamiset sekä uskonnonopetukseen puuttuminen kouluissa jäivät koko punaisen Suomen mittakaavassa vähäiseksi, mikä viittaa asioiden vähäiseen tärkeyteen. Toisaalta näissä kohden paikallisella tasolla oltiin kansanvaltuuskuntaa jyrkempiä. Lehdistössä pappien moraalittomuus näyttäytyi erityisen huonossa valossa. Pappien osallistuminen valkoisten sotaponnistuksiin sai lehdistössä sen todelliseen laajuuteen nähden suunnattoman suuren huomion. Pidän tätä osoituksena siitä, että kirkko oli pettänyt kirjoittajien odotukset. Käsitys kirkosta pyhyyden edustajana oli voimassaan punalehtien kirjoittajienkin mielissä. Näkemykseni on, että maailmankuvan ja maailmankatsomuksen tasolla uskonto piti pintansa punaisen hallinnon edustajien ja kannattajien elämänkatsomuksessa. Tästä kertoo uskonnollisten tekstien ja symbolien runsaus kuolinilmoituksissa sekä kirkollisten seremonioiden liittäminen jopa punaisten virallisiin sankarihautajaisiin. Vaikka lehdistössä nähtiin ihanteena kuolemaan liittyvien uskonnollisten käsitysten häviäminen, niille annettiin tilaa. Huolimatta voimakkaista hyökkäyksistä kirkkoa vastaan monissa kirjoituksissa sosialismi katsottiin yhteensopivaksi kristinuskon kanssa. Lisäksi lukuisissa kirjoituksissa sosialismista tehtiin uskonto. Uskonnollisella retoriikalla sitoutettiin yhteiseen asiaan. Uskontoa siis käytettiin puoluepyyteiden palvelukseen. Samalla ylläpidettiin sen vahvaa asemaa punaisen hallinnon kannattajien – kenties edustajienkin – elämänkatsomuksessa.

Dynamic Factor Models and Forecasting Finnish Macroeconomic Variables

In recent years, thanks to developments in information technology, large-dimensional datasets have been increasingly available. Researchers now have access to thousands of economic series and the information contained in them can be used to create accurate forecasts and to test economic theories. To exploit this large amount of information, researchers and policymakers need an appropriate econometric model.Usual time series models, vector autoregression for example, cannot incorporate more than a few variables. There are two ways to solve this problem: use variable selection procedures or gather the information contained in the series to create an index model. This thesis focuses on one of the most widespread index model, the dynamic factor model (the theory behind this model, based on previous literature, is the core of the first part of this study), and its use in forecasting Finnish macroeconomic indicators (which is the focus of the second part of the thesis). In particular, I forecast economic activity indicators (e.g. GDP) and price indicators (e.g. consumer price index), from 3 large Finnish datasets. The first dataset contains a large series of aggregated data obtained from the Statistics Finland database. The second dataset is composed by economic indicators from Bank of Finland. The last dataset is formed by disaggregated data from Statistic Finland, which I call micro dataset. The forecasts are computed following a two steps procedure: in the first step I estimate a set of common factors from the original dataset. The second step consists in formulating forecasting equations including the factors extracted previously. The predictions are evaluated using relative mean squared forecast error, where the benchmark model is a univariate autoregressive model. The results are dataset-dependent. The forecasts based on factor models are very accurate for the first dataset (the Statistics Finland one), while they are considerably worse for the Bank of Finland dataset. The forecasts derived from the micro dataset are still good, but less accurate than the ones obtained in the first case. This work leads to multiple research developments. The results here obtained can be replicated for longer datasets. The non-aggregated data can be represented in an even more disaggregated form (firm level). Finally, the use of the micro data, one of the major contributions of this thesis, can be useful in the imputation of missing values and the creation of flash estimates of macroeconomic indicator (nowcasting).

Kun kansa itse ratkaisee arvoituksen. Tattarisuon tapauksen määrittely käytännöllisessä diskurssissa

Pro gradu -tutkielmani käsittelee vuoden 1931 syyskuussa Helsingin lähistöllä paljastunutta ruumiinsilvontarikosta, joka tunnetaan yleisimmin Tattarisuon tapauksen nimellä. Rikoksen selvittäminen osoittautui vaikeaksi, ja poliisi ratkaisi sen monien vaiheiden jälkeen vasta vuoden 1932 elokuussa. Syylliset olivat köyhiä helsinkiläisiä, joiden vaikuttimet liittyivät taikauskoon. Tattarisuon tapaus synnytti syksyllä 1931 suuren mediakohun, josta kirjoitettiin suomalaisissa sanomalehdissä lähes päivittäin. Tapauksen alkuvaiheessa tiedot olivat vähäisiä, joten erilaiset huhut ja tapauksen ratkaisemiseksi kehitetyt teoriat olivat lehtikirjoituksissa näkyvällä sijalla. Niin ikään lehtiä seuranneen yleisön piirissä kehitettiin tapauksesta omia tulkintoja, joista osa saatettiin myös viranomaisten tiedoksi näille lähetetyissä vihjekirjeissä. Tutkielman aineisto koostuu enimmäkseen edellä mainituista sanomalehtikirjoituksista ja vihjekirjeistä, joita tutkin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tarkoitukseni on selvittää, miten ja miksi Tattarisuon tapauksen johdosta julkisuudessa esitetyt teoriat erosivat sekä toisistaan että poliisin myöhemmin esittämästä ratkaisusta. Työssä käytetyn julkisuuden käsitteen olen mukaillut Hannu Niemisen kansallisen julkisuuden käsitteestä. Aineiston analyysissa on käynyt ilmi, että lehdistöä kontrolloivien kansallisten eliittien oli vaikea hyväksyä sitä, että rikos perustui kansanomaiseen taikauskoon. Eliitit kokivat tällaisen taikauskon esiintymisen Helsingin läheisyydessä vielä 1930-luvulla häpeälliseksi pääkaupungin ja koko Suomen kannalta sekä pelkäsivät tämän vaikuttavan negatiivisesti Suomesta ulkomailla vallitseviin käsityksiin. Vihjekirjeiden perusteella tapausta seuranneen yleisön tulkinnat olivat rauhallisempia, sillä suuri osa yleisöstä näyttää olleen tietoinen taikauskon levinneisyydestä.

Representation av kvinnor och män – Hur prioriterar riksdagsledamöter frågor i den finska riksdagen? En kvantitativ studie av motionerna i riksdagen 2007

Pro gradu uppsatsen diskuterar betydelsen av representation för grupper i samhället genom att diskutera kvinnors representation. Kvinnor är en grupp i samhället som länge varit underrepresenterad, men som under de senaste 100 åren fått en betydligt bättre position i den offentliga beslutfattningen. För att ge bakgrund till frågeställningen beskrivs kvinnors deltagande i den finska riksdagen. Begreppen deskriptiv, substantiell och symbolisk representation diskuteras. Undersökningar av kvinnors representation både deskriptivt och substantiellt på parlamentsnivå presenteras. Forskningsfrågan i uppsatsen består av fyra frågeställningar om hur motioner görs i riksdagen och hur kön kan identifieras i motionerna. Frågeställningarna bygger på den teoretiska diskussionen och meningen med frågeställningar är att styra analysen av motionerna. I teoriavsnittet behandlas kvinnors representation och den vetenskapliga diskussionen om sambandet mellan substantiell och deskriptiv representation. Diskussionen utgår från Hanna Pitkins olika kategorier av representation. I den teoretiska diskussionen behandlas även begreppen den kritiska massan, närvarons politik och kritiska aktörer. I stycket diskuteras även vilka frågeställningar, som är relevanta att undersöka när man diskuterar kvinnors representation i samhället. När representationen av kvinnor diskuteras är det viktigt att minnas att kvinnor inte utgör en homogen grupp och att även män kan representera kvinnor innehållsmässigt. Efter den teoretiska diskussionen presenteras metoden för undersökningen. Som metod används kvantitativa statistiska metoder för att kunna undersöka ett större material, som kan ge en bättre helhetsbild av hur kvinnor representeras i motionerna. Materialet för undersökningen är motioner som är gjorda i den finska riksdagen 2007. Resultaten i undersökningen visar att motionerna används av både opposition och regering och att det finns en möjlighet för samarbete över partigränser. Andra faktorer, som påverkade hur aktivt man gjorde motioner var bland annat riksdagsledamöternas ålder och den valregion ledamöterna var från. När man såg speciellt på motionärernas kön framkom det skillnader i kvinnors och mäns motionsbeteende. Överlag gör män mera motioner än kvinnor i den finska riksdagen. Kvinnor har än idag en större tendens att göra motioner om socialpolitik och speciellt familje- och barnpolitik än vad män har. Männen igen väljer att göra motioner, som traditionellt har setts som starkt manliga, så som trafik och allmänna utrymmen. Resultaten visade också att kvinnors intressen inte är vanligt som motivering för motioner. Man fann också att riksdagsledamöters koppling till kvinnoorganisationer hade en betydelse när det gällde sannolikheten att göra motioner som motiverades med kvinnors intressen i samhället. Uppsatsen diskuterar orsaker till resultaten och ser att det finns orsaker att fortsätta diskutera sambandet mellan deskriptiv och substantiell representation.

Moraaliuskomusten kontekstualistinen oikeuttaminen

Tutkielmani aihealue on kognitivistisen metaetiikan alaan lukeutuva moraaliepistemologia, jossa käsitellään moraaliin liittyviä tietoteoreettisia kysymyksiä. Olen keskittynyt Mark Timmonsin kontekstualistiseen moraaliepistemologiaan, joka on tuore moraaliuskomusten oikeuttamisen teoria. Tarkoituksenani on esittää arvio tämän teorian uskottavuudesta tarkastelemalla sitä kohtaan esitettyjä kriittisiä näkemyksiä. Tutkielman keskeisin lähde on Timmonsin Morality without Foundations: A Defense of Ethical Contextualism (1999). Friderik Klampfer, Karen Jones ja Walter Sinnott-Armstrong toimivat käsittelemäni kritiikin lähteinä. Timmonsin lähtökohtana moraaliepistemologiansa kehittämisessä on antiskeptisistinen oletus, jonka mukaan tavalliset moraaliuskomuksemme ovat oikeutettuja. Perinteiset uskomusten oikeuttamisen teoriat, kuten fundamentalismi ja koherentismi, asettavat hänen mukaansa tyypillisesti liian suuria vaatimuksia ollakseen yhteensopivia tämän oletuksen kanssa. Timmons hyödyntää teoriassaan kontekstiherkkyyden ajatusta esittäessään, että uskomusten oikeutuksen arvioinnissa käyttämämme episteemiset normit voivat olla eri vahvuisia erilaisissa konteksteissa. Näin ollen voimme pitää tavallisia moraaliuskomuksiamme oikeutettuina tavallisessa arkikontekstissa, mutta kuitenkin ottaa uskomusten oikeutusta kohtaan esitetyt skeptisistiset haasteet vakavasti, kun olemme filosofisen keskustelun kontekstissa. Keskeinen haaste oikeutusteorialle on oikeuttamisen regression ongelma, eli kysymys siitä, miten toisiaan oikeuttavien uskomusten muodostama ketju voi rakentua niin, että oikeuttaminen on mahdollista. Timmonsin malli, jota hän kutsuu rakenteelliseksi kontekstualismiksi, esittää, että oikeutuksen ketju voi päättyä kontekstuaalisiin perususkomuksiin. Perususkomukset eivät tarvitse arkikonteksteissa erillistä oikeutusta, mutta ne voivat oikeuttaa toisia uskomuksia. Perususkomusten hyväksyttävyyden arviointiin Timmons ehdottaa episteemisen vastuullisuuden normia, joka edellyttää kaikkien relevanttien vastamahdollisuuksien tarkistamista. Moraalidiskurssissa perususkomuksina toimivat yleistävät moraaliperiaatteet. Kontekstualistinen moraaliepistemologia ei tarkasteluni perusteella kestä esille ottamaani kritiikkiä. Teorian kohtaamille ongelmille on laajasti ilmaistuna kaksi perustavaa syytä. Ensinnäkin se, että teorian tarkoituksena on olla uskottava sekä moraaliepistemologisten käytäntöjemme kuvauksena että normina, johtaa vaikeasti ratkaistavaan jännitteeseen. Arkikontekstissa hyödynnettävät heikot ja yhteisön roolia korostavat standardit sallivat yleisesti vastustettavina pidettäviä uskomuksia ja käytäntöjä. Tämän vuoksi teoriaa ei voi pitää uskottavasti normatiivisena. Toinen ongelmien lähde on episteemisen arvioinnin epämääräinen luonne. Kontekstualistin on annettava perusteet kulloinkin relevanttien vastamahdollisuuksien ja näkökulman määrittämiselle, jotta hän voisi arvioida uskomusten oikeutettuutta. Aidosti relevanttien tekijöiden määrittäminen vaikuttaa kuitenkin mahdottomalta ilman mielivaltaisia rajanvetoja. Näin ollen kontekstualistinen moraaliepistemologia ei toimi uskomusten oikeutettuuden arvioinnissa.

Talouskäsitysten vaikutus hallituksen suosioon Puolassa 2006–2007

Tutkimuksessa tarkastellaan äänestäjien talouskäsitysten vaikutusta hallituksen suosioon Puolassa vuosina 2006 ja 2007. Tutkimusasetelma juontaa juurensa poliittisten suhdannevaihteluiden teoriaan, jonka mukaan poliitikot pyrkivät manipuloimaan taloutta vaalien alla tullakseen uudelleen valituiksi. Vastuullisuushypoteesin mukaan äänestäjät palkitsevat poliitikot hyvästä taloustilanteesta. Näin ollen mikäli äänestäjät ovat tyytyväisiä talouteen he äänestävät hallitusta. Mikäli eivät, he äänestävät oppositiota. Miten äänestäjät sitten tekevät arvionsa taloudesta? Tutkielmassa selvitetään vaikuttiko äänestäjien mielipiteisiin käsitys nykyisestä vai tulevaisuuden taloustilanteesta. Käsitys nykyisestä taloustilanteesta perustuu havaintoihin jo toteutuneesta talouspolitiikasta. Tätä käsitystä kutsutaan retrospektiiviseksi näkemykseksi. Prospektiiviset talousnäkemykset koostuvat näkemyksestä ja odotuksista talouden tulevasta tilasta ja uskosta hallituksen kykyyn tarjota paras vaihtoehto suotuisalle talouskehitykselle. Aikaulottuvuuden lisäksi tutkielmassa testataan, vaikuttaako äänestäjiin enemmän heidän oma taloustilanteensa vai näkemys yleisestä talouden tilanteesta. Mikäli hallituksen suosio perustuu näkemyksiin henkilökohtaisen talouden tilasta, ovat äänestäjät egotrooppisia. Mikäli kannatuspäätös perustuu näkemykseen kansantalouden tilasta, ovat äänestäjät puolestaan sosiotrooppisia. Aineistona tutkielmassa käytetään uusinta saatavilla olevaa Puolan mielipidetiedustelun (Centrum Badania Opinii Publicznej) keräämää kyselyaineistoa vuosilta 2006 ja 2007. Tutkielmassa on yhdistetty kyselyaineistot 22:n kuukauden ajalta. Aineistoa on analysoitu logistisen regressioanalyysin menetelmin. Tutkielman perusteella talousnäkemyksistä suurin vaikutus hallituksen suosioon on äänestäjien näkemyksillä kansantalouden tulevaisuuden tilasta. Henkilökohtaisen talouden osalta positiiviset tulevaisuudennäkymät vaikuttavat positiivisesti myös hallituksen kannatukseen. Retrospektiivinen arvio henkilökohtaisesta taloudesta toimii kuitenkin teorian vastaisesti; oman taloudellisen tilanteen hyväksi arvioineiden todennäköisyys kannatta hallitusta oli pienempää kuin niillä, jotka arvioivat oman taloustilanteensa huonoksi. Kontrollimuuttujiksi valittiin joukko aiemmassa tutkimuksessa äänestyskäyttäytymiseen Puolassa vaikuttaneita tekijöitä. Näitä olivat ikä, sukupuoli, koulutus, asuinpaikka, näkemys työllisyystilanteesta, ideologinen sijoittuminen oikeisto–vasemmisto-akselilla sekä uskonnollisuus. Kontrollimuuttujista merkitseviksi osoittautuivat uskonnollisuus, oikeisto–vasemmisto-ideologia, koulutus, asuinpaikka sekä ikä. Kun edellä mainitut taustamuuttujat on kontrolloitu, taloustekijät selittävät noin viidesosan hallituksen kannatuksen todennäköisyyden vaihtelusta.

Sokeri, kauppa ja kehitys : kehityspoliittinen johdonmukaisuus Euroopan unionin interventiossa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioihin

Tutkielmassa tarkastelen Euroopan unionin (EU) kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatetta, eli kehitysyhteistyön tavoitteiden huomioonottamista muilla politiikanaloilla. Tutkimuskohteeni on EU:n maatalous- ja kauppapoliittisten toimenpiteiden ja EU:n kehityspolitiikan yhteisvaikutus neljässä Lomén sopimuksen sokeripöytäkirjaan kuuluneessa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtiossa: Fidzissä, Guyanassa, Malawissa ja Tansaniassa. Sokeripolitiikka avaa politiikkajohdonmukaisuuteen mielenkiintoisen näkökulman, koska siinä yhdistyvät EU:n kauppa- ja maatalouspoliittiset intressit ja koska se on ollut tärkeässä osassa EU:n ja AKT-maiden välisissä suhteissa. Sokeripöytäkirja oli keskeinen osa EU:n etuuskohtelujärjestelmää, joka piti Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtiot unionin etuoikeutetuimpana kumppanimaaryhmänä. 1990-luvulla alkaneet kehityspolitiikan alueellisten ja sisällöllisten painotusten muutokset johtivat lopulta myös sokeripöytäkirjan purkamiseen. EU:n sokeripolitiikan uudistukset ovat vaikuttaneet tapausmaihin eri tavalla. EU:n aiemmasta sokeripolitiikasta hyötyneet sokeripöytäkirjamaat joutuvat jatkossa avoimeen kilpailuun toistensa ja muiden vähiten kehittyneiden maiden ja AKT-maiden kanssa. Fidzille ja Guyanalle uusi tilanne voi koitua kohtalokkaaksi, mutta Malawille ja Tansanialle markkinoillepääsyn helpottuminen avaa uusia mahdollisuuksia. EU:n sokeripolitiikasta ja kehitysyhteistyöstä muodostuva interventio tapausmaissa osoittaa, että EU on ottanut huomioon sen sokeripolitiikan aiheuttamat vaikutukset kaikissa tapausmaissa. Intervention perusteella kehitysyhteistyön instrumentteja voidaan käyttää kumoamaan muiden EU:ssa vahvempien politiikka-alojen kielteisiä vaikutuksia ja auttamaan kehitysmaita sopeutumaan uusiin olosuhteisiin. Interventio näyttäisi EU:n omaksuneen enemmän tai vähemmän johdonmukaisen lähestymistavan tapausmaita kohtaan. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa intervention edustavan johdonmukaisuutta ennemmin kauppapoliittisten tavoitteiden kuin kehitysyhteistyön tavoitteiden näkökulmasta. Päätelmieni mukaan kehityspoliittista johdonmukaisuutta voidaan tulkita osana EU:n laajempia kauppapoliittisia pyrkimyksiä. Määrittelemällä tiettyjä politiikkoja kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatteen mukaiseksi, EU on voinut hakea oikeutusta pääasiassa vapaakauppaa tukeville aloitteilleen. Tutkielmassa osoitan, kuinka politiikkojen välistä kehitystä tukevaa johdonmukaisuutta voidaan arvioida ottamalla samaan aikaan huomioon sekä kehitysyhteistyön että muiden politiikanalojen vaikutukset yhden intervention osina. Valitsemani näkökulman perusteella kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistämisessä voitaisiin antaa enemmän vastuuta kehitysyhteistyölle ja kehityspolitiikalle.

"Suksi mafioso kuuseen ja tunge varastettu musasi syvälle!" : Tekijänoikeusalan etujärjestöjen peruskoululaisille tuottaman oppimateriaalin tekijänoikeusdiskurssien problematisointia

Problematisoin pro gradu -tutkielmassani tekijänoikeusdiskurssia. Aineistona käytän peruskoululaisille tuotettuja Piraatti-tehdas (2006) sekä Tekijänoikeus suojaa luovaa työtä (2008) –oppimateriaaleja. Tarkastelen kuinka tekijänoikeuksien haltijat pyrkivät aineiston kautta vaikuttamaan koululaisiin. Toteutan analyysini käyttäen hyväksi Arja Jokisen retoristen keinojen viitekehystä lähtökohtanani Bourdieun ajatus siitä, että kieli ei ole ainoastaan väline kommunikointiin, vaan myös vallankäytön väline. Lähestyn tekijänoikeuksia yhteiskunnallisena prosessina, sosiaalisena luomuksena. Lähtökohtani on, että tekijänoikeudet eivät ole luonnonoikeuksia vaan yhteiskunnallisen neuvottelun tuloksena syntyneitä. Tekijänoikeudessa on kyse arvovalinnoista ja vallasta: siitä kenen ääni kuuluu ja kuinka perustelut vahvistavat valta-asetelmia ja tuottavat sosiaalista todellisuutta. Esittelen tekijänoikeuspolitiikan kontekstin ymmärtämiseksi immateriaalioikeuksien ympärillä käytävää keskustelua, jonka yhtenä perimmäisistä kysymyksistä on, kuinka paljon yhteisiä hyödykkeitä on tarpeen aidata, me-neekö edelle yksilön vai yhteisön etu ja ovatko nämä keskenään, ja jos ovat niin millä perustein, yhteen sovitettavia. Oppimateriaalia voidaan kuvata sen laatijoiden pyrkimykseksi tuottaa neutralisoitua tekijänoikeuskuvaa. Tekijänoikeuden ajatellaan sääntelevän ja turvaavan vain omistusta ilman konflikteja muiden yhteiskunnallisten intressien kanssa. Materiaalista nousee esille vastakkainasettelu laillisen ja laittoman sekä moraalisuuden ja moraalittomuuden välillä. Materiaalin tuottajat ottavat oppiainemateriaalissa aseman, joka peilautuu suhteessa ei-toivottuun tilaan: laittomaan ja moraalittomaan. Retoriikassa pyritään asettamaan koululaiset lakia noudattavien moraalisten kansalaisten muottiin. Tämän muotin tekijänoikeuden etujärjestöt pyrkivät määrittämään, eikä muotin ulkopuolella ole tilaa. Etujärjestöjen maailmassa asiat ovat mustavalkoisia ja tekijöiden taloudelliset intressit koetaan kaikkien yhteisinä intresseinä. Argumentoinnin kautta hälvennetään sosiaalisen todellisuuden konstruktiivista rakennetta ja tuotetaan todellisuutta, jossa ei ole sijaa piraateille, joiden toimillaan arvioidaan saattavan kaiken uuden kulttuurin tuottamisen vaaranalaiseksi. Sen sijaan että tekijänoikeuskasvatuksellinen tehtävä suodaan tekijänoikeusalan järjestöille, olisi tarvetta moniääniselle kriittiselle yhteiskunnalliselle keskustelulle, jossa ovat mukana eri intressiryhmät ja joka tunnustaa sekä tekijänoikeuden esillä oleviin kysymyksiin liittyvät hyödyt että haitat. Oppimateriaali ilmentää ongelmallista ja pitkälti kyseenalaistamaton-ta tilannetta, jossa käytävä keskustelu noudattaa tekijänoikeusalan etujärjestöjen logiikkaa. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kuka hyötyy tekijänoikeudesta ja mikä on sen tehtävä? Vahvat tekijänoikeudet eivät välttämättä ole yhteiskunnan etu, niin jonkinlaiselle tekijänoikeudelle on kuitenkin myös tarve.

Samat säännöt, eri lopputulos - Vertaileva tapaustutkimus toisen sähkömarkkinadirektiivin toimeenpanosta Suomessa ja Ranskassa

Tutkimuksen kohde on toisen sähkömarkkinadirektiivin 2003/54/EY toimeenpano Suomessa ja Ranskassa. Direktiivin tavoitteena oli tarjota eurooppalaisille kuluttajille mahdollisuus valita sähköntoimittajansa heinäkuusta 2007 alkaen ja antaa kaikille energiayhtiöille mahdollisuus päästä kilpailemaan EU:n jäsenvaltioiden kansallisille markkinoille. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, miten Suomi ja Ranska toimeenpanivat tärkeimmät direktiivin vähittäismarkkinoita koskevat vaatimukset. Vaatimukset liittyvät markkinoiden avaamiseen, sähköverkkoon pääsyyn, verkkoliiketoiminnan valvontamalliin, julkisen palvelun velvoitteisiin sekä verkkoliiketoimintojen eriyttämiseen sähkön tuotannosta ja myynnistä. Tutkimuksessa selvitetään, missä määrin kyseiset vaatimukset saavutettiin ja miten tätä voidaan selittää. Toimeenpanot analysoidaan kolmen EU-toimeenpanotutkimuksen teorian avulla, jotka ovat yhteensopimattomuus, veto-pisteet ja kuuliaisuuden maailmat. Teoreettinen viitekehys rakennetaan yleisen toimeenpanotutkimuksen top-down -lähestymistapojen pohjalta. Tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet ovat viisi teemahaastattelua, sähkömarkkinoita koskeva akateeminen kirjallisuus, Euroopan unionin toimielinten raportit ja kohdemaiden viranomaistekstit. Tutkimuksen mukaan sekä Suomi että Ranska siirsivät direktiivin vähittäismarkkinoita koskevat vaatimukset kansalliseen lainsäädäntöönsä hieman määräajasta myöhässä. Kuitenkin maiden välillä on huomattavia eroja vaatimusten todellisessa toteutumisessa. Suomessa vaatimukset toteutuvat pääasiallisesti hyvin. Ranskassa tosiasiallinen markkinoiden avoimuus ja toimivuus voidaan kyseenalaistaa hintasääntelyn ja valtionyhtiö Électricité de Francen (EDF) hallitsevan markkina-aseman takia. EU-toimeenpanotutkimuksen teorioista Suomen ja Ranskan toimeenpanojen kulkua selittävät parhaiten yhteensopivuus ja kuuliaisuuden maailmat. Yhteensopivuuden teoriaa käyttämällä havaitaan, että molempien maiden toimeenpanoja selittää merkittävästi maiden sähkömarkkinoiden historia ja toimeenpanoa edeltänyt kehitys markkinoiden avaamisessa. Suomen toimeenpanon sujuvuudessa oli pitkälti kysymys siitä, että olennaisimmat direktiivin vaatimukset oli jo toteutettu ennen toisen sähkömarkkinadirektiivin toimeenpanoa. Suomalaisilla sähkönkäyttäjillä on ollut mahdollisuus valita vapaasti sähköntoimittajansa jo vuodesta 1997. Ranskan toimeenpanossa vanha monopolijärjestelmä tuli sopeuttaa uusien EU-sääntöjen mukaiseksi, mikä näkyi erityisesti monopoli-toimija EDF:n asemaan ja säädeltyihin sähkönhintoihin liittyvinä muutospaineina. Euroopan komission painostuksella havaittiin olevan merkittävä rooli Ranskan toimeenpanon käynnistymiselle. Tutkimus vahvistaa Suomen kuuluvan myös sähkömarkkinalainsäädännön toimeenpanon osalta kuuliaisuuden maailmat -typologiassa lainkuuliaisuuden maailmaan ja Ranskan toimeenpanon laiminlyönnin maailmaan. Typologian oletukset siitä, että EU-lainsäädännön toimeenpanoa Suomessa ohjaa kuuliaisuuden kulttuuri ja Ranskassa olettamus kansallisten toimintatapojen paremmuudesta, vahvistuivat. Veto-pisteet -teorian avulla havaittiin, että molemmissa maissa tärkeimmät toimeenpanon sisältöön liittyvät ratkaisut tehtiin käytännössä lakia valmistelleessa ministeriössä. Teorian vastaisesti toimeenpanon kesto ei tutkittavissa tapauksissa kuitenkaan riippunut instituutioiden tarjoamien päätöksenteon vaiheiden lukumäärästä, kuten lainsäädäntöprosessin vaiheiden paljoudesta vaan poliittisista tekijöistä, kuten hallituspuolueiden enemmistöstä parlamentissa.